Punainen silta remontissa Suntinsuulla

Kun aikoinaan muutin Kokkolaan, olin ihan sekaisin eri siltojen nimistä. Vähän kerrallaan olen päässyt paikalliseen siltanimistöön käsiksi. Tässä on  niin kutsuttu Punainen silta. Se  mahdollistaa kulun Suntin ylitse Halkokarin suunnalta Pikiruukkiin.  Silta sijaitsee Pohjoisen ohikulkutien ja Vanhan veistämöntien kupeessa Tykkitiellä ja tarjoaa esteettömän kulun kaupunginsalmen ylitse.  Silta on likimain samalla paikalla, mihin Anders Donner rakennutti vuonna 1854 Halkokarin kahakan yhteydessä vanhan sillan. Tämä alkuperäinen silta purettiin vuonna 1907, kun Suntinsuun kanaalia vahvistettiin  420 metrin matkalta. 

Sillan ansasparrut olivat punaisella lyijymönjällä kyllästetyt alun alkujaan. Näin veneeltä sillan alitse kulkevat näkivät sillan  nimen omaan punaisena ja tästä syntyi nimi Punainen silta. 

Nykyään sillan väri on valkoinen. Silta on ollut melko raihnaisessa kunnossa. Sen kivirakenteet ovat jo päässeet osaksi purkautumaan ja sekä maatuet että päällysrakenteet ovat  vaurioituneet. Sillan kunnostusta on suunniteltu jo pidempään, mutta koska  sillalla on kulttuurihistoriallista ja maisemallista arvoa, Kokkolan kaupunki on tehnyt esiselvitystyötä sillan kunnostushanketta koskien.

Kesäkuussa 2020 päätettiin, että silta kunnostetaan likimain samannäköiseksi kuin se on nykyäänkin. Nykyinen silta on haasteellinen jyrkän nousukulmansa vuoksi ja siksi jopa vaarallinen liikuntarajoitteisille, miksei muillekin kulkijoille. 

Siltojen nimistä on kinasteltu kautta aikain Kokkolassa. Joku kutsuu tätä Pususillaksi, mutta se on virheellinen nimi tälle sillalle. Oikea Pususilta sijaitsee Suntin myötäisesti Englanninpuiston läheisyydessä. Silta yhdistää Pikiruukin ja Suntinsuun  venevajojen alueen. Punaista siltaa on kutsuttu myös Sumujen sillaksi. 

Punaisen sillan alue liittyy valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön vaikutusalueelle. Sillan läheiset ranta-alueet on venevajojen viereistä aluetta, joten maisemallisesti silta on tärkeässä paikassa. Onhan venevajojen alue sekä maisemallisesti että matkailullisesti suosittua ja valokuvattua aluetta.

Punainen silta on suojeltu kohde.  Siksi K.H. Renlundin museo on mukana kunnostustöissä. Ulkoiselta olemukseltaan silta halutaan säilyttää mahdollisimman samannäköisenä. 

Sillan muoto on kaupunkilaisten silmissä tuttu ja  siihen on jopa  kiinnytty vuosikymmenien aikana. Suntin ylikulun lisäksi se mahdollistaa maisemalliset kuvailut venevajoille ja merellä päin.

Tänä syksynä - tarkemmin viikolla 33 Punaisen sillan saneeraus lopultakin alkoi. 

 Silta on entisöinnin ajan suljettu liikenteeltä. Saneerauksessa  kunnostetaan myös sillan tukirakenteet ja ristikot.  Työn yhteydessä kartoitetaan tarkemmin myös sillan korjaustarpeita. 

Sillanrakennusentisöinnin on  tarkoitus valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä. Tulevina vuosina on tarkoitus uusia myös muita Suntin ylitse kulkevia siltoja. 

LÄHTEET: 

Punaisen sillan saneeraus Suntinsuulla alkaa. Kokkola.fi. [https://www.kokkola.fi/tiedotteet/punaisen-sillan-saneeraus-suntinsuulla-alkaa/] Luettu 24.9.2023. 

