Lintujen kevät

Kotona hehkutin tässä päivänä muutamana, että tämä on taas se aika vuodesta, kun tajuan, miksi niin rakastan asua täällä peltojen keskellä. Linnut, ne linnut! Vaikka kevät toistaakin oikeastaan samaa kaavaa joka vuosi, se eri yhtään himmennä tätä tunnetta. Nähdä ensimmäiset kevään lintuparvet, kuulla niiden äänien kiirivän. Tai sitten saada seurata jonkin yksin liikkuvan linnun elämää. 

Tänään tarjolla teille pieniä pirskahduksia lintujen maailmasta. Pääosa viikon varrelta, mutta närhen kuvat jo vähän aiemmalta ajalta. 

Närhi, tuo melko arka lintu, ilmaantuu takapihalleni aina alkukeväästä. Sekametsien asukki, on kaunis. Siksi sanonta "näytän sille närhen munat", ei nyt oikein kolahda. Närhien määrä on kai yleisesti ottaen laskusuunnassa, mutta kotipihani ympäristö lienee sille pienen metsikön ja peltojen ympäröimänä aivan ihanteellinen. Lisäksi se mieluusti käy varkailla koira-aitauksissamme, josta löytää aina jotain pientä suupalaa. 

Tällä kertaa seurasin olohuoneeni ikkunasta, kun närhi suloisen reippaasti kävi kylvyssä vesilätäkössä. Seurasin sitä kauan. Kuvista ei näy, kuinka antaumuksellista tuo kylpeminen oli, mutta voitte vain kuvitella sen syvään vesiputtiin puhdistamaan itseään. 

Aika moni on varmaan nähnyt viikon varrella 8-tien liepeillä Vitsarissa, kuinka kokonainen peltoaukio on jäänyt veden alle. Olen asunut seudulla  reippaasti yli 30 vuotta ja aivan himmeästi muistan, että joskus -80- ja -90-lukujen taitteessa pyörätie kylpi edellisen kerran  kevätveden alla. Ei sen jälkeen. The swan lake! Tämä jos mikä on nyt se!

Ohi ajellessa näkymä on ollut tavattoman kaunis. Sitä ajattelee, että voi, olisipa tuossa tuollainen joutsenlampi aina. Mutta sitten tulee vähän huono omatunto. Pelto on tuttavani omistuksessa. Hänen maanviljelyksilleen tulva ei tee hyvää. Pelto lienee aika pehmeä vielä pitkään tulvavesien laannuttua. Tällä kertaa on käynyt niin, että valli pellon reunassa on talven aikana sortunut, kun puutavaraa on ajettu peltojen reunamilta. Ja vaikka uusi penger jo talvella kyhättiinkin paikalle, ei viereisestä joesta noussut tulvavesi pysynyt uomissaan. Sellainen on veden voima!

Maisema on ollut älyttömän kaunis, mutta samalla olen kyllä sydän syrjälläni pelännyt lasten puolesta, jotka ovat pyörineen joutuneet taittamaan koulumatkaansa 8-tien reunassa. Onneksi vesi on nyt selkeästi jo laskemassa. 

Tässä kuitenkin kuvia viime viikonlopulta, jolloin oli aika pilvinen päivä. Aurinkoisempina päivinä koko vesi näytti upean siniseltä. En vain ennättänyt sitä silloin kuvaamaan. 

Viikon varrella on näkynyt tässä kodin ikkunoita aukoessa monenlaista muutakin otusta. Orava asustelee olohuoneen ikkunan alla olevassa isossa kuusessa, fasaaninaaras näkyy sekin lähteneen liikkeelle. Eilen illalla punakettu jolkotti pihani poikki ja myös töyhtöhyyppä on saapunut vieraakseni. Huikeaa!

On jotenkin ihanaa, että eri lintulajit laskeutuvat pellolle sulassa sovussa. Viikon varrella tässä meidän keittiön ikkunasta katsoessa on nähnyt lintujen lisäksi tosi paljon luontokuvaajia ja lintubongareita. Eräs puolituttu lintubongari oli haikeutta äänessään todennut "Asutte kyllä aivan upeassa paikassa. " Niinpä! Tätähän hehkutin jo aiemmin siipalleni...jotenkin vain tällaisia näkyjäkin herkästi pitää itsestäänselvyyksinä.

