Superkuuhulluna...

Menneenä viikonloppuna olisi ollut  taivaan tarjottimella superkuu ja kuunpimennys. Tämä on koettava, päätän. Siippa muistuttaa naureskellen  vuoden 1990 auringonpimennyksestä. Kuinkas silloin kävikään! Valjastin useamman kellon herättämään  mökillä kesäyönä aamuneljän korvilla. Halusin kokea  tuon maagisen hetken, jolloin kuulemma linnutkin lakkaavat laulamasta. Unissani olin kuitenkin läiskinyt kiinni kaikki pärräävät kellot ja  aamukymmeneltä heräsin  taivastelemaan  sekä unenlahjojani että  menetettyä elämystä. Seuraava täydellinen auringonpimennys on muuten  vasta vuonna 2126... 

.

Mutta nyt. Ihminen yltää halutessaan übersuorituksiin. Minä, täydellisen aamu-uninen ihminen, viritän jälleen  herätyskellon soimaan  ennen aamuviittä. Tällä kertaa tavoittelen kuuta taivaalta! Tätäkö on kuuhulluus? Vai jotain vieläkin hupsumpaa?

Kun kello soi, väsyttää enemmän kuin kehtaan myöntää. Silti leikin urheaa. Sisäistä kelloani uhmaten vääntäydyn  ylös. Liikun hiljaa, etteivät  muut herää. Paljaisiin jalkoihin sujautan kumpparit, yläosaan pelkkä takki. Kamera kaulalle. Kyllä en  tarkene...  Sitten menoksi. Tulee mieleen, että onneksi asun haja-asutusalueella. Vieraampi vastaantulija  voisi säikähtää tällaista puolipukeutunutta öistä ilmestystä. Ketään yhtä kuuhullua ei kuitenkaan näy.

Oven avattua suihkii karmea pettymys vasten kasvoja - ulkona ripottelee vettä. Kuuta ei näy. Etäämpänä taivaanranta hieman punoittaa. Ei, ei näy kuuta, vaikka kuinka kuikuilen ja käveleskelen pihatielläkin ees ja taas. Tunnen itseni kuitenkin niin sankariksi - tällä sitä vain keskellä yötä kuljeskellaan kylmää ja pimeää ja märkää uhmaten.

Itse asiassa syvimmiltäni  taidan olla  jopa hieman helpottunut, että saan rauhassa lompsia takaisin sisälle ja lämpimiin  pehkuihin vielä toviksi. Kuu pysyköön ihan missä vaan. Unta omaan  palloon.

Vaan seuraavana iltana, kun käppäilen kylätiellä, kuu rienaa minua katseellaan. Seuraa  metsikön takaa kurkkien. Vaikka juoksisin, se ei jätä seuraamasta.  Omenanpyörein poskin se  kulkee mukanani ja valaisee syksyistä tietäni. Todellinen superkuu. Haluan kuvata sen (ellei Hector ennätä nielaista tätäkin...).

Kun  en kerran saanut kuvattua kuunpimennystä ja superkuuta samalla räpsäyksellä, tyydyn kuvailemaan superkuuta. Turha varmaan kertoakaan, että taivas on sees kun aloitan, mutta jo ensimmäisen  otoksen jälkeen taivaan ainoa pilvi pomppaa jostain kuun eteen. Tällä kertaa olen maltillinen. Pohjan akka ei anna periksi. Seison pimeän pellon laidassa vaikka aamuun, että saan kuun narrattua kuviin.

Lopulta sinnikkyyteni palkitaan. Kuun väri vaihtuu pienten hetkien aikana. Välillä se on kuin hopeaa hohtava valopallo, toisinaan kellertävä voinappi ja jo seuraavassa hetkessä kuin ruskehtava pompannappi. Yhtenä hetkenä pallo näyttää jopa muuttavan muotoaan, siitä tulee kuin omena...

