Aurinkokello Kaarlelan kirkon seinässä

Joskus sattuma on puolella. Kävin vuoden alkupäivinä  valokuvausreissulla monessa kokkolalaiskohteessa. Päädyin tietysti taas kerran myös Kaarlelan kirkon kirkkomaalle. Aikomukseni oli ottaa kuvia kiviaidasta toiseen tekeillä olleeseen blogijuttuun, kun jäinkin ihmettelemään kirkkorakennuksen erään sivuoven yläpuolta. Ovi ja sen yläpuolinen ikkuna-aukko on kirkon seurakuntasalin, siis eteläisen puoleisella sivulla. Ikkunan yläpuolella on pieni metalliläpyskä...Mikä ihme, ajattelin. En saanut  silloin  kilven kuvasta selvää, koska oli jo hieman hämärä, Kuvasin sen kuitenkin. 

Kuva vaivasi mieltäni ja kun parin päivän päästä aivan eri asian yhteydessä  klikkasin itseni Kokkolan kaupungin sivustolle,  komeili siellä yllätyksekseni tuo sama kilpi eräässä valokuvassa pienen kuvatekstin saattelemana. Mistään muualta en tästä tietoa löytänyt.  Oli pakko lähteä uudelleen kuvausreissulle kirkkomaalle!

Metalliläpyskä paljastuikin aurinkokelloksi. Kuinka moni on edes huomannut tämän? Olen tähän asti ollut luulossani, että lähialueella on ainoastaan Chydeniuksen aurinkokello, joka on muistini mukaan vasta vuodelta 1777. Lienee itse Anders Chydeniuskin siis tätä seinän aurinkokelloa ensin tuijotellut ja sitten innostunut itsekin sellaisen rakentamaan!:)  Tämä kirkon seinäkello on nimittäin aika lailla vanhempi!

Aivan huikea yksityiskohta mielestäni  kirkossa ja ajatuksissani kuvittelinkin heti ihmiset kirkonmenojen jälkeen katsastamassa kelloa ennen kun kotimatka alkoi. Ehkä kirkkoväki on kokoontunut tässä alla ja kirkkopihalta poistuessa on vielä silmäilty kellonaikaa kotiin päin lähtiessä, kuka ties!...Tämä lienee ollut aikalaistensa silmissä upea kapistus! Ja sitähän tämä on edelleen - käy ja kukkuu ilman paristoja ja edelleen näyttää meille aikaa, jos vain tajuamme katsoa. 

Aurinkokellon on tehnyt seppämestari Matts Bastubacka vuonna 1724. Lähdinkin onkimaan hänestä tietoja. Matts Henriksson Bastubacka oli syntynyt 25.1. 1684. Hän oli naimisissa Magdalena Mickelsdr. Måttiksen (1688-1760) kanssa. Matts kuoli 15.4. 1752 kovaan kuumeeseen 67 vuoden ikäisenä. Kirkonkirjoista löysin Mattsille ja Magdalenalle ainakin pojan nimeltä Johan Mattsson Bastubacka (1712-1755). Sukuhaaraa nykyaikaan kirkonkirjoista seuraten tein havainnon, että sama suku jatkuu lähiseuduilla edelleen!  Mahtavatko tietää, mikä esi-isänsä komeus kirkossa on  edelleen tallella!

Aurinkokellohan on loistava ja yksikertainen keksintö. Se ilmaisee aikaa vuorokauden valoisana aikana aurinkoisella säällä. Malleja on monia. Olen jotenkin naivisti aina kuvitellut, että aurinkokello paikka on maankamaralla, siksi en varmaan osannut ajatellakaan, että tämä vaatimattoman näköinen metalliläpyskä kirkon seinässä olisi ajannäyttäjä - vieläpä lähes ikuinen!

