Nahkiaisia Perhonjoelta

Tänän tutustumme nahkiaissesonkiin. Nahkiainen on rauhoitettu 1.4.-15.8. Nahkiaisen kutuaika on syys-lokakuussa, jolloin sitä myös saalistetaan.

Nahkiaisen elämä jo itsessään on mielenkiintoinen. Se elää joen pohjalietteessä aluksi 4-5 vuotta sokeana likomatona ja siivilöi ravinnoksi eläin- ja kasvijätettä sekä pieneliöitä. Jokivaiheen viimeisenä vuotena toukan silmät muuttuvat näkeviksi, suu muuttuu ympyräsuisille tyypilliseen tapaan  hampaalliseksi imukupiksi ja hengityselimistö  haikalojen elimistöä muistuttavaksi. Myös selkäevät kasvavat.

 Isoiksi vartuttuaan nahkiaiset suuntaavat merelle. Siellä ne elelevät 2-3 vuotta, jonka jälkeen nahkiaiset nousevat syksyllä jokiin ja puroihin kutemaan. Nahkiaiset viettävät joessa koko talven syömättä mitään. Nahkiaiset kutevat   touko–kesäkuussa virtaavaan veteen sorapohjille. Surullisesta kyllä, mutta tämän jälkeen ne kuolevat:(

Tässä alapuolen kuvassa nahkiaisten pyydystyspato Perhonjoella. Paikalliset ruotsinkieliset kutsuvat sitä nimellä nätingskasse...

Kassin pienet suuakot ovat auki meren suuntaan, josta nahkiainen ui verkkoon. Lankkutelineen päällä pyydystäjä pystyy kävelemään ja nostamaan pyydykset. Kuvan rakennelmassa on kymmenkunta pyydystä.

 

 

Nahkiaiset uivat mertoihin öisin, joten pyydykset koetaan  aamuisin. Parhaiten saaliita saadaan  pilvisinä, pimeinä ja sateisina öinä. Silloin  nahkiainen liikkuu vilkkaasti.

 

Pyydystäjät tapaavat säilöä saaliinsa veden alle. Alapuolen kuvassa näkyy  oikeassa reunassa pieni muovitynnyri, joka on reiìtetty. Nahkiaiset säilyvät siinä useamman päivän...

Puolisoni tuttavista useampi harrastelee näitä nahkiaismertoja ja meille onkin  tullut tavaksi ostaa joka syksy joltain tutulta pyydystäjältä muutama kilo nahkiaisia suoraan pyydyksiltä...

Nykyään pyydyksenä käytetään   muovitettua metalliverkkoa. Nahkiaisia pyydettiin ennen pajusta tai katajasta tehdyillä merroilla. Periaate oli sama kuin nykyäänkin; merta oli suppilomainen ja oksat merrassa vieri vieressä...

Nahkiaista tavataan alueella, joka ulottuu Etelä-Norjasta ja Itämereltä Italiaan saakka. Suomessa nahkiaista on Itämeressä, siihen laskevissa joissa sekä  muutamissa järvissä. Parhaiten nahkiaisia löytyy Suomessa itäisen Suomenlahden sekä Satakunnan ja Pohjanmaan joista.

Nahkiaiset ovat aika arvokkaita,mikäli niitä ostaa kaupan tiskiltä. Saa maksaa itsensä kipeäksi, jopa pari-kolme euroa kappaleelta... Meidän tuttu kauppias myy aina tuota edullisemmin meille - onneksi:)

Nahkiaisten käsittely onkin episodi jo sinällään...

Tapoja on monia - osa tapaa käsitellä nahkiaiset aluksi karkeassa suolassa ja perkauksen jälkeen valmistaa ne halstraten.

 

Vaan meillä tehdään näin:

Puolisoni tapaa kerätä syksyisin talteen tuhkaa ämpäriin.

 

 

Nahkiaiset pyöritellään tuhkassa, jotta niiden limaisuus häviäisi.

 

 

Nahkiaiset ovat sen verran liukasliikkeisiä kavereita, etteivät tahdo astiassa pysyä käsiteltyinäkään...

