Esiäitini mun... ylämummo:))

 

Onnea, kaikki äidit!

Tänä äitienpäivänä kaivoin kirjahyllystä minulle rakkaan sukukirjan. Sen on tehnyt pikkuserkkuni, Pia Hyökyvaara. Olen Pian kanssa hyvä ystävä, vaikkemme ole koskaan livenä vielä tavanneetkaan. Olemme molemmat sukufriikkejä. Pian äidinäiti oli isäni isän sisko. Meitä yhdistää rautainen suvun nainen, isomummomme "Kivimiina," josta oma nimenikin on taipunut... Pia on tutkinut kirjassaan äitilinjaansa 300 vuoden ajalta - sama linja siis minulla tuosta meidän yhteisestä supermummosta taaksepäin!

Sain Pian kirjan ensimmäisten joukossa reilut kolme vuotta sitten. Se oli kiitos Pialta minulle ja isälleni, koska autoimme Piaa tarinoiden kokoamisessa. Isäni eli kirjan julkaisuvaiheessa viimeistä vuottaan ja kun kävin iltaisin isää hoitamassa sairaalassa, meille tuli tavaksi, että luemme isälle siskoni kanssa kirjan tarinoita uudelleen ja uudelleen. Isälle kirja oli elämys - etenkin kun hän ei enää itse kyennyt lukemaan. 

Nämä esiäitini ovat - tehtyjen  Mt-DNA-testin mukaisesti -  haploryhmää T1a1. Se on melko harvinainen haplo Suomessa, jossa sitä on  noin 0.6% kaikista testatuista naislinjan haploista. 

Nyt kerron sinulle Marketasta, joka eli kauan sitten. Hän on tämän naislinjan tällä hetkellä vanhin nimeltä tiedetty edustaja. Naisista ei yleensäkään jäänyt paljon dokumentteja, joten olkoon tämä äitien ylistys kautta vuosisatojen  kaikesta siitä näkymättömästä työstä, joka edelleen kannattelee meitäkin...

Marketta Heikintyttären tiedetään syntyneen noin vuonna 1643 - pian siitä on jo 400 vuotta - hänen äitinsä eli siis varmaankin jo silloin, kun nykyinen kotikaupunkini,  Kokkola, perustettiin vuonna 1620! Marketan syntymäpaikka eikä perheenjäsenten nimet valitettavasti ole tiedossa. Marketan kuitenkin tiedetään muuttaneen miniäksi Evijärvelle Enaperään. Mieletön jo ajatuksenkin tasolla, että hän eli elämänsä samalla paikkakunnalla, missä minäkin sain kasvaa! Voin varmaan ylpeydellä ja syvällä varmuudella kertoa olevani alkuperäinen evijärveläinen!

Marketan eläessä Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Hänen aviomiehensä oli Heikki Joosepinpoika Enaperä. Marketta lienee kotoisin lähiseudulta, koska noihin aikoihin puoliso löytyi yleensä lähitienoilta. Ehkä hän oli ison talon tytär, joka saatiin hyviin naimisiin samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan Heikin kanssa. 

Marketan anoppi, Gertrud on mitä ilmeisemmin  saattanut olla ruotsinkielinen. Hänhän oli syntyjään Enaperästä ja noihin aikoihin paikkaa kutsuttiin pääasiassa Norrenaksi - nimi joka edelleen on voimissaan.  Maria, Marketan vanhin tytär ainakin myöhemmin avioitui ruotsinkieliseen taloon Teerijärvelle.

Enaperän tiedetään olleen suuri talo ja 1680-luvun voudintilien mukaan talo oli myös varakas. Marketan saapuessa taloon sitä isännöi hänen appiukkonsa, Jooseppi Olavinpoika, joka oli sukujuuriltaan savolainen ja suomenkielinen. Jooseppi oli ostanut tilan 1650-luvulla pakkohuutokaupasta. 

Marketta ja Heikki saivat kaikkiaan 12 lasta 25 vuoden aikana, joista viisi oli tyttöjä. Appiukko Jooseppi kuoli samoihin aikoihin, kun esikoinen syntyi ja niin talon isännyys siirtyi Heikille. Hän sai veljensä Matin yhtiökumppanikseen. 

Kun esiäitini, Kirsti syntyy  Marketan viimeisenä lapsena, noin vuonna 1688, Marketta on jo 45-vuotias ja tulee samoihin aikoihin ensimmäistä kertaa mummoksi. 

Vaikkei Marketan omasta elämästä ole jäänyt juuri faktatietoja lasten syntymiä lukuun ottamatta, voidaan kuvitella hänen elämäänsä. Tiedetään, että 1690-luku oli vaikeaa aikaa. Koko Suomen alue Järviseutu mukaan lukien kärsi vuosina 1695-1697 harvinaisen kylmistä säistä. Sen myötä viljasadot olivat heikkoja ja kärsittiin kulkutaudeista ja nälästä. Vuoden 1695 heikko sato ja seuraavan vuoden lähes täys kato jättivät merkkinsä voimakkaasti kuolleiden luetteloon. Ehkä jopa kolmasosa väestöstä kuoli nälkään. Koko Järviseudun väestön määrä noihin aikoihin oli ainoastaan noin 2000 henkeä - vähemmän kuin pelkän Evijärven väkiluku tällä hetkellä. 

 Vuosi 1697 tunnetaan erityisenä suurena kuolinvuotena. Marketan puoliso, Heikki, menehtyy juurikin vuonna 1697, muttei tiedetä hänen kuolinsyytään. Hän on tuolloin ollut jo 6-kymppinen isäntämies. Ainakin Marketan ja Heikin lapsien kuolinvuosien perusteella voisi päätellä, että talossa on riittänyt elantoa, sillä yksikään lapsista ei ole menehtynyt noiden  katovuosien aikana. 

Marketta oli leskeksi jäädessään 54-vuotias, ikäiseni. Hänen nuorin lapsensa lienee ollut silloin hieman yli 10-vuotias tyttönen. Talon isännyyden peri tuolloin Marketan poika, Heikki Heikinpoika. 

Marketta ennätti elää lesken elämää 16 vuoden ajan ja eli aina 70-vuotiaaksi saakka. Marketan silmät sulkeutuivat 10. heinäkuuta 1713 keskipäivän aikaan - juuri ennen hirmuisia Isovihan vuosia. Marketta lienee vielä ennättänyt nähdä sukunsa jatkumon nuorimman tyttären, Kirstin, saadessa esikoisensa helmikuussa 1712. Kirstin esikoisen, Lauri-pojan elämä jatkui Evijärven Haapajärvenkylässä yli 60 vuotta ja kirkonkirjojen mukaan hän menehtyi noiduttuun ruttotautiin 1764...olisipa sekin kiinnostava tutkittava!

No, tämä tästä esiäidistä. Tänään oltiin ihan elävien äitien seurassa. Kävimme syömässä neljän sukupolven voimin ja juhlistimme samalla useampaa äitiä. Suvun nuorimmaiselle varasin taskuihini muutaman pikkuauton. Olen kuuluisa siitä, että olen pian kolmekymmentä vuotta kanniskellut käsilaukussani kaiken varuiksi muutamaa pikkuautoa. Joo, sukumme lapset ovat pääpiirteissään poikia...

Lapsenlapsen ilme sillä tylsistymisen hetkellä, kun oma ruokalysti on jo loppunut ja vielä pitäisi jaksaa odottaa toisia! 

-Fammu, mistä taioit nämä autot?

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin hupaisa, kun ei ole vielä muodostunut 3--vuotiaan mielessä tietoa siitä, että ruusut kuuluvat äitienpäivään. Alla oleva onnittelukyltti ruusunkuvineen komeili ruokapaikkamme pöydällä. Poika väitti kivenkovaan, että kyltissä komeili kukkasen sijaan selkeä banaani., Käyhän se kaiketi niinkin! Kukahan onkaan se kaavoihin kangistunut?

