sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kesäyönä monenlaisissa mietteissä


Alkukesän alkuyö. Olen yksin kotona. Telkusta tulee Kaappari-elokuva. Muistan elävästi tuon 1978 tapahtuneen lentokonekaappauksen, johon elokuva perustuu. Olin 11-vuotias. Kotona seurattiin tiiviisti uutisia televisiosta ja oltiin kauhuissaan. Lapsen mielessä lentokonekaappaus jos mikä kuulosti pelottavalta. Siihen aikaan oltiin iltauutisten ja sanomalehden varassa. Mietin, kuinka paljon media on muuttunut tuosta ajasta. En tiedä, järisyttäisikö tällainen kaappaus muutenkaan enää yhtä lailla tänä päivänä. Niin monenlaista sattuu. 

Torkahdan jossain välissä sohvalle. Herään kännykän kilahdukseen. Nuorimmainen on naapurissa seuraamassa  poikaporukan kanssa Real Madridin ottelua. Laittaa viestin, onko ok, jos pojat saunovat ja menevät uimaan pihaamme ottelun jälkeen. Toki on. Kuittaan viestin vastaamalla, että taidan lähteä  toviksi autoilemaan luontoon. Saavat pojat olla päikseen ihan rauhassa. 

Nämä on näitä elämän suuria, pieniä nautintoja. Ajella yksin kesäyössä. Autossani on ihana tunnelma, vaikka olenkin yksin. Tai ehkä juuri siksi. . Yöradiosta kuuluu miesjuontajan selostusta uusista hyttysansoista. Kuulemma helppoa, mutta minun mielestäni aivan liian hankalaa. Sitruunaa, limeä, rosmariinia, kynttilää...Ei selvästikään mun juttu.  Välillä laulaa Anna Puu. Laulussa on niin  kaunis pianosäestys, että olen haljeta hurmoksesta. Ja sanat.  Laulu sopii täydellisesti yöhön. Olen kuullut laulun ennenkin, mutta vasta nyt se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Rakastatko mua vielä silloin
Kun yö painaa sydäntäni?
Se määrää kaikki valot sammuttamaan
Ja hiljaisena vaatii mua vaikenemaan kanssaan

Rakastatko mua vielä silloin
Kun lehteni on jo pudonneet?
Kun hiukset ovat harmaat ja haalistuneet?
Oot nähnyt jo kevään, on jälkeen sen

Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta

Meidän maailmassa
Valo synnyttää pimeyden
Ja rumuus on sisar kauneuden
Kevät on vain yksi, on jälkeen sen

Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta

Kolme muuta vuodenaikaa
Kolme muuta

Autoni mataa hitaasti. Katselen ikkunoista pelloille ja metsänlaidoille. Välillä pysähtelen. Napista painan ikkunan auki ja nuuhkin kesäyötä. On täydellisen hiljaista. Kesän tuoksu on huumaava. Juontaja kertoo kesäkirppiksistä. Lapsensa ovat ostaneet pari kumikäärmettä. Aamusta juontaja astuu toisen päälle ja säikähtää. Voisin kuvitella saman. Pelkään käärmeitä. Sain lapsena jonkinlaisen trauman, kun  kyy yllätti. 

Mietin, onko  puiden lehdet  jo niin rehevät, etteivät hirvet, peurat tai kauriit tunne tarvetta tulla peltoaukealle. Metsässä riittää ravintoa. Yö kaunistuu entisestään  keskiyön jälkeen.  Aurinko herättää yötaivaan värileikkiin. Lempeää sinistä, palavaa kultaa. En tiedä, kumpi on kauniimpaa. 



"Ja siellä on kultainen metsä, ja metsässä kultainen puu. Ja unien sinilintu, ja linnulla kultainen suu..." Voiko sanat enää paremmin kuvata fiilistäni? Metsä todella näyttää kultametsältä. 



Palailen tietä takaisin päin. Ensimmäisen kuvan sinisyys on muuntunut pienessä hetkessä joksikin aivan muuksi. Mistä nuo värit löytyvät yöhön? Mietin, että jos vastaanottaisin ulkomaanturistin, toisin hänet elämysajelulle nimenomaan kesäöiselle  metsätielle. Joku voisi maksaa tästä. Meille tämä on ilmaista. Silti saan nauttia siitä ihan yksin. Suomi on käsittämätön maa. 