 

 

 

 Tämän jälkeen jokainen nahkiainen käsitellään käsissä   liikutellen yksitellen niin, että tuhka katoaa. Nahkiaisen lima jää tuhkaan kiinni.

 

 Käsitellyt kalat pestään ja tämän jälkeen toistetaan vielä tuhkakäsittely uudelleen...

Seuraavaksi nahkiaisesta poistetaan suoli. Otukseen tehdään kaksi viiltoa.

 Kiduskansien sijaan nahkiaisilla on 7  pientä kidusaukkoa rivissä pään takana -näkyvät alla olevassa kuvassa.

 

...Ja suoli vedetään ulos... Puolisoni tapaa myös katkaista otusten pään -tätä tosin kaikki eivät tee.

 

Kun kalat on käsitelty, laitetaan uuninpellille reippaasti voita...
Nahkiaiset ladotaan rinta rinnan pellille ja ripotellaan suolaa päälle.

 

Asteita n. +200 ja reilu ½ tuntia...Herkku on valmis ja kokonaan syötävissä:)

Hmmm...Tunnustan - sisävesien tyttönä en tahdo edes rohjeta maistaa nahkiaista. Perheen miesväki syö kerran vuodessa itsensä kipeiksi näistä:/

LÄHTEET: Nahkiainen. [http://www.nahkiaispaistamo.com/nahkiainen.html]Luettu 29.8.2012.
Nahkiainen [http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kalat/nahkiainen] Luettu 28.9.2012.
Nahkiainen. [http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/nahkiainen/] Luettu 29.9.2012.

Hautakivien kertomaa -Kävelykierros Elisabethin hautausmaalla; osa II

Ja jatkoa edelliselle postaukselle Elisabethin hautausmaasta! Tällä kertaa uppoudumme tarinoihin tiettyjen hautakivien kohdalla.

Ensimmäisenä pysähdyimme omituisen hautamuistomerkin äärelle.Opas oli omasta mielenkiinnostaan selvitellyt merkin alkuperää tämän kesän aikana. Muistomerkissä ei lue nimiä, mutta lähimmissä hautakivissä luki sukunimi "Rasmus", jonka kautta opas alkoi selvittää asiaa.
Opas kuvailee yksityiskohtaisesti, kuinka aloitti hakuammunnan etsimällä tuttuja nimiä puhelinluettelosta.:) Ja kuinka ollakaan, jo ensimmäinen puhelimeen vastannut tiesi kertoa jotain asiasta!

Haudan on tehnyt alaveteliläinen seppä Karlsten noin vuoden 1832 tienoilla. Hautaan on haudattu neljä ihmistä, isäntä Hassinen, hänen vaimonsa Rasmus, heidän poikansa sekä miniä Maja Lisa os. Fågel...Ei ole tietoa, miksi kyseinen merkkihaudalle on pystytetty, mutta sukulaismies oli luvannut selvitellä asiaa...

Hautausmaa on jaoteltu ruutuihin. Aikaisemmin hauta-alueet oli jaettu kylittäin, myöhemmin tulivat sukuhaudat. Uusimmalla alueella on pieniä hautoja yhdestä muutamalle ihmiselle. Vanhempi osa on vuodelta 1912, seuraava 1950. Alla olevassa kuvassa on sukuhautaruutuja. Nämä on usein erotettu toisistaan matalin pensasaidoin.

Alla oleva kivi on Låglandin suvun. Kaksi veljestä lähti Amerikkaan. Hautakiven kuvassa oleva veli sai siellä hiilikivoksella työskennellessään kovan yskän. Tilalla kotimaassa meni heikosti ja isänsä laittoi viestiä, että poikien on palattava Suomeen. He palasivatkin , mutta toinen veljestä lähti myöhemmin takaisin Amerikkaan. Tilanpidon ohella Alfred Lågland toimi lautamiehenä.