Toivottavasti oppilaillani on myös ollut ihana äitienpäivä. Me kylvimme  tölkkeihin Ukrainan kansalliskukkia, auringonkukkia...Toivottavasti niistä on koteihin paljon iloa. 

Esiäitieni matkassa

Näin äitienpäivänä ajattelen äitejä, esiäitejä. Millainen on ollut minun esiäitieni matka? Tiedän lopultakin heistä varsin vähän, mutta aina sentää jotakin...

Yllä oleva kuva on otettu Evijärvellä kunnan ensimmäisestä äitienpäiväjuhlasta  nuorisoseuran talolla 21.5.1922. Kuva on minulle tärkeä. Muistan katselleeni sitä pikkutyttönä monen monituista kertaa mummoni kanssa.  Tämä on ainoita kuvia, jossa mummoni on kameratallenteissa. Tulipalo tuhosi lähes kaiken irtaimen vuonna 1952. Jostain syystä tämä kuva säilyi. Isäni muuten  kertoi äskettäin, että kun vanhempani olivat ensimmäistä kertaa menossa lääkärineuvolaan minua odottaessaan, paloi tuo yllä ollut rakennus. Että kovinpa oli dramaattiset alkumetrit...

Kuvassa on Vieno-mummoni, isäni äiti 6-vuotiaana Hän istuu eturivissä vasemmalla valkea huivi päässään. Hänen vieressään on isoäitini äiti, Hilda. Hilda on synnyttänyt neljännen lapsensa vain puolitoista kuukautta ennen kuvanottoa. Viides lapsi syntyy  vuoden kuluttua. Kuvauksesta puolitoista vuotta myöhemmin Hilda kuolee keuhkokuumeeseen 40-vuotiaana. Ennen kuolemaansa Vieno-mummoni herätettiin yöllä hyvästelemään äitinsä, keitettiin vielä kahvit ja sitten Hilda -äiti nukkui pois.  Mummoni, hädin tuskin 7-vuotias, vastasi paljon perheen neljästä nuoremmasta, kun isä oli päivät maatilan töissä. Isänsä ei  avioitunut uudestaan. Mummoni kertoi  yleensä vain onnellisia asioita lapsuudestaan - kuinka leikki käpylehmillä ison kiven päällä tai kuinka juotatti pienintä veljeään lehmän sarvesta tehdyllä tutinkorvikkeella. 

Vieno-mummon elämä oli muutenkin kova. Hän saatteli hautaan puolisonsa vain 26-vuotiaana, eikä enää avioitunut uudelleen. Sota teki hänestä lesken ja kahden sylilapsen yksinhuoltajan. Mummoni oli pakotettu muuttamaan takaisin lapsuuskotiinsa. Siellä hän eli seuraavat vuosikymmenet autellen maatalon töissä  poikamiesveljeään, joka oli minulle myöhemmin vaarinkorvike.  Muutaman vuoden kuluttua tuhoutui  vanha, iso maatalo tulipalossa - hyisimmän talven aikaan, mummoni syntymäpäivänä. Isäni pelasti Vieno - mummoni palosta 10-vuotiaana. Talosta säilyi vain perunakellari. Isä heräsi  alituisiin painajaisiin monta vuotta joka yö  tuon jälkeen. Unessa tuli aina saartoi hänet. 

Vieno-mummoni oli minulle erityisen tärkeä. Hän oli ainut isovanhemmistani, jonka olen koskaan tavannut. Hän hoiti minua  siitä lähtien, kun olin 2-kuukautinen. Äitiysloma oli silloin lyhyt ja äidin piti palata työhön pankkiin. Isäni oli viikot reissuhommissa. Jos nyt mietin, mikä on tärkeintä, mitä mummoni jätti minulle, on se tietynlainen nöyryys ja vaatimattomuus muita ihmisiä kohtaan, työn arvostus ja ylipäätään  kaiken ympärillä olevan hyvän arvostaminen.

