Palontorjuntahommissa entisaikaan

Entisten vuosisatojen vitsauksena oli usein roihahtavat tulipalot. Kaupungit oli rakennettu tiheään ja rakennukset olivat pääasiassa puuta, katot pärettä. Taloja saattoi yhdistää  lankkuaidat.

Kokkolassa 1600-luvulla palontorjunnassa käytettiin  ensin porvareista, myöhemmin palkatuista palovartijoista muodostettuja kaksimiehisiä partioita. Vartijat kiertelivät öisin kaduilla ja kun tulen havaittiin päässeen irti, siitä tiedotettiin  rummunpärinällä.

YLLÄ: Merkki  talon seinässä, jotta tiedettiin palovakuutusmaksujen olevan kunnossa. Heijastaapa lasi ikävästi....Tämä merkki on tallessa Lassanderin talon eteisaulassa.

Palovartijoiden tuli laulaa tietyin väliajoin tiedotus, jotta tiedettiin heidän olevan kulkeilla:

"Kello on yksitoista lyönyt.

Jumalan lempeä ja mahtava käsi

Suojelkoon kaupunkiamme tulelta ja palolta

Kello on yksitoista lyönyt."

Tunnollisia palovartijoita oli  vaikea löytää. Usein työhön otettiin vanhoja renkejä tai entisiä merimiehiä, joilla saattoi olla  asenneongelmia. Tiedotuksia huudeltiin mihin aikaan sattui tai he käyttäytyivät röyhkeästi saamiaan määräyksiä kohtaan. Näistä myös käräjöitiin.

1600-luvun Kokkolassa tulipalojen sammuttaminen oli haastavaa alkukantaisten välineiden vuoksi. Joka talossa tuli olla vesitynnyri portin luona, tarpeelliset vesisangot ja tikapuut. Aika ajoin maistraatti myös vaati, että jokaisessa talossa täytyi olla pieni palohaka, jollaista käytettiin palavien seinien ja kattojen repimiseen. Raatihuoneen vierustalla säilytettiin tulipalojen varalta ns. keksejä eli suuria koukkuhakoja.

Vuodelta 1667 on tallella kaupunginlain määräys, jonka mukaisesti tuli kahden porvarin kulkea vartiossa iltakahdeksasta aina aamuneljään. Vartioiden tuli puhaltaa kaikkina kellonlyöminä  torveen torin vartiopaikalta. Joitakin aikoja myöhemmin vartijoiden varustuksiin kuului myös petruska ja tätä myöhemmin pihdit, joilla voitiin pitää yöllisiä häiriötekijöitä kurissa. Kokkolassa on säilynyt ainoastaan yhdet palovartijan pihdit.

Palovartijan tehtävänä oli pitää öisin huolta siitä, ettei tulta sytytetty enää iltayhdeksän jälkeen eikä muutoinkaan metelöity. Toisinaan maistraatti päätyi antamaan 40 hopeamarkan sakon porvareille, jotka lähettivät vartioon poikia ja puolikasvuisia renkejä.

Myöhempinä vuosina palovartijan toimeen pestattiin erityinen henkilö soittamaan iltavartio aletuksi ja samoin aamulla päättyneeksi Ensimmäisen vartijan nimi Kokkolassa oli Simeoni Kellonasentaja. Hänen tehtäviinsä kuului myös kellonasentaminen, josta tyyppi lienee saanutkin lisänimensä...

Kansa ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä toisinaan torvea ei puhallettu jokaisena tuntina tai sitten puhallettiin ihan milloin sattui. Toisinaan torvensoittajat töräyttelivät torviaan niin voimalla, että osa ihmisistä  luuli tulen olevan irti. Kerrotaan ettei osa asukkaista saanut nukuttua torventöräyttelyltä.

