Eläimiin sekaantumisia entisaikaan

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen reilut kolme  vuotta sitten, mutta erityislaatuisuutensa vuoksi se jäi keskeneräiseksi. Emmin, onko tällaisesta soveliasta edes kirjoittaa... Tekstin kirjoittamisen innoittajana toimi silloin synkistä, mutta koukuttavista aiheista kirjoittavan historioitsijan, Teemu Keskisarjan, huikea väitöskirja "Secoituxesta järjettömäin luondocappaleiden canssa." Hurahdin silloin kesälomallani lukemaan sitä... Ja sitten tietysti vielä jälkiruoaksi Keskisarjan kirja "Kyynelten kallio." Kannattaa  lukea! Muutoinkin Keskisarjan tie tutkimusmaailman guruksi on vertaansa vailla: Keskisarja pyrki 3-kymppisenä rakennusmiehen hommista yliopistoon historiaa lukemaan ja pääsi sisään viimeisenä minimipisteillä. Neljän vuoden kuluttua hän oli tohtori, nykyään dosentti. Jossain vaiheessa varmaan löytyi sisäinen palo! Pidän tällaisista elämäntarinoista.:)

Blogikirjoitukseni olisi ehkä jäänytkin ikuisesti keskeneräiseksi, mutta aihe on saanut viime aikoina ajankohtaisuutta ja palstatilaa. Lehdet hohkasivat kuin uutta rikostyyppiä, kun Oulussa ilmeni vuoden 2017 alussa eläimiinsekaantumistapaus. Itse asiassa rikostyyppi on hyvin vanha. Jo raamatussa siitä on mainintoja ja varoituksia.  Asia on  saanut myös jo ennen tätä Oulun tapausta huomiota, sillä Suomi on yksi harvoista maista, joissa eläimiinsekaantuminen ei ole nykyään  rikos.

Teemu Keskisarjan tutkimusaineistossa on peräti 253  ilmi tullutta eläimiinsekaantumistapausta vuosilta 1728-1778. Keskisarja on etsinyt käsiinsä oikeuden pöytäkirjoja myös Kokkolasta! Ja mikäs olisikaan kutkuttavampaa, kuin rehti paikallishistoria...

Tuomiolle päätyneet tapaukset ovat tietystikin vain jäävuoren huippu. Moni selvisi puuhistaan ilman kiinni jäämistä. Toisaalta  eläimiin sekaantuminen oli Pohjolassa yleisempää kuin 1600-luvun noitavainot, joita on ilmiönä tutkittu paljon enemmän. Entisaikoina houkutus eläimiin saattoi olla suurta jo siitä syystä, että ihmiset nukkuivat usein lähellä eläimiä.

Tarinamme kantaa tällä kertaa Kokkolassa  Sokojan suuntaan. 49-vuotias Anders Borgarbacka jäi kiinni hommistaan sattuman oikusta. Ilmeisesti Anders ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, mutta puuha tuli oikeuden tietoon Andersin elämöityä pahemman kerran kotitilallaan tapahtuneen jälkeen.

Andersin tapauksessa todistajina kuultiin omaa poikaa ja vaimoa, jotka kertoivat synnin tapahtuneen kammarissa, jonne Anders oli  leivällä houkutellut tamman. Tarina ei kerro, oliko Borgarbacka juovuksissa teon sattuessa, mutta rivien välistä luettuna se on aika ilmeistä. Ilmeisestikin isäntä jäi tekosestaan kiinni niin sanotusti rysän päältä ja poika talutti hevosen kammarista pihalle. Anders ei mitenkään ryhtynyt salailemaan puuhiaan  kotiväelleen, vaan  isä-rukka meni vielä  suivaantuneena  toivottamaan poikansa helvettiin.

Käräjillä Anders Borgarbacka tunnusti kontollaan olleen myös kaksi kaksinkertaista huoria. Oikeus katsoi aluksi, että Anders pyrki lisätunnustuksillaan viivyttämään rangaistusta, joka tulisi eläimeensekaantumisesta. Borgarbacka kuvaili oikeuden edessä retkiään Uudessakaarlepyyssä yksityiskohtaisesti. Siellä hän oli juovuspäissään päätynyt naisten viereen.

