Jos jonkin blogipäivityksen eteen olen joutunut tekemään ylimääräistä työtä, niin tämän! Päätin kirjoittaa Lohtajan Karhin Kasakkakivestä jo reilu vuosi sitten. Ajoin Karhin kylätien silloin pariin otteeseen, eikä kiveä näkynyt. En tiennyt yhtään mistä etsiäkään ensin. En vain onnistunut löytämään itse kiveä kuvatakseni sitä.
Vaan ekasta turhasta yrityksestä ei pidä lannistua. Lopulta näin vanhan kuvan kivestä ja oivalsin, että kivi on niin lähellä kylätietä, että se on pakko huomata, kun seuraa tienvarsia. Minulla oli jopa
kartta apunani - tosin en tiedä, auttoiko, koska en siitäkään löytänyt kiveä.
Menneenä kesänä ajelin Karhin kylätien taas kahteen otteeseen läpi. Kyseessä on siis tie nimeltään Yhdystie 7715. Viisitoista kilometriä pitkä tie määritellään kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi. Eipä edelleenkään löytynyt. Karhin kasakkakivestä tuli minulle suorastaan pakkomielle - se on löydettävä!
Kotin palasin ärtymystä puhkuen - tie on niin mutkikas, että en voinut jättäytyä auton kanssa tiensyrjään tai ajaa muita kulkijoita hiljempaa tien tukkona. Siipalle ärhentelin kotona, että seuraavalle reissulle hän lähtee kuskiksi, jotta ennätän seurailla itse maisemia. Sanoi, ettei lähde. Voitte kuvitella pohjalaisakan sisuuntumisen - ennenkin on kohteet itse löydetty!
Ei muuta kuin uudelleen matkaan - tietysti yksin. Vesisadetta ja lauantai-ilta. Se oli pelastukseni. Tiellä oli liikennettä tavallista vähemmän. Ajaa surruutin kolmeakymppiä. Maastohan tien vierustalla on jo itsessään kivikkoista, koska se lienee vanhaa merenpohjaa. Silti tiesin, että kivi sijaitsee fyysisesti aivan tien vieressä. Mikään ihan littana kivi se ei voisi olla.
Lopulta tärppäsi - juuri siinä kohdin, jossa edellisellä kerrallakin tutkin maastoa. Ajoin auton metsätielle sivummalle parkkiin ja lähdin kävellen paikalle. Juuri niin kuin arvelinkin. Kiven eteen oli kasvanut koivikkoa, jota ei kukaan ollut kiven edestä raivannut muutamaan vuoteen. Voisi jo pian joku siitä vastaava trimmata kiven taas näkyväksi. Muuten on vaikea mieltää reittiä kulttuurireitiksi.
Hyppäsin ojan yli. Ja oi, sitä autuuden tunnetta, kun näin, että kivessä oli kuin olikin muistolaatta!
Ojanvierustalle tullessa pieni, tumma kyltti vilkahtaa kiven etuosassa. Sekään ei erottunut tieltä katsoessa.
Mikko Himanka on kirjoittanut artikkelin Karhin kasakakivestä Lohtajan joulu-lehteen 1968. Sen mukaan esikuntakapteeni Olof Mellenius on tehnyt aikoinaan muistinpanoja aiheesta. Jostain syystä Mellenius on maininnut tapahtuman vuosiluvuksi 1788. Siinä lienee virhe, sillä kaiketikin tapahtumat liittyvät Suomen sotaan seuraavan vuosisadan alkuun. Tuohon edellä mainittuun aikaan ei kasakoita ollut alueella.
Siinä se lopultakin on !
Teksti kyltissä menee näin:
"KASAKKAKIVI
Perimätiedon mukaan Erkki Erkinpoika Anttila ampui kesällä 1808 tämän kiven takaa Karhin taloja ryöstelleen kasakan hyljepyssyllä.
Kasakka haudattiin lähelle suon laitaan.
Kiveä on pienennetty.
