sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Ahman jäljillä




Tämänkertainen juttu tulee menneen viikon varrelta. Siippa oli metsätöissä ja siellä lumisessa metsässä kulkiessaan kiinnitti huomioita isohkoihin jälkiin. Jäljet kulkivat meren suunnasta kohti Ruotsaloa ojanpohjaa pitkin. 

Ahma karttaa asuttuja seutuja ja vaatii laajan elinalueen. Matkaa Kokkolan Friisiin havaintopaikasta on noin 1700 metriä ja Ruotsalon Jatkojoelle parisen kilometriä Siippa kuvaili, että jäljet olivat isot, mikä tietysti aina herättää mielenkiinnon. 

Ahman liikkeille tyypillisesti askeleet olivat lyhyehköt. Kynnen jälkiä ei erottanut hyvin, sillä kuvaushetkellä lumi oli hyvin pehmoista ja valuvaa. 


Yllä: Ahman jäljet. Kuva lainattu täältä. 

Ahma on Suomessa erittäin uhanalainen. Niitä arvioidaan olevan maassamme noin 250-300 yksilöä. Silti tämä oli muutaman vuoden sisällä jo toinen ahmahavainto meille. Jokunen vuosi sitten illansuussa näimme siipan kanssa kotimme läheisyydessä jonkin tumman liikkuvan peltoaukealla rautatien läheisyydessä. Myöhemmin siippa löysi otuksen jäljet. Samalla viikolla oli naapuri nähnyt ilmeisestikin saman otuksen vielä lähempää samaisilla pelloilla. 



Ahman jäljet ovat munanmuotoiset ja niissä on viisi varvasanturaa ja selvät kynnenjäljet. Askelväli ahmalla on 60-120 senttimetriä. Ahma on suurpeto ja kookkain näätäeläin maassamme.  Se elää paljolti haaskoilla, koska ei ole ketterä metsästäjä. Tosin kyllä se saaliikseen kauriita, hirvenvasoja ja jäniksiä toki saa. 

Tarkoitus oli käydä kuvaamassa jälkiä vielä illemmalla, mutta alkoi lumisade ja torppasi suunnitelmat. 

Siippa oli yhteydessä suurpetoyhdyshenkilöön, joka kävi todistamassa jälkien kuuluneen ahmalle. Jostain kohdasta hän oli löytänyt polkuanturan jälkiäkin, mikä helpottaa tietysti tunnistamista. Yhdyshenkilö oli maininnut, että lähettyvillä ei ole havaittu ahmaa melko pitkään aikaan. Sitä vastoin Sievissä ja Lohtajalla havaintoja on tehty. 

Ahma ei nosta jalkaa kulkiessaan kovin korkealle, jalka piirtää liikkuessaan hankeen vetojälkiä. Ilmeisestikin ahma on kuvauspaikalla liikkunut melko  hitaasti. Ahman kulkuhan yleisesti on keinuvaa hyppelyä. 

Kuvaan siippa nakkasi verrokiksi työhanskansa. Melko isot on jäljet...



Alla olevassa kuvassa näkyy mustalla merkillä ja  tekstillä "Ahma", mistä siippa jäljet bongasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti