Lohtajan kirkon vaivaisukko

 Lohtajan kirkon tapulin luokse johtaa laattakivinen polku, jonka päässä maailmaa katselee  katoksen alta Lohtajan seurakunnan vanhempi vaivaisukko.

Sinisilmäinen ukko on veistetty vuonna 1822. Sillä on musta tukka ja kokoparta. Ukkoa on kunnostettu useasti. Ukolla oli aikaisemmin tummempi maalaus, mutta nykyään sen pitkä takki on punainen. Takissa on kaulukset, pari nappia ja hihankäänteet.

Oikean käden sormillä ukko pitelee metallista kehotustaulua. Taulun tekstissä lukee "Joka köyhää armahtaa,hän lainaa Herralle." Käden yläpuolella on raha-aukko. Vasemmassa kädessä on keppi.

Ukon pituus on 177 cm ja hartioiden leveys 50 cm.

 Z. Topeliuksen satu kertoo "Puu-Pietarin" tehneen tämän vaivaisukon, mutta Lohtajan seurakunnan käsityksen mukaan  tekijä on ilmeisesti Tomujoelta kotoisin ollut Juho Juhonpoika Koski (1767-1832).

Joka tapauksesa etsin käsiini suomennoksen Topeliuksen sadusta, ja se oli oikeasti satu täynnä jännitystä, ahneutta, rosvousta sekä myös omantunnon ääntä, joten suosittelen sen lukemaan!

"... Hännystakki oli loistavan  sininen, liivit kirkuvan punaiset ja housut räikeän keltaiset. Älä muuta sano! -keikarointiahan tuo  tuollainen on, semminkin kun on kyse vaivaisukosta, jonka on määrä kerjätä..."

Puuäijän viereen on kiinnitetty  kyltti, jonka teksti kuuluu seuraavasti:

"LOHTAJAN PUUÄIJÄ

Lajissaan maailman suurin ja kuuluisin. Tunnettu Sakari Topeliuksen saduista "Vaivaisukko" (Lukemista lapsille I), tehnyt Juho Koski 1825.

Z.Topelius saga "Fattigubben" (I samlingen "läsning för barn I")

Har gjort denna Lochteå fattigubbe Världsberömd.

Lohtajan seurakunta 1984"

Valkean  kyltin alapuolella on toinen kyltti, jossa kiteytyy vaivaisukkojen ajatusmaailma:
                                                       "Kerää maailman köyhimmille
                                                        Åt de fattigaste i världen
                                                        To the poorest in the world
                                                        Kirkon ulkomaanapu
                                                        Kyrkans utlandhjälp
                                                        Finn churchaid"

"...Lohtajan kirkkoneuvosto, hyvää yleistä tapaa noudattaen , päätti teettä oman vaivaisukkonsa, jonka almut jaettaisiin pitäjän puuttenalaisille eli vaivaisille, katseet oitis kääntyivät Puu-Pietariin. Tottahan tuo käsistään taitava koturi  suostuisi tekemään  veistoksen puoli-ilmaiseksi, eli yhdentoista plootun kertamaksulla..." 

Tämä vaivaisukko poistettiin aikoinaan käytöstä kun Lohtajan seurakuntaan tuli uusi vaivaisukko 1800-luvun lopulla, Hiski. Hiski kuitenkin koki kovia, kun se 1900-luvun alkupuolella ryöstettiin ja sen pää heitettiin kaivoon. Nykyään Hiski lepäilee tapulin sisällä ja alkuperäinen ukko paiskii töitä jälleen tapulin luona...

"Kuten hyvin käsität, vaivaisukon tulee olla ontto, jotta sen sisälle mahtuisi säiliö, johon ihmisten lahjoittamat kolikot iloisesti vierivät, kilin kalin kierivät. Ja totta kai säiliön tulee olla lukittava ja avaimen yhden ainoan  luottamushenkilön eli siis kirkkoväärtin hallussa.
Tämän Puu-Pietari mainiosti tiesi ja tähän juuri hänen kieltämättä ovela suunnitelma perustui. Kun hän oli ensin veistänyt äijänkuvan, hän ryhtyi valmistamaan siihen kuuluvaa säiliötä. Säiliön lisäksi hän teki erillisen salalokeron..."

