Tulvatuulella

Tulvien tulo ja veden virtaaminen herättää Lakeuksien tytön. On ollut kiire viikonloppu, mutta tätä keväistä luonnonnäytelmää en voi jättää väliin. Lauantai-iltana ajelen Rödsön sillan luo. Luonto näyttää jännästi kaksi puoltaan. Vesi on virrannut siten, että jäät seisovat kuin parkkipaikalla  paikoillaan odottaen sillan "maanpuoleisella" puolella. 

Vain viiden metrin päässä tästä - sillan "merenpuoleisella" puolella  on kuin toinen joki. Ei jäitä vedessä virtaamassa juurikaan. 

Jäisellä puolella voi nähdä, kuinka vesi on noussut.  Rannan puut kahlavat vedessä.

Seuraavana päivänä  ajan Perhonjoen sillalle fiilistelemään. Tie Vitsarista Rödsöön on suljettu. Jossain kohdassa vettä on  tiellä. Ihmisiä virtaa paikalla. Viileä tuuli hyväilee kevätmieltä, mutta onneksi aurinko paistaa. 

Perhonjoen sillalla ei jäätä ole enää  nimeksikään. Jäät ovat lipuneet jo tästä ohitse.

 Siellä täällä  rannan tuntumassa on yksinäinen jäälautta. Matka päättyi rantatörmälle.

Myös jokunen puu rannan läheisyydessä on kaatunut ohi  rynnivien jäiden voimasta.

Tämä jäänmurikka jatkaa kulkuaan virran viemänä kunnes sen on aika sulaa. Sitten sen määränpää on olla osa vettä.  Virta vie äärettömän nopeasti.

 Vastarannalla näyttää aivan kuin joku olisi lapioinut jäälohkareet pois vedestä. On niillä uskomaton voima, että tuonne päätyvät.

Tässäkö määränpää?

Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin uppotunut kuvailemaan jäälohkareita...Mutta riensin pojan luokse maalaustalkoisiin. Antaa veden ja jäiden virrata omaa vauhtiaan!:)

Taikatalvi

 

Taianomainen tammikuu...

 

 

Luonto on kaikessa kylmyydessään enemmän kuin kaunis.

 

 

Eräänä päivänä  minulla oli kiire. En voinut silti  vastustaa talvista hetkeä. Pysäytin auton, nousin sivummalle seisoakseni Perhonjoen rantapenkereellä. Vain seisoin ja katselin. Talletin mieleeni  talven tuulet, pakkasen  tuoksun,  kasoihin puskeutuneet valkeat hyydejäät ja vielä  hetken sulana virtaavan veden äänen.

 

Tajusin olevani kuin Tove Janssonin kirjan kannessa "Taikatalvi."

 

”Se oli ensimmäinen lumisade uudenvuoden jälkeen, ja Muumipeikko oli hyvin hämmästynyt. Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpimälle kuonolleen ja suli. Hän pyydysti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken, hän katseli ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti. Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat. Näinkö se käykin? mietti Muumipeikko. Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin! Ilma oli muuttunut leudommaksi. Lumihiutaleiden keskeltä ei voinut nähdä ympärilleen, ja Muumipeikon valtasi sama hurmio, jota hän tunsi aina kesällä kahlatessaan mereen. Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen. Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!

 

 

Ette usko, kuinka voimaannuin  siitä kaikesta! Joskus täytyy osata antaa aikaa itselleen...

 

 

”

 

Ps. Ja aivan ihanaa palata huomenna loman jälkeen töihin - oikeasti odotan:)
LÄHTEET:
 Tove Jansson. Taikatalvi 1958, s. 93-94.

Siirtoviemäriurakakointia Perhonjoessa

 

8-tietä  Vitsarin ohi huruutellessa on moni  loppukesän mittaan käännellyt päätään kohti Perhonjokea. Kaivureita keskellä jokea - mitä ihmettä?

 

Joen laidalle on kasattu  molemmin puolin iso kivi- ja sepelikasa, eräänlainen penger, joka on herättänyt ihmetystä.

 

Penger on tehty kaivureita varten, jotta siirtoviemärin upottaminen vesistöön olisi mahdollista.

 

 

Urakka liittyy Kokkolan Veden suureen siirtoviemäriputkihankkeeseen. Kaivuutöille on myönnetty aluehallintoviraston lupa. Urakka aiheuttaa väkisinkin tilapäistä vedenlaadun heikkenemistä.

Putken asennus vesistöön piti tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan kesän aikana, jolloin vesi on yleensä matalimmillaan. Siten aiheutettaisiin mahdollisimman vähän haittaa kaloille. Tänä kesänä kaikki heitti kuitenkin häränpyllyä runsaiden sateiden vuoksi. Lopulta lupa myönnettiin  elokuulle.  Veden virtaamien vuoksi maanpenkereestä on kuitenkin irronnut aineksia veteen, mikä on osaltaan samentanut vettä lisää.

