Puomi-baarissa...palanen historiaa satama-alueelta

Oli  pakko päästä tässä taannoin  Ykspihlaja-viikon tapahtumaan osalliseksi...Nimittäin ohjelmassa oli tarjolla tutustuminen Ykspihlajan työläiskaupunginosan satama-alueen aitojen takana olevaan  nostalgiseen Puomi-baariin, jossa on nautittu aikoinaan lastiryyppyjä auringonlaskua ihastellessa.



Tuo yleisöltä nykyään suljettu satama-alue pitää sisällään paljon muutakin kuin merituulta, nimittäin ainakin historian havinaa ja uskomattomia tarinoita. Kokoonnuimme kauniina kesäiltana satamaportin taakse, josta lähdimme isohkolla joukolla kulkemaan kohti satamaa.

Tapahtuman otsikkona oli "Murhamysteereitä Ykspihlajassa", mutta tällä kertaa keskityn ainoastaan  Puomi-baariin. Mysteereistä sitten joskus muulloin... Mukana oppaana meillä oli O. Airola, M. Mustonen sekä useampia oman kylän iäkkäämpiä ihmisiä, kuten H. Mäenpää & kumppanit,  joilla oli omakohtaisia muistoja seudusta vuosikymmenten takaa.






Puomi-baari ei ole ollut mikään hyvämaineinen, sievä kuppila satama-alueen kulkijoille. Ehei! Ei edes mikään virallinen baari anniskeluoikeuksin. Itse asiassa se on vain iso, vanha puinen ulkorakennus, jonka lattiatason alapuoli on avointa tilaa rajoittuen toisesta päästä suoraan mereen. Tarkemmin sanoen rakennus on aikoinaan ollut  Adolf Lahden venevaja.  Koko maapohja on meren mukanaan tuomaa pehmeää hiekkaa ja virtausten huuhtomia  kaislanpätkiä. Joskus aikoinaan rakennelmaa kutsuttiin kai  myös nimellä Puoma-baari.

Puomi-baarissa ei ole edes penkkejä. Muutama rannan irtokivi, jossa voi hienohelmaisimmat istahtaa. Vielä 1980-luvulla ladon alla oli nimensä mukaisesti kaksi puomia ja yksi masto istumapaikkoina. Ne olivat perua moottorikuunari Marienborgista, joka ajoi karille syksyllä 1924 matkallaan Ykspihlajan satamaan ja on edelleen Tankarin luoteispuolella, Kallskäretistä pohjoiseen osittain rannalle ajautuneena, osittain veden alla. Sitten paikalliset laiva-aarteiden keräilijät saivat vihiä Puomi-baarin  puomeista ja kävivät varastamassa ja pätkimässä ne. Niin harmi!

Puomi-baari oli houkutteleva illanistujaispaikka, kun virallisemmat baarit, kuten viereinen Sirkan baari,  sulkeutuivat. Puomissa istuskeltiin iltaa ja nautiskeltiin omia juomia. Osa hankki pullonsa läheisiltä laivoilta satamasta. Täältä pääset katsastamaan pari vuotta sitten olleesta tapahtumasta Puomi-baarissa tunnelmaa videolta.

Eräs paikalla ollut mies muisteli, kuinka hän pikkupoikana toisinaan tuli pinnanneeksi Pihlajan koulusta, kun paloi halusta päästä sataman touhuihin. Junttilan rantakuppila-kahvila oli lähellä. Baarissa istuskeli merimiehiä ja Pihlajan porukkaa. Tiedettiin, että laivoissa on juomista, mutta tullit kyttäsivät tarkkaan  laivalle menijöitä. Pikkupojat pistettiin  usein asialle. Tullimiehet kun luulivat, että poikaset hakivat laivoista karamelleja. Pojat toivatkin pulloja ja saivat siitä  lakritsirahaa...

Baarinpitäjä kehotti pojille, että menkää aarteinenne Puomi-baariin ja saatte seuraavana päivänä palkkiota, vai onko pojilla silloin koulua. "Ei oo, meillä on vapaata koko viikko", pojat vakuuttivat. Ja pojat kävivät hyvillä mielin lakritsilla herkuttelemassa Puomi-baarissa. Kertoja muisteli myös, että ensimmäinen häntä kohdannut laivamuisto, josta haettiin juomia, oli nimeltään Annika. Heti suoraan laivan luo päästyään  pojat vaan kysyivät, onko pulloja ja heidät ohjattiin hytteihin hakemaan. Lapset hakivat myös esimerkiksi postimerkkejä laivoista. Pojat kertoivat myös yöpyneensä kesäöinä Puomi-baarissa.



Koko Ykspihlajan miljöö oli lapsen mieleen hyvin jännittävä; seutu vilisi komennusmiehiä, viinanmyyjiä, korteista povareita, värikkäitä kansanjoukkoja, yleisiä saunoja, kisällilauluja...

Puomissa oli tietyt laulut, joita siellä laulettiin. Tiedetään, että laulaja Laila Kinnunenkin vietti täällä aikaansa viimeisinä vuosinaan istuskellen ja lauleskellen. Laila tapasi kuulemma  istuskella tietyn pölkyn päällä. Hänellä oli usein  kimpassaan mukana pari naista. Kerrottiin myös, että   Armi Kuuselan äiti työskenteli aikanaan Pihlajan  satamakonttorissa. Lisäksi kerrottiin, että poliitikko, SKP:n puheenjohtaja,  Aarne Saarinen,  rakensi  sataman kivilaiturin. Saarinen oli ollut kova ainakin agiteeraamaan ja laulamaan  seudulla 1930-luvulla.

Naisille Puomi-baari ei ollut alkuaikoina sovelias paikka, mutta 1970-luvulla jo nuoret tytönheitukat viettivät siellä iltoja. Eikä kaikki pulloja kallistelleet sielläkään. Paikassa vain oli oma jännityksensä ja tunnelmansa. 1970-luvulla nuoret tytöt kävivät myös  läheisissä laivoissa laulelemassa. Moni kuvittelee nämä reissut paljon todellista pahemmiksi. Tytöt lauleskelivat suomalaisia kansanlauluja ja heille pistettiin laivassa pötyä pöytään.





Kun laivojen viinat houkuttivat, moni satama-alueella liikkuva mietti, miten viinaksiin pääsisi käsiksi. Eräällä Pihlajan porukalla oli takana jo monen päivän putki, eikä tietenkään killingin killinkiä. Porukasta joku äkkäsi, että mennäänpä asioimaan kreikkalaiseen laivaan. Porukka hommasi kokkien vaatteet ammattikoululta ja tekeytyi terveystarkastajiksi. Salkuissa heillä oli ammattikoulun hakupapereita, joihin he tekivät merkintöjä. Kapteeniin tarkastus upposi täydestä. Tylyinä "tarkastajat" esittivät, että ei kelpaa sellaisenaan laivan keittiö. Kapteenille oli englanniksi vinkattu, että lahjuksilla saatettaisiin asiasta selvitä. Ja kapteeni viinaksia ja tupakkakartonkeja  kantamaan. "Tarkastajat" olivat kilvan iskeneet ammattikoulun leimoja papereihin. Hätä keinot keksii, sanotaan...

Olihan ikimuistoinen retki tämäkin. Ensi kerralla tosin  taidan minäkin ottaa kunnon tuolinränkyn mukaani...

LÄHTEET: Museovirasto. Kokkola. kulttuuriympäristö. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1850] Luettu 23-7.2016.

Puomi-baarissa kuultuja ykspihlajalaisten muisteluksia 21. 7.2016.

Yle.fi. Kansankulttuuri voimissaan Ykspihlajan kulttuuriviikolla. [http://yle.fi/uutiset/kansankulttuuri_voimissaan_ykspihlajan_kulttuuriviikolla/6688172] Luettu 31.7.2016.

Pohjanpauha -kivet keskellä ei mitäään

Tässäpä tarjolla jokusia kuvia Pohjanpauhasta! Pohjanpauha on matalikko Kokkolan edustalla. Se on valtion vesialuetta. Siippa tapaa kulkea siikaa kalastamassa  tämän matalikon luona silloin, kun on hyvä merisää. Näin etäälle rannasta ei ole asiaa kovin tuulisella säällä...

