Ladot

Tänään tutkimme latoja.

 

Uskon, ettemme ole vielä oikein tajunneetkaan, että ladot ovat parinkymmenen vuoden päästä kadonnutta perinnettä. Ne eivät kuvasta  uusille sukupolville enää sen suurempaa, pelkkiä tarpeettomia ja ränsistyneitä rakennelmia joidenkin harvojen peltopahasten keskellä. Nykymaataloudelle isoine koneineen ladot ovat ennemminkin riesa  peltojen keskellä.

 

Uudet polvet eivät välttämättä oivalla, kuinka keskeisiä rakennelmia ladot ovat olleet maataloudessa aina 1970-luvulle saakka.

 

Nykyään on enää vaikea löytää hyvin pystyssä pysyvää latoa, jossa olisi kunnon päre- tai jopa olkikatto. Suurin osa ladoista huojuu suuntaan jos toiseen. Ne, joita vielä pidetään kunnossa, ovat saaneet ylleen peltikaton.

 

Ränsistyneissäkin ladoissa on silti jotain hyvin koskettavaa...Lyyhistyneessä ladossa on jotain mystistä.

 

Alla:Kolme kuvaa ladoista Kokkolan Prestissä.

 

 

 

Oman lapsuuden kulta-aikaan liittyy vielä kiinteästi ladot Etelä-Pohjalaisessa peltomaisemassa. Olen saanut elää lapsuuden maatalossa, jossa vielä heinä kuivattiin seipäillä ja kuivuttuaan varastoitiin latoihin. Tosin minun aikanani kuljetus latoihin tapahtui traktoreilla, ei enää hevospeleillä. Omiin rakkaisiin lapsuusmuistoihin kuuluu päiväkahvin kuljettaminen heinämiehille peltosaralle. Kun saavuin pellonlaitaan kahvikorini kanssa, kaikki toiminta lakkasi. Mummo oli pakannut kahvin  lasipulloon ja  jotta kahvi olisi pysynyt lämpimänä, pullo oli sujautettu isoon, harmaaseen villasukkaan. Termospullo ei kuulunut vielä silloin siihen hetkeen... Siellä me istuimme suvun kanssa matalan ojan poskella. Tunnelma muistan hyvin idyllisenä. Kiireen keskellä pieni ajaton hetki, leppoisaa jutustelua. Kun kahvi oli juotu, palattiin taas kiireesti työhön.

 

Meidän lasten tärkeä tehtävä ladoissa oli hyppiä luvan kansa heinien päällä. Isäntä heitti välillä säilyvyyden lisäämiseksi joukkoon merisuolaa ja taas saatiin pomppia, jotta heinää olisi mahtunut latoon enemmän. Joskus harmitti, kun löi päänsä ladon katossa repsottavaan naulaan. Mutta pian se kipu unohtui ja oli kiva palata hommiin.

 

 

 Alla: Latoja Kokkolan Korpilahden kylästä.

 

 

 

Lato-sana on sukua ruotsin sanalle låda eli laatikko. Se on myös johdannainen kauppavarastoa tarkoittavalle sanalle laden.

 

Tavallisella maatalolla oli yleensä  toistakymmentä niittylatoa. Latojen paikat valittiin usein niitettävän alueen keskipisteeseen  sekä luonnonkiviryhmään tai muuhun paikkaan, joka oli viljelykselle hyödytöntä. Latoja täytyi olla monta sen vuoksi, että kuiva heinä saatiin nopeasti suojaan.

 

Suomessa oli 1960-luvulla enimmillään noin 330000 maatilaa. Pienimmilläkin tiloilla oli vähintään yksi lato, suuremmilla useampia. Suomessa lienee ollut ainakin miljoona latoa parhaimmillaan. Pohjanmaalla puhutaankin jopa latomeristä...

 

 

Alla: Latoja Ruotsalon Konginkarissa.

 

 

 

 

Alla: Lato ja kiviaitaa Rödsön Möllerissä.

