Kokkola-päivän viettoa koulussa

Tänä vuonna vietimme 7.9. virallisesti olevaa Kokkola-päivää jo päivää aiemmin koulussamme. Aamuisella musiikkitunnilla kajautimme ilmoille onnittelulaulut 404-vuotiaalle Kokkolalle suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. 

Tänä vuonna ei ollutkaan kouluruokailussa tarjolla perinteisesti  Kokkola-päivänä tarjottua "Kievarin kuupanoa. " 

Tämän vuoden ruokaerikoisuutena kaikissa Kokkolan kouluissa tarjottiin sen sijaan "Lohtolaisia kalaperunoita." Tuolla ruoalla on kiinnostava tarina takanaan. Ruokakokonaisuus on perua viimekeväisestä  valtakunnallisesta kouluvisasta,  johon Kokkolan puhtaus- ja ruokapalvelut osallisti oppilaita.  Lohtajan yläkoululaiset upeasti voittivat tämä kisan!

Mitä mitä menu sitten piti sisällään? Keittona oli lohtolaiset kalaperunat. Kuulin eskariopen selittävän ruokajonossa eskareille, että ruokana on lohtolaiset...

"Mäkin oon syöny lohta!" joku eskareista huudahti innoissaan. Tokaisin ohitse kulkiessani lastentarhanopelle "Lohta--ja..."

Lohtajalta lähtöisin  ollut lastenhoitaja taas kuului kommentoivan keittopadan ääressä, että kyllä lohtolaisilla perinteisemmin on ollut siikaa keitossaan kuin lohta. No joo, tänään oltiin kuitenkin liikkeellä lohipalojen kanssa. Voittoperusteissa mainittiinkin viljatuotteet, kauden kala sekä  paikallisuus. 

Alkusuupalana oli ruisleipäset tillipesto-levitteellä. Meillä tosin koulussa ruisleivän sijasta  oli pyöreitä pikkurieskoja tai sekaleipää. Oppilaat saivat itse laittaa levitettä leipäsiinsä. Joku epäluuloinen laittoi peruslevitettä, mutta moni kyllä testasikin uutuutta. Ainakaan omassa ruokaseurueessani pestolevite ei kuitenkaan noussut oppilaiden suosikiksi. Oma kommentti oli, että hieman erikoisen makuista, mutta niin kai sen pitikin. Silti oikein syötävää ja ehkä ruisleivän kanssa sekä maku että väri olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa. Mukisematta pöytäseurueeni näytti leipäsistään selviytyvän. Päälle vain runsaasti maitoa ja perunaa. :)

Pääruoka lohtolaiset kalaperunat saivat sen sijaan oikein kelpo kommentit. Ruokakumppaninieni lautaset tyhjenivät loppuun saakka. Tapaan muistuttaa aina liemestä, jonka moni lapsi herkästi jättää lillumaan lautaselleen "hyvä liemi, kiittää kieli. " Tämän viisauden opin jo kauan sitten lukiessani omille lapsilleni Jussi-kirjoja. Liemi latkittiin viimeistä lusikallista myöten...

Sitten vielä loppuhuipennukseen, eli jälkiruokaan. Se sopikin hyvin tähän alkusyksyyn, sillä kyseessä oli keikausomenat Möö-vaahdolla. 

Tutkimme ennen ruokailuun lähtöä tätä jälkiruokaa. Googlasimme, mitä ihmettä mahtaa Mö-vaahto olla. Löysimmekin tiedon, että Mö-tuotteet on valmistettu Lohtajalla ja ovat kaurapohjaisia tuotteita! Ehdottomasti täyttää siis  lähiruoan kriteerit!

Tarkempi tutkiskelu osoitti, että keikausomenat oli uunissa paistettu  jonkinlainen omenapiiraan tapainen. Sopipas hyvin ruokakisan teemaan, jossa tavoiteltavana asiana olikin ruokaketjujen vastuullisuus ja erityisteemana  viljan reitti pellolta pöytään. ´

Ja täytyypä todeta, että keikausomenat Möö-vaahdolla olivat yhden oppilaani sanoin "täydet 5/5! Niin myös omasta mielestäni. Keikausomenat oli ihanan lämmintä ja päälle pehmeää, valkeaa vaahtoa. 

 

Ainut pieni miinus koulutasolla oli, että jälkiruoka-astiat olivat kertakäyttöistä muovikamaa, mutta sitähän se ei suinkaan ollut alkuperäistuotteessa. 

Päivän huipennukseksi otin omaan luokkaani valmistavan opetuksen oppilaat. Oppilaani olivatkin odottaneet tunteja tosi innostuneina ja uskoakseni myös toisen ryhmän oppilaat. 

Katsoimme oppilaiden kanssa Kokkolan 400-juhlavuoden videon muutaman vuoden takaa, jossa haastattelijana muuten toimikin eräs koulumme entinen oppilas. Video oli tosi kiva!

