sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Esiäitieni matkassa

Näin äitienpäivänä ajattelen äitejä, esiäitejä. Millainen on ollut minun esiäitieni matka? Tiedän lopultakin heistä varsin vähän, mutta aina sentää jotakin...


Yllä oleva kuva on otettu Evijärvellä kunnan ensimmäisestä äitienpäiväjuhlasta  nuorisoseuran talolla 21.5.1922. Kuva on minulle tärkeä. Muistan katselleeni sitä pikkutyttönä monen monituista kertaa mummoni kanssa.  Tämä on ainoita kuvia, jossa mummoni on kameratallenteissa. Tulipalo tuhosi lähes kaiken irtaimen vuonna 1952. Jostain syystä tämä kuva säilyi. Isäni muuten  kertoi äskettäin, että kun vanhempani olivat ensimmäistä kertaa menossa lääkärineuvolaan minua odottaessaan, paloi tuo yllä ollut rakennus. Että kovinpa oli dramaattiset alkumetrit...

Kuvassa on Vieno-mummoni, isäni äiti 6-vuotiaana Hän istuu eturivissä vasemmalla valkea huivi päässään. Hänen vieressään on isoäitini äiti, Hilda. Hilda on synnyttänyt neljännen lapsensa vain puolitoista kuukautta ennen kuvanottoa. Viides lapsi syntyy  vuoden kuluttua. Kuvauksesta puolitoista vuotta myöhemmin Hilda kuolee keuhkokuumeeseen 40-vuotiaana. Ennen kuolemaansa Vieno-mummoni herätettiin yöllä hyvästelemään äitinsä, keitettiin vielä kahvit ja sitten Hilda -äiti nukkui pois.  Mummoni, hädin tuskin 7-vuotias, vastasi paljon perheen neljästä nuoremmasta, kun isä oli päivät maatilan töissä. Isänsä ei  avioitunut uudestaan. Mummoni kertoi  yleensä vain onnellisia asioita lapsuudestaan - kuinka leikki käpylehmillä ison kiven päällä tai kuinka juotatti pienintä veljeään lehmän sarvesta tehdyllä tutinkorvikkeella. 

Vieno-mummon elämä oli muutenkin kova. Hän saatteli hautaan puolisonsa vain 26-vuotiaana, eikä enää avioitunut uudelleen. Sota teki hänestä lesken ja kahden sylilapsen yksinhuoltajan. Mummoni oli pakotettu muuttamaan takaisin lapsuuskotiinsa. Siellä hän eli seuraavat vuosikymmenet autellen maatalon töissä  poikamiesveljeään, joka oli minulle myöhemmin vaarinkorvike.  Muutaman vuoden kuluttua tuhoutui  vanha, iso maatalo tulipalossa - hyisimmän talven aikaan, mummoni syntymäpäivänä. Isäni pelasti Vieno - mummoni palosta 10-vuotiaana. Talosta säilyi vain perunakellari. Isä heräsi  alituisiin painajaisiin monta vuotta joka yö  tuon jälkeen. Unessa tuli aina saartoi hänet. 

Vieno-mummoni oli minulle erityisen tärkeä. Hän oli ainut isovanhemmistani, jonka olen koskaan tavannut. Hän hoiti minua  siitä lähtien, kun olin 2-kuukautinen. Äitiysloma oli silloin lyhyt ja äidin piti palata työhön pankkiin. Isäni oli viikot reissuhommissa. Jos nyt mietin, mikä on tärkeintä, mitä mummoni jätti minulle, on se tietynlainen nöyryys ja vaatimattomuus muita ihmisiä kohtaan, työn arvostus ja ylipäätään  kaiken ympärillä olevan hyvän arvostaminen.

                             


 Yllä: Vasemmalla isän äidin äitini Hilda ja oikealla hänen äitinsä Maria, eli isän äidin äidin äitini. Hildan kuoleman jälkeen Maria kävi autelemassa Vieno-mummoni sisaruskatrasta silloin tällöin. Mummot ovat tärkeitä. Mariasta en tiedä juuri mitään muuta kuin että hän syntyi Vetelissä ja avioitui Evijärvelle. Iso osa Marian lähisuvusta muutti Amerikkaan, eikä yhteyttä heidän jälkipolviin ole pidetty. 