Suntinsuun sillat. lausunnot koskien esiselvitystä ja vaihtoehtotarkastelua. [http://kokkola.oncloudos.com/kokous/20205821-15-2.PDF] Luettu 13.10.2020. 

Suntinsuun silta. Outdooractive. [https://www.outdooractive.com/fi/poi/suomen-rannikkoalue/suntinsuun-silta/34540868/] Luettu 13.10.2020. 

Suntin ylittäviä siltoja  aletaan korjata Kokkolassa - Halkokarin ja Pikiruukin välinen Punainen silta pois käytöstä loppuvuoden. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20042509] Luettu 24.9.2023. 

Lohtajan hautausmaalla kiertelemässä

Rakastan hautausmailla kiertelyä. Se johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt nuoruusvuoteni lähellä hautausmaata asuen ja  monia kertoja iltalenkkini suuntautuivat silloin hautausmaille kävelylle.

Tällä kertaa pistäydyn Lohtajan Karhintien varressa sijaitsevalla hautausmaalla. 

Lohtajalla huomioni kiinnittää  kaksi vierekkäistä hautakiveä. Etenkin niiden nimet. Maria Efrusiina Hawela eli Thompson.

Ja ilmeisesti hänen puolisonsa Charles Thompson. Etenkin tämän  miespuolisen nimi herättää kysymyksen, mistä hän on seudulle tuohon aikaan kulkeutunut. Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt. Onko jollakulla lukijalla asiasta enempi tietoa? Olisi mielenkiintoista kuulla!

Nämä ruosteiset, peltiet hautamuistomerkit ovat koskettavia ja valitettavasti katoava osa  ajankuvaa. Teksteistä enää harvoin saa selvyyttä.

Karun kaunista.Jotenkin nykyajan prameus hautamuistomerkissäkin on niin muuta maailma kuin tämä peltilaatta...

Hieno idea tällainen muistokivi. Ei iso vaivannäkö, mutta pysäyttää kyllä lukemaan tekstin.

Ruostuneen pellin kauniisti kruusatut metallikiekurat. Niin kaunis hautapaikka puiden suojissa. 

Toiselle puolella hautausmaata on uudempia hautamuistomerkkejä. Suomalainen säntillisyys näkyy täälläkin. 

Pelkistetyn kauniita metalliristejä  hautausmaan takaosassa. 

En ole koskaan käynyt tässä siunauskappelissa sisällä. Se täytyy ottaa joskus ajan kanssa kohteeksi. 

Nälkävuosien uhrien muistomerkki heille, jotka jäivät sen uhreiksi vuosina 1867-1869. Noin 350 lohtajalaista ja koditonta kulkijaa. Eivät saaneet edes omaa hautapaikkaa. Muistomerkki, luonnonkivi, on vuodelta 1964. 

Jotenkin tätä kiveä katsoessa ymmärtää paljon paremmin Isä meidän-rukouksen pyynnön "Anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinen leipämme..."

Poistun kirkkomaalta hiljaisena. Nämä ovat joka kerta pysäyttäviä käyntejä. 

Kaarlelan kirkon vanhoja seinämaalauksia

Kaarlelan kirkon sisäseinät ovat kauttaaltaan valkeaa kalkkia.1950-luvulla paljastui kirkon seinäpinnasta likaisen valkaisukerroksen alta vanhoja maalauksia. Näitä maalauksia löydettiin sekä länsisiiven sivuseinistä että itäpäädystä.

Maalauksia ryhdyttiin restauroimaan Oskari Niemen johdolla, mutta valitettavasti  niitä ei onnistuttu kunnostamaan.  Yhtäkään maalauksista ei pystytty kunnostamaan kokonaan.

Kirkon länsiosasta pystyttiin  löytämään jäännöksiä maalauksista idän puoleisten ikkunoiden ympärystöstä. Sieltä on löydettävissä punaruskean ja mustanharmaan sävyisiä, katkonaisia linjoja, viiruja.

