Venetsialaistunnelmissa 2015

 

Viimeiset vuosikymmenet olen viettänyt  lähes aina venetsialaisia enemmän tai vähemmän mökkeillen. Tänä vuonna arvomme kotiväen kanssa kauan ja hartaasti, mitä tehdä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan siippa on töissä koko pyhän ja minä en tohdi yksinäni merenrantaan nuorimmaisen kanssa. (Esikoinen kun näki ihan aikuisten oikeasti viikolla isohkon karhun lähettyvillä...) Tunnen itseni, mielikuvitukseni  ja osaan kuvitella, kuinka vietän todellista mökkilomaa ovi lukossa pahinta peläten.:) Vaihdamme suunnitelma b;hen, eli olemme kuopuksen kanssa kotona ja koitamme keksiä jotain. No. Lopulta  käytämme suunnitelma c:tä, sillä siippa onkin saikulla :) Eli ihan sama, suunnittelimmeko mitään etukäteen:/

 

Nuorimmaiseni vinkkaa jo viikolla Venetsialaisdriftingistä. EVVK, totean ja lisään, että netissä näytti olevan lippuarvonta ko. kisaan. Koita poika onneasi; jos voitat liput,  lähden seuralaiseksi...Turha varmaan kertoakaan, että seuraavana päivänä poika hymyilee kuin Naantalin aurinko ja kertoo voittaneensa NE liput.

 

 

Niinpä raahaudun kisapaikalle intoa uhkuvan seuralaiseni kanssa. Paikalla on tuhansittain ihmisiä, lähinnä nuoria, miesväkeä ja pikkulapsiperheitä. Ikäisiäni naisia bongaan kisapaikalta vain muutaman. Yritän olla avarakatseinen ja lopulta päivä sujuukin oikein mukavissa merkeissä. Tajuan, että tuunaus ja driftaus ovat joillekin täydellisiä intohimoja.

 

 

 

 

Poika tietää, että inhoan vinkumista ja vonkumista. Karkkikojun ohitse kävellessä hän  tyytyy toteamaan "aika monella näkyy olevan lakupussi." En tiedä, johtuuko kuumottavasta auringonpaisteesta vai kisahurmoksesta, mutta lykkään pojalle kympin kouraan. 12 metriä lakua...Näyttää aina vain onnellisemmalta:)

 

Esillä on  hienosti tuunattuja autoja. Näkyypä olevan jokunen esikoiseni kaverinkin auto. Kiertelen ja katselen. Tajuani tuijottelevani autojen konepeltien alle kuin enemmänkin asiasta tietävä. Erikoisen näköisistä vanteista saisi oikeastaan aika  siistin kuvasarjan. Vinkeimmistä bassolaatikoista puhumattakaan.

 

 

 

 Sitten driftingiin. Laji on minulle vieras. Tässä autourheilulajissa on ideana, että autot ajavat aluksi yksittäin  pienehköä rataa maksimaalisella nopeudella pitkin oikeaa ajolinjaa mahdollisimman suuressa luistokulmassa. Lisäksi tuomaristo seuraa ja pisteyttää sujuvista ja nopeista suunnanmuutoksista.  Myöhemmin seuraa parikisa, jossa heikommat pisteet saanut kuski karsiutuu pois. Saamme hyvät paikat ja oikeastaan kisa vetää minutkin mukaansa.

 

Aivan loppuun asti emme kisoissa notku, sillä poika soitetaan lapsenammaksi naapuruston 3v kaksosille ja uskokaa tai älkää, hän lupaa mennä. No johan me paikalla tunteja oltiinkin :)

 

Alla viiden minuutin videonpoikanen kisoista. Kajarit kaakkoon, jotta pääsette mukaan fiilikseen!Jestas, elektroninen musiikki bassonjytkytyksineen meinaa viedä minut videonteon myötä mukanaan! Ehkä näytän tämän oppilaille ja saan muutamalta hepulta hieman lisää katu-uskottavuutta:)))

 

 (Huom! Video ei välttis näy pädeillä...)

