Illuminata Suntin rannassa

Elokuun hämärtyvä ilta Kokkolan  venetsialaisviikonloppuna kietoi ylleen jotain uutta veden, valon ja tulen juhlaan. Suntin varren toinen puoli oli täpötäynnä uteliaita ja odottavia katselijoita vauvasta vaariin. Kaupunginpuoleinen alue Suntin rannasta oli suljettu. 

Olen viime aikoina viehättynyt Suntinvarresta useaan otteeseen. Ruman ankanpoikasen rannoista on kehkeytymässä sadun uljas  joutsen! Väriltään "vähän" onnettoman värinen Suntti ei olekaan enää  kaupunkimme häpeäpilkku, vaan uusin matkailuvalttimme!

Monikymmenpäisen esiintyjäjoukon voimin Suntin keskellä olevaan Esko saareen oli loihdittu poikkitaiteellinen esitys, jossa osansa saivat niin musiikki, liike, kuin valotaidekin. Teos mahdutti itsensä aina torin kalahallilta Anders Chydeniuskadun laidalle. 

Teos sai ideansa pyrotekniikan ammattilaisen, Suomen Ilotulituksen pääpyroteknikon, Sami Saaren visiosta ja hulvattomasta ideasta tehdä pyrotekniikan  avulla jotain ennenkokematonta. Kuin onnenkantamoisena ideasta kehkeytyi yhteisprojeksti, joka hyväksyttiin Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaan ja sai näin taloudellista tukea esityksen järjestämiseen. 

Suntin ranta oli  valjastettu monenlaisilla efekteillä. Tuliveistoksia syttyi siellä ja täällä pitkin vajaan tunnin mittaista esitystä. Vene, ankkuri, tykki, kirkko...Tuliveistokset olivat saaneet näyttäviä muotoja ja niiden valaiseminen pyrotekniikan avulla oli  uskomatoman kaunista ja näyttävää. Illan tummuessa esitys oli kerrassaan oikealla hetkellä toteutettu. 

Veden, valon ja tulen juhla. Hmmm. Niitä kaikkea oli tarjolla hyvin tässä esityksessä. Minua jopa huvitti, kun kesken esityksen alkoi vesisade, joka kasteli  katsojakunnan. Tämähän on myös veden juhlaa - tällä kertaa sadepisaratkin riehakoituivat vesileikkiin mukaan!:) Viisaimmat olivat varautuneet sateenvarjoin, minä sitävastoin kärvistelin märissä vaatteissa...

Jokaisella tuliveistoksella oli oma tarinansa kerrotavanaan. Ne ilmensivät kaupunkimme historiaa, kulttuuria ja ihmisiä. Tarina sai kuitenkin  muodostua aika vapasti katsojan omassa mielessä, sanoja ei paljoa ollut. Taustalla soi harmonikka, jota soitti Teemu Haapaniemi. Myös musiikki oli hänen omaansa. 

Valitettavasti minulla oli mukana vain kännykkäkamera, mikä osoittautui vesikelissä onnettomaksi. En myöskään  saanut kuvia ihmismassan takaa esiintymislavalta Eskon saaren kupeesta ja sankimman sateen aikana jouduin jättämän kuvauksen, kun  kännyn näyttö lähes  lainehti...

Soiton ja tulen ohessa tapahtui teoksessa koko ajan. Keskeisessä osassa oli myös liike, jota meille tarjoiltiin Kokkolan Jymyn avittamana. Harmonikan lisäksi esitykseen mahtui pari rumpua ja Kokkolan lauluveikot gregoriaanisen laulun kera yhtenäisyyttä luovissa  mustissa kaavuissaan. Niin, eikä tietenkään voi olla mainitsematta Marianne Tunkkarin yllättävää esiintymistä italiankielisen oopperan kantajattarena nosturin harjalta korkeukseista. Juuri kun laulu pääsi ilmoille, toi se mukanaan sateenkin...

Tuliteokseeen on valahtanut noin 80 litraa polttonesteitä. Teokset olivat upeita ja kukin niistä paloi ja valaisi riittävän kauan. Onneksi oli sopivan tyyni ilma, ettei savupatsaat tuppautuneet yleisöä liian liki. Jokunen tykin jysähdys tuli melko voimalla ja vierestäni poistuikin muutama perhe pikkulapsien itkun säikäyttämänä. Ainakin itse tunsin jopa liekkien lämmön joka kerta, kun isompi valomeri nousi ilmoille. Hyvin suunniteltu esitys, sillä teostahan ei oltu mitenkään voitu etukäteen harjoitella. Silti kokonaisuus toimi.

