Hei ja hoi täältä tenttikirjojen keskeltä! Olen naputellut viime päivinä niin paljon eseitä, että hiirikäteni on sanomassa sopparinsa irti. Jännetupitulehdustako pukkaa? Tahti on nyt sen verran hyvä, että enää yksi tähänastisista kirjoitelmista on keskeneräinen - periksi ei anneta, vaikka urakka meinaa välillä ajaa epätoivon partaalle...No, uusi opiskeluviikko on jo viikon päästä ja silloin taitaa tulla tehtäviä samanlainen setti lisää...
Joka tapauksessa olen kyllä aika innoissani opinnoistani. Onneksi sittenkin rohkenin pistää paperit vielä tällä iällä eteenpäin...Poikani, joka pian saa ensimmäisen ammattitutkintonsa valmiiksi, totesi juuri tänään, että työmarkkinoilla pitäisi samaan aikaan olla sekä vastavalmistunut tuoreilla tiedoilla, että omata 40 vuotta työkokemusta - no - pitääpä muistuttaa tästä pojalle joulun alla, kun valmistun, että äitis melkein on:)))
Äitienpäivää vietimme pienimuotoisesti. Ruokailimme yhdessä äitini, anoppini, siippani ja nuorimmaiseni kanssa. Oli kiva kokoontua yhteen. Nyt on ähky, mutta ehkä tästä vielä toipuu ja jo illemmalla kurkkii toiveikkaana taas jääkaapin valoja.
Illemmalla ehkä esikoiseni perheineen käväisee kahvilla. Tällä kertaa tarjoilen ainoastaan mansikoita joillain lisukkeilla. Joskus pieni on kaunista, nyt ei aika oikein ole riittänyt leivoskeluun.
Eilisen illan hoidin pojanpoikaa. Kävimme naapurustossa kaksosten synttäreillä. Poika seurasi kiinnostuneena 9-vuotiaiden touhuja. Kotiin päin palatessa hän potki innoissaan asfaltilla potkupyöräänsä. Pian 2 ja ½-vuotias lykki itseään tarmokkaasti vauhtiin ja huusi alamäkeä ohitseni kiitäessään "LUJAA." No, kahden valmiiksikeitetyn pojan äitinä en enää oikein osaa pelätä. Ehkä siinä motoriikka kehittyy. Lupaavalta ainakin näytti.
Pojan kanssa käytiin myös keräämässä pojan äidille aamuksi pieni ja suloinen kukkakimppu pojan omalta takapihalta. Kauniimpi kuin ostettu,totesin.
Oppilaiden kanssa ollaan kovasti keskitytty äiteihin. Mielestäni ekaluokka on tällaisiin teemoihin ihan huippu ja olisipa ollut kiva olla kurkkimassa pakettien aukaisuhetkiä kärpäsenä katossa. Teimme tänä vuonna aika isotöisen homman. Valokuvasin ensin jokaisen oppilaan muovikukka kädessä, tulostin ne valokuvapaperille, laminoin kuvat. Sitten kartonkikehykset ja päälle oppilaat rakensivat paperimassakehykset, jotka saivat maalata mielensä mukaan eri väreillä. Taakse vielä taulukoukku ripustusta varten. Tuli aikas hienoja ja ilo tihkui lasten ilmeistä ainakin. Kiva seurata, kuka valitsee millaisen värin.
Mukaan lisukkeeksi tietysti kuningataräitien peilikortit.:) Pinkkiä ja kultaista - mietin, olenko lapsena jäänyt paitsi tällaisista väreistä, kun edelleen rakastan kaikkea kimaltavaa. Nauroin kyllä kovasti, kun tohtoriksi asti opiskellut serkkutyttöni totesi minulle tässä taannoin, että hän niin rakastaa kaikkea kiiltävää. Voiko tämä olla ihan geeneissä asti?:)))
Samalla hieman kielitietoisuutta luokkaan - eräs oppilaani rutisti onnittelunsa korttiin eestiksi. Opeteltiin lausumaan ja kirjoittamaan se kaikkien kanssa.
Koululta bongasin myös vietnamilaislähtöisen työntekijän, joka ílahtui mielettömästi, kun pyysin häntä kirjoittamaan "Onnea äiti" luokkani taululle omalla äidinkielellään. Kun nyt ei matkustamaan päästä, niin maailmaa voi avartaa ihan lähikontakteinkin!
Siippani aamusta salkoon veivaama lippu lepattaa tällä kertaa tuulessa kauniisti.Vaikka tekisi mieleni keväiseen ulkoilmaan, niin urheasti hillitsen itseni ja palailen taas naputtelemaan hiirikädelläni hommia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti