perjantai 23. kesäkuuta 2023

Kiviminna juhannusfiiliksissä!

Tänään vietän jussia. Kotona toistaiseksi. Pikkupoika tulee yökyläilemään ja huomenna mökkeillään hieman  aikuisemmassa porukassa  rannalla hyttysten suristessa surutta ympärillä.  

Tällä kertaa vähemmän omaa tekstiä, annan kesän puhua nyt  Eeva Heilalan runon sanoin ja omin valokuvineni. Hyvää juhannusta sinulle, lukijani!


Kun viimeiset vasikat oli haettu haasta
istahti Vattuska pihalle pienelle kivelle,
nyppi kuollutta koivunlehteä
ja vielä kerran kertasi kesäänsä,
joka tuli, oli ja meni.




Ja Vattuska nauroi.
Miksi Vattuska nauroi?


No, kun Vattuska muisti juhannuksen:
juusto oli juuri valmistumaisillaan,
Vattuska makasi pirtinpermannolla,
tuoksuivat tuomet ja pihlajat.


"Sua vain yli kaiken mä rakastan", lauloi Leif
ja saunassa seinän takana Vattunen:
"Oi Herra jos mä matkamies maan."
Ja sitten Vattuska itki.

Miksi Vattuska itki?



No, kun Vattuska ajatteli:
taas talven jälkeen tulee uusi juhannus
jos tulee
vähän jo vanhentuneille Vattusille,
taas tuoksuvat tuomet ja pihlajat
ja laulavat Wager ja Vattunen.

-Eeva Heilala,  Hyvä on maa, 1976-




sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Lomalla viimeinkin..

Kiire viikko, vaikka muka lomalla ollaan. Tunnen oloni kuitenkin jo rentoutuneeksi. Tiedän sen aina siitä, että minuun iskee pakonomainen tarve kirjoittaa jotain novellityyppistä. Tunne iski tällä viikolla, vaikka olin ajatellut, että tänä kesänä oleilen enemmän, enkä kirjoita. Mutta minkäs teet. Minulla kipunoi mielessä loistava aihe - todenperäinen sukutarina. Siinä olisi ainesta kirjaankin, mutta tällä hetkellä rahkeet ei kyl riitä sellaiseen. 

Tänään esikoiseni täytti 28 vuotta. Olin itse saman ikäinen hänet saadessani. Sunnuntailapsi. Minulla on tapana edelleen järjestää synttärit pojilleni, vaikka täysi-ikäisiä ovatkin. Molemmilla on merkkipäivä kesällä, niin on ihana pyytää aina lähisuku kesänkin kunniaksi paikalle. Tällaisella säällä suvun nuorimmat - niin, ja myös äitini - pulikoivat antaumuksella altaassamme. 


Pari päivää meni kokkaillessa. Olen Etelä-Pohjalaiseen tapaan aina niin suureellinen, kun johonkin alan. Tein mansikkakakkua ja uunipellillisen kokoisen voileipäkakun - kuten aina. Uskokaa tai älkää, ne on jo lähes syöty!


Nuorimmaiseni kysyi tänään, miksi en hommaa kesäksi töitä itselleni. Katsoin suu auki, että oletko tosissasi, kun aikani hädin tuskin riittää neljän sukupolven hoitamiseen. Toisaalta olisipa joskus ihanaa tehdä kesäisin jotain ihan omaa. Toisaalta taas arvostan lapsuutta niin paljon, että haluan ehdottomasti viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsenlapseni kanssa kesällä, kun minulla on siihen mahdollisuus. Kunpa useampi tajuaisi, että se, jos mikä on rikkaus!


Tänään, juhlien jälkeen, on kuitenkin uuvahtanut olo. Ehkä siihen avitti myös helle, vaikka joka päivä uimassa olenkin käynyt ja vedessä virkistäytynyt. Pari viimeistä päivää olen kuitenkin leikkinyt pullantuoksuista (mihin en koskaan yllä...) ja se varmaan verotti voimiani.


Illan kruunuksi kiertelin maita ja mantuja. Räpsin rauhoittavia kukka- ja merikuvia. Rentoudun aina noin. Paitsi hyttyset, hämärän rengit, meinasivat piinata minua kyllä aivan liiaksi.


