Meripuiston "Lokinmuna"

 Kaivoin esille muutama vuosi taaksepäin näppäämäni kuvat tästä kiinnostavasta taideteoksesta. Tämä työ sijaitsee Kokkolassa lähellä Meripuistoa ja asuntomessualuetta, nurmialueella, lähellä Meritietä.. 

                     

 

Työn nimi on Lokinmuna ja taiteilija sen takana on Jaakko Pernu. Kuvataiteilijamatrikkelin mukaan Pernu on 1958 syntynyt kälviäläissyntyinen kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija.

"Materiaaliltaan katoavat
ympäristötaideteokseni ovat usein
suurikokoisia. Töitteni ulkoinen
muoto ja ajatuksellinen lähtökohta
peilautuvat teoksiksi ihmisen ja
luonnon vuorovaikutteisista
suhteista."
-Jaakko Pernu-

                       

Tämä kiinnostava ympäristötaideteos on valmistettu pajusta. Teoksen valmistumisvuosi on 2011 eli Kokkolan asuntomessuvuosi.

 

      

Tällainen ulkona oleva ympäristötaideteos kestää aikansa. Pernun taiteelle onkin tyypillistä, että materiaali on usein katoavaa. Pernun teokset kertovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tarinaa. 

Teosta ympäröi maahan upotetut luonnonkivet ja muutama maassa oleva spottivalo.

Tämä Kokkolan kaupungin tilaama työ on tehty ensin sahaamalla pajut ja sen jälkeen kuorimalla ne. Jokainen puu on käsitelty lahonsuojalla ja puiden pintaan on käsitelty harmaan sävyllä. Materiaalina paju on hyvä, koska sitä on helposti saatavilla, se on jopa ilmaista ja monipuolista.

Lokinmunalla on korkeutta peräti viitisen metriä. Työhön on kulunut noin tuhannen pajukeppiä. Siihen on käytetty kolmisen tuhatta ruuvia. Pernulle puu on suosikkimateriaali. Varhaiset muistot Pernulla on isästään, joka rakensi puuveneitä ja Pernu oli usein hänen kanssaan apuna. Isän puunkäsittelytaidot siirtyivät tätä kautta Pernun töihin.

Teos maksoi aikanaan ilman perustamiskustannuksia 15500 euroa. Pernun mielestä lokinmuna oli luonteva aihe paikkaan, jossa asuntomessualueen keskeinen sijainti vesielementtien keskellä, merellisyys ja linnut, ovat lähellä.

Muoto tallaiselle työlle syntyy sapluunan avulla pyörittämällä. Keppi kepiltä jokainen paju ruuvataan kiinni ja pajun pää sahataan sapluunan mukaisesti, jotta muoto lokinmunasta tulee näkyviin.

Pernulla on paljon läheisesti tätä työtä muistuttavia töitä. Niistä noin puolenkymmentä sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Kanadassa, Torontossa on Pernun 35-metrinen metallitaideteos "Summer Clouds". Myös Vancouverissa on Pernun työ "Floats" ja Meksikossa Valle de Bravon lomakaupungissa "Hour Glass." "Muina töinä mainittakoon Kotkassa oleva "Meren pisara" ja Oulussa sijaitsevat "Vellikello" ja "Päivänvarjo."

LÄHTEET:

Jaakko Pernu. Et. [https://artii.fi/fi/artists/jaakko-pernu-2/] Luettu 26.3.2022.

jaakkopernu: environmental and minimalist artist. The green side of pink. [https://www.thegreensideofpink.com/design-en/art/2021/jaakko-pernu-environmental-and-minimalist-artist/?lang=en] Luettu 26.3.2022. 

Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura. [https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jaakko-pernu] Luettu 26.3.2022. 

Meksikon raharikkaat ihastuivat Pernuun. [http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/helmi16/meksikon.htm] Luettu 26.3.2022. 

Yle uutiset. Pernulta teos asuntomessualueelle. [https://yle.fi/uutiset/3-5370451] Luettu 26.3.2022. 

Yle uutiset. Pernun pajusta taipuu lokinmuna. [https://yle.fi/uutiset/3-5393914] Luettu 26.3.2022. 

Sattumuksia viikon varrelta

Aurinkoista kevätpäiväntasauspäivää! Jepjep, ulkona on mitä täydellisin kevätsää. Kyllä nyt kelpaa!