Superkuu on hassu nimenä. Ilmiössä on kyse siitä, että kuu, Maa ja aurinko ovat keskenään samassa linjassa ja kuu on radallaan lähinnä Maata. Kuu näyttää tällöin Maasta katsottuna 30% kirkkaammalta  ja 14 % suuremmalta.  Tämän taianomaisen termin "superkuu" kehitti 1970-luvulla astrologi Richrd Nolle, viralliselta nimeltä ilmiö tunnetaan kuitenkin nimellä ”perigee-syzygy of the Earth-Moon-Sun system..."  Superkuu kuulostaa sittenkin kivemmalta!

 

LÄHTEET: Kuu kirkastuu ja pimenee - superkuu ja kuunpimennys samana päivänä. Yle tiede. Prisma studio. [http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/kuu-kirkastuu-ja-pimenee-superkuu-ja-kuunpimennys-samana-paivana] Luettu 28.9.215.

Maarit ja Sami Hurmerintaa fiilistelemässä Ullavassa

Tämä blogijuttu tulee muutaman viikon takaa. Kiireisen ja tapahtumia täynnä olleen Kokkolan V keskiaikapäivän loppuhuipennuksena palasin keskiaikaisesta  kirkkokonsertista kotiin klo. 21.15. Kotona ees ja taas käväistyäni sain siipan puhuttua ympäri ja lähtemään  lopulta kanssani Ullavaan. Kyllä - matka Ullavaan syysillan pimeydessä klo. 21.30:)))...Silmiini nimittäin oli viikon varrella osunut pieni ilmoitus Maarit ja Sami Hurmerinnan ilmaiskonsertista Ullavalaisen kaupan pihalla! Tämä oli pakko kokea!

 

 

 

Maaritin musiikkiin liittyy tarina, kuten moneen muuhunkin minulle läheiseen musaan.  Muistan Maaritin nostalgiset laulut omilta varhaisvuosiltani. En niille silloin sen kummemmin lämmennyt. Rakkauteni Maaritin musiikkiin juontaa juurensa 25 vuoden taakse. Opiskelin silloin ensimmäiseen ammattiini Jyväskylässä. Lastentarhanopen opintoihin kuului pakollisena joko kitaran tai pianon soitto. Heh, nuorena tein monta juttua alta riman. Sieltä mentiin, mistä aita oli matalin. Niinpä valitsin instrumentiksi tunneille laiskuuttani pianon, koska osasin sitä jo soittaa .

 

Mutta joskus onnistaakin, vaikka yrittää lusmuilla...Minulle sattui kaksi varsin lahjakasta musiikin opintojaan viimeistelevää soitonopea. Kun he oivalsivat, että osaan jo enemmän kuin alkeet, he pistivätkin minut todelliseen prässiin. Jouduin tekemään huomattavasti enemmän töitä kuin kurssikaverini, joka naureskeli, että yrittää soittaa kitaralla tunti toisensa perään "Piio piio piio, pikkuinen kananpoika", eikä siitä koskaan tule valmista...

 

Etenkin jäi mieleen se miespuolinen ope - taisi olla vakituisen openi sijainen, joka oikein  nosti minut suosta. Ope oivalsi, että vapaa säestys onkin minun juttuni. En ollut tajunnut, että soitan harvinaisia, vaikeitakin sointuja ja kaiken maailman sointukäännöksiä, vaikka olin niitä muka joskus opiskellutkin. Soitin vain ajattelematta mitä soitin, koska soinnut kuulostivat korvaani siten ainoilta oikeilta... Eräällä tunnilla ope laittoi eteeni Maaritin  nuotin "Ei vaadi paljon vaan kaiken." Ope kertoi, että Maarit on hänen lemppariartistinsa. Kohta oli minunkin. Hurahdin täysin tuohon kappaleeseen ja löysin samalla palasen  itsestäni! Musiikin opiskelu tuntui lopultakin mielekkäältä...