 

 

Alla: Latoja Korpilahdessa  Storhagassa.

 

Alla: Lato Korpilahden Lepistossa.

Alla: Lato Kälviän Konginkarissa.

 

Alla: Lato Kälviällä

 

 

Mutta ladotkin voivat alkaa elämään uutta elämää vielä ränsistymisensä jälkeenkin. Laitan tähän alimmaiseksi muutama kopioidun kuvan kuvataiteilija Elina Förstin  maalauksista. Elina tunnetaan latomaalarina. Elinan vanhemmat olivat muuten minun koulu-urani ensimmäiset luokanopettajat pienessä 25 oppilaan kyläkoulussa:)


E. Försti: maaliskuu II


E. Försti: Metsän reunassa.


E.Försti: Kevät II


LÄHTEET:

Elina Försti - maalauksia  1.4.2015-26.4.2015. [http://www.bronda.fi/nayttely/177/] Luettu 30.4.2016.
Juha Kuisma. Latojen merkitys Suomen historiassa. [http://www.juhakuisma.fi/lehtijutut] Luettu 1.8.2015.

Sara Orava, blogi. Pihani, porttini, värini – Elina Förstin taiteesta. [http://www.saraorava.net/2015/11/06/pihani-porttini-varini-elina-forstin-taiteesta/] Luettu 30.4.2016.

Fredrik ja Anna Draken koti

 

Tällä kertaa kurkkaamme kotimuseoon Kokkolan Neristanissa, osoitteessa Läntinen Kirkkokatu 20. Keltaisessa talossa on asunut neljässä peräkkäisessä sukupolvessa käsityöläisperhe.

Kävelen lumiselta vanhan kaupungin kadulta sisään portista. Aivan kuin astuisi erilliseen, hälinältä suljettuun  maailmaan. '

 

Talon viimeiset asukkaat olivat sisarukset Helmer ja Märta Drake. He olivat lapsettomia ja perheettömiä. Testamentissaan he lahjoittivat koko kotitalonsa irtaimistoineen Kokkolan kaupungille 1997. Lahjoituksen ehtona oli, että talon tulisi säilyä koskemattomana. Se tuli lisäksi nimetä sisarusten vanhempien mukaan Fredrik ja Anna Draken kodiksi.

Talo uhkuu historiaa ja mielenkiintoista elämää. Sekä rakennukset, talon ympäristö että talon  esineet ovat peräisin aina  1700-luvun lopulta 1900-luvun loppuun saakka.

  

Alla: Alakerran Helmerin työhuone. Ikkunat kadulle päin. Huone sijaitsee  Märtan huoneen ja salin välissä. Helmerin kuva seinällä. Useissa huoneissa on kauniita kaakeliuuneja.

 

 

Helmer tapasi liikkua kävelykeppiään pyöritellen kaupungilla kävellen. Hänen kävelyaikansa oli niin tarkkaan kellotettu, että ajan olisi pystynyt lähes tarkistamaan siitä. Helmer tapaili kävelyretkillään naisia. Myöhemmin jopa supateltiin "Helmer ja kanat!

Talon on alun perin rakennuttanut lukkoseppä Sven Nils Drake. Talo on rakennettu suvussa säilyneen tiedon mukaan vuonna 1831. Ilmeisesti samalla paikalla on ollut tätä ennen  paljon pienempi asuinrakennus, jonka tämä seppämestari siirsi pajakseen pihan pohjoisreunaan. Talossa on edelleen tämän lukkosepän takomat, toimivat ja messinkiset lukot. Jokaiseen lukkoon on oma avaimensa. Lisäksi on yleisavain kaikille lukoille.

Alla:Märtan huone alakerrassa. Märtalla oli kapiokirstu, vaikkei hänellä tiedetä olleen sulhasia.