Yllä: kuva Lassanderin talosta eteisestä. Kuvassa on köysiluuta, joka kasteltiin ja sitten sillä sammuteltiin paloa. Keskellä oleva oli kuin paksu keppi, jonka pää oli kuppimainen. Sillä otettiin vettä ojasta ja heitetiin kohti palavaa paikkaa. Vasemmalla oleva pitkä ja pihtimäinen keppi, ns. palovartijan sakset, joka tuki palavia hirsiä. Sillä pidettiin myös aisoissa hurjapäisiä, kurittomia kansalaisia. Oikeassa reunassa näkyy  käsiruisku ja nahkaämpäri.

Jos tuli oli jo  vallannut palavan rakennuksen niin kovasti, ettei vesiämpäri heittäminen enää auttanut, revittiin palava aine maahan, jossa se sitten valeltiin vedellä.

1600-luvun lopulla oli olemassa jo paloruiskujakin, mutta ne olivat niin tehottomia, että palon tukahduttamiseksi rakennus oli yleensä revittävä, jotta tulipalo onnistuttiin tukahduttamaan.

Kokkolan porvaristo lupasi vuonna 1691 hankkia jokaiseen kortteliin tavallisen vesiruiskun, mutta hanke ei onnistunut. Niinpä päätettiinkin hankkia pienet vesiruiskut kortteleihin. Vuonna 1709 hankittiin maaherran kehotuksesta myös yksi suuri paloruisku Tukholmasta.

Ihmiset ovat osanneet entisaikoinakin heittäytyä vaikeiksi. Kun palovartijat 1700-luvulla kulkivat pimeässä unisina vartiointikierroksillaan, pitivät pikkupojat ukkojen härnäämistä hauskana ajankuluna. Maistraatin toimesta vuonna 1724 lähetettiin Turun hovioikeuteen kirje, jossa pyydettiin hovioikeuden hyväksymistä lisätyille rangaistuksille. Kirjeessä kerrottiin kaupungissa usein liikkuvan levottomia joukkoja, sotilaita ja muukalaisia sekä kaupungin nuorisoa. Palovartijoita saatettiin ahdistella paljastetuin miekoin, heille huudeltiin, portteja nostettiin pois saranoilta,  akkunaluukkuja ja - ruutuja rikottiin, kaadeltiin raatihuoneen edessä olevaa puuhevosta.

Toisinaan palovartijat saivat määräyksiä pidättää löysäläisiä, joita liikkui kaupungilla iltayhdeksän jälkeen.

Yllä: kuva Neristanista, jossa on  palovakuutetun talon seinään kiinnitetty merkki. Suurimmalla osalla kokkolalaisista oli  1800-luvulla palovakuutus. Esimerkiksi vuoden 1860 tulipalossa vaurioitui  27 taloa, jousta oli palovakuutettuja  20, ja vuoden  1875 palossa yhdeksästä palaneesta talosta seitsemän oli vakuutettua.

1800 ruvettiin Kokkolassa noudattamaan palojärjestystä, jonka mukaan kaupungin jokaisessa korttelissa piti olla palomestari. Korttelit oli jaettu ruotuihin, joissa oli ruotumestarit. Tulipalon sattuessa kynnelle kykenevien miesten oli osallistuttava sammutukseen ja palo- tai ruotumestarin toimitettava paikalle viipymättä sammutusvälineet.

Vuonna 1827 palovartijoiden määrää lisättiin Kokkolassa kahdeksaan. Heille hankittiin virkamerkeiksi miekat, joissa oli valkoiset kantohihnat. 1830-luvulla palovartijat määrättiin ilmoittamaan kaupunginviskaalille aina, kun kiertovuoron aikana sattui jotain erikoisempaa ja vahdinvaihdon aikana, antamaan selostuksen edellisviikon tapahtumista.

1834 palovartijat jättivät kirjallisen eronpyynnön ,jotta maistraatti suostuisi heidän joihinkin vaatimuksiinsa. Ero myönnettiinkin seuraavasta Mikonpäivästä lähtien, mutta samalla maistraatti ilmoitti, etteivät palovartijat enää olisi kaupungin  suojeluksessa ja niinpä heidän edellytettiin  poistuvan kaupungin rajojen sisältä. Tämän kuultuaan puolet palovartijoista peruivat eronpyyntönsä ja heidät otettiinkin takaisin. Ilmeisesti eropyynnön takana oli ollut rahallisen korvauksen parantamistoive. Vuodesta 1841 lähtien palovartijoille päätettiin maksaa palkka Venäjän rahana.