 

Maarit ja Sami esiintyivät kaupan pihalla kuormurin lavalta. Taisi olla aika extreemiä soittaa viileässä illassa. Tiedän, kädet kohmeisena soittaminen on enemmän kuin haastavaa. Tiesin toki, että Sami Hurmerinta on melkoinen kitarataituri, mutta yllätys oli, että myös Maarit soitti koskettimia taiturimaisesti! Googlailun jälkeen selvisi, että molemmilla on taustallaan klassisen musiikin opintoja. Maaritin isoisä muuten oli italialainen ammattimuusikko...

 

 

Saimme kuulla paljon tuttuja biisejä.

 

Pariskunta osoittautui sangen empaattiseksi ja aidoksi, tavallisiksi ihmisiksi. Juuri sellaisia ovat mielestäni ne suurimmat taiturit! Osasivat todella ottaa yleisönsä. Maarit kertoi suurella lämmöllä rakkaudesta puolisoonsa.  Myös perhe-elämän arvostus nousi juonnoissa esiin.

 

Aloitettiin Villiviinillä.

 

"Haravoin,kaivan, peitän ja kastelen.

Auringon valoa ootan ja rukoilen.

Iltakasteen tuoksua pihalla haistelen ja nuotion loimua mä katson..."

 Miten niin tulikaan ystäväni mieleen, joka on epätoivoisesti koko kesän kylvänyt ja kastellut ja sitten jänikset tulivat ja söivät koko sadon -amppelimansikoista lähtien.:)

 

 

  

Neito ja ylioppilas-laulusta Maarit kertoi Samin säveltäneen sen kovassa kuumeessa.

                                          Uudempia biisejä edusti "Joidenkin kaa."

                                            "Joidenkin kaa on samantien helppoa.

                                              Miten se voi olla sellaista?
                                              Vaikka ei ois tuntenut kauaakaan.
                                              Tuntuu ihan niinkuin olis tuntenut jo vuosia.
                                              Sillä joidenkin kaa on samantien helppoa.

                                               Johtuuko se siitä, mitä heille voi sanoa?
                                              Johtuuko se siitä, mitä voi jättää sanomatta?
                                              Kun mä näin sut, sut tunsin yksintein.
                                              Kun tapasin sut, mä sanoin itsellein:
                                             Sun seurassa maailma, se näyttää niin kauniilta.

                                            Sillä joidenkin kaa on samantien helppoa..."

Maarit kertoi olleensa täysin uskonsa menettänyt 19-vuotiaana.  Luuli, ettei löydä unelmiensa miestä koskaan.  Joskus olen lehdestä lukenut heidän love storynsä, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämän alustuksen jälkeen tuli "Laakson lilja, yksi niistä upeimmista. Voit kuunnella sen livenä alta:) Sori, innostuin itsekin ihan vähän :)))

Laakson lilja (1973)-nauttikaa!

Kuultiin monta muutakin hyvää biisiä. Lainaa vain-laulusta Maarit kertoi, että se konkretisoitui sekä hänelle että puolisolleen lähtemättömästi 23.8.-15 vietettyjen  Janna-tyttären häissä.

                                             "...Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnat.
                                              En tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan.
                                             Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen.
                                             Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

                                                         Lainaa vain, lainaa vain
                                           Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain..."

Niin totta.

Kuultiinhan me se  Jos tahdot tietää ja Jäätelökesäkin. Moni sitä odotti. Kitara erityisesti oli siinä upea!

 

                                          "...Muistan jäätelökesää
                                          Kun lapset kiirehtii kouluun
                                          Posken rusketus häviää
                                          Illat pimenee jouluun..."





Hetken jo luulin, että lempparibiisini jää tällä kertaa väliin. Vaan tulihan se taputusten jälkeen vielä loppuun! Täydellinen päätös hienolle konsertille! I-HA-NA!

