sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Takatalvea pukkaa...

Olin tehokas ja sain pihamaan haravoitua menneellä viikolla. Pienet on ilot, mutta tyytyväisyys on lähellä sataa!


Etenkin nyt, kun tuli kunnon takatalvi. Kesärenkaat tuli jo vaihdettua ja nyt saakin sitten ajella aika lailla  varovaisesti...

Vähän säälittää kukkapenkkini, sillä sieltä puskee jo monenlaista perennaa urheasti esiin. No, ehkä ne kestävät. Tai jos vaikka edes rikkaruohot, joita jo niitäkin mullan päälle pilkotti, kuolisivat...aina saa toivoa...


Jotain ihanaa on keväässä, olkoonkin sitten vaikka takatalvi!


Perjantaina käväisin oppilasryhmän kanssa läheisessä kirkossa. En malttanut olla ottamatta kuvaa alttaripöydän viereisestä ikkunasta kohti keskustaa. Tuntui ihanalta olla ikkunan sisäpuolella.:)


Välituntivalvonnassa jäin ihmettelemään rannan puita. Lumi oli asettunut niiden runkoihin kuin taideteos! Samaan aikaan latvojen yläpuolella lenteli yksinäinen joutsen, Harmi ettei se ennättänyt jäädä kuvaani....


Lapset osaavat joka tapauksessa ottaa ilon irti sieltä, missä aikuisia lähinnä ärsyttää kova loska...Ekaluokkalainen oppilaani  juoksi perjantaina luokseni ja ylpeänä esitteli aikaansaannostaan: 
-Katso, ope!

Ei varmaan voisi lumipallo olla täydellisempi!:)


sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kirkonväki uskomustarinoissa

Kirkonväki tarkoittaa sanana ensimmäisellä  mielleyhtymällä ihmisiä, jotka joko ovat töissä seurakunnassa tai kuuntelemassa saarnaa kirkossa.  Testasin tämän ja kysyin useammalta tuttavalta, mitä kirkonväki tarkoittaa. Kaikki  haastateltavani olivat asiasta yksimielisiä. Vaan on sillä toinenkin merkitys. 

Kirkonväki määritellään  Wikipedian mukaan suomalaisessa tarustossa joukkona esiintyviksi  taruolennoiksi. Osassa tarustoja kirkonväki on eläviä kuolleita eli haudasta ylösnousseita  ruumiita. Joissakin tarustoissa kirkonväki tarkoittaaa kalman väkeä, toisissa  kirkonväki tulee esiin etenkin jouluöinä, jolloin  on vainajien yöllisiä jumalanpalveluksia. Silloin vainajat nousevat ylös haudoistaan pitäen jumalanpalvelusta kuolleen papin johdolla. Usein  kirkonväen homehtunut ulkomuoto, paha haisu ja ontosti kumiseva laulunääni on kuvailtu hyvin kamalasti ja tarkasti. Ajateltiin myös, että koko hautausmaan väki saattoi joskus lähteä liikkeelle, jos joulunpyhinä tehtiin valkea ja kirkonväki tuli tulen lähelle lämmittelemään. 

Siell’ on vanhoa väkeä,
iän kaiken istunutta,
maan alla maannutta,
hongassa homehtunutta,
joka on kauan maassa maannut,
kauan liekona levännyt.
-runo Kaarle Krohnin kirjasta-

Yllä: Muistomerkki Lohtajan kirkkotarhaan 400 vuoden aikana  haudatuille lohtajalaisille. 

Entisaikoina ajateltiin, että vainaja asui kalmistossa omassa haudassaan. Hautausmaa oli kuin maanalainen yhdyskunta, jolla oli oma väkensä. 

Kirkonväki asustelee hautausmailla ja kirkon seutuvilla. Kirkonväkeä ei ole alituiseen nähtävillä, vaan jos  joku vaikka   säikähtää ruumista tai kiertää ruumiin ympäri, niin alkaa nähdä kirkonväkeä!

Kirkonväestä on käytetty hyvin moninaisia nimiä, kuten pirut, haltijat, männingäiset, kööpelit, keijuset, hiidenväet, manalaiset tai pikku-ukot. Kirkonväestä löytyy mainintoja myös nimillä vanha väki ja  hautausmaanväki.  Kirkonväki nähtiin joillain tavalla vajanaisena ruumiina, heiltä saattoi puuttua raajoja tai pää ja ne olivat homeessa tai jopa mätänemimstilassa. Joskus kirkonväestä kieli ainoastaan paha haju, mutta itse väki ei näyttäytynyt. 