Viikonloppuna sain kuulla vanhan sukulaismiehen kuolleen. Se oli todella surullinen asia minulle. Olen tehnyt viimeiset vuodet sukututkimusta erityisesti hänen ja minun sekä äitini yhteisestä sukuhaarasta. Esi-isämme oli venäjänjuutalainen.


Olin todella hämmentynyt, kun sain eilen aamuna kuulla hänen kuolemastaan. En tiennyt hänen olleen viimeisen viikkonsa sairaalassa. Olin paria tuntia ennen kuolemaansa nähnyt ihan selkeän enneunen hänen menehtymisestään. Unessa oli myös jo edesmennyt isäni. Unessa yritin pelastaa sukulaismiestä, pyysin isältä apua, mutta hän ei jotenkin pystynyt auttamaan, tuli tunne, ettei edes halunnut auttaa, vaan jo tiesi kohtalon.. seisoi vain kuolleen luona. 


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun isä tuli uniini. Ehkä hän on seurannut yritystäni tutustua tähän vanhaan mieheen ja suvun tarinoihin. Isä ja minä harrastimme sukututkimusta yhdessä. Ehkä hän otti sukulaismieheni vastaan ja halusi sen kertoa näin minulle. Sellainen tunne minulle jäi. Olen liikuttunut, kiitollinen ja otettu koskettavasta unesta.


Pehmeälle niittyvuoteelle
saan hetkeksi painaa pään,
kun aurinkoiselle nurmelle
jään toviksi lepäilemään.
Tunnen olon onnellisuutta,
ei kiire ole mihinkään
tätä suvisen luonnon ihanuutta
nyt hetkeksi ihailemaan jään.
-Birgit Ahokas-



sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Votiivilaivat Kokkolan kirkoissa, osa 4; Ykspihlajan kirkon votiivilaiva

Ykspihlajan kirkossa on tällainen votiivilaiva.


Votiivilaiva "Yxpilan" on lahjoittanut ja myös rakentanut Antti Salonen. Laiva on  Kokkolassa viimeisenä rakennetun purjelaivan pienoismalli. Laiva on ns. nelimastokuunari, joka oli nimeltään Yxpila. 

Alkuperäisen laivan on suunnitellut  kuuluisa laivanrakennusinsinööri  Gösta Kyntzell. Erityisesti laiva oli tunnettu sen erinomaisista purjehdusominaisuuksista.  Se oli rakennettu punahongasta. Laiva rakennettiin Gamlakarleby Aktiebolagetin telakalla Kokkolassa Herman Hillen johdolla. Pituutta laivalla oli 59, 25 metriä. 

Laivan vesillelasku tapahtui 22.9.1919. Laivan omistivat kokkolalaiser Gamlakarleby Rederi Ab ja Gamlakarleby Fartygs Ab vuoteen 1924 saakka. 

Alus kuljetti pääasiassa puutavaralasteja Tanskaan, Saksaan ja Englantiin. Laivan ensimmäinen matka tehtiin Ykspihlajasta  juurikin puutavaralastissa Tanskan Koldingiin 20.12.1920-1.2.1921. 

Vuosina 1924-1942 laiva oli raumalaisten laivanvarustajien omistuksessa. Viimeisimpänä laivan omisti helsinkiläiset Meriliito Oy ja Varustamo Munkkiniemen Laiva Oy vuosina 1942-1952. 

Toisen maailmansodan syttyessä 1939 aluksen oli palattava Englannista Suomeen. Sotivien osapuolten sukellusveneet ja risteilijät pysäyttivät aluksen matkan teon useamman kerran. Kotimatkan kerrotaan vieneen 39 päivää normaalin  10-14 päivän sijaan. 

Kuunarin värikkäisiin vaiheisiin merellä kuuluu muun muassa karjalaitumelle rantautuminen koko pituudeltaan Gotlannin Hoburgin majakan lähettyvillä vuonna 1926. Lisäksi alus selviytyi sodan sytyttyä miinakenttien ohi kotisatamaan ilman mittakirjaa, luotsia ja apukonetta pelkillä purjeilla vuonna 1941. 

