sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Vielä on kesää...

Heissulivei, vähän kiirettä pukkaa päivitysten kanssa. Olen lomaillut ja nollannut päätäni. Pidän nykyään pienimuotoisesta kotimaanmatkailusta. Koronan  ja opintojen takia ei ole  tänä kesänä reissattu missään. Nyt kun on kaksi rokotetta onnekkaasti jo takana, tohtii  vähäsen nostaa päätään. Vaikka kyllä varovainen saa olla ja reissutkin tehtiin koronakartan perusteella. Meidän perheessä kun ei vaan voi ottaa näissä yhtään riskiä...Mielenkiintoisena huomiona, että eri paikkakunnilla maskien käyttö on hyvin eri mittakaavassa!

Innostuin taas kerran historian siivittämänä ja sain siipankin ylipuhuttua reissulle kohti Hattulaa. Virittäjänä toimi  Anneli Kannon uusi (fiktiivinen) historiaromaani "Rottien pyhimys." Jos et ole vielä lukenut, niin suositteluni! Olen ennenkin koukuttunut Kannon kirjoihin. Ja taas kävi niin. Kävin ostamassa tuon kirjan ikiomaksi, kun kirjastossa siihen oli jonoa. 


                                             

Kirjassa kerrotaan keskiaikaisista Hattulan pyhän ristin  kirkon maalauksista, joita siellä on todella runsaasti. Maalareista ei oikeasti tiedetä yhtään mitään, mutta mielikuvituksella nekin voi löytää! Hattulan kirkkohan on aika lailla saman ikäinen kuin Kokkolan Kaarlelan kirkko, 10-30 vuotta nuorempi itse asiassa tuo Hattulan vanha kirkko. Kirkkofriikille muuten täydellinen lomakohde. Etenkin, kun sai olla opastetulla kierroksella. Ja vaikka Kannon kirja on tuonutkin runsaasti kirkolle lisää kävijöitä, sai sisällä olla maksimissaan 20 töllistelijää. Jos aikataulut olisi mätsänneet täydellisesti, niin reissu olisi tehty  silloin, kun Kanto  itse on kirkkoa esittelemässä 2.8.-21,mutta kyllä  toki tämänkertainen opaskin hyvin homman hoisi. 


Kirkon etuhuoneessa, tai virallisemmin kai asehuoneessa, on mielenkiintoinen maalaus. Kirkon eteistilojen maalaukset yleensä on tarkoitettu virittäytymiseen ja synneistä heittäytymiseen. 

Pääoven yläpuolen kuva, jossa on kaksi paljaspeppuista, kuvaa vanhaa leikkiä, niskaköydenvetoa. Sillä on useita vertauskuvauksellisia selityksiä, kuten esimerkiksi ihmisen alituinen kilpailunhalu tai hyvän ja pahan taistelu. Voi vain miettiä, miltä tämä maalaus on aikalaisen silmissä näyttänyt kirkkosaliin astuessa!

Kirjan teksti on mielestäni aivan huippua. Kanto on etsinyt käsiinsä vanhoista käräjäpöytäkirjoista ihmisten välisistä riidoista ja herjoista koostuvia lähteitä. Monet vanhoista solvauksista avaavat aivan herisyvän kielen esiin. Hatunnosto näille! Mitä tykkäätte esimerkiksi kolmen markan huorasta tai surkoperseestä, reps!

Tässä kuvassa on demoni, Tutivillus, joka istuu kirkon katossa kirjoittaen naudan vuotaan niiden nimet, jotka käyttäytyvät sopimattomasti kirkonmenojen aikana. Kontrolli pelaa...


Itse sukututkijana pidin todella paljon tästä sakastista löytyvästä Jeesuksen sukupuu-maalauksesta. 

Kirkon maalaukset on vuodelta 1513. Ne eteneväät kirkkotilassa mielenkiintoisen järjestelmällisesti alkaen kuoriosasta maailman synnyllä ja päättyyen kuoriosan toiselle puolelle, missä on  viimeinen tuomio. ''

                   

Tässä kirkon sakastin ikkunassa olevassa kuvassa on pyhä Kakukylla, kirjan nimen nostattanut maalaus. Tälle hahmolle ei löydy raamatusta vastinetta, mutta koska se on sakastissa, johon vain papeilla oli pääsy se edustaa tärkeää maalausta. Ajateltiin, että Kakukyllä suojeli rutolta - ehkä juuri tässä nimen omaan papistoa! Kuvassa rottia on Kakukyllan ympärillä...