Haapaniemen sävellysteos koostui kahdeksasta osasta. Kaikissa niissä kuvattiin tulen eri muotoja alkaen kipinöistä, jatkuen sodan tuleen ja päättyen kauniiseen, kirkkaaseen valoon.

Silmiähivelevän kaunista, kun katsoo kuvista, kuinka värimaailma eli eri väriskaaloissa!

LÄHTEET: 

KP24 uutiset. Illuminata on ennennäkemätön spektaakkeli. [https://kp24.fi/uutiset/516776/illuminata-on-ennennakematon-spektaakkeli] Luettu 26.8.2017. 

Suomi 100 Finland. Taide ja kulttuuri.Illuminata. [http://suomifinland100.fi/project/illuminata/] Luettu 26.8.2017.  

Kokkolan tulipalot, osa 2. Pienempiä tulipaloja

Edellisessä tulipalopostauksessa elettiin Kokkolan ensimmäistä suurpaloa 1600-luvulla. Se jäikin onneksi sen vuosisadan ainoaksi isommaksi tulituhoksi kaupungissamme. Mutta aikain kuluttua tuli uusia  tulituhoja.

Kokkolan porvareilla oli keskimääräistä suurempia viljelysmaita käytössään verrattuna monien muiden kaupunkien porvareihin. maanviljelijöillä oli tietysti käytössään myös riihiä viljan kuivaukseen. Tiedetään, että Kokkolassa kehkeytyikin ainakin kaksi tulipaloa, joiden alku oli riihissä. Nämä palot tapahtuivat peräkkäisinä vuosina 1666 ja 1667. Molemmissa tapauksissa riihet olivat päässeet kuumenemaan liikaa. Vuonna 1675  roihahti tulipalo liikkeelle eräästä pajasta.

Kaupungin asemakaava vuodelta 1665. Kuva lainattu täältä.

Olavi Sundelin piikatyttö tyri melko lailla puolestaan vuonna 1695. Piikanen meni talon kellariin. Hän oli ajan tavan mukaan pistänyt palavan päreen suuhunsa,  kun kädet olivat täynnä kaikenlaista muuta kannettavaa. Päreen tehtävänä oli valaista hämärää reittiä. Päreitä käytettiin yleisesti valaisimina niin  tupa- kuin navetta-askareissakin. Tällaisella huolimattomalla tulenkäsittelyllä hän sai aikaiseksi tulipalon. Palossa vaurioitui kauppias Sundellin talon katto niin pahoin, että katto ja myös osa seinistä piti repiä alas. Piikatytön  alulle saattamaa tulipaloa pidettiin sen verran vaarallisena, että palon vuoksi "läpättiin" oikein suurella kellolla lyöntejä.

Yleensäkin palojen syttymissyinä tai riskitekijöinä olivat liian matalat tai huonosti rakennetut savupiiput tai niiden puuttuminen kokonaan. Tonteilla myös poltettiin tervaa ja pikeä ja taloissa oli käytössä suorahormisia leivinuuneja, jotka olivat paloturvallisuusriski kesällä etenkin tuulisella säällä. Myös kattopalojen vaara oli suuri.

Tuulen mukana saattoi lennellä kipinöitä tai palavia puunkappaleita  useampaan lähekkäin olevaan taloon. Tuhojen laajuus oli usein kiinni tuulen suunasta ja voimakkuudesta.

Kokkolassa tapahtui tulipaloja myös sotien vuoksi. Sodankäyntiinhän usein liitetään ns. poltetun maan taktiikka. Palonsuojelun kannalta sodanajan tulipaloissa on kokonaan erilainen problematiikka, koska yleensä on kysymys mitä suurimmassa määrin tahallisuudesta ja pyrkimyksestä aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa. Tämän vuoksi sodissa myös valitaan ja kehitellään kulloinkin parhaiten sopivat tuhovälineet. Puukaupungeissa tulipalo sai nopeasti aikaan suurta tuhoa.