Kurinpitovaikeudet kuitenkin jatkuivat. 1837 pestattiin kurin parantamiseksi Nikolai Stepanov paloupseeriksi. Hänen tehtävänään oli seurata palovartijoiden työskentelyä. 1838 palovartijoiden lisänä kiersi kaupunkilaisista koottu kaksimiehinen partio. Myöhemmin porvaripartiot kiersivät kaupungin kortteleita vain myrskyöinä.

1839 oli hankittu uutta palokalustoa; kolme suurehkoa ruiskua, joita kuljetettiin kelkoilla, niihin varaletkuja, 3 suurta palopurjetta, 5 palohakaa, 6 palokirvestä, nahkaämpäreitä, kolmet palotikkaat, rautavarsien päissä olevia lyhtyjä. Määrää pidettiin riittämättömänä ja niinpä 1869 hankittiin lisää kalustoa.

Palokalustoa säilytettiin  vuonna 1830 kellotapulin alaosassa, mutta koska paikka oli kylmä, vuonna 1842 rakennettiin  ruiskuhuone kellotapulin läheisyyteen.

Palokalusto tuli tarkistaa kaksi kertaa vuodessa laiturilla palojärjestyksen  mukaan. Nämä tilaisuudet houkuttivat etenkin lapsia ja niinpä maistraatti tiedotti 1825, että lapset ja pikkupojat oli pidettävä sisällä, jotta kaikki kävisi rauhallisesti.

1842 astui voimaan määräys, että palovartijoiden  tuli iltaisin kokoontua raatihuoneen vartiointihuoneeseen.

Puolet vartijoista  lähtivät kello 1 saakka kestävään vartiovuoroon. Tällöin he kävivät luovuttamassa neljälle muulle palovartijalle vartiovuoron, joka kesti aamuviiteen. Kesäaikana vartiointia oli aamukymmenestä  lähtien koko päivän aina aamuneljään saakka.

1869 esittelijäsihteeri Carl  Johan Jägerhorn ehdotti, että yhtä palovartijoista käytettäisiin kaupungin kellotornissa torninvartijana. Sieltä pystyisi tilanteen tullen hyvin hälyttämään vastapäisen  rakennuksen ruiskuhuoneen vartijan soittamaan kelloa, joka oli yhdistetty langalla tapuliin. Muut asukkaat herätettäisiin tapulin kelloja soittamalla. Torninvartijan tuli  ilmoittaa kolmiorautaan kelonlyönnit, jotta tiedettiin hänen olevan hereillä.  Tapuliin oli tehty myös luukut, joista paloja oli hyvä vartioida. Torninvartijoille hankittiin myös  lampaannahasta valmistettu turkki ja huopa- tai sarkatossut sekä steariinikynttilä ja lyhty.

LÄHTEET:

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2.  Palolaitos ja porvarikaarti, s. 141-144.

Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2. Arkea ja juhlaa, s. 288-290.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. Palovartioinnin järjestely, s. 296-305.

Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa-lehti. 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/]

Luettu 17.10.2016.

Torkinmäen koulu 6A-luokan blogi. Lassanderin talo. [https://teknoppi6a.wordpress.com/2013/10/03/lassanderin-talo-11/] Luettu 21.2.2016.

Ykspihlajan kirkon lampetit

Kokkolan kirkon palossa loppiaisena 1958 tuhoutuivat mm. kaupunkikirkon lampetit, mutta se on vain osatotuus.

Lähes 20 messinkisestä lampetista säilyi lopulta 5. Kaksi niistä päätettiin  sijoittaa Ykspihajan kirkkoon. Muut kolme ovat aikojen saatossa etsineet paikkaansa ja niiden sijoittelusta on oltu montaa mieltä. Vuoden 2011 Kokkolan seurakuntayhtymän asialistalta löytyy  maininta, että kaupunginkirkossa vielä  olevien lampettien paikat tulisi kuvataidetoimikunnan mukaan uudelleen harkita ja sijoittaa arvokkaammille paikoille.