Lopulta selvisi, että Andersin kelkkaan päätyneitä eläimiäkin oli useampia. Lisäksi toinen Andersin naiskumppaneista  myönsi syyllisyytensä ja sai tästä tunnustuksesta kuolemantuomion. Naisen saama tuomio lieventyi myöhemmin hovioikeudessa.

Todistukset Andersin eläimiin sekaantumisten loppuunsaattamisista eivät olleet yhtäpitäviä ja niinpä Anders ei ollut oikeuden puolesta hengenvaarassa.  Kotiväen asenne tapahtuneeseen oli aggressiivinen, mutta he eivät olleet kuitenkaan nähneet isäntää täysin alastomana saati sittenkään ihan itse teossa. "icke byxorna nedsläpta, mindre hans lem uti stodets skap" eli käännettynä kuta kuinkin niin että "housut eivät olleet alaslaskettuina, eikä elintä ollut nähty eläimen sisällä..." Hmmm...

Käräjillä näyttöä löytyi Andersia vastaan kuitenkin niin paljon, että se olisi mahdollistanut kuolemantuomion. Keskisarja mainitsee, että  hovioikeuden leutraatiolinja eli lieventämismenettelykin olisi voinut tässä tapauksessa jäädä kyseenalaiseksi, sillä käräjäkirjurin kerrotaan  saaneen syylliseltä jopa  siemensyöksyyn yltävän tunnustuksen. Eräs todistajista kertoi oikeudelle Borgarbackan selitelleen, ettei eläimeensekaantuminen ole syntiä, vaan tamman kanssa voi tehdä sitä sun tätä -  "du kan hafwa nog att giöra med stodet".

Vaikka tekoa pidettiin pöyristyttävänä, oli rangaistuksen toimeenpanoon monta oikeudellista mutkaa matkassa  ja kuolemantuomiokin loppujen lopuksi epävarmalla pohjalla. On oletettavaa, että kyläläiset olivat lopulta suivaantuneet Borgarbackan toimiin ja heiltä lankesi asialle kansantuomio.

Tapaus sai nykyihmisen kannalta katsottuna mykistäviä ja yllättäviäkin piirteitä. Kun Anders Borgarbackaa lopulta kuljetettiin tutkintavankeuteen Korsholmaan, juotettiin roisto  holtittomaan humalaan ja vieläpä surmattiin.

Borgarbacka  oli nimittäin taannoin sekaantunut myös vanginkuljetuksesta vastanneen nimismiehen eläimeen (kävipä kehno tuuri...) ja tämän vuoksi surmasta tuomittu  nimismies selvisi teosta puolella henkisakolla. Löysin tietoa henkirikosten rangaistussäännöistä  Savossa 1830-luvulta. Siellä henkisakon määräksi kerrotaan joko kokonainen (200 hopeataaleria ja asianomistajan sakko-osuus, käytännössä 100 hopeataaleria) tai puolikas henkisakko tuottamuksen asteesta riippuen. Oletettavasti korvaussumma on ollut täälläkin lähes vastaava.

Kaarlelan seurakunnan rippikirjasta 1756-1762 selviää, että talon isäntä Anders Borgarbacka  on kuollut vuonna  1760.

Tapaus on sinällään erityinen kyläläisten ja kotiväen vahvan reaktion ja isännän oman raivonpurkauksen vuoksi. Elämiinsekaantuminen oli 1700-luvun yhteiskunnassa tietyissä rajoissa jopa siedettyä, vaikkakaan ei sallittua. Etenkin murrosikäiset pojat paimenessa ollessaan  olivat eläinten kanssa paljon tekemisissä ja ajautuivat usein näihin tekosiin.  Keskisarja nostaa tutkimuksessaan esille myös näkökulman, jonka mukaan ihmiset näkivät lapsesta saakka eläinten parittelua, kun taas ihmisten välistä sukupuolista kanssakäymistä salailtiin. Samalla hän pohtii sitä, miksi tapauksia oli muita maita enemmän todistetusti Ruotsissa ja nykyisen Suomen alueella. Yhdeksi syyksi Keskisarja näkee kovan kirkkokurin ja sen, että miehillä oli lupa avioitua vasta 21-vuotiaina.