 

 

Illemmalla tuntuu tosi oudolta viettää venetsialaisia kotona. Lopulta päätämme lähteä veneellä katselemaan kauniita, valaistuja rantoja.

 

Rannalla kuu nousee  juuri esiin. Kurkistelee puiden takaa. Ihana täysikuu!

Merellä keikuttaa jonkin verran. Ei varmaan kannata kovin kauaksi lähteä.

Pysähdymme Poroluodon betonibunkkereiden kohdalla. Poika haluaa käydä ampumassa sieltä muutaman räiskähtelevän...Nauran, sillä etsimeen katsoessani pojan ääriviivat tuovat mieleeni Pohjois-Korean  Kim Il Sungin ja  Kim Jong-ilin  pronssiin valetun patsaan! Poika toteaa, että äidillä on taas huonoa huumoria:/

Kuu kuikuilee taivaan katolla. Ihana kuu!

Rannoilta kuuluu rytinää ja räiskettä. Toinen toistaan upeampia valopalloja liitelee ilmaan. Tuntuu, että aina katsoo väärään suuntaan.

Ilta pimenee. Lähdemme kotia kohti. Rannat  loimottavat täynnä kynttilöitä.

Pimeyden  läpi loistaa upeita oranssisisia nuotioita.

Liekkien vierellä istuu mies vartioiden tultansa ja katsellen kauneutta. 

Saavumme rantaan kuunsiltaa pitkin.

 

Kotiin päästyä on keskiyö. Lämmitän  saunan. Ei ole kiire minnekään. Värikkään kesäyön seurana pulahdan vielä viileääkin viileämpään veteen. Uin kauan ja hartaasti. Kuu on seuralaiseni. Ihana kuu!  

 

Hautamuistomerkki Lohtajalla johtaa Nuijasodan jäljille

Lohtajan kirkkomaalla katse osuu hyvin vanhan näköiseen hautamuistomerkkiin. Kävelen lähemmäksi tekstiä lukemaan.

Yllättävää kyllä, muistomerkistä paljastuu seuraava teksti: 

"Nuijapäällikkö

 Olli Ollinpoika

K. Tammikuussa 1597

Isossakyrössä" 

Itse kivipaasi on korkeahko ja kapean mallinen luonnonkivi. Edustasta hyvin sileä. Tekstikyltti näyttää uudemmalta.

                              

Toiselta puolelta kivi on hieman  rosoisempi. Aivan pakko lähteä selvittämään tapahtuman taustaa tarkemmin! 

Lohtajalainen Olli Ollinpoika oli mitä todennäköisimmin Niemelän talosta. Hän on ollut maakauppias ja nimismies  sekä laivanomistaja ja ottanut osaa Nuijasotaan. Ilmeisesti Kokkolan ja Lohtajan seuduilta tähän sotaan on ottanut osaa vain mies per talo, ei suinkaan jokainen asekuntoinen mies, kuten eteläisemmistä suomalaispitäjistä.

Yllä: Kuvassa Lohtajan Niemelän taloja 1930-luvulla.  Kuva kopioitu  Ylikankaan Nuijasota-teoksesta.

Nuijasotaa käytiin vuosina 1596-1597 ja siinä menehtyi kaikkineen noin 3000 miestä. Sota oli Suomen talonpoikien ja aatelisten välinen sisällissota. Sota voidaan eurooppalaisesta näkökulmasta laskea jo keskiajan lopulla alkaneisiin talonpoikaiskapinoihin ja Ruotsin kuningashuoneen kannalta se liittyi Kustaa Vaasan suvun valtataisteluun. Siinä vastakkain olivat kuningas Kustaan Kaarle-poika sekä hänen setänsä Sigismund.