Tämä on mielestäni tosi kiinnoistava ja voisin ottaa tämän pyhimyskuva hyvin kotiini, koska täällä metsän keskellä asuessa hiiret ja rotat ovat joskus riesana...ja inhoan niitä koko sydämestäni. 

Jos meidän aikalaisemme saisivat tehtäväkseen kuvittaa koronalta suojelevan pyhimyksen, mikähän hän olisi?

Kannolla on muuten mielenkiintoisia tapoja kirjoittaa. Esimerkiksi kirjassa aputyttömaalarina toimiva Pelliina... Kesken lukemisen oivalsin, että hänen ajatusmaailmaa kuvaavissa teksteissä ei ollut lainkaan välimerkkejä. Tämä oli itselleni todella vapauttava kokemus kirjailijan vapauksista! Ensi alkuun  luulin, että onpa huonosti tarkistettu kirjoitus, kun sivulauseet pilkkuineen jääneet pois...

Olen tässä loppukesän aikana itse  työstänyt erästä tekstiä kirjoituskilpailuun. Huvittavaa, että kun lopultakin pääsin eroon opintoesseistä, niin heti perään jatkoin kirjoittamaan tarinaa ja koin rentoutuvani.  Sain yhdeksi ohjeeksi tutustua kirjaan, jonka tekstistä pidän ja tämä jos mikä oli itselleni jotenkin vapauttavaa. Niin ja juu, tietysti  olen kirjoittamassa todenperäistä historiatekstiä suvustani. Olen siitä aivan liekeissä. Harmi vaan kun ei ole sille tarpeeksi aikaa. Tarina itsessään on todella koukuttava ja sen keskiössä on rähjäinen talo, jonka ympärille kieriytyy ihan oikeasti koukuttava tarina. Minulle sanottiin, että kirjoittamaan oppii kerta kerralta enemmän. Viime kesänä sain palkinnon, kun osallistuin elämäni ekaan kirjoituskilpailuun, se antoi vähän alkupotkua! Ja jos ei sijoitusta tulekaan, niin ainakin olen saanut sukutarinan kansiin! 

Tässä alla on kuvia Golgatan tapahtumista. Jeesus nostetaan ristille ja kuolee ristillä. Kuvassa sen alapuolella  toisen ryövärin sielun vie Perkele, toisen ryövärin sielu pääsee taivaaseen. Kuka ikinä maalari on ollutkaan, hän on joko hallinnut tai hänelle on saneltu raamatun aiheet todella tarkkaan.

Tässä alla olevassa kuvassa Aatami ja Eeva lankeavat syntiin, heidät karkotettiin paratiisista ja kuvassa enkeli miekka kädessä on heitä karkottamassa. Tämä on huvittava maalaus sinänsä, sillä pariskunta on piirretty kamalan suurikokoisina ja viikunoiden sijasta heillä on saunavastat alapään suojana. Ehkä se kertoo jotain maalareiden taustoista. Tuskin ovat koskaan viikunapuuta nähneetkään!


Aina ei taidemaalareiden taidot ihan riittäneet. Kuvassa lintu, pulu, esittää kotkaa ja alapuolen otus on leijona. Tuskin olivat maalarit moisia livenä nähneet...


Otin kirkossa selfien. Mutta jokin meni vikaan - ehkä se oli valotus. Oli tarkoitus, että taustalla näkyisi kirkon seinämaalaukset, hehheh! Maski päällä oli aika lailla hiki hatussa, mutta kerrassaan loistava reissu!

                          


LÄHTEET:

Kirjailija Anneli Kanto etsi uusinta kirjaansa varten keskiaikaisia solvauksia käräjien pöytäkirjoista ja osallistui kiertokouluun. Yle uutiset. [https://yle.fi/uutiset/3-11891005] Luettu 26.7.2021.


sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Suojeluskuntapatsas Vartiolinnan pihassa

                                      

                                      

Tänään kurkataan Kokkolan Vartiolinnan, siis nykyisen kaupunginteatterin, pihapiiriin. Pihaa komistaa uudehko veistos. Suojeluskuntapatsas on nyt reilun vuoden ikäinen, Se edustaa Kokkolan uusimpia patsaita ylväästi Lotta-patsasta vastapäätä.