Tiedetään kuitenkin, että alun perin kirkon seiniä on koristaneet värikkäät kirkkomaalaukset. Maalausten tehtävänä kirkoissa oli opettaa kuvien avulla lukutaidottomille kansalaisille raamatun sanomaa.

Katolilaisuuteen viitanneet kirkkomaalaukset kalkittiin piiloon reformaation aikana. Näin haluttiin hävittää kaikki katolilaiseen uskoon  viittaava.

Alla:Kirkon pääkäytävä, srk-salin puol. seinä

Alla: Kirkon pääkäytävä, kirkon sankarihautausmaan puol. seinä.

LÄHTEET: Kulttuuripyöräily. Kaarlelan kirkko.[https://kulttuuripyoraily.wordpress.com/2015/08/25/kaarlelan-kirkko/] Luettu 16.7.2016.

Mitä ennen olikaan kaupoissa tarjolla?

Tällä kertaa silmäys vanhaan sanomalehteen ja sen takasivun myyntiartikkeleihin. Kokkolan lehden sivu on julkaistu  10.12.1884. (No. 0.)

Jäin näitä ilmoituksia tutkailemaan tarkemmin.  Tarpeet taitaa olla muuttuneet 139 vuoden saatossa. 

Osa sanoista on lisäksi muuttunut ulkoasultaan niin paljon, että pitää oikein kahteen kertaan tavata. 

Mikä ihme muuten on toffelivaate? Aa, huopavaatetta kaiketi! 

Ja että oikein olisi tarjolla pummulisia pitsejä. Lysekilin kilohaili osoittautui googlailun perusteella Länsi-ruotsalaiseksi pikkukalaksi. Hassua, että sitä on niinkin etäältä tänne rahdattu, kun täällä meren rannalla asustellaan ja silakkaa ja muikkua olisi ollut tarjolla omasta takaa. 

Alla olevassa mainoksessa puolestaan puhutaan justeeratuista lakkarikelloista. Hädin tuskin hahmotan justeerisahan. 

Lakkarista isäni puhui taskuna, joten lienee kyse taskukelloista.  Pahasti likinäköisenä kummastelen myös silmälaseja, joita löytyy sekä liki- että pitkänäköisille. Ilmeisesti tarkempi mittatilaustyö on näistä puuttunut. 

Aleks. Damströmin liikkeessä puolestaan kaupitellaan kankirautaa ja meijeripatoja. Ihmetystä tietysti herättää myös alkoholijuomien myyminen rautakaupassa. 

A.W.Molanderilla olisi tarjolla sikuria ja sokuria. Kahvista innostun, se olisi edelleen kelpo tavaraa. Mutta mitä lieneekään sveskoniat? Se jäää nyt tyystoin selvittämättä. 

Konjakkiakin saisi, mutta pitäisi hommata kerrallaan vähintään viisi kannullista. Hmmm...

 

Davidsbergin taistelu

Yllä Vanhansatamanlahti

Halkokarin kahakasta lienee kuullut lähes jokainen Kokkolassa piipahtanut. Mutta entä Davidsbergin kahakka? Se lienee vieraampi....Itsekin piti tähän oikein perehtyä lukemalla vähän enempi. Itse Davidsberg, missä päätaistelu käytiin, oli minulle nimenä täydellisen vieras. Kysyin siipalta, joka yleensä paikallislähtöisenä tietää nimet, mutta eipä tiennyt tätä. Ei siis muuta kuin penkomaan...

                    

Lähes vuosi Halkokarin kahakan jälkeen, syyskuussa 1855, englantilaiset palasivat kostoretkelle Kokkolaan. Onneksi tähän oli osattu jo varautua.

Suntin suun länsipuolelle, Pikiruukin alueelle, oli rakennettu heti Halkokarin kahakan päätyttyä kaksi yhteensä neljällä isoa laivatykillä varustettua patteria. Rahoituksesta ja suunnittelusta oli vastannut kauppaneuvos Anders Donner. Lisäksi Suntin itäpuolelle oli rakennettu kaksi patteria, jotka oli varustettu kolmella laivatykillä. Ilmeisesti myös Mustakarin ranta oli varustettu patterilla ja varsinaisella taistelutantereella.  