Lohtajan kunta 1984. 2004. "
Minulla on kuin voittajan tunne - tunnen olevani kuin suurikin löytäjä Loikkaan ojan yli ja kierrän kiveä. Kivi on ehkä jonkin verran yli parin metrin korkuinen En tiedä kuinka paljon suurempi se on aikaisemmin ollut. Ilmeisesti kiven sijainti välittömästi tien läheisyydessä on pakottanut joskus pienentämään kiveä. Harmi.
Mikko Himangan kirjoittamassa Lohtajan joulu- lehden artikkelissa kerrotaan tapahtuma selkeänä kokonaisuutena. Artikkelissa mainitaan, että tapahtunut sai alkunsa noin seitsemän ryssän virstaa Kyrölän majatalosta. Kyrölä on ollut kestikievari Lohtajalla, Wiirilinnan artikkelissa vuodelta 1969 se mainitaan nykyisten Hanhisalon talojen paikkana.
En ole aikaisemmin kuullut puhuttavan ryssän virstasta, joten ensin sitä mielenkiinnosta selvittämään. Jostain nappaan tiedon, että ryssän virsta on noin metrin verran eri kuin ruotsin virsta. Sitten selviää, että virsta on alun alkaen ollut Venäjän keisarikunnassa pituusmitta, jonka tarkka pituus on siellä ollut 1066,80 kilometriä. Vastaava virsta Suomessa on 1068,80 m ja ruotsin virstaa on puolestaan käytetty vuodesta 1827 tarkoittamaan neljnnespeninkulmaa.
Tarina Melleniuksen muistiinpanoissa (jotka opettaja Juho Leppälä on myöhemmin kopioinut), menee näin:
Neljä kasakkaa saapuu kesäaikaan ratsastaen pohjoisesta päin. He pysähtyvät Anttilan talon luo Karhissa ryöstäen yhtä ja toista arvokasta tavaraa. Kolme kasakkaa lähtee jo talosta saaliineen pois neljännen jäädessä vielä Anttilaan. Kasakka ryöstää vielä ahnneuksissaan ainakin kuparikastrullin ja lähtee sitten pihassa odottaneen harmajan ratsunsa kanssa muiden kasakoiden perään. Kasakan täytyy liikkua hitaasti, koska hänellä on kuljetettavana paljon tavaroita hevosen selässä ja satulassa. Hän jää toisista paljon jälkeen,
Samaan aikaan Anttilan ryöstetyn talon isäntä, joka on myös hylkeenpyytäjä, lataa ryöstöstä suivaantuneena hylkipyssynsä ja lähtee pyssyineen oikomaan suoraan Typin talon kautta peltojen yli ison kiven taakse väijymään pian paikalle saapuvaksi tiedettyä kasakkaa. Tuo kivi tunnetaan nykyisin Kasakkakivenä.
Kasakka lähestyy kohti kiveä ja kiven takana väijyy Anttilan isäntä Erkki Erkinpoika ja pösäyttää kasakkaa hyljepyssyllään ampuen. Kasakka putoaa välittömästi tielle tavaroineen. Hevonen puolestaan pysähtyy laukauksesta eikä näytä edes säikähtäneeltä. Liekö sitten tottunut laukausten ääniin. Anttilan isäntä ottaa matkaansa hevosen ja raahaa kuolleen kasakan pienen suon laitaan mehtään, kun Erkki on paikalle tulleiden apujoukkojen kanssa saanut ensin tyhjennettyä kasakan taskut varastetuista tavaroista. Onkohan kellään tietoa, onko kasakan hauta suolla vielä nykyään?
Hevosen Erkki Erkinpoika vie Sorron niitulle ratsastamalla, jossa hän piilottelee ja säilyttää sitä koko kesän ajan. Vasta syksyllä, sodan jo loputtua, hän tuo hevosen kotia. Muut varastetut tavarat - kuparisen kastrullin, sormuksen, hopealusikat ja muut hevosen päälle lastatut tavarat Erkki Erkinpoika vie takaisin kotiinsa.
