Karpaloreissulla

Syyskuun viimeisenä päätin ampaista metsään. Siippa oli kertonut minulle mainion marjapaikan. 

Karpaloita oli kuulemma ollut suonpläntillä aika kivasti, kun oli koiran kanssa siellä liikuskellut. 

Siispä viikonlopun innoittamana syvälle suolle!

Peruuttelen mennessäni autoni metsäautotien varressa olevalle pienoiselle liittymänpahaselle. Kiviä täytyy varoa. Jos kolhaisee kiven auton pohjaan, tulee kalliit marjat tältä reissulta. Tämä sujuu onnekkaasti. 

Nappaan mukaani ämpärin ja kävelen kohti metsän polkua, jota olen saanut ohjeeksi kulkea. 

Saavun suon reunaan. Se ei ole ihan tyypillisin suo. Sateista huolimatta maastossa on kuivia kumpareita. Toki löytyy myös vetisiä, upottavia silmäkkeitä. 

Aluksi katselen vain ympärilleni. Täytyy hahmottaa, millaisesta paikasta onkaan kyse. Edessäni näkyy  suht uusi hirvitorni. Paikka onkin hirvijahtiin optimaalinen, koska näkymä on esteetön moneen suuntaan. 

Nuuhkin suota. Se tuoksuu aina mielestäni syksyltä. 

Käyskentelen jokusen metrin. Saappaideni juuressa näenkin ensimmäiset tummanpunaiset karpalot. 

Siispä keräilypuuhiin. Alku tuntuu aina jotenkin hitaalta. Marja kerrallaan ropsahtaa ämpäriini.  Tuntuu, ettei edes pohja koskaan täyty. 

Suolla on hiljaista. Olen siellä aivan yksin. Ei näy edes lintuja. Hihkaisen ääneen, sillä parasta pitää ääntä, ettei mikään isompi otus minua yllätä. Joopa joo, siippa nauroi mielikuvitukselleni jo lähtiessä. Dramatisoin, kuinka kamalaa on lähteä ypöyksin maastoon. 

Kun olen poiminut muutaman marjan, siippa lähettää viestin "Joko susi on syönyt sinut?" 

 "Ei vielä," vastaan. Samassa viestissä jurputan, että taisin valita ne huonommat saappaat jalkaani. Olo on kuin urheilusuoritukseen tulleella. 

Suolla ei todellakaan näy mitään eikä ketään. Jatkan matkaani. Karpaloita näkyy nyt vähemmän. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin päin kannattaisi kulkea. Tuuripelillä, muuta ei nyt voi. 

Lompsin rannemmaksi. Maasto muuttuu kosteammaksi, kumpareisemmaksi ja haasteellisemmaksi. Tarraan varuiksi muutamaan pieneen puunrunkoon, etten kompuroisi. 

Jotenkin on uljas tunne siinä kulkiessa, kun näen suossa painaumia, joissa on kulkenut hirvi ja kauris  jättäen painanteet  suohon. Tulee jotensakin tunne, että  tässä ollaan pieni hetki yhtä luonnon kanssa. 

Mieleen tulvahtaa alakouluaikainen nostalgialaulu "Metsän poika tahdon olla, sankar` jylhän kuusiston." "En tosin ole poika, eikä lähimaillakaan ole kuusikkoa, mutta se tunne,  tiedättehän!

Maasto muuttuu kosteammaksi ja marjat vähenevät. Katson eteeni. Ei todellakaan tekisi mieli täällä yksikseen humpsahtaa suonsilmäkkeeseen. 

Kunnon pohjalaisena on kuitenkin ihanaa katsella eteenpäin lähes äärettömyyteen asti  tasaisella maalla. Ihan kauimmaisena silmissä siintää pieni suojärvi. Sen ympäristössäkin saattaisi karpaloita olla, mutta täältä käsin reitti sinne on liian upottava. 

Suolla ei kasva suuria puita. Ainoastaan kitukasvuisia pikkumäntyjä. Puiden taakse ei pääsisi piiloon. 

Joka tapauksessa ämpärin pohja on nyt peitossa. 

