sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Hiihtolomalle, jee!

Viikko nro 9 on jokavuotinen ilonaihe - silloin on hiihtoloma! Oppilaiden kanssa käytiin alkavan loman kunniaksi läheisellä rannalla grillailemassa ja olipas se ihanaa! Vaikka oli suunniteltu monenmoista virikettä, niin huomasi, kuinka iso elämys makkaranpaisto onkaan. Ei tahtonut malttaa edes lumileikkeihin, kun grillin ääressä odoteltiin niin kuumeisesti.


Minulla oli pieniä,  suuria suunnitelmia parin kurssikaverin kanssa kohtaamisesta Tampereella. Hotelli varattiin jo edeltävänä vuonna ja junaliputkin  kuukausi sitten. Muistan nuorimmaisen sanoneen ironisesti, että kannattaisi ottaa se maksuturva, mutta varailin lippuja niin hektisessä tilanteessa, ettei tullut edes kirjauduttua vr:n sivuille. Ja turha kai sanoakaan, että yksi tuttavistani sairastui juuri H-hetkellä ja reissu peruuntui.

                   

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Viime tingassa löysin menopaluulipulleni oivallisen kohteen. Minulle tuiki tuntematon, kaukaa tänne muuttanut viestitteli kanssani. Hänellä ei ollut ollut varaa ostaa lippua. Läheisellään oli juuri kyseisenä päivänä synttärit - niin ja tietystikin Tampereella -  ja hänelle oli syntynyt vauvakin, eikä sitäkään oltu päästy näkemään. Olin todella onnellinen hänen puolestaan, hän oli niin kiitollinen lipuista. Muutaman tunnin varoajalla pakkasi kimpsunsa, kampsunsa ja lähti matkaan.  Seuraavana päivänä lähetti vielä kuvankin junamatkaltaan - oli saanut samalla lipulla mukaan vielä pari pikkuistaankin. Ei enää yhtään harmittanut reissun peruuntuminen. Joskus kohtalolla on vaan oikea aika astua peliin. Olin liikuttunut hänen kiitollisuudestaan. 

                     

Nyt on aikeissa viettää loppuloma ihan vaan kotosalla. Pojanpoika tulee tänään vielä hoitoon meille koko viikoksi. Ehkä nautitaan keväisistä talvikeleistä mäkeä lasketellen ja makkaraa laavuilla grillaillen. 

                     

                      

Tänään olen käynyt itse usean tunnin mittaisella blogikuvausreissulla. Haalin tulevia blogipäivityksiä varten kuvamateriaalia kasaan vähän runsaammin. Näin oman kaupunkini aivan uusin silmin arkkitehtuurisesti. Oli monta, monta kiinnostavaa kohdetta, vaikken kaikkia kuvaillutkaan. 

Jos vielä mietit, mitä voisi tehdä lomapäivinä, vinkkaan ihan vain kiertelystä kaupungilla kaduilla, joilla et normaalisti liiku. Minulle se ainakin oli oikea elämys. Tosin kadut ovat sangen jäiset. Onneksi tajusin varustautua nastakengin. 

Toinen vinkki on metsäkävely. Santahaan hiihtokeskuksen parkkipaikalta lähtee  upea lumeen tehty 15 kilometrin mittainen polku, jota pitkin saa aivan upean kierroksen talvisessa luonnossa. Itsellä se on vielä korkkaamatta, mutta haaveissa kyllä. 

Eräs haave on myös villasukkakävely kylänraitillani. Pitäisi vaan saada aikaiseksi kupsaa kolmet sopivat villasukat päälletysten. Se on kuulemma optimaalisin sukkien määrä. 

                          

Mukaan kannattaa varata eväät ja pistäytyä vaikka laavulla matkan varrella...


Joskus matkan ei edes tarvitse olla pitkä. Tänään kurkottelin katsettani kohti taivaita ja bongasin suloisen, vanhan linnunpesän lähellä Katariinan kalmistoa. Joskus on siis kiva suunnata katseensa vain uusiin suuntiin ja aistia enemmän. 

       

Lunta on kovin paljon tänäkin talvena. Kaupungin kaposet kadut tahtovat tukkiutua lumen alle. Parkkipaikoille on hintsusti tilaa. Vähän tuppasi naurattamaan tämä tietyö-liikennemerkki. Näin sen tänään uusin silmin: varoitus - nyt lapioidaan lunta!

                    

Näitäkin on näköjään liikenteessä  vielä kahta mallia...uudempi taitaa olla  asteen suoraryhtisempi. 