                                   

Patsaan vihkiäisjuhla järjestettiin 28.6.2020. Juhla alkoi vapaussotien Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen järjestämänä jumalanpalveluksella Kokkolan kirkossa. Sieltä juhlakulkue Lapin sotilassoittokunnan  johdolla siirtyi Torikatua pitkin Vartiolinnan edustalle, missä varsinainen vihkiäisjuhlakin pidettiin. Patsas luovutettiin tällöin 400-vuotisjuhlavuottaan viettäneelle Kokkolan kaupungille. Tilaisuudessa muun muassa  Kokkolan Lauluveikot esittivät laulut "Kaunehin maa" ja "Suomen laulu". Lisäksi laulettiin yhteislauluna "Maamme"-laulu. 


                                     

                                     

Pronssipatsaan sotapoika seisoo ryhdikkäästi jalustallaan ja viistosti katselee Lotta-patsaan suuntaan, joka sekin on saman taiteilija veistos. Patsaan teetti Vapaussotien Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys ry. Se on taiteilijaprofessori Pekka Jylhän taidonnäyte. Patsaan sotilaan katse suuntautuu kohti viereistä Katariinantoria.


                                         

Patsaalla on korkeutta silmämääräisesti arvioiden yli kaksi metriä ja sen kullanpuhuva väri on kiinnostava ja juhlallinen.


sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Preussin sodassa

Löytyipä  mielenkiintoinen Erkki Hietaniemen  pro Gradu-työ, Pohjanmaan rykmentti Preussin sodassa 1626-1629", jossa sivuttiin myös Kokkolasta  lähtöisin olevia sotilaita. Preussin sota käytiin vuosien 1626-1629 aikana ruotsalaisten ja puolalaisten välisenä sotana. Hietaniemi on tutkinut kyseistä sotaa yksilönäkökulmasta alkuperäisten katselmusrullien sekä ruodutus- ja sotaväenluetteloiden avulla Ruotsin arkistoissa. Hänen päämäränään on ollut tutkia yksittäisten sotilaiden kohtaloiden  näkökulmasta. 

Ruodutusluettelosta selviää yksittäisten miesten luettelointi; nimi, ikä,  kotitalo ja -kylä,  sekä sotilaan tehtävän mahdollisesti estävä sairaus. Mielenkiintoa lisää se, että Preussin sodan aikoihin Ruotsin kuninkaana oli Kokkolankin perustanut Kustaa II Adolf. 

Kustaa II Adolfin aikana sotaväenottoja tehostettiin ja armeijaa täydennettiin lähes vuosittain. Vuonna 1627 siirryttiin ruotujärjestelmään, jossa  ruotu muodostui taloluvun sijaan 15 vuotta täyttäneistä miehistä. Aatelisilla oli omat privilegionsa ja  varakkaat talonpojat pystyivät ostamaan itselleen sijaisen. Sen sijaan tyypillinen sijaissotilas oli joko  taloudelliseen tai sosiaaliseen umpikujaan ajautunut tai sitten  nuori poika, joka suvun painostuksesta päätyi sotilaaksi.

Pohjanmaan rykmentti, jalkaväen osasto,  perustettiin 1626 ja sen komentajaksi tuli Alexander von  Essen. Syyskuussa 1626 Pohjanmaan rykmentissä oli kaikkiaan  kahdeksan kompaniaa ja koko kompaniassa miehiä 1144 miestä sekä  esikunta mukaan lukien 1304 miestä. 

Von Essenille annettiin tärkeäksi tehtäväksi selvittää, ketkä miehistä olivat karanneet tai piileskelivät. Tiedot tuli toimittaa sotaoikeudelle Jacob de la Gardien määräyksellä. Ilmeisesti karanneiden tarkka  kontrollointi mahdollisti, että joku karkureista saatiin kiinni. Kuolleiden määrän selvittäminen oli lähinnä tärkeä tieto vain kotijoukoille. 

Armas Luukko on myös aikaisemmin tutkinut Pohjanmaan rykmentin miestappioita ja hänen tutkimuksistaan selviää, että  näiden kolmen vuoden aikana yhteensä 742 miestä menehtyi.  Hietaniemi kertoo työssään, että everstiluutnantti C-B. J. Petander on päätellyt laskelmissaan, että Pohjanmaan rykmentin  tappiot reilun kolmen vuoden aikana olivat  1685 sotilasta. Sotaan menneet alokkaat olivat vuoden 1627 tilastoinnin mukaan keskimäärin noin 20,6 vuoden iässä ja vuonna 1629 vastaava ikä oli 22 vuotta. 