Tässä alla kuvaa veneen navigaattorista, kun lähestymme Pohjanpauhaa. Kuvasta näkee hyvin, kuinka paljon matalampaa kivien lähettyvillä on.

Entisaikoinakin  alueella kalastettiin verkoilla. Verkot soveltuvat  tälle alueelle hyvin, koska pohja on kivinen.

Meidän väen kalastusreissut tapahtuvat Pohjanpauhassa yleensä niin, että verkot viedään illalla ja koetaan varhain aamulla. Entisaikoina kalastajat  saattoivat tulla Krunnista tai vaihtoehtoisesti yöpyivät avoveneidensä pohjalla, kun tulivat tällaiselle etäämpänä mantereesta olevalle kalastuspaikalle. Minä en kyllä moiseen hommaan lupautuisi...

En ole koskaan rantautunut suurimman kallion päälle, koska kalastusaluksellamme se on aika mahdotonta. Kiviä on liikaa ja vettä liian vähän. Ennen muinoin  moni kalamies kuitenkin rantautui venhollaan saalista odotellessaan.  Kivissä ja kallioissa on kuulemma useita kalastajien aikansa kuluksi naputtamia puumerkkejä.

Nyt kallioilla istuskelevat lähinnä lokit ja tiirat tai alueen uusimmat tulokkaat, merimetsot.

Pauha tarkoittanee sanana matalikkoa. Yleensä katsotaan, että pauhassa on vettä kolmesta kahdeksaan syltä vanhan mittayksikön mukaan.

LÄHTEET:

Ruotsalo - kylä meren rannalla. Krunni eli Poroluodonkari, 2011, s.  76-77.

Keisari Aleksanteri I valtiovierailulla Kokkolassa

Vuonna 1801 astui valtaan Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I.  Hallitsija teki Suomeen  reilun  kolme viikkoa kestäneen valtiovierailun syyskesällä vuonna 1819, mm. Kuopioon, Iisalmeen, Kajaaniin, Ouluun, Tornioon ja  Kemiin ulottaen matkansa lopulta Limingan, Siikajoen  ja Raahen kautta  Kokkolaan.

                                                        Yllä oleva kuva lainattu täältä.

"Tällä vaivalloisella sydänmaan retkellä teki keisari usioita laupeuden töitä köyhille ja sairaille, kohteli kansaa teillä ja taloissa lempeydellä ja tervehti rahvasta sen omalla kielellä. Kerrotulla sydänmaan retkellä aterioi keisari puolisen eräässä köyhässä talossa (Haapakankaan uudistalossa); paremman puutteessa varustettiin kiiruun kautta talon uusi talli ruokasaliksi, koristeltiin tuoreilla kuusilla ja koivuilla. Rouva Appelgrenin Kajaanista myötä seuraavat eväsvarat tulivat tarkoituksen mukaiseen käytäntöön; väsymyskään ei voittanut korkian ruhtinaan rattoisaa reippautta ja vilkkautta...(Kuvaus Keisarin matkasta sydänmaalla)."

Yllä oleva kuva lainattu täältä: Kuvan aihe: "Aleksanteri I matka Suomessa. Keisarillinen seurue myrskyssä Oulujärvellä 1819"

Keisarin matkaan mahtui monenlaista; pitkiä taipaleita jalkapatikassa, kaupungin ainoan satulan lainaamista ratsulle muun seurueen tyytyessä heinäsäkkeihin satulana, tiettömiä taipaleita soita ja kivikkoja ylitellen, ilman aamiaista jääminen Torniossa,  myrsky Oulujärvellä veneessä matkaten, ateriointia tallissa, russakoita yöpymispaikassa, kiesien rikkoutumista...

Kokkolassa nousi suuri kohu ja hämmennys, kun maaherra maaliskuussa 1819 ilmoitti keisarin matka-aikeista. Oli hetimmiten ryhdyttävä  kohentamaan kaupungin ulkoasua. Talojen omistajia kehotettiin  siistimään rakennuksiaan ja myös tarvittavia  lankkuaitoja oli rakennettava. Myös katujen kunnostustöihin ryhdyttiin.

