maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kokkolan naislaulajat kisaamassa

Kokkola kiirii taas kauas äänillään! Pauliina Virkkalan johtama Kokkolan naislaulajien kuoro osallistui Itävallan Lintzissä järjestettyyn Anton Bruckner-Choir Competition and Festival
kuorolaulukilpailuun. Kilpailu on Interkultur-järjestön organisoima kilpailu ja se järjestettiin 14.-18.6.2017 jo kuudennen kerran Linzissä.

Kisapaikkana oli vaikuttavan juhlava konsertti- ja kongressitalo - Brucknerhaus - , jonka pääsalissa on peräti 1420 istumapaikkaa. Voi vain kuvitella, kuinka upeasti äänet tuollaisessa tilassa kajahtelevat! Tiesittekö muuten, että tuon 1973 valmistuneen Brucknerhousen on suunnitelleet suomalaiset Heikki ja Kaija Siren! Itse rakennus on nimetty itävaltalaisen säveltäjä Anton Brucknerin mukaan. Jari Sinkkonen on kirjoittanut loistavan mielenkiintoisen kirjan "Nerouden lähteillä - Suurten säveltäjien hauras elämä, " jossa mainitaan tämäkin pakko-oireinen säveltäjä...Kannattaa lukea!

  
Kokkolan naislaulajat Itävallassa St. Florianin luostarissa esiintymässä.     Kuva: Teija Tuunila.  

Kokkolan naislaulajissa laulaa kolmisenkymmentä naista. Yleensä heidän kuorolaulunsa ovat neljälle äänelle sovitettuja. Esiintymisasut Itävallan kisoissa naislaulajilla oli kokkolalaista käsityötä suoraan kokkolalaiselta PaaPii Designilta Suomi 100-hengessä. Kilpailun lisäksi vuonna 1981 perustetun Kokkolan seudun opiston kuoron laulajat antoivat ääniensä kiiriä muuallakin - niin lentokoneessa kuin St. Florianin luostarin marmorisalissa Friendship-konsertissa, jossa akustiikka oli aivan huikea!

Itse kilpailuun osallistui 19 kuoroa yhteensä kahdestatoista eri maasta, mm. Kanadasta, Saksasta, Argentiinasta, Norjasta, Saksasta Yhdysvalloista ja Itävallasta. Kolmijäseninen tuomaristo koostui ruotsalaisesta, itävaltalaisesta ja saksalaisesta tuomarista. 

Lopullinen kilpailusijoitus oli hieno! Kokkolan naislaulajat pääsivät lauluillaan ja esiintymisellään pisteen päähän kullasta eli hopeatasolle! Myös kilpailun voittanut kuoro oli suomalainen, vantaalainen Qoro Quando -kamarikuoro. Kokkolan naislaulajat sijoittui kolmanneksi samassa naiskuorosarjassa, jonka Queens of Qoro Quando voitti. Sijoitus oli Kokkolan naislaulajille tähänastisista kilpailuista korkein.


Kokkolan naislaulajat St. Florianin luostarin pihalla perjantaina 16.6.-17 Kuva: Teija Tuunila

Itävallassa kuoro esitti kolme laulua. Yksi niistä oli kuorolaisen, Raija Joentakasen ja Marita Kaakisen sanoittama ja Kaakisen myös säveltämä "Lapseni ja keppihevonen." Kappaleessa on lapsen ja äidin välistä vuoropuhelua. ja kuoroteos on osin jopa 5-ääninen. Kaksi muuta esitystä oli Mia Makaroffin säveltämät " Laulua elämä soi" sekä "Sorg och klädje."

Onnea Kokkolan naislaulajille hienosta suorituksesta ja intoa harjoitella uusiin tuleviin koitoksiin!


LÄHTEET: 

Helsingin laulu. Suomalainen arkkitehtuuri antaa lisäpontta Linzissä. [https://www.helsinginlaulu.fi/blogi/2017/05/09/18997] Luettu 24.6.2017. 

Kokkolan naislaulajat. Kevään ääniä. [http://kokkolanlauluveikot.fi/kevaan-aania/kevaan-aania-2017-web-pages.pdf] Luettu 24.6.2017. 