Sukututkijan veri pulpahtaa jälleen esille. Rakastan vanhoja nimiä ja sukulaisuussuhteiden selvittämistä. Tässäpä näitä:

Sven Nils Drakella (1793-1856)  ja hänen vaimollaan Maria Elisabth Gyllanderilla (1801-1860)  oli kaikkiaan 12 lasta. Kuusi heistä eli aikuisikään saakka. Tämän lisäksi Svenillä oli yksi lapsi (Sven) aikaisemmasta avioliitostaan. Pari muuta poikaa  tästä avioliitosta oli kuollut pieninä.
Tässä nimeltä tiedettyjä Svenin ja Marian lapsia:

Maria Albertina
Edla Johanna
Anton Ferdinand
Axel Nikolai
Niclas Wilhelm
Wilhelm Emil
Maria Emilie Emilia
Otto Arvid
Johanna Sofia
Johan Ludvig Drake

Svenin pojista mainittakoon  veljekset Wilhelm ja Otto. Heidän vanhin veljensä, Ferdinand (1831-1907), oli Märtan ja Helmerin isoisä. Hänen puolisonsa oli Christina Catharina Rodén (1829-1890).
Ferdinandin poika puolestaan oli Fredrik, joka avioitui Annan kanssa.

Tässä puolestaan Ferdinandin ja Christinan lapsia:

Carl Anton
Ida Emeli
Olga Christina
Alma Maria
Johann Anton
Otto Wilhelm
Fredrik Edvin

Fredrik Edvin Drake (1874-1941) avioitui Anna Sofia Thuresdotter Möllerin (s. 1877) kanssa. Ja yllätys, yllätys - Anna Sofian äiti on Maria Emelie Emilia Drake, eli hänen puolisonsa isän sisko! Eli Fredrik ja Anna olivat serkuksia.
Alla: Alakerran sali. Kipinäsuoja on  hankittu Oulusta ja Mårta on kirjaillut siihen siinä olevat kukat. Vasemmassa kulmassa flyygeli.



Alla: Alakerran huone salin ja keittiön välissä.

 

Alla: Keittiö, jonka kaapeissa kaikki on aivan kuin asuttaessa. Jopa nitropurkki näkyi  keskimmäisen kaapin hyllynnurkassa. Keittiön ikkunat tyypilliseen tapaan sisäpihaa kohti. Muutoinkin talon ikkunat suunniteltu hyvin.

Alla:Helmerin kirjasto. Kaikki tarkalleen mitoitettuna - hylly rakennettu niin, ettei sohva vie liikaa huonetilaa. Ryijyn yläpuolella  kuvassa Helmerin ja Märtan vanhemmat. Kirjoja on  rakennuksessa kaikkiaan noin 3000.



Alla: Iidan huone. Iida oli Helmerin ja Märtan isän sisko.  Kuvassa on  hänen vanhempiensa sänky joka ennen heidän kuolemaansa oli alakerrassa. Kun Iida kuoli, Märta käytti tätä huonetta myös.

Alla: Heimer Draken yläkerran kylpyhuone ja pisuaari. Vaaleanpunaisessa pyyhkeessä nimikoituna HD.

Alla:Yläkerran aula Ruskeassa kirjahyllyssä oli lähes yksi hyllyrivi ruotsinkielisiä raamattuja. Märta oli kova käymään raamattupiireissä ja yleensä oli harvinaista, että heidän paikkansa kirkon penkissä olisi ollut tyhjä.

 Myös käsitöitä  - etenkin liinoja ja ryijyjä on runsaasti. Samoin arkkuja useampia. Kaikki tilat on hyvin suunniteltu. Esimerkiksi aulan hämärimissä kuvissa näkyvien taulujen  kohdilla on saranoilla aukeavat säilytystilat.



Alla: Yläkerran vierashuone. Sängyn pituus näyttää todella lyhyeltä...

