Karpaloita keräämässä

Olen kasvanut pienestä siihen, että vanhempani kulkivat kesät ja syksyt marjastamassa. Aika usein  me lapsetkin olimme reissuilla  mukana. Ei aina niin aktiivisesti, mutta kuitenkin.  Muistan  eräänkin hillareissun Pohjois-Suomessa, kun notkuin siskon kanssa   monta tuntia autossa sen aikaa, kun vanhemmat keräilivät useamman tunnin hilloja suolta. Jos ei kerran lähtenyt mukaan poimintaan, oli toinen vaihtoehto sitten odotella jupisematta autossa...

Nuorempana ajattelin, että marjojen poimimiseni jäi lapsuuteen. Vaan vähänpä sitä tietää. Nykyään jopa  nautin siitä. Metsän hiljaisuus, luonnon tuoksut. Niissä on jotain, jota maaseudulla kasvaneena kaipaan.

Viimeiset vuodet olen kerännyt marjoja vanhemmilleni. Muutama ämpärillinen joka sorttia. Marjojen siivoamisen jätän aina vanhemmilleni, sillä olen todennut, että vanhuksille se on jopa terapeuttista. Kun ei enää itse pääse metsään, saa kuitenkin tehdä työtä, mistä pitää ja mitä vielä voi. Marjojen tuoksu, hypistely käsissä, roskien erottelu - ikänsä metsässä liikkuneille asioita, jotka pitävät arjessa kiinni.

Tykkäisin tarpoa metsässä yksikseni, mutta villi mielikuvitukseni kuulee joka puskan rapinassa vähintään karhun tai suden liikehdintää. Puolukkametsässä taannoin kun kävin ypöyksin, nappasin musaopen perusvarustuksiin kuuluvat kulkuset vyötäisille mukaan!  Ei näkynyt hirvikärpästä suurempia metsän elikoita...Kollegani tosin kertoivat, että uusinta uutta on varustautua tuoksuvilla Wunder baumeilla metsään - eläimet karttavat hajua. Joten jos joskus törmäätte metsässä johonkin joulukuusta muistuttavaan liikkuvaan  bling bling-olentoon, se saatan olla minä!

Syksyisen lokakuun sunnuntaina  maanittelin nuorimmaiseni kaverikseni metsään. Suostui lähtemään, kun "somessa" oli kuulemma tylsää:)))

Pakkasin autoon pari ämpäriä ja vähän evästä. Poika lompsi suon laitaan ämpärinsä kanssa äärettömän hitain askelin. Istahti ensimmäiselle kivelle, joka tuli vastaan. Sinne jäi. Minä jatkoin kauemmas.

Äärettömän raskasta oli tarpoa märällä suolla. Mutta onneksi ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Ei tarvinnut kädet kohmeessa poimia.

Hetken ajattelin, että huudan poikaa mukaan etäämmälle, mutta sitten tuumasin, että mitäs turhia. Tulkoon, jos tulee...

Reilu puoli tuntia myöhemmin näin  13-vuotiaan harppovan määrätietoisesti suota eteenpäin. Karpaloista viis -  poika oli bongannut hirvitornin sadan metrin päästä. Kömpi tornin huipulle ämpäreineen ja eväineen. Siellä se sitten makoili lähes koko loppuajan. Harmitteli vain, kun jäi tyyny kotiin...Ensin ajattelin älähtää, mutta sitten oivalsin, että kukin nauttii omalla laillaan. Pääasia, että sain seuralaisen metsään mukaan.:)

Marjoja oli aika mukavasti, tosin hyvin haasteellisissa paikoissa. Karpalot löytyivät hieman  korkeammilta mättäiltä sankan heinikon keskeltä.

 Se ken on marjastanut, tietää sen äärettömän tyytyväisen tunteen, kun ämpäri lopultakin täyttyy...

Illansuussa kuskasimme marjat vanhemmilleni. Poikakin änkesi mukaan 41  kerätyn (!) marjansa kanssa. Vanhempani tuputtivat tuttuun tapaansa rahaa saamistaan  marjoista, mutta kieltäydyin vastaanottamasta. Pojalle kuitenkin lopulta sujauttivat parikymppisen vaivihkaa, kun olivat niin onnellisia marjoista. Tiesivät, että hän ei rahoista kieltäydy...

Kotona esitin pojalle laskelman, että hänellä on taatusti Suomen kalleimmat marjat -50 snt/kappale:)))



Hellepäivän kuvia

Helteen uuvuttamana ei jaksa kovin tieteellisiä blogipäivityksiä...Niinpä tässä kesäisiä  kuvia eiliseltä paahteiselta päivältä. Lämpömittari näytti liki +30 asteen lukemia. Luulisi, että tässä lämmössä moni jo uuvahtaisi, mutta ei! Kesäihminen herää elon arvaamattomaan:)

Suntinsuun varrella pyöräili paljon ihmisiä.

 

Keskiviikon kuululla iltatorilla kävi kauppa kohisten. Myyjiä - ja tavaraakin  oli todella paljon.

 

 Kannattaa ehdottomasti käydä hakemassa keskiviikon torilta kesätunnelmaa ja tapailla tuttuja!

 

Viereisellä  Callen terassilla kuului dj:n juonto ja ihmiset näyttivät iloisilta. 

 

Ykspihlaja-viikon tapahtumia...Alla graffitti, jonka tekemiseen sai osallistua yli 50-vuotiaat "mummot.":)

 

Lahdenperän matonpesupaikalla uurasti monta pesijää. Kuivaustelineet riiputtivat ylväästi  märkiä,   mäntysuopaliuokselta tuoksuvia putipuhtaita mattoja...

 

Lahdenperän uimarannalla riitti vilskettä ja vilinää vielä iltakahdeksalta! Autoradiosta kajahti ohi ajaessani   ilmoille Jontte Valosaaren & TCT:n

 

"---Mä vien sut rannalle, ja sieltä suoraan baanalle.
Sinne missä skumppa poppaa, pop-pop-pop-poppaa
Mä vien sut rannalle ja iltauinnille
Sinne missä boombox potkii, boom-boom-boom-boombox potkii
Sinne missä ilta vast alkaa, meidän ilta vast alkaa..."

 

Iltakahdeksalta autoni lämpömittari hehkutti tosiaan vielä +27 astetta ja ihmiset ottivat  rantahietikolla ilon irti lämmöstä.

 

Kotona...ensimmäinen ilta, kun tajusin, että haarapääskyt alkavat sittenkin jo kokoontua puhelinlangoille!

 

 

Joka tapauksessa vielä riittää kesää ja marjojakin metsissä:) 

 

 

Elokuun touhuissa Kokkolassa

Elokuun juttuja tällä kertaa...

 

Meidän perheessä tietää syksyn lähestyvän, kun jahtiaika alkaa. Kauden aloittaa perinteisesti kyyhkysen metsästys 10.8. Tätä päivää odotetaan kuin kuuta nousevaa. Ja jahtiaamuna miesväkeä ei tarvitse karhata sängyistä ylös. Tänä vuonna herätyskellot pirisivät 04.15 ja jahtipaikalla oltiin asemissa  intoa täynnä aamuviideltä (siis kaikki muut perheestä paitsi minä, joka en kellon pirinästä hetkahtanut tuon taivaallista).

 

Tänä vuonna ensimmäisen päivän saalis oli hyvä.  Pari naispuolista kyyhkysenmtsästäjääkin paikalta bongasin, että se siitä ukkoutuneesta harrastuksesta! Esikoinen intoutui jahtiin vielä päivemmälläkin ja uljaasti reissunsa lomassa lupasi opastaa minut läheiselle hakkuuaukiolle, jossa oli  villivadelmia:)

 

 

 

Eikun tuumasta toimeen!