Kirkonväki saattoi aikalaisten silmissä näyttäytyä monin tavoin. Toisinaan utuisina hahmoina, toisinaan  käsin kosketeltavan ruumiin kera. Erityisesti kirkonväen kättely katsottiin riskialttiiksi. 

Samoin kirkonväkeä tulla putkahti jostain esiin, jos ruuumiinpesuvettä pääsi loiskahtamaan jonkun  päälle.  Myös ruumiinpesussa käytetty saippua ja vesi katsottiin  kalman voimia sisältäväksi välineiksi. Hautausmaalta tuotu multakin saattoi aiheuttaa kummittelua tai muuta kiusaa talossa. 

Kirkonväkitarustoja on pääasiasssa tavattu  Lounais-Suomessa. Kaarina Koski on tutkinut tarkemmin näitä muinaistaruja väitöskirjassaan. Vainajat olivat  etenkin entisaikoina vieras ja uhkaavana pidetty yhteisö. Tarinoissa kuoleman voimat uhkaavat ihmistä  ja arkitodellisuutta etenkin silloin, kun joku on rikkonut normeja. Moraalinen järjestys oli tärkeää ja  sen katsottiin pitävän yllä myös luonnonjärjestystä, jossa tuonpuoleinen pysyi näkymättömissä ja etäällä. Jos ihmisyhteisöissä järjestys puuttui, siellä vaani ihmisiä vieraus. 

Kuolema oli entisaikojen ihmisten elämässä  voimakkaasti läsnä. Tapahtuivathan kuolemat pääosin kotosalla ja ruumiista huolehdettiin oman väen kesken hautaan saakka. Tällöin erottelu eläviin ja kuolleisiin toimi mallina  oman yhteisön elintavan ja  ja sen rajojen määrittelylle. 

Kuolemantapaukset, vainajan loukkaaminen,  ja ruumiiden säilyttäminen  pihapiirissä olivat kriittisiä tilanteita. Ruumiit levittivät ympärilleen kalmaa, kuoleman voimaa, joka saattoi tarttua ihmisiin ahdistuksena tai sairautena sekä näyttäytyä kirkonväkenä ja kalmanhajuisina olentoina. 

Koska hautausmaan katsottiin olevan kuolleiden aluetta, vallitsi siellä kuolleiden järjestys, jopa hautausmaiden mullan katsottiin olevan kuolleiden kyllästämää. Hautausmailta saatu tartunta oli käypä selitys fyysisille ja psyykkisille vaivoille. Siellä vehkeilleiden tiedettiin joutuneen kirkonväen pahoinpitelemiksi.


Lohtajalla ihmiset haudattiin entisaikaan kirkkopihaan hautoihin, jotka oli tehty matalista puukatoksista. Näistä ruumiit siirrettiin niiden mädännyttyä erityiseen luukamariin. Sattui kerran niin, että kun hautoja oltiin tyhjentämässä, hyppäsi haudasta rotta erään tytön kasvoille. Tyttö tietysti säikähti ja järkyttyi tästä tapahtumasta kovasti menettäen rauhansa. Tyttö rupesi näkemään kirkonväkeä. Ne olivat kerrotun mukaan pieniä olentoja, jotka painoivat ja ahdistivat tyttöä joka paikassa. Tyttö sairastui näiden näkyjen vuoksi sekä henkisesti että ruumiillisesti. Tytön kerrotaan kuitenkin parantuneen, kun eräs Lapista tullut kulkija paransi tytön.

Kulkijan parannuskeino oli sellainen, että hän lämmitti saunan ja nouti koskesta vettä. Tällä vedellä kulkija pesi tytön. Kulkija kysyi tytöltä, laittaako hän veden väkineen lasturantteeseen vai myötävirralle. Tyttö pyysi laittamaan veden myötävirralle, jotta kirkonväki menisi mahdollisimman kauas hänestä. Kulkija veikin sitten veden  koskeen ja näin kirkkoväki häipyi ja jätti tytön rauhaan. 

Myös kuoleman lähestyessä kirkonväki ilmaantui paikalle hakemaan sairasta. Eräässä talossa  kun oli lapsi sairaana, tuli illalla kirkonväkeä pihan täydeltä. Yksi iso heistä kulki edellä ja hänen perässään oli paljon pieniä. Lapsi kuoli samaisena yönä. Tiedettiin, että etenkin  helposti peläsytyvillä heikkoverisillä  kalma saattoi aiheuttaa  mielen tasapainoa horjuttavia seuraamuksia. 

