sunnuntai 16. elokuuta 2026

Blogihaasteita tekoälyltä, osa 5: Inspiraatio ja arvot

 Jatketaanpas taas välillä tätä tekoälyn suoltamaa kysymyslistaa. Tällä kertaa näköjään inspiraatiot ja arvot - niin, tekoäly on luonut myös nämä väliotsikot, joten nöyrryn sen alle:)

1. Mikä on elämäsi tärkein arvo ja mistä se juontaa juurensa?

Tämä on mulle oikeastaan aika selvä juttu, vaikken tiedä, osaanko muotoilla sitä tekstinä. Joudun selittämään vähän kaukaa hakien, sitä ei voi sanoa yhdellä sanalla. Asuin 8-vuotiaaksi asti perheeni kanssa pienellä maatilalla, jossa asui lisäkseni mummoni ja hänen vanhapoikaveljensä, "Kalle", joka omisti tilan. Mummo oli muuttanut lapsuustilalleen takaisin sodan aikana kahden pienen lapsensa kanssa, kun jäi sotaleskeksi 26-vuotiaana ja jäänyt sinne pysyvästi. Kalle oli sairastunut sodassa mieleltään, mutta sen sain kuulla vasta aikuisena. Vanhempani halusivat, että me lapset suhtaudumme Kalleen "normaalisti", ei hajonneena. Nyt ajatellen myös sillä oli osansa arvoissani. 

Vanhempani työskentelivät muualla;  äiti pankissa ja isä asui kanssamme vain viikonloput, koska hän oli paljon reissutöissä Kokkolassa noihin aikoihin. Vanhempani olivat muuttaneet tilalle, kun olin 2 kuukauden ikäinen, koska äitiysloma loppui silloin. Äidin piti palata palkkatyöhön ja minulle piti saada hoitopaikka.

Päädyttiin ratkaisuun, että mummo hoiti. Se ei olisi onnistunut muutoin, kuin asumalla siellä maatilalla. Mummo kävi nimittäin navettatöissä aamuin, illoin veljensä kanssa. Päiväni rakentuivat niin, että heräilin silloin, kun mummo tuli aamunavetasta, mummo keitti puuron, äiti valmistautui samaan aikaan lähtemään töihin. Päivän vietin mummon ja hänen veljensä kanssa maatilan arjessa. Myöhemmin mukaan tuli pikkusiskonikin. Lisäksi tilallamme asui yhden vuoden  minua yhdeksän  vuotta vanhempi serkkuni, jonka äiti oli sairastunut vakavasti. Mummo ja Kalle ottivat vastaan meidät kaikki.:) Äidin työt loppuivat vasta klo 17, joten hän oli kotona tosi myöhään. Ainut mahdollisuus oli ottaa meidät lapset myös mukaan navettaan. 

Näen nyt tilanteen niin, että me lapset toimme myös iloa ja väriä mummon ja Kallen elämään. Heidän elämänsä olisi varmaan ollut aika yksinäistä ilman meidän kommervenkkejä:) Heh, tuskin kovin moni maatilan isäntä on ennättänyt leikkiä navettatöiden lomassa piilosta heinäsuojassa. Ajattelin joskus, että se oli vain Kallen hauskuutta, nyt tajuan, että mummon piti sillä aikaa lypsää ja Kalle sai meidät näin pois navettatöiden  jaloista...

Niin, summa summarum. Tästä oikeastaan kumpuaa arvoni. Voisi sanoa, että olen oppinut arvostamaan pieniä asioita. Sitä, että joku välittää ja on aikaa. Olen iän myötä huomannut, että olen imenyt jo lähestulkoon äidinmaidossa sen, että lapsuus on merkityksellistä ja että kaikkea ei saa rahalla. Moni ihmettelee, miksi vietän niin paljon aikaani lapsenlapseni kanssa. Tämä varmaan selittää sen. Olen saanut siihen kotoa mallin. Lapsi voi kulkea mukana, se ei rajoita omaa elämääni, vaan tuo siihen pikemminkin rikkauden, jota ei voi rahalla hankkia. Mä sanoisin, että lisäksi yks pääarvoni on tietynlainen vaatimattomuus. Olen oppinut siihen, että täytyy olla nöyrä ja kiitollinen kaikkia kohtaan. 


2. Kuka on ollut suurin inspiraatiosi ja miksi

Varmaan mun isä. Mä oon kuulemma kuin ilmetty isäni, joka kuoli liki seitsemän vuotta sitten. Niin ulkonäöllisesti, luonteeltani kuin harrastuksiltanikin. Mun isä on opettanut mulle kirjallisuuden ja kirjoittamisen merkityksen ja harrastuksena sukututkimuksen kädestä pitäen, alusta alkaen. Lisäksi isäni oli tosi musikaalinen, mutta hänellä ei ollut koskaan mahdollisuutta opiskella musiikkia. Siksi hän ohjasi minut musiikin pariin, vaikka alkuaan pistinkin kovasti vastaan. 