Hietaniemi kuvaa sotaan lähtöä niin, että  oli tiedossa, että vain harvat palaisivat sotamatkalta.  rahvas tuskin tunsi puolustushalua kaukaista suurvalta- Ruotsia kohtaan. Karkuruus oli väenottojärjestelmässä suurta. Ainoastaan ratsumiehen status oli parempi, koska heidän palkka ja elinolosuhteet olivat paremmat. Hietaniemen taulukoinnista selviää, että kolmen vuoden aikana Kokkolan pitäjän paenneiden osuus oli 7,2% ja Lohtajan 7,4%. 

Vuonna 1627  Karl  Jönsson ja Lars  Jönssön, jotka molemmat olivat Kokkolan Linnusperästä kotoisin, ilmoitettiin kadonneiksi Preussissa. On oletettavaa, että he katosivat jo pian saapumisensa jälkeen, koska he eivät olleet läsnä ainoassakaan katselmuksessa. Varsinaisissa vihollisien toimessa on ilmoitettu vain harva kuolleeksi. Kokkolalalaisia heistä on kolme. Lars Larsson Koutsar ilmoitetaan menehtyneeksi sanoin "nedhuggen ("hengiltä hakattu") i Degergård 1627. " Matts Jönsson Övervetil "af een mölnare ihjäl slag i Braunsberg"  ("myllärin toimesta  lyöty hengiltä") vuonna 1628 ja Gabriel Grelsson Vittsar "drunken ("hukkunut") i Werder" vuosien 1627-1635 välillä. 

Braunsbergistä löytyy tietoa. Talvikautena 1828-1629  Pohjanmaan jalkaväkirykmentin pääpaikkana oli juurikin Braunsberg. Kerrotaan,  että joukoissa rupesi talven mittaan jo esiintymään kurittomuutta. Jouduttiin turvautumaan jopa kuolemantuomioihin järjestyksen ylläpitämiseksi. Tosin Ruotsin armeijassa tällaisia päätöksiä edelsi aina oikeudenkäynti. Pohjanmaalaisia vei paljolti mukanaan myös rutto, jolta yritettiin varjella, mutta joka pääsi kuitenkin leviämään. 

Hietaniemi toteaa, että on mahdotonta päästä täydelliseen selvyyteen yksittäisten sotilaiden kohtalosta. Ensinnäkin eri rullissa on osin ristiriitaista tietoa ja toisekseen häntä arveluttaa, että osa sodassa kuolemista on mieluummin merkattu ja kerrottu paikallisyhteisöille  sairastumisiksi kuin taisteluissa surmansa saaneiksi. 

Sota päättyi 16.9.1629. Silloin solmittiin  Altmarkin aseleposopimus. Joukkojen kotiuttaminen ei ollut mitenkään nopeaa, vaan  vasta marras- joulukuussa 1629 pohjalaiset lähtivät kahtena  kuljetuksena Anders Persson Utterin johdolla kotimatkalle. 

Alexander von Essen siirtyi Preussin sodan päätyttyä erään värvätyn rykmentin komentajaksi, vaikka olikin Pohjanmaan rykmentin komentajan virassa aina vuoteen 1631 saakka.  Von Essen ylennettiin  jalkaväen kenraalimajuriksi 1635 ja myöhemmin hänet vielä  aateloitiin  1643. Alexander von Essen kuoli Virossa  Orrisaaressa 1643. Hänet haudattiin  Pyhän Nikolain kirkkoon Tallinnassa. 

LÄHTEET: 

Eversti Alexander von Essen. Pohjan prikaatin kilta. [http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/komentajat/vonEssen_Alexander.htm] Luettu 11.7.2021. 

Hietaniemi, Erkki. Pohjanmaan rykmentti Preussin sodassa 1626-1629: rekryyteistä sotilaiksi ja selviytyminen sotaretkellä. Pro gradu  - tutkielma. Helsingin yliopisto, 2019. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/300547/Hietaniemi_Erkki_Pro-gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y} Luettu 3.1.2021.

