Pilkkijöitä ja jäätilannetta seurailemassa

Kaunis auringonpaisteinen talvisää suorastaan kutsui ja kiskaisi minut mukaansa ulos. Tovin mietin, minne suuntaisin. Aluksi haaveilin näkeväni avovettä merellä, mutta pian sainkin luotua sopivan reitin sunnuntaipäiväni ratoksi. 

Ajelin Ykspihlajaan. Siellä uimarannan tuntumassa olin edeltävänä päivänä nähnyt paljon pilkkijöitä jäällä ja silloin harmittelin, etten ennättänyt rantaan kuvaamaan. Siis sinne nyt. 

Autoja oli parkissa runsaasti nytkin. Joku lähempää saapuva näytti polkevan kairoineen pyörälläkin rannan tuntumaan.  Toinen veti pyörätiellä kävellen perässään ahkiota, jossa pilkkivermeitä näytti olevan ruhtinaallisesti. 

Pilkkiminen on periaatteessa yksilöpuuhaa, mutta aika usein näkee pilkkijöiden pörräävän istuimineen aika liki toisia. Katse kiirii auttamatta kanssakalastajien ympäristöön ja sinne mennään, missä naapurilla

pilkkivapa nykii kalojen merkiksi. Joten tavallaan tämä on sittenkin sosiaalista puuhaa.. Juttu lentää lähellä istuvien kanssa herkästi.

Olisi oikeastaan aika nastaa kävellä jonkun pilkkiporukan luo, käydä jututtamassa ja luvan kanssa kuvata läheltä. Saisi aika kauniin tarinan,  ehkä. Tällä kertaa keskityn kuitenkin vain kuvailuun rannalta käsin. 

I

Ilmeisesti pilkkijät aistivat jäällä viimaista tuulta ja auringonpaistetta sillä selusta näyttää kaikilla olevan samansuuntaisesti  kohti Lahdenperän teollisuusaluetta. 

Vähän kaiholla katselen läheisen Friisinsaaren suuntaan. Moneen, moneen vuoteen ei ole merellä ollut sellaista talvea, että olisi kelpo jääteitä saanut autolle. Joskus aiemmin olen käynyt autoilemassa Tankarin saarella sakka. Siitä on kyllä vuosikymmeniä jo. 

Taivaan sini ja valkeaa lunta halkovat moottorikelkan jäljet näyttävät kuitenkin lumoavilta.

Katselen pilkkijöitä ja naurahdan itsekseni. Viikolla juttelin ukrainalaisen tuttavani kanssa, joka opiskelee kielikurssilla suomen kieltä erittäin motivoituneesti. Keskustelen usein hänen kanssaan suomen kieliopista. Hän osaa haastaa kysymyksillään. 

-Pilkkiä? hän kysyy ja katsoo minua suoraan silmiin.

-Niin mitä, pilkkiä? kysyn ja mietin, ymmärsinkö sanan oikein. 

-Onko pilkki keskeinen suomen sana? hän kysyy minulta.

Jaa-a, mitähän tuohon vastaisi. 

Kerron, ettei varmaan kaikista tärkeimpiä suomen kieltä opiskeleville, mutta jos liikkuu meren lähellä se on hyvä tietysti tietää. 

Taivuttelemme yhdessä sanaa. 

-Pilkkiä - olen pilkillä -  olen pilkkimässä -on pilkitty- pilkkiminen. Vaikeaa. Tuttavani pohtii tarkkaan, että toisinaan sanassa on kaksi konsonanttia, toisinaan yksi. Niin tosiaan. 

Lisään vettä myllyyn ja kerron ystävälleni, että myös oppilas saattaa koulussa ollessaan pilkkiä.

-Mitä, koulussa? Pilkkiä?

Kerron taas suomen kielen ihmeellisyyksistä. Että jos oppilas nukkuu tunnilla, voidaan sanoa, että hän pilkkii. 

-Aaa! Tuttavani hymyilee.

Kanssani suomen kielen opiskelu ei ehkä ole tylsää. Aivan huikeaa myös itse päästä pohtimaan hänen kanssaan suomen kielen kimurantteja rakenteita. 

Jää on talvella monipuolinen. Etenkin näin vähälumisena talvena jäällä voi liikkua jalkaisin tai vaikka pyöräillä. Verratonta ulkoilua. 