 

Kaupunki on pitänyt talosta hyvää huolta. Makuuhuoneissa on yllä peruslämpö, aulatilat ovat viileämmät. Kotimuseo ei ole auki säännöllisesti, mutta silloin tällöin sinne järjestetään tutustumispäiviä, kuten joulun alla ja matkaoppaiden päivänä. Rakennukseen pääsee tutustumaan myös erillisellä yhteyspyynnöllä.

 

LÄHTEET:

 

Porstuakirjastot. Wiirilinna, A. Otto Draken muistelmia I. Lapsuusvuodet Länsi-Kirkkokadun käsityöläiskodissa. Jukaistu keskiPhjanmaa-lehdessä 2.10.1982. [http://www.porstuakirjastot.fi/files/original/025e525e5c945d531b3e17abbb137e8a.pdf] Luettu 21.2.2016.
 
Visit Kokkola. Museot ja taidenäyttelyt. Fredrik ja Anna Draken koti. [https://www.kokkola.fi/neristan/neristan/fi_FI/museot_ja_taidenayttelyt/] Luettu 21.2.2016.

 

Muistomerkki haudatuille Kaarlelan kirkon läheisyydessä

Vanhan siunauskappelin vieressä, vastapäätä  Kaarlelan kirkkoa, kiviaidan ulkopuolelta, löytyy tämän kertainen muistomerkki.

Muistomerkki on harmaa luonnonkivi, jossa on ruotsinkielinen teksti.

"Till minne åt de för samlingsbor som här jordades år  1795-1848."

Alareunassa on ikuistettuna muistokiven pystyttäneiden nimi:

"Hembygdsföreningen  reste stenen 1957.

Käsittääkseni kivi on pystytetty kirkon lähistölle aikaisemmin  haudatuille vainajille, joiden hautamuistomerkit on vuosisatojen kuluessa kadonneet. Kirkon pihapiirissähän ei nykyään ole yhtään hautakiveä näkyvillä.

Aurinkoisena syyspäivänä kiven pintaan heijastuu valo kauniisti.

Jostain sielun sopukoista kumpuaa  ajatus; haluaisin viskellä orvokinsiemeniä nurmelle kiven ympärille....

Kaarlelan kirkon valaistuksesta, osa 4: seinäkyntteliköt

Kaarlelan kirkossa olevat seinäkyntteliköt ovat pakotettua messinkilevyä. Koristeina on kukkia, hedelmiä, lehtiä , helmirivejä, köynnöksiä , sydämiä, palmetteja sekä ympyröitä.

Seinäkannattimissa olevat kynttilät eivät valaisseet kirkossa  tehokkaasti penkkeihin saakka. Siksi kirkossa on entisaikoina ollut lisävalaistuksena paljon halvoista puista tai raudoista  valmistettuja kynttilänpitimiä. Vuonna 1862 kynttilänpitimiä penkkeihin on valmistettu 30 kappaletta. Vuonna 1826 oli penkkeihin kirkon avoimen keskustan ympärille kiinnitetty myös viisi kappaletta 16 luodin painoisia  vaskikynttilänjalkoja.  En tiedä, onko niitä tallessa.

Kaarlelan pitäjän historiassa mainitaan kirkossa olevan kolme kolmihaaraista seinäkynttelikköä. Omissa kuvissani niitä on vain kaksi. En tiedä, onko kolmas tallessa - ei ainakaan kirkkosalin seinillä.

Muutoinkin osoittautuu ongelmalliseksi tunnistaa seinäkynttelikköjä toisistaan. Kaarlelan pitäjän historiassa mainitaan muutamien seinkynttelikköjen lahjoittajat sekä niiden sijainnit. Nähtävästi seinäkynttelikköjä on kirjan julkaisun (1961)  jälkeen muutettu. Tässä alla kuitenkin hieman tietoja seinäkynttelikköjen lahjoittajista ja niiden entisistä sijaintipaikoista kirkossa:


Kuorissa:
-Laulutuolin yllä 1 seinäkynttelikkö, lahjoitanut raatimies ja kauppias Lars Anderson Sander.