Isonvihan alettua 1714, poltti maan oma armeija  kaikki kaupunkimme satamassa olleet laivat. Tämän lisäksi armeija poltti myös Ryövärinkarin pikiruukin sekä Suntin varren ranta-aitat ja kruununmakasiinin. Muutoinkin julman Isovihan aikana kaupunki joutui isojen hävitysten kohteeksi ja  suurin osa tonteista oli autiona. Monet rakennukset oli joko siirretty venäläisten leiriin, tuhottu tai käytetty polttopuuna. Tulliaitakin ja tonttien väliset aidat  oli poltettu, koska  miehittäjät kylmissään polttivat kaiken, minkä irti saivat. Paikalliset avotakkaiset tuvat olivat heille kylmiä.

Pikkuvihan aika ei ollut Kokkolassa yhtä hurja, mutta tämän sodan aikana 1742 sattui suuri tulipalo, josta enemmän seuraavan osan yhteydessä!

LÄHTEET:

Risto Suikkari. Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - historiasta nykypäivään. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto 2007. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf] Luettu 13.7.2017. 

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 7.5.2017.

Kesä säilötty!

Alkaa olla lomakesä ohi. Koulussa olen ollut jo pari päivää valmisteluhommissa ja maanantaina saapuvat sitten oppilaatkin. Kiva aloittaa uusi lukuvuosi. Ihana, ihana, ihana palata töihin ja saada kunnon päivärytmi ja vipinää päiviin!

Vaikkei kesä kuuma ole ollutkaan, minulla on ollut hyvä kesä. Edellisen kesän vastapainona kesä, johon ei ole mahtunut isoja harmeja. Voiko parempaa edes toivoa. Reissuunkin päästiin tänä vuonna useamman kerran - viime vuonnahan ei päästy juuri kotipihaa pidemmälle...


Yllä: Kroatian Tucepi ja Adrianmeri. 

Kroatia -  kaunis, puhdas maa. Lomalla lämpöä riitti yli + 30 koko ajan, joten tukalaa kuumuuttakin tuli annos. Keräilin rannalta kauniita, sileäksi hioutuneita kiviä ja  hankin myös isoja, upeita simpukoita.  Asettelin  niitä  eilen luokkani ikkunalaudalle. Kiva katsoa, kuka oppilaista biongaa ne ekana:)

Omalla autolla fiilisteltiin  pitkin Norjaa. Ajoimme hurjat 3000 km. Pidän norjalaisista. Pidän myös heidän kauniista maastaan. 


Yllä: Näkymä Norjassa Preikestolenin päältä vuonoon.

Loppukesän must- juttuihin kuuluu tietysti muikun pyynti. Oli varmasti kesän aurinkoisin päivä, kun viimeksi muikkuverkot laskimme ja seuraavana aamuna lähdimme niitä kokemaan. Useampi sata muikkua oli käynyt verkkoihin. Kalaa oli sen  verran paljon, että katsoimme parhaaksi nostella verkot veneen pohjalle kaloineen päivineen. Ajoimme sitten Poroluodon rantamille ja ankkuroimme veneemme useiksi tunneiksi. Siippa irrotti kalat verkoista ja minä perkasin ne saman tien. 

Loman lopuksi ajelutin vanhempia äitini synnyinseudulla. Sinne on sen verran matkaa, ettei ole tullut käytyä moneen vuoteen. Sukulaisia on elossa siellä enää harmillisen vähän. Muutoinkin pieni maaseutukylä on lähes autoitunut. Ensin lähti kyläkoulu, sitten kauppa. Nuori polvi häipyi jo 70-luvulla Ruotsiin. Kylässä asuvista suurin osa on vanhuksia. Reissu oli tärkeä vanhemmilleni ja itsekin halusin nähdä seudun, joka lapsuudessani oli minulle kovin rakas.

Yllä: Äidinäitini lapsuuskoti. Isovanhempiani en valitettavasti  koskaan tavannut, mutta  onneksi suku on pitänyt upean maalaistalon hyvässä kunnossa ja  vaalinut suvun vanhoja aarteita huolella. 

Pääsin myös fiilistelemään entiselle kesämökillemme. Vanhempani möivät sen jo kauan sitten pois. Tähän paikkaan yhdistän nuoruuden kesäni. Aivan parasta olivat onkireissut saunan lämpeämistä odotellessa sekä radion kuuntelu siipan kanssa öisin kesäöitä valvoessa:. Pekka Saurin hulvatonta yöradiota kuunnellessa vierähti yö jos toinenkin. :))) Menin kuulkaas muuten myös  kihloihin liki 30 v sitten taustalla näkyvän lammen  rannalla,..