Perusidea on, että kellotauluun on kiinnitetty metallikeppi, jonka varjon kärki näyttää kelloajan alustaan piirretyn asteikon avulla. Kellon pinnassa on numerot vain tietyille ajoille, sillä eihän aurinko tähän koko aikaansa paista.

Etsin vielä tietoa yleisemmin aurinkokellojen historiasta. Ensimmäisiä aurinkokelloja tiedetään käytetyn  Babyloniassa jo niinkin aikaisin kuin 5500 vuotta sitten. Kiinalaiset kirjoittivat aurinkokelloista, tai tarkemmin ottaen "varjonheittäjistä" jo 2400 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja Egyptissä tiedetään aurinkokelloja käytetyn 1200-luvulla ennen ajanlasku alkua. Ja kun itse oletein aurinkokellojen olleen maankamaralla, löydänkin tiedon, että keskiajalla eteläisen Euroopan keskustorien kaupunkiympäristöistä löytyi esimerkiksi raatihuoneen seinistä aurinkokelloja. 

Suomeen ensimmäiset aurinkokellot saapuivat 1500-luvulla. Lähinnä niitä tiedetään oleen pappiloissa ja kartanoissa sekä yhteisöjen keskeisissä paikoissa. Siksi tämän paikka onkin aikan tyypillinen sijoitukseltaan.  Toisaalta kun etsin tietoa kirkon seinissä olevista aurinkokelloista, ei niitä liene kovin montaa säilynyt. Joissakin kirkkopihoissa aurinkokello on kaiverrettu kallioon tai isoon kiveen. Mekaaniset kellot yleistyivät 1600-luvulta alkaen, mutta aurinkokelloja käytettiin aina  1800-luvun loppupuolille saakka. Ajan mittaaminen perustui aurinkoaikaan aina vuoteen 1884 saakka. 

Toisen kerran paikalle saavuttuani oli enemmän päivänvaloa ja kellotaulu erottui seinästä selkeästi.  Oivalsin, että tämähän onkin todella hienosti suunniteltu kello. Aivan loistava! Parasta aurinkokellossa on sen toimintavarmuus - paitsi tietenkin pilvisellä säällä tai pimeässä se on hyödytön...

Tätä tekstiä kirjoiittaessani jäin hämmentyneenä miettimään, että kun entisaikana ihmisillä oli velvoite osallistua kirkonmenoihin, niin kuinka ihmeessä he osasivat saapua oikeaan aikaan kirkkoon? Vaikka kirkonkelloilla ilmoitettiinkin hyvin etukäteen, ei kellojen ääni silti ole voinut joka niemeen, notkoon tai saarelmaan kuulua ja matkaan käytetty aika on varmastikin vaihdellut äärettömän paljon säästä riippuen. 

LÄHTEET: Hattujen sota - husaarit kaupungissa. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/vapauden_aika/hattujen_sota/fi_FI/hattujen_sota_husaarit_kaupungissa/] Luettu 3.1.2021.

Kellot. [http://www.kolumbus.fi/mabohu/esine/kellojen_historiaa.html] Luettu 31.1.2021. 

Kymmenen kelwollista kojetta keskiajalta. Keskiaikaiset markkinat verkossa. [http://keskiaikaisetmarkkinatverkossa.fi/kymmenen-kelwollista-kojetta-keskiajalta/] Luettu 31.1.2021. 

Ratiritirallaa...talvisäässä

 Monta vuotta ollaan kaipailtu kunnon hankia ja nytpä ne sitten saapuivat! Lumilingot on päässeet laulelemaan jo useampana päivänä. Meillä poika on pärisytellyt mönkkärillä auraten. Oikein odottelikin jo näitä kelejä ja kuuluu  hommanneen  itsekseen muutamia  muitakin pihoja työn alle. Kävi auraamassa velipojallakin ja sukelsi siellä  ojaan menopeleineen. Kuulemma vinssillä pääsi lopulta ylös...