Tuo bongari -  tunnetusti lähes ammattilainen lintuasioissa - oli kertonut, että oli laskenut, että enimmillään metsä- ja tundrahanhia oli pelloillamme ollut noin 3500. Määrä on vaihdellut suuresti. Joinakin päivinä olen nähnyt kerrallaan vain muutamia kymmeniä tai satoja hanhia. Hanhet ovat sen verran varovaisia, että lähtevät herkästi lentoon, kun yhtään lähemmäs niitä yrittää päästä.

Hanhien lisäksi myös kurkia on paljon - enemmän kuin koskaan ennen muuttomatkoillaan tähän laskeutuneina. Yhtenä iltana hain 5-vuotiaan kanssani bongailemaan lintuja. Ajelimme tunnin verran paikasta toiseen. Välillä nousimme autosta peltojen reunamille ihailemaan. Poika oli aivan haltioissaan. Näimme muuten myös, kuinka varis yritti kuljettaa pesäänsä risuja. Epätoivoisesti se yritti katkoa ohuita  paljaita oksia pihlajasta. Ei näyttänyt onnistuvan ja varis siirtyi aina uutta  oksaa taivuttamaan. Toivotaan onnea senkin pesänrakennuspuuhille!

Kurjista 5-vuotias totesi "No nyt tiedän sitten niiden nimenkin. Ihmettelin, mitä ne ovat, luulin strutseiksi.  Olen katsonut aamuisin päiväkotiin mennessä auton ikkunasta, kun niitä on lentänyt taivaalla. Ne on upeita!"

Myös joutsenten lento on upeaa katseltavaa. 5-vuotias kertoi pitävänsä niistä kaikista eniten. Ehkä niin minäkin. 

Siippa kertoi yhtenä aamuna, että pellolla oli paljon myös isokuoveja. No, kun minä ennätin paikalle, niin niitä oli tasan yksi urhea enää! No, aina ei voi olla täydellisiä ajoituksia. 

Poroluodon uusi sauna

Riemukkaan helleaallon siivittämänä lähdettiin viikolla siipan kanssa merelle ajelemaan. Helteellä jos milloin, on ihanaa liikkua vesistöissä - etenkin jos tuuliolosuhteet ovat maltilliset. 

Vaikka mantereella oli tosi tyyntä, oli merellä sentään muutamia vaahtopäitä. Pohjoistuulta 6 m/s näytti säätiedote. Veneen huristellessa  meille hyvin tuttuja rannikkomaisemia on aina ihanaa ohiajaessa katsella mökkiläisten elämää. "Joka niemeen, notkohon, saarelmaan, kodin tahtoisin nostattaa," laulettiin joskus alakouluaikana. Juuri siltä näyttää nyt merellä. On kiva kuvitella, millaista väkeä mökeissä kesäisin asuu. Kiva on myös seurailla ohitse ajettujen pikku karien linnustoa. 

Otamme pikkuretkemme kohteeksi Poroluodon saaren ja siellä olevan Kokkolan kaupungin virkistysalueen (N63o 57 240, E23o 11 980). Siellä tulee käytyä oikeastaan kerran kesässä ja aika usein talvellakin, jos jääolosuhteet sen vain sallivat. 

Matkalla näemme muutamia merimetsoja. Siippa selittää, että jo kaukaa näkee, että nuo lentävät eivät ole hanhia, siiven liikkeet ovat erilaiset ja nopeammat. Yritän oppia ja katse seuraa kaukaisuuteen liihottavia mustia viikinkejä.

Saavumme  Poroluodon laguunille varovaisesti ajellen. Kaupungin mökki sijaitsee saaren suojaisassa poukamassa. Nämä matalikot on aina syytä ottaa varovaisesti. Etenkin meidän kalastusveneellä, jolla nyt olemme liikkeellä,  täytyy huomioida veden syvyys - ihan matalikolle pikku purkillamme ei ole asiaa. 

Poroluodon saaren tässä osassa on kivat kalliot. Kallio ja sen päällä oleva puusto on karua, mutta kaunista katseltavaa. 

Sanon siipalle, että näin kauniina päivänä mökillä riittää taatusti saunojia ja vierailijoita. Hämmästys on suuri, kun ohjaamme venhomme  autioon ja hiljaiseen satamaan. 