Tiedettiin, että keisarin tuleva matka ajoittuisi syyskuulle, jolloin illat ovat jo pimeitä. Niinpä kaupungin varoilla hankittiin peräti sata  lasilyhtyä katujen valaisemiseen. Kaupungin ulkopuolelle siirrettiin kanuunoita kunnianlaukausten ampumiseksi.

Wiirilinna kertoo artikkelissaan, kuinka keisari seurueineen saapui kaupunkimme itäiselle tulliportille iltapäivällä kello kolme. Tuo itäinen tulli sijaitsi nykyisen Pitkänsillankadun luona, aika lailla Suntin uoman tienoilla.

 

Itäisen tullin luota arvovieraat saateltiin Roosin talolle, joka on nykyään tunnetumpi nimellä K.H. Renlundin taidemuseo.  Vierailusta tahdottiin tehdä vaikuttava ja oli  suunniteltu, että keisari söisi ensin päivällistä ja sitten  myös yöpyisi kaupungissa. Majapaikaksi oli valittu ylväs Roosin talo, joka edelleen seisoo jykevänä Kokkolan keskustassa. Roosin talon silloinen omistaja oli kauppias Anders Roos, jota on tituleerattu jopa Suomen rikkaimmaksi mieheksi elinaikanaan.

Keisarin saapuessa Roosin talon pihaan, oli häntä vastassa papisto, porvaristo, maistraatti sekä tietysti Roosin talon isäntä ja emäntä. Talon jykevillä kiviportailla seisoi kuusi Kokkolan kauneinta, vaaleisiin pukuihin sonnustautunutta  nuorta neitosta. Yksi heistä oli Roosin perheen 10-vuotias tytär, Sofia. Neitosten tehtäväksi oli annettu kukkien sirotteleminen hänen keisarillisen  korkeutensa jalkoihin ja kyllä keisari kumartelikin luonteelleen tyypilliseen lempeään tapaansa  heille ohitse kulkiessaan.

Arvoisan vieraan eteen oli tehty kaikki mahdollinen. Roosin talo oli laitettu ruhtinaalliseen kuntoon ja loistoon arvovieraan saapumisen kunniaksi. Tiedetään, että verhot olivat  hienoa silkkidamastia, joiden reunoissa oli fransuja.  Samaa silkkidamastia olivat myös kaikkien huoneiden huonekalut. Lattioita peittivät kallisarvoiset matot, seiniä koristivat taulut ja katossa riippui kynttiläkruunuja. Katseenvangitsijana lienee silti ollut keisaria varten makuuhuoneeseen rakennettu mahonkinen sänky. Se oli rakennettu laivan muotoon. Sänkyyn noustiin siroja rappusia pitkin. Rappuset oli tietysti topattu ja päällystetty turkkilaisella matolla! Sängyn yllä laskostuivat drapeeratut, runsasaasti heltutetut silkkiverhot ikään kuin laivan purjeina.

Mutta kovin vaisulta näytti keisari silti. Itse asiassa keisarin  vierailun tarkoituksena oli ollut nähdä Suomenmaa sellaisena kuin se on. Hän oli toivonut, ettei  häntä varten tehtäisi erikoisvalmisteluja. Keisari oli kulkenut Kokkolaan karujen seutujen kautta, jossa yleisvaikutelma oli ollut sangen köyhä ja vaatimaton. Ennen Kokkolaa keisari oli saanut vastaanottaa lähinnä harmaaseen sarkaan pukeutuneiden, köyhien alamaisten pyyntöjä ja valituksia.