Pohjanmaan rykmentti. Aika ennen 30-vuotista sotaa. Pohjan prikaati. [http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Pohjanmaan%20rykmentti%20(1626%20-1631).htm] Luettu 11.7.2021. 

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Kesäyössä kalastamassa merellä ja vähän muutakin

Onpa ollut paahtavaa hellettä. Minä tuskailen edelleen viimeisen esseen parissa. En tiedä, milloin saan sen valmiiksi. Joka päivä olen urhoollisesti yrittänyt edetä vähäsen. Kotisohva on vuorattu autismiaiheisella kirjallisuudella. Kotiväki ei tohdi istua sohvalle, kun mun mielestä kirjat on siinä  just oikeassa paikassa, pystyn syventymään niihin heti kun koneen ääreen istahdan. Jos joku käy niitä siirtelemässä, on elämässäni kaaos. Myönnän, olen tällaisissa asioissa epäkäytännöllinen! En vain saa parasta itsestäni esiin konttorituolissa istumalla pedantisti...

Eilen illalla siippa ja siipan veli houkuttelivat minut mukaan merelle. Lähtivät laskemaan verkkoja. Ajatuksena laskea ne ja hetken kuluttua nostaa ne samantien ylös. Näin kuumassa säässä kaloja ei voi pitää kauaa verkoissa. Vähän jahkailin lähtöä, sillä olin luvannut osallistua lapsuuden naapurin muistotilaisuuteen  tänään kotipaikkakunnallani. Ukot  kuitenkin rauhoittelivat ja sanoivat, että viimeistään  yöllä  kahdeltatoista ollaan takaisin kotona. Niinpä lähdin messiin mukaan. 


Lämpömittari näytti illanssuussa lähtiesssä vielä +29 astetta. Pukeuduin kevyesti, mutta varasin mukaan lisää päällepantavaa. Merisää kun voi aina yllättää. Siippa sanoi, ettei kannata ottaa eväitä mukaan, ei tämä niin pitkä reissu ole.

Menomatkan istuin kalastusaluksemme kannella. Oli taivaallisen lämmintä. Miehet istuivat hytissä. Muutama  vene suhahti sivusta ohi. Vilkutin ohikulkeville...merellä suomalainenkin nostaa kätensä jokaiselle vastaantulevalle. Jotenkin jännä ajatus, ettei edes tiedä, keitä toisessa aluksessa on. Hyvä mieli  tuli. Nämä tosin varmistui myöhemin nuorimmaisemme kavereiksi. Ilmankos minulle niin vilkuttelivat!


Koimme aluksi siipan jo aiemmin laittamat muikkuverkot lähellä Poroluotoa. Muutama vaivainen kala oli niihin verkkoihin eksynyt. Muikkuja tulee yleensä vasta heinä-elokuun vaihteessa. Jatkoimme matkaa Pohjanpauhan karikoille.

Ilma oli kuin linnunmaito ja ei  ihme, kun ympärillä pörräsi lokkeja ja tiiroja. Kyllä merilintu aina kalan haistaa. Räpsin huvikseni niistä kuvia varmaan monta kymmentä. Mielessäni nauroin ja muistelin laulua "lokit karanneet kuin Hitchockin linnuista kai..." juuri siltä tuntui, kun ne vauhdikkaasti suhahtelivat pään yllä.



Miehet laskivat verkkoja. Mutisin siipalle, että oli talvella puhetta, että pääsisin joskus rantautumaan Pohjanpauhaan, siellä on vanhojen merenkulkijoiden kiviin kaivertamia tekstejä. Siippa päästi naurun. Nuo kalliothan on nykyään täynnä merimetsojen jätöksiä, meinaatko että löytäisit ne sieltä alta. Vastasin, että voin ajankulukseni puunata koko kalliot, kun äijät laskevat verkot. Siippa jahkaili, että jos he jättävät minut kalliolle kuvaamaan sillä aikaa kun itse kokevat verkkojaan. Olin jo aivan innosta pinkeänä. Haluaisin uppoutua juuri johonkin tällaiseen!


Meillä oli neljä verkkopunkallista verkkoja. Pääasiassa siikaverkkoja, yksi rivi muikkuverkkoja. Yhteen punkalliseen mahtuu sellaiset 600 metriä verkkoa, joten aika isoista määristä on kyse...

Jostain syystä en hoksannut pyytää rantautumaan Pohjanpauhaan, kun olimme laskeneet verkot. Siipan veli sanoi,  että pitäisi olla pienempi vene ehkä mukana, että rantautuminen varmasti onnistuisi...