Yllä. Mustakari

Davidsbergin alueella, oli  kaksi tykkiä. Ainakin yksi tykeistä oli sijoitettu  Harrbådantien valleille.  Kokkolan Rummelöhön oli ennakoivasti jo rakennettu puolustusvallituksia nimenomaan sitä silmällä pitäen, että englantilaiset palaisivat kostoretkelle hävittyään Halkokarin kahakassa.

Yllä. Harrbåda

Kommodori, englantilainen  Hugh Dunlop,  oli saapunut Pohjanlahdelle upouudella korvetti Tartarilla. Korvetti - nimitystä käytetään nimenomaan sotalaivasta. Niin ikään englantilainen kommodori F. Wargen oli laatinut hänelle toimintaohjeen Foglössä. Päämääränä oli kauppasaarto, mutta lisäksi oli keskeistä hankkia tietoa Kokkolan alueen puolustuksesta sekä joukkojen määristä. Nämä tiedot saamalla varmistettaisiin vihollisen merikaupan välineiden tuhoaminen ja merenherruuden ylläpitäminen. Tiedustelutehtäviin valjastettiinkin lähes kaikki Pohjanlahdella purjehtineet alukset. Vaikka nämä olivat viralliset päämäärät, kertoo Eero Auvinen tohtorinväitöskirjassaan  kuinka englantilaiset halusivat hyvitystä edelliskesän suuresta henkilötappiosta Halkokarin kahakassa, joka johtui siviilien englantilaisten ammattisotilaiden hämäyksestä ja taktisesta yllätyksestä.

Komodoori Dunlop saapui miehineen Tankarin lyysille 2.9.1855 Tartar-aluksellaan. Kokkolalaiset olivat kuitenkin jo  poistaneet  merenkulun turvalaitteet käytöstä ja Tartar ankkuroitui Tankariin. Siipiratasalus Porcupinen perässä alettiin hinata viittä  laivavenettä heti aamusella Kokkolaa kohti, koska sillä pystyttiin etenemään matalammissakin vesistöissä.

Yllä. Tankar

Kokkolan porukka olikin osannut hyödyntää aikaisemman taistelun oppeja. Jo Halkokarin kahakkaa varten he olivat rakentaneet optisen lennättimen, jonka ottivat nyt uudelleen käyttöön. Harrbådan kärjessä sijaitsi heidän merivalvontalennätinasema, jonka kautta saatiin tietoa avomereltä Tankarin suunnasta saapuvista vihollisista. Kokkolalaisten  etuna oli useat puolustusasemat, sillä englantilaisten saapuessa kaikki vallitukset olivat  jo miehitettyjä puolustautumista varten. 

Dunlop harmitteli, että alueen merikartta oli epäluotettava ja väylä muutoinkin vaikeakulkuinen, joten 12 meripeninkulman matkaan kului kokonaista viisi tuntia. Rannikkoa lähestyttäessä Dunlop joukkoineen huomasi, että rannalla Harrbådan ja Trullön välissä oli kolme maastoutunutta patteria ja peräti 2000-3000 sotilasta.

Höyryfregatit Porcupine ja Tartar lähestyivät Morsiussaarta. Englantilaiset yrittivät maihinnousua seitsemän veneen voimalla.  Heillä  oli muistissaan edellisvuoden kahakasta rannikon mataluus ja pelko, että he jälleen juuttuisivat väijytyksessä pohjamutiin. Rannikon tuntumassa oli nyt Porcupinen kaksi tykkivenettä  ja viisi Tartarin venettä rintamana valmiina iskuun. Dunlopin merkinnöistä selviää, että viiden patterin tarkka tuli kohdistui Porcupineen ja veneisiin. Koko osasto vetäytyi iltapäivän kuluessa alueelta. Menetyksiä ei raportoitu. Ainoastaan  Elbassa oli yksi makasiini syttynyt tuleen vihollisen tulituksessa, mutta tulipalo saatiin nopeasti pian sammutetuksi. 

