Tapaninajelulla

Tänään on ollut jotensakin väsyttävä päivä. Joulukuun kiireiden jälkeen olen ollut yksinäni kotona ja en ole saanut oikein mitään aikaan. Ehkä onkin ollut ihan hyvä pitää 0-päivä. Nukuinkin edeltävän yön huonosti. Päätin kuitenkin sen verran terästäytyä, että ennen lumitöitä lähdin kaupunkiin tapaninajelulle. Ei ihan hevospelillä, mutta muuten...

Vanhassa kaupungissa ja Kirkonmäellä kiertelin. Oli kaunista. Lunta on viimeisen vuorokauden aikana satanut auton lumikuormasta päätellen likimain viisitoista senttiä ja jo sitäkin ennen lunta tuprutteli kovasti. Kaikkialla näyttää ihanan valkealta ja talviselta. 

Raatihuone on aina jouluisin kaunis, kun se saa kylkeensä  valoja välkkyvän kuusen. Koen, että tätä edustaa pitäisi rohkeammin käyttää erilaisissa tapahtumissa - jos ei muuten, niin  kuvataustana ainakin. Tämän Mannerheiminaukion läpi kulkee ajokaista, mikä jonkin verran estää sen hyödyntämistä tapahtumakeskuksena. 

Näin Tapaninpäivänä mieleen vilahtaa jostain ajatus, että paikalliset hevosenomistajat voisivat parkkeerata heppansa tuohon  keltaisen raatihuoneen edustalle ja ajeluttaa  maksusta kaupunkilaisia mukavissa kirkkorekiä kuvastavissa rattaissa, kellä sellaisia menopelejä vielä olisi saatavissa. Olisipa nostalgista! Hepoille kunnon aisakellot menoa kilkattamaan ja vanhan kaupungin katuja kolistelemaan.:) Koska Kokkola on nahkakaupunki, niin eiköhän jostain vielä saisi kaivettua kunnon nahkaset jalkoja rekeen lämmittämään!  Ja pollelle tietysti ruoaksi kauroja ja ihmisille silmän ruoaksi kauralyhteitä sinne tänne matkan varrelle...Uusi matkailuvaltti Kokkolalle?

Kun kulkee vanhojen puutalojen viereisiä kapeita mukulakivikatuja hiljalleen, ei voi kuin haaveilla, että pääsisi taloihin sisälle kurkistelemaan. Ruutuikkunoiden takaa näkyy kauniita paperitapetteja, kakluuneja, pitsiverhoja, laivakoiria, juorupeilejä. Yhden akkunan vieressä komeili tavallistakin syvemmän vihreän sävyisin havuin luonnonkaunis, aito joulukuusi, jonka oksilla ojentautuivat perinteiset suomenlippunauhat. 

Lumesta voi tulla vielä haaste tänä talvena, jos sitä satelee tasaiseen tahtiin  koko pitkän  talven ajan. Neristanin talojen kivijalkoja oli useampi omistaja  vuorannut lumella - vanha talon lattiat lämpöisempinä pitävä kikka!

Vanhan kaupungin  jokavuotiset joulukalenteriluukut on kivoja katsella. Tästä luukusta pidin paljon...Yksinkertainen, mutta kaunis toteutus. 

Piparia ja vaahtokarkkeja - tuovat jotenkin mieleeni kaupungin jouluvalot!

Vanhat puutalot hönkivät arvokkuutta ja esteettistä ilmettä ympärilleen. Valot ovat kauttaaltaan hillittyjä ja vanhaan henkeen sopivia. 

Monien talojen kulma- ja ikkunalautoja koristaa erilaiset lyhdyt ja havukoristeet. 

Koska nyt on ollut paljon pakkaskelejä, ovat ihmiset intoutuneet koristelemaan kadunvarsia myös jäälyhdyin. 