Notkuin välillä aluksen kannella, välillä hytissä. Tämä oli varmaankin elämäni ensimmäinen kalastusreissu, jonka selvitin kaikkinensa t-paidalla. Ei tuullut yhtään. Jostain puski välillä esiin vanhaa aallokkoa. Se on merellä mystinen juttu.

Siikaverkoissa ei kovin kummoisia ollut, siika siellä, toinen täällä, seassa jokunen lohi. Melko vaivatonta oli verkkojen tyhjäys. Sitten siirryttiin muikkuverkkoihin. Ja voi luoja, vain muutama vaivainen muikku, mutta verkkorivi pullollaan silakoita! Siippani kotona silakkaa ei ole koskaan arvostettu, minä maaseudun tyttönä pidän silakasta, mutta siipan puheessa se on roskakala. Vaan ei auttanut - verkot oli tyhjennettävä.






Istuin hytissä. Väliin käpöttelin kannella. Toisinaan kuvasin. Kalaa puski ja puski. Linnut, jotka olivat jo asettautuneet levolle, haistoivat kalan ja seurasivat venettämme. Meitä seurasi myös hylje etäämpää koko illan. Se nosti vedestä vaivihkaa päänsä parinkymmenen metrin etäisyydeltä aika ajoin. Seuraili verkkorivistöjämme ja eteni niiden suuntaisesti. On ilmeisesti oppinut seurailemaan kalastajia ja hakemaan helpot herkut verkosta. Silakat ei näkyneet sille kelpaavan. 


Kello tuli 24. Kello tuli 1. Kello tuli 2. Kaloja oli edelleen verkot täynnä. Minulla oli armoton vessahätä. Kaikki ämpäritkin oli täynnä silakkaa, ettei voinut niihinkään pyllistää. Marmatin ukolle, että mitä teen. Ukko totesi tyynen rauhallisesti,että päästä yli laidan. Hehheh. Siinä on melkoinen kaide, en alkanut, vaan sinnittelin hampaat irvessä.

Jossain välissä siipan veli päästi naurun "Kuule Minna, onneksi ei viety sua verkkojen noston ajaksi sinne Pohjanpauhan kivikoille. Olisit seisonut yksiksesi siellä kivikasan päällä nyt jo neljä tuntia!"LUOJA! Joskus kohtalo näyttää olevan sentään puolella. Kuvitelkaas mut seisoa kököttämään keskelle aavaa merta kivikasan päälle...

Kello oli kaksi. Kalaonni sen kuin jatkui. Mussutin, että minulla on karmea nälkä, että kaipaan niitä makkaroita, jotka jätettiin kotiin. Siippa totesi lakonisesti, että onhan tuolla kertakäyttögrilli, Voit grillata silakkaa. No en... Limsaa olisi ollut vene pullollaan, mutten voinut enää juoda, kun oli se vessahätä. 



Kaunista oli silti. Lopulta verkot oli koettu aamukahden jälkeen. Maihin ajo kesti vielä tunnin. Kotona oltiin aamukolmen jälkeen. Oli pakko pistää pyykkikone laulamaan, siipan vaatteet oli niin suomuja täynnä. Lämmitimme myös saunan. Aamuneljältä saunassa on aika hulvaton olo.


Aamuksi laitoin kellon soimaan. Olin aivan tööt, kun se soi. Pakko oli nousta, jotta ennätin matkaamaan lapsuuspaikkakunnalle. Vein entisille naapureille tuliaiseksi ämpärillisen silakkaa. Enempikin olisi mennyt kaupaksi, mutta en hoksannut ottaa  mukaan.

Tätä kirjoittaessa on taas keskiyö. Oli ihana, joskin tavallisuudesta poikkeava muistotilaisuus. Toimin laulunjohtajana ystäväni pyynnöstä. Hautajaisissa lauloimme niin Siionin lauluja kuin maallisempaakin musaa. Ihan impulsiivisesti, kuka mitäkin vainajan elämästä muisti toivoa. Oli hassu tunne katsella heidän kotitalonsa ikkunasta lapsuuskotiani. Se myytiin 10 vuotta sitten. Vieraat ihmiset asuvat sitä. Tämä oli yhden ajanjakson loppu elämässäni. Haikeus...