Eilen oli Minna Canthin päivä. Koulussa viikolla olin välkkävalvojana. Tokaluokkalainen tyttö, viimevuotinen oppilaani, juoksi välkällä eteeni ja jäi tuijottamaan minua hyvin arvioivin katsein päästä varpaisiin. Sitten vielä toljotti kasvoihini pitkään. Käymämme keskustelu meni näin:

Tyttö: Sä näytit jotenkin paljon vanhemmalta siinä televisiossa. 

Minä: Häh, televisiossa, niin missä?

Tyttö: No siis, siinä kuvassa.

Minä: Nyt en kyllä tiedä mitä tarkoitat...siis mikä kuva?

Tyttö. No siis siinä meidän koulun aulassa, kun on se tv-ruutu, johon rehtori aina kirjoittaa viikon tapahtumia. 

Pakkohan se oli kurkata, mitä siellä ruudussa oikeen on näytillä...

Ja reps, Minnahan se sieltä kurkisteli!

Minna Canth muuten kuoli 53-vuotiaana, eli hänet on kaiketikin kuvattu minua nuorempana tuohon kuvaan. Että voikin tulla pienestä hyvä mieli. Kollegat naureskelivat, että vertaus osui monella lailla aika  nappiin...

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin niin kiinnostava. Pojanpojan kanssa ajeltiin yhtenä päivänä autolla ja tultiin liikennevaloihin. Minä muka välkkynä 3-vuotiaalle kerroin, että katsohan, kun on punainen valo, niin nyt täytyy meidän pysähtyä ja odottaa vuoroa. Poika siihen vänkäämään, että ei se niin mene. Riemastuttavan keskustelun päätteeksi minulle selkisi: punaisella pitää ajaa, kun se on niin iloinen väri ja vihreällä puolestaan  odotella kun se väri on niin viilee. Oi, kuka ikinä keksikään näin tyhmän säännön, että punaisella on topattava, silloin pitäisi antaa palaa!

Viikon varrella muutakin. Perjantaina tulin töistä kamalan nälkäisenä. Juuri kun sain ruokalautasen eteeni, puhelimeni soi. Vieras numero ja sanoin siipalle, että nyt en pysty vastata, pakko saada ruokaa. Iltakahdeksalta sama numero soittaa uudelleen. Vastaan erittäin tympeällä äänellä. Etenkin, kun nainen kertoo nimensä ja sanoo olevansa Hämeenkyröstä asti. Nainen tunnistaa nihkeyteni ja lisää kiireesti, että hän ei ole myymässä mitään, vaan on toimittaja. 

Toimittaja kertoo, kuinka on lähettänyt minulle jo aikaisemmin sähköpostia, "kun blogissasi lukee, että `jos tulee pakottava tarve ottaa yhteyttä`, niin nyt tuli." Vähän nolona totean, että sähköposti on sitten ohjautunut osoitteeseen, jota en lue ihan joka päivä. Toimittaja kertoo, kuinka on etsinyt haastateltavaa lehtijuttuun, jossa kerrottaisiin hautojen hoidosta. "Blogissasi on juttuja hautausmaista, olet viimeinen oljenkorteni. Hoidatko hautoja?"

Yllä: Kuva Annan hautausmaalta

Luurin laskettuani tajuan, että minusta juuri tehtiin haastattelu perennoiden hyödyntämisetä hautausmailla. En tajunnutkaan olevani tämän alan expertti, toki hoidan noin kymmenen edesmenneen hautoja. Teksti julkaistaan kuukauden päästä eräässä valtakunnan tason lehdessä. :) No, olen sen verran impulssiivinen ja suulas, että tuon verran juttua riittää aiheesta kuin aiheesta!

Hanskat hankeen sun muuta kevättalvista...

Tämänkertainen päivitys haastoi tekniikan jumiintumisella. Valmiit tekstit katosivat mystisesti tallennuksista huolimatta  kolme kertaa, joten joudutte tyytymään nyt päivitettyyn tynkäversioon. 

Viikonloppu aurinkoineen oli ihana, ihana. Kevättalvi näytti kauneimmat kasvonsa. Toivottavasti ihmiset ovat ymmärtäneet ulkoilla. Tämä on ilmaista lystiä, vaikka kaikki muu ympärillä kallistuukin...