Kirkonmäen museoalueella astelen puhtaassa lumihangessa. Seison paikoillani etäämpänä päärakennuksesta ja kuvailen sitä. Tuo rakennus oli ennen tänne paikalle siirtoa siippani esivanhempien koti. Pidän siitä erityisen paljon ja nyt talvikuosissaan se näyttää vielä maalaismaisemallisemmalta kuin tavallisesti. Tämähän on kuin jokin Juhani Palmun maaseutumaalaus! Todella rauhoittavaa katsella...

Lopuksi ajan Kaarlelan kirkon pihapiiriin. Pidän kirkon valaistuksesta. Nyt lumen keskellä kontrasti on vielä vahvempi.

Kohta päivät pitenevät ja valkeus saa vallan. Ihanaa. Mieleen kumpuaa vielä vanhoja sanontoja:

"Tapanina päivä on kukon askelta pitempi, loppiaisena pirtti jo uutta päivää lämpiää."

"Talavipäiväseisauksen jäläkeen päivä on pitempi: jouluna kukonaskelta, tapanina tammanlaukkaa, uunnavuonna uuninlämmitystä."

Kokkola-tuotteita pukinkonttiin...

Tässä on hieman kiireitä pidellyt, vaan nyt pääsin istahtamaan vakipaikalleni ja näpyttelemään blogia. Tuossa kun päivemmällä paketoin läheisteni joululahjoja, iski Kokkola-kuume. Tulla tupsahti mieleen, että  olisikin ollut aika nastaa, jos olisi hommannut kaikki lahjat tänä vuonna teemalla "liittyy jotenkin Kokkolaan." No, nyt se oli osin jo myöhäistä, mutta tässä jokusia mieleen pujahtaneita hienouksia...

Vallilalla on kiva kalenteri vuodelle 2022, jossa kaikki 12 + kansilehden kuva on Vallilan kangaskuoseista otettuja kuvia. Lokakuuta koristaa Kokkola-teemainen Neristan- puutalojen ja Halkokarin venevajojen idyllinen tunnelma. 

Kalenteri-teemalla jatketaan, mutta tällä kertaa mustavalkokuvin. "Wanha kalenteri" kätkee sisälleen vanhoja valokuvia Kokkolan keskustasta. Viime vuoden samanlaisessa kalenterissa oli nostalgiaa 1800-1900-luvun taitteesta. Tällä kertaa vähän uutukaisempia kuvia. 

Tekstiilifriikille passaisi tietysti tämä Vallilan Kokkolaverho-kuosi. Se on Matleena Issakaisen  kollaasi vanhan puutaloalueen taloista venevajoineen. Kuosi on melko värikäs ja se kuvaa syksyä puiden värityksen perusteella. 

Kahakka-olut on saanut aika hienon juhlapaketin. Jokaisen oluen takana on olutsuunnittelija Nicke Kavilo. Maut ovat puolukka, terva, pähkinä ja tyrnivehnä. Mukaan kuuluu tietysti maistelulasi. Näitä settejä olisi muitakin....

Koska perheemme on kaksikielinen, intouduin näistä Kokkolan vanhan ruotsin murteen kylteistä. Minulla on itse asiassa näitä jo kotonani muutama. "...kara, kvinnfoltsi..." Pidän tästä murteesta valtavasti. Kotonani puhutaan sitä ja nykyään hallitsen sen kirjakieliruotsia paremmin, vaikka äärimmäisen harvoin intoudun sitä puhumaan. Nämä on siippani ja lasteni tunnekielellä kirjoitettu, ehdottomasti! Föuse on muuten sellainen sana, että kun nuorena tulin ekoja viikonloppuja siippani maalaistaloon viettämään, se vilahti puheissa useasti, enkä kerta kaikkiaan keksinyt, mitä se tarkoittaa. Föuse, navettapa tietnkin!

Viime vuoden hitti oli KukKula -tuotteet, ihan kivasti niitä voisi vieläkin ostella. Mutta kiva koodikielipaita voisi olla täällainenkin Kokkola-paitis. 

Tai sitten vaikka tällainen...