Mutta on tässä ihan konkreettisestikin säilötty kesää tulevaa talvea varten. Vanhempani ovat aina olleet kovia keräämään marjoja. Nyt he eivät enää itse  voi marjoja poimia, mutta säilömisestä ei ole silti  luovuttu.  Tänä vuonna marjojen kanssa puuhastelu vain on tapahtunut myöhemmin kuin tavallisesti kylmän kesän vuoksi. 

Äidin mansikkamehua parempaa en tiedä. Joskus yritin tehdä sitä itsekin, mutta ei se samalta maistunut. Niinpä nykyään ostan marjat ja kannan ne suosista vanhemmilleni. Olen panostanut enemmän tähän valmistamisprosessin alustamiseen, sillä huolehdin vanhemmilleni kaiken asiaan liittyvään mehumaijasta, pulloista ja sokereista lähtien. Todellista ulkoistamista.

Ensin marjat mehumaijaan, sokeria vähän kyytipojaksi. 

Ihana hetki se, kun pian ensimmäiset mehunorot  tirisevät ämpäriin...

Valmis mehu sitten kattilaan ja taas sokeria. Tällä kertaa reippaanlaisesti.

Äiti on tarkka säilömiensä marjojen  säilymisen suhteen. Mehuun mukaan Atamonia ja lasipullot kuumennetaan aina uunissa. Hyvin säilyy sitten mehut!

Tämä on se  yksi kesän kuningashetkistä, kun kuljetan valmiit mehupullot omaan pieneen  kellariini. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta minulla on valtava tunneside noihin mehupulloihin. Tähän asti pulloissa on ollut aina etiketti, jonka isäni on kirjoittanut.  Se on ollut traditio niin kauan kuin muistan. Tämä kesä oli ensimmäinen, kun hän ei enää siihen kyennyt. Äiti kertoi "mutta teippirullasta halusi vielä itse leikata palat valmiiksi." No -  aavistin tämän jo vuosia sitten ja varauduin. Niinpä olen tallettanut muistikirjaani isän etikettejä eri vuosilta. Ei uskoisi kuinka paljon tunnetta voi muutamaan maalarinteipinpalaan mahtua!

Maria Åkerblomin toiminta ja åkerblomilaisuus Kokkolassa

Maria Åkerblom - tuo nimi herättää vielä nykyihmisissäkin jännää kohahdusta, Maria (1898-1981) oli eräs Suomen rikoshistorian erikoisimmista ja ristiriitaisimmista tyypeistä. Åkerblom tuli alun perin tunnetuksi unissasaarnaajana.

(Ida) Maria syntyi 14.9.1898 Snappertunassa ja hän oli lähtöisin köyhästä mäkitupalaisperheestä. Hänen äidin suvun puolella tiedetään olleen "sielullisia sairauksia." Myös vanhempien uskonnolliset näkemykset olivat keskenään vahvassa ristiriidassa.

Jo lapsena Maria oleskeli varakkaissa perheissä jonkinlaisena kasvattilapsena ja palvelijattarena sekä enonsa luona, jossa pääsi tekemisiin myös hevosten kanssa. Hänen oleskelunsa kaatui usein konfliteihin. Naapurusto ja talonväki totesivat myöhemmin olleensa tekemisissä erittäin häijyn ja valheellisen ihmisen kanssa. On myös kerrottu, että Maria oli hyvin voimakastahtoinen sekä huomionhakuinen.

Merkittävimmäksi palveluspaikaksi Marialle muodostui Erik Liljestrandin koti, jossa Maria toimi puolen vuoden ajan navettapiikana. Perheen Bertha-tytär antoi Marialle opetusta ja Maria on kuvaillut kasvattiaikaansa näin lämpöisesti: "Se oli ihaninta aikaa mitä elämässäni on ollut. En unohda koskaan miten rouva Liljestrand sanoi: lapseni, tai: pikku-tyttöni - vaikka minä en ollutkaan hänen lapsensa."

Pian Maria kuitenkin sairastui ja oli pakotettu palaamaan kotimökkiinsä. Äitinsä luuli jo hänen kuolevan ja kutsui sairasvuoteen ääreen naapureita. Marian kerrotaan vaipuneen horrokseen 22.2.1917 ja pitäneen tässä yhteydessä ensimmäisen unissasaarnansa. Saarnoja seurasi monena iltana peräkkäin ja Maria vietiin myös Helsinkiin samana vuonna perheineen ja palvelijoineen. saarnaamaan tuttavaperheen asuntoon.