Tämä Suomen sodan ajalta taltioitu tarina on kulkenut sukupolvelta toiselle. Arvostan kovasti yleensäkin perimätietoa historiankerrontana. Tarina heräävät henkiin silloin itsestään ja kun tarinoinnissa on ollut omakohtaiset tunteet mukana, ne säilyvät antoisina historianlähteinä. Tämän kertomuksen ensimmäisenä tallentajana paperille tiedetään olleen Matti Herlevi vanhempi vuonna 1877. Hän puolestaan oli tarinan kuullut isältään.
Olen kuvittelevanani, että Erkki Erkinpoika Anttila piileskeli ehkä juuri tuossa alla olevan kuvan kiven syvennyksessä. Siitä olisi varmaan ollut erinomainen paikka tähystellä kenenkään huomaamatta. Ja jos Suomen sodan aikana on ollut yhtä massiivinen pusikko kiven edessä, niin melko mahdotonta väijyjää on ollut huomata.
Lohtajan syntyneiden luettelossa Erkin vaimona mainitaan Brita Jacobsdotter. Lapsina ainakin Maria, Eric, Jacob, Eric, Brita, Johannnes, Abraham, Anna sekä kaksoset Johannes ja Maria. Osa lapsista on kuollut pieninä.
Anttilan isäntä Erkki Erkinpoika (Erik Eriksson) kuoli 72 - vuotiana 21.7. 1841 Lohtajan Karhissa ja haudattiin maan poveen 25.7.1841. Kuolinsyyksi Erkille on mainittu antäpp eli jonkinlainen hengenahdistus tai salpaus. Erkki eli siis vielä 33 vuotta tapahtuneen kasakantapon jälkeen.
Erkki Erkinpoika oli syntynyt 16.9. 1769 Lohtajan Karhissa,
hänen vanhempansa olivat Eric Henriksson Anttila ja Maria Johansdotter
Vielä tovin seurailen Erkki Erkinpojan jälkeläisiä kirjoista. Löytyy mm. tieto, että
Jaakko Erkinpoika on syntynyt 29.11. 1795. Jaakon poika puolestaan on
Erkki Jaakonpoika, joka on syntynyt 26.6.1817, vanhempina mainitaan Jacob Ericsson ja Anna Greta Johansdotter. Ketju varmaan jatkuu nykypäiviin saakka, oletan.
Kivellä olisi niin paljon kerrottavanaan, jos se osaisi puhua...
Seison vielä tovin paikallani kiven takana. Ohitse ajaa auto, josta ei selvästikään huomata minua. Kerrassaan oivallinen piilopaikka tämä lienee ollut silloin ennenkin. Mutta nyt kun väijytyksiin ei enää tarvitse mennä, toivoisi tämän pusikon tästä edestä ensi kesäksi väistyvän, jotta joku muukin muistokiven huomaisi!
'
Kasakkakivi tunnetaan myös nimillä Aleksanterinkivi ja Keisarinkivi. Perimätiedon mukaan venäläinen sotapäällikkö johti kiven päältä taistelua ja ratsasti hevosella kivelle sellaista vauhtia, että kavionjäljet jäivät kiveen (kivessä pyöreitä syvennyksiä). Hevonen ammuttiin, ja hevosen verestä jäi ruskeita juovia kiveen.
LÄHTEET:
Kokkolan kaupunki. Wiirilinna: Kestikievarien aikaan I, Keski-pohjanmaa- lehtin 7.2.1969. [https://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kestikievarien_aikaan1/] Luettu 29.9.2019.
Kulttuuriympäristön palveluikkuna. Kokkola, Karhi, Kasakkakivi. [
https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1000003319] Luettu 9.5.2020.
Lohtajan joulu 1976. Mikko Himanka: Karhin kasakkakivestä, s. 10-11.
Paikkakertomuksia Keski-Pohjanmaalta. Pohjanlahden Rantatie-hanke. Turun yliopisto 2011. [https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/72442/pohjanlahdenrantatiehanke_keskipohjanmaa_2011.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 15.12.2017.
Porstua. Karhin kasakkakivistä. [http://www.porstuakirjastot.fi/items/show/37395] Luettu 24.9.2019.
Virsta. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Virsta] Luettu 29.9.2019.