Kokkolan Naislaulajille hopeaa Itävallassa. Keskipohjanmaa - lehti.222.6.2017. 

Kokkolan Naislaulajille hopeaa kansainvälisessä kuorokilpailussa. KP24 uutiset. [https://kp24.fi/uutiset/513800/kokkolan-naislaulajille-hopeaa-kansainvalisessa-kuorokilpailussa] Luettu 24.6.2017.

Vantaalaiskuoro menestyi Bruckner-kilpailussa Itäväallassa.  Päivän lehti. 21,6,2017. [http://www.hs.fi/paivanlehti/21062017/art-2000005262431.html] Luettu 24.6.2017. 

Qoro Quando menestyi Itävallassa. Sulasol. [https://sulasol.fi/qoro-quando-menestyi-itavallassa/] Luettu 24.6.2017. 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta HULA HULA SUOMI

Leppeää juhannusta itse kullekin! Vaikka lämpömittari sinnikkäästi taivuttaa pylväänsä + 11 asteeseen, se ei saa kesän juhlan tunnelmaa viilentää.

Niinpä minäkin lähdin sandaaleissani paljain varpain vastaanottamaan jussia Öjan kalastajakylään. Siellä juhlistettiin juhannusta laulaen, tanssien, juhannussalkoa pystyyn nostaen ja lohisoppaa nautiskellen. Ihmisiä paikalla oli paljon. Leppeämieleisiä ihmisiä. Kellään ei ollut kiire. 

Tänä vuonna Brygganilla osallistuttiin HULA HULA SUOMI- tapahtumaan. Saadaanko aikaan maailmanennätys? Ei kun lanteet keikkumaan Robinin kesämusan siivittäminä! Ja pahoittelut heikosta kuvan laadusta, jouduin pistämään laadun huonommaksi, että sain videon tänne ladattua. :/






Ja se metsä oli maailman sinisin
ja vehrein se nurmikkorinne.
Ja usein vielä  unissani vaellan
ma kauas, kauas sinne. 

Ja siellä oli  maailman kauneimmat
ne sinipunakukkaiset pellot.
ja niin heliästi helise ei kirkonkellot
kuin siellä ne sinikellot. 

Ja ma muistan ne koivut ritvaiset
siellä viheriäisessä haassa.
Ei missään niin valkeita koivuja kasva
kuin kaukana lapsuuden maassa. 

Ja koivujen läpi ei milloinkaan
niin taivas loistele seessä.
Sen alla yhä unissani vaellan
ja mulla on silmät veessä. 

-Lauri Pohjanpää, 1930-

Minä aion viettää koko jussin kotosalla. Voitin tosin arvonnassa liput kahdelle kolmeksi vuorokaudeksi Kalajoen juhannukseen!:))) No, katson itseni siihen lystiin ja ilonpitoon ihan pikkasen liian vanhaksi. Pojan tyttis sai onnekkaasti lippuset myytyä eteenpäin, niin päästiin niistäkin riennoista ajoissa eroon!


Hyvää jussia! Minä virittäydyn saunomaan ja uiskentelemaan kotialtaan ääreen - oli kylmä tai ei!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Polttaa kesäkatu...

"Polttaa kesäkatu miestä
kosteaa höyryä nousee tiestä
polttaa asfaltti ja tiili
hengityksen täyttää pölyn sekä hiili
autojen pakokaasuhuumaa
kadulla on kuumaa
kadulla on kuumaa..."

-suom. sanat J.W. Vainio-

Keväään korvilla jo fiilstelin, kun luin netistä, että valtatie 8:ta  päällystetään kesäkuun alkupuoliskolla juhannukseen saakka. Jep, jep, tietysti on hienoa saada uutta, sileää kadunpintaa, mutta minulla läikähtää jo muutoinkin  sydämessä, kun puhutaan tietöistä.

Varmaan tosi harva tietää, että nuorena likkana olin töissä monen monta, pitkää paahtavaa kesää  - ehkä seitsemän (? ) (ja yhden kokonaisen talvenkin) Tielaitoksella. Tai silloin se taisi olla vielä Tie - ja Vesirakennuslaitos. Tein pääasiassa reissuhommmia ruotsinkielisissä paikoissa...Purmo, Edsevö, Lappfors...Se oli myös ensikosketukseni ruotsinkieleen. Toimin mittaushommissa tienpohjia tehdessä sekä murskaamolla ylösottajana, kuormien vastaanottajana ja  vähäsen liikenteenohjaajanakin, mutta myös asfalttiporukoiden rinnalla tuli jokusen kerran hämmennettyä  liikennettä...

Siksipä aina, kun jossain kohtaan asfalttityömaan, koen jonkin ihmeellisen takauman menneisyyteen. Elän paljon aistieni avulla. Monet tärkeät asiat tallennan mieleeni erilaisina hajuina ja tuoksuina.   Asfalttti on yksi niistä. 



Voisin katsella kauan asfaltointia. Musta päällyste valuu levityskoneesta. Lapiomies heilauttaa lanaansa  150-asteisessa asfalttimassassa. Kuorma-autot peruuttavat. Liikenteen kanssa täytyy olla tarkkana. Perämies tarkkailee levityskoneessa kuljettajan mukana   asfalttimassan leveyttä ja paksuutta. Kolamies tasoittaa ohjeistuksen mukaan asfaltin reunoja. Jyrämies tasoittaa täryjyrällä uutta pintaa. Me autoilijat ajamme tässä vaiheessa sitä viereistä kaistaa. Jyrän valsseille valutetaan vettä säiliöistä, jotta valssit eivät tarttuisi kiinni asfalttimassaan. Joka kerta, kun katson liikenteenohjaajien työtä, katson sillä silmällä, etttä missä he käyvät vessa-asioilla. Muistan nimittäin oman nuoruuden piiitkät työvuorot (joskus jopa 16-tuntiset)  ja aakeen laakeet pellot....Välillä juoksin pellonreunaan ja toivoin, ettei kovin moni nähnyt...:)


Jollakulla saattaa tulla aika pitkäksi odotellessa, kun vain toinen kaista on käytössä. Minulla ei. Ehei. Toivon aina, että olisin eka auto, joka joutuu pysähtymään liikenteenohjaajan perään. Siitä on niin oivallista seurailla päällystystyötä. Yleensä veivaan myös ikkunan autosta auki ja nuuhkin asfaltin tuoksun valtaamaa ilmaa...


Päällystysurakan  Kokkolan keskustasta kohti pohjoista Riipankangasta pitäisi olla valmis juhannuksesen mennessä. Aika hyvin aikataulussa ollaan pysytty, sillä jäljellä on enää levikkeitä ja reunoja ja liittymiä päällystämättä. 8-tiellä kun on niin huisisti  liikennettä, niin päällystysyrakkaa on toteutettu yöaikaan. Kesäyö ja kuuma asfaltti, ymmm....

Nyt on ihanaa päästellä sileää baanaa. Vielä tosin ajoratamerkinnät puuttuvat, joten huolellisuutta juhannuksen liikenteeseen!


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Rundi-iltana rallaamassa

Poika käväisi tässä taannoin kotona ees ja taas ja tokaisi, että hänpä tietää meille sopivan viikonloppumenon.  Käski kurkata autonsa takapenkille. Täh? "RUNDI-ILTA 2017"
'
Poika tarkensi, että teidän kaukaisessa  nuoruudessa tämä taidettiin tuntea paremmin nimellä p####ralli:/ 

Kehotti lähtemään lauantai-iltana ajelulle ja lupasi jopa, että voisimme liimata tarransa automme takalasiin, jos oikeen fiilistelyä haluaisimme...Nooo. Rajansa kaikella...


Lauantaina puskin  pitkin päivää iltaan saakka monenmoista hommaa. Iltaysiltä siippa soitti ja kysyi, unohdinko minne olimme menossa. Täh?




Siippa oli saanut nostalgiakärpäsen pureman ja halusi kortteliajelulle kaupungin keskustaan:)))

Mikäs siinä sitten auttoi. 