                                      "Ei rakkaus soita viuluaan
                                      ei juota lemmenjuomaa
                                     ei taivaan kuuta se anna
                                     vaan enemmän

                                      Eihän rakkaus yöstä voimaa saa
                                      ei näytä paljasta pintaa
                                      ei pöytään hunajaa kanna
                                      vaan parempaa

                                      Rakkaus on tuoksu vain
                                      tai menneisyys
                                      huokaus muistoille myös
                                      Tulisena katsella toista vain silmiin
                                      unisena olkaan joskus painaa pää...

                                      Ei rakkaus laske aamujaan
                                      ei katso miehen mittaa
                                      ei toisen puolesta kuole
                                      vaan enemmän
                                       
                                      Sillä rakkaus pieneen ihmiseen
                                      ei vaadi paljon vain kaiken
                                      sen kaiken jos voisin antaa,
                                      ei parempaa

                                      Rakkaus on tuoksu vain
                                       tai menneisyys
                                       huokaus muistoille myös
                                       rakastuneen sieluun se pelkoja heittää
                                      lakastuneen tunteen joskus herättää

                                      Ei rakkaus kiedo pumpuliin
                                      ei laula iltoja tähtiin
                                      ei vaadi paljon
                                      vain kaiken."

 

 

 

Ratatosk Kokkolan keskiaikapäivillä

Ja vielä yksi päivitys liittyen jo menneisiin V keskiaikapäiviin. Lauantai-iltaan kaipasin kiireettömyyttä, kun olin koko päivän rientänyt Kokkolan V keskiaikapäivillä tapahtumasta toiseen. Kirkko edustaa minulle rauhoittumista, hiljentymistä, elämyksiä... Nautin suunnattomasti kirkkojen historiasta, runsaasta symboliikasta, maalauksista, valoista, akustiikasta...

Hieman vähälle mainostamiselle mielestäni jäi Ratatosk-yhtyeen kirkkokonsertti illan hämärässä. Väkeä olisi niin tasokkaaseen konserttiin voinut saapua enemmänkin. Tämä konsertti hyvitti edellispäivänä missaamani saman kokoonpanon konsertin Raatihuoneella. Tosin kirkkokonsertti soitettiin akustisesti.

 Konsertti alkoi klo 20.00 Kirkossa oli valaistuksena ainoastaan elävät tulet  kyntteliköissä sekä lampeteissa.  Upeaa! Kun tilaisuus alkoi, ulkona oli vielä valoisaa.  Tilaisuuden päättyessä oli jo hyvin hämärää. Kuvaus ilman salamaa ei konsertin loppupuolella onnistunut. Salaman käyttäminen olisi ehdottomasti särkenyt tunnelman.

Ratatosk on ruotsinkielinen kokonpano suoraan Pietarsaaresta. Kokoonpanossa soitta 3 naista ja 3 miestä. He soittavat keskiaikavaikutteista musiikkia. Kaikki musiikki ei suinkaan ole keskiajalta, mutta soitintyyli  sitä vastoin on. Samoin pukeutuminen ilmentää keskiaikaa ja elävöittää ryhmän yhtenäisyyttä. Tapahtuman juonto oli ruotsinkielinen.

Tilaisuuden alkaessa pistin huvittuneena merkille, että meitä oli useampi ihminen, jotka olimme kaikissa samoissa tilaisuuksissa päivän aikana.:)  Vähemmistö keskiaikapäivien yleisöstä osallistui kuitenkaan  näihin käymiini tapahtumiin. Heihin olisi ollut aika nastaa tutustua...

Yritin ynnäillä kirkon penkissä, mitä soittimia erotin kuulemani perusteella - en nähnyt paikaltani kuin puolet...Oletan tunnistaneeni rummut, kampiliiran, kontrabasson, akustisen kitaran, munniharpun , erilaisia puuhuiluja, nokkahuilun ja poikkihuilun, suhistusputken, polkuharmonin, akoko-kellon (tai jonkin vastaavan) ja ehkä myös tamburiinin...