Kiertelin viikonloppuna kaupungilla. Monen talon pihassa puskettiin  lumitöitä. Nykyään tulee katsastettua myös autot, joita ei ole  putsattu pois lumen alta.  Äkkiä peittävät tiet niin, ettei niiden läheltä  voi aurata tai isommat autot pääse kulkemaan. Toisen poikani firma näitä aina silloin tällöin poliisin pyynnöstä roudaa pois teitä tukkimasta, kun siirtokehotuksiin ei ole reagoitu. Minusta suomalaisten säntillisyys tällaisissa asioissa  yleisesti ottaen on ihailtavaa. 

Työpaikkani parkkipaikalla oli jo perjantaiaamuna mieletön lumivuori. Eräs työkaveri ihmetteli, minne hän nyt autonsa pistää, kun lumi on  aurattu juuri hänen paikalleen. Mutta näkeehän sen nyt, että paikka on selkeästi varattu. Kyltit ja kaikki. Eli kevättä odotellessa...

Lapset eivät moisia asioita murehdi, vaan osaavat ottaa ilon irti lumesta. 

Tässä alla yhden oppilaan lumitaideteos välkkkävalvojalle, sanoisinko että ihan  sydämellinen juttu!

Huomenna (25.1.) on muuten Paavon päivä. Vanhalla kansalla oli aivan mielettömän . upeita sanontoja vuoden varrelle. Yleisesti tiedettiin, että Paavon päivän tienoille ajoittui usein tuiskuja. Paavon päivästä sanottiin "Paavo parasta talvea, " sillä Paavon päivä tunnettiin tärkeänä keskitalven virstanpylväänä. Paavon päivänä lumista on kuulemma satanut puolet, samoin puolet eläinten talven varalle varastoiduista ruuista on kulunut. Eli tämän mukaan lunta tupaan on vielä tulossa!

Jos Paavona tuiskutti lunta niin paljon, että reen jalakset menivät  umpeen, niin tulevana kesänä hamppu, pellava  peruna tai tupakka eivät menestyneet. Ja taas, jos Paavona pyryttää sen verran, että  oljenkorsi peittyy,  tulee sinä vuonna huono vuodentulo. 

Samoin maderysille Paavon päivä on otollista aikaa, sillä "Heikki  (19.1.)  heittää,  Paavo painaa. " Paavon päivänä rysät saattaapi olla pullollaan mateita. Meidän perhepiirissä kun on aina kalastettu paljon, on tuttuakin tutumpi myös ruotsinkielisten vanha kansanviisaus. Sen mukaan made on hyvä ruokakala kuukausissa, joihin ruotsiksi liittyy r-kirjain, "r-månader" eli septembeR, oktobeR, novembeR, decembeR, januaRi, febRuari, maRs ja apRil.  Muina kuukausina mateessa on mudan maku. 

Aurinko ei vielä paljoakaan lämmitä, vaikka aurinko sattuisikin kirkkaalta taivolta paistelemaan. " Paavo pakkasen parina, nenä räässä, parta jäässä. " Lämmin etelätuuli Paavon päivänä enteilee muuten menestyksellistä marjavuotta. 

Kauniin sunnuntaipäivän iloksi lähdin yksikseni ajelemaan Ohtakariin. Kollega viestitteli, että hänen rantamökkinsä lähempänä kaupunkikeskustaa on tyystin sumun vallassa, vaan Lohtajalla asiat oli aivan toisin. Kaunista oli. Olin taas aivan myyty talviselle luonnolle. 

Olin aika yllättynyt, että avovesi oli vielä ranna tuntumassa, Toisaalta  Ohtakarihan on aika kaukana muusta mantereesta, joten  ymmärrettävää. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 

Kiertelin ympäri Ohtakaria, vaikka lunta riittikin paikoitellen polvitaipeeseen saakka. Kun on asianmukaisesti pukeutunut, sellainen rämpiminen käy kunnon lenkistä. Suurin osa mökeistä vietti talviuntaan. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 

Meren ääressä ihastelen loputtomasti   maiseman äkillisiä värimuunnoksia.  Pieni hetki, niin kuvasta voi tulla aivan eri kuin äskeisestä. 