Maasto muuttuu lopultakin hieman kuivemmaksi. Teen havainnon, että marjoja on joko heinien suojassa tai punertavilla kumpareilla. Marjoja on vaikea nähdä punertavan kasvillisuuden seasta. 

Kun olen aikani kierrellyt maastossa, saavun lähelle lähtöpistettäni hirvitornin luokse. Se on hyvä maamerkki, edes minä en pääse eksymään. 

Minulla on liian kuuma. Lämpöä on peräti +17 astetta. Usein aiemmin olen keräillyt karpaloita kohmeisin käsin nenänpää kylmänä. Nyt ymmärrän pukeneeni liian paksun takin ylleni. Tekisi myös mieli istahtaa, mutta hirvitornin kapeita tikkaita lukuun ottamatta ei löydy ensimmäistäkään lepopaikkaa. Ei kiveä tai kantoa. Ja itse maaperä on liian märkä aamuisesta sateesta. Ei auta kun huilailla seisoaltaan. Olisinpa tajunnut ottaa matkaan mukaan edes vesipullon. Ympärilläni surisee pari viattoman oloista sääskeä. Myös kaksi hirvikärpästä yrittää tunkeutua hiuksiini, mutta olen niitä ovelampi ja rutistan päästäni ne pois. 

Nyt kuulu ääniä. Sen täytyy olla helikopteri! Mietin, onko mahdollisesti jokin hirvilaskenta tai onko joku eksynyt lähiseudulle. Reissun jälkeen saan tosin tosin kuulla, että Ruotsista saakka saapunut  helikopteri olikin palkattu lannoittamaan lähiseudun metsiä ja peltoja ilmasta käsin!

Tekniikan seasta kuuluu myös muita ääniä. Kuulostelen aikani ja totean ne korpin ääniksi. Samassa kauempana lenteleekin peräti kolme korppia kadotakseen hetkeä myöhemmin  etäämpänä olevien puiden taakse. 

Ja sitten! Tajuan jo alkujaan lähteneeni ihan väärään suuntaan. Jos on niinkin paljon kuin kaksi vaihtoehtoa, niin toki minun tuurillani valitaan väärin.  Nyt löydän kuitenkin hyvän marjapaikan. Olen  jo aika lailla väsynyt. Posketkin helottavat punaisina. Poimin lähistöllä olevat marjat aika suuripiirteisesti. Aika paljon taitaa jäädä vielä maastoonkin. 

Karpalot ovat kauniita. Pistelen muutaman kirpeän marjan suuhuni. Kylläpä niitä on vaikea poimia, maasto on sen verran märkää ja sormet tahtovat upota syvälle mättääseen. . 

Alkaa sataa ripottaa. Päätän, että marjaretkeni saa nyt loppua. Minulla on hiki ja jano ja enää puuttuisi kunnon kastuminen. Kotiinpäin kävellessä siistin marjasaalistani, sillä kosteisiin marjoihin on kiinnittynyt aika lailla roskia. 

Olen tyytyväinen lopultakin sekä itseeni että marjasaaliiseeni, vaikkei ihan ämpärin laidat täyttyneetkään. Ainakin tämä kävi hyvästä kuntoilusta! 

Punainen silta remontissa Suntinsuulla

Kun aikoinaan muutin Kokkolaan, olin ihan sekaisin eri siltojen nimistä. Vähän kerrallaan olen päässyt paikalliseen siltanimistöön käsiksi. Tässä on  niin kutsuttu Punainen silta. Se  mahdollistaa kulun Suntin ylitse Halkokarin suunnalta Pikiruukkiin.  Silta sijaitsee Pohjoisen ohikulkutien ja Vanhan veistämöntien kupeessa Tykkitiellä ja tarjoaa esteettömän kulun kaupunginsalmen ylitse.  Silta on likimain samalla paikalla, mihin Anders Donner rakennutti vuonna 1854 Halkokarin kahakan yhteydessä vanhan sillan. Tämä alkuperäinen silta purettiin vuonna 1907, kun Suntinsuun kanaalia vahvistettiin  420 metrin matkalta. 

Sillan ansasparrut olivat punaisella lyijymönjällä kyllästetyt alun alkujaan. Näin veneeltä sillan alitse kulkevat näkivät sillan  nimen omaan punaisena ja tästä syntyi nimi Punainen silta. 