Seuraava hauta kertoi tarioita miehestä,josta  puolisoni on kertomuksillaan usein sivunnut.Matts Remell oli  kansakoulunopettaja ruotsinkielisessä Vittsarin koulussa. Hän perusti Remellin orkesterin ja piti soittotunteja pojille. Kuuluisin oppilaista oli Erik Fordell. Remell hallitsi erinomaisesti esperanton ja hänellä olikin vilkasta kirjeenvaihtoa sitä taitavien kanssa.

l

Seuraaavan haudan esittely oli pienoinen yllätys...Voi sanoa, että liippasi vähän sukuun:/ Valitettavasti haahuilin omilla teilläni pienen hetken ja missasin alkuosan oppaan selostuksesta... Kyseessä on kuitenkin Heikkilän iso sukuhauta. Tämä alla oleva kivi on yksi osa sitä. Artur oli kotoisin Ali-Korpilahden kylästä, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin, jossa eli kuolemaansa saakka. Pronssiveistoksissa on kuvattuna henkilökuvat.Näiden muotokuvien puhdistus on osoittautunut vaikeaksi - neuvoja on kysytty  aina Ruotsista saakka.

Alla Hagströmin sukuhauta. Perheessä tehtiin mm. tulitikkurasioita sekä   nahkatehtaassa ommeltiin käsineitä. Moni varmaan  tietää Kokkolassa ns. Hagströmin kulman rakennuksen. Se oli tämän suvun rakennuttama. Kuuluisa Hagströmin kello on rakennettu kiinteistöön 1950-luvulla. Tehdas työllisti jopa 600 ihmistä 1960-luvulla! Kauppaa käytiin ympäri Eurooppaa.

Seuraavaksi saaavuimme pappiskulmaukseen. Sieltä löytyi useampi pappishauta. Alla oleva rovasti Kaila perusti Kokkolan yhteislyseon. Hän ajoi myös suomenkielisten asioita.Tietyn epäkohdankin hän kapungissa poisti:oli nimittäin tapana, että häiden yhteydesssä Kokkolassa tarjottiin paukkuja ilmaiseksi ja paukunottajat kävivät tämän jälkeen lahjoittamassa rahaa tästä tarjoilusta Rovasti suivaantui ja sanoi, että kyseessähän on viinan myynti...Tapa loppui siihen.

Rovasti oli myös hieman epäsuosiossa saarnojensa suhteen ja kun hän sai idean, että Anders Chydeniukselle pitäisi perustaa kaupunkiin patsas, ei hän tohtinut ehdottaa sitä omissa nimissään...Hänen pienoisella avituksellaan asia kuitenkin sai tuulta purjeisiin ja patsas nousi nykyiseen Chydeniuksen puistoon.

Alimpana hautakivessä oleva Taina Kaila perusti Kokkolaan ensimmäisen tanssikoulun.

Seuraavassa kivessä komeilee Artturi Lönnbohmin hauta. Äkkiarvaamatta nimi ei sano mitään. Lönnblom oli kuitenkin Eino Leinon veli,joka sairastui Kokkolassa ollessaan ja häntä hoidettiin Brinkin pappilassa. Lönnbohm oli myös Eino Leinon aikaisempi sukunimi, joka käännettiin suomeksi...

Saavumme alueelle, joka on ainoa suojeltu kohde tällä hautausmaalla. Kyseessä on Ali-Korpilahden kylän hautapaikat. Perusteluna suojelulle on se,että alueella on kaikista laajimmin edustettuna erilaisia ja eri aikakauden hautakiviä. Suojelu tarkoittaa käytännössä sitä, ettei alueelle saa enää perustaa uusia hautoja, eikä myöskään nykyisten hautojen paikoille haudata ketään samoille paikoille. Ilahdun tiedosta, sillä mieheni suvun vanhimmat haudat ovat juuri tällä alueella. Edelleen on löydettävissä paljon suvun vanhoja hautaristejä ja ne tulevat siis säilymään!

Opas kertoi myös, että monet hautakivet ovat tekstin puolesta huonossa kunnossa. Osaa kivistä on yritetty entisöidä vielä kun jotain tekstistä on näkyvillä... Mieheni kertoo kotona asiasta udellessani, että alueella on paljon hänen sukunsa hautoja. Mies kertoo, että kun hän oli pikkupoika, suvun lasten ristit olivat vielä puisia, nykyisin ne ovat metalliristejä. Jossain vaiheessa suku on siis niitä uusinut. Nyt tosin nimet alkavat jälleen olla uusimisen tarpeessa...