                             

 Yllä: Vasemmalla isän äidin äitini Hilda ja oikealla hänen äitinsä Maria, eli isän äidin äidin äitini. Hildan kuoleman jälkeen Maria kävi autelemassa Vieno-mummoni sisaruskatrasta silloin tällöin. Mummot ovat tärkeitä. Mariasta en tiedä juuri mitään muuta kuin että hän syntyi Vetelissä ja avioitui Evijärvelle. Iso osa Marian lähisuvusta muutti Amerikkaan, eikä yhteyttä heidän jälkipolviin ole pidetty. 

Koska olen innokkaasti tutkinut DNA-juttuja, olen saanut isäni testien kautta selville hänen äitilinjansa haploryhmän. Se on H13a1a1d1. Kun seuraan kirkonkirjojen avulla isäni äitilinjaa, löytyy seuraavat urheat naiset:

1. Vieno Kuivasniemi s. 1916 Evijärvi
2. Hilda Pitkäsalo s. 1883 Evijärvi
3. Maria Leviäharju s. 1851 Veteli
4. Brita Löija s. 1817 Veteli
5. Margareta Löija s. 1796 Veteli
6. Carin Virkkala, s. 1765 Kaustinen
7. Lisa Huntus, s.1734 Kaustinen
8. Margareta Backala s. 1699 Veteli
9. Anna Storcaino, s. 1662 Veteli
10. Brita Bastubacka, s. 1636
11. Carin Bastubacka n. 1594 Veteli

Carin on siis vanhin isäni äitilinjan naisista, jonka syntymä- ja kuolintiedot löytyy kirkonkirjoista. Tästä taaksepäin ei  pääse. Näissä naisissa on useampi hyvin pitkän elämän elänyt. Mielestäni yli 90-vuotiaaksi asti  eläminen aikavälillä 1662-1752 on jo saavutus sinänsä!

Sitten vähän etelämmäksi Suomea. Kuvassa on äitini. Ihana ja herttainen  harmaahapsi. Kuvassa hän on avaamassa oman äitinsä lapsuuskodin ovea. Päivä oli meille molemmille erityinen. Iso maatila ja sen näyttävät rakennukset on äidin serkun  perikunnan omistuksessa, serkun, joka ennätti kuolla muutamaa viikkoa ennen kauan suunniteltua  käyntiämme. 

Äitini lapsuus oli karu. Hänen Eeva-äitinsä menehtyi vaikeaan sairauteen, kun äitini oli vain 2-vuotias. Isän kanssa jäi neljä pientä lasta, yksi vielä äitiäkin pienempi Hänen isänsä avioitui pian uudelleen ja uuden äitipuolen mukana perheeseen tuli paljon uutta polvea. Äidin turva oli hänen isänsä, äitipuolen kanssa  oli enemmän kuin  vaikeaa. Äiti asuikin paljon tädillään, joka olisi halunnut adoptoida äitini. Äidin isä ei suostunut, vaan halusi yrittää hoitaa lapset itse. Äiti kertoo, kuinka muilla tytöillä oli kauniita vaatteita ja hänellä isän valitsemia miehisiä pukineita... Isän lämpö ja turva on silti jäänyt mieleen. Äitini muutti pois kotoaan jo 16-vuotiaana.  Isänsä kuoli pian sen jälkeen. Äidin kotiseutu on jäänyt minulle melko vieraaksi, vaikka meillä  siellä mökki olikin. Äidin kotitalossa olen päässyt käymään  vain satunnaisesti -  vähemmän kuin yhdessä kädessä on sormia...

Äidinäiti, Eeva, avioitui vasta iäkkäänä ja siksi lapset olivat pieniä hänen menehtyessään 40-kymppisenä. Eeva oli mestari tekemään käsitöitä ja aikaisemmat vuodet  hän auttoi sisartaan maatilan töissä ennen avioitumistaan. Äitini syntyi keskosena. Hänelle juotettiin kermaa, jota hän vahvistuisi. Omasta äidistään  äitini ei muista  mitään...