Pojanpoika yökyläili meillä ja olipa aivan huippua, että oli vanha kunnon hankikeli pihaleikeissä. Poika laski pulkalla pientä mäentöyrästä ja pääsi vaivattomasti kävelemään läpi hankien takaisin aloituspisteelle. Vähän toista kuin hiihtolomaviikolla, kun minä jouduin uhrautua sekä pojan että pulkan hakuun ja olin nivuksiani myöten samaisessa ojankohdassa. Voi sitä jurputusta ja lumesta kastuneita sukkia...Nyt oli kaikilla kivempaa!

Kylätiellä pääsee jo ajelemaan raparallia. Kelirikko on  nurkan takana. Se on näitä laitakaupungin harmituksia, kun ei ole samantasoista katuverkostoa kuin keskustan tuntumassa asuvilla. 

Esikoisen pihassa käytiin pienillä puunkaatohommilla kaatamassa muutama väärään paikkaan kasvanut puu nurin. Siipalla tämä homma on hallussa, joten keveästi kaatui. Se jälkipyykki vain on aina työlästä, ennen kuin pöllit ja risut on saatu kunniakkaasti pois pihasta.

Nuorimmaisemme ajaa huruutteli mönkijällä  risuja kasaksi viereiselle joutomaalle. Ehkä risujen kohtalona on vielä palaa roihuten pääsiäiskokkona. 

Hämärtyvässä illassa oli lempeän kaunista ja valkoinen lumi sai okrankeltaisen kuorrutteen sahanpurusta. Lätäköiltäkään ei enää pihassa säästytty, kun lumi suli auringon otteessa. Vastakaadetun puun tuoksu on muuten ihana ja sahanpuru kävi myös hiekan korvikkeena liukkaalla pihalla. 

Siippa kävi hirviseuran kanssa laskeskelemassa jokatalviseen tapaan eläinten jälkiä. Hirvien jälkiä löytyi sormin laskettava määrä ja myös jokusia tuoreita kauriinjälkiä ja jopa saukonkin.

Siippa lähetti minulle laskentareissultaan kuvan hanskastaan ja ajattelin jo ensi vilaisulla, että jahas, nyt on sitten kuvauskohteet loppuneet. Vaan tarkempi vilkaisu osoittikin, että kuvassa oli metsän elävän jäljet ja siippa oli koon suhteuttajaksi kiskaissut kädestään hanskan. 

Tämä veitikka on ollut ahma. Olen toki aiemminkin täällä saman elikon jälkiin törmännyt. Silti ne aina mykistävät koollaan ja muutenkin. 

Illalla esikoinen viestitteli, että olisi revontulia näkyvissä. Minulla oli vain juuri huono ajoitus, ennätin vain toviksi sännätä ulos. Ajatus oli, että myöhemmin illalla ennättäisin uudelleen. Ennätinkin, mutta silloin ne olivat harmikseni aika hailakkaat. Kiva näitä silti on bongailla ja öinen kodin pihapiiri on sekin jännittävä pimeään aikaan...

Jännää, miten äkisti revontulitaivas muuttuukaan. Näiden kahden kuvan  ottoväli on vajaa minuutti...

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 3.

Tällä kertaa päivitin kymmenisen vuotta sitten kirjoittamaani tekstiä, koska koin se liittyvän keskeisesti  Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa -sarjaan. 

Tänään kuljemme Marian hautausmaalle, joka sijaitsee Mesilän kaupunginosassa, osoitteessa Laajalahdentie 34. Hautausmaan etuosassa on sievä puurakennus, joka on Marian vanha siunauskappeli. Rakennus on jo käytöstä poistettu, mutta kauniina kesäiltana  kymmenisen vuotta sitten minulle avautui tilaisuus käydä kurkistamassa sen sisälle...

 

  

Marian vanha kappelin on piirtänyt kaupunginrakennusmestari Alvar Åkerman. Rakennus on tyyliltään empiretyyliä lainaileva. Kappeli rakennettiin ilmeisesti    hätäaputöinä v. 1916, kuten hautausmaata ympäröivä kiviaitakin. 

Suunnitelmia kappelin rakentamiseksi oli tehty jo vuodesta 1903 saakka. Siunauskappelin rakennustoimikunta asetettiin 1911. Rovasti Johansson olisi halunnut kappelin sijoituspaikaksi Katariinan kalmiston, mutta rehtori Sandelin ja insinööri Pohjanpalo onnistuivat saamaan sijoituspaikaksi Marian hautausmaan. Kappeli päätettiin rakentaa hirsistä.