Alla olevassa haudassa lepää Matts Kankkonen vaimonsa kanssa. Hän tuli tunnetuksi Halkokarin kahakan sankarina. Matts oli talonpoika ja  metsästäjä. Kankkosen kahakassa käyttämää asetta ei ole löydetty. Huhutaan, että Kankkonen olisi piilottanut sen itse aikoinaan Rödsön metsiin. Kahakasta tultuaan hän oli todennut, ettei enää aio aseisiin koskea.

Kankkosen kerrotaan  olleen nooli kahville ja naapurin eukot huusivatkin pistämään kahvipavut piiloon, kun Kankkonen lähestyi kyläilemään...

Kankkosen kerrotaan myös kerran kuljettaneen tukkeja hevoskärryssään. Eräs mies matkan varrella oli ihmetellyt, miksi Kankkosella oli yksi tyhjä tukinmentävä aukko kuormassaan. Kankkonen oli selittänyt innokkaana metsästäjänä, että se paikka on varattu ketulle, jonka hän aikoo ampua. Ja kuulemma paluumatkalla kolossa olikin rötköttänyt kettu.:)

Bredskärin Ture oli aktivisti sodankäynnissä ja Suomen itsenäisyystaisteluissa.Hän  salakuljetti aseita. 1930- ja 1940-luvuilla hän myös kuljetti jääkäreitä Ruotsiin. Lopulta naapurimaa kieltäytyi vastaanottamasta enempää ja Ture jätti viimeisen "lastinsa"Ruotsin vesille saarelle. Sieltä ruotsalaiset salakuljettajat rahtasivat miehet Ruotsiin... Bredskär kuulemma puhui ääneen reissuistaan "kalareissuina..."

Alla olevan kivihaudan naisen tarina on murheellinen. Hän oli kotoisin läheltä omaa kylääni (valitettavasti kadotin nimen) ja oli hänen tuleva hääpäivänsä, jolloin hänet vihittäisiin. Morsian keksi, että Rimmin aseman kohdala juna hidastaisi vauhtia ja jos hän hyppäisi kyytiin, hän pääsisi nopeasti Kokkolan keskustaan junalla...

Hyppy epäonnistui, molemmat jalat katkesivat ja morsian kuoli. Epäselvässä kivessä oli ruotsinkielinen teksti, jonka ajatus oli kuta kuinkin tämä. "Hän oli menossa omiin häihinsä morsioksi, mutta päätyikin Jumalan morsiammeksi."

Alla olevan rautaristin nimi on epäselvä, kuitenkin Henrik-nimi siitä selviää. Toivottavasti olen ajan tasalla muistini ja oikean hautakiven kanssa. Ilmeisesti tämän kiven alla oleva Wevar-sukuinen mies  teki alunperin karstoja ja opiskeli. Hänen polvensa oli viallinen loukkaantumisen vuoksi, joka rajoitti hänen töitään.

Hänen opettajansa vinkkasi miehelle, että hänen kannattaisi alkaa keräämään perimätietoja ja juttuja haastattelemalla ihmisiä. Lopulta kuitenkin mies löysi oman uransa. Hän keräsi pohjanmaan alueelta  yli 300 kansanlaulua. Tämä tapahtui siten, että kierroksillaan mies opetteli laulut ulkoa ja lauloi ne sitten ihmisille, jotka osasivat ne myös nuotintaa.

Samainen mies piti myös saarnoja vapaaseurakunnassa. Puhetahti oli kova; noin 360 saarnaa vuosittain kymmenen vuoden ajan!

Alla oleva rautakyltti olkoon mallina siitä, että rautalaatoissa olevia tekstejä voi säilyttää melko helpollakin tavalla.Tämän kyltin teksti on taltioitu paperille kirjoittamalla siinä vaiheessa, kun teksti on ollut vielä alkuperäisenä nähtävillä. Paperi on kiinnitetty laattaan ja se on päällystetty lasilla.