Suurin osa esitetyistä kappaleista oli minulle ennalta tuntemattomia. Mukaa mahtui ainoastaan kaksi minulle tuttua. Toinen oli  Gammal fäbodpsalm från Dalarna (Suom. Vanha virsi Taalainmaalta), joka on yksi lemppareistani jo vuosien takaa. Olen  tainnut joskus esittääkin sen kirkossa yksinlauluna...'

Alimaisena videokooste tästä ihanaakin ihanammasta Ratatoskin esityksestä. Kylmiä väreitä meni läpi sitä kuunnellessa...

Toinen oli Konsta Jylhän "On viulu vaiennut", joka esitettiin miessoolona suomeksi. Sovitus oli mielenkiintoinen, eikä sitä olisi tunnistanut alkuperäiseksi ilman sanoja. Taustalla säesti rummut, huilut, basso ja taustalaulajana naisääni.

Kirkko pimeni loppua kohden. Oli tavattoman kaunista. Ei nähnyt lukea enää ohjelmalehtistäkään. Kynttilöistä, lampeteista ja pihavaloista hohtanut valo loisti upeasti saarnastuolin  ylle. Voisipa useammin nauttia tällaisesta valaistuksesta. Jokaisen  pitäisi saada se kokea!

Ja tässä se kylmien väreiden video:

Vanhat kirkkomaalaukset Kokkolan keskiaikapäivillä, osa I

Kokkolan V keskiaikapäivillä oli siis teemana "käden taidot." Pistäydyin Kaarlelan kirkossa kuuntelemassa Raul Pohjosen esitelmää aiheesta "Kirkkotaide keskiajalla." Sitä olisi ollut kiva kuunnella pidempäänkin, sillä asiasta kertonut tiesi ihailtavan paljon ja hallitsi tiedon ilman muistilappusia! Pohjonen luennoi aiheesta vuorotellen sekä suomeksi että ruotsiksi. Väkeä kirkkoon oli saapunut uskomattoman paljon.

 

Oman  seutumme kirkkomaalausperinne poikkeaa aika lailla Varsinaissuomen  kivikirkkomaalauksista. Kivikirkot on ajallisesti koristeluiältään vanhempia kuin puukirkot, joita on maalailtu vasta 1600-luvulta alkaen.

Ainoastaan suurimmissa kaupungeissa, kuten Turussa, tiedetään olleen koulutettuja kirkkomaalareita. Koulutetut maalarit koettiin muutoinkin kalliiksi, koska heille täytyi maksaa sekä matkat kirkkoihin, ruokailu, asuminen että värit.

Saksalaisen Albetus Pictorin koulukuntansa kanssa  tiedetään tehneen paljon maalauksia etenkin Ruotsissa.

Suomalaisista kirkkomaalareista mainittakoon oululainen Michael (Mikael) Toppelius, joka teki useita kirkkomaalauksia Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Toppelius tunnetaan viimeisenä suurena kirkkomaalarina. Hän kuoli 1821. Toppelius oli  muuten kirjailija Sakari Topeliuksen isoisä! Myös Lars Gallenius maalasi kirkkomaalauksia - hänen töitään on esimerkiksi Tornion kirkossa. Alun perin sotilaana toiminut Emanuel Granberg oli tunnetuimmista ainoa täysin kouluttautumaton maalari.  

  

Kirkkomaalauksiin on osaltaan vaikuttanut Kustaa III aikana voimaan tullut määräys, ettei kirkkoja saanut koristella. No, pohjanmaalaiset eivät ihan tätä säntillisesti  noudattaneet...