Maisema muuttuu myös   riippuen mihin suuntaan katseensä kääntää. Katajainen kansa, tulee mieleeni kun  lompsin lumen keskellä kohti sisempää saarta. 

Olen oikein tyytyväinen retkeeni. Täytyy lähteä keväämmällä vielä kuljeskelemaan kivikkoisempaanpäähän saarta. Siellä olisi upeaa kuvata muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Ajaa huruuttelen pois Karhin kylätien  kautta. Pysäytän matkalla  auton ja naureskelen itsekseni, kun tulen Karhin kasakkakiven luo. Nyt on pusikot raivattu pois, toista oli silloin, kun tätä kohdetta etsin ja kuvailin. Tästä jutusta mainittiin lehtijutussakin, jossa käviäsin joulun välipäivinä. Oppilaani koulussa ihmetteli "ope, miks sä oot aina lehdissä. ":)) No sitä ihmettelen vähän itsekin, kun tätä harrastustani introverttinä vain   puuhastelen.  Totesin kuitenkin, että media on uskomaton. Lehtijuttupäivänä blogissani käväisi seitsemisensataa kurkkailijaa. Tässä  kasakkakiven alla vielä alla tuo haastatteluni luettavana (ainakin amerikanihmeille::)  Keskipohjanmaassa. 

LÄHTEET: Paavon päivä. Taivaannaula. [https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/paavon-paiva/] Luettu 25.1.2021. 

Vanhan kansan luontotietoutta. [https://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ajankvakansa1.html] Luettu 25.1.2021.

Valoveistossarja "Olohuone kotikaupungissa," toinen osa

Aika tarkalleen vuosi sitten tein blogipäivityksen Tehtaankadun kävelykatuosuudelle nousseista valoveistoksista, joista silloin oli valmistunut ensimmäiset kolme. Vuoden  2020  aikana  kävelykadulle rakentui vähitellen  loput kolme uutta veistosta samalta taiteilijalta. Kävin niitä nyt katsastamassa. 

Tunnelma oli jännä, sillä  parina päivänä oli juuri sadellut lunta. Käveleskelin iltasella kadulla kuvailemassa. Oli rauhallista. Vain yksi valokuvaaja, joka laillani kuvasi patsaita sekä  pariskunta kahden pikkulapsen kanssa. Lapsilla oli sukset jaloissaan ja he opettelivat mäenlaskua pienoisessa alamäessä keskellä kaupunkia! Näytti ihanalta...

Teossarja "Olohuone kaupungissa" on Kokkolan kaupungin lahja 400-vuotiaan kaupungin asukkaille. Tätä ei voinut koronakaan meitä viedä pois juhlavuodesta! Teoksien aiheet on päätetty yhteistyössä kaupunginarkkitehdin, kaupunginpuutarhan, museon ja taiteiljan kanssa. Kooltaan rautalakaveistokset ovat parimetrisiä. 

 

Ihan parasta näissä veistoksissa on se, että ne ovat hyvin näyttävillä paikoilla kaupunkikeskustassa, ilmaiseksi ihailtavissa ja niissä riittää katseltavaa eri vuodenaikoina eri tavalla. Valaistuna ja lumen keskellä teokset näyttävät aivan eri puolensa kuin kesällä kukkaistutusten keskellä. Tästä keskustan kävelykadusta on tullut  elävä ja mielenkiintoinen  näiden veistosten myötä. 

Ideanahan oli alun perinkin rakentaa valosta olohuone talvisen pimeään kaupunkiin. Nyt kun katselee kuvia, niin mielestäni homma on aika onnistunut! Viimeisenä valaistuksen sai  kuudes patsas sopivasti Lucian päivänä 13.12.2020, mikä on valon juhla...