Vaikka olen kulkenut metsäautotien päästä päähän, en halua palata vielä kotiin. Päätän ajaa toisenkin reitin. Matkalla ajan halki 8-tien. Pysäytän auton risteysalueelle. Vain pari päivää  aikaisemmin seisoin  tuossa kohdin. Poikani ajoi mopokolarin, ja olin ensimmäisenä kolaripaikalla. Voitteko kuvitella karmivampaa...Olin töihin menossa. Kahdeksanruuhka pahimmillaan. Poika oli lähtenyt kouluun  vain tovin ennen minua.  Koulubussi ajoi mopoilevan poikani päälle. Bussin vika, jos se yhtään lohduttaa.......Silminäkijän mukaan poika lensi 50 km/h vauhdissa yli sarvien hurjan näköisen kuperkeikan kera ilmalennon ja mäiskähti asfaltille. Ensimmäiset sanat paikalle päästyäni oli "Onneksi ostettiin se  uusi kypärä, eikä otettu veljen vanhaa." Uusi kypärä taisi pelastaa pojan hengen. Taas opetus, ettei turvallisuudesta voi,  eikä kannata tinkiä. 

Edellisenä päivänä olemme pojan kanssa keskustelleet   siitä, ettei ajaisi mopolla shortsit jalassa. Äiti kun on nähnyt kuvissa potilaan, joka joutui shortsit jalassa kolariin ja jälki oli karmeaa. Ambulanssin tultua paikalle totean yhdelle hoitajista, että onneksi poika  ei ollut shortsit jalassa. "Niin, täällä onkin aika kylmä." Tuijotan hoitajaa epäuskoisen näköisenä. Poika kertoo myöhemmin, että hän oli opiskelija. Naurelee itsekin asialle. ...No, vielä on vähän matkaa hänellä  toivottavasti valmistumiseen...

Pojalla on varjelus matkassa. Muutama haava ja otsassa iso kuhmu Mopo menee lunastukseen, mutta siitä viis. Niitä saa uusia. Oikeastaan täydellisen käsittämätöntä, ettei edes luita ole poikki. 


                                   

Jatkan meren suuntaan menevää kapeaa tietä. Olen jälleen tiellä yksin. Etsin katsellaani lintuja, mutta mitään ei näy. Autoni edestä tosin suhahtaa jäniksenpoikanen  Se on niin nopea liikkeissään, etten ennätä napata edes kameraa käsiini, kun se on jo kadonnut. Jänis lienee ns. hankipoikanen, alkukeväästä syntynyt. 

Palailen  vähitellen kohti kotia. Ja tuskin hillitsen ilonkiljausta, kun huomaan  tien viereisellä pellolla liikettä. Ensin näkyy yksi hirvi, hetken perästä niitä on jo kolme. Olen hahmottavanani, että kyseessä on emo ja kaksi viimevuotista vasaa. Miksihän  emo ei ole  saanut uusia vasoja ja karkottanut näitä? Tähän aikaan olisi viimeistän aika synnyttää uudet vasat. Juuri päivällä luin  mielenkiintoisesta kuvaussessiosta. Esikoisenikin pääsi kerran näkemään hirven synnytyksen. Siihen aikaan ei vaan ollut vielä kännyä matkassa. Pienen kylätien ojan pohjalle oli vasa syntynyt. Kun ennätin tuntia myöhemmin paikalle, oja oli jo tyhjä. 


 Seuraan hirviä kauan.  Nekin tuijottavat minua. Etummaisena seissyt on ennakkoluuloisin. Poistuu pusikkoon muiden jäädessä vielä pällistelemään minua.


On aika palata kotiin. Kun käännyn pihatielle, uima-altaasta suhahtaa kahdeksan  nuoren miehen ilkialaston joukko. Joo, en kuvaa, vaikka mieli tekisi. Yksi pojista kompuroi pitkin nurmea, nousee ylös nopeasti ja jatkaa juoksua muiden perään. Olisi voinut olla vuoden kuva! Mielessäni naureskelen, että entisaikaan juhannuksena juoksivat alastomt tytöt viljapellossa, nyt kirmaa poikaporukka  ilkosillaan vesialtaassa. Poika selittää jälkeen päin ettei kellään sattunut oleen uikkareita mukana, mutta vesi oli ihanan lämmintä ja hauskaa riitti. Nämä on niitä syrjäseudun mukanaan tuomia iloja, kukapa täällä keskiyöllä alastomia tiirailisi!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kiljukotkan matkassa

Alla oleva sanomalehtimainos pysäytti minut loppuvuodesta. Lueskelin vanhemmillani Järviseudun sanomia ja silmieni eteen ryöstäytyi kuva kirjan kannesta, jossa palttinapaitainen nuori nainen katselee kauas varjonaan tummanpuhuva kiljukotka. Tahdoin tietää enemmän. Kuvan vieressä ollut teksti sai kiinnostukseni heräämään. Kyseessä oli Kirsti Loukolan esikoisteos, joka käsittelee 1700-luvun Pohjanmaata ja etenkin Isonvihan aikaa Kortesjärvellä ja lähiseuduilla.