Vainajia pidettiin uhkaavina naapureina, mutta toisaalta myös resursseina. Uskaliaimmat ihmiset pyrkivät hallitsemaan kirkonväkeä ja kalmaa taikojen avulla. Tiedetään myös, että joku pahansuopa ihminen saattoi nostaa toisen päälle kirkonväen tuomalla hautausmaalta jotain tämän huoneeseen. 1800-luvulla hautausmailta pystyi vielä helposti  tuomaan kaikenlaista. Kalmaa tiedetään käytetyn myös kansanlääkinnässä. Oli tuomittavaa  taikoa taitamattomasti, koska silloin pahat voimat saattoivat päästä valloilleen. Onkin löydettävissä jonkinmoista ristiriitaa siinä, että  tietäjäperinne salli taiat, mutta luterilaisuus tuomitsi sen. 

Tyypillisesti kertomuksissa kirkonväki ei ole pahansuopaa eivätkä vainoa eläviä, mutta joka tapauksisessa elävien on syytä jättää heidät rauhaan. Tiedettiin, että asiansa osaava tietäjä saattoi ohjata ja valvoa kirkonväen käyttäytymistä. Kirkonväkeä tiedettiin yleisesti olevan paikoissa, joissa ei juuri liikuskeltu, kuten öisin hautausmailla. 

Uskomuksissa on tyypillistä, että muista ihmisistä juoruiltiin ja näillä uskomuksilla pönkitettiin omaa totuttua järjestystä. Uskomusten käyttäminen oli hyvin tilannesidonnaista. Uskomustarinat uskottiin herkästi tosiksi, jos ne olivat  kuulijan mielestä moraalisesti oikein. 

Kalman voima on viime aikoina kokenut inflaation, kun ihmiset eivät enää iltapuhteilla kokoonnu yhteen ja kerro tarinoita. Harvoin myös kodeissa asuu useamman sukupolven ihmisiä, jotka siirtäisivät tarustoja eteenpäin. Myös koulutus ja yleissivistys ja tiedon kasvaminen  on osaltaan vähentänyt uskomusten määrää. Lapsia ei myöskään enää juurikaan pelotella kummituksilla. 

LÄHTEET:

Kanerva, Kirsi. katsaus suomalaisiin kalman voimiin [https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2012/12/kanerva_katsaus-suomalaisiin-kalman-voimiin2.pdf] Luettu 3.4.2021. 

Koski, Kaarina. Kuoleman voimat:  Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. [https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24851] Luettu 3.4.2021. 

Kirkonväki. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkonv%C3%A4ki] Luettu 3.4.2021. 

Kuoleman väki ja paikat. Taivannaula. [https://www.taivaannaula.org/2009/07/17/kuoleman-vaki-ja-paikat/] Luettu 3.4.2021. 

Suomalaisten runojen uskonto. Krohn, Kaarle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1915. 

Vanhat uskomukset elävät Lohtajalla.Keskipohjanmaa-lehti 20.10.1936. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022925?term=Kokkolaa&term=trullien&page=4] Luettu 3.4.2021. 

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Piikillä

Olen onnekas, sillä sain eilen ensimmäisen koronapiikin! Olen seurannut aktiivisesti  infoa rokotusten etenemisestä ja löysin kuin löysinkin  pienen vinkin nettiä lukemalla  uudesta rokotusryhmästä, ennen kuin  tieto oli edes kunnolla Soiten tiedotuksissa! Moni on valitellut, että aikaa on vaikea saada, mutta tiedä sitten, oliko vain hyvä tuuri, kun ajanvaraus niin jouhevasti kohdallani toimi. Ymmärrän kyllä hyvin turhautuneisuuden, jos aikaa täytyy soitella viikko toisensa perään tuloksetta. 

Aktiivisuus palkittiin ja sain valita viikonloppuajoista oikein sopivan itselleni. Vaikka olisi mahdollisuus käydä piikillä työajallakin, käyn mieluummin vapaalla ilman kiireen tuntua.  Vähän jännityksellä tosin odotin, ehtiikö ennen rokotteen saamista puhjeta flunssa, kun muu porukka kotonani kävi  koronatesteissä alkuviikolla. Sitkeäksi flunssaksi se heillä tosin onnekkaasti osottautui. Minulle tauti ei näköjään sitten tarttunut. 

Pidän ihmeenä, että en ole päässyt vielä koronanäytettä itsestäni otattamaan, vaikka työskentelen  isossa oppilasryhmässä, jossa pienet lapset välillä suloisesti niistävät hihaansa ja pärskivät minne sattuvat. Käsiä on kyllä pesty luokissa ahkeraan ja mielestäni se näkyy myös vähentyneinä sairauspoissaoloina luokassani! Ehkä koronasta jää vielä ajan mittaan jotain hyvääkin käytäntöihin...

