Kuinka monen kouluaikana aikoinaan lauleltiin "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmella sadalla laivalla seilas engelsmanni Suomemme rannoilla......?
Enpä silloin alakouluaikana tullut ajatelleeksikaan, että sota liippasi niinkin läheltä...
Oolannin sodan taistelut olivat nimittäin osa Krimin sotaa, jota käytiin 1853-1856. Krimin sota puhkesi, kun Venäjä painosti Osmaneja (eli pääasiassa turkkilaisia) ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Iso-Britannia puolestaan pyrki pitämän Venäjän laivaston pois Välimereltä, ja ranskalainen Napoleon III halusi palauttaa Ranskan arvovallan takaisin. Kyseessä oli siis pääasiassa taistelu Mustanmeren herruudesta.
Suomi kuului Oolannin sodan aikana Venäjään ja hallitsijana tällöin oli Nikolai I. Ja koska Suomi kuului Venäjään, yritti brittiläis-ranskalainen laivasto tuhota myös Suomen rannikon linnoituksia, laivoja sekä varastoja.
Ensin laivaston kohteeksi joutui Oulu, sitten Raahe. Oli vuosi 1854. Kokkolassa saatiin vihiä tulevasta ja paikallinen mahtimies Anders Donner ehdotti, että hyökkäykseen vastattaisiin asevoimin. Vihollisiin varauduttiinkin tekemällä hämäysrakennelmia lankuista rannan tuntumaan Halkokarin tervamakasiinien väliin. Donner myös kustansi sillan rakentamisen Suntinsuun yli. Lisäksi kultaseppä J. N. Chorin lähetettiin hakemaan pari venäläistä komppaniaa Vaasasta avuksi von Wendtin johdolla. Merellä sopivasti riehunut myrsky hidastutti vihollisen saapumista.
Yllä:Taistelualue
Uuden sillan vasemmalle puolelle asettuivat reservijoukot ja makasiiniaittojen suojiin meni noin sadan miehen vahvuinen vapaa sotaväki yhdessä venäläisten komppanioiden ja tykkien kanssa. Kruununvouti Johan Holmin aloitteesta rakennettiin myös optinen lennätin, jolla saatiin tietoa vihollisen liikkeistä.
Illansuussa 7.6.1854 kaksi englantilaista fregattia, Vulture ja Odin, laskivat Kokkolan edustalle, lähelle Trullevia, yhdeksän maihinnousualusta eli laivavenettä tai barkassia, joista osa oli varustettu kanuunoin. Veneet olivat 16- tai 20-airoisia ja niissä oli yhteensä 17 upseeria ja 180 miestä.
Yllä: Matts Kankkonen, Halkokarin kahakan sankari
Yksi barkasseista rantautui neuvottelemaan neuvottelulipun suojissa kauppaneuvos Donnerin, pormestari Roosin, Otto robert Kynzellin sekä O.A.Forsbergin ja ja tulkkeina toimineiden kapteeni Österbergin ja Wallinin luokse laivasillalle. Brittineuvottelijat, luutnantti Wise ja luutnantti Burton, vaativat sataman laivojen ja muun omaisuuden, kuten tervan, ruudin, köysistön, ym. polttamista tai luovuttamista englantilaisten haltuun. Kyseessä oli siis sotakieltotavara. Kokkolalaismiehet vastasivat vaatimuksiin umpikierosti ja englantilaiset olisivat halunneet jatkaa matkaa Suntin salmea pitkin kohti kaupunkia. Kokkolalaisten evättyä moisen vaatimuksen, kääntyi englantilainen upseeri omiin miehiinsä päin sanoen: "Olemme saaneet röyhkeän vastauksen pojat. Tässä näyttää syntyvän taistelu".
Yllä oleva kuva on elämykselliseltä Vanhan Kaupungin kierrokselta kesältä 2011, jossa rouva Kynzell kertoo Englanninpuistossa venevajan edustalla piikatyttö Amandalle, kuinka on huolissaan puolisostaan, kauppias Kynzellistä, joka oli mukana taisteluissa ja sai myöhemmin ansioistaan myös kultaisen muistomitalin.