Nykyään sillan väri on valkoinen. Silta on ollut melko raihnaisessa kunnossa. Sen kivirakenteet ovat jo päässeet osaksi purkautumaan ja sekä maatuet että päällysrakenteet ovat  vaurioituneet. Sillan kunnostusta on suunniteltu jo pidempään, mutta koska  sillalla on kulttuurihistoriallista ja maisemallista arvoa, Kokkolan kaupunki on tehnyt esiselvitystyötä sillan kunnostushanketta koskien.

Kesäkuussa 2020 päätettiin, että silta kunnostetaan likimain samannäköiseksi kuin se on nykyäänkin. Nykyinen silta on haasteellinen jyrkän nousukulmansa vuoksi ja siksi jopa vaarallinen liikuntarajoitteisille, miksei muillekin kulkijoille. 

Siltojen nimistä on kinasteltu kautta aikain Kokkolassa. Joku kutsuu tätä Pususillaksi, mutta se on virheellinen nimi tälle sillalle. Oikea Pususilta sijaitsee Suntin myötäisesti Englanninpuiston läheisyydessä. Silta yhdistää Pikiruukin ja Suntinsuun  venevajojen alueen. Punaista siltaa on kutsuttu myös Sumujen sillaksi. 

Punaisen sillan alue liittyy valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön vaikutusalueelle. Sillan läheiset ranta-alueet on venevajojen viereistä aluetta, joten maisemallisesti silta on tärkeässä paikassa. Onhan venevajojen alue sekä maisemallisesti että matkailullisesti suosittua ja valokuvattua aluetta.

Punainen silta on suojeltu kohde.  Siksi K.H. Renlundin museo on mukana kunnostustöissä. Ulkoiselta olemukseltaan silta halutaan säilyttää mahdollisimman samannäköisenä. 

Sillan muoto on kaupunkilaisten silmissä tuttu ja  siihen on jopa  kiinnytty vuosikymmenien aikana. Suntin ylikulun lisäksi se mahdollistaa maisemalliset kuvailut venevajoille ja merellä päin.

Tänä syksynä - tarkemmin viikolla 33 Punaisen sillan saneeraus lopultakin alkoi. 

 Silta on entisöinnin ajan suljettu liikenteeltä. Saneerauksessa  kunnostetaan myös sillan tukirakenteet ja ristikot.  Työn yhteydessä kartoitetaan tarkemmin myös sillan korjaustarpeita. 

Sillanrakennusentisöinnin on  tarkoitus valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä. Tulevina vuosina on tarkoitus uusia myös muita Suntin ylitse kulkevia siltoja. 

LÄHTEET: 

Punaisen sillan saneeraus Suntinsuulla alkaa. Kokkola.fi. [https://www.kokkola.fi/tiedotteet/punaisen-sillan-saneeraus-suntinsuulla-alkaa/] Luettu 24.9.2023. 

Suntinsuun sillat. lausunnot koskien esiselvitystä ja vaihtoehtotarkastelua. [http://kokkola.oncloudos.com/kokous/20205821-15-2.PDF] Luettu 13.10.2020. 

Suntinsuun silta. Outdooractive. [https://www.outdooractive.com/fi/poi/suomen-rannikkoalue/suntinsuun-silta/34540868/] Luettu 13.10.2020. 

Suntin ylittäviä siltoja  aletaan korjata Kokkolassa - Halkokarin ja Pikiruukin välinen Punainen silta pois käytöstä loppuvuoden. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20042509] Luettu 24.9.2023. 

Lohtajan hautausmaalla kiertelemässä

Rakastan hautausmailla kiertelyä. Se johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt nuoruusvuoteni lähellä hautausmaata asuen ja  monia kertoja iltalenkkini suuntautuivat silloin hautausmaille kävelylle.

Tällä kertaa pistäydyn Lohtajan Karhintien varressa sijaitsevalla hautausmaalla. 

Lohtajalla huomioni kiinnittää  kaksi vierekkäistä hautakiveä. Etenkin niiden nimet. Maria Efrusiina Hawela eli Thompson.