Minulla ei  ole omakohtaisia kokemuksia tästä 80-luvun kokkolalaisesta ihanuudesta.  Kun rantauduin siipan vetämänä  toinen jalka auton oven raossa Kokkolaan vuonna -87, oli jo muut kuviot mielessä. 

Siippa puolestaan kun on täältä lähtöisinkin, taantui välittömästi omaan kasarinuoruuteensa. "Autot kiersi rundia  ja kadut oli täynnä väkeä ja niille kadulla kulkijoille  sitten huudeltiin..." Ilmeisesti on ollut ihanaa, koska hymy karehti silmäkulmissa asti.

Tapahtuman järjestäjinä olivat J. ja T. Annala. Yhteistyökumppanina toimi Calle nightclub. Siellä olisi ollut tarjolla jopa ysäribilejatkot. 

Rautatienkadulle saavuttuamme puskivat ensimmäiset autot oikealta Ristirannankadulta eteen. Ei juuri auttanut, vaikka katuvalot vilkuttivat meille vihreää silmää.


Käännyimme Rautatiekadulta kohti  mukulakivikatua eli Isokadulle. Olo oli kuin letkajenkkaa olisi vedellyt. Huoleton autokulkue mateli eteenpäin hitaasti mutta varmaasti. 



Siippa oli hieman pettynyt, sillä kadun varrelta puuttui ihmiset. Vain muutama illan kulkija siellä täällä. 


Torikadulle kääntyminen onnistui luonnikkaasti. Mukaan saatiin muutama kesän käryjä päristelevä mopopoikakin.


Ilma oli kesäisen kuulas. Hyvän sään tahdittamana mukaan oli kunnostautunut muutama avoautokin. Näkyi myös useita nostalgisia 80-luvun  - ja vanhempiakin - autoja. Mikä fiilis:)




Torikadulta kieppasimme Kaarlelankadun kautta Callen edustalle. Siinä oli autoletka kukkeimmillaan. Ikkunasta oli kiva luurailla Callen terassilla istuskelevia. 



Kauppatorin luona jono pysähtyi kuin seinään. Siippa taivasteli, että kultaisella 80-luvulla annettiin kyllä paremmin tietä sivustakin tuleville. No, aika aikaansa kutakin. Mihinkäs meillä olisi niin kiire...Ehkä homman "the juttu" onkin siinä , että vaan istutaan ja viipyillään. Vielä kun tässä olisi suunnaton joukko niitä ohikulkijoita...




Lopulta on  meidänkin auton vuoro päästä kääntymään takaisin Torikadulle. Jokusia ihmisiä kyyristelee kadun varsilla valokuvaten. Näyttää kivalta. Oikeastaan aika nastaa, että väkeä on liikkeellä näinkin paljon. 

Ikä tekee kuitenkin tehtävänsä. Emme jaksa siipan kanssa rundailla paria pakollista kierrosta kauempaa, vaikka  poljinta voisi painaa aina aamuneljään saakka.  Olihan tämä itsessään näinkin kiva pikavisiitti menneisiin kymmeniin!


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesäfiiliksissä

Tässä on vähän matkailtu. Monta verratonta blogiaihetta ennätti matkani aikana vilahtaa ohi, mutta kaikkea ei  voi aina saada. Nyt istun autossa, olen palaamassa kohti Kokkolaa. Reilun viikon poissaolon aikana on Suomeen tullut kunnon vihreys! IHANAA!

Kuulin, että kokkolalaisia ei ole  ilmat kovasti suosineet. No, kesää on vielä ruhtinaallisesti meille jäljellä!  Minä sen sijaan  olen ladannut loma-akkujani todellakin  pää hiestä märkänä.  Paikassa, jossa lomailin, oli päivittäin  yli 30 lämmintä. En ollut ihan varautunut moiseen...Mutta blogistin askel ei sentään hyytynyt. Yhden päivän vietin jopa vuorenrinteitä patikoiden. Olihan elämys, vaikka jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka hiki valuu noroina pitkin päätä ja matka jatkuu ja jatkuu mutkan jälkeen, en tiedä, olisiko rahkeet riittäneet... Erinomaista kuntoilua kyllä! Ja niin kaunista ja paljon nähtävää...








