Rakastan hautausmailla kiertelyä. Se johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt nuoruusvuoteni lähellä hautausmaata asuen ja monia kertoja iltalenkkini suuntautuivat silloin hautausmaille kävelylle.
Tällä kertaa pistäydyn Lohtajan Karhintien varressa sijaitsevalla hautausmaalla.
Lohtajalla huomioni kiinnittää kaksi vierekkäistä hautakiveä. Etenkin niiden nimet. Maria Efrusiina Hawela eli Thompson.
Ja ilmeisesti hänen puolisonsa Charles Thompson. Etenkin tämän miespuolisen nimi herättää kysymyksen, mistä hän on seudulle tuohon aikaan kulkeutunut. Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt.
Sainkin sitten tämän tekstin julkaistuani kiinnostavan viestin, tarinan tästä pariskunnasta. Se oli koskettava, vaikkakin hyvin surullinen. Säästän yksityiskohdat julkiselta kirjoittelulta, mutta kuulemani mukaan Maria Eufrosyne Havela oli syntynyt Lohtajalla.
Maria matkusti ensimmäisen kerran Amerikkaan 1890 ja avioitui siellä jokunen vuosi myöhemmin Charlesin kanssa, joka saattoi olla syntyjään venäläinen ja nimellä Tichonoff, hän käytti myös nimeä Kalle Havila/Havela. Pariskunta sai lapsia ja kulki ees ja taas Suomen ja Amerikan väliä. Marian kohtalona oli kuolla jo aikaisessa vaiheessa Amerikassa, Charles kuoli myöhemmin Suomessa.
Nämä ruosteiset, peltiet hautamuistomerkit ovat koskettavia ja valitettavasti katoava osa ajankuvaa. Teksteistä enää harvoin saa selvyyttä.
Karun kaunista.Jotenkin nykyajan prameus hautamuistomerkissäkin on niin muuta maailma kuin tämä peltilaatta...
Hieno idea tällainen muistokivi. Ei iso vaivannäkö, mutta pysäyttää kyllä lukemaan tekstin.
Ruostuneen pellin kauniisti kruusatut metallikiekurat. Niin kaunis hautapaikka puiden suojissa.
Toiselle puolella hautausmaata on uudempia hautamuistomerkkejä. Suomalainen säntillisyys näkyy täälläkin.
Pelkistetyn kauniita metalliristejä hautausmaan takaosassa.
En ole koskaan käynyt tässä siunauskappelissa sisällä. Se täytyy ottaa joskus ajan kanssa kohteeksi.
Nälkävuosien uhrien muistomerkki heille, jotka jäivät sen uhreiksi vuosina 1867-1869. Noin 350 lohtajalaista ja koditonta kulkijaa. Eivät saaneet edes omaa hautapaikkaa. Muistomerkki, luonnonkivi, on vuodelta 1964.
Jotenkin tätä kiveä katsoessa ymmärtää paljon paremmin Isä meidän-rukouksen pyynnön "Anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinen leipämme..."
Poistun kirkkomaalta hiljaisena. Nämä ovat joka kerta pysäyttäviä käyntejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti