Kunnostetun venehuoneen ja Pususillan vihkiäisissä

Edeltävällä viikolla kauniin kesäillan siivittämänä lähdin Englanninpuistoon seuraamaan englantilaisen venehuoneen ja sen viereisen Pususillan vihkiäisiä. Tilaisuudella oli järjestänyt K.H.Renlundin museo.



Kaikille avoin tilaisuus alkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, Tiina Isotaluksen, vihkiessä uuden sillan ja venehuoneen Kokkola 400-juhlavuoden kunniaksi.
          

Sivistystoimen johtava erityisasiantuntija Peter Johnson tarkasteli juhlapuheessaan Englanninpuistoa sekä barkassia ja sen merkitystä kaupungin vetovoimaisuuden kannalta. Venehuone ja barkassi on mainio retkikohde esimerkiksi merihistorioitsijoille omatoimikohteena. 

Venehuoneen sijainti mietitytti aikaisempina vuosina, kun koettiin, että paikka ei  ollut yleison tiedossa tai intresseissä. Aivan alkujaan venehuone muuten sijaitsi kaupunginvarikolla eli lähellä nykyistä Katariinan kalmistoa makasiinissa. 

Nyt kun Suntin yleisilmeeseen on kovasti panostettu, alkaa kaupunkikeskusta näyttää uusia puolia itsestään. Englanninpuisto sijaitsee sopivasti lähellä Suntin viereistä kävelykujaa, jolloin matkailijoille kannattaa mainostaa tätäkin kohdetta yhtenä osana Suntin monimuotoisuutta. Suntinvarsihan pitää sisällään  mielettömän määrän kaupungin historiaa ja siitä on nyt tehty kaupunkilaisten viihtyisä olohuone. Alue on myös osa kansallista kaupunkipuistoa. Muun muassa erilaisin median keinoin paikan tunnettavuutta ja vetovoimaa on helppo lisätä - ehkäpä näin bloginkin kautta tavoittaa jokusen kiinnostuneen, kun sillä on kuitenkin lukijoita sekä kotimaassa että ulkomailla. 

Johnson totesi, että kunnostettu venehuone on meidän ajan luomus ja arvokkain museoesineemme. Kaupunkimme sloganin mukaisesti onni suosii rohkeaa ja Kokkolassa onkin tutkitusti onnellisia ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä kaupunkimme kauneuteen.:) Johnson toivotti kuulijoille onnellisia hetkiä ja hyvää 400-vuotisjuhlavuotta kaupungissa lisäten, että onnensa voi kohdata hyvin esimerkiksi viereisellä Pususillalla!

Pususillan hankkeesta piti olla paikalla Mikko Takkulan esittelemässä uusittua siltaa, mutta valitettavasti hän oli estynyt. Uudelleen rakennetun Pususillan tiedetään sijainneen lähes samalla paikalla jo reilu vuosisata sitten, 1800-luvun loppupuolella. Pususillan nimihän on jo sinällään vetovoimatekijä. Pususilta tunnettin  jo aikoinaan nuorten parien kohtauspaikana. Ehkä Suntin ilmeen kohotus nostattaa tämänkin sillan uuteen nousuun. Ainakin jo joku pariskunta näyttää käyneen ripustamassa lemmenlukkonsa sillan metalliristikkoon. Tässä olisi onnelaan aikoville pareille muuten aika mainio valokuvauspaikka! Vink vink...

Ehkäpä tulevaisuudessa Suntista voikin onkia polkupyörien sijasta lukkojen avaimia.:)

Hulevesipuron reunustoilla  on  ylijäämäkiviä, joita jäi ylimääräisiksi muun muassa   Tehtaankadun katuremontista. Istutuksissa on  koristeomenapuita, kirsikkaa,  syreeniä ja hortensiaa. Reunamille valittuja kasveja  yhdistää valkoiset kukat. Tuskin maltan odottaa, että kasvustot kasvavat koko komeuteensa!

Alun perin Kokkolan juhlavuoden ja Pususillan uudelleen nousun nosteeksi oli suunniteltu paikalle jonkinmoista pussauskoppiakin. Valitettavasti tästä koronan vuoksi jouduttiin luopumaan. Toisaalta - voisihan pussauskoppi olla vaikka vertauskuvallisesti kuvin koristeltu linnunpönttö jossain sillan läheisyydessä tai kaupungin henkeen kauniisti maalattu seinä, jossa parit voisi ikuistaa valokuvin...Tähän Suntin rannan kävelysillalle kun kehiteltäisiin kaikkea erikoista ja ilmaista pientä kivaa, niin uskon sen vetävän turistejakin. Elämykset  jos mitkä jäävät mieliin ja ne muistetaan. 

Kulttuuriympäristöamanuenssi Jouni Mustonen kertoi  venehuoneen kunnostushankkeesta. Hän mainitsi, että Halkokarin kahakka, josta barkassi saatiin sotasaaliiksi englantilaisilta vuonna 1854, on osoitus yksimielisyydestä kaupunkilaisten kesken. Noustiin yhdessä puolustamaan kaupunkiamme lähestyvää uhkaa.

Mustonen kertoi, että venehuoneen kunnostushankkeessa oli mukana etenkin kaupunkiympäristön tilapalvelu sekä työllisyyspalvelu. Lähtökohtana oli, kuinka korjata kestävästi. Rakennus maalattiin pellavaöljymaalilla. Kaupunginarkkitehti oli mukana suunnittelussa ja rakennukseen liitettiin vesistöjen innoittamana laituriajatus. Siinä esteettömäksi muutettu rakennuksen edusta ikään kuin jatkuu veneen luota rakennuksen ulkopuolelle saakka laiturimaisesti. 

Rakennuksessa on nyt esteettömyyspanssarilasit sekä automaattiset palo- ja murtohälyttimet turvaamassa barkassin säilymistä. Kaupunkikeskustan valaistushankkeita on hyödynnetty myös Englanninpuistossa, jolloin kohteen tavoitettavuus paranee kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Venehuoneen sisälle on ohjelmoitu automaattivalaistus hämäräkytkimillä. Lisäksi siinä on lähestymiskytkin, joka ohjelmoi valaistuksen näyttelyvalot päälle, kun rakennusta lähestytään. Wau! Näin mahdollistetaan barkassin ja infotekstien sekä yksityiskohtien näkyvyys silloin, kun omatoimisesti haluaa kohdetta käydä ihastelemassa. Lisäksi tulossa on myös qr-koodi, jota klikkaamalla saa kätevästi lisäinfoa kohteesta! 

Mustonen kertoi, että nyt tehty kunnostustyö on itse asiassa neljän elementin onnistunut kokonaisuus, sillä siihen kytkeytyy sekä venehuoneen kunnostus, Englanninpuiston yleisilmeen kohentaminen, venehuoneen viereisen suuren puun valaisu että Pususillan kunnostus. Nykyinen venehuone rakennettiin, kun kauppias Lennart Hasselblatt lahjoitti 500 markkaa vajan rakentamista varten, kun Englanninpuistoa rakennettiin. Rakennusta on kunnostettu aikaisemminkin, Vuonna 1954 sen kunnostukseen hupeni 20000 markkaa. Venehuoneen ja Pususillan tämänkertaiset rakennusprojektit ovat osa Kokkolan 400-vuotisjuhlavuoden hankkeita. Hienoa, että juhlavuoden mentyä ne jäävät kaunistamaan kaupunkikuvaamme pysyvästi. 

Mustonen kertoi barkassin olevan mielenkiintoinen tutkimuskohde, jonka tutkimus edelleen jatkuu ja jonka tutkiminen tuskin koskaan näkee loppuaankaan. Barkassiin liittyen on olemassa monenlaisia kaupunkitarinoita, mutta myös paljon tositarinoita. Tilaisuuden päätteeksi Jouni Mustonen esitteli barkassia venehuoneessa avoimin ovin. 

Barkassistamme tiedetään, että se on ainut säilynyt höyrysiipirataslaiva, ja se kehitettiin jo 1830-luvulla. Siitä käytetään useita eri nimiä, kuten battle box boat, siipirataskotelovene. Tarkemmin katsasteltuna alus on maihinnousualus. Sen hyötynä oli suuri kantavuus, sillä se pystyi kantamaan jopa 100 miestä ja painavia tykkejä. Sitä voitiin käyttää myös tiedusteluun sekä yhteysveneenä. Alus on jo sinällään harvinaisuus, sillä niitä tiedetään rakennetun vain 18 kappaletta ja tätä varsinaista tyyppiä ainoastaan seitsemän.

Alus on rakennettu Sheernessin telakalla Englannissa ja sillä on pituutta noin kymmenen metriä ja leveyttä kolme metriä. Aluksen penkit on tehty havupuusta ja tammesta. Barkassi on ristiinnaulattua havupuuta, jonka välissä on pellavahevosenjouhikangasta.

Eikä historiallinen katsaus olisi mitään ilman kunnon tarinaa. Mustonen yltyi kertomaan yksityiskohdan, joka on ollut esillä vuoden 1854 lehtitiedossa. Sen mukaisesti eräs surmansa saanut oli englantilainen mies, joka ilmeisesti tajusi taistelussa hengenlähdön olevan lähellä. Niinpä hän riisui saappaansa ja oli juuri hyppäämässä turvaan mereen, kun tykinkuula lävisti hänet ja sotamiehen vartalo meni kahtia. Barkassissahan on kaikkiaan kolme isoa kuulan lävistämää reikää joten on päätelty, että mies istui joko laivan keskellä tai peräosassa, jossa tykinkuulat ovat moukaroineet alusta istuimen vierestä. Kahakassa menehtyi kaikkiaan 18 englantilaista, joiden haudat on Marian hautausmaalla. 

Illan hämärtyessä käväisin vielä uudelleen Englanninpuistossa. Halusin nähdä, miltä hämärän hetkellä näyttää. Kierros kannatti. Venehuoneessa ei ollut vielä  pimeän ajan valaistusta päällä saapuessani, mutta kun tulin paikalle, valot syttyivät oitis. Siis aivan mahtavalta tuntui! Ja venehuoneeseen todellakin näki mainiosti sisälle - aikaisemminhan lasi heijasti niin kovasti, että oli kuin pullon pohjan läpi olisi yrittänyt katsoa...

Myös muut puiston kohteet näyttäytyivät edukseen. 

Seurasin etäämpää  paikalle saapunutta barkassin katsojaa - näytti kivalta! Kohde näyttää vetävän katsojia paljon aikaisempaa enemmän - valaistus houkuttaa luokseen. Voi siis päätellä, että kunnostustyö on hyvin onnistunut!

Engelsmannit tulevat...tällä kertaa kirjana

Tällä kertaa esittelen teille Kokkolan historiaan liittyvän sarjakuva-albumin.Se on julkaistu Halkokarin kahakan 150-vuotisjuhlavuonna  2004. Eli mistään uuden uutukaisesta julkaisusta ei ole kysymys. Silti lienee niin, että aika harva tätä albumia on hyppysissään pidellyt -useammankin käsiin sen soisi ennättävän.:) Itse lainasin kirjastosta sekä suomen- että ruotsinkielisen version.

Sarjakuva on Ville Rannan ja Mika Lietzenin aikaansaannos.
Sarjakuvan on kustantanut Don L Inspirations. Ruotsinkielisestä käännöksestä vastaa Carita Mäki-Ullakko. Sarjakuva-albumi  sai aikoinaan  Suomen  Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaa rahaston  tukea 3000 euroa.

Sarjakuvan painosmäärä on ollut 2600 kappaletta. Näistä 800 albumia painettiin ruotsinkielisinä, nimellä  Engelsmännen kommer. Sarjakuvaa on googlauksen perusteella edelleen saatavissa (ei mainos!) ainakin suomenkielisenä.

Sarjakuva on nelivärinen. Siinä on  34 sivua. Juoni kytkeytyy Kokkolan historialliseen tapahtumaan Krimin sodan ajoilta eli Halkokarin kahakkaan. Juonta kuljetetaan eteenpäin pikkupojan avulla, joka seuraa ympäristönsä tapahtumia...

Sarjakuva avaa tapahtumaa kertoen, kuinka kaupunkilaiset nousevat aseisiin Englannin merivoimia vastaan Halkokarin rannalla.. Albumissa tapahtumat etenevät humoristisesti ja lämpimästikin vaikka kyseessä onkin sotatarina. Sivellinkuvituksesta on löydettävissä "tuttuja" , keskeisiä hahmoja...

 Melko erikoista suomalaisella sarjakuvarintamalla lienee, että kyseinen teos on syntynyt kirjan kustantajan aloitteesta. Idean  isä on siis kustantaja Lauri Tuomi-Nikula.Tutkimusmateriaalia ja asijantuntija-apua albumia varten on saatu käyttöön K.H.Renlundin Museosta ja aiheeseen perehtyneeltä  tutkija E. Söderströmiltä.

Sarjakuvaa on kiva lukea. Kuvitus on elävää ja mielenkiintoista. Tuttuja seutuja on havaitavissa, esimerkiksi Raatihuoneen aukio, nykyinen Mannerheimin aukio. Huomaa, että kuvittajat ovat paneutuneet hyvin aiheeseen. Ovat kuulemma vierailleetkin Kokkolassa tutustumassa keskeisiin paikkoihin, ennen kuin piirrostyö käynnistyi...

Tekstiä on vähän, mutta se on kauttaaltaan huumorisävytteistä.
 Niukka teksti herättää ainakin itseni  tulkitsemaan kuvia tarkemmin.

Sarjakuvasta saa huomattavasti enemmän irti, jos tietää sitä lukiessa jo ennakkoon kahakan tapatumista.

Kahakan taustanahan on, että Englanti soti Venäjän tsaaria vastaan. Laivasto oli lähtenyt Pohjanlahdelle aiheuttamaan harmia kaupankäynnille. Aiemmat laivaston hyökkäykset olivat kohdistuneet Raaheen ja Ouluun. Siksi Kokkólassa jo tiedettiin lähetyvästä uhasta. Uhka saatiinkin torjuttua yhden vuorokauden mittaisen taistelun aikana.

Halkokarin kahakassa englantilainen laivasto yritti maihinnousua Kokkolaan. Kokkolalaiset torjuivat hyökkäyksen kuitenkin yhdessä Vaasasta apuun rientäneen venäläisen sotilasosaston kanssa. 

Kahakassa menehtyi useampia englantilaisia. Lisäksi sotilaita vangittiin. Kokkolalaisilla puolestaan oli tuuria, sillä vain kolme miestä haavottui ja yksi hevonen kuoli...Sotasaaliiksi saatiin englantilaisten barkassi, joka on nähtävillä Kokkolassa vielä nykyäänkin Englannin puistossa.

Erikoista verrattuna nykytaisteluihin on mm. se, että kahakan jälkeen vangiksi otetut engelsmannit pääsevät mukaan voitonjuhlaan! Taisteluiden jälkeen oli aika juhlia -yhdessä. Ja juhlat olivatkin kuulemma todella riehakkaat.:)




Sarjakuvan idea on hyvä - harva nykynuori käsittääkseni osaa paikantaa sen kummemmin Krimin sodan tapahtumia Kokkolaan. Kahakan paikallinen ja laajempikin merkitys taitaa olla useammalla kadoksissa. Tämä teos pitäisi ehdottomasti saada ainakin kaikkien Kokkolan koulujen kirjahyllyihin!

Tarinassa esitellään muutamia keskeisiä kahakan henkilöitä siten, että he ovat selvästi tunistettavissa. Tästä esimerkkinä alla olevan kuvan kahakkasankari  Matts Kankkonen.

Sarjakuva päättyy siihen, kun Matts Kankkonen käy hautaamassa taistelussa käytetyn aseensa metsään. Kankkosen kahakassa käyttämää asetta ei ole löydetty. On nimittäin kerrottu,  että Kankkonen olisi piilottanut sen Rödsön metsiin. Kahakasta tultuaan hän oli todennut, ettei enää aio aseisiin koskea.

LÄHTEET:

Engelsmannit tulevat. [http://www.villeranta.com/sarjakuvat/kirjat/engelsmannit-tulevat] Luettu 30.6.2013.

Kvaak.fi. Unohtunutta historiaa sarjakuvana. [http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=418] Luettu 30.6.2013.

Kvaak.fi. Engelsmannit tuevat. [http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1907.0] Luettu 30.6.2013.

Sarjakuvakeskus. Kahakasta Kokkolassa kehkeytyi sarjakuva-albumi. [http://sarjakuvakeskus.fi/kauppa/verkkokauppa/product/view/4/14] Luettu 1.7.2013.

Marian hautausmaa, osa II

Tällä kertaa luvatusti jatkamme Marian hautausmaan opastettua kierrosta!