3. Millainen neuvo on auttanut sinua vaikeina hetkinä

Mä ajattelen nykyään, että elämässä tulee yllätyksiä ja vastoinkäymisiä vähän joka tuutista ja ärsyttävän säännöllisesti. Varmaan jokaisella.  Tää ei oikeastaan oo neuvo, vaan asia, jonka oon tajunnut kaikkien vastoinkäymisten ja kompurointien jälkeen. Kun jotain yllättävää ja ei-mieluista tapahtuu, pyrin ajattelemaan, että vuoden päästä en enää tätäkään jaksa murehtia, elämässä pitää päästä eteenpäin. Asioilla on taipumus järjestyä, murehtiminen ei juurikaan auta.  Suohon ei kannata jäädä makaamaan. 


4. Mistä tiedät, että olet oikealla tiellä elämässäsi?

Voisin sanoa, että olen löytänyt minun oman tieni vasta 50 täytettyäni. Elin pitkään niin, että vähän niin kuin tuuliajolla ajauduin vain asioihin. Elämä on tuonut eteeni paljon hyvää. Olen jo nuorena tehnyt asioita, jotka kiinnosti, mutta rohkeus edetä kiinnostusten mukaan kasvoi kyllä vasta paljon myöhemmin. Voisin sanoa, että tavallaan usein ajauduin asioihin, joissa olinkin hyvä, mutta en uskonut itseeni. Mun laulunope sanoi mulle, kun olin nuori, että minusta voisi tulla jotain suurta, jos vain  uskoisin itseeni. No enpä uskonut. ja sitä suurta ei koskaan noussut kyllä esiin. Uskon, että tämä liittyy siihen vaatimattomuus-kasvatukseen myös, jonka sain lapsena. Ajattelin kauan, että moni muu on minua lahjakkaampi ja taitavampi ja ehkä vähän pidin jopa kynttilääni vakan alla. Näin minulle eräs esimieheni sanoi kerran. Silloin vasta jäin miettimään sitä. 

Mutta tällä hetkellä teen kyllä asioita, jotka on minua itseäni! Minulle riittää, että teen niitä omassa, pienessä kuplassani. Saavuttaa tasapaino elämässä itsensä kanssa, se on jotain!


5. Mikä pieni asia tekee sinut joka kerta iloiseksi?

Mä sanoisin tähän, että pienet kohtaamiset ihmisten kanssa, ei välttämättä kasvokkain. Työssäni roolini on olla paljon äänessä ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Siksi kotona  nautin hiljaisuudesta ja siitä, että saan tehdä omia juttuani kenenkään keskeyttämättä. Noooo, niitä hetkiä on aika harvoin. Eli jälleen se oma, pieni kupla...


sunnuntai 9. elokuuta 2026

Paula Pääkkösen "Karkkipäivä"

Kun herää sadepäivän aamuun ja 7-vuotias on viimeistä päivää kesäkissana, fammu esittää kysymyksen, että mitäs tänään tehtäisiin. Joskus vastaus voi yllättää ihanasti "Mentäiskö museoon?"

No tämä fammuhan on heti  valmis ja pyysin, että jos voitaisiin käydä katsomassa sitten Paula Pääkkösen "Karkkipäivä"-näyttely KH Renlundin näyttelyhallissa. Ja niin sitä mentiin!


Paula Pääkkönen on ammatiltaan lasinpuhaltaja ja lasitaiteilija, joka työskentelee Nuutajärven lasikylässä. Tällä kertaa töinä on karamellejä, purkkaa ja jäätelöjä. Mikä sopisikaan kesänäyttelyyn paremmin!

Sisälle rakennukseen astuessamme löydämme eteistilasta lapsille kohdennetun tehtävämonisteen. Kivakiva, nappaamme sellaisen mukaamme. Lisäksi olemme jo autossa pojan kanssa sopineet, että fammu keksii museossa tehtäviä, joita pitää suorittaa. Tällainen tuntuu uppoavan poikaan. 

Värimaailma lasikarkkien lisäksi on ihastuttava. Jokainen  huone on saanut mahtavan makeat ja eriväriset seinämaalit karkkien innoittamana. Upeaa! Kuvissa näyttää synkeämmältä kuin livenä, valaistus imi valon kuvista...


Annan pojalle haasteeksi etsiä ekasta huoneesta kauneimman karkin, toiseksi parhaan makuisen ja kolmanneksi sellaisen, jonka tarjoaisi kaverille. Kaksi ekaa me molemmat karkkihamsterit valitsemme yllätykseksemme samat karkit, kolmas menee sitten erilaisiin valintoihin.