Mistä sitten juontaa juurensa halu maalata taideteoksia kirkkoihin? Suomen papisto sai koulutuksensa pääasiassa Saksassa. Siellä heille aukeni mahdollisuus tutustua kirkkotaiteeseen ja tätä he halusivat tuoda mukanaan myös Pohjanmaalle. Papisto oli tietoinen, ettei rahvaalla ollut paljoakaan tuntemusta Raamatun asioista. Kirkkotaiteen tehtävänä nähtiin kertominen rahvaalle Raamatusta kuvin, koska kirkkokansa ei juurikaan ymmärtänyt kirkkokieltä, latinaa. Kirkko oli papiston mielestä kuin esitaivas.

Aateliset ja rikkaat porvarit lahjoittivat votiivimaalauksia kirkoille. Esimerkiksi Toppeliuksen tauluissa on näkyvillä taulujen lahjoittajien nimiä.

Varhaiset Saksassa painetut lentolehtiset olivat esikuvina kirkkomaalauksille samoin kuin myös kuvitetut Raamatut.

Vain Isokyrön kirkossa on säilynyt kaikki alkuperäiset maalaukset. Siellä 114 kuvan sarja kiertää kirkkoa. Isokyrön kirkossa voi sanoa olleen onni onnettomuudessa, sillä Isovihan aikana venäläiset käyttivät kirkkoa tallina, mutta maalaukset olivat peitettyinä. Näin ne säilyivät vihollisen käsien ulottumattomissa.

Nämä maalaukset peitettiin vuonna 1666 vanhentuneina. Vuonna 1885 ne löydettiin sattumalta, kun työmies iski lekalla seinään! Maalaukset kunnostettiin 1930-luvulla. Maalaukset tiedetään maalatun 1560-luvulla, mutta maalaajan henkilöllisyys ei ole tiedossa. Myös meidän Kaarlelan kirkossamme on jälkiä keskiaikaisista maalauksista. Näitä  jälkiä näkyy esim. alla olevan kuvan oikeassa reunassa kahtena tummentumana.  Tarkempaa tietoa niistä ei ole säilynyt.

Kirkkomaalauksissa käytettiin yleisimmin liitua, kalkkia ja värejä. Tekniikoita oli erilaisia. Joskus sammutettu kalkki saattoi  olla epäpuhdasta polttaen maalauksen pilalle.

Al secco-tekniikassa maalattiin kuivalle  kalkkipohjalle ja etuna oli,  että työtä pystyi tekemään pitkällä ajanjaksolla. Väreinä käytetään joko kalkkiveteen sekoitettuja maavärejä tai  metallipigmenttejä

Al fresco-tekniikalla toteutetuissa maalauksissa työ maalattiin vielä kostealle laastipinnalle. Se edellytti nopeaa ja kerralla valmiiksi tulevaa työskentelytapaa. Etuna on, että työstä tulee kestävä.

Suurille seinäpinnoille maalaaminen oli suhteellisen helppoa. Pohjonen näytti yleisölle, kuinka työ aloitettiin piirtämällä pakopiste.

Kaareville kattopinnoille  työn tekeminen on ongelmallisempaa. Apuna käytetään kanava - tai säkkikangasta. Kankaalle tehdään suurennos tulevasta työstä. Työ muotoillaan kattopinnalle, jonka jälkeen piirros hahmotellaan hiilikynällä. Osasinkohan  selittää oikein?

Kirkkomaalauksissa käytetään  tiettyjä tärkeitä symboleja. Tärkein elementti on vihkiristi. Vihkiristi on perinteisesti piirretty paikkaan, jossa  piispa on kirkkoa  vihkiessä kirkon seiniin pyhitetyllä öljyllä kastanut peukalolla ristinmerkkejä.  Suurissa kirkoissa  vihkiristejä on 12, koska apostoleitakin oli 12.

pienissä kirkoissa vihkiristejä on neljä kuten evankelistojakin. Pohjonen kertoo tehneensä maalaukset Kokkolan Yli-Sokojalla olevaan   yksityiseen, Suomen pienimpään kivikirkkoon. Sokojan kirkossa käytettiin maalauksissa läpikuultavaa väriä, jotta työn jälki näyttäisi mahdollisimman aidolta.

Kun maalaustyön kohteena oli tärkeä henkilö, hänet maalattiin yleensä tavanomaista suuremmaksi.

Kaarlelan kirkko on omistettu Pyhälle Katarinalle. Pyhä Katarina Aleksandrialainen oli ilmeisesti  Kaarlelan kirkon pyhimys. Tämän vuoksi Pohjonen tekee esitelmänsä lopuksi havainnollistaen maalauksen rungon Katarinasta.

Piirros tapahtuu vapain käsin. Ennen työn aloittamista tehtävä työ on kopioitu  ja suurennettu kopiointiliikkeessä  ja tämän jälkeen piirroshahmon ääriviivat on reiìtetty.

Pyhän Katarinan tunnuksina on kärrynpyörä ja miekka. Nämä juontavat juurensa Katarinan kuolemasta. Hänet tuomittiin ensi vankilaan sotilaiden käännyttämisestä kristinuskoon. Katarina ei luopunut uskostaan ja hänet oli määrä polttaa roviolla. Tuli ei kuitenkaan tarttunut Katarinaan, joten  hänet päätettiin surmata teilauspyörällä., joka kuitenkin pirstoutui palasiksi. Lopulta Katarina mestattiin  miekalla.

Vaikutuin Pohjosen asiantuntemuksesta sen verran paljon, että aion etsiä käsiini hänen kirjoittamansa kirjan.

 Kiitos hienosta ja mielenkiintoisesta luennosta! Alla vielä videolla näyte maalauksen hahmotelman tekemisestä.

Keskiaikaiset soittimet Kokkolan keskiaikapäivillä

Tänä vuonna Kokkolan V keskiaikapäivien teemana oli "käden taidot." Kävin kuuntelemassa seminaariesitelmän aiheesta "Soittimet ja soitinrakennus keskiajalla." Luennosta vastasi soitinrakentaja-artesaani, musiikkipedagogi Eetu Klemetti, joka oli itse rakentanut esillä olevat soittimet.

 

Keskiaikaisesta soitinrakennuksesta on säilynyt hyvin vähän tietoa. Taito rakennella soittimia on saattanut kulkea suvuissa  verenperintönä. Nykyiset keskiaikatyyliin rakennetut soittimet perustuvat pääasiassa keskiaikaisiin kuvalähteisiin. Ne ovat siis lähinnä tulkintoja alkuperäisistä soittimista.

 

Koska työkalut ovat keskiajalla olleet melko alkeellisia, on soitinten työstäminen vaatinut monta vaihetta. Työ on alkanut metsässä puunkaadolla.  Apuna työstämisessä on käytetty esim. kirveitä ja kiiloja, joiden avulla on ensin työstetty lautoja, mutta on myös käytetty isoa paloja puuta, josta on ikään kuin  "kaivettu" tuleva soitin esille.

 

 

Suuri osa keskiajalla käytetyistä soittimista on nykyisten klassisten musiikin soitinten esi-isiä. Ensimmäisenä meille esiteltiin soitin nimeltä rebek. Se on muokkaantunut haavan tyvipalasesta, joka on halkaistu kahtia.

 

Rebekiä soitetaan kuin viulua tai jouhikkoa jousella.

 

 

 

Tämä alla oleva kielisoitin , jonkin sorti luuttu, on periaatteessa ehkä enemmän renessanssiajan soitin. Se on rakennettu liimaamalla  ohuita, taivutettuja puulevyjä yhteen. Määrämittaisen puutavaran saanti tällaisia soittimia rakennettaessa on haastavaa.

 

Keskiajaltakin on tiedossa muutamia luuttuja, mutta niitä on lähes poikkeuksetta myöhemmin muunneltu. Jonkin verran on ollut olemassa myös messinkikielisiä soittimia.