Ja ilmeisesti hänen puolisonsa Charles Thompson. Etenkin tämän  miespuolisen nimi herättää kysymyksen, mistä hän on seudulle tuohon aikaan kulkeutunut. Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt. Onko jollakulla lukijalla asiasta enempi tietoa? Olisi mielenkiintoista kuulla!

Nämä ruosteiset, peltiet hautamuistomerkit ovat koskettavia ja valitettavasti katoava osa  ajankuvaa. Teksteistä enää harvoin saa selvyyttä.

Karun kaunista.Jotenkin nykyajan prameus hautamuistomerkissäkin on niin muuta maailma kuin tämä peltilaatta...

Hieno idea tällainen muistokivi. Ei iso vaivannäkö, mutta pysäyttää kyllä lukemaan tekstin.

Ruostuneen pellin kauniisti kruusatut metallikiekurat. Niin kaunis hautapaikka puiden suojissa. 

Toiselle puolella hautausmaata on uudempia hautamuistomerkkejä. Suomalainen säntillisyys näkyy täälläkin. 

Pelkistetyn kauniita metalliristejä  hautausmaan takaosassa. 

En ole koskaan käynyt tässä siunauskappelissa sisällä. Se täytyy ottaa joskus ajan kanssa kohteeksi. 

Nälkävuosien uhrien muistomerkki heille, jotka jäivät sen uhreiksi vuosina 1867-1869. Noin 350 lohtajalaista ja koditonta kulkijaa. Eivät saaneet edes omaa hautapaikkaa. Muistomerkki, luonnonkivi, on vuodelta 1964. 

Jotenkin tätä kiveä katsoessa ymmärtää paljon paremmin Isä meidän-rukouksen pyynnön "Anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinen leipämme..."

Poistun kirkkomaalta hiljaisena. Nämä ovat joka kerta pysäyttäviä käyntejä. 

Kaarlelan kirkon vanhoja seinämaalauksia

Kaarlelan kirkon sisäseinät ovat kauttaaltaan valkeaa kalkkia.1950-luvulla paljastui kirkon seinäpinnasta likaisen valkaisukerroksen alta vanhoja maalauksia. Näitä maalauksia löydettiin sekä länsisiiven sivuseinistä että itäpäädystä.

Maalauksia ryhdyttiin restauroimaan Oskari Niemen johdolla, mutta valitettavasti  niitä ei onnistuttu kunnostamaan.  Yhtäkään maalauksista ei pystytty kunnostamaan kokonaan.

Kirkon länsiosasta pystyttiin  löytämään jäännöksiä maalauksista idän puoleisten ikkunoiden ympärystöstä. Sieltä on löydettävissä punaruskean ja mustanharmaan sävyisiä, katkonaisia linjoja, viiruja.

Tiedetään kuitenkin, että alun perin kirkon seiniä on koristaneet värikkäät kirkkomaalaukset. Maalausten tehtävänä kirkoissa oli opettaa kuvien avulla lukutaidottomille kansalaisille raamatun sanomaa.

Katolilaisuuteen viitanneet kirkkomaalaukset kalkittiin piiloon reformaation aikana. Näin haluttiin hävittää kaikki katolilaiseen uskoon  viittaava.

Alla:Kirkon pääkäytävä, srk-salin puol. seinä

Alla: Kirkon pääkäytävä, kirkon sankarihautausmaan puol. seinä.

LÄHTEET: Kulttuuripyöräily. Kaarlelan kirkko.[https://kulttuuripyoraily.wordpress.com/2015/08/25/kaarlelan-kirkko/] Luettu 16.7.2016.

Mitä ennen olikaan kaupoissa tarjolla?

Tällä kertaa silmäys vanhaan sanomalehteen ja sen takasivun myyntiartikkeleihin. Kokkolan lehden sivu on julkaistu  10.12.1884. (No. 0.)

Jäin näitä ilmoituksia tutkailemaan tarkemmin.  Tarpeet taitaa olla muuttuneet 139 vuoden saatossa. 

Osa sanoista on lisäksi muuttunut ulkoasultaan niin paljon, että pitää oikein kahteen kertaan tavata. 