No se rokotus...Maski naamalla ilmottauduin  käsidesikierroksen siivittämänä Kela-kortteineni luukulle. Kirjautuminen sujui jouhevasti.  Odotusaula oli iso, eikä lähelläni istunut ketään ainakaan 10 metrin säteellä.

Muutoinkin tila oli organisoitu hyvin - rokotuspisteitä oli useita ja olin juuri ja juuri vasta ennättänyt istahtaa odotustuolille, kun ykkösverhon takaa minua jo kutsuttiin nimeltä. Kipitin hoitajan perässä rokotuspisteelle. Huoneessa oli kaksi työntekijää, joista toinen kirjaamassa koneella ja toinen piikittämässä. Minulta kyseltiin, olenko kuumeesssa tai flunssassa ja olenko saanut koskaan allergista reaktiota rokotteesta. Kerroin ettei ollut flunssaa eikä kuumetta ja että en ole reaktioita rokotteesta saanut, mutta että olen aina hieman varovainen, koska siskolleni kerran iso reaktio tuli.  Hän se otti ja tuupertui lääkärin käsivarsille 10 minuuttia rokotteen jälkeen - tosin jo vuosia sitten... 

Rokotteen hoitaja pisti  täysin kivuitta vasempaan käsivarteeni ja sain pienen laastarilapun pistoskohdan päälle sekä varoituksen, että pistoskohta saattaa  jälkikäteen hieman punoittaa. Lisäksi infottiin, että voi tulla kuumeoireita ja lihaskipuja, mutta niihin voi ottaa tavallista särkylääkettä. 

¨
Minulle kerrottiin vielä, että saamani rokote oli merkiltään Pfizer. Sain myös uuden rokoteajan 3.7. Silloin pitäisi kesän olla  kukkeimmillaan...

Rokotteen oton jälkeen ohjeistettiin kävelemään  huoneen läpi pois tulosuunnasta. Verhon jälkeen eteen avautuikin pitkä baana.:) Käytävän päähän saavuttua tajusin olevani taas odotusaulassa, mutta erikseen rajatulla alueella. Ihmisiä istuskeli siellä rokotteen jälkeen huilailemassa vartin verran. Oli tosi hiljaista ja jännä tunnelma. Kukaan ei puhunut toisilleen.:) Etäämpänä näkyi pari sairaalasänkyä, jos joku olisi heikottunut. Ei näkynyt yhtään huonovointista!


Selailin kännyä odotellessani ja ihanan ikimuistoinen tunnelma jäi mieleen siitä hetkestä. Pikkuserkku, joka samaan aikaan toisaalla tyhjensi perikuntansa vanhaa mökkiä, lähetti minulle valokuvan. jossa oli esiäitimme viisi sukupolvea taaksepäin! Kuvassa hänellä  on tumma asu, kaksi naista seisoo hänen sivuillaan ja pitää esiäitiäni olkapäistä. En tiedä, milloin kuva on otettu. Kuvan istuvalla esiäidillä  on mekkonsa päällä valkea nenäliina. Jäin miettimään onko kuva kenties otettu hänen puolisonsa kuoltua.  Joka aikaan kuuluu murheet ja menetykset osana ihmiskunnan historiaa. Meillä sentään on  turvana rokotukset, ajattelin...


Muutakin siinä istuessa tuli mieleen. Äitini viikolla muisteli, kuinka hän tapasi isäni aikoinaan tuberkuloosisairaalassa - olipa romanttiset alkumetrit 16-ja 19-vuotiaille! Tämän kerron sillä, että isäni oli aika edistyksellinen nuoreksi mieheksi. Äiti muisteli lämmöllä, miten isäni supatti hänen korvaansa  ruokatiskillä "Ota se kauimmainen pulla pöydältä, etummaisiin on kuitenkin joku yskinyt..." Ei ollut silloin hoitoyksikössä  leivonnaisissa minkäänlaista suojakupua yllä:/ Ihana, edistyksellinen isäni - ja tämä siis jo ennen 1960-luvun puoliväliä...he molemmat sitten toipuivat kurjasta taudistaan...


Nyt on kulunut vuorokausi rokotteen otosta. Käsivarteni ei punoita pistoskohdasta, minulle ei ole tullut kuumetta eikä lihaskipuja. Tyytyväisin mielin porskuttelen eteenpäin, vaikka itse koronasuojaukset täytyy jatkossakin huomioida, jotta alueemme pysyisi koronanvirusepidemian perustasolla.


sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Pääsiäiseni

 Ihana kotoilupääsiäinen taas kerran. Olen nauttinut suunnattomasti, kun ei ole mitään pakollista menoa. 