On kiva, kun karkit ovat sellaisten karkkien näköisiä, joita oikeastikin on olemassa. Mikä ilo, kun tunnistaa sienikarkin, aakkoskarkin, ranskanpastillin, liitulakun. Jään miettimään, kuinka samanlainen maailma samaan aikaan elävillä on. Samat karkit ovat kaikkien huulilla niin sanotusti. 

Fammun lemppari on sienikarkki, 7-vuotias valitsee aakkoskarkin. Mutta on niin monia, jotka näyttävät kauniilta. Kuten kukkanen. 



Saamme tehtävämonisteen valmiiksi. Siirrymme värityspöytään, jossa saa värittää yhden jäätelökuvan. Poika haluaa tehdä todentuntuisen, joten ravaa ainakin neljästi toiseen huoneeseen tarkistelemaan, mikä olikaan taiteilijan värimaailma. 

Katselen ja kuuntelen pojan väritellessä Pääkkösestä kertovaa videota näyttelysalissa. Pääkkönen kertoo, kuinka karkkeja löytyy välillä mitä ihmeellisemmistä paikoista, kuten sohvatyynyjen takaa tai auton penkiltä. Naurattaa. Nämä tällaiset ovat varmaan aika monen kokemuksia. Teoksilla on myös hauskoja nimiä, kuten "Tasajako," josta Pääkkönen kertoo, kuinka tarkkaan lapsena karkkipussin karkit sisaruksen kanssa jaettiin. Joskus ylimääräisen sai jakaja, joskus äiti napsaisi sen itselleen. :) 

Viivymme näyttelyssä selkeästi kauemmin kuin muut kävijät. Ihanaa, ettei poikakaan hätäile. Olemme jo melkein lähdössä, kun poika muistaa, että yksi fammun haastetehtävistä on vielä tekemättä. Olen itse sen jo unohtanut, mutta poika valistaa "Sähän sanoit, että mun pitää etsiä kolme sellaista asiaa tai kohtaa  lasitöistä, joita muut kävijät eivät välttämättä huomaa!"

Selvä pyy. Lähdemme ravaamaan koko näyttelyä uudelleen alusta asti. Poika valitsee ekaksi kohteeksi "Pinkit purkkapisarat, " joka onkin aika kiva ja erilainen, katosta alaspäin riippuva teos. "Varmaan moni ei huomaa, että jokainen noista valuvista purkkanoroista on oikeesti vähän erivärinen. " Totta! Eka havainto on pinkki...


Samassa tilassa oleva lila purkka on pojan mielestä kakkonen, koska" purkkapallossa voi tarkalla katsomisella nähdä silmät ja suun. "Eihän moni huomaisi sellaista, fammu, eihän?" Eipä niin.

Kolmas kohde onkin sitten isolta seinäpinnalta löydetty liitulaku. Poika bongaa lakun taustasta mustaa väriä "Tuota ei ainakaan moni huomaisi!"

Olen tyytyväinen näyttelyn antiin, se oli kiva ja hieno, erilainen! Oli myös kiinnostavaa, että lähes kaikilla nyttelyssä samaan aikaan olleilla oli mukana lapsia! Tosi mahtavaa.



Syötkö sinä muuten karkkipussista ensiksi parhaat vai pahimmat karkit? Pääkkönen kertoo syöneensä pahimmat ensin. Pääkkönen kertoi, että hänen töissään on mukana huumoria ja lasitöiden tekeminen täytyy olla hauskaa, koska itse prosessi on rankka. Toden totta!

Me olimme niin hyvällä tuulella näyttelystä lähtiessämme, että jatkoimme intoa puhkuen vielä Kieppiin, eläinmuseoon, joka on meidän vakipaikka. Siellä meillä olikin sitten ihan omat, erilaiset tehtävät, mutta ne jääköön tällä erää kertomatta!

Vielä ennättää katsastamaan Pääkkösen näyttelyn . Sinne ei ole edes pääsymaksua! Terve menoa!

sunnuntai 2. elokuuta 2026

Vanhankaupungin tytöt ja muutakin elokuvaa menneiltä ajoilta


Selailin taasen vanhoja sanomalehtiä. Silmiin osui tällainen hupaisa ilmoitus Kokkolassa näytetyistä elokuvista. Siispä sitä tutkimaan! Kyseessä on ruotsalainen komediafilmi. 

Ilmoitus  oli vuoden 1935 lehdessä, eli siitä on jo 91 vuotta. 