Rautaristi alapuolella on virallisesti ensimmäisenä hautausmaalle haudatun vainajan risti. Siinä lepää
tjenstepiga (=tienestipiika) Greta Helena Westsjö. Seurakunta huolehtii tämän haudan hoidosta, koska se on vanhin hauta.

Seuraava hautakivi mainittiin erikoisuutensa vuoksi. Se esittää kirjaa. Kirja lepää kivivarren päässä. Haudassa lepää maanviljelijä Leander Åstrand. Ei ole tietoa, miksi erikoinen kivi paikalle on valittu.

Kuljemme uudemman haudan ohitse. Opas kertoo, että vainajan puoliso halusi vaimonsa ammatin esille hautakiviin, koska piti vanhasta tavasta hautakivissä, joissa kerrottiin ihmisen ammatti.

Harmaan hautakiven luokse saavuttuamme opas kopauttaa muutaman kerran kiveä. Ääni on outoa kuminaa. Eipä arvaisi, että kyseessä on lasikuidusta valmistettu  hautakivi! Opas kertoo, että joitakin vuosia sitten hänen opaskierrokselleen osallistui mies, joka tiesi kertoa, ettei näitä hautakiviä enää valmisteta, koska ne ovat  vaarallisia... Jos kynttilän sytyttää liian lähelle hautakivieä, saattaa huonolla tuurilla koko hautakivi roihahtaa tuleen. Tämä lasikuitukivi on hautausmaan ainoa.

Jatkamme matkaa. Saavumme uudemmalle alueelle hautausmaalla. Sen huomaakin hautakivistä...

Seuraavan hautakiven luona opas osoittaa alla olevaa kiveä ja toteaa, että vainajan sukunimi kahdella L-kirjaimella on hänen perustamansa firman logo. Varsinainen sukunimi on kirjoitettu yhdellä L-kirjaimella! Kyseessä on autokauppias, jonka liike edelleen on Kokkolassa...

Melko keskellä hautausmaan etuosassa on alue,  jolle aikoinaan haudattiin vainajat, jotka eivät olleet paikkakuntalaisia,  vaan sattuivat jostain syystä menehtymään tänne. Ulkopaikkakuntalaisten kohtalona oli joutua  hautausmaan kivisimpään osaan haudatuksi. Entisaikoina hautapaikkoja tälle alueelle oli rankkaa kaivaa... Nykyään tälle alueelle haudataan ihan oman paikkakunnankin ihmisiä -onhan  käytössä kaivinkoneet.:)




Pysähdymme ison perhehaudan luo. Opas sanoo, että nyt on aika kumota hautausmaan aikaisemmin kerrottu perustamisvuosi. Hautakiven oikeassa alareunassa nimittäin on kahden henkilön kuolinaikana aikaisempi vuosiluku! Hans Björk näkyy kuolleen jo  1844! Hänen vaimonsa Majan kuolinaika ei   näy kunnolla valokuvassa, mutta myös se oli perustamisvuotta aikaisempi...Opas lausahti, ettei hän itse sitä ollut huomannut, vaikka paljon hautausmaalla kierteleekin, vaan kirkkoherra M. Himanka oli siitä hänelle maininnut.Tosiasia kuitenkin lienee, ettei vainajia ole haudattu siunaamattomaan maahan...

Itsekseni pohdin jälkeenpäin, voisiko aikaisemmin haudatut liittyä koleraan. Nimittäin Kaarlelan  pitäjän historia nro I kertoo, että kun vuonna 1831 pelättiin koleran leviävän, aitasi seurakunta 15 syltä pitkän  ja 10 syltä leveän alueen varahautausmaaksi. Alue oli vanha hiekanottopaikka.

Kävelemme uusimmalle alueelle. Takakulmaus on vielä hautaamatonta aluetta. Etupuolen uusin hautausalue on helppo erottaa...Hautausmaatkin ovat selvästi eräänlaisia ajankuvia!

Antoisa kierros. Mieleen jää pyörimään ajatus, kuinka monta tarinaa kivien alle kätkeytyykään...

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I,sivu 149.