Kuljeskelen rannalla lähemmäs satamaa. Virtauskohdassa on avointa vettä. Uskaliaimmat ovat laskeneet reppunsa lähelle sulaa. Ehkä kala liikkuu paremmin virtauskohtien lähellä. Varovainen täytyy sulan lähellä liikkumisessa silti olla. 

Kaislat rannan ääressä ovat kauniita ja huojuvat keveässä tuulessa. 

Vaikka luonto on lähellä, on myös teollisuusalue rannan tuntumassa. 

Ajelen Satamakatua kohti satamaa. Siellä on rauhallista. Pysäköin autoni merivartioaseman vierustalle ja näppään pari kuvaa kohti satamaa. Siellä on rauhallista. Ja jotenkin metallin steriili viileys kiehtoo. 

Hyppään taas autoon ja hurautan läheiselle Friisin saarelle. Sielläkin on jokunen auto, mutta siellä suunnalla ei ole pilkkijöitä. Pariskunta virittelee isoa kaukoputkeaan rannalla ja toisessa suunnassa nainen ulkoiluttaa kissaansa.  Se tuntuu hassulta, sillä kissa ei ole valjaissa, vaan kulkee vapaana, mutta silti seuraa emäntäänsä.

Kapuan lintutorniin ja tähyän kohti avomerta. Avovesi häämöttää etäämpänä!

Ajelen poispäin. Hassua ottaa kuva samoista kalastajista vastarannalta käsin. 

Sitten vielä Trulleviin. Haluan todella nähdä sen lumoavan avomeren. Ja sieltähän se löytyykin! Voisin taas tuijotella meren sineä loputtomiin. Meri on tänään lähes tyyni, eilen se olisi varmaan näyttänyt erilaiset kasvonsa. Etäällä näkyy Trulligrundin majakka. Sen tehtävä on ottaa vastaan niin myrskyt kuin tyynemmätkin säät kylkiinsä. 

Kalasataman veneet ovat maissa. Ehkä ensimmäiset uskallikot jo toivovat pääsevänsä hyiselle avomerelle kalastamaan. Mutta vielä on talvi, kylmä ja jäät ovat vielä hyvin mahdollisia. 

Rannan männyt käpyineen ovat lumoavat. 

Tuuli kuljettaa mukanaan pieniä jäälauttoja. Jo huomenna saapuvien lumisateiden ja myrskyn aikaan tämäkin maisema lienee täysin eri.

Aurinko laskee kohti taivaanrantaa. On vielä täysi päivä, mutta minun on aika siirtyä autooni ja huruutella kohti kotia. Sellainen oli tammikuinen merifiilistelyni! Voi kun odotan jo kevättä ja pääsyä merelle veneilemään!

Riistakameraa asentelemassa

Talvinen pilvipoutapäivä. Pakkasta parisen astetta ja pieni viima puskee kasvoille, kun avaan ulko-oven. Heikinpäivä on juuri ohitettu. Vanha kansa sanoi, että Heikinpäivänä talven selkä taittui. Haluan uskoa siihen. 

Päivän pitenemisen joka tapauksessa jo huomaa. Se kyllä piristää ja innostaa myös ulkoiluun. 

Siipan kanssa otetaan toinen koira mukaan ja lähdetään asentelemaan riistakameraa idioottivarmaan paikkaan, lähelle kauriiden ruokintapaikkaa. Kuvia on  sitten  kiva myöhemmin  seurata kännykästä.

Autolla ajamme jokusen kilometrin syrjäisen metsäautotien vartta. Parkkeeraamme automme tienposkeen ja jatkamme matkaa peltoaukeiden yli kävellen.

Tänä talvena pellolla on aika iisiä kävellä, sillä lumikatetta on vain silmänlumeeksi. 

Lumessa on kävellessä kiva katsella eläinten jälkiä. Bongaan ainakin jäniksen, kauriin ja ketun jälkiä. 

 

Pelloilla kulkiessa on täysi hiljaisuus. Rauhoittavaa. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen häämöttää etäämpänä jo riistaruokintapaikka. Joku on näköjään tänäänkin vienyt sinne ruokaa eläinten iloksi. Paikka on rauhaisa ja riittävän etäällä isoista teistä, jottei eläimet loiki sen vuoksi liikenteessä. 

Maissia ja kauraa näkyy olevan enimmäkseen. Joku on näköjään päivemmällä käynyt paikalla ja tuonut siihen lisäksi jonkin sortin rehua. 