Marian saarnoihin sisältyi profetoimista. Marian kerrotaan puhuneen suuresta ajasta, jolloin suuret joukot kantavat punaisia lippuja ja merkkejä, ja ilmassa on kuulia - ikään kuin rakeita sataisi, ja on vaikeaa ostaa ruokaa.

Marian ensimmäiset julkiset esiintymiset olivat Helsingin seudulla. Erääseen tilaisuuteen tuli vaimonsa mukana myös metsänhoitaja Eino Wartiovaara, joka aluksi suhtautui ilmiöön hyvin kielteisesti. Mutta kävikin niin, että Eino joutui Marian saarnojen lumoihin ja tilaisuuksia pidettiin pian myös hänen kodissaan. Maria sai horroksessa ollessan tiedon korkeammilta voimilta , että hänen tuli muuttaa Wartiovaaran kotiin ja perheen tuli ottaa hänet kasvattilapsekseen. Ja näin myös tapahtui. Tietysti kasvatti-isä hankki Marialle myös 100 000 markkaa maksaneen anglo-arabialaisen hevosen, koska Maria kertoi saaneensa käskyn ylhäältä.

Alussa Maria oli papiston suosiossa ja sai luvan saarnata kirkoissa. Kuulijoita saapui pitkienkin matkojen takaa, eivätkä kaikki mahtuneet sisälle tiloihin. Åkerblom teki puhuessaan käsillään aaltomaisia liikkeitä ja hänen äänensä kuului olleen kaunis ja sanansa liikuttavia. Åkerblom saarnasi useissa kaupungeissa mutta siinä missä Uudenmaan papit suhtautuivat Mariaan myötäillen, vastustivat Kokkolan maaseurakunnan ja Teerijärven papit häntä jyrkästi. Siksi Maria alkoikin saarnata kirkkoa ja sen pappeja vastaan, kääntyi sisäänpäin ja radikalisoitui. Kokkolan maaseurakunnan kirkkoherra piti Mariaa suurimpana uskonnollisena skandaalina, johon oli törmännyt...

Mutta miten Maria sitten liittyy Kokkolaan? Kaarlelan seudun Nuorten Kristillinen Yhdistys kutsui hänet 1918 kuukausiksi Kokkolan seudulle. Jo seuraavana vuonna Maria palasi tänne perheineen ja palvelijoineen. Koko Wartiovaaran perhe muutti Marian mukana Kokkolaan. Maria esiintyi ympäristön ruotsinkielisissä seurakunnissa ja Hakalahden rukoushuoneella. Sanan kuulijoita oli paljon. Maria jätti vähitellen sängyn saarnatilaisuuksistaan pois ja esiintyi yleisön edessä vaipuen välillä horrokseen taaksepäin kaatuen niin, että parin miehen täytyi olla hänen avustajanaan. Puheet lienevät olleet vaikuttavia, sillä ne saattoivat kestää 2-3 tuntiakin. Kerrotaan, että kuulijat saattoivat menettää jopa ajantajunsa.

Marian tiedetään saarnanneen Kaarlelan kirkossa saarnastuolista ainakin kerran. Mutta pian kirkkoesiintyminen kiellettiin häneltä ja hän siirtyi Hakalahden rukoushuoneelle.

Nuori Maria pukeutui nilkkaan saakka pitkään leninkiin ja hän kulki pitkät hiukset auki hulmuten. Kokkolalaisille oli tuttu näky nähdä Maria ratsastamassa naisten satulassa valkoinen hame hulmuten tukka auki. Myöhemmin hänen kerrotaan ratsastaneen oikeassa ratsastuspuvussa ja saappaissa anglo-arabialaisella hevosellaan. Jos Mariaa ei väistänyt, saattoi hän kylmän viileästi sivaltaa edessä olevaa ratsupiiskallaan.

Etenkin kokkolanseudun ruotsinkieleiset hurmaantuivat Mariaan. Siippa kertoi, että myös hänen sukulaisistaan suurin osa haksahti mukaan Marian kelkkaan. Osa suvusta - siipan isoäidin serkkuja - muuttikin tilanteen kärjistyttyä Kokkolassa Marian mukana myöhemmin pääkaupunkiseudulle ja sinne kuuluvat jääneen,. Siippa hieman ylpeänä muistaa aina mainita, että "Uppi", hänen isänäidin isä oli sukuhaarassaan ainoita, joka jääräpäisesti kieltäytyi kääntymästä Marian oppeihin...