Kyseessä on  vanha suomalainen elokuva Vanhankaupungin tytöt. Ruotsiksi Flickorna i Gamla stan. Elokuva on valmistunut vuonna 1935. Tosin ruotsinkieliseltä sivustolta löydän maininnan vuodesta 1934. 
Ensi-ilta elokuvalla on ollut 8. joulukuuta 1935. Elokuvan oli ohjannut Jorma Nortimo. Nortimo toimi 1930-luvulla Ylioppilasteatterin  johtajana, myöhemmin Turun  kaupunginteatterin johtajana sekä SF:n ja Suomi-Filmissä näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. 
Elokuvan päähenkilöinä ruotsalaisessa alkuperäisversiossa oli Edward Person, Gideon Wahlberg ja Ruth Holm
Kuva yllä: Erikoistietotoimiston valokuvanäyttelystä 2020. 

Elokuvan näytöspaikka Kokkolassa oli Maximin elokuvateatteri, joka sijaitsi osoitteessa Isokatu 8, Maximin liikekeskuksessa, joka oli rakennettu 1918. Rakennushan on Alvar Åkermanin suunnittelema ja somistaa edelleen keskustan katukuvaa. maxim rakennettiin kahden suuren, rapatun talon väliin. Rakennuksessa oli yksi Kokkolan ensimmäisiä valomainoksia, eli Pauligin  kahvipannu vuodelta 1937. maximin elokuvateatteria uudistettiin muutoinkin juuri vuonna 1937. 

Maximissa oli alkujaan puiset, pystyyn nostettavat tuolit. Teatterin aitiossa oli kuitenkin alkujaankin pehmeät tuolit. Rakennus näyttää vanhoissa mustavalkokuvissa melko vaalealta, nykyisellään väri on vaaleanpunainen. 

Tässä jugendtyylisessä Åkermanin rakennuksessa julkisivulla on leveähköt pilasterimaiset koristeet. Tiilirakennuksessa on sileäksi rapattu julkisivu, joka on koristeltu reliefein. Koristelu on pelkistetyn geometristä. 

Isokadun puolella fasaadissa on kaksi kolmiopäätyä, joiden keskellä on porttikäytävä. Katolla on kolme kattolyhtyä, jotka alkujaan olivat lunettimallisia. Rakennus on saneerattu 1983, jolloin myös elokuvateatteri poistettiin. 

Löydän toisaalta maininnan, että äänielokuvia on voinut katsella ja kuunnella Maximissa vuodesta 1929 alkaen. Silloin  on Kokkola-lehden uutisartikkelissa kerrottu: "Elokuvateatteri Maxim on aikaansa seuraten ryhtynyt puuhaamaan äänielokuvaa varten  tarvittavia laitteita, ja onkin nyt päässyt niin pitkälle,  että huomenna sunnuntaina  on kokkolalaisilla  tilaisuus omassa kaupungissaan nähdä kuulla äänielokuvaa. "

Ensimmäisenä äänielokuvana kaupungissamme mainitaan "Sydämen laulu." Muina elokuvina on noihin aikoihin nähty mm. "Pohjolan satakieli"  "Länsirintamalta ei mitään uutta," "Merihirviö" "Charlie Chase asettuu aviosäätyyn, ""Lauantai-iltoja," "Kaunis Sadie,"  "Tapahtuipa eräänä yönä," "Unkarilaista verta," "Kuolemaantuomittu" ja "Ford-tehtailta Amerikassa. " Suurin osa näytöksistä on lapsilta kielletty, siitä on ilmoituksissa erillinen maininta. Vuonna 1935  on Pohjanmaan suunta-lehdessä kuitenkin mainittu "Maxim järjestää lapsi- ja perhenäytännön  tulevana sunnuntaina päiwällä. "

LÄHTEET: 

Elokuvat Kokkolassa.  Pohjanmaan suunta. 6.12.1935. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1892385?term=Isonvihan&term=k%C3%A4lvi%C3%A4l%C3%A4isen&page=4] Luettu 28.6.2026

Kokkola. 7.12.1929, no 142. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1554582?term=Kokkolassa&term=Elokuvateatteri&term=Maxim&term=Kokkolan&page=3] Luettu 2.8.2026. 

Pohjanmaan suunta. 21.2.1935, no 22. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1892355?term=Elokuvateatteri&term=Kokkolassa&term=Kokkolan&term=Maxim&term=Kokkolaan&page=2] Luettu 2.8.2026. 

Puikko,Anna Katariina. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa. Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin  kulttuuriympäristöön 1906-1940. Jyväskylän yliopisto. 2021.  [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/76056/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-202105303301.pdf] Luettu 28.6.2026. 

Rakentajat: Kaupungin rakennusmestari Alvar Åkerman. [https://www.kokkola.fi/app/uploads/2021/02/376d44e4-2_rakentajat_akerman_fin.pdf] Luettu 2.8.2026.