Punainen silta

Kokkolassa on useita siltoja, joiden nimet ja sijainnit herättävät joskus  jopa kärhämääkin. Tässä yksi niistä. Olen kuullut monen väittävän tätä siltaa Pususillaksi, mutta sen niminen silta  löytyy Englanninpuiston läheisyydestä. 

Tämä  silta on nimeltään Punainen silta. Se kuljettaa ihmiset Suntin ylitse  Tykkitiellä,  Vanhan veistämöntien Pohjoisen ohikulkutien läheisyydessä. Sillan yli kulkemalla pääsee vaivattomasti Halkokarin suunnasta Pikiruukkiin - ja tietysti toisin päinkin. 

Entisaikoinahan Pikiruukki oli vielä saari, jossa oli myös asutusta, ainakin maatilan tiedetään siellä olleen. Ensimmäinen silta seudulle rakennettiin Anders Donnerin aloitteesta 1854 - siis samoihin aikoihin Halkokarin kahakan kanssa.

Suntinsuun kanaalia jouduttiin vahvistamaan vuonna 1907 ja siinä yhteydessä vanhin silta purettiin. Paikalle rakennettiin uusi silta vuonna 1909. Nimensä silta sai sen punamultamaalista. Tämäkin silta purettiin aikanaan ja  nykyinen silta rakennettiin lähes samalle paikalle.

1900-luvun alkuvuosina silta oli kaupunkilaisten keskuudessa suosittu retkeilykohde.

Paikalle on suunniteltu uutta siltaa, koska nykyinen silta on huonokutoinen ja myös hieman vaarallinen jyrkkyytensä vuoksi - etenkin talvisin Olisi muuten ihanaa, kun uuteen siltaan rakennettaisiin jonkinlainen näköalamaisemapaikka - siinä voisi olla muutama pöytä ja penkki. Voisi siinä itsekseen istuskella iltaa ja katsella merellistä maisemaa. Nykyiselläänhän sillan molemmin puolin on jo sangen huonokuntoiset penkit. 

Sillalta avautuu  näkymä merelle, mutta kun oikein tarkasti kuvauspäivänä tutkiskelin merinäkymää, totesin, että  Pikiruukin puoleisessa reunassa on hyvää vauhtia kasvamassa yksi mänty, joka tulee estämään merinäköalaa. Samoin jos siltaa siirrettäisiin  muutaman kymmenen metriä meren suuntaan, olisi merelle esteettömämpi näkymä. Nyt näkymää merelle rajoittaa pieni kaarrerkohta Suntissa. 

Tällä hetkellä Punainen silta on jo niin rapistuneessa kunnossa, että se saattaa olla jopa liikenneturvallisuusriski. 

En hirmuisesti pidä sotkuista ja töhertelyistä, mutta tässä tussityössä on  jopa  jotain hupaisaa!

Rakkaudenlukkojakin sillankupeesta löytyy jonkin verran...

Tähän sillan läheisyyteen sopisi muuten puolivirallinen valokuvauspaikka. Tässä on jotain kaunista, historiallista ja romanttistakin, kunhan  sillan reunusta hyödynnettäisiin...Jokin  valkea penkki tässä sillan  ulkopuolellakin olisi ihana...

Engelsmannit tulevat...tällä kertaa kirjana

Tällä kertaa esittelen teille Kokkolan historiaan liittyvän sarjakuva-albumin.Se on julkaistu Halkokarin kahakan 150-vuotisjuhlavuonna  2004. Eli mistään uuden uutukaisesta julkaisusta ei ole kysymys. Silti lienee niin, että aika harva tätä albumia on hyppysissään pidellyt -useammankin käsiin sen soisi ennättävän.:) Itse lainasin kirjastosta sekä suomen- että ruotsinkielisen version.

Sarjakuva on Ville Rannan ja Mika Lietzenin aikaansaannos.
Sarjakuvan on kustantanut Don L Inspirations. Ruotsinkielisestä käännöksestä vastaa Carita Mäki-Ullakko. Sarjakuva-albumi  sai aikoinaan  Suomen  Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaa rahaston  tukea 3000 euroa.

Sarjakuvan painosmäärä on ollut 2600 kappaletta. Näistä 800 albumia painettiin ruotsinkielisinä, nimellä  Engelsmännen kommer. Sarjakuvaa on googlauksen perusteella edelleen saatavissa (ei mainos!) ainakin suomenkielisenä.

Sarjakuva on nelivärinen. Siinä on  34 sivua. Juoni kytkeytyy Kokkolan historialliseen tapahtumaan Krimin sodan ajoilta eli Halkokarin kahakkaan. Juonta kuljetetaan eteenpäin pikkupojan avulla, joka seuraa ympäristönsä tapahtumia...

Sarjakuva avaa tapahtumaa kertoen, kuinka kaupunkilaiset nousevat aseisiin Englannin merivoimia vastaan Halkokarin rannalla.. Albumissa tapahtumat etenevät humoristisesti ja lämpimästikin vaikka kyseessä onkin sotatarina. Sivellinkuvituksesta on löydettävissä "tuttuja" , keskeisiä hahmoja...

 Melko erikoista suomalaisella sarjakuvarintamalla lienee, että kyseinen teos on syntynyt kirjan kustantajan aloitteesta. Idean  isä on siis kustantaja Lauri Tuomi-Nikula.Tutkimusmateriaalia ja asijantuntija-apua albumia varten on saatu käyttöön K.H.Renlundin Museosta ja aiheeseen perehtyneeltä  tutkija E. Söderströmiltä.

Sarjakuvaa on kiva lukea. Kuvitus on elävää ja mielenkiintoista. Tuttuja seutuja on havaitavissa, esimerkiksi Raatihuoneen aukio, nykyinen Mannerheimin aukio. Huomaa, että kuvittajat ovat paneutuneet hyvin aiheeseen. Ovat kuulemma vierailleetkin Kokkolassa tutustumassa keskeisiin paikkoihin, ennen kuin piirrostyö käynnistyi...

Tekstiä on vähän, mutta se on kauttaaltaan huumorisävytteistä.
 Niukka teksti herättää ainakin itseni  tulkitsemaan kuvia tarkemmin.

Sarjakuvasta saa huomattavasti enemmän irti, jos tietää sitä lukiessa jo ennakkoon kahakan tapatumista.

Kahakan taustanahan on, että Englanti soti Venäjän tsaaria vastaan. Laivasto oli lähtenyt Pohjanlahdelle aiheuttamaan harmia kaupankäynnille. Aiemmat laivaston hyökkäykset olivat kohdistuneet Raaheen ja Ouluun. Siksi Kokkólassa jo tiedettiin lähetyvästä uhasta. Uhka saatiinkin torjuttua yhden vuorokauden mittaisen taistelun aikana.

Halkokarin kahakassa englantilainen laivasto yritti maihinnousua Kokkolaan. Kokkolalaiset torjuivat hyökkäyksen kuitenkin yhdessä Vaasasta apuun rientäneen venäläisen sotilasosaston kanssa. 

Kahakassa menehtyi useampia englantilaisia. Lisäksi sotilaita vangittiin. Kokkolalaisilla puolestaan oli tuuria, sillä vain kolme miestä haavottui ja yksi hevonen kuoli...Sotasaaliiksi saatiin englantilaisten barkassi, joka on nähtävillä Kokkolassa vielä nykyäänkin Englannin puistossa.

Erikoista verrattuna nykytaisteluihin on mm. se, että kahakan jälkeen vangiksi otetut engelsmannit pääsevät mukaan voitonjuhlaan! Taisteluiden jälkeen oli aika juhlia -yhdessä. Ja juhlat olivatkin kuulemma todella riehakkaat.:)




Sarjakuvan idea on hyvä - harva nykynuori käsittääkseni osaa paikantaa sen kummemmin Krimin sodan tapahtumia Kokkolaan. Kahakan paikallinen ja laajempikin merkitys taitaa olla useammalla kadoksissa. Tämä teos pitäisi ehdottomasti saada ainakin kaikkien Kokkolan koulujen kirjahyllyihin!

Tarinassa esitellään muutamia keskeisiä kahakan henkilöitä siten, että he ovat selvästi tunistettavissa. Tästä esimerkkinä alla olevan kuvan kahakkasankari  Matts Kankkonen.