Koska olen innokkaasti tutkinut DNA-juttuja, olen saanut isäni testien kautta selville hänen äitilinjansa haploryhmän. Se on H13a1a1d1. Kun seuraan kirkonkirjojen avulla isäni äitilinjaa, löytyy seuraavat urheat naiset:

1. Vieno Kuivasniemi s. 1916 Evijärvi
2. Hilda Pitkäsalo s. 1883 Evijärvi
3. Maria Leviäharju s. 1851 Veteli
4. Brita Löija s. 1817 Veteli
5. Margareta Löija s. 1796 Veteli
6. Carin Virkkala, s. 1765 Kaustinen
7. Lisa Huntus, s.1734 Kaustinen
8. Margareta Backala s. 1699 Veteli
9. Anna Storcaino, s. 1662 Veteli
10. Brita Bastubacka, s. 1636
11. Carin Bastubacka n. 1594 Veteli

Carin on siis vanhin isäni äitilinjan naisista, jonka syntymä- ja kuolintiedot löytyy kirkonkirjoista. Tästä taaksepäin ei  pääse. Näissä naisissa on useampi hyvin pitkän elämän elänyt. Mielestäni yli 90-vuotiaaksi asti  eläminen aikavälillä 1662-1752 on jo saavutus sinänsä!

Sitten vähän etelämmäksi Suomea. Kuvassa on äitini. Ihana ja herttainen  harmaahapsi. Kuvassa hän on avaamassa oman äitinsä lapsuuskodin ovea. Päivä oli meille molemmille erityinen. Iso maatila ja sen näyttävät rakennukset on äidin serkun  perikunnan omistuksessa, serkun, joka ennätti kuolla muutamaa viikkoa ennen kauan suunniteltua  käyntiämme. 

Äitini lapsuus oli karu. Hänen Eeva-äitinsä menehtyi vaikeaan sairauteen, kun äitini oli vain 2-vuotias. Isän kanssa jäi neljä pientä lasta, yksi vielä äitiäkin pienempi Hänen isänsä avioitui pian uudelleen ja uuden äitipuolen mukana perheeseen tuli paljon uutta polvea. Äidin turva oli hänen isänsä, äitipuolen kanssa  oli enemmän kuin  vaikeaa. Äiti asuikin paljon tädillään, joka olisi halunnut adoptoida äitini. Äidin isä ei suostunut, vaan halusi yrittää hoitaa lapset itse. Äiti kertoo, kuinka muilla tytöillä oli kauniita vaatteita ja hänellä isän valitsemia miehisiä pukineita... Isän lämpö ja turva on silti jäänyt mieleen. Äitini muutti pois kotoaan jo 16-vuotiaana.  Isänsä kuoli pian sen jälkeen. Äidin kotiseutu on jäänyt minulle melko vieraaksi, vaikka meillä  siellä mökki olikin. Äidin kotitalossa olen päässyt käymään  vain satunnaisesti -  vähemmän kuin yhdessä kädessä on sormia...



Äidinäiti, Eeva, avioitui vasta iäkkäänä ja siksi lapset olivat pieniä hänen menehtyessään 40-kymppisenä. Eeva oli mestari tekemään käsitöitä ja aikaisemmat vuodet  hän auttoi sisartaan maatilan töissä ennen avioitumistaan. Äitini syntyi keskosena. Hänelle juotettiin kermaa, jota hän vahvistuisi. Omasta äidistään  äitini ei muista  mitään...

Äidin äiti, Ida, puolestaan, eli pitkän elämän. Kerrotaan, että hän oli lähtöisin köyhistä oloista ja elämä muuttui, kun hän avioitui.  Iida asui äitini lapsuuskodin lähellä ja kävi paljon hoitamassa äitiä ja sisaruksia, ennen kuin äidin  isä avioitui uudelleen. Äidillä on muistona lähinnä pesupäivät, kun Iida-mummo pesi häntä kovakätisesti  paljussa. Iida  eli lähes 90-vuotiaaksi. 

   

Yllä: Vasemmalla äitini äiti Eeva Miljaana, oikealla äidin äidin äiti Ida. 

Olen teettänyt myös omasta äitilinjastani haplotestit. Olemme haploryhmää H1a2. 