Työllisyystilanne oli Kokkolassa tuolloin vaikea ja kirkon kassasta osoitettiin varoja hätäaputöihin useampaan otteeseen. Hätäaputöitä järjestettiin alkuperäistä suunnitelmaa paljon enemmän. Avun jatkamista perusteltiin sillä, että näin voitiin auttaa Ykspihlajan kaupunginosan työläisperheitä ja tukea heitä suuren työttömyyden aikana. Periaatteena oli muutoinkin ottaa työntekijöiksi eniten työtä tarvitsevia kaupunkilaisia.

Kahdessa paikallisessa sanomalehdessä julkaistiin tarjouskilpailu kappelin rakennuttamiseksi. Samalla kappeliin päätettiin hankkia kaminat.

Kappeli vihittiin käyttöön kesällä 1916 samanaikaisesti hautausmaan laajennusosan kanssa. Keväällä 1920 kappelia täydennettiin lautapinnoitteella.

Marian kappelissa on empiren muotokieltä. Siinä on myös vivahdetta jugendtyylistä. Pohjamuodoltaan kappeli muistuttaa ristikirkkoa. Kappelissa on pyöreä keskikupoli ja sen keskellä torni. Ikkunat ovat pieniruutuiset.

Siunauskappelia pidettiin jo pian kuitenkin hyödyttömänä, jopa sen siirtoa kaupunkialueelle pohdittiin. Siunaustilaisuudet kun pidettiin edelleen pääasiassa kirkoissa. Vuosien 1915-1925 aikana kappelissa pidettiin vain 3-4 siunaustilaisuutta...

Vuosien aikana Marian vanhan kappelin hoitotöitä oli laiminlyöty ja vuonna 1929 kirkkovaltuusto esitti kappelin kunnostamista käyttökelpoiseksi.

Kappeli itsessään on melko pieni, sinne mahtuu istumaan muutama kymmenen ihmistä. Ruutuikkunoita on kolmeen ilmansuuntaan.

Kappeli etuosan lasiruudukossa on krusifiksi. Sen tekijästä en löytänyt valitettavasti  tietoja... Ikkunan edustalla on lattiakoroke ja pieni alttaripöytä.

 

Valitettavasti ikkunaa kohti otetut kuvat ovat  ikävän tummia:/ 

Kappelin tiloissa on sijoitettuna myös vanhat ruumisvaunut... Niissä  on hienoja yksityiskohtia. Tällaisia parihevosten vetämiä ruumisvaunuja oli seurakunnassa käytössä kolmet. Usein niitä vetivät kuljetusliike Väinö Karlssonin hevoset.

 

Kirkon katto on sisäpuolelta melko korkea keskiosasta. Sievän näköinen rakennus kaiken kaikkiaan. Åkermanin tyylin tunnistaa mielestäni etenkin ruutuikkunoista ja rakennuksen yläosan pienistä ikkunoista, joissa näkyy myös puoliympyrämuotoa. 

Vaikka Marian vanhan kappelin läheisyydessä onkin toimiva, uudempi siunauskappeli, soisin tätä idyllistä vanhaa kappelia käytettävän etenkin kesäisin. Se sopisi  pienimuotoisiin muistotilaisuuksiin, kasteisiin ja vihkitilaisuuksiin ja vaikkapa iltahartaustilaisuuksiin. tai voisiko paikka olla auki kesäisin hiljentymiselle....Mitään kirkkourkujahan rakennuksessa ei ole. Mikäpä toisaalta estäisi musisoimasta vaivattomasti kitaroin tai viuluin...Eihän esimerkiksi Ylisokojan pienimmässä  yksityisessä kirkossakaan ole muuta kuin rakennus itsessään ja sitäkin on hyödynnetty pienissä perhejuhlissa. Seurakuntahan on organisoinut kolmelle hautausmaalleen jo nyt mietiskely- ja rukouspolkuja. Tämä voisi olla kiinteä osa Marian hautausmaalla kierrosta. 

  

 

LÄHTEET: 

 

Kokkolan kaupungin historia IV. Hautaustoimi, s.  491-492. Luettu 10.10.2012.

 

Turisti info. Kirkot ja kappelit.[http://www.turisti-info.fi/n%C3%A4ht%C3%A4vyydet/kirkot-ja-kappelit/1624/] Luettu 6.10.2012.