Kaija Kontulaisen hahmot ovat mielestäni mielenkiintoisia ja niiden kiinnostavuutta lisää erityisesti se, että eri kulmista katsottuna ne näyttävät katsojalle eri puolensa. Nämä uusimmat kolme rautalankapatsasta on aseteltu saman kadun varrelle, mutta lähemmäksi "Purjetta." Hahmoja ei ole selitelty sen tarkemmin, joten katsojalla on suuri valta päättää, mitä missäkin tapahtuu.

Nyt täydentyneet  hahmot esittävät  salkkumiestä, pientä poikaa sekä ostoskassia kantavaa rouvaa. Valoveistossarjan kaikki  patsaat saavat tulevan kevään aikana viralliset nimensä. Kuuden veistoksen valoveistossarja liitetään osaksi K.H. Renlundin museon hallinnoimaa  Kokkolan kaupungin taidekokoelmaa. 

Kokkolan hienosti edennyt valaistusprojekti saanee jatkumoa siten, että tulevaisuudessa valaistuista kohteista muodostuu jatkumo  ydinkeskustasta Suntin rantaa pitkin aina Meripuistoon saakka, wau!

LÄHTEET: 

Kaupunkikeskustan "olohuone" on vihdoin valmis Kokkolassa. Yle.fi. [https://yle.fi/uutiset/3-11694002} Luettu 1.1.2021.

Kokkolan kaupunki,  Facebook -sivusto. 11.12.2020. 

Rutto vitsauksena Kokkolassa

Meidän aikamme iso uhka on  korona, mutta eipä tämä kovin erikoiselta kuulostakaan, kun tutkii aikaisempia elämän uhkia.  Ehkä olette kuulleet sanonnat "levisi kuin rutto"... tai "leviää kuin ruttovalkea."

1710-1711 Kokkolassakin oli vitsauksena juuri  rutto. Arvellaan, että se oli joko keuhkoruttoa tai erittäin tarttuvaa pilkkuruttoa. Tautia pidettiin Jumalan rangaistuksena. 

Keuhkorutto on infektiotauti ja se  leviää pääasiassa rottien välityksellä, jotka ovat saaneet loistartunnan kirpuista. Usein kirpun purema  riitti tautiin. Paiserutto puolestaan  levisi ainoastaan kosketuksesta, mutta jos tauti muuttui keuhkorutoksi, se levisi myös pisaratartuntana. Yhteyttä rottiin ei tuolloin tiedetty. Tauti tarttui ihmiseltä toiselle  ilmateitse. Edelleenkin maailmassa ihmisiä sairastuu keuhkoruttoon.  Hoitamattomana keuhkorutto on edelleen tappava ja antibiootein hoidettunakin kuolleisuus on  noin 50  prosenttia. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen kuume, johon liittyy yskää,  rintakipua ja hengenahdistusta.  Lisäksi on päänsärkyä, pahoinvointia, lihassärkyä ja  oksentelua. 

1700-luvun alkuvuosina tauti pääsi leviämään aluksi Keski-Euroopassa. Vuonna 1708 tauti rantautui Puolaan,  Tässä vaiheessa  Ruotsiin ja Suomeen annettiin varoitus maaherroille sekä  ohjeistukset karanteenistä,  puhdistuksista ja terveyspasseista. Näin pyrittiin rajoittamaan sekä matkaajien että tavaroiden pääsyä maahan. Rutto jatkoi voittokulkuaan leviten Itämeren rannikolle. Siinä vaiheessa  annettiin asetus, missä ohjeistettiin toimiminen alusten kanssa, jotka saapuivat ruttoalueilta.  Tukholman edustalle rakennettiin kaksi  karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 vuorokauteen. Varotoimenpiteitä kuitenkin jatkuvasti rikottiin ja näin tauti pääsi etenemään lopulta Kokkolaankin. 