Jälkiä ruokintalavan liepeillä on todella paljon. Osa varmaan jo useiden päivien vanhoja, mutta joka tapauksessa liikennettä siellä on riittänyt. Teen analyysiä lavan vieressä ja oivallan eläinten pääasiassa sekä tulleen että menneen metsän suunnasta. Aukealle pellolle päin kulkee vain satunnaisempia jälkiä. 

Etäämpänä näkyy hirvitorni. Siellä on useampia hirviä joskus ammuttu kumoon. 

Siippa ruuvailee kameransa paikoilleen. 

Pystykorvamme ravaa ees ja taas kameraa kiinnittäessämme. Haistelee kovin jälkiä ja taas viilettää ohitsemme. 

Lähdemme takaisin kohti autoa. Pellon laitamilla on useita, ikäloppuja latoja. Niillä ei nykyaikana juurikaan ole  käyttötarkoitusta. Joidenkin latojen laitamille,  tai jopa suuaukon edustaan, on kasvanut vesakkoa. Lumireuna katoilla on kuin pitsinauha. 

Koira juoksee edellämme. Kuulu pari haukahdusta. Mitään emme näe. Siipan metsästyskaveri soittaa kulkiessaan saman tien varrelta, että näki koiramme innoissaan jahtaavan pellolla rusakkoa. Että sellainen laulava lintukoira...tämäpä olisi meiltä mennyt ohi, jos emme olisi saaneet sivullisen päivitystä. Hetken päästä koiraa kirmaa taas edellämme. Rusakko on häipynyt jonnekin kauemmas. Saavumme autolle. Olipa kiva retki!

Kun kohtalona oli paleltua kuoliaaksi haaksirikossa

Tällä kertaa etsin aihetta blogikirjoitukseen, lopulta päätin ottaa Hiski-ohjelmasta summanmutikassa jonkun vuoden kuolleiden luettelosta Kokkolan seurakunnassa ja plarailla, sattuuko mitään kiinnostavaa esiin. Valitsin vuoden 1851. 

No aina sattuu ja tapahtuu. Jo ensimmäisellä katsastamallani sivulla iski vastaan tällainen aika hurja merkintä, jossa Kokkolan kuolleiden kirjassa oli peräkkäin neljän miespuolisen henkilön nimet. Ja mikä hämmentävintä - he olivat kaikki kuolleet 30.10.1851 ja jokaisen kohtalona oli ollut paleltumalla kuoleminen haaksirikon jälkeen. 

Harmillisesti ei ole sanomalehtiarkistossakaan tietoja tuolta ajalta, joten täytyy elää lähes mielikuvituksen varassa tuo tapahtuma. En edes tiedä, missä haaksirikko on tapahtunut. Oletan kuitenkin, että Kokkolan lähistöllä, koska kuolinkirjauksen yhteydessä ei mainita mitään muuta paikkakuntaa. 

Haverissa menehtyi kaksi keski-ikäistä miestä - kippari ja merimies -  sekä kaksi 14-vuotiasta jungmannipoikaa. Ei ole tietoa, pelastautuiko turmasta joitain, vai menehtyivätkö kaikki aluksen henkilöt hyisen kylmään syysmereen. Ei ole tietoa myöskään aluksesta, sen koosta, tai mitä se kuljetti. Joka tapauksessa karmiva tapahtuma ja varmaan omana aikanaan puhuttanut pitkään. 

Kippari Karl Vilhelm Sacklen oli syntynyt Kokkolassa 11.12.1803.  Kuollessaan hän oli  46-vuotias. Karl Vilhelmin vanhempia olivat Raumalla syntynyt Henrik Johan Sacklen ja Brita Johanna Henriksdotter Pasanen.  Karl Vilhelm oli kuollessaan leskimies. Hänen vaimonsa, skepps.hustrun Anna Stina, os. Hucktelin (liippaakohan siippani sukuun??)  oli kuollut  keuhkotautiin  vuonna 1846. Pari oli avioitunut 1834 ja lapsia heillä oli ainakin vuonna 1838 syntynyt Johanna Olivia. Hän jäi siis täysorvoksi jo  lapsena. Näkyy kuitenkin eläneen aikuisuuteen saakka ja isänsä tavoin löytänyt miehekseen merimiehen, kun on avioitunut kippari Johan Salinin kanssa.

Toinen menehtynyt, Johan Henrik Tomell, oli kuollessaan naimisissa oleva 58-vuotias merimies. Hän oli avioitunut Kokkolassa 1835 Fredrika Sophia Bäckmanin kanssa. Lapsia en pikaisella haulla löytänyt, mutta Sophia kuoli leskenä 1862 keuhkotautiin. 