                        

Yllä: kansikuva Gustav Björkstrandin kirjasta: Maria Åkerblom. Elämän ja kuoleman lähettiläs

Pian alettiin rakentaa omaa taloa - johon hirret luonnollisesti saatiin lahjoituksina kannattajien metsistä, mutta jostakin syystä ne hakattiin sieltä öisin... Talosta tuli kaupungin keskustaan valmistuttuaan 2-kerroksinen rakennus, joka sisälsi 19 huonetta. Paikkakuntalaiset antoivat sille nimen Marian palatsi tai Tervapalatsi, koska sen seinät aluksi tervattiin. Hengellinen liike sai nimekseen åkerblomilaisuus. 

Mutta sitten alkoivat ongelmat. Mariaa syytettiin erään 14-vuotiaan tallipojan pahoinpitelystä sekä takaa-ajajien ampumisesta. Åkerblomilaiset jäsenet tietysti todistivat Marian syyttömyyttä.

            

Yllä: Kokkola-lehdessä 3.1.1920 ollut artikkeli tallipojan pahoinpitelystä otsikolla "Kiihkouskonnollista kidutuskasvatusta." Lehtijuttu päättyy lauseeseen "Sietäisi nämä paljon pahennusta aikaansaaneet uskonkiihkoilijat jo passittaa täältä omille kotipuolilleen vaikkapa kruunun kyydillä, elleivät muuten lähde."

Myös maamme luterilaisen kirkon ylin johto kiinnitti vuonna 1919 tarkastusmatkallaan huomiota lahkon toimintaan. Marian kerrotaan kuunnelleen arkkipiispa Gustav Johanssonin nuhteet kirkon etupenkissä kannattajineen istuen. Johansson totesi Marialle, että niin nuoren naisen oli sopimatonta johtaa yöllisiä kokouksia, joihin enimmäkseen kokoontui nuoria miehiä. Tilaisuuden jälkeen arkkipiispalla oli pitkä kahdenkeskinen keskustelu Marian kanssa.

Mariasta kehiteltiin myös laulunräpsyjä, kuten:

"Maria Åkerblommi, se vasta oli veikeä mummi, kun se Kokkolan putkasta loikki, niin Hämehessä tie meni poikki."

tai:

"Oottakos kuulunna kummia, tuota Maaria Ookerblummia

Kun on narrattu vanhoja akkoja ja varastettu kangaspakkoja..."

ja:

"Se Maria Åkerblommi

se oli vasta veikeä mummi
kun se poliisia narraili
ja voi voi kun se harhaili.

Se Kokkolan putkasta luikki
mutta Helsingissä tie meni poikki.

Toivolassa tavattiin
siellä kiinni napattiin,
mutta Maria se lauleli vaan:
Kyllä kyllä tässä selvitään
hissun kissun keino keksitään
vuosi pari lusitaan
sitten taasen karataan
kyllä tästä selvitään."

Myös Wartiovaarojen perhe-elämä kiepsahti kaaokseen. Eikä mikään ihme, kun perheen kasvattitytär vaati päästä mm. nukkumaan vanhempiensa kanssa samaan makuuhuoneeseen Rouva Wartiovaara pakeni lopulta palatsista ja yritti saada miehensä holhouksen alaiseksi, koska mies törsäsi perheen rahat Mariaan. Hanke ei kuitenkaan onnistunut ja rouva palasi takaisin kotiinsa ilmeisesti taloudellisista syistä. Kotiin, jossa viettikin seuraavat seitsemän vuotta ankarasti vartioituna saamatta tavata edes lapsiaan. Rouva Wartiovaara onnistuni pakenemaan rakennuksesta lopulta vasta vuonna 1927, kun tilanne oli jo ohi ja rouvan hermot riekaleina.

Marian toiminta oli hyvin suunniteltua. Hän oli jakanut kannattajansa salaseurojen tapaan sisäkkäisiin piireihin. Uloimmissa piireissä olevat saattoivat vain hitaasti, askel kerrallaan, edetä sisempiin piireihin. Sisärenkaassa oli ainoastaan noin kymmenen jäsentä, jotka tottelivat Mariaa sokeasti ja olivat valalla vannoen, kuolemankin uhalla sitoutuneet olemaan mitään ilmaisematta.