1700-luvun Kokkolassa ruton leviämistä yritettiin estää kaikin mahdollisin tavoin.  Ei tiedetty taudin leviämis- tai torjuntatapoja, joten ainut toimiva  keino yrittää välttyä tartunnalta, oli  karanteeni. Jokainen, joka saapui kaupunkiimme ruton saastuttamilta alueilta, joutui karanteeniin. Varotoimenpiteistä huolimatta pelätty tauti kotiutui Kokkolaan.

Rutto sairautena oli pelottava, koska siihen sairastuttiin nopeasti ja myös kuolema seurasi  jo muutaman päivän sisällä. Keuhkoruttoon sairastuneet saattoivat kuolla saman päivän aikana, kun tauti oli puhjennut. 

Jotta tiedettäisiin, missä rutto liikkui ja uhka osattaisiin kiertää kaukaa, tuli kaikkiin ruton saastuttamiin taloihin piirtää  musta risti joko oveen tai ovipieleen. 

"että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta."

Jos tauti päääsi valloilleen, oli ovet ja ikkunat naulattava kiinni yhtä ovea lukuun ottamatta, josta piti sairaanvartijan päästä tuomaan  lääkkeitä ja tarpeita. Jos oli taudista parantunut ja  liikkui kylillä, tuli olla käsissään merkkinä muille kolmikyynäräinen, valkoinen keppi. Lisäksi naisten edellytettiin käyttävän suunsa edessä valkoista liinaa. 

"että selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Vuoden 1711 alussa annettiin Turussa ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruttotaudin jälkeen. Sen mukaisesti ovet ja ikkunat täytyi talviaikanakin pitää 2-3 vuorokautta auki. Ruttoisten kuolinhuoneet tuli puhdistaa huolella huonekaluja myöten. Suositeltiin etikkavedellä pesua. Puhdistuksen jälkeen tuli ikkunoita pitää vielä auki muutamia päiviä. Lisäksi huoneissa tuli pitää tulta ja niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryllä. Lopuksi pesu tuli uusia ja huoneet óli valaistava kalkilla. Vaatteet oli hävitettävä mieluimmin polttamalla. Jos jotain esinettä ei voitu puhdistaa, se tuli asettaa ulos vähintään kuukaudeksi. Palamaton roska tuli kaivaa syvälle maahan. Täytyy sanoa, että aika lailla taidokkaat ohjeet suhteutettuna sen ajan elämään!

Koska lääkityksiä ei juurikaan ollut, voi vain kuvitella, kuinka työlästä oli hankkia ihmisiä hoitamaan sairastuneita. Jopa ruumiin kantamista vieroksuttiin.

Oli voimassa säädös, jonka mukaisesti ruttoon kuolleen ruumis tuli haudata 12 tunnin kuluessa kuolemasta. Koska tautia pelättiin, päätettiin kaikki ruttoon kuolleet haudata silloisen kaupungin ulkopuolelle. Hauta-alue sijaitsi todennäköisesti nykyisen Katariinan kalmiston eteläisen muurin ulkopuolella paikassa, jossa nykyään on sähkömuuntaja. Kerrotaan, että aikoinaan, kun muuntajan perustuksia kaivettiin, löytyi joukkohauta. Oletetaan, että sieltä löytyneet kallot ja luut kuuluisivat ruttoon kuolleille.

Kuolleiden joukossa oli esimerkiksi talon isäntä Mats Puntus Palonkylästä koko perheensä kanssa lukuun ottamatta perheen 12-vuotiasta poikaa, Mattsia.  Perheen kuoltua Isak Danenielsson Vester hoiti poikaa  Rödsössä. 