 Kuvat ovat vähän tärähtäneitä mutta ajatus kai tärkeintä. Tänä vuonna vadelmia on runsaasti luonnossa -harmittaa oikein, kuinka paljon niitä jääkään metsiin poimimatta...

No, hitaita poimittaviahan nuo ovat...

 

 

Mutta aromi on jotain  sanoin  kuvailematonta. Ämpärillinen päätyi myöhemmin läheisilleni ja muuttui tuota pikaa mehuksi mustikan kanssa sulassa sovussa...

 

Tällä kertaa olin muuten aivan erityisen tarkkana metsikössä. Joku ehkä muistaa aikaisemman bloggaukseni lakan poiminnasta. Silloin olalleni kiinnittyi punkki! Pienenä varoituksen sanana kerron,  että kannattaa olla  tarkka  noiden mötiäisten kanssa - parin viikon päästä sain puremasta oireita ja tässä sitä vieläkin kärvistellään antiboottikuurilla:/

 

 

Tämän viikonlopun aikana metsiin näytti jo saapuneen muutama ällöttävä hirvikärpänenkin. Mutta joka tapauksessa  pienet ötökät ei minua metsistä pois aja!

Marjastusta Kokkolassa

 

Viimeisen parin viikon ajan olen retkeillyt kiitettävästi metsissä ja soilla  marjastaen. Tänä vuonna marjojen satokausi on ollut tavallista aikaisemmassa ja itse marjojakin on löytynyt aika kivasti!

 

 

Toissaviikolla samoiltiin puolison kanssa lähiseudun lakkasoilla. Hän tuntee seutujen metsiköt kuin omat taskunsa; onhan hän seudun alkuperäisasukki ja liikkuu muutenkin keskivertokansalaista enemmän metsissä...

 

 

 

 

Ensimmäiseksi marjastuskohteeksi otimme paikan, missä puolison suku on marjastanut varmaan vuosisatoja. Paikka tunnetaan nimellä Grötöga eli suomennettuna puuronsilmä. Sillä Kokkolan murteella sana taipuu kai ennemminkin muotoon "Gröjtöga."Yli 80-vuotias appiukoni kertoilee joka vuosi tähän aikaan, kuinka ´"Gröjtögasta" perinteisesti löytyy lakkoja sen verran, että ne riittävät puuronsilmäksi... Monta vuotta on ollut tarkoitus käydä siellä ikään kuin perinnematkalla, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt tuumasta toimeen...

 

Alkumatka taittui autolla. Muutaman kilometrin päästä saatoimme auton metsäautotien liittymään. Siitä alkoi  kävelymme. Kyseinen suo kun ei ihan teiden varrella ole...Matkaa metsää kulkien tuli noin kilometrin verran yhteen suuntaan.

 

 

Hyödynsimme helppokulkuisimmat kohdat metsikössä.

Välllä kuljimme kuivaa ojanpohjaa eteenpäin.

 

Kohdetta lähestyessmme maasto nousi. Gröjtöga sijaitsee itse asiassa suoksi erikoisella paikalla - pienen mäen harjanteella!

 

 

 

Tässä se sitten on! Erikoinen, lähes niittymäinen, noin 50 x 30 metrin kokoinen, melkein puuton suo keskellä metsää:)

 

Innoissamme rämmimme alueen ristiin rastiin...

 

 

 

Tällä kertaa jouduimme pettymään - saimme yhdessä haalituksi vain 8 (!) vaivaista lakkaa:/ Toisaalta -eihän sitä kovin paljon puuronsilmäksi kai tarvitakaan:)

 

 

 

Matka jatkui vielä muille soille. Tällä kertaa löytyi lakkojakin enemmän, vaikka jokusissa paikoissa oli muut marjastajat ennättäneet jo korjata enimmät marjat omiin ropposiinsa. Kokonaissaaliiksi saimme kuitenkin riivittyä kasaan muutaman kilon lakkoja, joten olimme reissuumme oikein tyytyväisiä.