Sarjakuva päättyy siihen, kun Matts Kankkonen käy hautaamassa taistelussa käytetyn aseensa metsään. Kankkosen kahakassa käyttämää asetta ei ole löydetty. On nimittäin kerrottu,  että Kankkonen olisi piilottanut sen Rödsön metsiin. Kahakasta tultuaan hän oli todennut, ettei enää aio aseisiin koskea.

LÄHTEET:

Engelsmannit tulevat. [http://www.villeranta.com/sarjakuvat/kirjat/engelsmannit-tulevat] Luettu 30.6.2013.

Kvaak.fi. Unohtunutta historiaa sarjakuvana. [http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=418] Luettu 30.6.2013.

Kvaak.fi. Engelsmannit tuevat. [http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1907.0] Luettu 30.6.2013.

Sarjakuvakeskus. Kahakasta Kokkolassa kehkeytyi sarjakuva-albumi. [http://sarjakuvakeskus.fi/kauppa/verkkokauppa/product/view/4/14] Luettu 1.7.2013.

Halkokarin kahakan muistomerkki

 

Edellisessä postauksessa johdattelin ajatukset Krimin sotaan ja tarkemmin  Kokkolan edustalle Halkokarin kahakkaan. Tämänkertaisessa tekstissä kerron Halkokarin kahakkarannasta löytyvästä muistomerkistä, joka on pystytetty ko. kahakan kunniaksi.

Vaikka tuo muistomerkki on melko kuuluisa sekä taideteoksena että sijaintipaikaltaan, en ihmeekseni netistä löytänyt siitä mitään tietoa. Sitä ei löytynyt ainakaan äkkiseltään kaupungin esitelehtisistäkään. Lienee siis paikallaan tutkia asiaa tarkemmin...

Kokkolan kaupungin  historia, osa IV sentään valaisee asiaa! Ensimmäisen kerran paikalle ehdotettiin muistokiveä vuonna 1924, ja tätä tarkoitusta varten asetettiin jo komiteakin,  mutta jostain syystä hanke hyytyi. Jonkin vuoden kuluttua lähinnä suojeluskuntapiirit intoilivat muistomerkin puolesta, mutta valtuusto kaupungissa ei syttynyt asialle. Lisäksi oltiin erimielisiä siitä, pitäisikö muistomerkki pystyttää Pikiruukkiin kallioille vai Halkokarille.



Lopulta päätettiin muistomerkin pystyttämisestä Halkokarille. Kaupunki myönsi hankkeelle määrärahan ja Kaarlelan suojeluskuntalaiset saivat oikeuden osallistua patsashankkeeseen, koska suurin osa itse taisteluun osallistuneista oli ollut ulkopaikkakuntalaisia.

Muistomerkki päätettiin toteuttaa tunnettuun kokkolalaiseen sukuun kuuluneen arkkitehti  ja kuvataiteilija Matti Björklundin suunnitelman mukaan. Matti Björklund tunnettiin myöhemmin käsittäkseni nimellä Matti (Björklund-)Visanti.

Björklund-Visanti oli vuoteen 1936 saakka nimellä Björklund.  Arkkitehti oli syntynyt 1885 ja kuoli 1957. Hän on suunnitellut myös Ilmajoella sijaitsevan Jaakko Ilkan patsaan sekä Siikajoen taistelun muistomerkin jotka ovat ainakin omasta mielestäni hyvin samantyylisiä kuin Kokkolan muistomerkkikin. Kuvataitelijana Björklund-Visanti on tunnettu erityisesti kirjojen kuvittajana. Hänen suurin työnsä on Kalevalan kuvittaminen. Kalevan vuoksi taitelija muutti sukunimensäkin, jonka muuttamista hän perusteli sillä, että Kalevalan kuvittajalla täytyy olla suomalainen  nimi...

Halkokarin kahakan muistomerkki paljastettiin syyskuussa 1934. Läänin maaherra Martonen kunniotti tilaisuutta olemalla siinä mukana, ja tasavallan presidentti P.E. Svinhuvud lähetti myös juhlaan tervehdyksensä.
Kunniavieraiksi tilaisuuteen oli kutsuttu Donnerin, Kankkosen, Hellströmin ja von Wendt - sukujen edustajat.