Nämä kaksi Ykspihlajan kirkkoon aikanaan lahjoitettua  lampettia ovat nyt  kahta puolta Tauno Timosaaren ”Elämän lähde”–alttaritaulua alttarille katsottaessa kirkon oikeanpuoleisessa tiiliseinässä.

Kummassakaan lampetissa ei ole kaiverruksia.

Lampetit ovat keskenään samalla lailla työstettyjä, joten todennäköisesti niillä on myös yhteinen alkuperä. Niiden lahjoittaja tai hankintatapa on kuitenkin epäselvä.

Vertasin näitä lampetteja Kaarlelan kirkossa olevin lampetteihin. Selvänä erona voi huomata, että näissä Ykspihlajan kirkon lampeteissa myös lampetin keskustassa on kuviointeja, Kaarlelan kirkon lampeteissa ei yhdessäkään.

Seinälevy näissä lampeteissa muistuttaa lähinnä vaakunakilpeä. Alareuna on pyöristetty, yläreunoissa on pienet kulmat. Pääte on nelikulmionmuotoinen, alaosastaan hieman kapeneva.

Koristeina näissä lampeteissa on kukkia ja lehtiä sekä  ympyröitä ja pieniä pallokuviointeja lähes kauttaaltaan. Myös seinälevyn ja ja päätteen reunat on kehystetty pienillä pallokuvioinneilla reunoista.

Harmillista, ettei lampettien alkuperä ole selvillä...

LÄHTEET: Kokkola.fi. ETT. Kokkolan kirkon lampeteista.[http://www.kokkola.fi/ett/ETT/ett_mediassa/juttupalsta_kokkolalehdessa/fi_FI/lampetit/]  Luettu 17.7.2016.

Kokkolan seurakuntayhtymä kokouskutsu/asialista 8/2011 Yhteinen kirkkoneuvosto. [http://docplayer.fi/4691148-Kokkolan-seurakuntayhtyma-kokouskutsu-asialista-8-2011-yhteinen-kirkkoneuvosto-25-8-2011-1-17.html] Luettu 17.10.2016.

Talviaurinko paistaa....

Talviaurinko paistaa ja lämmittää! Näin ajattelin ensimmäiseksi tänä aamuna, kun heräsin viikonlopun aamuun. En ole liikkunut ulkosalla oikeastaan pakollista enempää useampaan viikkoon, kun olo on ollut tukkoinen ja yskäinen ja kaikkea muuta kuin fresh. Siksi ikkunan läpi nähty aurinko sulatti varmaan ajatukseni.

Kunnon pakkasjakso marraskuun alkuun tuntuu luissa ja ytimissä. Ulkokoiristamme on se ilo, että kun heille joutuu päivittäin vaihtamaan jäätyneen veden tilalle uutta, saa pihan täyteen jäälyhtyjä:) Siippa oli kerännyt niitä minulle  kiviaidan reunuksen täyteen. En ollut uskoa silmiäni, kun joku päivä näin! Niinpä äsken kiikutin kahdeksaan jäälyhtyyn lisää valoa. Loistakoon siellä nyt jo kilpaa auringon kanssa. Kyllä päivä kuitenkin kohta jo hämärtyy, ja silloin valomeri onkin jo valmiina loistamaan illan pimeydessä.

Vaikka viikko on ollut hyvin kiireinen ja raskas, mahtuu siihen lisääkin aurinkoja! Siippa lähtee ihan pian työkokeiluun vakituiseen  työpaikkaansa. Oikeasti enemmän kuin mahtavaa.   Mutta opetus taas, että kun  tarpeeksi motiivia ja halua  löytyy, niin ihmeitäkin voi tapahtua.