Sen jälkeen juttelimme Google kääntäjän avulla Kokkolan syntymäpäivästä. Oppilaat Ukrainasta ja Kiinasta kirjoittivat taululle, kuinka he onnittelisivat 404-vuotiasta Kokkolaa omalla kielellään. Yritin toistaa nämä tervehdykset ääneen ja sain osakseni iloista naurua Valo-ryhmän oppilailta. Meniköhän mönkään? Ihan parasta, kun itse rohkenee heittäytyä ja näyttää, ettei vieraan kielen oppiminen ole helppoa aikuisellekaan. 

Loppupäivän oppilaat työskentelivät tiimeissä. He etsivät Kokkolan opaslehdistä yhdessä sopivia kuvia Kokkolasta. Oli tosi kiva homma. ja NIIN innokkaita oppilaita, jotka puuttuvasta yhteisestä kielestä huolimatta kaikki kykenivät loistokkaaseen yhteistyöhön ja saivat itsensä ymmärretyiksi!

LÄHTEET: 

Kokkolan koululaisille tarjotaan lohtolaisia kalaperunoita Kokkola-päivän lounaana. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20109112?fbclid=IwY2xjawFIN5FleHRuA2FlbQIxMQABHX2_r8hANO6LFiG4sVdCuOctyTmXi7NSYq63FXpySBOgLX5ZeXw1uMicww_aem_sUzeoFzDszI4XncYgwrQoA]

Luettu 7.9.2024.

Lohtajan koulu vei ruokakisan voiton: lohtolaisia kalaperunoita, ruisleipäsiä ja keikausomenoita. Maaseudun tulevaisuus.  [https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/9a22f49f-ee6b-4e5a-8abe-257ba51f078f?utm_term=Autofeed&utm_campaign=mt-echoshare&utm_medium=toimitus&utm_source=Facebook&fbclid=IwY2xjawFJWwRleHRuA2FlbQIxMQABHeIK-VjUlwZh9pLNK9Wzjbdzn5GbHDL1AxYhNLwjF71pBNVtpHqqmKS1PA_aem_x3iY9YGZxqZkkgjta0M8Dw#Echobox=1713670247] Luettu 7.9.2024.

Oppilaat suunnittelivat Kokkolapäivän lounaan. STT info. [https://www.sttinfo.fi/tiedote/70464060/oppilaat-suunnittelivat-kokkolapaivan-lounaan?publisherId=69818722&lang=fi] Luettu 7.9.2024. 

Vetiset venetsialaiset

Nyt täytyy todeta, että  olen joskus kuullut puhuttavan ns. kosteista juhlista. Tarkoittaa sitten mitä hyvänsä, niin ei ainakaan ihan napannut tämänvuotiseen venetsialaistunnelmaan. Kostea ei oikein kuvaa sitä vetistä tunnelmaa...

Tänä vuonna satoi vettä venetsialaispäivänä ja-yönä varmaan enemmän kuin koskaan miesmuistiin. Vanha sanonta liittäisi kai tähän Esteri-nimisen naisen.  Satoi tulvimalla kuitenkin. Kiittelin onneani, etten ollut etukäteen suunnitellut oikeastaan mitään illan osalle. Ei tarvinnut juurikaan muuttaa suunnitelmia. 

Ovenraosta kävin iltaseiskalta kurkkaamassa, olisiko saumaa ulkoilulle. Noo...rännit tulvi yli äyräidensä...

Pojanpoika oli yökylässä luonani ja siippa duunissa, joten vietettiin  enemmänkin sellainen mummoilu-henkinen ilta. 

Saunomista, telkun katselua, herkuttelua ja ovenraosta tiirailua, milloin mahtaisi sää sen verran seljetä, että onnistuisimme posauttamaan ne muutamat pikkutulitteet,  jotka poika oli tuonut mukanaan. Samaan hengenvetoon totean,  etten ole koskaan aiemmin ampunut ilmaan ensimmäistäkään ilotulitetta. Perheen miesväelle on aina langennut se rooli. Vaan tulipahan paikattua tämäkin pieni aukko sivistyksessä. Epeli totesi, että kyllä sinä osaat, fammu! Kiittelin onneani, ettei ollut matkassa mukana mitään järeämpiä  raketteja. . 

Juuri ennen kuin pääsimme pihalle asti, pärähti kunnon ukonilma. Luulin ensin, että joku on tullut tekemään jäynää ja räjäytti valtavan raketin jossain ulko-ovemme lähellä. No ei, se olikin ukkonen, joka halusi osallistua myös kesäkauden päättäjäisiin. 

Tulitteiden sytyttely onnistui yllättävän hyvin. Vaikka oli sateista, ei kuitenkaan tuullut. Ja niin saimme aikaan melkoisen savupilven, kun raketti toisensa perässä vingahti  kosteassa ilmassa taivaalle.

Illemmalla päätimme vielä lähteä pienelle ajelulle epelin kanssa. Kaupungilla yksityishenkilö oli ilmoittanut julkisesti jo aiemmin järjestävänsä merkkipäivänsä vuoksi ilmaisen valoshown kaikelle kansalle. Esityksiä oli useampi puolen tunnin välein. Meinasimme jo peruuttaa menon, mutta sitten epeli ehdotti, että kai nyt  edes auton lasista voitaisiin käydä edes katsomassa. Siispä matkaan. 