"Kirkon kohdalla karkureista toinen huomasi Puu-Pietarin, luuli tätä vaivaisukoksi ja vihelsi hiljaa:

-Hss, kaveri! Eikös kähmitäkin hiukka kilisevää kun kerta kohdalle osuttiin, vai mitä?

...-Tuossa tuo epeli seistä jököttää eikä ole moksiskaan vaikka yöt päivää rohmuaa kunnon ihmisten rahoja, sanoi muka paheksuen toinen karkureista ja tarkoitti tietenkin vaivaisukon alituista kerjäämistä. Mutta Puu-Pietariin sanat upposivat täydestä ja kylmä hiki kihosi hänen otsalleen.

-Pannaan siltä ensin pää poikki, ehdotti toinen.

-Eipäs kun humautetaan ensin jalat alta ja silputaan sitten koko äijä, sanoi toinen römeästi.

-Eiköhän riitä, että kairataan siltä maha auki ja kähmitään kilisevät..."

Vaivaisukko kuvaa Suomen sodan invalidia, jota on haavoitettu sen vasempaan jalkaan sekä rintaan. Aikoinaan vaivaisukon keräämillä rahoilla ostettiin jauhoja, joita jaettiin joulun alla puutteenalaisille.  K.H. Renlundin museon pystyttämä opastetaulu Lohtajan kirkonmäellä kertoo, että Suomen sodan invalidit olivat 1800-luvulla yksi vaivaishoidon kohderyhmistä.

"...Onnettomana ja tekojaan syvästi katuen Puu-Pietari tunnusti rumat kolttosensa. Aarrekätkönsä hän oli valmis viimeistä kolikkoa myöten luovuttamaan pitjän vaivaisille, kunhan hänen ei vain  tarvitsisi tehdä seuraa  noille kamalille Korsholman karkureille..."

LÄHTEET: K. Santaholma. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

Topeliuksen satuaarteet. Vaivaisukko. Suom. Irja Lappalainen.  Kuv. Irja Lappalainen. 1991. 2. painos (Tekstin kursivoidut kohdat ja piirrokset  lainauksia tästä sadusta).

Eino- myrskyn pyörityksessä

Johan  on myrskyä pukannut täällä Kokkolan suunnalla!

Aamuviiden jälkeen heräsin ja nousin käpöttelemään. Ihmettelin unenpöpperöisenä,  kuka on sammuttanut olohuoneesta siellä aina öisin palavan valon...Tarkemmin tutkailtuani tajusin, että onkin sähköt pois.:/

Oli tosiaan melkoinen aamu. Aamuyön pimeydessä kaiveltiin talon kaikki taskulamput ja kynttilät esille. Ei ollut mikään  yksinkertainen homma sekään, kun ympärillä oli täysi pimeys...

Sähkön merkityksen nykyihmisen elämässä tajuaa vasta, kun sähköä ei ole. Jotta saimme aamukahvit, piti lähteä ensin  ulkovarastosta etsimään kaasupulloa ja siihen kuuluvaa retkikeitintä kaikkien muiden rojujen alta.  Ennen kuin keitin 15 vuoden tauon jälkeen  suostui toimimaan, sitä piti käsitellä varsin kovakouraisesti...Mutta kahvit saatiin lopulta...Totesin kotiväelle, että katsokaahan pihalla olevia koiriamme -niitä ei sähköttömyys hetkauta pätkän vertaa...

Kun olimme  kipaisseet huoltoasemalla ostamassa kanisterin täyteen bensaa siltä varalta, että sähköttömyys jatkuisi pitkäänkin (meillä onnellisilla on sentään aggrikaattori kaikkein alimmaisena varastossa...),  päätimme käväistä meren rannalla pällistelemässä myrskyä.