Moni tapaus jäi ilmeisesti oman sisäpiirin tietoon, eikä asiaa välttämättä haluttu viedä käräjille saakka yksinkertaisesti jo sen vuoksi, että hyväksikäytetty eläin katsottiin saastuneeksi. Sen maitoa ei voinut juoda, sen lihaa ei voinut syödä, vaan eläin tuli tappaa. Hyvin köyhissä oloissa oleville se olisi ollut taloudellinen katastrofi. Häpeästä puhumattakaan.

Kaiken muun pahan lisäksi ihmisillä oli pelko sekasikiöiden syntymisestä. Pelko oli oletettavastikin ahdistava ja suuri. Valtakunnanantikvariaattori Johan Hadorph "tiesi kertoa" lainsäädäntöä valmisteleville, että Norrköpingissä oli jo syntynyt hirviö, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi lehmä. Tämäkin on huvittavaa, sillä juuri luin Helsingin Sanomista artikkelin, jonka mukaan tutkijat ovat nyt  lopultakin kyenneet laboratorio-oloissa luomaan sian ja ihmisen sikiön yhdistelmiä. Eipä tiennyt 1700-luvun eläimiin sekaantuja, kuinka haasteellista sekasikiön ilmoille saattaminen oikeasti olisikaan:)

Hallitsija Kustaa III esitti jo vuoden 1778 valtiopäivillä kuolemantuomion lakkauttamista eläimiin sekaantumisesta. Ehdotus ei  mennyt läpi papistolle. Teloitukset asian vuoksi loppuivat kuitenkin tähän vuoteen, sillä asia olisi pitänyt alistaa ensin kuninkaalle, joka oli sula käytännön mahdottomuus ja toisaalta tiedettiin, ettei  kuningas  olisi edes myöntänyt lupaa.  Suomen suuriruhtinaskunnassa eläimiin sekaantumisen  rikoksesta oli mahdollista saada rangaistus aina vuoden 1889 rikoslainuudistukseen  saakka. Oikeuslaitoksissa käsiteltiin eläimiin sekaantumisia kuitenkin vielä silloin tällöin 1900-luvulla. Sotien jälkeen tiedetään  luetun asiasta vielä useita syytteitä sadoille suomalaisille.

Virallisesti eläimiin sekaantumisen kriminalisointi Suomessa  päättyi vuonna 1970. Asiasta ei ole puhuttu vuosikymmeniin isolla äänellä, mutta viime vuosina sitä on nostettu uudelleen esille etenkin eläintensuojelijoiden taholta. Nykyinen  laki kieltää Suomessa vain sellaisen eläimiin sekaantumisen, joka aiheuttaa eläimelle kärsimystä, kipua tai tuskaa...Mitenkä sen tuskan sitten  ikinä todeksi näyttääkään...?

Tätä kirjoittaessa uusi eläinsuojelulaki  Suomessa on valmisteilla. Esimerkiksi Ruotsissa kriminalisoitiin eläimiin sekaantuminen 2014 ja Tanskassa uudelleen vuonna 2015.

LÄHTEET:

Keskisarja, Teemu.Secoituxesta järjettömäin luondocappaleiden canssa. Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa. " Helsingin yliopisto. Väitöskirja. 2006.

"[http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/keskisarja/secoitux.pdf] Luettu 7.7.2013.

Koskivirta, Anu. "Sisäinen vihollinen." Henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä. Helsingin yliopisto. Väitöskirja 2001.[http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/sisainen] Luettu 22.1.2017.

”Secoitus järjettömäin luondocappalden canssa” oli laajalle levinnyt vitsaus. Kansan uutiset. [http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3097306-secoitus-jarjettomain-luondocappalden-canssa-oli-laajalle-levinnyt-vitsaus] Luettu 22.1.2017.

Sian kanssa paritellutta miestä ei epäillä eläimeen sekaantumisesta -  teko ei ole Suomen laissa rikos. Iltalehti. fi.[ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701222200057536_uu.shtml] Luettu 22.1.2017.

Secoitus luondocappalden canssa eli vaiettu totuus Suomen historiasta. Kai Hirvasnoro - Juttuarkisto. [http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/12/secoitus-luondocappalden-canssa-eli.html] Luettu 22.1.2017.

Tutkijat raportoivat kasvattaneensa sian ja ihmisen sekasikiön. [http://www.hs.fi/tiede/art-2000005063451.html] Luettu 27.1.2017.