                                                     

                                           

                                                 

Nimen Nuijasota kerrotaan  saaneen alkunsa, kun pohjalaiset talonpojat tulivat Kaarle-herttuan puheille valittaen, kuinka Klaus Fleming vaati  heiltä joukoilleen  ruokaa ja majoitusta siitä huolimatta, että  pohjalaiset oli vapautettu linnaleiristä (siis velvollisuudesta ruokkia ja majoittaa), kun he olivat luvanneet, että heillä oli aina 1000 miestä valmiudessa.

Kaarle-herttuan kerrotaan vastanneen "Minä en tiedä muuta neuvoa kuin, että hankkikaa rauha omalla kädellänne. Teitä on toki niin monta, että te pystytte huovit päältänne lyömään, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla."

Kaarle-herttua oli kuningas Sigismundin vastustaja, mutta hän oli tuolloin sijaishallitsijana ja valtionhoitajana, koska Sigismund asui Puolassa. Sigismundin  tärkein tuki oli suomalainen marski Klaus Fleming sekä Suomen aatelisto. Kuningas Sigismund  aavisti Kaarlen aikeet ja piti joukkojaan valmiustilassa. Niinpä Sigismund ymmärsi Kaarle-herttuan yllytyksen huovien ajamiseksi sodanjulistuksena.

.

Ilmajoelta kotoisin olleen Jaakko  Ilkan nuijamiehet lähtivät kohti etelää kohdaten Flemingin huovit Nokialla. Taistelu päättyi ammattisotilaiden voittoon. Samoin kävi Flemingin ukkojen kohdatessa muidenkin maakuntien talonpoikia.

 Viimeisinä taisteluun astuivat pohjoispohjalaiset talonpojat. Tammikuun 1597 puolivälissä  liminkalaisen Hannu Eerikinpoika Krankan johdolla Pohjois-pohjalaiset lähtivät kohti etelää. Mukana oli myös maakunnan vouti Israel Laurinpoika.

                                            

Klaus Fleming asetti maakuntaan taistelemaan oman voutinsa Aabraham Melkiorinpojan. Pohjois-Pohjanmaan nuijamiehet kokoontuivat Kokkolan tienoilla (tästä erillinen blogipäivitys myöhemmin!). Kokkolan kahakan jälkeen nuijamiehet jatkoivat Kurikkaan. Tässä vaiheessa ruotsinkieliset talonpojat lopettivat  taistelut samoin kuin vouti Israel Laurinpoika. Hannu Krankka sai kuitenkin muun joukon pysymään mukanaan hyvien johtamistaitojensa ansiosta.

Etelä-Pohjanmaalaiset joukot päättivät, että Flemingin joukkoja päin hyökätään yöllä. Matkaa oli 40 kilometriä ja vauhdikkaan etenemistahdin vuoksi moni tuupertui jo matkalle. Perille päästyä selvisi, että joukkojen luokse olikin vielä 10 ylimääräistä kilometriä.  Aamu ennätti  koittaa ennen kuin  kun vihollisjoukot kohtasivat toisensa.

Kampailusta tuli pitkä. Flemingin joukot piirittivät talonpojat ja pakottivat heidät perääntymään. Osa talonpojista pääsi ryntäämään piiritysketjun läpi Santavuorta kohti, mutta heidät saatiin pian kiinni. Lopulta talonpojat joutuivat antautumaan heittäen aseensa maahan.  Paikka tunnetaan  Ilmajoen Koskenkorvalla nimellä  Armonpelto. Alkoi kosto ja  verilöyly sekä omaisuuden ryöstely. Hannu Krankka pelastui kuolemalta, mutta joutui vangituksi Turun linnaan. Myös antautuneet talonpojat otettiin vangeiksi. Heidät kuljetettiin ensin Ilmajoelle, jossa surmatiin mm. talonpoikien puolta pitänyt Ilmajoen kirkkoherra. Hänen vaimonsa puolestaan pahoinpideltiin rammaksi. Ilmajoelta vangit siirrettiin Isoonkyröön.  Siellä he joutuivat väkipakolla antamaan uskollisuudenvalan.