Äitilinjani puolestaan menee näin:

1. Marjatta Välineva s. Isojoki
2. Eeva  Kärki, s. 1905, Isojoki
3. Ida Lauri s. 1877 Kankaanpää
4. Amanda Lautaluoma s. 1850 Kankaanpää
5. Regina Mäkelä s. 1828 Kankaanpää
6. Anna Niinisalo s. 1786 Kankaanpää
7. Caisa Niinisalo s. 1766 Kankaanpää
8. Lisa Kantti s. 1748 Ikaalinen
9. Anna Bengtilä s. 1723 Isojoki
10. Margeta Penttilä, s. 1702 Isojoki
11. Maria Noukki s. 1681 Isojoki
12. Valborg Noukki, s. 1660 Isojoki
13. Margeta Noukki s. 1640 Isojoki

Listani neljä aikaisinta äitiä ovat hieman epävarmoja. Anna Bengtilään  kirjat ja kannet täsmäävät hyvin, mutta sitä ennen tiedot ovat osin hatarat. Olen  viimeisen vuoden aikana tehnyt kovasti töitä erään sukututkijan kanssa, jotta löytäisimme hänen kanssaan  yhteisen esiäidin. Meitä on tällä hetkellä 7 kpl  henkilöitä, joilla on tuo sama haploryhmä ilman yhtään geenimuunnosta. Kerronpa vielä mielenkiintoisena lisänä, että yksi heistä on kapellimestari M. Franckin äiti, jonka kanssa mailailin joulun tienoilla tästä asiasta kovastikin. Ajatella, että jossain joku oli meidän yhteinen esiäitimme...Olisi  mielenkiintoista saada selville hänenkin tarinansa!

Mitä olen oppinut äidiltäni? Äitini on perusolemukseltaan hyvin erilainen kuin minä. Minä olen perinyt enemmän  isän piirteitä niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltakin. Äidin kanssa täydennämme toisiamme ja tulemme hyvin toimeen. Äiti tekee kaiken rauhallisesti ja suunnitelmallisesti, minä olen täysi vastakohta. Äidiltä olen oppinut maltillisuutta, sitkeyttä, työn ja  taiteiden arvostamista. Äitini on omaishoitaja. Hän elää rankkoja vuosia. Malja hänelle tänään!

Koska olen itsekin äiti ja fammu, toivon, että osaan  välittää jälkipolvilleni   kunnioitusta  meitä ennen eläneille, suvaitsevaisuutta tuleville ja  tasapainoisuuden ja hyvinvoinnin merkitystä osana tätä pitkää ketjua. 

Kirjoituksestani jäi  vielä uupumaan kaksi hyvin tärkeää äitilinjaa, mutta niistä joskus myöhemmin!

Lopuksi vielä kuva tältä päivältä. Siinä puolivuotias lapsenlapseni juhlistaa elämänsä ensimmäistä äitienpäivää.:))  Ruusunmarjasoseinen pusu äitinsä poskeen kruunasi kaiken...Oli kyllä liikuttavaa, kun pitkässä sukulaispöydässä istuessaan väen vängällä halusi juuri minun syliini. Teki sen hyvin selväksi.Olen saanut viettää hänen kanssaan paljon aikaa.  Siinä me istuskeltiin ja leikittiin körö körö kirkkoon. Parasta  isoäitiydessä on ehdottomasti kiireettömyys ja iän mukanaan tuoma varmuus. 





1 kommentti:

  1. Olipas mukava postaus, nuo DNA jutut ovat kyllä koukuttavia ja sitten siihen vielä sukupuiden rakentelu niin kyllä siihen aikaa kuluu. Toissa vuonna aloitin serkkutestilla ja pitihän sitten ottaa Y-DNA67 ja fullMTDNA niin siinähän se soppa on valmis,viimeisin testattu on 94v tätini...
    Kyllähän se antaa vaikka mitä tulihan soiteltua serkuja läpi ja kyseltyä kaiken laista ja tavattua serkkuja joita ei ole koskaan nähnyt,onneksi, alkavat olla jo yli puolet seitsemän-kahdeksankymppisiä.
    Nuo isäsipuolen nimet ja paikat ovat kyllä tuttuja Halsua,Veteli Kaustinen nimet Kuorikoski,Känsälä,Huntus,Kaikenkarvaiset Kainut ja Läspät ja Löijat.....
    En tiedä oletko Genissä mutta sieltä katsoin muutamia sinun isäsi puolen nimiä ja kyllä ne minulta isäni ja äitini linjoista löytyvät, vaikuttaa että tuo Pohojanmaa on hyvin ristiinnaitu.
    Hieno tarina sinulla on vanhemmistasi, pitäisi aina haastatella sukulaisia kun he ovat vielä elossa mutta eihän se silloin nuorena kiinnostanut ja nuo vanhana ei ole kovin montaa jolta kyselis..
    Isä linjassa
    Margareta Löija s. 1796 Veteli
    Kreeta Abrahamintytär Löija is your first cousin five times removed

    Äiti linjassa
    Carin Bastubacka n. 1594 Veteli
    Kaisa Heikintytär Bastubacka is your 9th great grandmother.
    T.VS

    VastaaPoista