Mikä ihme muuten on toffelivaate? Aa, huopavaatetta kaiketi! 

Ja että oikein olisi tarjolla pummulisia pitsejä. Lysekilin kilohaili osoittautui googlailun perusteella Länsi-ruotsalaiseksi pikkukalaksi. Hassua, että sitä on niinkin etäältä tänne rahdattu, kun täällä meren rannalla asustellaan ja silakkaa ja muikkua olisi ollut tarjolla omasta takaa. 

Alla olevassa mainoksessa puolestaan puhutaan justeeratuista lakkarikelloista. Hädin tuskin hahmotan justeerisahan. 

Lakkarista isäni puhui taskuna, joten lienee kyse taskukelloista.  Pahasti likinäköisenä kummastelen myös silmälaseja, joita löytyy sekä liki- että pitkänäköisille. Ilmeisesti tarkempi mittatilaustyö on näistä puuttunut. 

Aleks. Damströmin liikkeessä puolestaan kaupitellaan kankirautaa ja meijeripatoja. Ihmetystä tietysti herättää myös alkoholijuomien myyminen rautakaupassa. 

A.W.Molanderilla olisi tarjolla sikuria ja sokuria. Kahvista innostun, se olisi edelleen kelpo tavaraa. Mutta mitä lieneekään sveskoniat? Se jäää nyt tyystoin selvittämättä. 

Konjakkiakin saisi, mutta pitäisi hommata kerrallaan vähintään viisi kannullista. Hmmm...

 

Davidsbergin taistelu

Yllä Vanhansatamanlahti

Halkokarin kahakasta lienee kuullut lähes jokainen Kokkolassa piipahtanut. Mutta entä Davidsbergin kahakka? Se lienee vieraampi....Itsekin piti tähän oikein perehtyä lukemalla vähän enempi. Itse Davidsberg, missä päätaistelu käytiin, oli minulle nimenä täydellisen vieras. Kysyin siipalta, joka yleensä paikallislähtöisenä tietää nimet, mutta eipä tiennyt tätä. Ei siis muuta kuin penkomaan...

                    

Lähes vuosi Halkokarin kahakan jälkeen, syyskuussa 1855, englantilaiset palasivat kostoretkelle Kokkolaan. Onneksi tähän oli osattu jo varautua.

Suntin suun länsipuolelle, Pikiruukin alueelle, oli rakennettu heti Halkokarin kahakan päätyttyä kaksi yhteensä neljällä isoa laivatykillä varustettua patteria. Rahoituksesta ja suunnittelusta oli vastannut kauppaneuvos Anders Donner. Lisäksi Suntin itäpuolelle oli rakennettu kaksi patteria, jotka oli varustettu kolmella laivatykillä. Ilmeisesti myös Mustakarin ranta oli varustettu patterilla ja varsinaisella taistelutantereella.  

Yllä. Mustakari

Davidsbergin alueella, oli  kaksi tykkiä. Ainakin yksi tykeistä oli sijoitettu  Harrbådantien valleille.  Kokkolan Rummelöhön oli ennakoivasti jo rakennettu puolustusvallituksia nimenomaan sitä silmällä pitäen, että englantilaiset palaisivat kostoretkelle hävittyään Halkokarin kahakassa.

Yllä. Harrbåda

Kommodori, englantilainen  Hugh Dunlop,  oli saapunut Pohjanlahdelle upouudella korvetti Tartarilla. Korvetti - nimitystä käytetään nimenomaan sotalaivasta. Niin ikään englantilainen kommodori F. Wargen oli laatinut hänelle toimintaohjeen Foglössä. Päämääränä oli kauppasaarto, mutta lisäksi oli keskeistä hankkia tietoa Kokkolan alueen puolustuksesta sekä joukkojen määristä. Nämä tiedot saamalla varmistettaisiin vihollisen merikaupan välineiden tuhoaminen ja merenherruuden ylläpitäminen. Tiedustelutehtäviin valjastettiinkin lähes kaikki Pohjanlahdella purjehtineet alukset. Vaikka nämä olivat viralliset päämäärät, kertoo Eero Auvinen tohtorinväitöskirjassaan  kuinka englantilaiset halusivat hyvitystä edelliskesän suuresta henkilötappiosta Halkokarin kahakassa, joka johtui siviilien englantilaisten ammattisotilaiden hämäyksestä ja taktisesta yllätyksestä.