Isonkyrön kirkolla vouti Abraham Melkiorinpoika järjesti pikaoikeudenkäynnin pidätetyille kuudelle päällikölle. He olivat  ilmajokinen Jaakko Ilkka, alahärmäläinen Pentti Piri sekä  kyröläiset Abraham Kontsas ja Abraham Pernu. Näiden lisäksi pidätettiin kokkolalainen Mauno Vitikka, joka oli komentanut kokkolalaisia sekä lohtajalainen Olli Ollinpoika, jonka tehtävänä oli ollut lohtajalaisten miesten komentaminen.

 Abraham Melkiorinpojan odotellessa vankiensa jatkokäsittelyä, lähetti Klaus Fleming 29.1.1597 kirjeen, jossa hän pyysi ," ettei Jaakko Ilkka nimistä konnaa otettaisi hengiltä, ennen kuin minä olen saanut puhua hänen kanssaan. Samoin on myöskin Hannu Fordell lähetettävä tänne luokseni, samoin kuin muutkin, jotka ovat suurimpia syypäitä kapinaan". Kirje ei kuitenkaan ennättänyt perille, sillä malttamaton Abraham Melkiorinpoika ryhtyi jo  mestauspuuhiin.

Mestaus oli julma ja se tapahtui tammikuun loppupäivinä 1597 Kyrön kirkon edustalla Kontsaansaarella.  Flemingin kannattajat kieltäytyivät jyrkästi ryhtymästä teloittajiksi ja pyöveliäkään ei saatu paikalle. Niinpä vouti pakotti telottajaksi Jaakko Ilkan naapurin Pentti Posson.

Abraham Melkiorinpoika antoi ensin murskata vangeilta käsien ja jalkojen luut tylpällä esineellä.. Tämän jälkeen heidän oikeat kätensä katkaistiin piilulla. Oikeat kädet sen vuoksi, että ne  olivat nostaneet aseen esivaltaa vastaan.  Lopuksi irrotettiin päät piiluniskulla. Ruumiinosat asetettiin teilipyörien päälle, jotta kansa näkisi ne. Jaakko Ilkan ruumis nostettiin Ilmajoella teilipyörän päälle, Olli Ollinpojan, Mauno Vitikan sekä  Yrjö Kontsaksen  ruumiit teilattiin Isossakyrössä. Pentti Pirin ja Abraham Pernulaisen teilauspaikkaa ei tiedetä. Heikki Ylikankaan kirjassa Nuijasota kerrotaan, että teloitettujen ruumiit toimitettiin kunkin kotipitäjään teileihin pantavaksi sikäläisten kirkkojen edustoille... Ylikankaan kirjasta voi myös lukea tarkemmin  teilauksen julmuuksista..

Kun Flemingin Tammerkoskelta lähettämä kirje saapui Pohjanmaalle, mestaus oli siis jo tapahtunut. Marski ja Jaakko Ilkka olivat vanhoja sotakavereita Novgorodista saakka ja marskin tarkoituksena oli ollut säästää Jaakko Ilkan  henki...

Kokkolalaisesta Mauno Vitikasta en löytänyt sen kummempia tietoja. Hautamuistomerkkiäkään ei ole säilynyt näihin päiviin.

Sellainen oli tarina tämän hautakiven takaa.

  

LÄHTEET:

Ilmajoen museo. Kulttuurireitti 2003.[http://www.ilmajoki.fi/k-reitti/nuijasota.html] Luettu 25.6.2015.

Jaakoon jäljillä.  Jaakko Ilkan Suku ry:n jäsentiedote 2007.

 [http://www.saunalahti.fi/~jaakkoil/Jaakko_ilkka_tiedote_2007.pdf] Luettu 20.6.2015.

Kirjastovirma. Pohjois-Pohjanmaa nuijasodassa. [http://www.kirjastovirma.fi/asutusjasotatarinoita/7] Luettu 25.6.2015.

Ylikangas, Heikki. Nuijasota. 1996. 3. painos, s. 175-176, 211-212.