Hautakivien kertomaa- Kävelykierros Elisabethin hautausmaalla; osa I

Kauniina elokuun iltana oli aika "Hautakivien kertomaa"-yleisökierrokselle. Esittelyn kohteena oli Elisabethin hautausmaa Vaasantien varrella, osoitteessa Vaasantie136. Kaupungin matkaoppaita oli paikalla kaksi, kierrokselle osallistuneita parisenkymmentä.

Olen jakanut hautausmaakierroksen kahteen erilliseen postaukseen. Tässä ensimmäisessä käyn läpi yleisempää osiota hautausmaasta. Myöhemmin on luvassa tietoa enemmänkin yksittäisistä haudoista.

Lähdimme liikkeelle Vaasantien puoleisesta pääportista.




Elisabethih hautausmaa on perustettu 6.8. 1848, mutta opas naurahti, että tulee kumoamaan tämän tiedon vielä hautakierroksen aikana. Tästä lisää toisessa postauksessa...

Perustuskyltti pääportin vieressä on haalistunut tekstin puolesta - kaipaisi selvästi entisöintiä...

Teksti kivessä on ruotsiksi - onhan tämä ollut alunperin ruotsinkielisen Kaarlelan seurakunnan hautausmaa...
Alla käännös ruotsinkielisestä tekstistä:

"Tämä ELISABETHIN hautausmaa on vihitty 6:na elok: 1848.
Sen on vihollinen aiheuttanut/  Että ihminen on langennut / Syntiin, ja hänen täytyy muuttua/ Maaksi kovan kuoleman  kautta.
Kivi itsessään on trapetsinmuotoinen , vaaleanharmaasta graniitista oleva muistomerkki.





Kaupunki luovutti alueen hautausmaata varten Mesilbackenilta pitäjänkirkosta lounaaseen. Aikaisemmin vainajat haudattiin Kaarlelan kirkon alle tai kirkon nykyisen kadun toisella puolella olevalle alueelle, jossa sijaitsevat myös sankarihaudat.


Hautausmaa oli alkujaan 150 metriä pitkä ja leveä. Aluetta laajennettiin vuosina 1912-1914 sekä uudelleen 1948-1951. Kehämuuri on ladottu harmaista kivistä ja muurissa on neljä harmaakivipylväin sekä rautaportein varustettua aukkoa.

Opas kertoo, että alueella on vain yksi virallinen muistomerkki.  Se on evakkotaipaleelle 1939-1940 menehtyneiden karjalaisten muistolle. Aurinko paisteli kuvaushetkellä niin kovasti, että selkeää kuvaa oli mahdoton saada.



Muutamia vuosia sitten alueelle pystytettiin myös kivi muualle haudattujen läheisten muistolle.Se tosin löytyy hautausmaan uudemman alueen portin luolta.

Hautausmaat  ovat minulle aina rauhoittumisen paikkoja.  Ja kuinka paljon tarinoita ne kätkevätkään sisälleen! Niistä lisää seuraavassa postauksessa!

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I,sivu 149.

Kaupan ja kulttuurin yö Kokkolassa

 

Kokkolassa järjestettiin ensimmäistä kertaa Kaupan ja kulttuurin yö-tapahtuma eilen, perjantaina.
Iso osa keskustan liikkeistä piti ovensa auki aina 24.00 saakka.   Kävelykadun purjelavalla sekä Mediatalon aulassa riitti musiikkia moneen makuun, osa esiintyi myös kaupoissa, kirjastossa...

Sää ei ollut kaikkein suosiollisin, vettä ripotteli silloin tällöin ja tuultakin riitti tarpeeksi. Siitä huolimatta ihmisiä riitti kadunvarsilla, kaupoissa ja tapahtumissa. Pietarsaaresta saakka ihmisiä Kokkolaan kuljettanut bussi ei ollut saanut mahdutettua kaikkia halukkaita kyytiinsä, vaan osa joutui jäämään kotikonnuilleen...





Sadesää sotki ennen kaikkea muusikoiden kuvioita, sillä suurin osa esiintyjistä ei voinut esiintyä ulkoilmassa Purjelavalla. Arvokkaat soittimet eivät kosteasta tykkää, puhumattakaan soittamisesta kylmillä sormilla...