Keraaminen majakka henkii käsityötaitoa ja Kokkolan merellisyyttä. Nämä kuuluvat Kokkolakarleby 400 vuotta -miniatyyritaloihin. Muina vaihtoehtoina on esimerkiksi pedagogiotalo. 

Tai jos ei keramiikka koukuta, niin entäpä sitten sama majakkateema pellavaisena astiapyyhkeenä? Väreissä majakka löytyy sekä punaisena että sinisenä. 

Vai kahvittaako?  Keskivaalea sekoitus voisi olla kiva kahvin ystävälle. Tämäkin on Kokkola 400-tuote ja makuina löytyy sekä  Brazil - pähkinäinen, hedelmäinen, makea ja suklainen tai Colombia - hienon tasapainoinen, rikas, pähkinäinen, kukkainen, makea ja tammitynnyrinen. 

Jos jytä menee jalan alle, niin miten olisi Arttu Wiskarin  "Suomen muotoinen"-lippu konserttiin 9.2.2022? Tämä ihanuus olisi kuultavissa Snellman-salissa.

Tai entä Kokkolan upean tango-orkesteri, Guardia Nuevan juhlakonsertti 19.2.? Tämä konsertti on kuultavissa Kokkolan jäähallilla. 

No sitten tietysti olisi teatteriakin tarjolla, tosi kivalta kalahtavia esityksiä...Koiramäen Suomen historia...

Tai Ulla Tapanisen huumoripläjäys "Lava-ammuntaa VI."

No sitten jos ei muuten, niin anopille vähän läpällä "I love Kälviä"-tennissukat. Anoppi on uniikki käläviäläinen. 

Ja tietysti samaan pakettiin voisi ujuttaa Kälviän joulu 2021 -lehden. Tapaan näitä muutenkin ostella omalta lapsuuskotiseudultani. Voisi tietysti hankkia myös Lohtajan joulun, mutta kuulin, että se on lähes jo myyty loppuun. 

No sitten vielä kirjoihin. Hupaisaa, mutta nämä kaikki löytyvät omasta kirjahyllystäni jo. Taisin joskus sanoakin täällä, että kotini on kuin historiankirjasto...

Tämä Mikko Karvosen  kirjoittama Kokkola. Arkkitehtuuri 1620-1920-kirja on kaunis. Pidän myös sen erikoista pienestä koosta. Minun ottama valokuva taitaa myös löytyä kirjan  joltain sivulta. Mailailin sen tiimoilta kirjan tekijän kanssa ennen kirjan julkaisua. 

Jos jollakulla on juuria Ruotsalon suunalla, suosittelen tätä kirjaa. Sitä ei kai enää ole kovin paljoa myytävänä, mutta nopeat syövät hitaat!

Kirjahyllystäni löytyy myös kirjoja toisella kotimaisella. Kaustar- Kirilax- kirjassa löytyy paljon tietoa. Sekä isäni että siippani juuret muuten menevät joiltain osin Kaustariin.

Erityisesti suosittelen tätä murrekirjaa "Dialektboken", jossa on upeasti koottu Kokkolan vanhan ruotsin murteen sanoja ja koetettu kääntää niitä suomen kielelle. Tämä on ihanaa näin suomenkieliselle mutta myös nuoremmille sukupolville.  

Sitten tietystikin  kirja "Suomen rahvaan historia. " Kirjassa kerrotaan mielenkiintoisesti edeten kolmen eri puolilta Suomea olevan suvun historiat. Tämä Perttu Immosen kirja on upea. Kaiken lisäksi yksi kirjan kolmesta súvusta on kokkolalainen - siippani ja lasteni esi-isiä  Sursill-Korpilaisen suvusta vieläpä. Kannattaa tutustua!

Ja tietysti enemmän lukevalle voin vain suositella näitä Kaarlelan ja Kokkolan historiateoksia.  

Kun kaikki eivät kuitenkaan ole lukijoita, niin ehkä Kokkolan nahkakaupungin historia ja hukkapaloista tehdyt uniikit korut, esimerkiksi korvakorut, voisivat olla seuraava lahjaidea. 