Alla olevaan  hautakiveen sisältyy tarina rullaluistelijasta. Jackson  Haines oli alunperin amerikkalainen luistelija ja balettitanssija. Kerrotaan, että Kanadassa oli luistelukarnevaalit, joihin Jackson osallistui. Jackson pyysi ennakkosuosikilta kolikkoa lainaan ja sai hyvin töykeän vastauksen. Jackson kuitenkin yllättäen voitti koko kisan. Hän sai palkinnoksi medaljongin, jossa oli timantteja sekä 100 dollaria rahaa.

 Se oli ovi kuuluisuuteen ja Jackson Haines tunnetaankin luistelun kuninkaana. Suomeen Haines saapui 1875, kun hän oli matkalla Pietarista Tukholmaan. Jackson tapasi Suomessa kokkolalaisen naisen, johon rakastui. Viimeisen näytöksen Jackson luisteli Vaasassa, jonne hän saapui tapaamaan ihastustaan. Täällä Jackson harmillisesti vilustui ja sairastui keuhkokuumeeseen.

Pitkäaikaisen sairastelun jälkeen Jackson kuoli Kokkolassa 23.6.1875. Alemmassa kuvassa Klaran, eli ihastuksen  hautakivi. Kivet ovat vierekkäin. Kerrotaan, että Jacksonin haudalle tuotiin aina valkoinen kukkakimppu...

Hautausmaan takaosassa,lähellä  takaporttia, sijaitsee Halkokarin kahakassa vuonna 1854 menehtyneiden yhdeksän englantilaissotilaan hauta. Hautakivessä on ruotsiksi muistoteksti, joka vapaasti käännettynä menee tähän tapaan:"Rukoilkaa kaatuneiden ihmisten puolesta.. Täällä ei enää kysytä olivatko he ystäviä vai vihollisia. He menivät pois sodan melskeestä tuntemattomaan  maahan. Heidän muistoaan kunniottaen."

Itse kahakan alusta kerrotaan, että englantilaiset aikoivat polttaa kaupungin ja kun tiedustelujoukot saapuivat Kokkolan edustalle, he kysyivät,olisiko Kokkola siihen suostuvainen...Eipä tietenkään ollut. Tiedustelijat palasivat omiensa joukkoon todeten "Pojat, saimme röyhkeän vastauksen, tästä taitaa tulla sota!" Englantilaisilla oli kaiken kaikkiaan yhdeksän barkassia ja heidän kerrotaan olleen hieman huolimattomia sotilaita.

Kokkolalaiset saivat osan sotilaista vangeiksi ja samana iltana järjestettiin järjestettiin Raatihuoneella tanssit, jonne myös englantilaiset sotilaat pyydettiin  mukaan. Tarjottiin ruokaa ja juomaa sekä kapteeni Wallinin vaimo leipoi juhliin vaaleaa leipää. Hän oli asiasta kiinnostunut skotlantilaisen syntyperänsä vuoksi.

Hautausmaan takaosassa on myös muistomerkki muualle haudattujen muistolle.

Huomiota herättävän kookas hautakivi on Pohjanpalon sukuhaudassa. Onpa sukuhauta muutoinkin melko erikoinen, sillä isossa muistokivessä komeilee ainoastaan sukunimi. Yksittäisiä, pieniä hautakiviä sukuhaudassa on paljon.

Alunperin Pohjanpalojen sukunimi oli Friis. Friiseillä oli iso konepaja, jossa valmistettiin kirkonkelloja sekä uunien ja kamiinoiden luukkuja. Aluperin toimittiin Kalajoella, mutta 1800-luvun lopussa siirryttiin Ykspihlajaan, Kokkolaan. 1900-luvulla konepajassa työskenteli 250 työntekijää.

Pohjanpalot olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja  heidän kotiansa voidaan sanoa kulttuurikodiksi.

Matti Pohjanpalo perusti köysitehtaan, joka myöhemmin tuhoutui salamaniskusta alkaneesta palosta. Pohjanpaloilla oli huvila Ykspihlajan Friisin saaressa. Kun he irtisanoivat työntekijöitään, he etsivät heille samalla myös uuden työpaikan...

Alla olevassa kuvassa on  Marian uudempi kappeli, jota käytetään lähinnä muistotilaisuuksissa.