Yllä. Elban rantaviivaa

Varsinainen Davidsbergin taistelu käytiin 2.9.1855 Davidsbergin edustalla. Englantilaiset tulittivat rantoja ja myös kaupunkia. Mitään suurta vahinkoa he eivät saaneet aikaiseksi. Kokkolalaisten kerrotaan vastanneen tulitukseen, jota riittikin kolmen tunnin ajan. 

                                                   

Kokkolalaisilla oli useita puolustusasemia. Yksi sijaitsi juurikin Davidsbergin kallioilla. Sinne oli sijoitettu tykit. Kokkolalaiset saavuttivat merkittävän torjuntavoiton Davidsbergin taistelussa. 

Alueella on edelleen muinaismuistoja. Alueella sijaitsevat röykkiöt saattavat ajoittua jopa myöhäisrautakaudelle. Niiden syntytapa tai tarkoitus ei kuitenkaan ole tiedossa. 

Anders Donner totesi taistelun jälkeen, että vihollisella oli ollut mahdollisuus sytyttää koko kaupunki tuleen Congrave- raketeilla. Kuitenkin vain muutama raketti oli ammuttu kaupunkia kohti. Kaikista Pohjanlahden rannikkokaupungeista Kokkolan kerrotaan selvinneen  pienimmillä tappioilla eli 46700 ruplalla. Liittoutuneet poistuivat kuitenkin Pohjanlahden alueelta lopullisesti vasta marraskuussa 1855. 

3.9.1855 merkityissä raporteissa Dunlop kertoo, että Kokkolassa ei ollut kauppa-aluksia eikä tykkiveneitä eikä muutakaan merkittävää tuhottavaa muutamaa  harvaa varastoa lukuun ottamatta.  Pelottava puolustus ja suuri varuskunta selittyi sillä, että kokkolalaiset pelkäsivät kaupunkinsa  tuhoamista.

Yllä. Davidsbergin kalliot

Laivaston komentaja amiraali Dundasille raportoitiin 18.9.1855 tiedusteluiskun onnistuneen. Iskussa selvitettiin hyvin Kokkolan puolustusjärjestelmät, mikä olikin ollut virallinen tehtävän päämäärä. 

Mutta sotaan kuuluu sankaritekojen kertominen. Niin englantilaisillakin. Kokkolalaisilla oli Uumajaan ja Rataniin tiedusteluyhteys sodan aikana ja englantilaisten alukset olivat kahakan jälkeen vierailleet siellä. Kokkolalaisille kerrottiin englantilaisten rehennelleen antaneensa kokkolalaisille perusteellisen ojennuksen ja uhanneet vielä uudemman kerran iskeä  Kokkolaan syksyn koittaessa. 

Kahakan seurauksena jaeltiin kiitoksia kokkolalaisille sankareille. Keisari myönsi  joulukuussa 1855 Anders Donnerille Stanislau- ritarikunnan toisen  luokan ritarimerkin miekkoineen. Kruununvouti  H.J. Holmille myönnettiin Stanislau - ritarikunnan toisen luokan ritarimerkki ja kaupunginlääkäri Fredrik Hällströmille myönnettiin kolmannen luokan ritarimerkki. Myös Oscar Lassander palkittiin, tosin hieman viiveellä - sillä hän sai  tammikuussa 1856 hopeamitalin, jota kannettiin Pyhän Yrjön nauhassa. Johan Chorin sai kultaisen mitalin ja matruusit Z. Kälström ja J. Lindström hopeiset mitalit. Kaupungin maistraatti puolestaan esitti myönnettäväksi samana vuonna perustetun 1853-1856 sodan muistomitalin kaikkiaan 24  kaupunkilaiselle.