Tietysti oli historiafriikkinä käytävä myös vanhoissa kirkoissa.  Nautin niistä suunnattomasti. Alla kuvassa eräs pyhimys  1300-luvulla rakennetusta kirkosta. Suuntasin kävelyretkeni myös kauniille hautausmaalle vuoren rinteelle.  Sekin oli elämys!



  Jykevät kivipaadet, ei multaa tai ruohoa. Hautakivissä oli kauniita nimiä ja pienet kuvat jokaisesta kuolleesta voimainsa päivinä. En ollutkaan ajatellut, että lämpöisessä maassa ei haudalle viedä eläviä kukkia. Kaikkialla rehotti muovikukkia. No, kukapa jaksaisi piinaavassa kuumuudessa kukkia jatkuvasti kastella....


Olen myös uinut, sukeltanut, kellunut, syönyt hyvin ja nukkunut kellon ympäryksen verran unia joka yö......Olen kuulkaas niin rentoutunut, latautunut ja virtaa täynnä juuri nyt, että jahka tästä ennätän, on kesäisten blogipäivitysten aika!

Tuskin maltan istua ja odottaa tässä, miltä Kokkolan kesä näyttää, tuoksuu, kuulostaa, tuntuu......

Ps. Arvaako joku mikä maa,  mikä valuutta:) Vinkkinä Tucepi -Tučepi
(eikä saa googlata):))
)

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Pirun perunamaa

Tällä kertaa kävelen jonkin matkaa  Päiväjärven taakse. Sinne ei mene  autotietä, vaan samoilen seuralaiseni kanssa hieman etäämpää. Järven reunat kun ovat osin melko soiset kulkea. Ilta-aurinko lankeaa kauniisti järven helmaan. 


Järven takana on maastossa korkeampi kohta ja se on hyvää metsämaata. Kävelen etäämmäs järvestä. Joku on pitänyt nuotiota kaatuneen kelon vieressä.



Puiden lomasta näen ylöspäin kohoavan kivirinteen. Kartassa paikalla on nimi "Kaihilabacken." Kivikko tunnetaan kyläläisten keskuudessa nimellä "pirun perunamaa." Suomessa on tällaisia samantyylisiä kivikkoja melko paljon. Yleisesti niistä käytetään nimitystä "pirunpelto." Nimi perustuu vanhaan uskomukseen, jonka mukaisesti piru on viskellyt kivet sijoilleen.


Kiviröykkiöt kertovat pohjolan historiasta ja jääkaudesta.  18000 vuotta sitten täällä oli hyvin kylmää ja  jopa kolmen kilometrin paksuinen jäätikkö peitti alleen koko Skandinavian sekä myös Suomen alueet. Jäätikkö ulottui Pohjois-Saksaan ja Englannin pohjoisrajoille asti. Eniten näitä kivikkoisia jääkauden jälkiä on Pohjois-Suomessa.

Kivipellossa ei ole lainkaan kasvillisuutta. Kivikon ympärillä kasvaa lähinnä kuusikkoa. Entisaikoina ihmiset olivat hyvin taikauskoisia. He eivät tietenkään voineet  käsittää, miten kiviröykkiöt olivat muodostuneet. Ihmiset uskoivat pirun tekevän asiat vastoin Jumalan tahtoa. Siksi pirun uskottiin  valinneen jopa pelloikseen louhikoita  savimaiden sijaan.  Louhikoissa kasvoi hädin tuskin jäkälää kivien päällä.

Joidenkin tarujen mukaan piru puolestaan on suutuksissaan paiskonut kiviä pelloille ja kivikasat ovat siitä syystä muodostuneet.


Nämä jääkauden aikaiset kivimuodostelmat ovat ns. muinaisrantamuodostelmia, jotka osoittavat luonnossa vanhan rannan korkeutta. Maankohoamisen myötä Suomen pinta-ala on kasvanut. Tiedetään, että yli puolet Suomesta on   jäätikön vetäytymisen  jälkeen ollut merenpohjaa.