Ja hei, voisi taas lähteäkin kevättalviseen, aurinkoiseen säähän pilkkimään. Se voisi 3-vuotiaallekin olla elämys. Etenkin, jos saisi nousemaan kaloja. Nyt tulvahtaa mieleen muisto varmaankin 25 vuoden takaa. Esikoinen oli pieni ja silloin liikuimme paljon pilkillä. Kerran ottaa kävi niin hupaisasti, että pojan pieni saapas humpsahti pilkkireikään. Siitä voi päätellä aika lailla kengän mitan!:))


"On pimeys ohi,
taas kuljetaan valoon päin
kevät ja minä, mikä pari,
valon lapset käsikkäin
ja niin minä kävelen
kohti meren rantaa
missä jäät alkaa lähteä
ja aalloilleen tilaa antaa"
-Tommi Läntinen-

Ja jos kaikki muu tuntuu jo niin koetulta, niin kannattaa kaivaa potkukelkat varaston taaimmaisista nurkista esiin ja ei kun menoksi! Leppoisaa ja aurinkoista lomaviikkoa kaikille!

                       


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Veräjänvartija ja urkujenpolkija Matti Jakolin

Ken muistaa tämän alla olevan laulun? Ainakin omana alakouluaikanani kultaisella -70- luvulla sitä koulussa laulettiin. En muista, että laulun sanoista silti koskaan olisi sen kummemmin keskusteltu, ehkä olisi kannattanut.... Laulun Matti-poikahan on selkeästi veräjänvartijan hommissa. Tästä laulusta ja Museoviraston valokuvasta löytyi kipinä tämän viikon blogipäivitykseen. 

Kas tuolla pirtti on tuomen alla
ja siinä portti on vierustalla
siel asuu pik pik pikku Matti hei
siel asuu pik pik pikku Matti hei.

Sai sinisilmänsä ehkä siksi,
kun kasvot päivettyi ruskehiksi.
Ja vaalee tuk tuk Matin tukka on,
ja vaalee tuk tuk Matin tukka on.

Hän melkein aina on tuomen alla,
niit' auttaa, jotka on kulkusalla.
Hän heille por, por, portin aukaisee.
Hän heille por, por portin aukaisee.

Sielt tulee ukkoja kuorminensa
ja kiire heillä on matkoillensa
mut portil yks kaks yks kaks Matti on
mut portil yks kaks yks kaks Matti on.

Jos Matin palkaksi markan antaa
hän mummon taskuun sen heti kantaa
ja silmäin kas kas kas kas loistetta
ja silmäin kas kas kas kas loistetta.".

Yllä: Ykspihlajantien portinvartija E&A Axelqvist 1902, Museovirasto

Tämä yllä oleva kaunis postikorttikuva on vuosien varrella tullut useamman kerran vastaani. Olen sen jo vuosikausia sitten tallentanut Museoviraston arkistoista koneelleni. Kuva on merkityksellinen minulle sen vuoksi, että olen vuosikausia työskennellyt Ykspihlajan kaupunginosassa ja päivittäin ajaa huristelen suurin piirtein tuon kuvan paikan ohitse. Maisema vain on eri ja kaupungistunut. Pusikoiden paikalla on tiiviisti asutettu taajama-alue.

Nykyään kuta kuinkin kuvan portin kohdilla  on liikennevalo-ohjattu risteys, joka Ykspihlajan suuntaan avautuu Satamakatuna. Kuvan ottamisesta on nyt 120 vuotta ja on aika huikeaa vertailla, kuinka maisema muuttuu totaalisesti  tuossa ajassa!

Kuvassa on veräjänvartija Matti (Matts Mattson) Jakolin, joka toimi veräjänvartijana kesäisin. Nykyään Ykspihlajan kaupunginosa tunnetaan teollisuudesta ja satamasta. Siellä on vireää toimintaa kulttuurin eri alueilla ja paljon asukkaita. 

Reilu sata vuotta sitten alue oli suosittu myös  huvila-alueena. Porvarit saapuivat huviloilleen  kaupunginpuoleisesta päästä veräjän  kautta Ykspihlajaan hevospeleillä ja veräjävahti aukoi porttia saaden siitä pienen palkkion. Veräjänvartija valvoi, että veräjä pysyi muutoin kiinni, sillä alueella käyskenteli aidan sisällä lehmiä. Talvisin lehmät olivat navetoissa, joten veräjää ei silloin tarvinnut vartioida.