Esivalta kielsi ruttoisten ruumiiden hautauksen kirkkoihin tai kirkkomaahan. Sen on täytynyt olla tuskallinen asia, sillä tuohon aikaan pyhään maahan siunaaminen oli ihmisten ajatusmaailmassa ehdoton  

Maistraatti hoputti uuden hautausmaan töiden nopeuttamista. Koko väestö määrättiin  työskentelemään ruotumestarien tarkkailun alaisina marraskuussa niin kauan kuin päivänvaloa riitti. Ruumiit tuli haudata  Kolumäelle  heti Karja- eli Myllyportin ja kaupunkialueen ulkopuolelle syvälle maahan.  

Paikka vihittiin käyttöön ja ympärille rakennettiin kivimuurit.  Tämän lisäksi  päätettiin syventää vanhan hautausmaan  ympärillä olevaa ojaa, jotta vedenpaljous ei aiheuttaisi löyhkää. Maistraatti  määräsi koko porvariston  myös ajamaan, kantamaan ja lapioimaan  hautausmaalle karkeata soraa. Soralla tuli peittää kaikki haudat.,

Vain tietyt, nimetyt hautausmiehet, saivat luvan haudata ruttoon menehtyneitä. Matti Skeppare valittiin  neljän muun alemman porvariston jäsenen kanssa - heiltä kysymättä -  kaivamaan haudat  ja hautaamaan kuolleet.  Heidät myös määrättiin säilyttämään  kuolleiden omaisuus lukittuna, jota varten heidät velvoitettiin vannomaan vala. Työstä maksettiin kuusi kuparitalaria joka ruumista kohden. Ruumiinhautaajien tuli sitoutua  välttämään kaikkea kosketusta muiden kanssa. Jopa kirkossa käynti evättiin heiltä koko ruttoajaksi. 

Perinteisiä hautajaisia ei voitu sallia, vaan hautausmiehet huolehtivat ruumiin kaikkinensa haudan lepoon. Kansan suussa puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ruttoisten hautausmaasta. Ennen ruttoa Kokkolan kaupungissa oli ollut viitisensataa ihmistä. Ruttoepidemian jälkeen väkiluku oli  vähentynyt noin sadalla hengellä, mikä tarkoitti noin 20 % väkimäärän vähentymistä. 

LÄHTEET: 

1700-luku alkoi Kokkolassa huonoissa merkeissä – Sota ja rutto koettelivat kaupunkilaisia. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/586280] Luettu 2.1.2021. 

Erityistä huomiota  vaativat tartuntataudit. Tays.[https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Mikrobikohtaiset_ohjeet/Erityista_huomiota_vaativat_tartuntataud(48485)] Luettu 3.1.2021. 

Forsius, Arno.  Rutto Suomessa vuosina 1710-1711. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html] Luettu 2.1.2021. 

Katariinan kalmisto.  Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/hautausmaat/katariinan-kalmisto] Luettu 2.1.2021. 

Kokkolan kaupungin historia 1-2. 1950, s. 146-147. 

Krokfors, Hans-Erik. Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm] Luettu 10.01.2021. 

Maaniitty, Elina. Kulkutauteja itämerellä 1700-luvulla. [https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/311284/Kulkutauteja_It_merell_Kleio.pdf?sequence=1] Luetu 2.1.2021. 

Mikä on keuhkorutto ja miten se oireilee. Askel terveyteen. [https://askelterveyteen.com/mika-on-keuhkorutto-ja-miten-se-oireilee/] Luettu 3.1.2021. 

Rutto kaupungin vaivana. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/suuri_pohjan_sota_ja_isoviha/rutto_kaupungin_vaivana/fi_FI/rutto_kaupungin_vaivana/] Luettu 2.1.2021.

Rutto tappoi joka kolmannen helsinkiläisen syksyllä 1710 – parannuskeinoa ei ollut, mutta tautia yritettiin torjua eristämällä sairaat. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/rutto-tappoi-joka-kolmannen-helsinkilaisen-syksylla-1710-tautia-yritettiin-torjua-eristamalla-sairaat-parannuskeinoa-ei-ollut#9abc4bf9] Luettu 3.1.2021.