Olimme liikkeellä keskipäivällä. Pahimmat kuohut olivat jo menneet menojaan, mutta merivesi oli korkealla ja oudon ruskeaa -tuuli oli myllännyt meren pohjamutia myöten.

Paljon puita oli kaatunut tien yli. Joku ahkera oli käynyt niitä jo raivaamassa teiltä pois.

Metsikössä näkyi  tuulen tekemiä puutuhoja.

 Tästä säikähtäneenä oli ihan pakko  ajaa huristaa vielä omaankin metsään, jossa on harvennushakkuu käynnissä. Pelkäsimme  jo hetken pahinta -  että  koko metsä olisi kumossa.  Onni onnettomuudessa - löysimme yhteensä vain kolmisenkymmentä myrskyn mukiloimaa puuta.

Sähköt olivat meidän taloudessa pois reipaat 7 tuntia. Nettikään ei toiminut koko päivänä... Ja edelleen vain silloin tällöin...Iltayhdeksältä vielä televisio sammui koko kylästä. Siinä ennättää jo moneen kertaan miettiä, miltä tuntuu tyhjentää täysi pakastin sulaneista lihoista tai tarkeneeko enää illalla pesulle kylmään veteen...
Onneksi talossa on sentään varaava takka ja leivinuuni!


Rannikkoseudulla myrskyn silmä oli Kalajoki-Kokkola-akselilla. Esimerkiksi junaliikenne Seinäjoen ja Ylivieskan välillä avautui vasta illalla. Kaikkiaan ilman sähköjä oli reippaat 100 000 ihmistä...

LÄHTEET: Yle.fi. Eino alkaa hellittää otettaan perämerellä. [http://yle.fi/uutiset/eino_alkaa_hellittaa_otettaan_peramerella/6938580] Luettu 17.11.2013.

Ilmatieteenlaitos. Paikalliset säähavainnot. [http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/kokkola?parameter=21&map=weathernow&station=101661] Luettu 17.11.2013.

Käpytikkaa kuikuilemassa

Jälleen luontojuttuja!

Syksyisen lenkkitieni varrella olen harva se päivä seuraillut käpytikan elämää. Ensinnäkin on aina jännittävää saapua samalle metsätielle, josta tietää harva se päivä linnun löytävänsä. Suurin jännitysmomentti onkin siinä, mistä päin sitkeä naputus kulloinkin  ilmaantuu... 

 

Käpytikka sinänsä on helppo tunnistettava ja myös Suomen yleisin tikka. Alla olevissa kuvissa huhkii urostikka, jonka erottaa naaraasta punainen täplä niskassa.

 

Jos mietit, eikö tikan päätä jomota moinen naputtelu, niin ehei! Tikan niska ja kallo ovat rakentuneet siten, että ne  muodostavat kokonaisuuden, joka vaimentaa iskuja ja estää aivojen iskeytymistä pääkopan seinämiin. Pääkallon huokoiset rakenteet puolestaan toimivat kuin kunnon iskunvaimentimet konsanaan. Lisäksi kun tikkaa seuraa, niin sen hakkausliike on edestakaista -pää ei tee silloin kiertoliikkeitä.

Niin kuin nimestä voi päätellä, syö käpytikka kävyistä siemeniä, etenkin talvisin.  Kävyn se osaa asetella puunrunkoon hakkaamaansa koloon pystyyn. Sitä on sitten helpompi naputella kävyn peitinsuomuja ruoaksi.

Kävelyreittini vanhoja puhelinpylväitä onkin hauska tapitella tarkemmin. Lähemmin tutkittuna joka ainoassa pylväässä on koloja ja vanhoja käpyjä! Eli alla olevassa kuvassan tikan paja! Kävyt se jälttää risaisiksi.