Komodoori Dunlop saapui miehineen Tankarin lyysille 2.9.1855 Tartar-aluksellaan. Kokkolalaiset olivat kuitenkin jo  poistaneet  merenkulun turvalaitteet käytöstä ja Tartar ankkuroitui Tankariin. Siipiratasalus Porcupinen perässä alettiin hinata viittä  laivavenettä heti aamusella Kokkolaa kohti, koska sillä pystyttiin etenemään matalammissakin vesistöissä.

Yllä. Tankar

Kokkolan porukka olikin osannut hyödyntää aikaisemman taistelun oppeja. Jo Halkokarin kahakkaa varten he olivat rakentaneet optisen lennättimen, jonka ottivat nyt uudelleen käyttöön. Harrbådan kärjessä sijaitsi heidän merivalvontalennätinasema, jonka kautta saatiin tietoa avomereltä Tankarin suunnasta saapuvista vihollisista. Kokkolalaisten  etuna oli useat puolustusasemat, sillä englantilaisten saapuessa kaikki vallitukset olivat  jo miehitettyjä puolustautumista varten. 

Dunlop harmitteli, että alueen merikartta oli epäluotettava ja väylä muutoinkin vaikeakulkuinen, joten 12 meripeninkulman matkaan kului kokonaista viisi tuntia. Rannikkoa lähestyttäessä Dunlop joukkoineen huomasi, että rannalla Harrbådan ja Trullön välissä oli kolme maastoutunutta patteria ja peräti 2000-3000 sotilasta.

Höyryfregatit Porcupine ja Tartar lähestyivät Morsiussaarta. Englantilaiset yrittivät maihinnousua seitsemän veneen voimalla.  Heillä  oli muistissaan edellisvuoden kahakasta rannikon mataluus ja pelko, että he jälleen juuttuisivat väijytyksessä pohjamutiin. Rannikon tuntumassa oli nyt Porcupinen kaksi tykkivenettä  ja viisi Tartarin venettä rintamana valmiina iskuun. Dunlopin merkinnöistä selviää, että viiden patterin tarkka tuli kohdistui Porcupineen ja veneisiin. Koko osasto vetäytyi iltapäivän kuluessa alueelta. Menetyksiä ei raportoitu. Ainoastaan  Elbassa oli yksi makasiini syttynyt tuleen vihollisen tulituksessa, mutta tulipalo saatiin nopeasti pian sammutetuksi. 

Yllä. Elban rantaviivaa

Varsinainen Davidsbergin taistelu käytiin 2.9.1855 Davidsbergin edustalla. Englantilaiset tulittivat rantoja ja myös kaupunkia. Mitään suurta vahinkoa he eivät saaneet aikaiseksi. Kokkolalaisten kerrotaan vastanneen tulitukseen, jota riittikin kolmen tunnin ajan. 

                                                   

Kokkolalaisilla oli useita puolustusasemia. Yksi sijaitsi juurikin Davidsbergin kallioilla. Sinne oli sijoitettu tykit. Kokkolalaiset saavuttivat merkittävän torjuntavoiton Davidsbergin taistelussa. 

Alueella on edelleen muinaismuistoja. Alueella sijaitsevat röykkiöt saattavat ajoittua jopa myöhäisrautakaudelle. Niiden syntytapa tai tarkoitus ei kuitenkaan ole tiedossa. 

Anders Donner totesi taistelun jälkeen, että vihollisella oli ollut mahdollisuus sytyttää koko kaupunki tuleen Congrave- raketeilla. Kuitenkin vain muutama raketti oli ammuttu kaupunkia kohti. Kaikista Pohjanlahden rannikkokaupungeista Kokkolan kerrotaan selvinneen  pienimmillä tappioilla eli 46700 ruplalla. Liittoutuneet poistuivat kuitenkin Pohjanlahden alueelta lopullisesti vasta marraskuussa 1855. 