Siunauskappelin läheisyydessä on sankarihautausmaa. Sankarihauta-alueelle on haudattu yhteensä 109 sankarivainajaa. Entisaikoina ajatuksena oli että kun hauta sijaitsee lähellä kirkkoa, se sijaitsee myös lähempänä Jumalaa.






Keskityimme yhden sankarivainajan, Paavo Kahlan tarinaan. Kahla oli Lohtajalta kotoisin ollut ylioppilas. Sieltä hän muutti Kokkolaan. Kahla toimi tiedustelulentäjänä.. Kerrotaan, että hänen lentokaverinsa oli kokematon ja niinpä he ajautuivat vihollisen puolelle. Lentäjä kuoli, mutta Kahla jäi yksin koneeseen ja mietti, yrittäisikö pelastautua hyppäämällä. Hypätessä Kahlan jalka takertui laskuvarjon naruihin,mutta hän pelastautui kuitenkin.

Kahla sai uroteoistaan Mannerhemiristin ritarin arvomerkin.  Lapin sota koitui kuitenkin lopulta Kahlan kohtaloksi. Kahlan kone ammuttiin alas Sirkassa. Ironista oli, että koneen alas ampuneet saksalaiset olivat aikaisemmin myöntäneet hänelle rautaristin...






Alla olevassa kuvassa on Maria hautausmaan vanha siunauskappeli.Tänne pysähdyimme lopuksi. Lukiolaistytöt Julia ja Aleksandra esittivät kaksi kaksiäänistä laulua hautausmaan kiertäjille.Lopuksi liityimme yhteiseen virteen "Päivä vain " heidän kanssaan.

 

Hieno kierros -kannattaa ehdottomasti osallistua näihin hautausmaakierroksiin  vaikka  ensi kesänä! 

LÄHTEET: Hautaustoimi. Kokkolan kaupungin historia, osa 4, s. 490. Marian hautausmaa.[http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/hautausmaat/kokkola/marian_hautausmaa_kokkola] Luettu 23.08.2012.

Halkokarin kahakan muistomerkki

 

Edellisessä postauksessa johdattelin ajatukset Krimin sotaan ja tarkemmin  Kokkolan edustalle Halkokarin kahakkaan. Tämänkertaisessa tekstissä kerron Halkokarin kahakkarannasta löytyvästä muistomerkistä, joka on pystytetty ko. kahakan kunniaksi.

Vaikka tuo muistomerkki on melko kuuluisa sekä taideteoksena että sijaintipaikaltaan, en ihmeekseni netistä löytänyt siitä mitään tietoa. Sitä ei löytynyt ainakaan äkkiseltään kaupungin esitelehtisistäkään. Lienee siis paikallaan tutkia asiaa tarkemmin...

Kokkolan kaupungin  historia, osa IV sentään valaisee asiaa! Ensimmäisen kerran paikalle ehdotettiin muistokiveä vuonna 1924, ja tätä tarkoitusta varten asetettiin jo komiteakin,  mutta jostain syystä hanke hyytyi. Jonkin vuoden kuluttua lähinnä suojeluskuntapiirit intoilivat muistomerkin puolesta, mutta valtuusto kaupungissa ei syttynyt asialle. Lisäksi oltiin erimielisiä siitä, pitäisikö muistomerkki pystyttää Pikiruukkiin kallioille vai Halkokarille.



Lopulta päätettiin muistomerkin pystyttämisestä Halkokarille. Kaupunki myönsi hankkeelle määrärahan ja Kaarlelan suojeluskuntalaiset saivat oikeuden osallistua patsashankkeeseen, koska suurin osa itse taisteluun osallistuneista oli ollut ulkopaikkakuntalaisia.

Muistomerkki päätettiin toteuttaa tunnettuun kokkolalaiseen sukuun kuuluneen arkkitehti  ja kuvataiteilija Matti Björklundin suunnitelman mukaan. Matti Björklund tunnettiin myöhemmin käsittäkseni nimellä Matti (Björklund-)Visanti.