 

Meillä on pieni metsästyskoiranpentu ja sen kanssa ollaan käyty luonnossa retkillä. Lumi on vähentynyt huimasti. Kevät, se oma vuodenaikani , on jo ihan jo nurkan takana! Voi, kuinka rentoudunkaan metsän keskellä - se rauha ja luonnon värit ja yksityiskohdat, ahh!





Lumen alta paljastuu yksityiskohtia, joita voisin taas tuijotella kauan...metsikön reunasta löydän risukkoa, johon on takertunut kaksi kyyhkysen pientä ja valkeaa yksityiskohtaa höyhenpuvusta. Siellä ne riippuvat oksistossa tuulten tuiverruksessa.



Läheisen kotipellon on täyttäneet jälleen joutsenet. Niitä on siellä sadoittain. Iltaisin tienoon peittää kova kaakatus. Lankalauantain iltana tuli kaksi pientä sähkökatkosta ja kuului valtaisa pamahdus. Joutsen oli lentomatkallaan illan hämärässä lentänyt sähköjohtoon...



Tänä vuonna ei koronan vuoksi saanut olla massatapahtumia. En niitä pääsiäiseeni kaivannutkaan. Miehen veli halusi polttaa viimeisen latonsa - pellot on vuokralla ja tehoviljelyssä vanhat rötisköt on ennemmänkin massiivisten työkoneiden tiellä.

Nuorimmaiseni otti haasteen innoissaan vastaan ja sytytti kaverinsa kanssa illan hämärryttyä ladon tuleen. Meitä oli pellolla ainoastaan kolme katselijaa - minä ja kaksi kaverusta. muut seurasivat tulen voimaa etäämpää koti-ikkunoistaan. 

Pojalle kerron, kuinka tuohonkin latoon liittyy paljon tunteita ja muistoja. Nuorena miniänä sain olla osallisena  maatalon heinätöissä. Muistan, kuinka peruutin heinäkärryä latoon ja jännitin, rysähtääkö kärryni ladon ovipieleen. Ei onnekseni rysähtänyt ja siippani setä hehkutti, kuinka taidokkaasti ajoinkaan. Taisi olla melkoinen määrä tuuria mukana...

Lähellä menee joki, "Korplaxbetsi", en tiedä onko sillä virallisesti suomennettua nimeä. Muistan, kuinka keräsimme siipan siskon kanssa heinäpaaleja ja meitä ällötti, kun  paalin päästä pilkisti kuolleen hiiren pää. Vinoilin, että toi joki ei olekaan ihan Mississippi vaan pikemminkin Mössissippi, paikallisten ruotsin murteen perusteella (möse=hiiri). 


Poikien kanssa vietimme oikein leppoisia hetkiä. Keskustelimme koulutuspaikoista ja valintakokeista. Nuorimmaiseni valmistuu keväällä ekaan ammattiinsa, mutta innostui hakeutumaan  jatko-opintoihin. On aina ollut vahva oman tiensä kulkija ja teki tälläkin kertaa päätöksensä aika lailla itsenäisesti.

Kerroin pojille, että kun itse lukion jälkeen etsin koulutusta, oli kaikki koulutuspaikat valintaoppaassa, jota luettiin kuin pyhää kirjaa. Nykyään taitaisi tulla aika lailla paksumpi opus, koulutusmuotoja kun on tarjolla mielettömästi. Poika sanoi ekaksi kriteerikseen, että hän haluaa lähiopetusta, ei ole oikein  innostunut etäopiskelusta, vaikka se hänen koulutusalallaan onkin vaivattomasti sujunut. 

Tuli on uskomaton. Sen valta on hirmuinen, kun se pääsee valloilleen. Liekit lämmittävät ja tuijotan tuleen haltioissani. On todella kaunis ja vaikuttava liekkimeri. Kun lato romahti, pojat kysyivät, ennätinkö sen kuvata. Toki:)



Siinä liekkeihin tuijotellessani nousi  jostain väkisin mieleen pätkä Eino Leinon  runosta:

"Tuijotin tulehen kauvan,
liikuttelin lieden puita,
ajattelin armastani,
muistin mustakulmaistani.

Hiilet hehkui, kuvat kulki,
ajat armahat samosi,
liiteli suviset linnut,
keikkuivat kesäiset päivät, –
poski hehkui, suu hymysi,
silmät muita muistutteli..."



Vielä on lomaa, nautin kovasti. Olen lukenut upeita historiatekstejä ja tehnyt monta tulevaa jutunrunkoa blogiini. Tiedän siitä, että  loma on tehnyt tehtävänsä ja olen rentoutunut!:)