Turmassa oli mukana myös kaksi nuorukaista jungmannina.  Jungmannihan tarkoittaa jonkinlaista nuorta apupoikaa aluksessa. Varmaankin laivapoikina aluksessa. 

Carl Gustav Salenius oli kuollessaan 14-vuotias nuorukainen. Hän oli syntynyt 16.1. 1837 Kokkolassa. Isä oli werkmästar  -tupakkitehtaan työnjohtaja - Fredrik Salenius ja äiti Anna Catharina. Isä Fredrik tosin näyttää kuolleen jo 1838 kuumeeseen, kun Carl Gustav on ollut ainoastaan puolitoistavuotias. Äidin tarinaan en oikein äkkiseltään muutoin pääse perille, mutta  jo vuonna 1840 hänelle näyttää syntyneen äpärälapsi Christina Sofia.  Anna Catharina kuolee itsekin jo 1842 keuhkotautiin, joten myös Carl Gustav on kuollessaan täysorpo nuorukainen!

Johan Edvard on kuollessaan nuorin kaikista, hänkin vain vähän päälle 14 vuotta. Hänen isäkseen löydän sjöman Michel Hägglundin. Äiti on Brita. Michelkin on kuollut 53-vuotiaana vuonna 1841  kovaan kuumeeseen Amsterdamissa. Merillä ollut kai hänkin. Äiti  Brita Magdalena on tuolloin vielä elänyt, mutta kuollut hänkin jo vuonna 1859. 

Paljon on ollut menetyksiä näköjään näissä perheissä jo ennen näitä merikuolemiakin. Olisipa kiinnostavaa kuulla tämä tarina tarkemmin. Joka tapauksessa tapahtunut haveri on ollut lokakuisena syysajankohtana iso tragedia. Ilmeisestikään kuolleita ei ole aivan heti löydetty, koska ovat jo ennättäneet paleltua kuoliaaksi. Toisaalta hyisessä lokakuisessa merivedessä elintoiminnot aika nopeastikin sammuvat. 

Chydenius rokonistutuspuuhissa

Rippikoulun käynyt ja rokotettu. Moni on tuon lausahduksen varmastikin kuullut, mutta harvoin tulee pohdittua, niistä se juontaa juurensa. Kirkonkirjat, nuo verrattomat tietopankit, kätkevät sisäänsä myös näitä tietoja. Entisaikoina oli kelpo kansalainen, kun rippikoulu oli takana ja rokotukset otettu. Kirkko valvoi näitäkin. Pappien tehtävänä oli myös valistaa väkeä rokotusten hyödyistä. Rippikoulun kävi entisaikaan käytännössä lähes kaikki. Oli vaivatonta yhdistää rokotus siihen saumaan. Ei ihan walk in-rokotuksena, kuten meidän aikanamme äskettäin on totuttu! Nyt kirjoittamani rokotus tapahtui kuitenkin usein jo rippikoulua aiemmin, pikkulapsi-iässä. 

Yllä: Anders Chydeniuksen näköispatsas Yliopistokeskus Chydeniuksessa Kokkolassa. 

Anders Chydenius tunnetaan monesta. Mutta tiesitkö, että myös rokonistutuksesta ja rokotuksista valistamisesta! Hänen kontollaan on rokonistutusten  laajamittainen käyttöönotto Suomessa ja etenkin meidän seuduillamme.  Chydeniushan toimi valtionpäivämiehenä ja varmaankin tämän vuoksi pääsi tutustumaan myös rokonistutuksen menetelmiin Ruotsissa - jossa tosin rokotukset tapahtuivat lopulta omia seutujamme verkkaisemmin. 

Yllä:Anders Chydenius piirroskuvana. 

Pohjanmaalla rokonistutuksia oli tehty jo 1750-luvulta lähtien. Papit olivat yliopistoaikanaan  saaneet laajasti myös  luonnontieteellisiä tietoja. Heidän tuli siksi osallistua kansan sairauksien hoitoon. Myös Chydeniuksella oli lääkäripraktiikkansa lähes heti papiksi valmistuttuaan. Chydenius keitteli itse lääkkeitä ja antoi niitä aluksi lapsille, myöhemmin aikuisillekin. 