Urakka ennätetään Perhonjoen kohdalta saada valmiiksi ennen loppusyksyä, jolloin arvokalat nousevat Perhonjokeen.

 

Työmaan ala-ja yläpuolelta otetaan vesinäytteitä ennen kaivamista,  kaivamisen aikana ja myös kaivamisen jälkeen.

 

Viemäri- ja vesijohtoputkille on aluehallintoviraston toimesta vaadittu myös suojaputki ja hälytysjärjestelmä, jottei mahdollinen putkirikko aiheuttaisi vuotoa vesistöön, vaan se voitaisiin korjata ajoissa.

Pitkää päivää miehet tekevät- kuulemani mukaan  kaksitoistatuntisia työvuoroja.

 

 Urakka saataneen päätökseen elokuun 2015 aikana.

LÄHTEET: Yle uutiset. Perhonjokea samentava ja rumentava maakasa makaa joessa elokuulle. [http://yle.fi/uutiset/perhonjokea_samentava_ja_rumentava_maakasa_makaa_joessa_elokuulle/8160507] Luettu 17.8.2015.

Joulutulvissa...

Vallattomat ovat säät olleet joulunpyhinä. Vettä, vettä ja vielä vaan vettä. Perheen juniorin pulkkamäkihaaveetkin ovat suorastaan vesittyneet...

 

Lunta odotellessa täytyy kuvata sitä mitä on tarjolla - tällä kertaa tulvia.)

 

Kävin kuvailemassa kolmen sillan  äärellä Perhonjoen varrella.

 

Joulupäivänä Perhonjoen pääuomassa junaradan siltatyömaan  luo syntyi jääpato, joka johtui  sitä, että työmaa-alueella joen virtausuoma on tavallista kapeampi ja se edisti jääpadon syntymistä. Kuvauspäivänä Tapaninpäivä iltana  pahimmat jäämassat olivat jo puskeneet itsensä läpi.

 

 

Alla olevat  ensimmäiset kuvat Perhonjoelta  Rimmissä uudelta rakenteilta olevalta rautatiesillalta.

 

 

Veden pinta kaikkinensa oli aika lailla korkealla...

 

 

Työmaa-alueella, sillan kupeesta, oli jäämassat saaneet kaverikseen kaulailemaan rakennustyömaan lautoja. Kunnon jääpatoja ei enää kuvaushetkellä kuitenkaan paikalla ollut.

 

 

Säätieteilijät ovat kertoneet, että jos vuodenvaihteessa sää viilenisi, kääntyisivät virtaamat joissa laskuun.

 
Tällä hetkellä on vältytty suuremmilta tulvavahingoilta, mutta kovin paljoa vedellä ei taida enää olla varaa nostaa itseään ylöspäin...


Suurimman tulvariskin joessa muodostavat niin kutsutut hyydepadot. Sellaisia saattaa olla luvassa, jos virtaukset ovat suuria ja sää viilenisi pakkasen puolelle lähipäivinä..

Hyydepato tarkoittaa joen pohjaan kertynyttä jäähyhmää, joka haittaa  virtausta. Niitä esiintyy eniten alkutalvisin virtaavissa vesistöissä. Hyydepadon riski on suurimmillaan silloin, kun veteen ei ole muodostunut jääkantta, vesistössä on suuri virtaus sekä pakkanen, tuuli ja lumisade puskevat  niskaan...

　

Jäätä kellui vielä sillan vieressä jonkin verran, mutta tilanne näytti Tapaninpäivän iltana jo varsin tyyneltä. 

Tuntui kuitenkin hurjalta käveleskellä  joen ylittävällä väliaikaisella työmaatiellä. Veden kohina oli  pelottavan kova.  Vedenpinta ylettyi tukipuihin saakka. Siltatyömalla oli asiallisesti pelastusrenkaita vesistön ääressä, mutta toivottavasti lapset tajuavat pysytellä kaukana poissa joenvarresta. Veden voimat ovat tulviessaan uskomattomat!

8-tien  ylittävä Kaukon silta on sen verran korkea, että vesi huruutteli 27.12. tasaiseen tahtiin kohti merta. Vettä riitti kuitenkin rantamilla. Rantapusikon koivut eivät ainakaan kuivuudesta kärsineet. Kun ajelin Rödsön kylää kohti Perhonjoen viereistä tietä pitkin, oli  vesi vallannut maaston aivan tienvierustaan saakka. Monet pellotkin olivat saaneet vesipeiton.

 

Rödsön sillalla käydessäni satoi kovasti vettä. Sillan vieressä olevan talon pihapiiri oli saanut jouluvieraakseen jäämassat.

Onneksi talot on rakennettu kauemmas, korkeammalle  rannasta...

Osa jäistä oli pyörähtänyt pellolle saakka.