Tikka nimittäin jättää jo hakkaamansa kävyn paikoilleen koloon kiinni. Takaisin pajalleen palatessaan, sen täytyy taituroida aluksi uusi käpy koloon kiinni. Se  käy  kätevimmin niin, että tikka asettaa kävyn rungon ja itsensä väliin. Näin sen nokka jää vapaaksi ja se kykenee tipauttamaan vanhan kävyn maahan.

Olisi tietysti kaikin puolin kätevämpää tipauttaa ensin vanha käpy ennen uuden kävyn noutoa pois edestä, mutta ilmeisesti käpy on sille merkkinä vanhasta paikasta. Samoin  paikallaan pysynyt käpy on osoitus siitä, että käpylovi on hyvä ja käpy pysyy siinä napakasti.

Sinnikkältä duunilta näyttää...Mites se lastenlaulu menikään... "Tikin takin tikka hakkaa puuta nokallansa..." Näyttää uskomattomalta tuo sen jaloilla kiinni pitäminen - kaksi varvasta eteenpäin, kaksi taaksepäin, eli tikoilla on erityinen kiipimäjalka.

 

Alakuvassa puhelinpylvään vierustalla olevia  käpyjä... Käpytikan käsittelemät kävyt tunnistaa siitä, että ne ovat muodoltaan epäsäännöllisiä ja repaleisia. Tämänkin pajan juurella oli melko kasa jältättyjä   männyn- ja kuusenkäpyjä...

Aika ylvään näköinen heppu...Kuin  vuoren valloittanut. En tiedä, onko tämä tikan lempibiisi. Joka tapauksessa oodi välisoiton pianokuviolle -  ihan selvää tikan naputusta:)))

 

LÄHTEET: Ikkuna Suomen luontoon. Käpytikan ateria. [http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/node/26660] Luettu 21.10.2013.

Umami. Tikkametsällä.[http://umami.fi/vapaa-aika/jyrki/tikkametsalla/] Luettu 21.10.2013.

Kälviän kirkon vaivaisukko

Kälviän kirkon vaivaisukko seioskelee  Kälviän pääkadun reunustalla kauniin kellotapulin seinustalla


Vaivaisukon veisti kirkkoväärti Erkki Lassila vuonna 1820. Hän oli kuuluisaa Kälviän kirkkomestareiden sukua Vaivaisukon hinta oli 10 riikintaalaria ja 32 killinkiä.

 

Ukolla on yllään punainen, nilkkoihin asti yltävä  takki. Päässään hänellä on musta lakki, rinnustassa pari nappia ja jalassa saappaat sekä vasemmassa kädessä keppi. Aiemmmin ukon takin väri oli vaaleanpunertava.

 

Rinnustassa on mustaläppäinen raha-aukko ja sen alapuolella kehotuslause "Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle."

 

Kälviän kirkon vaivaisukko kerää edelleen rahaa Kälviän seurakunnan diakoniatyölle.

 

Vuosien vieriessä ukko on jostain syystä menettänyt sormensa...

 

Ukko seisoskelee tynnyriholvisen katoksen alla. Takissa on korkea pystykaulus, jota on koristeltu veistämällä.

 

LÄHTEET:Vaivaisukkojen paluu. Toim. O. Kantokorpi.2013.

.

Pieni Nokipoika Kokkolassa

Kiva ylläripylläri -postilaatikossa makeili arpajaisvoitto: kaupassa puolihuolimattomasti täytetty arvontakuponki antoi palkinnoksi lipun maanantai-illan  Pieni Nokipoika-oopperaan! Niinpä menoksi vesisadetta uhmaten...

 

 

Pieni Nokipoika-oopperan tekstin on alunperin tehnyt Benjamin Britten. Paikallisiin Kokkolan oloihin ja etenkin Kokkolan Vanhaan Kaupunkiin soveltuvaksi sitä on muokannut Ari-Pekka Lahti, joka myös vastasi ohjauksesta. Kosketuspintaa yleisöön löytyi, kun puheessa vilisi niin Suntti kuin paikalliset tehdasalueet  Talvivaaraa  tai Kälviää unohtamatta...