Kuorinaidassa:
-Kuorioven vieressä: 2 yksipesäistä seinäkynttelikköä. Toisen lahjoittanut porvari Hans  Ersson Lång, toisen  Hindrich Mattson Hestbacka 1679 tai 1680.

-Sakariston ovea "päin"  1 yksisijainen seinäkynttelikkö. Lahjoittajasta ei tietoa.

Runkohuoneessa:
Saarnastuolinikkunan vieressä pohjoisseinällä 1 seinäkynttelikkö. Lahjoittajana sille mainitaan talonpoika  Johan Hindersson Bränkier Alavetelistä.


Kahdessa messinkilevystä valmistetussa  jalassa on kierrevarret. Kierrevarsien päissä on kynttilänpesä. Nämä kynttilänjalat ovat ilmeisesti 1700-vuoden paikkeilta.

Kynttelikkö nro  1:

Tämä yksihaarainen kynttelikkö on  kirkon pääovesta sisään astuessa kirkon takaseinällä oven oikealla puolella.

                                                                  1.

 Kynttelikkö nro 2:

Tämä yksihaarainen seinäkynttelikkö on kirkon pääovesta katsottuna srk-salin puoleisessa eli kirkon oikeassa siivessä takaseinän suuntaisesti.

2.

Kynttelikkö nro 3:

Tämä kolmas yksihaarainen kynttelikkö sijaitsee pääovesta katsottuna kirkon oikeanpuoleisessa, eli srk-salin puoleisessa siivessä perimmäisenä. ikkunan  vasemmalla puolella.

3.

Kynttelikkö nro 4:

Neljäs yksihaarainen seinäkynttelikkö on kirkon pääovesta katsottuna oikeassa, eli srk-salin puoleisessa siivessä sakastin seinää lähempänä.

4.

Kynttelikkö nro 5:

Tämä kolmihaarainen messinkínen seinäkynttelikkö on sakastin seinällä pääovesta katsottuna  kirkon oikealla seinällä. Kaarlelan pitäjän historiassa sen mainitaan aikaisemmin olleen kuorinoven yläpuolella.

Kynttelikön lahjoittajankilvessä lukee lahjoittajan nimenä:

Malin O. Riska

Sal.  J(a)cob  Stenbergs Enka.

Kynttelikkö on 1600-luvun lopulta. Sillä on leveyttä  poikkivarren kohdalla noin 57 cm.

Kynttelikössä on kaksi erilistä taivutettua sivuhaaraa.

5.

Kynttelikkö nro 6:

Tämä toinen kolmihaarainen messinkinen seinäkynttelikkö on kirkon pääovesta katsottuna sakastin seinän vasemmassa reunassa.

Kynttelikössä on S- muotoon taivutetut sivuhaarat.

Kynttelikössä on vaakasuora poikkitanko, jonka päissä on kynttilänpesät. Päärynänmuotoisissa lahjoittajankilvissa löytyy kaiverrukset:

O.C.S. /A. +L+D-/ (puumerkki)

Ilmeisesti kirjaimet L.D. tarkoittavat jotakuta  Lars-dotteria. Tätä perustellaan Kaalelan pitäjän historiassa sillä, että toinen aikoinaan saarnastuolissa olleista kyntteliköistä oli Lars Larson Murickin lahjoittama.

Tämä kynttelikkö on todennäköisesti 1600- luvulta ja ilmeisesti se on toinen niistä kynttilänvarsista, jotka olivat  vuonna 1700 saarnastuolissa.

Kynttelikön leveys sivuhaarojen kohdalta on noin 55 cm.

6.  

  

Kynttelikkö nro 7:

Seitsemäs ja viimeinen kynttelikkö sijaitsee  kirkon pääovesta katsottuna takaseinällä pääoven vasemmalla puolella kuulokojeen vieressä.


                                                                 7.

                         

LÄHTEET:

Kaarlelan pitäjän historia I. 1969. Kirkot ja kappelit. Kirkon valot. 109-114, 149-150.