 

Sorsajahtia seuraamassa

On yksi päivä vuodessa, jota perheeni miesväki odottaa jopa enemmän kuin joulua. Se päivä on tänään. Juupa juu,  sorsajahti. Töistäkin täytyy tämän tapahtuman vuoksi järjestää vapaata, vaikka muissa tilanteissa se ei yleensä kuulu olevan edes mahdollista...

Oman kylän tutut jahtimiehet tapaavat kokoontua samaan merenrannan poukamaan joka vuosi. Tänä vuonna paikalla on kahdeksan äijän seurue. Jo vuosikymmenten takaisiin perinteisiin kuuluu, että ennen jahtia lasketaan siikaverkot veteen ja sorsastuspäivän aamuna sitten verkot koetaan ja  savustetaan kalaa koko porukalle.

 

Tänä  vuonna ensimmäinen sorsastuspäivä on helteinen. Olen minäkin vuosien   saatossa sen verran oppinut jahtia ymmärtämään, että tiedän, ettei  seesteisellä säällä paljoakaan vesilintuja rannan tuntumassa näy. Sateisella säällä linnut  eivät lähde juurikaan rantaa edemmäksi. Näin on tänäkin vuonna.  Äijäseurue joutuu toteamaan, että kaksi porukan nuorinta - esikoiseni ja kaverinsa,  saa päivän ainoat saaliit; 2 tavia, hanhen ja heinäsorsan.

Illalla jahti on parhaimmillaan hämärän laskeutuessa. Silloin uudestaan jahtiin. Lähden jäljestämään herraseuruetta etäämmältä. On lämmin. Iltataivas punertuu, merivesi lepäilee vailla tuulta. En halua kuvata heitä läheltä. Rämmin kivikkoista merenreunustaa parin sadan metrin päähän ampujista. Heidän ääriviivansa erottuvat illan hämärässä. On aivan hiljaista. Välillä kuuluu naurua. Erotan tuttujen miesten äänet, vaikken heitä tarkemmin näekään. Kokkolan ruotsin murre kiirii ilmoille silloin tällöin "Vann e Tomppa?" Huvittavaa kyllä - heti kun  pääsen rannan tuntumaan, suoraan ylitseni lentää 16 hanhen  parvi.

Hetken kuluttua ohi liitää heinäsorsiakin, jotka laskeutuvat veteen. Kukaan ei ammu, linnut ovat liian etäällä.





Ilta on niin kaunis. Joku miehistä sytyttää nuotion. Katselen kaukaa sen loimua. Maisema tuntuu pysähtyneen.





Rannan vedessä kuuluu loiskintaa. Vanhapoikahauki siellä kaiketi kääntää kylkiään  ilta-auringon  valossa. Olisipa virveli mukana...

Ohitse lentää taas sorsia. Kuuluu laukauksia. Kukaan ei tällä kertaa osu, mutta huvittuneena kuuntelen, kuinka haulit  hetkeä myöhemmin ropisevat kesäsateen lailla veden pintaan. Sitten on taas hiljaista.

Valokuvasta tunnistan poikani ääriviivat kotona. Meni aamuseiskaksi töihin, anoi loppupäivän vapaaksi ja ennätti juuri jahdin alkuun klo 12.00. On nyt seisonut passissa  12 tuntia. Vielä vaan jaksaa...Aamulla voi vähän tihkaista töihin lähtö.

Jossain kivikkojen välissä joku  miehistä soutaa. Osaatte varmaan kuvitella äänen, joka hiljaisessa illassa erottuu. Airojen ja veden kohtaamisessa on oma äänensä.



Leikittelen kameralla. Tosin alkaa olla jo liian hämärä. Jokaisen jahtimiehen piippu osoittaa  eri suuntaan. Ei taida olla lintuja näköpiirissä...



Ohi lentäneen linnun höyhen on joskus  lentänyt taivaan tuuliin. Nyt se liehuu käpertyneenä kaisloihin.