Björklund-Visanti oli vuoteen 1936 saakka nimellä Björklund.  Arkkitehti oli syntynyt 1885 ja kuoli 1957. Hän on suunnitellut myös Ilmajoella sijaitsevan Jaakko Ilkan patsaan sekä Siikajoen taistelun muistomerkin jotka ovat ainakin omasta mielestäni hyvin samantyylisiä kuin Kokkolan muistomerkkikin. Kuvataitelijana Björklund-Visanti on tunnettu erityisesti kirjojen kuvittajana. Hänen suurin työnsä on Kalevalan kuvittaminen. Kalevan vuoksi taitelija muutti sukunimensäkin, jonka muuttamista hän perusteli sillä, että Kalevalan kuvittajalla täytyy olla suomalainen  nimi...

Halkokarin kahakan muistomerkki paljastettiin syyskuussa 1934. Läänin maaherra Martonen kunniotti tilaisuutta olemalla siinä mukana, ja tasavallan presidentti P.E. Svinhuvud lähetti myös juhlaan tervehdyksensä.
Kunniavieraiksi tilaisuuteen oli kutsuttu Donnerin, Kankkosen, Hellströmin ja von Wendt - sukujen edustajat.



Kokkolan kaupungin historia IV:ssa mainitaan muistomerkkijuhlan olleen enemmän kuin historiallisen muistomerkin paljastusjuhla. Ensinnäkin juhlatilaisuus liitettiin  vapaaehtoisen maanpuolustusjuhlaan. Toisekseen muistomerkin puuhaajina olivat olleet Kokkolan molemmat suojeluskunnat sekä  Kaarlelan suojeluskunta. Juhlapuheissa oli muistettu taistelua ja muistomerkkiä enemmän raskailla lunnailla lunastettua itsenäisyyttä.



Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja A. Gyllenberg kertoi juhlaesitelmässä yllätyksellisenä tietona, että kaupunginhallitus oli vuonna 1933 salaisesti käsitellyt englantilaisilta sotasaaliiksi saadun barkassin  luovuttamista Englantiin. Keskustelu oli käynnistynyt erään  kahakkaan osallistuneen jälkeläisen väitöksestä, että barkassin takaisinluovuttaminen  herättäisi syvää myötätuntoa kautta koko brittiläisen maailmanvallan Suomea ja Kokkolaa kohtaan.

Kokkolalaiset eivät kuitenkaan olleet halukkaita luopumaan  nähtävyydestään ja niinpä ns. Itämaisen sodan sotasaalis ja ennen kaikkea barkassi on edelleen täällä nähtävyytenämme.

Muistomerkki on nelikulmion muotoinen. Se on pinnoitettu kaikilta sivuiltaan pienillä pyöreähköillä  kivillä.Muistomerkki sijaitsee aivan Halkokarin nokassa ympäröivän rannan korkeimmalla kohdalla. Patsaan ympärillä on hyvinhoidettu nurmialue ja patsaan  ympärystössä on sekä matala kivikehys että hieman kauempana myös mustat rautaketjut taideteoksen ympärillä.

Yllä: Patsaan pystyttivät kotiseudun puolustuksen muistoksi Kokkolan kaupunki, Kokkolan suojeluskunnat ja Kaarlelan suojeluskunta. 1934.

Yllä. yhdellä sivulla näyttää olevan Kokkolan tervatynnyri-vaakuna, johon moni on aikojen kuuessa näämmä raapustanut puumerkkinsä...

Yllä. Rest till minne av hembygdens försvar av Gamlakarleby stad, Gamlakarleby skyddskårer och Karleby skyddskår. 1934.

Kun kiertelin muistomerkin ympärillä kauniina loppukesän päivänä, tuntui ympärillä käsinkosketeltava rauha. Alueen laitamila olevat puistonpenkit kutsuivat istumaan. Tuntui aivan uskomattomalta ajatella samaa aluetta taistelutantereena...

Tässä alla olevassa kuvassa häämöttää Mustakari, jonka voi löytää myös ylimpänä postauksessa olevasta kartasta. Ainakin tästä katsoen taistelualue oli hyvin pieni. Nykyisin tuo Mustakari on purjehdusseuran kiinnekohta ja siellä sijaistsee myös suosittu ravintola, jossa pidetään esimerkiksi häätilaisuuksia ja Mustakari Memories-musiikkitapahtumaa.

Vastapäisellä rannalla näkyy asuntomessualue. Halkokarin rannat ovat kallioiset ja kulkiessani siellä haistoin vielä paikoitellen tervan tuoksun, koska sitä on aikoinaan alueella ollut...