 Yxpila poistettiin laivarekisteristä vuonna 1943. Sodan jälkeen Yxpila myytiin. 1949 se vaurioitui Itämerellä myrskyssä. Tällöin laiva korjattiin ja siihen asetettiin uudet purjeet. Matkanteko kuitenkin loppui tiettävästi tähän.

Ensio Stenius hinasi laivan Helsinkiin. Hän aikoi kunnostaa siitä museolaivan. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin Steniuksen yllättävän kuoleman vuoksi. 

Yxpilan kohtalona oli  ajautua ja upota syysmyrskyssä Turun Ruissalon rantavesiin. Täältä kuunari vielä hinattiin hylyksi Paraisten  Stormälön merivartioaseman rantaan purettavaksi pintahylyksi kelpaamattomana. Siellä se  ajan myötä  lahosi.

Kerrotaan että alusta kaupattiin Kokkolalle menneen purjelaivakauden muistoksi. Ajatukselle ei kuitenkaan lämmetty.

Yxpilalla oli kunnia olla  viimeinen Atlantilla purjehtinut suomalainen rahtipurjelaiva. 



Osuuskunta Yxpilan suunnitelmissa on ainakin jossain vaiheessa  ollut rakentaa uudelleen Yxpila-laiva yhteistyössä alueen veneteollisuuden kanssa. Tähtäimenä on ollut  hyödyntää rakennelmaa kahvila-, ravintola- ja majoitustoimintaan.


LÄHTEET:
Lakeuden kirkot. Ykspihlajan kirkko, s. 280. Kirjapaja Oy. Helsinki.1997.

Osuuskunta Yxpila - hankkeet 2005-2015.[http://www.yxpila.fi/hankkeet.html] Luettu 28.12.2013.
Yxpila. Hylyt.net. [https://hylyt.net/hylkykortti/3276] Luettu 11.6.2023. 

Yxpila. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Yxpila} luettu 11.6.2023. 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Sotaanlähdön muistokivi Villan koulun pihassa

 Tällä kertaa luomme katseen Opettajankujalla sijaitsevan Villan kouluun. Siellä pihapiirissä on kivinen muistomerkki. Kuvasatoni tulee tosin jo muutaman vuoden takaa.   

                             

Olin jo vaipua epätoivoon, sillä aluksi en löytänyt muistomerkistä mistään enkä mitään tietoa. Vaan kyllä sinnikkyys aina lopulta palkitaan. 

Kyseessä on tämän päiväiseen Puolustusvoimain lippujuhlaan 4.6.   hyvin soveltuva muistomerkki. 



Muistomerkki on  pystytetty paikkaan, jossa Kaarlelan kunnan ja Kokkolan kaupungin ruotsinkieliset reserviläiset kokoontuivat 13.10.1939 astuakseen isänmaan palvelukseen. Talvisotahan alkoi  sitten virallisesti 30.11.1939, tosin nimitys Talvisota tuli käyttöön vasta myöhemmin.  Toinen maailmansota taas oli virallisesti alkanut jo kolme kuukautta aiemmin. 


Teksti, joka kiveen on kaiverrettu ruotsiksi, on seuraavanlainen:


Till minnet av den 13. oktober 1939
då karleby kommuns
och Gamlakarleby stads
svenska reservister samlades
i fosterlandets ödestimma
för att ställa upp till försvar. 



Muistomerkki on Kokkolan sotaveteraanien (krigsveteranerna i Karleby) toteuttama. Muistomerkki on paljastettu 1.1.1970.  
Gamlakarleby krigsveteraner lopetti virallisen toimintansa 2022.

Alla lehtileike 12.10.1939 Österbottningen- lehdessä, jossa tiedotetaan reserviläisten koollekutsumisesta. . Reserviläisiä kutsuttiin ikähaarukassa 17-60 vuotta. 




LÄHTEET:

Suomen sotamuistomerkit 1939-1945. Sotaanlähdön muistokivi. [https://www.sotamuistomerkit.fi/Sotamuistomerkit?mid=431]