Kokkolan kaupungin historia IV:ssa mainitaan muistomerkkijuhlan olleen enemmän kuin historiallisen muistomerkin paljastusjuhla. Ensinnäkin juhlatilaisuus liitettiin  vapaaehtoisen maanpuolustusjuhlaan. Toisekseen muistomerkin puuhaajina olivat olleet Kokkolan molemmat suojeluskunnat sekä  Kaarlelan suojeluskunta. Juhlapuheissa oli muistettu taistelua ja muistomerkkiä enemmän raskailla lunnailla lunastettua itsenäisyyttä.



Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja A. Gyllenberg kertoi juhlaesitelmässä yllätyksellisenä tietona, että kaupunginhallitus oli vuonna 1933 salaisesti käsitellyt englantilaisilta sotasaaliiksi saadun barkassin  luovuttamista Englantiin. Keskustelu oli käynnistynyt erään  kahakkaan osallistuneen jälkeläisen väitöksestä, että barkassin takaisinluovuttaminen  herättäisi syvää myötätuntoa kautta koko brittiläisen maailmanvallan Suomea ja Kokkolaa kohtaan.

Kokkolalaiset eivät kuitenkaan olleet halukkaita luopumaan  nähtävyydestään ja niinpä ns. Itämaisen sodan sotasaalis ja ennen kaikkea barkassi on edelleen täällä nähtävyytenämme.

Muistomerkki on nelikulmion muotoinen. Se on pinnoitettu kaikilta sivuiltaan pienillä pyöreähköillä  kivillä.Muistomerkki sijaitsee aivan Halkokarin nokassa ympäröivän rannan korkeimmalla kohdalla. Patsaan ympärillä on hyvinhoidettu nurmialue ja patsaan  ympärystössä on sekä matala kivikehys että hieman kauempana myös mustat rautaketjut taideteoksen ympärillä.

Yllä: Patsaan pystyttivät kotiseudun puolustuksen muistoksi Kokkolan kaupunki, Kokkolan suojeluskunnat ja Kaarlelan suojeluskunta. 1934.

Yllä. yhdellä sivulla näyttää olevan Kokkolan tervatynnyri-vaakuna, johon moni on aikojen kuuessa näämmä raapustanut puumerkkinsä...

Yllä. Rest till minne av hembygdens försvar av Gamlakarleby stad, Gamlakarleby skyddskårer och Karleby skyddskår. 1934.

Kun kiertelin muistomerkin ympärillä kauniina loppukesän päivänä, tuntui ympärillä käsinkosketeltava rauha. Alueen laitamila olevat puistonpenkit kutsuivat istumaan. Tuntui aivan uskomattomalta ajatella samaa aluetta taistelutantereena...

Tässä alla olevassa kuvassa häämöttää Mustakari, jonka voi löytää myös ylimpänä postauksessa olevasta kartasta. Ainakin tästä katsoen taistelualue oli hyvin pieni. Nykyisin tuo Mustakari on purjehdusseuran kiinnekohta ja siellä sijaistsee myös suosittu ravintola, jossa pidetään esimerkiksi häätilaisuuksia ja Mustakari Memories-musiikkitapahtumaa.

Vastapäisellä rannalla näkyy asuntomessualue. Halkokarin rannat ovat kallioiset ja kulkiessani siellä haistoin vielä paikoitellen tervan tuoksun, koska sitä on aikoinaan alueella ollut...

Halkokarin kahakka Kokkolassa

Kuinka monen kouluaikana aikoinaan lauleltiin "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmella sadalla laivalla seilas engelsmanni Suomemme rannoilla......?
Enpä silloin alakouluaikana tullut ajatelleeksikaan, että sota liippasi niinkin läheltä...

Oolannin sodan taistelut olivat nimittäin osa Krimin sotaa, jota käytiin 1853-1856. Krimin sota puhkesi, kun Venäjä painosti Osmaneja  (eli pääasiassa turkkilaisia) ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Iso-Britannia puolestaan pyrki pitämän Venäjän laivaston pois Välimereltä, ja ranskalainen Napoleon III halusi palauttaa Ranskan arvovallan takaisin. Kyseessä oli siis pääasiassa taistelu Mustanmeren herruudesta.

Suomi kuului Oolannin sodan aikana Venäjään ja hallitsijana tällöin oli Nikolai I. Ja koska Suomi kuului Venäjään, yritti brittiläis-ranskalainen laivasto tuhota myös Suomen rannikon linnoituksia, laivoja sekä varastoja.

Ensin laivaston kohteeksi joutui Oulu, sitten Raahe. Oli vuosi 1854. Kokkolassa saatiin vihiä tulevasta ja paikallinen mahtimies Anders Donner ehdotti, että hyökkäykseen vastattaisiin asevoimin. Vihollisiin varauduttiinkin tekemällä hämäysrakennelmia lankuista  rannan tuntumaan Halkokarin tervamakasiinien väliin. Donner myös kustansi sillan rakentamisen Suntinsuun yli.  Lisäksi kultaseppä J. N. Chorin lähetettiin hakemaan  pari venäläistä komppaniaa Vaasasta avuksi von Wendtin johdolla.  Merellä sopivasti riehunut myrsky hidastutti  vihollisen saapumista.



Yllä:Taistelualue

Uuden sillan vasemmalle puolelle asettuivat reservijoukot ja makasiiniaittojen suojiin meni noin sadan miehen vahvuinen vapaa sotaväki  yhdessä venäläisten komppanioiden ja tykkien kanssa. Kruununvouti Johan Holmin aloitteesta rakennettiin myös optinen lennätin, jolla saatiin tietoa vihollisen liikkeistä.

 Illansuussa 7.6.1854 kaksi englantilaista fregattia, Vulture ja Odin,  laskivat Kokkolan edustalle,  lähelle Trullevia,  yhdeksän maihinnousualusta eli laivavenettä tai barkassia, joista osa oli varustettu kanuunoin. Veneet olivat  16- tai 20-airoisia ja niissä oli yhteensä 17 upseeria ja 180 miestä.



Yllä: Matts Kankkonen, Halkokarin kahakan sankari

Yksi barkasseista rantautui neuvottelemaan neuvottelulipun suojissa kauppaneuvos Donnerin, pormestari Roosin, Otto robert Kynzellin sekä O.A.Forsbergin ja  ja tulkkeina toimineiden  kapteeni Österbergin ja Wallinin luokse laivasillalle. Brittineuvottelijat, luutnantti Wise ja luutnantti Burton, vaativat sataman laivojen ja muun omaisuuden, kuten tervan, ruudin, köysistön, ym. polttamista tai luovuttamista englantilaisten haltuun. Kyseessä oli siis sotakieltotavara.  Kokkolalaismiehet vastasivat vaatimuksiin umpikierosti ja englantilaiset olisivat halunneet jatkaa matkaa Suntin salmea pitkin kohti kaupunkia. Kokkolalaisten evättyä moisen vaatimuksen, kääntyi englantilainen upseeri omiin miehiinsä päin  sanoen: "Olemme saaneet röyhkeän vastauksen pojat. Tässä näyttää syntyvän taistelu".

Yllä oleva kuva  on elämykselliseltä Vanhan Kaupungin kierrokselta kesältä 2011, jossa rouva Kynzell kertoo Englanninpuistossa venevajan edustalla piikatyttö Amandalle,  kuinka on huolissaan puolisostaan, kauppias Kynzellistä, joka oli mukana taisteluissa ja sai myöhemmin ansioistaan myös kultaisen muistomitalin.


Samana kesäkuun  iltana klo. 23 englantilaisten laivaveneet järjestäytyivät hyökkäykseen soutamalla yhden barkasseista Mustankarin ja Halkokarin väiseen lahteen.  Samanaikaisesti  Halkokarin makasiinien väliin piiloutuneet  venäläiset joukot ja kokkolalaiset vapaaehtoiset avasivat tulen. Lautavarustus poistettiin nyt kiireesti ja luodikot sekä pari tykkiä lauloivat. Ensimmäinen tykinlaukaus osui veneen kylkeen ja Matts Kankkonen ampui luodin veneen päällikön, luutnantti Edward Carringtonin otsaan. Laukaustenvaihtoa kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen englantilaiset perääntyivät.



Yllä: Sotasaaliiksi englantilaisilta saatu tykki.

Kolme englantilaisbarkassia vaurioitui pahoin. Yhden näistä barkasseista suomalaiset ottivat  sotasaaliiksi, kun se jäi kiinni vanhaan laivahylkyyn. Sitä säilytetään yhä Kokkolassa  Englanninpuistossa olevassa vajassa. Veneessä oli yhteensä 22 miestä, joista kuusi oli kuollut. Kaiken kaikkiaan kuoli yhdeksän englantilaista. Heidät haudattiin Kokkolaan Marian hautausmaalle. Viime kesän Vanhan Kaupungin kierroksella opas kertoi että tähän asti Iso-Britannian suurlähetystö on vuosittain muistanut tässä taistelussa menehtyneitä englantilaissotilaita antamalla pienen hoitoavustuksen  Opas kertoi, että tämä vuosi (2011) on ensimmäinen, kun kuningatar Elisabethiltä kumppaneineen ei avustusta ole kuulunut...


Yllä: Barkassi Kokkolan Englanninpuistossa on ilmeisesti ainoa kuninkaalliselta laivastolta kaapattu alus maailmassa.

Tykkiveneen valtaajina mainetta niittivät  perämies Johan Dahlin, kauppias Lassander sekä talollinen Matts Kankkonen, joka tunnettiin myös taitavana hylkeenpyyntäjänä.Näille kolmelle miehelle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalit tunnustukseksi urhoollisuudesta. Keisari muisti myös Anders Donneria kunniamerkillä ja kultaisella rasialla, joka oli jalokivin koristeltu. Näiden lisäksi Aleksanteri II maalautti Donnerista ja Kankkosesta muotokuvat, jotka edelleen ovat silloisen keisarillisen palatsin, nykyisen presidentinlinnan keltaisessa salissa Helsingissä.

Mainittakoon vielä, että tämä urhea Matts Kankkonen menee suoraan mieheni sukuun... Ja tuota noin, Kankkosten sukuhaara on niitä harvoja yhteisiä sukuhaaroja miehelläni ja minulla, joten mutkan kautta taitaa mennä myös minun sukuuni... Vaikkakaan en ole tätä Mattsin osuutta omaan sukuuni sen tarkemmin tutkinutkaan. Kankkosten sukuhan on alun perin Evijärveltä kotoisin. Ja hih - Ainoa sukuhaara myös, jolle olen löytänyt yhteisen esi-isän omille vanhemmilleni:)))

Yllä: Swertschkoff, Wladimir: Kalastaja (Talonpoika) Mats Kankkonen. Kuva lainattu Suomen tasavallan presidentin sivulta osiosta  "Taideteokset."

Halkokarin kahakka sai aikaan suuren kohun Venäjällä, koska se oli harvoja Venäjän voittoja Krimin sodan aikana. Aleksanteri II valittiin valtaan kahdeksan kuukautta Halkokarin kahakan jälkeen ja Donner kutsuttiin myös kruunajaisiin. Kunniatervervehdyksessä keisari syleili ja suuteli Donneria sekä oli hyvin vaikuttunut tapahtumasta.

Odinin laivalääkäri Edward Cree kertoo myöhemmin  päiväkirjassaan: "Emme aavistaneet, että Suomalaiset olivat varautuneet torjumaan hyökkäyksemme. Myöhemmin kuulimme, että paikalle oli tuotu kaksi venäläistä jalkaväkirykmenttiä sekä tykistöä. Meidän aseemme olivat lataamattomina, kun makasiinien välistä yhtäkkiä kaadettiin lauta-aidat ja puolustajat avasivat tulen. Kaksi kenttätykkiä liittyi tulitukseen. Saadakseen aseensa ladatuiksi veneemme perääntyivät ja vastasivat kohta tuleen. Vulturen tykkivene, jossa oli 20 miestä sai osuman..."

Jos tunnelmat briteillä olivatkin maassa, olivat ne kokkolalaisilla korkealla. Annikki Wiirilinna kertoo Tehtailija T. Pohjanpalon  kertoneen Vartio-lehdessä  perintätietoon pohjautuvana  kuvauksen voitonjuhlista:

Vangit seurasivat erittäin alakuloisen näköisinä kovan vartioston ympäröiminä, ja tuojat sekä heihin liittyneet Pikiruukilta tulleet naiset ja muu väestö kiljuivat ja huusivat kuin intiaanit. Hurraahuutojen kaikuessa kulkue pysähtyi torille ja vangit sijoitettiin putkahuoneisiin. Viinisaaveja kauhat partaalla kannettiin torille, että voittajat sekä yleisö saisivat virkistystä. Olihan asia yhteinen, kaupungin maine ja kunnia vaativat perinpohjaista juhlimista. Ryssät, pääasiassa kahakoita joivat kuin pakanat, sanoi kertojani, eivätkä pariin vuorokauteen kyenneet edes hevostaan hoivaamaan, vaan muut saivat huolehtia niiden ruokinnasta. Koko kaupunki ylimmästä alimpaan vietti juhlaa. Se oli sotahumun voittojuhlaa, jonka vertaista ei aikaisemmin ole ollut. Kertoja sanoi, että jos engelsmanni seuraavana päivänä olisi tullut noutamaan menetettyä sotavenettään ja vankejaan pois niin se vähällä vaivalla olisi voinut tapahtua."

Vaikka yllä olevassa kuvauksessa kerrotaan vankien olleen alakuloisia, löytyy joistakin lähteistä jopa maininta, että vangiksi joutuneiden kohtelu oli poikkeuksellista.   Heidät tuotiin kaupunkiin,ja voitonjuhlissa heitä kestittiin parhailla ruuilla ja juomilla. Tanssin alettua englantilaiset upseerit pyörittivät kilvan Kokkolan kaunottaria tanssilattialla. Näin kertoo Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muistelmissaan.


Yksitoista vankia lähetettiin parin päivän kuluttua Helsinkiin, jossa heidät vaihdettiin  suomalaisiin ja venäläisiin vankeihin, jotka englantilaiset olivat vanginneet. Helsingistä vangit lähetettiin Pietariin. Loput haavoittuneet jäivät vielä kuukauden ajaksi Kokkolaan parantelemaan haavojaan. Kokkolasta heidät kuskattiin Ilmajoen sotasairaalaan. Syksyllä vangit vietiin Turkuun, josta heidät luovutettiin takaisin Englantiin.


Aluksi barkassia ja muita sotasaaliita säilytettiin makasiinissa Katariinan kalmiston lähettyvillä. Myöhemmin vanhasta tervatorista Suntin varrella tehtiin puisto, jonka perustamisen yhteydessä rakennettiin venevaja barkassille puistoon. Puistolle annettiinkin nimeksi Englanninpuisto. Barkassia säilytetään edelleen tässä venevajassa, vaikka englantilaiset olisivatkin olleet myöhemminkin halukkaita lunastamaan barkassinsa...




Jokunen vuosi sitten,kesällä 2005,  juhlistettiin taistelun 150-juhlaa ja Kokkolassa järjestettiin hieno kesäteatteriesitys "Halkokarin kahakka ja voitonjuhlat"  Halkokarin rannassa kolmen harrastajateatterin voimin. Olin itsekin silloin sitä hyytävän kylmänä kesäiltana katselemassa. Esitys oli mielestäni erittäin hyvä ja vaikuttava, koska se esitettiin alkuperäisellä taistelutantereella!''




Lähteet: Halkokarin kahakka sytyttää kaupungin. [http://www.kahakka.kokkola.fi/historia.html]. 2005. Luettu 19.10.2011.

Timo Jalkanen. Kokkola teollisuusmatkakohteena. 2009. [http://www.tec.sci.fi/timojalkanen/journalist/kokkola-jalkanen.pdf].Luettu 19.10.2001.

Kokkola - merestä noussut kaupunki. Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/oolannin.htm]. Luettu 19.10.2011.

Annikki Wiirilinna. Donner-suvun valtakausi Kokkolassa. Keskipohjanmaa 7.9.1972.