Kirja kertoo tarinaa realistissävytteisesti Kaisan, Saaran ja Pietarin kautta. Nuo kolme ovat vasta päässeet ripille, kun  arkinen elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Venäjä on hyökännyt Suomeen ja tavalliset asukkaat joutuvat melkoiseen kurimukseen sotilaiden saatua käskyn hävittää maata ja kaapata mukaansa myös lapsia ja nuoria orjuuteen. 

Kirjasta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että tapahtumat perustuvat pääosin tositapahtumiin. Kirsti Loukola on teoksessaaan hyödyntänyt erinomaisella taidolla kirkonkirjoja ja käräjäoikeuden pöytäkirjoja. Tietystikään kaikki kirjassa ei ole yksyhteen totta, mutta Loukola on värittänyt tekstiä kiinnostavalla tavalla ja voi hyvin kuvitella, että kirjailija on  tutkinut  ennen kirjoittamista paljon 1700-luvun elämää, onhan hänellä hyötyä myös tutkijan taustastaan.  Kirjan päähenkilöt ovat kuvitteellisia, mutta sivuhenkilöillä on todenperäinen tausta. 

Kirja ei mässäile väkivallalla, ennemminkin  lukija pääsee  eläytymään ihmisen pelkoihin, ajatuksiin, haluun elää ja selviytyä ja kirkon keskeiseen vaikutukseen ihmisen elämässä. Nuoren tytön paetessa kohti piilopirttiä huomaan kuvittelevani itseni hänen osaansa. Erityisen kiinnostavaksi kirja osoittautuu minulle, koska omat isänpuoleiset sukuhaarani kulkeutuvat juuri kirjan osoittamille paikoille. Pelliset, Kontiaiset, Skottarit ja muut Purmojärven suvut. Mainitaanpa  siellä myös "Lappajärven kuningas" Taavetti Kärnä - hänkin esi-isiäni -  ja kappalainen Laurentius Essevius siskoineen. 

Toivoin kirjaa joululahjaksi ja sainkin sen. Joulunaika sujui kuin siivillä tätä lukiessa. Ehdottomat suositteluni! Kiljukotka on  Isoviha-aiheisen kirjasarjan ensimmäinen osa,  luvassa on seuraavaksi luettavaa orjaksi kaapatuista, joista osa myytiin aina Keski-Aasiaan ja Persiaan saakka. Mielenkiinnolla odotan, onko siellä mainittu  esimerkiksi eräs sukuuni tuleva Matoniemen tyttö, jonka kohtalona oli joutua venäläisten matkaan...





Kirja oli minulle elämys - olenhan lukenut ja tutkinut tapahtumia Isonvihan ajoilta juuri näiltä seuduilta, joissa julmuuksista on koettu ne julmimmat. Samassa kylässä kuoli kolme sukuni miestä Ruosteenojan kahakassa. Samoin esiäitini  osana  yksitoista sukupolvea ennen minua oli saada kirkonkirjoihin merkintä "vihollinen poltti."  Niin päättyi 12-lapsisen perheenäidin elämä nuorimmaisen ollessa ainoastaan kahden vuoden ikäinen. Jos kiinnostuit ja haluat kurkistaa kirjan alkuosan tapahtumiin, löytyy netistä  tallenteena kirjan ensimmäiset sivut!




sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Aurinkoista äitienpäivää!

Epätodellisen kaunis äitienpäiväsää. Tavanomaisen kylmän ja kolean sijasta tänä vuonna lipun liehuessa aurinko paistaa koko naamallaan. 

Tänään onnittelut kaikille äideille ja sellaisiksi  pian tuleville. 


Koulussa kylvimme tänä keväänä oppilaiden kanssa auringonkukan siemeniä. Aurinkosää tilattiin jo  huhtikuussa:) Siemenet lähtivät onnekkaasti itämään joka ikiseen purkkiin ja  olemme  useamman viikon luokassa hellineet ja hoivailleet kukkia. Kukkavarret äityivät  hyvissä ajoin niin pitkäksi, että open oli pakko lähteä  etsimään kukkakeppejä kevätojan  reunamilta. Nyt kukat ovat hyvässä kasvussa. Saa nähdä, kenen kukka hipoo  pilviä syksyn koittaessa. Jo nyt kukkien kasvussa oli isoja eroja. 


Tänä vuonna 20 äitiä saa hellästi käärityn kukkapaketin. Kun otin kuvaa tästä ihanuudesta, paketin omistaja - tyttö, joka istuu yleensä vilkaan epelin vieressä - tuumasi minulle:"Ope, mulla on nyt hiljainen vieruskaveri. "


Onnea kukan jatkokasvatukseen ja ihanaa äitienpäivää Eino Leinon  runon myötä!

Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.
– Eino Leino –



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kevätpuuhastelua


Huhhuijaa. Toukokuu yllättää kiireillän minut joka vuosi. Rakastan kevään tuloa, mutta kyllä tämä aina aika hektistä on...

Pojan asunnossa ollaan tehty alkukuu wc- ja makkariremppaa. Vähän kerrallaan. Silti  aikaa on uponnut  siihen kaikki illat. Töissä ovat naureskelleet maalitahraisille käsilleni. Nyt ollaan jo voiton puolella, vaikka urakkaa jää kyllä tuleviksi vuosiksikin...

Tänä vuonna olen jäljessä haravoinnissa. Naapurit käpöttelivät alkuviikosta pihamme ohi ja isoon ääneen julistivat intoa täynnä, että ovat ensimmäistä kertaa elämässään  haravoineet  pihansa valmiiksi ennen minua. Minulla on vielä yli puolet urakoimatta. Noh, takapihassa voinen vähän fuskata, mutta uima-altaan vierus on kyllä ihan pakko puskea puhtaaksi talven töhnistä. 

Ja nyt kun povattiin lämmintä toukokuuta, iski uusi paniikki: uima-altaan siivous. Se on yleensä saatu  pestyä ja puunattua loppukuuksi, mutta jos kerran nyt ne helteet tulee, niin vesikin pitäisi saada altaaseen laskettua. Siivoukseen menee kuitenkin ainakin viikko ja sitten vielä veden laskuun ainakin pari vuorokautta. Mutta haluan pian uimaan! Pojan kanssa raahaamme terassikalusteet esiin vintistä. Poika puhisee, miksi ihmeessä niitäkin täytyy säilyttää vintissä, josta ne on kaikista hankalin tuoda esille...

Ja ukko jo panikoi, että kalastusaluskin pitäisi saada kevätkuntoon. Ja töissä  hänellä on pian huoltoviikko, jolloin ympäripyöreät päivät. Ja minun taas pitäisi  todistuksia alkaa  miettiä ja kevätjuhlaohjelmat puskea musiikin ja juonnon osalta ajoissa valmiiksi. Juuri äsken soi puhelin ja toivotettiin tervetulleiksi naapurin kaksosten 6-vuotisjuhliin huomenna.  Ja tiistaina tulee anoppi muutamaksi viikoksi hoitoon operaation jäljiltä...Eli  kyllä niin pitäisi talokin olla pesty ja puunattu.

Mutta mitä tekee kevätihminen kaiken tämän kaaoksen alla? Toteaa siipalle, että voi kauhea, kun tuo perennapenkki on karmea. Ja siippa ei voi muuta kuin todeta, että niin on. Viime keväänä jäi nimittäin penkin kevätsiivous, kun paineltiin ympäri maita ja mantuja lomamatkoilla. Nyt se sitten kostautui. Penkki oli jo syyskesällä täynnä rikkaruohoja. Ei voi pitää sitä julkisivun kaunistuksena, ei. 

Niinpä siippa aamusta tuumaa, että hänpä kokeilee, käynnistyykö perintöjyrsin. Ja minä tietysti, että loistoidea. Uskon tosin, ettei se käynnisty, kun on viimeiset viisi vuotta lojunut huonolla hoidolla takapihalla. Mutta niin vain kuulkaas jyrsin hyrrää kuin kissi ja hommiin on ryhdyttävä. Takaosa isosta penkistä jätetään entiselleen, siellä ei ole rikkaruohoja, koska kasvusto  kasvaa pian tiiviiksi, kun vähän vielä aikaa kuluu. Mutta etuosasta nostellaan ensin  kasveja pois ja sitten jyrsin laulaa.




Mietin kyllä, että ilman jyrsintä tästä ei tulisi yhtään mitään. Maa on täynnä valkoisia juuria, joista ne uudet ruohot itää. Jyrsimellä käännnän maan moneen kertaan ja  kerta toisensa jälkeen nyhdän kaiken näkyvän valkoisen pois. Epätoivoisen hommaa...

Iltaysiltä penkki näyttää kuta kuinkin siistiltä (ei alla oleva kuva, vink, vink:))). Mutta perennoita en enää jaksa tälle päivälle takaisin maahan istuttaa.Enkä jaksanut ottaa puhtaasta penkistä edes kuvaa enää..


 Kova homma näissä ylösnostetuissakin - puhdistaa ja pilkkoa pienemmiksi.



Mutta minun kevät- se on nyt polkaistu kunnolla vauhtiin! Ilman näitä kiireitä ei kesä tuntuisi miltään.