"Peltojen aidat maantien varrella, missä keisari matkusti, olivat täynnä puhtaasti puettua kansaa, samoin kestikievareitten kartanot.  Talokkaiden tyttäret, luottaen keisarin kaikkialla kuuluisaksi tulleeseen laupeuteen, olivat useasti niin rohkeita, että kestikievareitten kartanoilla menivät käsin koettelemaan kuinka hienoa verkaa keisarin vaatteet olivat. Keisari sai useasti kuulla tyttöin imarrellen sanovan toisillensa: "Voi kuinka lempeä hän on - ja kaunis kun Herran enkeli!" - Tyttöin viaton uteliaisuus huvitti keisaria, eikä kukaan saanut häiritä heidän ja kansan yleisesti vapaasti liikkumista keisarin läheisyydessä. Keisari käski tulkin sanoa tyttärille: "Ne tytöt ovat minun (keisarin)  mieluiset, joilla on siistit omatekoset vaatteet. " - Samoin kun "minulle on mieliksi kun kansa on ujostelematon (Kuvaus keisarin matkasta Limingassa)."

Kaikki alkoi olla valmista, jotta keisari voisi astua runsaaseen päivällispöytään. Korkea-arvoiset vieraat olivat  tuskin ennättäneet istuutua sisään Roosin taloon, kun keisari jo ilmoitti haluavansa pikimmiten jatkaa matkaansa. Talon isäntäväki tietysti esteli ja kertoi tulossa olevasta päivällisestä ja jaloimpien viinien tarjoilusta.  Vaan keisari oli  taipumaton. Pian hänen hevosiaan oltiin jo valjastamassa.  Tällöin  keisari ilmoitti sallivansa tarjottavan kupillisen kahvia.

Tästähän paniikki kehkeytyi. Ei ollut kahvia tarjottavaksi, sillä kahvi oli suunniteltu keitettävän vasta päivällisen jälkeen. Hädissään Sophia-rouva kiiruhti  lähellä  olleeseen kauppias Krögerin  taloon, jossa onnekkaasti sattuikin olemaan pannullinen kahvia valmiina.  

Niin sai keisari  tahdikkaasti kahvinsa ja  antoipa  hän vielä  talon emännälle Sophia Roosille läksiäislahjaksi briljantein koristellun kaulakorun lausuen lämpimät kiitoksensa ja tyytyväisyytensä. Hartaasti  valmisteltu keisarivierailu kesti lopulta  kaikkinensa  45 minuuttia!

Kokkolasta keisarin matka jatkui Vaasaan, sieltä Kristiinankaupunkiin jättäen sen jälkeen pohjanmaan ikuisesti taakseen.

LÄHTEET:
Annikki Wiirilinna. Roosien aika Kokkolassa 1700-1800 lukujen vaihteessa. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/roosien_aika_kokkolassa_1700-1800_lukujen_vaihteessa/] Luettu 5.7.2016.

Annikki Wiirilinna. Veneenrakennuksella  pitkät perinteet Keski-Pohjanmaalla. [http://www.porstuakirjastot.fi/files/original/8d36b2f93f04d19b41f34442e502b682.pdf] Luettu 5.7.2016.

Arkistolaitos. Tsaari Torniossa. [http://arkisto.fi/uploads/Arkistolaitos/Maakunta-arkistot/Oulu/Tornionjoki/2_4.html] Luettu 6.7.2016.

Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät. Kun keisari kainuussa kävi. [http://kulttuuriperintoinventointi.blogspot.fi/2015/06/kun-keisari-kainuussa-kavi.html] Luettu 6.7.2016.

Kirjastovirma. Kuninkaantiestä keisarintieksi.[ http://www.kirjastovirma.fi/oilinginvarrelta/kuninkaantiesta_keisarintieksi] Luettu 6.7.2016.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. 1969, s. 445-446.

Kursivoidut tekstit suoria lainauksia: Auren, P.W. Keisari Alexander I:sen matka Pohjanmaalle 1819. Oulu 1894. [http://digi.kirjastot.fi/files/original/5ef86c5a27fdf70a652122aaf12fe7ed.pdf] Luettu 5.7.2016.

Tulipas hieno satama-alue Rytikariin!

 Menneen talven kiepeillä luin jostain Rytikarin kehittämishankkeesta.  Rytikarihan sijaitsee Ruotsalossa. Vanhalle venesatamalle oli suunniteltu yleisilmettä nostattavaa kunnostusta. Kesän korvilla täytyi lähteä tilannetta katsastamaan.

