Vuoden varrelta

2016

*Raskain vuosi varmaan ikinä, mutta hei - elossa ja  järjissään sentään edelleen!

Tässä muutamia pysähtymispisteitä vuoden ajalta.

*Tasan vuosi sitten vietin vuoden viimeistä päivää ensiavussa. Isäni oli hyvin sairas. Huoli oli kova. Jäi omat uudenvuoden  ruokaostokset väliin, en ollut ehtinyt edes syödä. Pari vesipulloa sentään oli laukun pohjalla...Sisko lähetteli samaan aikaan viestejä Thaimaan vuoden vaihtumisesta ja yritti pitää meitä etänä kasassa. Isälle esitin kuvia siskon perheestä  ratsastamassa norsuilla. Tilanne oli korni. Sermin takana nuorimies oksensi pitkin lattioita. Oli ottanut yliannostuksen huumeita. 

*Hiihtoloman päätimme "vain olla kotona." Viisas päätös, sillä mikään muu ei olisi onnistunutkaan. Siippa sairastui vakavasti influenssaan. Helmikuun loppu oli vasta alkusoittoa sairaudelle. Onneksi en silloin tiennyt sitä. Seuraavat 3 kk hän oli sairaalassa.   Kun teho-osaston lääkäri ensi sanoikseen sanoo, ettei voi taata miten käy... että jos ei muutosta olossa pian  tapahdu, on seuraava vaihtoehto koomaan vaivuttaminen...Tajusin hyvien työkavereiden merkityksen. He surivat puolestani ja kanssani. Halusin olla töissä. Sain sieltä voimaa ja jotain muuta ajateltavaa. Minulle riitti lupaus siitä, että voin jäädä kotiin milloin vaan jos siltä tuntuu. Ajattelin myös, että lapsille on parempi, kun arki rullaa mahdollisimman paljon entiseen tapaan. Tajusin myös, että selviydyin kuin selviydyinkin arjen pyörittämisestä; omakotitalo, lumityöt, lapset, autot, uima-allas,  metsästyskoirat...Ymmärsin  olevani aika vahva ihminen (ne koirat meinasin kyllä moneen kertaan listiä...). Aloin kirjoittaa vihkoon joka asian, miten toimia, kun jokin asia joko talossa tai  autoissa mättää ...Minun pyhä kirjani...

*Maaliskuussa minua pyydettiin tohtoriserkkuni lapsen kummiksi. Lupauduin. Uusin kummipoikani on Jaakko. Kaikki kummilapseni, joita on useita, ovat poikia.  Ristiäispäivä oli meille ilon juhla.

*Pääsiäinen meni Oulussa. Siippa oli siellä tehohoidossa. Poikien kanssa kävimme häntä katsomassa.  Tästä alkoi myös  hidas toipuminen.

*Siippa saapui kevääksi kotiin. Viikon ennätti olla, kun oltiin taas sairaalassa. Tällä kertaa sermin takana oksenteli itsaria yrittänyt nuori. Koin sen hetken hyvin ahdistavana - sermin toisella puolella tahdottiin sammuttaa elämä, toisella puolella taisteltiin kynsin hampain. Sellaista kai se elämä on.

*Siippa pyysi ottamaan yhteyttä ystäväpariskunnan mieheen. Mies tuli käymään ja samalla kertoi, että omassa elämässä tuli hänelle yllätysero. Olimme kuin puulla päähän lyötyjä. Nainen  oli nuoruusystäväni. Mies otti siipan sairastelun ja eronsa  niin rankasti, että pohti, pitäisikö hänen  ajaa rekan alle ja siipalle saataisiin samalla uudet keuhkot. Pari kuukautta myöhemmin mies soitti. "Ajoin sen kolarin, mutta hirven kanssa. " Ystävämies ratkesi nauruun, kun ensimmäisenä kysyin, että ai keuhkojenko takia...Hengenlähtö hänellä oli ollut hiuskarvan varassa. Mustaa huumoria alakulovuoden jälkeen puolin ja toisin...Oli hienoa todeta, että onneksi jäi henkiin.

*Kesäloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tai niin toivoin. Ensimmäisenä lomapäivänä niksautin selkäni.  Podin sitä seuraavat puoli vuotta. Nyt pistän sen rankan alkuvuoden ja  elimistön uupumuksen piikkiin.

*Siskontytön lakkiaiset. Leivoin sinne voileipäkakut. Sydän oli pakahtua, kun siskontyttö oli  niin onnellinen. Kirjoitukset menivät nappiin. Juhlissa tapasin läheisiä sukulaisia joita näen harvoin. Ja mikä parasta, siskontyttö pääsi opiskelemaan kauppakorkeaan:)

*Kesäkuussa appiukko kuoli yllättäen. Ennätti tosin olla sairaalassa muutaman päivän. Minä en ehtinyt häntä katsomaan, mitä vieläkin harmittelen.  Appi oli kysynyt viimeisenä päivänään "Missä Minna?"   Järjestimme isohkot hautajaiset. Halusimme sen tehdä. Siippa kantoi isänsä happilaitteiden varassa hautaan...Koko perheenä koimme, että hautajaiset olivat osaltamme iso kiitos apelle.

*Paria päivää ennen koulun alkua menin kalevalaiselle jäsenkorjaajalle. Selkä oli niin kipeä., että toinen vaihtoehto olisi ollut  vain sairasloma. Sitä en halunnut. Vähitellen selkä alkoi toipua.

*Syyskuussa sain suruviestin. Minulle läheinen setä kuoli äkisti. Setä, jonka luona asuin talven 1986. Nukuin silloin  viikot  ilmaiseksi hänen olohuoneessaan. Setä katseli yömyöhään telkusta amerikkalaista nyrkkeilyä samassa huoneessa. Meillä oli hyviä hetkiä. Annoimme molemmat tilaa toisillemme. Suostuisikohan kukaan nuori opiskelija enää moiseen:) Viikonlopuiksi menin kotiin, koska sedällä oli tuore naisystävä...Setä - ihminen, jota oikeasti jäin kaipaamaan. Silloinen naisystävänsä otti yhteyttä 30 v jälkeen nyt joulukuussa. Halusi oikeasti kuulla mitä minulle kuuluu. Liikuttavaa.

Summa Summarum. Rankka vuosi. Kaikki ei ole vieläkään aivan  normisti, mutta loppuvuosi on ollut keveämpi. En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia. Tämän vuoden jälkeen en oikein osaa suhteuttaa muutaman kilon painonpudotusta tms...Se, että läheisillä olisi hyvä ja että joten kuten on tunne, että hallitsee omaa elämäänsä ja nauttii olostaan ja työstään. Olisikohan se siinä!