 

 

Tänä vuonna perinteinen "Lunta tulvillaan"- laulu olisi kai ajakohtaista ollut tekstittää uuteen muotoon "Vettä tulvii vaan..":)

 

 

 

LÄHTEET:

 

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tulvat. [http://www.sppl.fi/files/1816/LuentoRajala.pdf] Luettu 28.12.203.

 

Yle.fi. Joulutulvat uhkaavat Pohjanmaata – Perhonjoen jääpato on kuitenkin purkautunut [http://yle.fi/uutiset/joulutulvat_uhkaavat_pohjanmaata__perhonjoen_jaapato_on_kuitenkin_purkautunut/7001021] Luettu 28.12. 2013.

 

 

Ymparisto.fi. Vesitilanne - Vedenkorkeus ja virtaama. Länsirannikolla talvitulva, rajua vedenpintojen nousua myös Pohjois-Savossa (28.12.) [http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi_ja_meri/Vesitilanne_ja_ennusteet/Vedenkorkeus_ja_virtaama#a4] Luettu 28.12.2013.

Äijansaaren kodalla hiihtelemässä

Aurinkoisena talvipäivänä intouduimme perheporukassa hiihtoretkelle.

 

Tällä kertaa kerron hiihtoreissumme alkumatkasta. Loppumatka jää seuraavaan blogipäivitykseen...

 

Lähdimme liikkeelle kotoa autolla ja huruuttelimme  parin kilometrin päähän metsäautotietä pitkin lähelle Perhonjokea ja aikaisemmin bloggaillessa mainittua Rimmin  rautatiesiltaa sivuten.  Sieltä oioimme Perhonjoen ylitse varsinaiselle latupohjalle joenvarren toiselle puolelle. Tähän aikaan vuodesta jäällä vielä tohti liikkua, kevättä kohti saa olla varovaisempi...

Varsinaiselle ladulle on virallisempiakin aloituspaikoja,  esimerkiksi  lähimpää  ladulle pääsee Vittsarin koulun vierestä, läheltä Suomen sodan muistomerkkiä.

 

Latu on moottorikelkkapohjalle tehty. Selvästi huomasi, että kevättä on  ilmassa, sillä joissakin kohdin ladulle oli jo ilmaantunut pihkaisia puiden neulasia, jotka innokkaasti yrittivät tarttua suksien pohjiin.


                


Äijäsaaren kodalle oli hyvin lyhyt matka lähtöpisteestämme. Aloitamastamme paikasta ehkä kilometrin verran. Varsinaisesta hiihtoladusta poikettiin sivummalle  opasteiden mukaisesti viitisenkymmentä metriä.

 

              


Tarkempaa kodan rakentamisaikaa minulla ei ole tiedossa, mutta olemme hiihdelleet alueella jokunen vuosi aikaisemmin ja silloin kyseistä rakennelmaa  ei paikalla vielä ollut.

 

Vaikka nyt olimmekin hiihtäen liikkeellä, on reitillä mahdollista kulkea lumettomaankin aikaan, sillä kota sijaitee ympärivuotisen ulkoilureitin varrella.

Tässä vielä navigoijille tarkempi osoite:

N63º49.97’ E23°15,62’

                   

Äijänsaaren kota sijaitsee Perhonjoen rannan lähetyvillä. Kodassa on penkit sekä keskellä kotaa tulisija.

Polttopuitakin näkyi olevan kodan sisällä kiitettävästi pilkottuina.

Rannan läheisyydessä on samoin  tulentekopaikka sekä istuinpenkit. Myös uudehko puuhyyskä näytti olevan kodan lähettyvillä.

 

 

Kota lienee kiva taukopaikka kalastajille, melojille ja tietysti muillekin kulkijoille. Joen rannassa on kesäaikaan suuria ruohoja ja pohja on kivikkoinen. Seuralaiseni kiinnittivät reissulla huomiota  ympäristöön ja sen menneisyyteen. Tarkemmin tietoa etsiessäni tuli vastaan asia, että Äijänsaaressa on 1700-luvulla ollut peräti kolme myllyä sen aikaisten isojakokarttojen mukaan - yksi näistä on mainittu pappilan myllynä.


                    

Sain myös selvyyden, miksi paikkaa kutsutaan saareksi. Äijänsaari oli  nimittäin vielä 1700-luvun loppupuolella saari Perhonjoen länsipuolella! Äijästä nimen yhteydessä sen sijaan ei ole aavistustakaan - varmaan jonkun sortin äijän mukaan nimetty kuitenkin.:) Saaren voi vielä nykyäänkin tunnistaa maastossa ympäristöstään hieman korkeampana alueena, joka on  n. 550 m pitkä ja enimmillään  180 metriä leveä.

Hihtoretki jatkui auringonpaisteen siivittämänä kodalta eteenpäin, siitä lisää myöhemmin...


 

 LÄHTEET:Äijänsaari. Mahdollinen muinaisjäännös. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000010119] Luettu 19.3.2013.