Samana kesäkuun iltana klo. 23 englantilaisten laivaveneet järjestäytyivät hyökkäykseen soutamalla yhden barkasseista Mustankarin ja Halkokarin väiseen lahteen. Samanaikaisesti Halkokarin makasiinien väliin piiloutuneet venäläiset joukot ja kokkolalaiset vapaaehtoiset avasivat tulen. Lautavarustus poistettiin nyt kiireesti ja luodikot sekä pari tykkiä lauloivat. Ensimmäinen tykinlaukaus osui veneen kylkeen ja Matts Kankkonen ampui luodin veneen päällikön, luutnantti Edward Carringtonin otsaan. Laukaustenvaihtoa kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen englantilaiset perääntyivät.
Yllä: Sotasaaliiksi englantilaisilta saatu tykki.
Kolme englantilaisbarkassia vaurioitui pahoin. Yhden näistä barkasseista suomalaiset ottivat sotasaaliiksi, kun se jäi kiinni vanhaan laivahylkyyn. Sitä säilytetään yhä Kokkolassa Englanninpuistossa olevassa vajassa. Veneessä oli yhteensä 22 miestä, joista kuusi oli kuollut. Kaiken kaikkiaan kuoli yhdeksän englantilaista. Heidät haudattiin Kokkolaan Marian hautausmaalle. Viime kesän Vanhan Kaupungin kierroksella opas kertoi että tähän asti Iso-Britannian suurlähetystö on vuosittain muistanut tässä taistelussa menehtyneitä englantilaissotilaita antamalla pienen hoitoavustuksen Opas kertoi, että tämä vuosi (2011) on ensimmäinen, kun kuningatar Elisabethiltä kumppaneineen ei avustusta ole kuulunut...
Yllä: Barkassi Kokkolan Englanninpuistossa on ilmeisesti ainoa kuninkaalliselta laivastolta kaapattu alus maailmassa.
Tykkiveneen valtaajina mainetta niittivät perämies Johan Dahlin, kauppias Lassander sekä talollinen Matts Kankkonen, joka tunnettiin myös taitavana hylkeenpyyntäjänä.Näille kolmelle miehelle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalit tunnustukseksi urhoollisuudesta. Keisari muisti myös Anders Donneria kunniamerkillä ja kultaisella rasialla, joka oli jalokivin koristeltu. Näiden lisäksi Aleksanteri II maalautti Donnerista ja Kankkosesta muotokuvat, jotka edelleen ovat silloisen keisarillisen palatsin, nykyisen presidentinlinnan keltaisessa salissa Helsingissä.
Mainittakoon vielä, että tämä urhea Matts Kankkonen menee suoraan mieheni sukuun... Ja tuota noin, Kankkosten sukuhaara on niitä harvoja yhteisiä sukuhaaroja miehelläni ja minulla, joten mutkan kautta taitaa mennä myös minun sukuuni... Vaikkakaan en ole tätä Mattsin osuutta omaan sukuuni sen tarkemmin tutkinutkaan. Kankkosten sukuhan on alun perin Evijärveltä kotoisin. Ja hih - Ainoa sukuhaara myös, jolle olen löytänyt yhteisen esi-isän omille vanhemmilleni:)))
Yllä: Swertschkoff, Wladimir: Kalastaja (Talonpoika) Mats Kankkonen. Kuva lainattu Suomen tasavallan presidentin sivulta osiosta "Taideteokset."
Halkokarin kahakka sai aikaan suuren kohun Venäjällä, koska se oli harvoja Venäjän voittoja Krimin sodan aikana. Aleksanteri II valittiin valtaan kahdeksan kuukautta Halkokarin kahakan jälkeen ja Donner kutsuttiin myös kruunajaisiin. Kunniatervervehdyksessä keisari syleili ja suuteli Donneria sekä oli hyvin vaikuttunut tapahtumasta.
Odinin laivalääkäri Edward Cree kertoo myöhemmin päiväkirjassaan:
"Emme aavistaneet, että Suomalaiset olivat varautuneet torjumaan hyökkäyksemme. Myöhemmin kuulimme, että paikalle oli tuotu kaksi venäläistä jalkaväkirykmenttiä sekä tykistöä. Meidän aseemme olivat lataamattomina, kun makasiinien välistä yhtäkkiä kaadettiin lauta-aidat ja puolustajat avasivat tulen. Kaksi kenttätykkiä liittyi tulitukseen. Saadakseen aseensa ladatuiksi veneemme perääntyivät ja vastasivat kohta tuleen. Vulturen tykkivene, jossa oli 20 miestä sai osuman..."