Ja niin. Itse Davidsbergin alue sijaitsee aika lailla Mustankarin vastarannalla, lähellä Soldatskäriä, noin 200 metriä  meren rannasta.  Se kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Alueella on kivikkoinen mäki, joka on avokalliota korkeimmalta kohdalta. Mäki on noin 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska Kokkolassa on tätä nykyä upea kaupunkipuisto, pääsee Mustaltakatrilta mainiosti kulkemaan tämän rantareitin pyörätietä pitkin suoraan Davinsbergiin. Tämä oli minulle itse asiassa ihan elämys, joka oli jäänyt pimentoon. Ja olisi jäänytkin, ellen olisi alkanut asiaa aukomaan. 

SALMI AR-sovelluksen kautta pääsee hyödyntämään tämän reitin virtuaalitarinoita. Davis´dsberg on reitin loppuosassa. 

LÄHTEET: 

Arkeologisten kohteiden inventointi. kantakaupungin yleiskaava 2030. KH Renlundin museo. 2007, s. 59. [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114294&ttyyppi=pdf&kansio_id=272] Luettu 18.7.2020.

Auvinen, Eero. Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän Suomensuhteisiin. Turun yliopisto.  Yhteiskuntatieteellinenn tiedekunta. Politiikan tutkimuksen laitos. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtoriohjelma. 2015, 230-235.  https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/103165/AnnalesC393Auvinen.pdf?sequence=2&isAllowed=y] Luettu 18.7.2020. 

Kokkolan kaupunki. Kantakaupungin yleiskaava 2030. Arkeologisten inventointi. KH Renlundin museo. FM Jaana Itäpalo. 30.11.2007, s. 61-62.

Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. Kokkola.fi[ https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/autonomian_aika/oolannin_sota_halkokarin_kahak/fi_FI/oolannin_sota_ja_halkokarin_kahakka/] Luettu 18.7.2020.

Plassin historiaa. Kuvia Auvo Saaren kokoelmasta. [http://www.plassi.fi/saari_auvo.htm] Luettu 18.7.2020.

Kaarlelan kirkon katontervaus

Kauppareissun yhteydessä pikainen kurvaus Kaarlelan kirkon pihapiiriin. Muistin näet ohi ajaessani lukeneeni aikaisemmin viikolla, että Kaarlelan kirkko saa uuden tervauksen kattopaanuihin. 

Oli taivaallisen aurinkoinen sää ja kirkon piha täysin autio. Aurinko leikitteli varjoilla kirkon seiniin. Taivas oli sinisen sees. Kirkon kiviaidan ylitse kaartuivat tuuheat vihreät lehdet ja oksissa punersivat kauniisti oranssit pihlajanmarjat. 

Tunnelma oli juuri sellainen, kuin kirkkomaalla tulisi ollakin. Rauhoittava ja esteettinen. 

Tein heti autosta noustessani havainnon, että katon tervaus oli jo aloitettu, mutta se oli vasta puoliksi valmis. Koska oli perjantai-ilta, ei paikalla ollut työntekijöitä. 

Oli pienoisia vaikeuksia kuvata katon pintaa niin että kuvassa erottuisi käsitelty ja vanha pinta. Tästä alla olevasta kuvasta sen ehkä parhaiten  huomaa. Mikä mieletön ero kunnostetussa pinnassa onkaan verrattuna aiempaan. Katon kulumista ei näköjään huomaa, ellei ole vertauskohtaa. 

Eikä siinä vielä kaikki! Kirkkomaalle astellessani minut valtasi aivan ihana tuoksu - se terva! Oi, kunpa jokin muistisairas vanhus saisi mahdollisuuden käyskennellä laillani kirkkopihalla juuri nyt. Tervan tuoksu oli tosi vahva ja taivaallisen ihana!

Vähäsen jopa nauratti, sillä jälkeenpäin sanoin siipalleni, että se tervan tuoksu oli yhtä vahva kuin taannoin autotallissamme. Meillä näet oli lapsuuspaikkakunnaltani isän kanssa hankkima terva pullossa parinkymmenen vuoden ajan, Jokin reaktio tapahtui kevään korvilla ja koko tölkki levisi yön aikana itsekseen. Voitte vain kuvitella, miltä näytti se autotallin hylly, seinä ja lattia. Terva tuoksuu siellä edelleen...