Kokkolassa oli kaupungin palkkaamia vartijoita karja- ja tulliporteilla useampia. Tapio Kaunisto kokosi  näitä henkilöitä taannoin netin keskustelupalstalla. Tässä hänen  listausta  näistä veräjänvartijoista!

Mariantiellä:
1912 Janne Joki
1919 J. Sjöblom
1921 Matti Luokkala
1922 Sofia Ojala

Ykspihlajan tiellä, Kolumäen alla:

kaksi vuoroa, päivä- ja yövuoro;
1900 Matts Jakolin
1912 päivä Abram Löfbacka
yö Janne Joki
1919 J.Sjöblom
1921 päivä Fiina Piispanen
yö Viljo Laukkonen
1922 päivä Elli Eski
yö Otto Sjöblom

Matts Mattsson Jakolin oli syntynyt 10.6.1838. Matts oli  lähtöisin Linnusperästä ja rippikirjoissa hänet mainitaan nimikkeellä itsellinen. Matti oli ruotsinkielinen. Hänen isänsä oli renki, portinvartija Matts Eliasson Jakolin ja äiti Lisa Greta Haapaniemi. Vuoden 1822-1825 syntyneiden luetteloista löydän maininnan, että perhe asusti omassa Korpilahden kylässäni! Varmaankin palkollisina... Myöhemmin Matti  asusteli Kirkonmäellä Kaarlelan kirkon vieressä pikkumökissä. Mökin toisessa päässä pidettiin hevosta. Kesäisin Matti oli tuttu näky Pihlajan veräjällä.

Löydän myös aikaisemmista teksteistäni tiedon, että Matts toimi Kaarlelan kirkon urkujenpolkijana. Palkkaus tuossa työssä olikin aika hyvä, sillä urkujenpolkija sai  oikeuden periä palkakseen leivän jokaiselta seurakuntaan kuuluvalta ruokakunnalta lukuun ottamatta kunnallisverosta vapautettuja perheitä. Palkka tuli noutaa itse kiertämällä  taloissa. Matts taisi pysyä ympäri vuoden tuoreissa leivissä! Urkujenpolkijan, "urkustrampparin" pesti loppui, kun kirkkoon asennettiin sähköllä toimivat urut. 


Yllä: Kuva Normann-uruista. Urut ovat nykyään Marian siunauskappelissa koottuina ja soittokunnossa. Urut olivat ennen nykyisiä kirkon urkuja Kaarlelan kirkossa.  Noiden urkujen palkeita  Matts Jakolin polki työkseen. 

Olin muutama vuosi sitten noiden urkujen juhlakonsertissa, kun ne oli kunniakkaasti saatu koottua kokoon. Tekstini  sieltä löytyy täältä.
 
                                      

Nykyään noiden urkujen palkeet on sijoitettu eri paikkaan kuin ennen.  Palkeita ei ole rakennettu urkujen taakse kuten näissä yleensä, vaan ne rakennettiin jalkion ja kakkossormiston pillien päälle. Jokuset puuttuvat osat, kuten ilmansyöttö ja urkukaapin alaosa, kyettiin rakentamaan olemassa olevien mallien mukaan.

Ruotsinkielisestä Hembygden- lehdestä löysin verrattoman tekstin Matts Jakolinista. Hän oli jostain syystä sivussa kirkonpolkijanhommasta, mutta silti saarnaa kuuntelemassa kirkkosalissa. Häntä tuurasi Hassis Jako.  Lukkarin piti soitollaan vastata kirkkoherran liturgiaan. Kanttori soitti ja soitti, mutta pihaustakaan ei kuulunut uruista. Uruissa ei ollut yhtään ilmaa, eli polkija teki jotain muuta kuin polki...Tällöin Matts Jakolin oli juossut kirkkosalista yläkertaan ja isoon ääneen huutanut: "Vi satan trampar du int!" Eli miks saatanassa et polje! :)) Tulipa ainakin asia selväksi!


LÄHTEET: 


Kaarlelan pitäjän historia. Kokkola, 2002.

Oma Kokkola-ryhmä.  Facebook. Luettu 21.5.2021.

Wessmann, V.E.V.  Finlands svenskafolkdiktning.2, /Sägner. 1928, s. 224. . Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsinki. 

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 2.

Eilispäivänä kiertelin Neristanissa. Auton pysäköinti tuotti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä runsasluminen talvi tukkii muutoinkin ahtaita katuja. Oman auton parkkeeraamisen lisäksi jo parkkeeratut autot haastoivat kuvauksellisesti...