3.9.1855 merkityissä raporteissa Dunlop kertoo, että Kokkolassa ei ollut kauppa-aluksia eikä tykkiveneitä eikä muutakaan merkittävää tuhottavaa muutamaa  harvaa varastoa lukuun ottamatta.  Pelottava puolustus ja suuri varuskunta selittyi sillä, että kokkolalaiset pelkäsivät kaupunkinsa  tuhoamista.

Yllä. Davidsbergin kalliot

Laivaston komentaja amiraali Dundasille raportoitiin 18.9.1855 tiedusteluiskun onnistuneen. Iskussa selvitettiin hyvin Kokkolan puolustusjärjestelmät, mikä olikin ollut virallinen tehtävän päämäärä. 

Mutta sotaan kuuluu sankaritekojen kertominen. Niin englantilaisillakin. Kokkolalaisilla oli Uumajaan ja Rataniin tiedusteluyhteys sodan aikana ja englantilaisten alukset olivat kahakan jälkeen vierailleet siellä. Kokkolalaisille kerrottiin englantilaisten rehennelleen antaneensa kokkolalaisille perusteellisen ojennuksen ja uhanneet vielä uudemman kerran iskeä  Kokkolaan syksyn koittaessa. 

Kahakan seurauksena jaeltiin kiitoksia kokkolalaisille sankareille. Keisari myönsi  joulukuussa 1855 Anders Donnerille Stanislau- ritarikunnan toisen  luokan ritarimerkin miekkoineen. Kruununvouti  H.J. Holmille myönnettiin Stanislau - ritarikunnan toisen luokan ritarimerkki ja kaupunginlääkäri Fredrik Hällströmille myönnettiin kolmannen luokan ritarimerkki. Myös Oscar Lassander palkittiin, tosin hieman viiveellä - sillä hän sai  tammikuussa 1856 hopeamitalin, jota kannettiin Pyhän Yrjön nauhassa. Johan Chorin sai kultaisen mitalin ja matruusit Z. Kälström ja J. Lindström hopeiset mitalit. Kaupungin maistraatti puolestaan esitti myönnettäväksi samana vuonna perustetun 1853-1856 sodan muistomitalin kaikkiaan 24  kaupunkilaiselle.

Ja niin. Itse Davidsbergin alue sijaitsee aika lailla Mustankarin vastarannalla, lähellä Soldatskäriä, noin 200 metriä  meren rannasta.  Se kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Alueella on kivikkoinen mäki, joka on avokalliota korkeimmalta kohdalta. Mäki on noin 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska Kokkolassa on tätä nykyä upea kaupunkipuisto, pääsee Mustaltakatrilta mainiosti kulkemaan tämän rantareitin pyörätietä pitkin suoraan Davinsbergiin. Tämä oli minulle itse asiassa ihan elämys, joka oli jäänyt pimentoon. Ja olisi jäänytkin, ellen olisi alkanut asiaa aukomaan. 

SALMI AR-sovelluksen kautta pääsee hyödyntämään tämän reitin virtuaalitarinoita. Davis´dsberg on reitin loppuosassa. 

LÄHTEET: 

Arkeologisten kohteiden inventointi. kantakaupungin yleiskaava 2030. KH Renlundin museo. 2007, s. 59. [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114294&ttyyppi=pdf&kansio_id=272] Luettu 18.7.2020.

Auvinen, Eero. Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän Suomensuhteisiin. Turun yliopisto.  Yhteiskuntatieteellinenn tiedekunta. Politiikan tutkimuksen laitos. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtoriohjelma. 2015, 230-235.  https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/103165/AnnalesC393Auvinen.pdf?sequence=2&isAllowed=y] Luettu 18.7.2020. 

Kokkolan kaupunki. Kantakaupungin yleiskaava 2030. Arkeologisten inventointi. KH Renlundin museo. FM Jaana Itäpalo. 30.11.2007, s. 61-62.

Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. Kokkola.fi[ https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/autonomian_aika/oolannin_sota_halkokarin_kahak/fi_FI/oolannin_sota_ja_halkokarin_kahakka/] Luettu 18.7.2020.

Plassin historiaa. Kuvia Auvo Saaren kokoelmasta. [http://www.plassi.fi/saari_auvo.htm] Luettu 18.7.2020.