Maria sai sopan aikaiseksi myös kotikylässäni - täällä Korpilahdenkylässä. Maria oli syksyllä 1922 ajanut hevosellaan Räbbin talon luota Korpilahdentielle mukanaan kaksi isoa koiraa. Hevosellaan Korpilahdennevan elopellolta pois ajellut Frans Honga otti maasta muutamia kiviä, jotta voisi hätistellä koirat loitommalle hevosestaan, joka pelkäsi jo ennentään koiria tultuaan aikaisemmin koiran puremaksi. Kävikin niin, että toinen koirista juoksi hevosen perään ja Honga heitti koiraa kivellä. Maria kimmastui tästä ja lähti takaa-ajoon. Hevoskärryt kiilasicvat vuoronperään toisiaan, mutta suurempaa vahinkoa ei sattunut. Sitten Maria pysähtyi ja hetken kuluttua ampui pistoolillaan Hongaa. Honga ei asiasta meteliä nostanut,mutta nimismies Weneliukselle lähetettiin asiasta nimetön kirje, jossa kauhisteltiin, ettei sovi pyssyn kanssa tiellä kulkea ja että asia on selvitettävä,. Asiasta tuli oikeusjuttu, jossa Marian hankkimat kaksikymmentä todistajaa vannoivatkin Hångan ampuneen Mariaa!




Valheella on kuitenkin lyhyet jäljet. Ilmeni nimittäin, että todistajat eivät olleetkaan olleet tapahtumahetkellä Korpilahdessa marjoja poimimassa, kuten väittivät, vaan kymmenien kilometrien päässä paikalta,. Niinpä asia muuttuikin oikeudenkäynniksi väärästä valasta. Marian henkinen painostus todistajia kohtaan on ollut ilmeisen kovaa, sillä painostaessaan palvelusväkeä ja todistajiaan, Maria tuli pahoinpidelleeksi Anna-nimisen palvelustyttönsä.

Oikeusjuttua väärästä valasta jatkettiin vielä seuraavana vuonna. Marian todistajat häipyivät kuitenkin vähin äänin Kokkolasta. Oikeuden päätöksellä väärään valaan syyllisiä tuomittiin vankeuteen, mutta päähenkilöt olivat jo kaukana Kokkolasta. Kokkolasta lähti kaikkiaan 220 henkilöä pakomatkalle. Heidän kerrotaan mennessään muuttaneen maatilojaan rahaksi, koska lahko tarvitsi rahaa...Esimerkiksi Helsingin Seurasaarentien varrella oleva Toivola hankittiin näillä rahoilla.

Kokkolan raastupaan tuotu asia sai suuren oikeusjutun piirteitä, sillä vankeja tuotiin paikalle Vaasan lääninvankilasta. Kokkolan asemalla oli vastassa ylväästi lahkolaisten torvisoittokunta. Aamuisin, kun syytettyjä kuljetettiin käräjäpaikalle, oli paikalla tervehdyksensä tuomassa taas torvisoittokunta ja kulkue kantaen taulua, jossa oli teksti:

"Rakastamme toisiamme. Jumala on rakkaus."

Lahkolaiset selittivät oikeudenkäyntejä siten, että tässä maailmassa oli aina Herran omia ahdistettu ja vainottu ja että niin tapahtui nytkin.

Marian vaikeudet jatkuivat: Helsingissä hänet vangittiin myymälävarkauksista syytettynä, mutta toimitettiin pian "raivohulluna" Kammion mielisairaalaan. Hän pakeni sieltä ja onnistui piileskelemään puoli vuotta Toivolassa. Toivolan kerrotaan olleen täynnä piilopaikkoja.

Tapahtumat saivat aina vain hurjempia piirteitä. Oikeusjutussa ollutta syyttäjää, nimismies Weneliusta ammuttiin Kokkolassa ja hän loukkaantui hengenvaarallisesti. Tästä tapahtumasta on tulossa erillinen blogijuttu...

Metsänhoitaja Wartiovaara pidätettin ja tuotiin Kokkolaan vangittuna lopulta vuonna 1927. Myös Maria oli tarkoitus tuoda paikalle pääsyytettynä. Maria kuitenkin hyppäsi aamuhämärissä häntä kuljettaneen junan vessan ikkunasta lumiseen metsään! Marian kerrotaan olleen pakkasaamussa ohuissa sukissa ja ilman päällysvaatteita. Eräs metsänvartija löysi Marian vasta illan pimetessä kuuseen piiloutuneena.

Maria onnistui pakenemaan vielä toistamiseen, kun oikeudenkäynti pitkittyi. Silloin Maria karkasi raatihuoneen kellarin sellistä pienestä ikkunasta Toivolan huvilaan.