Kirkon paanukaton uusi pinta on tosi tumma verrattuna aikaisempaan. Vanhasta tervauksesta oli kulunut jo aikaa ja paanut olivat aivan harmaat. Nyt sen vasta tajuaa. Täältä voit katsella aiemmasta postauksesta muutaman vuoden takaa, kuinka kulunut katon tervapinta onkaan ollut!

Vanhimmat lappeet ovat katolle valmistuneet vuonna 1886, uudemmatkin vuonna 1978. Säännöllinen katon tervaus pidentää paanukaton ikää. 

Tervausurakka aloitettiin alkuviikosta valumakourujen asennuksella. Valumakourujen ansiosta  ylijäämäterva saadaan kerättyä siististi talteen.  Nämä valumakourut ovat tervauksessa välttämättömät ja ne poistetaan vasta myöhemmin syksyllä. Myös haljenneita paanuja uusitaan. 

Suomessa on noin 300 paanukattoista kirkkoa tai kellotapulia, joiden suojauksessa terva on edelleen keskeinen elementti. Paanukatto on hyvin perinteinen kirkoissa. Vasta 1800- luvulla, kun kirkkojen kattoja alettiin rakentaa loivemmiksi,  alkoivat muut materiaalit tulla käyttöön. Valitettavasti paanukatto on kallis pitää hyvässä kunnossa. 

 Tervauksen yhteydessä uusitaan myös  kirkontornin  vesikaton huonokuntoiset puukaiteet. 

Kirkon kattopaanutuksen alla on kauttaaltaan ehjä tuohitus. Kuulostaa upealta!

Kirkon takapihalla näkyy viikonlopun vietossa tervausurakoijien työauto.  Tervausurakoitsijana toimii  helsinkiläinen Savon perinnetervaus Oy Ab.  Kustannusarvio urakalla on 70 000 euroa. 

Paanukaton on tervauksen aikana oltava kuiva.  Onneksi säät näyttävät suosivan työtä! Tervaus onnistuu parhaiten, kun se harjataan käsipelein. Keskeinen  suojausmateriaali  paanukatoilla on  lohkotuista tervaksista valmistettu perinteinen terva. Korvikeaineista valmistettu terva on osoittautunut huonoksi ja se ei sovellu tällaiselle katolle, joka aiemmin on tervattu oikealla tervalla. Kirkkohallituksen toiveena ja ohjeistuksena on, että vanha perinne tervauksen osalta säilyy edelleen. 

Tässä vielä näköala vanhaan, hyvin harmaantuneeseen  paanukaton pintaan. 

Vilkaisen urakoitsijan nettisivuja ja saan sieltä vielä varmistuksen, että he käyttävät paanukattojen tervauksessa ainoastaan Hakkaraisen hautatervaa, jolla on Reach-merkintä. 

Terva lämmitetään neljän tunnin mittaisen esilämmityksen aikana 50- asteiseksi tynnyrivyön avulla. Sen jälkeen terva  jaetaan pienempiin 20 litran astioihin. Niissä terva lämmitetään ennen tervauksen aloittamista 77-80-asteiseksi. Urakoija tekee kaikki paanukattojen tervaukset pensselityönä. 

Poistuessani kirkkomaalta katse viipyilee äskettäin  kauniisti remontoidussa kirkon valkeassa seinäpinnassa. Seisahdun. Minulla ei ole kiire minnekään. Ummistan hetkeksi silmäni, kuuntelen lintujen viserrystä ja vielä kerran hengitän sisäänpäin aistiakseni sen taivaallisen tervan!

 LÄHTEET; 

Paanukaton tervaus. Evl-fi. [https://evl.fi/plus/hallinto-ja-talous/kiinteistot/korjaushanke-seurakunnassa/paanukaton-tervaus] luettu 20.8.2023. 

Paanutervaus. Etelä-Savon perinnetervaus Oy Ab. [https://espt.fi/paanutervaus/] luettu 20.8.2023. 

Tervaus tuo pitkää ikää. Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/uutiset/-/news/124636220] Luettu 20.8.2023.