Kuten sanottu;  raskas viikko takana, kun olen puolikuntoisena pörrännyt töissä. Mutta hei - ihan paras työ mulla.:))) Eräs poikaoppilaani pohti luokassa ääneen näin:

"Aattele, ope. Sää voisit tulla tänne kouluun töihin ja kirjottaa aamulla taulun täyteen tehtäviä valmiiks ja sit vaan sanoisit että tehkää siitä ja saisit itte vaan pelata kännykällä koko päivän kaikkia pelejä siinä, kun me tehtäis töitä. Aattele kun olis helppo työ ja sais hyvää palkkaa. Mikset sä vaan tee niin?"

Pisti jo itsenikin miettimään, että olenpa tosiaan tyhmä, kun  en ole tätä itse oivaltanut:/ Mutta sitten... heti tämän lausahduksen perään saamani suloinen kirje luokkani  toiselta oppilaalta sai minut niin hyvälle tuulelle, että tällä kertaa en kykene kirjoittamaan mitään tätä syvällisempää.

Ensi viikolla täytyy tämänkin "aurigkon " varmaan panostaa vielä isoihin ja pieniin kirjaimiin sekä ng-äänteeseen:)))

Pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivän aamuna. Pakkasta yli -9. Etsin naulakosta pitkän takin, liian syksyisen. Saa kelvata. En halua lähteä matkaan punaisenkirjavassa toppatakissa. Täytyy etsiä musta talvitakki, kun on enemmän aikaa. On kylmä, kun raavin auton valkoisia kuuraikkunoita kohmeisin käsin. Talvi on tullut.

Olen luvannut noutaa anopin kynttiläkirkkoon. Hän  tulee minua vastaan hissin oven edessä. Hiljaisina istumme autoon. Vaikkei anoppi sano mitään, tiedän, että hän on tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä yksin.

Kirkko on lähes täynnä. Jokunen tuttukin. Ennen Jumalanpalveluksen alkua kirkonkellot soivat. Lasken...80 lyöntiä. Mietin penkissä istuessani, olenko ainoa, joka niitä laskee...

Käyn nykyään harvoin kirkossa. Silti minulla on erityinen suhde kirkkoon. Nuorena kotini oli kirkon vieressä. Ystäväni oli kirkkoherran tytär. Olimme jonkinlainen pappilan hätävara, sillä  meidät pyydettiin  milloin keräämään kolehtia, milloin laulamaan kirkkoon. Aina, kun oli pula tekijöistä. Usein oli. Joskus pienelläkin varoajalla. Aina me kaksi hullunrohkeaa olimme valmiita. Aina hommat hoituivat.  Muistan myös  olleeni pyhäinpäivän kirkossa sytyttämässä ystäväni kanssa kynttilät vuoden aikana poisnukkuneille. Meillä oli hienot messinkisytyttimet. Omassani sytytysnauha roihusi isolla liekillä. Kukaan ei ollut ennättänyt neuvoa, miten sitä säädettiin. Olen iloinen, että minulla oli moinen mahdollisuus oppia heittäytymään yleisön eteen. Varmaan siksi en nykyään pelkää esiintymistä.

Penkissä istuessa ennättää ajatella monenlaista. Rakastan kirkkoja rakennuksina. Niiden vuosisataista kulttuuria,  kirkkotaidetta, valoja, seiniä, maalauksia, virsiä...En tiedä mistä se kumpuaa. Nuorena en  tiennyt, mikä minusta lopulta tulisi, niinpä hain useampaan paikkaan opiskelemaan. Uskoin, etten ikinä pääsisi mihinkään, koska olin vetänyt kouluajan riman alta (en vieläkään ymmärrä miksi...). Reps, pääsinkin jokaiseen hakemaani paikkaan:/ Tätä harva tietää, mutta kerron sen nyt tämän kerran: olisin päässyt opiskelemaan myös kanttoriksi! Valitsin sitten kuitenkin aivan toisen alan, johon olin pienestä asti tuntenut vetoa...Heh, 960 hakijan joukosta valittiin 96 opiskelijaa kasvatusalan mekkaan (naiiviuttani en ollut tajunnut edes hakevani vaikeimpaan paikaan - en olisi muuten ikinä hakenut, jos olisin tiennyt...). Olin niin otettu, etten edes miettinyt muuta vaihtoehtoa. Niin jäi kanttoriopinnot ja jälkeenpäin olen miettinyt, kuinka erilainen työnkuvani olisikaan ollut. Hetken kuvittelen istuvani urkupenkissä, kun jykevä virsi soi...Upeaa...