Kuvausaiheena oli Alvar Åkerlundin suunnittelema rakennus. Tällä kertaa osoite on Pormestarinkatu 5. Tämä kiinnostava Jugend-talo on valmistunut vuonna 1912 eli sen on jo  yli satavuotias. Talo kiinnittää huomion sen  kauneudellaan ja etenkin  erilaisuudellaan verrattuna kadun muihin rakennuksiin. Rakennuksen alakerrassa on liiketiloja. Yläkerta on asuinkäytössä. 

Annikki Wiirilinna kuvailee kirjoituksessaan Jugend-tyylin rakennuksista Kokkolassa, kuinka Juged-arkkitehtuuriin on jättänyt sekä kivessä että puussa jälkensä Alvar Åkerman.  Wiirilinna kertoo myös Åkermanin pojanpoikien kertoneen, Alvarin olleen muun muassa Pietarissa opiskelemassa muuraustyyliä. 


Kaksikerroksinen tiilirakennus on alkujaan rakennettu kauppias M. Slottelle. Piirustus talosta on hyväksytty 1912, mutta  ne on olleet valmiina jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

Punaisten tiilien lomassa on käytetty puhtaaksimuurattua valkoista rappauspintaa geometrisin ja vertikaalisin koristeluin. Rappaus muodostaa paikoin hauskoja geometrisiä kuvioita ja hammastuksia. Valkoisilla kuorrutetut korkeat kohdat tekevät mielikuvan jopa tornimaisista linnoista ainakin omassa mielessäni.


Yläkertaa somistaa pyörökaariset ikkunat. Muutoinkin kaikissa ikkunoissa on pientä ruudukkoa yläosissa vastapainona ikkunoiden alaosien suuremmille ruuduille. Julkisivussa on kaksi identtistä ovea kadulle. Myös ruskeat rännit julkisivussa ovat hauskat. 




Rakennukset korttelissa on rakennettu todella tiiviisti. Huomatkaapas myös alla olevan kuvan vasemmassa reunassa olevat uudisrakennukset entisen Fenix-kiinteistön tontilla. Reipas vuosi sitten  tuota kohtaa kuvasin ja silloin paikalla oli vain kuoppia...Noin äkkiä muuttuu maisemat! Pitäisi aina tajuta tallentaa rakennukset silloin, kun ne vielä ovat tukevasti paikoillaan...






Tässä alla lähempää kuvaa valkeista rappauksista. Jännää, miten pienillä kuvioinneilla voikin luoda kokonaisuuteen yksityiskohtia, kuten nuo puoliympyräkuviot yhteneväisesti julkisivun ikkunoiden väleissä. 


Vaikka rakennus julkisivultaan onkin suora, on se talon toiselta puolelta vinkkelimallinen. Anna Katriina Puikon hienosta maisterintutkielmasta saa selville, että kiinteistössä on alkujaan ollut kellari sekä kahden hevosen talli ja kaksi varastohuonetta sekä konttorihuone.  Rakennuksen asuintiloihin on sisäänkäynti sisäpihalta. Mieli palaisi tirkistelemään lähempääkin, mutta on hieman tungetteleva olo ja tyydyn kuvaamaan rakennusta etäämpää pyöräliikkeen porttikongista.



Muutospiirustus rakennukseen on hyväksytty 1921. Silloin  muun muassa hevostalli on muunneltu varastotilaksi ja konttorihuone myyntitilaksi. Myös yläkerran varastotila on muutettu asuinkäyttöön. 

Rakennuksen elämä on ollut vaihtelevaa. Alakerran liiketilassa on nykyään Välikankaan  kohopaino. En tiedä, kuka rakennuksen nykyään omistaa, mutta nykyisiä omistajia aikaisemmin kiinteistö kuului kaupungille ja yhdessä vaiheessa sitä oltiin jo purkamassa. Onneksi sentään ei, vaan talon nykyiset omistajat kunnostivat sen. Kaunis rakennus nyt onkin!

Ennen kohopainoa kiinteistössä on toiminut ainakin Keski-Pohjanmaan osuuskaupan maitomyymälä, Alexandra Jakobssonin Siemen- ja kukkakauppa, Chic-muotiliike ja J.A. Pilven räätäliliike. Vuonna 1927 kiinteistössä on ollut Bruno Päkärin leipomo- ja konditorialiike. 

Tässä alla muutamia mainoksia menneiden aikojen sanomalehdistä kiinteistön liiketoimintaan liittyen! 


Yllä: J.M. Pilven Räätäliliike. 24.12.1913 Vapaa sana-lehti. 

Yllä: Kokkola-lehti 13.11.2020. 