Rytikariin saapuminen kesällä konkretisoi sanan kesä.  Hyvin tunnelmallinen alue!

Sataman yhteydessä olevista vanhoista venevajoista keskimmäiset vajat on purettu ja tilalle nousee neljä uutta kalastusvälinevarastoa. Kuvanottohetkellä kesäkuun lopussa  oli vajojen perustukset valmiit ja kattorakennelmat lepäsivät perustusten päällä.

Uusi parkkipaikka palvelee sekä vanhaa että uutta venesatamaa ja uimareita.  Taustalla näkyy vessa ja etualan punainen rakennus on alueella jo aikaisemminkin ollut pukukoppi.

Hankkeen toteuttajana on ollut Kälviän ja Ullavan jakokunnan yhteisten maa-alueiden osakaskunta. Kuten alla olevasta kyltistä selviää, on hanketta tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

  Kokkolan kaupunki kunnosti  keväällä 2015  venelaiturin 32 veneelle. Nyt uudessa  remontissa tehtiin uusi aallonmurtaja ja lisää venepaikkoja. Alueelta löytyy myös vierasvenepaikka. Tässä alla  se vuosi sitten kunnostettu venesatama. Siisti sekin.

Uudessa veneaiturissa on kuvaushetkellä vasta yksi vene.

Vanha Rytikarin yleinen  uimaranta hiekkoineen on entisellä paikallaan, mutta uusi ja hieno uimalaturi on rakennettu aallonmurtajan viereen. Tämä mahdollistaa suoraa syvempään veteen menemisen. Uimaranta  on hiekoitettu, mutta syvemmällä on kivistä.

Pieni miinus siitä, että laiturin päähän on kiinnitetty tikkaiden molemmin puolin  veden alle paksut metalliketjut. Vaikka ne levenevätkin v-mallisesti, heräsi omassa mielessäni pelko, että joku niistä tietämätön  humpsahtaa veteen sukeltaessaan suoraan ketjujen päälle! Sen verran olen ollut lasten kanssa tekemisissä, että tiedän, ettei innostuksen puuskassa tällaista  välttämättä tule huomanneeksi...

Mutta uimalaituri - se on muuten aivan ihana! :)



Venesatama-aluetta on ruopattu ja alueelle on rakennettu uusi aallonmurtaja.

Tässä alla näkymä uimalaiturilta hiekkarannalle.

Rytikarin uuden yleisilmeen voi typistää yhteen sanaan: siisti!

Hetki Kaarlelan kirkossa

Tällä kertaa lyhyt postaus. Video tulee minulle niin rakkaasta Kaarlelan kirkosta. Sinänsä mystistä, että olen tuohon kirkkoon niin kiintynyt. Se ei ole lapsuuteni kirkko, minua ei ole siellä edes vihitty. Olen vuosien aikana lukenut Kaarlelan kirkon historiasta niin paljon, että ehkä siksi olen niin sinut sen kanssa.

Olen soittanut ja laulanut kirkossa useamman kerran. Oppilailleni tapaan sanoa, että jokaiselle ihmiselle pitäisi suoda mahdollisuus laulaa kirkossa yksin. Vanhojen kirkkojen akustiikka on huikea!

Minä en ole sitten nuoruusvuosien jälkeen paljoakaan laulellut. Soittaminen on helpompaa. Laulu vain jotenkin jäi kaiken muun jalkoihin, vaikka nuorempana sitä opiskelinkin. Kuoroihminen en ole ikinä ollut...Tällä kertaa halusin kuitenkin kunnioittaa niin rakkaan appeni muistoa ja omistaa lauluni hänelle.

Laulun valinta - yleensä vaikeaa, mutta tällä kertaa tiesin, että on vain yksi laulu, jonka haluan  laulaa. Viis siitä, että laulu on äärettömän vaikea, viis siitä, kompuroisinko,  halusin laulaa sen vain "Afalle, " elämänsä niityillä karjaa paimentaneelle...

Läheisen hautajaisissa ei ole helppo laulaa. Muutamaan kertaan meinasi itku vallata mieleni...Sen kuulee äänestä...