 

Pintakäsittelynä tällaisilla soittimilla on yleensä ollut joko pellavaöljy tai mehiläisvaha, toisinaan pinta on vain öljytty tai vahattu.

 

Vanhin Klemetin tietämä säilynyt  tällainen soitin on noin  vuodelta 1450.

 

Soitinrakentaja soitti meille soitintaan plektralla, mutta alun perin on soiteltu hanhensulilla!

 

 

Sitten  kampiliiraan. Se on jo 1100-luvulla kehitelty jousisoitin. Kieliä soitetaan jousen sijasta kammesta pyöritettävällä pyörällä. Pyörä mahdollistaa myös rinnakkaisten kvinttien käytön soitossa. Soittimessa on myös koskettimet. Tästä soittimesta pidän kovasti.  Olisi mielenkiintoista kokeilla soittaa sellaista!

 

 

Säkkipillin moni mieltää skotlantilaiseksi. Tosiasiassa sen soittoalueena on ollut koko Eurooppa ja Lähi-Itä, josta soitin ilmeisesti on myös lähtöisin. Myös Suomessa tiedetään Tampereen seuduilla 1800-luvulla emäntien muistelleen  heinätöiden lomassa joskus  käytetyn säkkipillin tyylistä soitinta.

Säkkipilli on rakentunut kolmesta ruokopillistä, joiden välissä on pussi soittamisen helpottamiseksi.

 

 

Ja alimmaisena pieni tuulahdus soitinten äänistä ja soittotavoista:

 

Keskiaikapäivillä 2015 turnajaisnäytöksessä

Kun nyt lopultakin pääsin Kokkolan viidensien keskiaikapäivien syövereihin, taidan tehdä useamman erillisen päivityksen. Kiertelin useammassa tapahtumassa - en niinkään markkina-alueella, vaan kiinnostuneena kuuntelemassa jokusia  erilaisia luentoja ja ihanaa musiikkia... Illan päätteeksi löysin itseni vielä Ullavasta. Mutta siitäkin myöhemmin ajan kanssa erillisessä päivityksessä. :)

Aloitetaan kuitenkin  turnajaisnäytöksestä. Näitä turnajaisesityksiä on ollut perinteisesti  kaksi Kokkolan keskiaikapäivillä ja ne vetävät vuosi toisensa perään hurjasti väkeä.

Turnajaisnäytös on Kemiön saaresta olevan  Rohan tallin taidonnäytös. Show rakentuu vuosittain rakennetun tarinan ympärille. Erityistä plussaa esitys ansaitsee upeasta musiikista,  hyvästä suunnittelusta, tilan käytöstä, loistavasta äänentoistosta, asusteista sekä yleensäkin shown näyttävyydestä.



Tänä vuonna esityksessä käytettiin tavallista  vähemmän savua ja tulta. Näyttävyyttä oli silti muutenkin.



Hevosilla on esityksissä keskeinen osa. Ne on myös upeasti somistettu- jopa hännät ja harjat viimeistä piirtoa myöten letitetty.



Myös ritarien haarniska-asut ovat kertakaikkisen näyttäviä. Paljonkohan nuo painavat?





Lisäpisteitä sille, ettei puolen tunnin esityksessä tule juurikaan joutohetkiä, koska välttämättömien valmistelujen aikana kentällä  tapahtuu pientä viihdyttävää oheistoimintoa. Hyvin suunniteltu!



En tiedä, mitä esitys tilattuna maksaa, mutta hieno juttu, että nämä esitykset ovat yleisölle maksuttomia Kokkolan keskiaikapäivillä!





Tässä  yhdeksän minuutin maistiaiset turnajaisesityksestä videolla. Pahoittelut, että juonto kaikuu videossani:/:

LÄHTEET: Rohan tallit. Keskiaikaiset juhlat. [http://www.rohan.fi/keskiaikaiset_juhlat/] Luettu 5.9.2015.