Oopperan puhekohtauksissa olikin vahva kotoinen  sävynsä, sillä kieli oli tyypillistä paikallista puhekieltä -osin myös Kokkolan ruotsin murretta eli Karleby språåtsia:).Yllättävän hyvin paikallinen murre taipuikin suomenkielisten esiintyjien suihin. Tietysti tekstistä saa enemmän irti, kun hallitsee toisenkin kotimaisen, mutta toisaalta  nämä kohtaukset olivat vahvasti tulkittuja, joten  sanoma tuskin jäi keneltäkään sen vuoksi tavoittamatta.

Aikuisten rooleissa nähtiin sopraanot  Heli Huuki, Annami Hylkilä ja  Karita Jungar, tenori Jouni Nikula, baritoni Hannu Ilmolahti sekä  teatterinjohtaja, näyttelijä Jarkko Lahti. Musiikillisesti osat olivat haasteellisia niin aikuisilla kuin lapsillakin. Silti kantavana teemana oopperassa oli tietynlainen kepeys ja humoristisuus, joka antoi mahdollisuuksia myös vähemmän oopperaa tunteville.

Kapellimestarina oopperassa toimi Erkki Lasonpalo. Hänellä oli kapellimestariksi  poikkeuksellinen rooli tässä oopperassa, sillä hän oli myös isohkossa  puheosuudessa näytännön ensimmäisellä jaksolla opastaen yleisöä laulamaan  ns. yhteisöoopperassa eli hoilottamaan mukana lasten lauluosuuksissa...

Ja kuten aina - haltioiduin taas orkesterista. Tällä kertaa kokoonpanossa oli  nuoria viulisteja, sellisti, pianisteja sekä minun aina kolahtava percussionisti:) Tunnen yleensä tällaisissa esityksissä oloni lähes jakomielitautiseksi, kun en  tiedä, keskittyisinkö  itse näytelmään vai soittajiin:/ Siksipä valitsinkin paikan näyttämön vasemmasta reunasta, josta pystyi seuraamaan soittajienkin työskentelyä läheltä...

Lavastus oli Markku Hernetkosken luomusta. Täytyy sanoa, että itse pidin vähäeleisestä, mutta kauniista lavastuksesta. Etenkin vanhan kaupungin maalaukset olivat hyvin aidon tuntuisia koivukujineen.



 Puvustus oli Henna Mustamon harteilla ja valosuunnittelun  hoiti Tobias Lönnqvist. Esityksessä oli mukana myös liuta kokkolalaisia lapsia. Lasten osuus  liki parituntisessa näytelmässä oli suuri ja vaati lavalla olleilta nuorimmilta alakoululaisilta paljon jaksamista. Muutama hellyyttävä haukotus lapsien olemuksessa ei haitannut,  pikemminkin teki  esityksestä ilmeikkään:)

Maanantain esityksessä iso Snellmann-sali ei ollut läheskään täynnä. Sen sijaan katsomossa oli ilahduttavan paljon pieniäkin  -alle kouluikäisiä -  katsojia, jotka hiiskumatta jaksoivat seurata  väliaikoineen koko session kitisemättä! Osansa lienee ollut lapsinäyttelijöillä ja sillä, että lapsiyleisö ohjattiin katsomossa   eturivin paikoille:)

Mielenkiintoisimpia kohtauksia näytöksessä ainakin katsojien ilmeistä päätellen oli esimerkiksi nokipoika Samin pelastautumisyritykset savupiipusta ja samaisen Samin pesu lavalla ihka aidolla vedellä:)

Tässä näyte lasten laulamasta yölaulusta. Itse pidin tästä laulusta sen kauniin melodian vuoksi eniten...




Esitys päättyi kiehtovaan patarummun pärinään ja esiintyjien pokkaamiseen useampaan kertaan lavalla.