Kaupunginteatterin luona olikin uskomattoman paljon väkeä ihastelemassa Fountains by Olli twilight symphonyä;  vettä, valoja ja kaunista musiikkia sekä erikoisefektejä. Jotenkin aivan mahtavaa! Epeli sanoi, että haluaisi nähdä vähän lähempää ja niinpä rohkeasti astuimme  autosta ulos vesisateeseen. Epeli tuumasi, että sadevaatteet - edes sateenvarjot olisi olleet kova juttu. Naurahdin, sillä yleensä minä muistan tällaiset. Nyt ne unohtui kotiin, kun ajatuksena oli vain autoilla. Moni katselijoista oli  tosin varautunut loistavasti säänmukaisesti, eikä ollut moksiskaan sateesta. IHANAA!

Ja oli todella kaunista myös viereisessä puistossa valoineen! Kuin satumetsä taikapuineen!

Katselimme sen verran aikaa valoshowta, että vaatteemme eivät olleet vielä aivan läpimärät, muttei paljon muutakaan. Epeli sanoi, että väsyttää, ja niinpä lähdimme etsimään nukkumattia.

Olisi kaiketi ollut oikein kiva juhlinta sateesta huolimatta, ellei tänään olisi paljastunut vesikatastrofi uima-altaassamme. Noin 30 kuutiota vettä oli valunut sateen  vuoksi ja tulvivan altaan ylitse terassin alle, jossa on yleensäkin uppopumppu säntillisesti päällä. Noh, se ajastettu pumppu ei ollut pumpannut tietystikään kuin silloin, kun se oli ajastettu toimimaan. Eli pari kertaa vuorokaudessa. Ja sitten oli tullut hiekkasuodattimeen oikosulku, kun vesi oli noussut siihen kiinni. Että oi ja voi. Uimakauteni päättyy sitten äkäisesti tähän iltaan, kun pumppu ei enää kierrätä vettä. Onhan tässä talvi aikaa hommailla uutta.15 vuotta ennätti pumppu kuuliaisesti palvella meitä. Eipä ole sinä aikana tuollaista sateen määrää nähty. 

Vattajan lintutornissa

Kesäsunnuntaina autoajelulla Ohtakarissa. Se on sellainen paikka, jonne muutaman kerran vuodessa ajelen fiilistelemään maailman kauneutta. 

Tällä kertaa päädyn kapuamaan Vattajan lintutorniin. Jepjep, en pidä korkeista paikoista, mutta joskus vain on oltava päättäväinen ja vaadittava itseltään rajojen ylitystä. 

Tämä Vattajan lintutorni herättää heti ensivilkaisulta luottamukseni, sillä se on rakennettu hyvin jämerästi. Niinpä nousen ensimmäisille portaille ja lähden järkkäri kaulassa kapuamaan kohti korkeuksia. 

Tämä Vattajan lintutorni sijaitsee Vattajanniemen kärjessä, aivan Ohtakarin pengertien  läheisyydessä - avomeren ja hiekkarannan tuntumassa. Silti se on aika huomaamattomassa paikassa lehtipuiden takana. Pieni tie sallii kulkemisen perille saakka tornin juurelle. Tornin ympärystössä on aitaus, jossa laiduntaa lampaita. Kuvaushetkellä niitä ei tosin näy.

Arvuuttelen lintutornin korkeutta ja kotona tarkistan tiedon, että se on 14 metriä korkea. Metrin matalammaksi veikkasimme sitä paikan päällä. 

Sää on aurinkoinen ja maisema kaunis ja jotenkin rauhoittavan rauhallinen, vaikka etäämpänä näkyykin ihmisiä ja autoja. Tornin korkeuksiin ei kuulu kuitenkaan ääniä. Olo tornin huipulla on kuin valtiaalla konsanaan - saa hetken omistaa koko hulppean maiseman!

Tällä kertaa en näe tornista tai sen lähettyviltäkään ensimmäistäkään lintua tai kahlaajaa. Periaatteessa niitä on toisinaan kai paljonkin seudulla. 

Vähän etäämpänä näkyy Vattajan puolustusvoimien alue omine torneineen. Tällä kertaa paikka vaikuttaa tyhjältä. 

On jotenkin tosi uljas tunne katsella maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Tuntuu kuin olisi alueen valtias. Minä näen kaikki, mutta kukaan ympäristössä tuskin huomaa minua. Teen myös havainnon, kuinka erilaisena maisema näyttäytyykään joka ilmansuunnassa tornista katsellessa. Täältä näkee sekä Ohtakarin mökit, Vattajan armeija-alueen tornin, meren, uimarannan, tien, että metsikön. Huikeaa!

Autoja on parkissa siellä, täällä tien varrella, vaikka aika usein kuuluukin jupinaa siitä, ettei aluetta ole tarkoitettu parkkipaikaksi laisinkaan. Ihminen on sangen mukavuudenhaluinen. Rannalle täytyy päästä heti. Maisemallisesti ajopelit kyllä rumentavat aluetta ja myös kaventavat tietä.