Chydeniuksen elinaikana  (1729-1803) yksi pahimmista vitsauksista oli sairaus nimeltä isorokko. Sitä vastaan oli keksitty rokote jo niinkin aikaisin kuin 1761. Vaasan läänissä oli noihin aikoihin ainoastaan yksi lääkäri,  piirinlääkäri Rudolf  Hast. 

Isorokko tärveli kasvoja, saattoi viedä näkökyvyn tai rampauttaa tai tehdä hedelmättömäksi. Suurin osa isorokkoon menehtyneistä oli lapsia.

Mitä rokonistutus eli inokulaatio sitten tarkoitti? Se oli tahallinen isorokon istutus. Tautia tartutettiin lievemmästä tautimuodosta,  lievästi rokkosairaan ruvista ja märkivistä rakkuloista. Näin aiheutettiin lievä tauti, jolloin piikitetty tuli taudille immuuniksi. 

Luonnollisestihan tartunta isorokkoon tuli hengitysilmasta, mutta se saattoi myös tarttua esimerkiksi vaatteista. Tiedettiin, että jos säästyi kuolemalta taudin sairastettuaan, sille tultiin immuuniksi. Rokonistuttamisia oli aiemmin kokeiltu laajasti esimerkiksi Intiassa, Kiinassa, Afrikassa ja Englannissa. 

Rokonistutukseen oli useampia tapoja, kuten espanjankärpästen avulla tai käsivarteen ihoa viiltämällä tehty istutus. Chydenius puolsi rokonistutustapaa, joka tehtiin teroitetulla, keskikokoisella suutarinneulalla. Neula taivutettiin tasaisesti joka kohdasta. Oli tärkeää, että neula oli sekä kärjestä että sivuilta hyvin teroitettu, jotta se vaivattomasti meni ihosta läpi. Toimenpiteessä käytettiin joko  aiemmin rokkovisvalla kyllästettyä puuvillalankaa, joka työnnettiin neulansilmän läpi tai vaihtoehtoisesti revittyä, mieluusti valkoista silkkiä, joka pujotettiin useaan otteeseen neulansilmän läpi ja kieritettiin hyvin  hienossa rokkojauheessa. 

Yllä: Kuva Anders Chydeniuksen kirjallisuusmainoksesta Yliopistokeskus Chydeniuksessa Kokkolassa. 

Chydenius puolusti rokonistutusta saarnoissaan ja kirjoituksissaan. Hän  kirjoitti, että edullisin paikka rokonistutukselle olisi peukalon ja etusormen välinen ihon ohut kohta kohta, kun sormet ovat hyvin harallaan, koska näin toimien rakkulat jäivät mitättömän pieniksi. Chydeniuksen mukaan mitä kauempana sydämestä ja keuhkoista rokonistutus tapahtui, sitä heikompi tartunta oli. 

Tavallisimmin istutus tehtiin kuitenkin pikkusormen alimmasta nivelestä  kämmenpohjan suuntaan. Neula pistettiin neljännestuuman matkalta kulkemaan  kämmenen ihossa niin, ettei se kosketanut lihakseen. Kun puuvillalanka leikattiin poikki, sen loppupää jäi ihon alle, samoin kuin myös silkkikuitu. Pistoreiästä ei saanut valua verta eikä iho mennä rikki. Ihon pinnasta oli vielä lopuksi pyyhittävä kaikki rokkojauhe ja käden ympärille sidottiin palttinaside  pääasiassa lapsen tyynnyttämiseksi. 

Yllä ilmoitus rokonistutuksista Kälviällä. Kokkola-lehti 18.5.1904.

Aikakausi 1700-luvulla oli kypsä uusille innovaatioille. Tarve tautien torjumiselle oli suuri.  Isorokko tappoi joka kolmannen sairastuneen. Toisaalta lääkäreiden määrä oli hyvin pieni. Aivan 1700-luvun loppuvuosina  Ruotsiin kuuluneessa Suomessa oli 830000 asukasta ja ainoastaan 20 lääkäriä. Ihmiset olivat tottuneet luottamaan ennemminkin kansanlääkintään.  Ihmiset myös pelkäsivät taudin tarttumista. Papit  pitivät tartuttamista tuomittavana, koska  ihmisten ei sopinut puuttua sairastumiseen, joka oli Jumalan käsissä. Toisaalta myös kansa oli kasvanut uskoon, että  nälät, sairaudet ja sota ovat ihmisten synnin seurauksia, joiden avulla Jumala herättelee kansaa.  Kuningas Kustaa  IV Aadolf määräsi vuonna 1804 lukkarit rokottamispuuhiin, koska heitä oli tasaisesti ympäri maata ja kansan silmissä heillä oli myös auktoriteettia, kuten myös papeilla valistajina. 