 Kello on 22.45. Tulee lopullinen  hämärä. Kerään tavarani ja lähden kohti rantaa.  Aikaa voisi viettää rannalla  pidempäänkin, mutta työt kutsuvat aamulla ja on aika mennä. Hymyilen kulkiessani -entä jos kompastun kivikkoisella niemellä. Olisipa sekin  taas tapahtuma. Selviän kuitenkin kunnialla lähes rantaan saakka. Viimeiset metrit ovat haasteellisimmat, sillä rannassa on sitkeä kivikko- ja leppäreunus. Pohdin tosissani mistä kohdasta olen paikalle tullut, mutten hämärässä löydä oikeaa kohtaa.  Oksa, josta otan tukea, lipeää otteestani ja luisun reittä myöten meriveteen. Saapas painuu mutaveteen. Tekisi mieli nauraa, mutta hillitsen itseni. Pyristelen vauhdikkaasti liejusta kohti pusikkoa ja selviydyn kuin selviydynkin  rantaan!  Uskookohan kukaan, että ihan yksikseni tallustelen mutaisessa, kivikkoisessa rannassa klo 23?

Kun pääsen auton luo, on aika tyhjätä kumisaappaat vedestä. Kengät ovat läpimärät, samoin housuni mutta mitäpä siitä, kun kännykkä ja kamera säästyivät vahingoitta. Kotiin ajan avojaloin.

 

Metsätaival on hiljainen. Tuulilasiin löyhyyttelee  yöperhosia. Kohta olen kotona.

Siirtoviemäriurakakointia Perhonjoessa

 

8-tietä  Vitsarin ohi huruutellessa on moni  loppukesän mittaan käännellyt päätään kohti Perhonjokea. Kaivureita keskellä jokea - mitä ihmettä?

 

Joen laidalle on kasattu  molemmin puolin iso kivi- ja sepelikasa, eräänlainen penger, joka on herättänyt ihmetystä.

 

Penger on tehty kaivureita varten, jotta siirtoviemärin upottaminen vesistöön olisi mahdollista.

 

 

Urakka liittyy Kokkolan Veden suureen siirtoviemäriputkihankkeeseen. Kaivuutöille on myönnetty aluehallintoviraston lupa. Urakka aiheuttaa väkisinkin tilapäistä vedenlaadun heikkenemistä.

Putken asennus vesistöön piti tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan kesän aikana, jolloin vesi on yleensä matalimmillaan. Siten aiheutettaisiin mahdollisimman vähän haittaa kaloille. Tänä kesänä kaikki heitti kuitenkin häränpyllyä runsaiden sateiden vuoksi. Lopulta lupa myönnettiin  elokuulle.  Veden virtaamien vuoksi maanpenkereestä on kuitenkin irronnut aineksia veteen, mikä on osaltaan samentanut vettä lisää.

Urakka ennätetään Perhonjoen kohdalta saada valmiiksi ennen loppusyksyä, jolloin arvokalat nousevat Perhonjokeen.

 

Työmaan ala-ja yläpuolelta otetaan vesinäytteitä ennen kaivamista,  kaivamisen aikana ja myös kaivamisen jälkeen.

 

Viemäri- ja vesijohtoputkille on aluehallintoviraston toimesta vaadittu myös suojaputki ja hälytysjärjestelmä, jottei mahdollinen putkirikko aiheuttaisi vuotoa vesistöön, vaan se voitaisiin korjata ajoissa.

Pitkää päivää miehet tekevät- kuulemani mukaan  kaksitoistatuntisia työvuoroja.

 

 Urakka saataneen päätökseen elokuun 2015 aikana.

LÄHTEET: Yle uutiset. Perhonjokea samentava ja rumentava maakasa makaa joessa elokuulle. [http://yle.fi/uutiset/perhonjokea_samentava_ja_rumentava_maakasa_makaa_joessa_elokuulle/8160507] Luettu 17.8.2015.