Nokipoika- ooppera on nähtävissä Kokkolassa Snellmansalissa  3.-6.11. klo 19.00 sekä Pietarsaaressa Schauman-salissa 7.11. klo. 19.00 ja 9.11. klo. 12.00. Esityksiä on siis yhteensä 6 kappaletta.



LÄHTEET:West Coast Opera Kokkola. Kokkola Opera Festival 3.-10.11.2013. [http://www.kokkolaopera.com/] Luettu 3.11.2013.

Kauno Kleemolan patsas Kälviällä

Aivan Kälviän keskustassa, kellotapulin vieressä olevassa ns. Kleemolan puistossa on  muistopatsas, jota tutkiskelin, kiertelin ja kaartelin sateisessa syyssäässä. Patsaan vieressä on puistonpenkkejä ja pensaita.

 

 

 

Patsas esittää edesmennyttä kälviäläistä eduskunnan puhemiestä ja ministeriä, agronomi Kauno Kleemolaa (1906-1965). Kleemola  toimi myös Kannuksen maamieskoulun johtajana sekä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitossa. Vuonna 1962 Kleemolalle myönnettiin maanviljelysneuvoksen arvonimi.

 

 

Kleemola kuului  ns. maalaisliiton K-linjaan. Hän ennätti toimia ministerinä seitsemässä hallituksessa vuosien 1950-1962 välillä. Vuonna 1962 Kleemola valittiin eduskunnan puhemieheksi. Tätä luottamustointa Kleemola hoiti aina kuolemaansa saakka.

Kun Kauno Kleemola haudattiin 12.3.1965, mainitsi silloinen presidentti Kekkonen muistosanoissa  näin:
  
"Omistan surua ja kaipausta tuntien sanani, jotka ovat köyhät ja vajavaiset, puhemies Kauno Kleemolan muistolle. Puhemies Kauno Kleemolan odottamaton kuolema merkitsee suurta menetystä valtiollisessa elämässämme. Hänellä oli keskeinen asema maan politiikassa 1950-luvun alusta lähtien. Hänen työpanoksensa kotimaakuntansa ja koko valtakunnan hyväksi oli erittäin arvokas. Hän oli sovinnon ja sovittelun mies, tasapuolinen ja tasoittava, henkilönä avoin ja ymmärtäväinen, jonka oli koruttomalla sydämellisyydellään helppoa saada persoonallinen kosketus eri piireihin kuuluvien kansalaisten kanssa. Hän oli sävyisä ja hyvä ihminen. Hänen yllättävä poismenonsa on tappio koko maalle, mutta kipeimmin se tunnetaan hänen laajassa ystäväpiirissään. Puhemies Kleemola oli läheisimpiä työtovereitani kahden vuosikymmenen ajalta."

 
Tämän muistopatsaan on veistänyt kuvanveistäjä Risto Saalasti, jonka muita patsaita Kokkolassa ovat Elämän pursi  Kaarlelan kirkon pihapiirissä ja Linnut Keski-Pohjanmaan  Keskussairaalan aukiolla. Saalastin veistos Rumpalipoika puolestaan on Kokkolan Lohtajalla, ja siitä on luvassa  blogipäivitys myöhemmin...

 

Pronssipatsas paljastettiin vuonna 1981. Se seisoo jykevän jalustan päällä, johon on kirjoitettu Kauno Keelmolan nimi.

 

 

Veistoksessa  on käsien alapuolella  kauniita viljantähkiä.

 

Käsien asento kuva hyvin puhemiestä työssään...

 

LÄHTEET: Kauno Kleemolan patsas Kälviällä kertoo maamme historiasta. [http://www.eskoerkkila.fi/blogi/2011/08/06/616] Luettu 30.10.2013.

Suomen historia. Kauno Kleemola – Urho Kekkosen luottomies. [http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/12/kauno-kleemola-urho-kekkosen-luottomies.html] Luettu 1.11.2013.

Wikipedia. Kauno Kleemola.[http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauno_Kleemola] Luettu 1.11.2013.