Papin tehtävä oli saarnassaan hälventää pelkoa ja  kertoa rokotteen hyödyistä sekä kutsua ilmoittautumaan lukkarille rokotettavaksi. Käytännössä rokotukset hoidettiin menemällä kyliin ja ihmisten koteihin. Anders Chydeniuksen tiedetään käyneen kodeissa Pohjanmaalla myös valistamassa rokotuksista. Hän kirjoitti, että rokotetuista lapsista menehtyi  ainoastaan kaksi, kolme lasta sadasta. Muutoin suhdeluku lasten kuolemissa oli, että joka neljäs lapsi kustakin ikäluokasta kuolisi tautiin. Kokkolan seudulla rokotuksissa kunnostautui erityisesti  kappalainen, maisteri  Fredrik Stenhagen. 

Anders Chydenius on tässä yhteydessä tullut kuuluisaksi kirjoituksestaan "Tanckar om Koppympningen för Allmogen i Finland (Ajatuksia rokonistutuksesta rokon istutuksen menetelmistä). Hän lähetti vuonna 1799 ajatuksiaan rahvaan terveyden merkityksestä ja rokon istutuksen menetelmistä Kuninkaalliselle Talousseuralle, jonka jäsen itsekin oli. Talousseura oli kuitenkin valmis julkaisemaan ´kirjoituksesta ainoastaan rokonistutuksen vaiheita Pohjanmaalla kuvaavan osan, Tästä Chydenius suivaantui, uhkasi vetää kirjoituksensa kokonaan pois ja kustantaa itse koko julkaisun. Talousseura julkaisi kirjoituksen lopulta postuumisti eli vuonna 1803 Anders Chydeniuksen kuoltua.

Suomessa myöhemmät varsinaiseet  isorokkorokotukset päättyivät vasta vuonna 1980, jolloin Maailman terveysjärjestö WHO julisti isorokon hävitetyksi rokotusten avulla maailmasta. 

Yllä: Lasivitriinissä Anders Chydeniuksen kuva ja tavaroita. Kuvattu Kirkonmäen museossa Kokkolassa.

LÄHTEET:

Ajatuksia rokonistutuksesta §2. Anders Chydenius.  [Ajatuksia rokonistutuksesta §11. Anders Chydenius.  [https://chydenius.kootutteokset.fi/kirjoitukset/tankar-om-koppympningen-%c2%a7-11/] Luettu 8.1.2023. 

Ajatuksia rokonistutuksesta §11. Anders Chydenius.  [https://chydenius.kootutteokset.fi/kirjoitukset/tankar-om-koppympningen-%c2%a7-11/] Luettu 8.1.2023. 

Ajatuksia rokonistutuksesta §12. Anders Chydenius.  [https://chydenius.kootutteokset.fi/kirjoitukset/tankar-om-koppympningen-%C2%A7-12/] Luettu 7.1.2023. 

Anders Chydenius  - nerokas ajattelija ja lämminsydäminen ihminen. Annikki Wiirilinna. [https://digi.kirjastot.fi/exhibits/show/annikki-wiirilinnan-artikkelit/anders-chydenius] Luettu 7.1.2023. 

Isorokko ja valtakunnan ensimmäinen rokonistutus. Turku.fi. [https://www.turku.fi/uutinen/2020-11-11_isorokko-ja-valtakunnan-ensimmainen-rokonistutus] Luettu 8.1.2023. 

Kokkolan vahva vaikuttaja Anders Chydenius oli aikaansa edellä myös rokotusasiassa: Olisiko hänen terveysvalistusperintö elvytettävä uudelleen? [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/626120] Luettu 7.1.2023.

Rokon istutus. Sydän-Hämeen lehti. [https://shl.fi/2013/11/14/rokon-istutus/] Luettu 7.1.2023.

Suomen ensimmäistä massarokotusta toteuttivat papit ja lukkarit, sillä maassa oli vain 20 lääkäriä – isorokon levitessä ajattelussa tapahtui olennainen muutos. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suomen-ensimmaista-massarokotusta-toteuttivat-papit-ja-lukkarit-silla-maassa-oli-vain-20-laakaria-isorokon-levitessa-ajattelussa-tapahtui-olennainen-muutos] Luettu 8.1.2023.