Esiintymisareenaksi päätyi siis läheinen Mediatalon aula, joka varmaankin ahtaudessaan verotti kuuntelijoita. Silti kaikkiin konsertteihin riitti väkeä.

Ihastuneena kuuntelin Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiturointia. Harmillisesti koko soittojoukkoa en saanut kuvauspaikaltani mahdutettua kuviin...Tässä kuitenkin sellisti Lauri Pulakka juontamassa ja orkesteria johtamassa.

Konserttimestari ja I-viulisti Reijo Tunkkari.

Joskus on kiva kurkistaa orkesteria hieman toisesta kuvakulmasta. Tässä alttoviulistin nuotteja...

Orkesteri esiintyi puolituntisen verran. Saimme kuulla mm. seuraavia lauluja; Höstvisa, Sanaton laulu, Kehtolaulu, pari sävellystä Wittingiltä, yksi Vivaldilta, ym...

Näppäillen...Taito ja huumori yhdistyivät:)

 

Konsertin jälkeen omat kiireeni taas sössivät seuraavan kuunteluhetken. Piti noutaa tässä välissä nuorimmainen soittotunnilta. Olin laskenut, että ennätän juuri sopivasti seuraavan esiintymisen alkuun.  Joopa -ope pitikin häntä 20 minuuttia kauemmin tunnillaan:/ Että sen vuoksi kuultiin Junioriharmonikkoja vain  1,5 kappaleen verran ja niin takarivistä, etten edes viitsinyt kameraa kaivaa esille...Lopussa soi  komeesti Smoke on the water.

Junioriharmonikat esiintyivät kuitenkin mainiosti ja Raimo Vertainen mustine hattuineen juonsi orkesterinsa kipaleet hupaisasti ja huumorilla kuten aina. Vieressäni seisoskelleet ihmiset kuuluivat kommentoivan, että kyllä Vertainen on tehnyt hyvää työtä:)

 

Seuraavaksi sitten kävelykadulle...Illan hämärtyessä väkeä tuli kadulle aina vaan enemmän. Ilmainen makkara näytti maistuvan monelle ja osa täytteli innoissaan arvontakuponkeja.

 

Vuoden terassikisan toistamiseen Kokkolassa voittanut Rosson terassi oli tosi kaunis syksyisessä kuosissaan ja hämärtyvässä illassa...

Karaokekaravaani-kisassa juonsi lasten karaokesarjaa BB-julkkis Sami. Lavalla omaa suoritustaan  tekemässä Jessica.

Sitten palattiin sisätiloihin. Kaustislaiset Näppärit esiintyivät. Tosin kokoonpanossa oli varsinaisten näppäreiden lisäksi vanhempia ja opettajia...Kansanmusa tarttuu aina jalan alle. Oma 10-vuotiaani supatti varsin vaikuttuneena korvaani "Huomaatko,ei lainkaan nuotteja!" 

 

Ja sisätiloista kiidettiin ulkolavalle. Idolsista tuttu Torsten Borg rohkeni esiintyä ulkolavalla. Hän esitti muutaman rauhallisen laulun. Eturivi oli massoitettu teinitytöillä.

 

Nuorimmaiseni innostui kuvaamaan tähteä:) 

Lopuksi Torsten jakoi nimmareita...

Katuvalot syttyivät illan hämärtyessä.

Liikkeissä kuulemma riitti väkeä. Ehkä sateinen sää myötävaikutti, että iso osa ihmisistä kuljeskeli kaupoissa...

Monet liikkeet olivat panostaneet myös visuaaliseen puoleen.



Monta hyvää konserttia jäi vielä kuuntelematta, kun nuorimmainen halusi jo kotiin...Kävelimme autoa hakemaan parkkitalosta. Läpikulkumatkalla totesimme, että kaupassa menossa oli  huutokauppa, joka vetikin väkeä hyvin...Jatkoimme kuitenkin matkaa...




Kotiin ajoimme vanhan kaupungin eli Neristanin kautta. Sielläkin olisi ollut tapahtumia; pihakirppareita, opastettu kiertokävely jne., mutta eipä sitä joka paikkaan repeä samaan aikaan. Neristanissa oli kuitenkin kaunis katuvalaistus koko illan päällä...