 

 

 

 

Autoon päästyä into marjoista hieman hyytyi, sillä olkapäätä kutitti ja kun kynsäisin sitä kädelläni, tajusin, että olin saanut reissusta mukaan inhottavan matkakumppanin -PUNKIN!

 

Punkkeja on täällä rannikolla nykyään riesaksi asti. Vaikka puhetta on moneen otteeseen ollut, on punkkirokote silti edelleen ottamatta.

 

Huristelimme täyttä päätä kotiin. Kaivoin netistä pikapikaa punkin irroitusohjeet esille. Punkkipihditkin löytyivät kaapista ja isäntä valjastettiin punkin irroitukseen. Oikealla otteella siitä selvittiin hyvin, mutta lujassa se oli. Onneksi ei ollut ennättänyt kauaa olla ihossa kiinni. Oireitakaan ei ole nyt parin viikon aikana mötiäisestä onneksi ilmaantunut -ja peukut pystyyn, että pääsin otuksesta säikähdyksellä.  Aivokuume kesän loppuhuipentumana tästä enää puuttuisikaan:/ Vieläkin täytyy ihmetellä, mistä punkki tiensä olalleni löysi -minulla kun oli kunnon suojavaatetus aina hupullista hyttystakkia myöten ylläni!

 

 

Viime viikolla marjastus jatkui. Nyt vuorossa mustikat. Yleensä poimin marjat käsin.  Nyt mukavuudenhalu yllätti ja poimin mustikat koneella.

 

 

Tänä vuonna marjoja näytti olevan mäntymetsiköissä, jotka olivat melko aukeita.  Parhaimmilla paikoilla marjat olivat jopa oikein hyvän kokoisia. Kyllä Suomen luonto vaan  on monipuolinen!

 

 

Karpalossa Kokkolassa

Vaikka syksy on ollut sangen sateinen, on mukaan mahtunut aurinkoisiakin päiviä.Tänä syksynä olen ollut innokas samoilija. Syksyinen Suomen luonto vahvoine värimaailmoineen on sykähdyttävän kaunis ja suorastaan innostaa liikkumaan.



Olen käynyt jo useamman kerran karpalosuolla.Samalta suonkulmalta olen poiminut jo liki kolme ämpärillistä punaisia marjoja!Itse en ole kovinkaan innokas karpaloiden syöjä, lähinnä flunssaisena pistelen niitä määrätietoisesti suuhun. Vanhempani kuitenkin ovat varsinaisia karpalofriikkejä, joten olen kerännyt marjoja etupäässä heille.




Suurin nautinto on kuitenkin, kun saa talsia märällä, upottavalla suolla kahluuhousuissa vailla kiirettä. Kuunnella joutsenien kaakatusta järven toisesta päästä. Ihastella ruskan värejä ja katsella peilityyntä vedenpintaa. Kotiin päästyä on aina uuvahtanut olo ja kehossa kolottaa, mutta mieli on virkeä:)





Karpalossa on runsaasti sitruunahappoa.Lisäksi siinä on myös bentsoe- ja omenahappoa sekä A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Löytyypä siitä myös  E-vitamiinia, rautaa, flavonoideja, tanniineja sekä C-vitamiinia. Karpalon siemenissä puolestaan on omega3- ja omega 6-rasvahappoja...

Karpalosta voi saada myös apua erilaisiin infektioihin... Ihmeellistä, että karpalo on melko aliarvostettu marja. Suolla saa yleensä kulkea aika lailla yksin...




Tämänkertaiset karpalot keräsin rantakaislikon suojista.

Välillä pidin taukoja ja ihastelin rantakaislikon takaa maisemia.

Täytyy sanoa, että oikein mieli lepäsi!

Illan hämärryttyä saapastelin  levollisena autolle ylpeänä päivän saaliista ja uurastuksesta. Kauniita, eikö vain!

LÄHTEET:Karpalon happamuus auttaa ehkäisemään virtsatietulehdusta. [http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/karpalon-happamuus-auttaa-ehkaisemaan-virtsatietulehdusta] Luettu 15.10.2012.