Yllä: Pohjolan työmies- lehdessä julkaistu Päkärin  leipomo- ja konditorialiikkeen mainos 20.12.1927. 


Yllä: Siemen - ja kukkakauppa. 4.12.1928 Kokkola-lehti

Yllä: Vaateliikkeen mainos. Keskipohjanmaa-lehti 29.10.1929

Yllä: Ruokaleipomon mainos. 4.10.1932 Kokkola-lehti. 

Yllä: Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan maitomyymälä. Keskipohjanmaa-lehti 9.12.1933. 

LÄHTEET: Puikko, Anna. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa. Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin kulttuuriympäristöön 1906-1940. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/URN_NBN_fi_jyu-202105303301.pdf] Luettu 13.2.2022. 

Wiirilinna, Annikki. Kokklinna ja muut Jugend-talot. [https://www.porstuakirjastot.fi/files/original/00bca9e27469fe55fcf575372e32c265.pdf] Luettu 13.2.2022. 

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 1.

Kiinnostuin taannoin kokkolalaisen jo edesmenneen (Johan) Alvar Åkermanin arkkitehtuurista. Käyn jatkossa läpi muutamissa erillisissä päivityksissä hänen suunnittelemiaan rakennuksia. Ensimmäiseksi katseet kääntää erikoinen "miniatyyritalo" kaupungin sydämessä aivan Suntin varrella. Talo on kuin puristuksiin jäänyt kahden suuremman välissä

Åkerman oli Kokkolan ensimmäinen kaupunginrakennusmestari. Tähän tehtävään hänet valittiin vuonna 1906. Åkerman oli syntynyt Savonlinnassa 15.7.1876 ja kuoli 15.3. 1940.  Åkermanilla oli kaksi tytärtä ja poika. Vanhempansa olivat  maanmittari Johan Alfred Åkerman ja Kaisa Sofia Korppila. Alvar  Åkermanin isoisän isoisä Daniel Åkerman oli tullut Ruotsista  Kokkolaan kaupunginvälskäriksi 1750. Lapsena Åkerman asui Vaasassa., jossa hän myös opiskeli  yhteensä kolme vuotta teollisuuskoulun koneosastolla ja huoneenrakennusosastolla. 

Tämä pieni, suloinen punatiilinen asuinrakennus, osoitteessa Rantakatu 23, on suunniteltu vuonna 1911 Talon erityisyys on sen kapeus. Alkujaan vieressä ollut rakennus on suunniteltu purettavaksi. Rakennus ei ole ilmeisestikään aivan yhteneväinen alkuperäisten piirustusten kanssa.

Åkerman mitä ilmeisimmin rakasti punatiiltä, sitä on hänen suunnittelemissaan rakennuksissa käytetty usein. Åkerman sai vaikutteita esimerkiksi englantilaisista taloista. Hän työskenteli myös tiilien parissa aikaisemmissa työpaikoissaan. 

Kurkkaan myös talon sisäpihalle. Taloonhan kuljetaan juurikin sisäpihan kautta,  Pormestarinkadun puolelta. Talo on hyvin piilossa muiden rakennusten kupeessa. 

Totean kuitenkin, ettei tämä niin pieni talo olekaan. 


Ennen punatiilisen talon kyljessä oli Halpa-halli, muistatteko?! Se taisi olla 1970-luvun loppuvuosia. Perheen kanssa tehtiin toisinaan ostosreissuja maalta kaupunkiin ja sehän oli maalaistytölle kuin taivas tuoksukumeineen ja papereineen sekä leluineen... En kyllä muista kiinnittäneeni punatiiliseen taloon huomiota. Talo on jotenkin huomaamaton isompien välissä. Kalle Löfman -niminen henkilö omisti talon jossain vaiheessa ainakin, en tiedä, kenen omistuksessa se nykyisin on.  




Alakerrassa talossa on  keittiö ja kamari. Vintti  kuuluu olevan sokkeloisempi. Kellarissa  on pesutilat. Talo käsittää kaksi erillistä asuntoa. Se kuuluu olevan valoisa ja tilava sisältä ja siinä on korkeat huoneet, ikkunasyvennykset ja tietystikin erinomainen  sijainti aivan  Suntin ja torin vieressä. .



LÄHTEET: Puikko, Anna. Alvar Åkermanin kädenjälki Kokkolassa.  Tutkimus rakennusmestarin vaikutuksesta kaupungin  kulttuuriympäristöön 1906-1940. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/URN_NBN_fi_jyu-202105303301.pdf] Luettu 6.2.2022.