Yllä: Villa Toivola. Kuva lainattu täältä.

Vuonna 1927 Maria ja Eino Wartiovaara lopulta tuomittiin yllytyksestä murhaan ja väärään valaan viideksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen. Vaasan Hovioikeus alensi Wartiovaaran tuomion 12 vuoteen ja Marian 13 vuoteen. Vankilasta vapautuessaaan Marian edellytettiin lupaavan, ettei hän enää harjoita julkista uskonnollista toimintaa. Kun tuomio oli kärsitty, Maria palasi Meilahteen villa Toivolaan, jossa hän harrasti koirankasvatusta ja ryhtyi kauppiaaksi parkettiliikkeeseen . Ei tosin hirmuisesti yllätä tieto, että parkettiliikkeen Maria otti kieroin konstein haltuunsa kannattajiltaan. Kerrotaan Marian pitäneen myös sikatarhaa. Maria antoi ulospäin itsestään menestyvän kuvan tuomioiden jälkeen, mutta tosiasiassa Maria käytti alkoholia ja huumeita.

Kun Åkerblom ja Wartiovaara istuivat tuomioitaan, tapahtui Helsinkiin muuttaneiden kannattajien keskuudessa murros. Suurin osa heistä sanoutui julkisesti irti toiminnasta ja johtajistaan vuonna 1933. Kannattajat liittyivät Helsingin ruotsinkielisiin seurakuntiin ja toimivat jälkeläisineen niissä aktiivisesti.

Marialla kerrotaan olleen myös valtava vaikutus eläimiin. Hänellä oli kennel, jonka Tanskandogit olivat hyvin koulutettuja. Maine kiiri ja kun Korkeasaaren eläintarhassa jäi orvoiksi kaksi leijonaa, ne sijoitetiin Marialle. Leijoinat kasvoivat Marian hoivissa, kunnes toinen niistä puolustautui luullessaan, että sivullinen uhkaa Mariaa. Leijonat tapettiin ja Maria täytätti leijonat ja säilytti niitä kotonaan...

                                   

Maria Åkeblom kuoli 25.2.1981 ja hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle. Marian kuoleman jälkeen Toivolan huvila muutettiin asuinhuoneistoja sisältäväksi pienkerrostaloksi.

LÄHTEET:

Kokkola.fi. Unissasaarnaaja Maria Åkerblom. [http://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/itsenaisyyden_aika/itsenaisyyden_ajan_alkutaival/unissasaarnaaja_maria_akerblom/fi_FI/unissasaarnaaja_maria_akerblom/] Luettu 10.7.2017.

Kokkola.fi. Åkerblomilaisuus - 1920-luvun lahkoliike Kokkolan seudulla IV. keskipohjanmaa 7.4.1968. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/akerblomilaisuus4/] Luettu 11.7.2017.

Kokkola.fi. Åkerblomilaisuus - 1920-luvun lahkoliike Kokkolan seudulla V. Keskipohjanmaa 12.4.1968. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/akerblomilaisuus5/] Luettu 11.7.2017.

Kokkola.fi. Mikä nainen oli Maria Åkerblom? [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/mika-nainen-oli-maria-akerblom/] Luettu 1.6.2017.

Kokkolan kaupunki. Wiirilinna. Åkerblomilaisuus - 1920-luvun lahkoliike Kokkolan seudulla II. Keskipohjanmaa 18.3.1968. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/akerblomilaisuus2/] Luettu 10.7.2017.

Loffe.net. Maria åkerblomin valtakunta. [http://www.loffe.net/maria-erblom-mainmenu-68/1353-maria-erblomin-valtakunta] Luettu 10.7.2017.

Rauhan tervehdys. Seurakuntalehti. Naisia herätysliikkeiden johdossa. Maria Åkerblom - jyrkkä julistaja. [http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011313] Luettu 10.7.2017.

Studio 55.fi. Tämä suomalaisnainen ei pelännyt - otti kotiinsa asumaan kaksi leijonaa! [https://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/tama-suomalaisnainen-ei-pelannyt-otti-kotiinsa-asumaan-kaksi-leijonaa/127308] Luettu 10.7.2017.

Wikipedia. Maria Åkerblom. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_%C3%85kerblom] Luettu 10.7.2017.

Yle . Elävä arkisto. Rikostarinoita historiasta: Unisaarnaaja. [http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03/04/rikostarinoita-historiasta-unisaarnaaja] Luettu 1.6.2017.