Silloisella rannalla ollut maa-aines on huuhtoutunut veden kanssa. Aallot ovat pirunpellon kohdalla huuhtoneet rannalle lohkareisia kiviä. Veden ihmeellinen voima on aikojen saatossa hionut kiviä pyöreämmiksi. Hienompi  kiviaines  on huuhtoutunut veden mukana pois, jolloin vain suurimmat kivet ovat jääneet rannan tuntumaan.



Karuudessa aika vaikuttavan näköistä, ettenkin kun alue eroaa niin paljon aivan vieressä olevasta seudusta. Kiviröykkiö loppuu yhtä äkisti kuin alkaakin.

Lähiseuduillakin näitä  kivikkoja on useampia - esimerkiksi Saarijärven mäellä. Matkaa näiden kahden pirunpellon  välillä on n. 800 metriä. 






Naavoittunut kelo sopii kuin hattu päähän tähän maisemaan:)


LÄHTEET:

Nuorten luonto. Pirunpelto ja muita jääkauden jälkiä. [http://nuortenluonto.fi/pirunpelto-ja-muita-jaakauden-jalkia/] Luettu 5.6.2017. 

Yle.fi. Opettajalle. Jääkauden jälkiä. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2004/12/07/jaakauden-jalkia] Luettu 5.6.2017.

Wikipedia. Pirunpelto. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunpelto] Luettu 5.6.2017.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kokkolan tulipalot, osa 1. Ensimmäinen iso tulipalo

Kokkolassa on kautta aikain ollut kaikkiaan kuusi isoa tulipaloa. Tämän ajan ihminen käsittää tulipalolla yleensä yhden kohteen palamisen, entisaikoina kaikki tapahtui suuremman kaavan  mukaan. Ei puhuttu vain yhdestä talopalosta, vaan  samaan syssyyn tuppasi tuhoutua koko talokanta...

Ensimmäinen hurja palo koettiin 16.-17.6.1664 kesäisenä yönä. Tuomiokirjoihin on tallentunut merkintä, jonka mukaan palo sattui 17.6. klo 11. No, kun tuli riistäytyy käsistä, se ei ole mikään pikainen tapahtuma. Ehkä tuli on ollut aamupäivän aikana hurjimmillaan. Tulipalo tuhosi lähes koko silloisen kaupungin.

"Kaikki se, mikä 44 vuodessa oli uudisasukkaitten toimesta rakennettu, kerätty ja koottu, tuhoutui yhtenä yönä  tulipalon takia ja kaupunki muuttui tuhkaksi. Vain kirkko ja muutamat sen ympärillä olevat talot säästyivät.". Näin kirjoitti maisteri Jacob Chydenius väitöskirjassaan  "Om Gamble Carleby" vuonna  1754.

Palosta ei harmillisesti ole tallentunut juuri mitään tietoa. Palon jälkeen on ollut varmaan tärkeämpääkin tekemistä kuin kirjoitella tapahtunutta kirjoihin ja kansiin.

Onnekkaasti noin 10 vuotta aikaisemmin rakennettu kirkko sekä sen ympärillä olleet talot pelastuivat tulen ahnailta liekeiltä. Esimerkiksi pedagogiotaloa ei onneksi ollut vielä rakennettukaan tuolloin!

Ei ole jäänyt tietoa siitä, mistä palo sai alkunsa. Talot olivat tuolloin tiheästi rakennettuja puutaloja. Kattojen rakennusmateriaaleina käytettiin malkoja eli painoina katolla pidettyjä pitkittäisiä puita, sekä olkia ja tuohia, jotka olivat erittäin tulenarkoja. Malkakattojen hyötynä oli  se, että palon sattuessa ne saatiin vedettyä keksillä katolta alas ja kaadettua päälle vettä. Avotulen kanssa oltiin paljon tekemisissä. Tavallisin valaisin oli päresoihtu.   Savupiiput oli alkeellisesti muurattu vain mullalla ja savella. Sade huuhteli muuraukset nopeasti pois.  Sammutusvälineistö oli vaatimatonta. Jonkinlaisia  paloruiskuja tiedetään jo tuolloin olleen. Ei ole säilynyt tietoa siitäkään, menetettiinkö suurpalossa ihmishenkiä, kuoliko eläimiä. Kenties.