Tai jos haluaa lukea hieman lyhykäisempää tekstiä, voi aina suositella murrerunoilija Heli Laaksosen kirjaa, jossa kuvittaja on kokkolalainen Elina Warsta. 

Tässä oli vain pieni pintaraapaisu. Löytyisi paljon muuutakin, eikä tämä ollut mikään kaupallinen mainos, Lähti vain omista intresseistäni. Monta tosi nastaa Kokkola-lahjateemaa jäi tällä kertaa valitettavasti tämän blogikirjoituksen ulottumattomiin. Ehkä joku toinen kerta uudestaan!

Purjelaiva Yxpila monissa vesissä...

Tänään pieni viipyilu Kokkolassa Ykspihlajan telakalla viimeisenä, eli vuonna 1919 rakennettuun purjelaiva Yxpilaan. Se oli nelimastokuunari, joka laskettiin vesille vuonna 1920. Siis jo yli sata vuotta sitten.

Yllä: Votiivilaiva Yxpila Ykspihlajan kirkossa. 

Aluksen oli suunnitellut laivanrakennusinsinööri Gösta Kyntzell. Laivan kehuittiin olevan erinomainen purjehdusominaisuuksiltaan. Laivan pituus oli 59 metriä ja syväys 5,2 metriä. Aluksen kantavuus eli kuollut paino  oli  900 DWT. Yxpila myytiin  vuonna 1925 Ferdinand Fagerströmille, joka oli raumalainen varustaja. 

Yxpilalla kuljetettiin pääasiassa puutavaralasteja Englantiin, Saksaan ja Tanskaan. Toisen maailmansodan sytyttyä 1939, Yxpila oli  juurikin puutavaraa kuljettamassa Englantiin. 

Alus jouduttiin kuljettamaan takaisin Suomeen Irlannin ja Skotlannin ympäri 1941 kiertämällä. Matka oli vaikea, sillä  vesistöissä oli suuri uhka ajautua miinakenttiin.  Yxpila pysäytettiin monta kertaa sukellusveneiden  ja muiden risteilijöiden toimesta. Tiedetään, että matka Suomeen kesti palatessa kolmekymmentäyhdeksän päivää, kun se normaalisti otti korkeintaan parisen viikkoa. Tuona aikana jo ruokakin uhkasi loppua. Alus palasi kotisatamaan ilman mittakirjaa, luotsia ja apukonetta pelkin purjein.

Kuva yllä: Kuunari Yxpila Turussa. Finna. fi. Suomen merimuseon kuvakokoelma. SMK200414:619. ID:789891.

Alus oli viimeinen Atlantilla purjehtinut suomalainen rahtipurjelaiva. Aluksen värikkääseen historiaan lukeutuu muun muassa rantautuminen koko pituudeltaan karjalaitumelle Gotlannin Hoburin majakan lähellä 1926. 

Yxpila poistettiin laivarekisteristä  1943. Se myytiin helsinkiläiselle Laiva Oy:lle. Ensio Stenus hinasi aluksen Helsinkiin aikoen kunnostaa sen museolaivaksi. Steniuksen yllättävä kuolema kuitenkin esti  aikeet. Yxpila joutui  kuitenkin vielä Itämerellä syksyllä 1949 kovaan myrskyyn. Aluksen takila vaurioitui sen seurauksena. Laiva kuitenkin korjattiin vielä  kuntoon ja  purjeitakin uusittiin. Kuunarilla ei kuitenkaan tämän jälkeen enää ajeltu vesillä. Sen kohtalona oli lopulta  ajautua syysmyrskyssä Turun Ruissalon rantaan. Alus upposi parisen vuotta myöhemmin Ruissalon pansionpuoleiselle sivulle, minne se oli siirretty. 

Lopulta alus nostettiin pintaan ja hylky hinattiin Paraisille Stormälöön, jossa sen kohtalona oli 1960-luvulla lahoaminen. 

LÄHTEET. Wiirilinna, Annikki. Viimeisiä mohikaaneja. Kokkola-lehti 2.2.1984. [https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/viimeisia-mohikaaneja] Luettu 12.12.2021. 

Yxpila. Hylyt.net. [https://www.hylyt.net/item/yxpila-3276/#content} Luettu 12.12.2021. 

Tonttupolulla sun muuta uutta polkua...

Eilen illalla kirpsakassa pakkassäässä pakkasin pojanpojan autoon ja ajella huruutettiin Elbaan tonttupolulle. Oli jo aika ilta, mutta oikein mainio ajankohta kiertelylle, sillä paikalla oli lisäksemme ainoastaan pari, kolme muuta pientä kulkijajoukkoa. 

Villa Elba on nuorisokeskus, jossa on nuoria vapaaehtoistyöntekijöitä sieltä sun täältä ympäri Euroopan. Heidän tehtävänään on esimerkiksi juurikin tonttupolun valmistelu.

Alussa  havutontut aluksi hieman pelottivat. Poika ei tahtonut tontun vierelle kuvattavaksi. Matkan varrella ujostelu luitenkin katosi ja tontut muuttuivatkin kivoiksi.

Metsikön siimeksessä tuikki erilaisia jouluvaloja.  Vielä kun puissa olisi ollut muutama qr-koodi, josta olisi kuulunut esimerkiksi eri maiden nuorten  jouluisia toivotuksia tai muuta mahdollista, olisi ollut ihan huippua!

Tonttu veneineen keskellä metsikköä oli pojan mielessä hauska. Muistin samalla, kun kesällä kuvailin maisemaa tällä samaisella kohdalla. Tuntui, kuin se olisi ollut ihan vasta eilen...

Välillä matkalla  oli hämärämpiä kohtia ilman valoja, mutta ainakaan oma pikkuinen ei pelännyt. Valkea lumi  ympärillä teki rauhoittavan olon. 

Pitkospuilla on välillä leveämpiä kohtia. Tässä kohdassa viipyilimme ja päästimme kuhertelevan nuoren parin jatkamaan  onnellista kulkuaan ennen meitä. 

Valoja oli erilaisia. "Katso, fammu, tähtivalot!"

Kolmivuotiaani oli aika innoissaan. Pakkaset ei haittaa, kun on kunnolla pukeuduttu. Polkua on mahtavaa kiertää, koska se on kokonaan järjestetty leveille pitkospuille. Reitin pystyisi kiertään myös vaikkapa rattailla tai pyörätuolilla. Ihana esteettömyysnäkökulma! Mikä ettei olisi aivan ihanaa tarjota tällaista reittiä myös vanhuksen kanssa kuljettavaksi!

Tänä vuonna tonttupolku on avoinna mihin aikaan tahansa omatoimikävelijöille 3.-8.12. ja varsinainen tonttupolun yleisöpäivä on 9.12. klo 16-20. Silloin tapahtumaan täytyy ennakkoon ilmoittautua. Tapahtumassa on myös silloin  mahdollisuus ostaa riisipuuroa. Nam! Tapahtuma järjestetään täysin ulkona. 

Kun olimme pojan kanssa kiertäneet polun, hän olisi oitis ollut valmis vielä uuteen kierrokseen. Eli hyvin jaksoi pikkuinenkin!:))

Tämä viikonloppu on ihana. Lähes vuoteen ensimmäinen kerta, kun ei ole opintotehtäviä iltojen öiden ja viikonloppujen haasteina. Meillä oli perjantaina erityisopettajakoulutuksen valmistumisjuhlat. Tuntuu ihmeelliseltä, että tämäkin polku on nyt ohi. On aika upea tunne valmistua tällä ikää omasta tahdostaan kolmanteen tutkintoonsa! Ja ihan silkasta omasta motivaatiosta ja mielenkiinnosta. Vaviskaa työmarkkinat!!

On aika hienoa, että nyt saan jatkaa ensi viikosta alkaen uutta työtäni yhden  lukukauden jälkeen  muodollisesti pätevänä:=)