Helgonen har funnit friden...Rauhan saivat pyhät Herran... En tiedä, kummalla kiellellä laulaa...

Anopin kanssa istumme penkissä. Minua hymyilyttää. Kaksi alun perin ummikkosuomenkielistä istuu vieri vieressä sopottaen pieneen ääneen uskontunnustusta toisella kotimaisella. Puolessa välissä tekstiä mietin taas, pitäisikö minun silti sanoa rämpsy suomeksi. En tiedä.

Koen koskettavana hetken, kun pappi lukee vuoden aikana kuolleiden nimet. Monta tuttua nimeä, monta ajatusta, paljon kynttilöitä syttyy. Appenikin. Puheessaan pappi kehottaa muistelemaan, jäikö jotain erityistä mieleen  vainajan pukeutumisesta. Ensimmäisenä muistan vihreän toppatakin, sitten villapaidan, jossa oli hirven kuvia. Ja ne kalsarit...perhepiirissä oli vitsinä, että appi ottaa kalsarit pois juhannusaattona ja pistää takaisin ylleen juhannuspäivänä. Sitten onkin kesä ohi. Rakkaita muistoja, joita ei tajunnut edes muistoiksi ajatella silloin kun appi vielä eli. Monta muutakin lämmintä muistoa nousee. "Nu är sista i tratten (Nyt on viimeiset suppilossa)", hoki appi aina, kun jostain kolotti. Tästä on tullut perheessämme uusi, jopa hupaisa juttu viimeisen vuoden aikana, kun elämä ei ole näyttänyt meille valoisimpia puolia.

Päivällä vaihdan toiseen tunnelmaan. Vanhemmillani on kultahääpäivä (siitä voi kevyesti laskea, että täytän 50  vuotta hämmentävän pian...) Lähdemme syömään juhlaruoan vanhempieni, oman perheeni ja siskoni perheen kanssa.

Olen iloinen tästä päivästä. Pelkäsin jo monta vuotta sitten, ettemme koskaan saisi juhlia tätä. Mutta tämä päivä annettiin kuin annettiinkin meille. Ruoka on hyvää. Kolme sukupolvea saman pöydän ääressä. Lopuksi siskoni tarjoaa vanhemmilleni konjakit. Nauran isän onnelliselle ilmeelle. Äiti juo häveliäästi omasta lasistaan hörpyt ja toteaa, ettei hänen niskansa taivu lasin tyhjentämiseksi. Isä mainitsee, että hänen niska kyllä taipuu vielä sen verran ja nenäkin mahtuu grogilasiin (nauramme, sillä  meidän suvussa nenävitseistä ei ikinä päästä:))) 

Iltapäivällä käymme haudalla. Sinne on saapunut uusi hautakivi. Totean, että kiveen mahtuisi neljä nimeä. Lieneeköhän tässä kivessä joskus minunkin nimeni? Sytytän kynttilän. Minulle tärkeää.

Päivän lehdestä luen Teemu Keskisarjan- ihailemani historioitsijan - tavasta tutustua uuteen paikkakuntaan. Hän kertoo kiertävänsä ensimmäiseksi  uuden seudun hautausmaan, koska se kertoo niin paljon historioitsijalle paikkakunnan historiasta: paljonko on menehtynyt, missä on taisteltu, onko isoja menetyksiä...Liikutun, sillä itse tunnen suunnatonta vetoa vanhoihin hautateksteihin.

Vuosi on ollut raskas. Ehkä raskain ikinä. Pyhäinpäivänä tämä kaikki jotenkin kulminoituu. Kotona sytytän pihaan kolme lyhtyä. Ne saavat loistaa pimeässä illassa läheisilleni...