Mitä tästä ensimmäisestä tulipalosta opittiin? Ihmiset oppivat kiinnittämään huomiota palosuojeluun. Leivinuunin lämmittäminen kesäisin kuusipuilla kiellettiin, koska kuusi räiskyy palaessaan ja kipinät saattoivat sinkoilla vaarallisesti.  Kuumina kesäpäivinä leipoville lankesi erityisen haasteellinen urakka: ennen kuin  taikinahommiin  saattoi ryhtyä, tuli huolehtia, että oman tuvan harjalle nostettiin vedellä täytetty tynnöri. Kaupungin alueella kiellettiin tervan  keittäminen ja lämmittäminen. Hampunkehrääjät puolestaan eivät enää palon jälkeen saaneet tupakoida työtä tehdessään.  Tervatut laivatouvit - siis hamppuköydet, joita  aikaisemmin oli kuivattu saunoissa, jouduttiin nyt kuivattamaan jossain muualla.  Jokaisen talon portin pielessä  tuli  pitää jatkuvasti täysinäinen vesitynnöri. Talojen varustuksiin täytyi myös hankkia palohaka ja tikapuut. Asukkaille tuli velvollisuudeksi myös öiset palovartioinnit. Vuonna 1667  määrättiin, että kahden porvarin tuli kulkea  vartiossa kunkin vuorollaan kello kahdeksasta illalla kello neljään aamulla.

Maanmittari Johan Persson Gedda laati kaupunkiin  renessanssin ihanteita noudattavan ruutuasemakaavan. Keskuksena oli Raatihuoneen tori. Saman kaavan  rakenteita on edelleen havaittavissa Neristanin alueella.

Voi vain kuvitella mielessään sen sekasorron, mikä palosta aiheutui. Hätä ja huoli. Koko omaisuus oli vaarassa kadota tuhkana tuuleen. Varmasti palon sammuttamiseksi tehtiin niin paljon kuin voitiin. Ihmiset juoksivat ämpäreineen ja kantoivat vettä liekkeihin. Ehkä organisoitiin jopa jonkinlainen ketju Suntista palopesäkkeisiin, jotta veden kanto olisi ollut nopeampaa. On täytynyt olla voimattomuuden ja avuttomuuden tunne, joka on kasvanut kasvamistaan, kun palo on levinnyt rutikuivista katoista viereisille. Pakokauhu lienee tarttunut myös eläimiin: lehmät, siat, hevoset, kanat...Asukkaat ovat varmaan hädissään aukoneet tallien  ovia ja veräjiä, jotta eläimet säästyisivät tulen kidalta. Eläimet on ollut pakko päästää irti. taloista on yritetty pelastaa kaikki mahdollinen, mutta mihin nekään tavarat käsistään laskisi, ettei tuli ahmaisisi niitäkin? Kuka katsoi lasten ja sairaiden  perään?

Jo ennen paloa joka kevät vapun tienoilla valittiin erityinen palolautakunta, jonka tehtävänä oli uunien, kattojen ja savupiippujen tarkistaminen. Lautakunnan velvollisuutena oli välittömästi repiä alas kaikki  epäkuntoinen. Ensimmäinen maininta lautakunnasta löytyy vuodelta 1664.

Palon jälkeen alkoi sinnikäs jälleenrakentaminen. Uusista taloista tehtiin kaupunkimaisempia ja  hieman suurempia. Onneksi aika oli taloudellisesti hyvää. Suotuisat tervakaupat muihin maihin ja laivanrakennus piti talouden kasvussa.



LÄHTEET:

Anders Chydenius säätiö. [http://www.chydenius.net/historia/kuvagalleria/kuvasivut/maisemia13.htm] Luettu 7.5.2017.

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 6.5.2017.

Palolaitos ja porvarikaarti. Kokkolan kaupungin historia, osat 1-2, s. 141.

Nimen alkuperä. [http://fi.meteotrend.com/city-article/107071/] Luettu 6.5.2017.

Suuri tulipalo. Kokkola.fi. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/varhaisvaiheet/ristirannan_kyla/suuri_tulipalo/fi_FI/suuri_tulipalo/] Luettu 6.5.2017.