Kierrämme aallonmurtajan ja kiinnitämme veneen rantalaituriin. Onnekkaasti tosiaan olemme ainoita matkalaisia tällä kertaa. Jos olisi ollut muita paikalla, veneelle olisi joutunut keksimään kivien laitaan jonkun toisen kiinnityspaikan. Olisi mainiota, jos veneen  voisi kiinnittää johonkin toiseen kohtaan vähän sivummalle. Nyt jahtimme estää laiturin nokasta saareen rantautumisen ja  veteen pulahtamisen, jos joku muu saapuisi paikalle. 

Sauna vaikuttaa entiseen verrattuna aika pieneltä. Vanha saunahan paloi maaliskuussa 2022. Ihanaa, että tämä saatiin kyhättyä paikalle näin pikaisesti, vaikken itse saunomaan sinne ole aikonutkaan. 

Astelemme tikkaita pitkin laiturille. Portaat on hieman kiikkerästi kiinnitetty ja laituri kapea. Ehkä siihen olisi voinut panostaa hieman enemmän...

On oikeastaan aika jännittävää astua kohti uutta tuntematonta. Hipsin terassille ja avaan oven. En ole aivan varma tunteesta, mutta toisaalta tiedän olevani aivan varma. Kun oven avaa, tunnen nenässäni viljan tuoksun. En tiedä rakennuksen tarinaa, mutta olen aistivinani, ettei kaikki puutavara etenkään ole ihan uutta. Onkohan tämä voinut olla joskus riihi? Osa hirsistä on tummuneita, ovi tuo mieleeni lapsuuteni kodin riihen oven. Ja se jostain kaukaa tuttu viljan  tuoksu...

Olisi kiva tietää tämän rakennuksen aikaisemmasta elämästä.

Ovi on matala. Joku on kirjoittanut mökin vieraskirjaan, että käynnin muistaa vielä monta päivää jälkeenpäin, kun on saanut otsaansa kuhmun matalasta oviaukosta. 

Ovessa on ulkopuolella jonkinmoista lyijykynätöherrystä. 

Oven sisäpuolella on kirjoitusta ja vuosiluku 1939. Ehkä intuitioni vanhasta riihestä olikin oikea. 

Ja sitten kurkistus itse saunaan. 

Kiuas on rautaa, joten lienee oivallinen meriveden äärellä, jossa taviskiuas aika äkkiä on entinen. Kiukaan päällä on vesisäiliö. Tälle kiukaalle pisteet. 

Saunasta löytyy pari muoviämpäriä ja saunakiulu. 

Lauteet ovat uudet, mutta tehty hieman tavanomaisesta poikkeavasta puumateriaalista. Pidän saunan elävästä sisäseinästä. 

Pienestä seinän  ilmakolosta tirkistelen kohti venettämme. 

Terassilaudoitus näyttää uudelta, tosin saan vaikutelman että sitä ei ole ihan viimeisen päälle fiksattu ja se lienee kasattu joutopuumateriaalista.

Saunan edustalla on suloinen penkki. Penkin yläpuolella on muutama ruuvi, johon voi ripustaa vaikka pyyhkeensä. 

Käpöttelen kallioilla. Pieni nuotiopaikka odottaa seuraavia grillaajia. 

Ja kun aina saapujia huolettaa puutilanne, niin tässä faktaa:

Sahapukki on puoliksi kunnostettu. Pokasaha odottaa seuraavaa sahaajaa.

Sopivan kevyttä rankaa löytyy vino pino sahattavaksi. 

Viipyilemme saarella jonkin aikaa. Pistäydymme mökissä kirjoittamassa nimemme päiväkirjaan. Mökki on muutoin entisensä, mutta lavereilla ei näy patjoja. 

Aurinko kuitenkin kultaa maiseman merelle kauniisti. Googlailen säätilaa. Se näyttää +29 astetta, mutta lisämainintana "tuntuu kuin +30. " Ja tämä tosiaan merellä. Harvinaista. 

Lopulta on aika palailla kohti kotia. 

Paluumatkalla tähystelen etäämmälle ja saan näköpiiriini jotain liikkuvaa. Kuvailen pidemmällä putkellani. Selkeästi siellä on kurkiperhe. Tai näen kaksi aikuista, mutta oletan, että siellä on kurjenpoikanenkin. Loistopaikan pienellä karikolla ovat valinneet. 

Toinen kurjista poistuukin saman tien karikolta ja lähtee lentoon. Varmaan meitä hämätäkseen. Jätämme sen liitelemään omiin kuvioihinsa ja jatkamme eteenpäin. 

Ehdoton suosittelu kaikille merenkävijöille - Poroluodon mökki  on kiva kesäkohde!