Jos tunnelmat briteillä olivatkin maassa, olivat ne kokkolalaisilla korkealla. Annikki Wiirilinna kertoo Tehtailija T. Pohjanpalon kertoneen Vartio-lehdessä perintätietoon pohjautuvana kuvauksen voitonjuhlista:
Vangit seurasivat erittäin alakuloisen näköisinä kovan vartioston ympäröiminä, ja tuojat sekä heihin liittyneet Pikiruukilta tulleet naiset ja muu väestö kiljuivat ja huusivat kuin intiaanit. Hurraahuutojen kaikuessa kulkue pysähtyi torille ja vangit sijoitettiin putkahuoneisiin. Viinisaaveja kauhat partaalla kannettiin torille, että voittajat sekä yleisö saisivat virkistystä. Olihan asia yhteinen, kaupungin maine ja kunnia vaativat perinpohjaista juhlimista. Ryssät, pääasiassa kahakoita joivat kuin pakanat, sanoi kertojani, eivätkä pariin vuorokauteen kyenneet edes hevostaan hoivaamaan, vaan muut saivat huolehtia niiden ruokinnasta. Koko kaupunki ylimmästä alimpaan vietti juhlaa. Se oli sotahumun voittojuhlaa, jonka vertaista ei aikaisemmin ole ollut. Kertoja sanoi, että jos engelsmanni seuraavana päivänä olisi tullut noutamaan menetettyä sotavenettään ja vankejaan pois niin se vähällä vaivalla olisi voinut tapahtua."
Vaikka yllä olevassa kuvauksessa kerrotaan vankien olleen alakuloisia, löytyy joistakin lähteistä jopa maininta, että vangiksi joutuneiden kohtelu oli poikkeuksellista. Heidät tuotiin kaupunkiin,ja voitonjuhlissa heitä kestittiin parhailla ruuilla ja juomilla. Tanssin alettua englantilaiset upseerit pyörittivät kilvan Kokkolan kaunottaria tanssilattialla. Näin kertoo Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muistelmissaan.
Yksitoista vankia lähetettiin parin päivän kuluttua Helsinkiin, jossa heidät vaihdettiin suomalaisiin ja venäläisiin vankeihin, jotka englantilaiset olivat vanginneet. Helsingistä vangit lähetettiin Pietariin. Loput haavoittuneet jäivät vielä kuukauden ajaksi Kokkolaan parantelemaan haavojaan. Kokkolasta heidät kuskattiin Ilmajoen sotasairaalaan. Syksyllä vangit vietiin Turkuun, josta heidät luovutettiin takaisin Englantiin.
Aluksi barkassia ja muita sotasaaliita säilytettiin makasiinissa Katariinan kalmiston lähettyvillä. Myöhemmin vanhasta tervatorista Suntin varrella tehtiin puisto, jonka perustamisen yhteydessä rakennettiin venevaja barkassille puistoon. Puistolle annettiinkin nimeksi Englanninpuisto. Barkassia säilytetään edelleen tässä venevajassa, vaikka englantilaiset olisivatkin olleet myöhemminkin halukkaita lunastamaan barkassinsa...
Jokunen vuosi sitten,kesällä 2005, juhlistettiin taistelun 150-juhlaa ja Kokkolassa järjestettiin hieno kesäteatteriesitys "Halkokarin kahakka ja voitonjuhlat" Halkokarin rannassa kolmen harrastajateatterin voimin. Olin itsekin silloin sitä hyytävän kylmänä kesäiltana katselemassa. Esitys oli mielestäni erittäin hyvä ja vaikuttava, koska se esitettiin alkuperäisellä taistelutantereella!''
Lähteet: Halkokarin kahakka sytyttää kaupungin. [http://www.kahakka.kokkola.fi/historia.html]. 2005. Luettu 19.10.2011.
Timo Jalkanen. Kokkola teollisuusmatkakohteena. 2009. [http://www.tec.sci.fi/timojalkanen/journalist/kokkola-jalkanen.pdf].Luettu 19.10.2001.
Kokkola - merestä noussut kaupunki. Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/oolannin.htm]. Luettu 19.10.2011.
Annikki Wiirilinna. Donner-suvun valtakausi Kokkolassa. Keskipohjanmaa 7.9.1972.