Äidin äiti, Ida, puolestaan, eli pitkän elämän. Kerrotaan, että hän oli lähtöisin köyhistä oloista ja elämä muuttui, kun hän avioitui.  Iida asui äitini lapsuuskodin lähellä ja kävi paljon hoitamassa äitiä ja sisaruksia, ennen kuin äidin  isä avioitui uudelleen. Äidillä on muistona lähinnä pesupäivät, kun Iida-mummo pesi häntä kovakätisesti  paljussa. Iida  eli lähes 90-vuotiaaksi. 

   

Yllä: Vasemmalla äitini äiti Eeva Miljaana, oikealla äidin äidin äiti Ida. 

Olen teettänyt myös omasta äitilinjastani haplotestit. Olemme haploryhmää H1a2. 

Äitilinjani puolestaan menee näin:

1. Marjatta Välineva s. Isojoki

2. Eeva  Kärki, s. 1905, Isojoki

3. Ida Lauri s. 1877 Kankaanpää

4. Amanda Lautaluoma s. 1850 Kankaanpää

5. Regina Mäkelä s. 1828 Kankaanpää

6. Anna Niinisalo s. 1786 Kankaanpää

7. Caisa Niinisalo s. 1766 Kankaanpää

8. Lisa Kantti s. 1748 Ikaalinen

9. Anna Bengtilä s. 1723 Isojoki

10. Margeta Penttilä, s. 1702 Isojoki

11. Maria Noukki s. 1681 Isojoki

12. Valborg Noukki, s. 1660 Isojoki

13. Margeta Noukki s. 1640 Isojoki

Listani neljä aikaisinta äitiä ovat hieman epävarmoja. Anna Bengtilään  kirjat ja kannet täsmäävät hyvin, mutta sitä ennen tiedot ovat osin hatarat. Olen  viimeisen vuoden aikana tehnyt kovasti töitä erään sukututkijan kanssa, jotta löytäisimme hänen kanssaan  yhteisen esiäidin. Meitä on tällä hetkellä 7 kpl  henkilöitä, joilla on tuo sama haploryhmä ilman yhtään geenimuunnosta. Kerronpa vielä mielenkiintoisena lisänä, että yksi heistä on kapellimestari M. Franckin äiti, jonka kanssa mailailin joulun tienoilla tästä asiasta kovastikin. Ajatella, että jossain joku oli meidän yhteinen esiäitimme...Olisi  mielenkiintoista saada selville hänenkin tarinansa!

Mitä olen oppinut äidiltäni? Äitini on perusolemukseltaan hyvin erilainen kuin minä. Minä olen perinyt enemmän  isän piirteitä niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltakin. Äidin kanssa täydennämme toisiamme ja tulemme hyvin toimeen. Äiti tekee kaiken rauhallisesti ja suunnitelmallisesti, minä olen täysi vastakohta. Äidiltä olen oppinut maltillisuutta, sitkeyttä, työn ja  taiteiden arvostamista. Äitini on omaishoitaja. Hän elää rankkoja vuosia. Malja hänelle tänään!

Koska olen itsekin äiti ja fammu, toivon, että osaan  välittää jälkipolvilleni   kunnioitusta  meitä ennen eläneille, suvaitsevaisuutta tuleville ja  tasapainoisuuden ja hyvinvoinnin merkitystä osana tätä pitkää ketjua. 

Kirjoituksestani jäi  vielä uupumaan kaksi hyvin tärkeää äitilinjaa, mutta niistä joskus myöhemmin!

Lopuksi vielä kuva tältä päivältä. Siinä puolivuotias lapsenlapseni juhlistaa elämänsä ensimmäistä äitienpäivää.:))  Ruusunmarjasoseinen pusu äitinsä poskeen kruunasi kaiken...Oli kyllä liikuttavaa, kun pitkässä sukulaispöydässä istuessaan väen vängällä halusi juuri minun syliini. Teki sen hyvin selväksi.Olen saanut viettää hänen kanssaan paljon aikaa.  Siinä me istuskeltiin ja leikittiin körö körö kirkkoon. Parasta  isoäitiydessä on ehdottomasti kiireettömyys ja iän mukanaan tuoma varmuus. 

Perinteinen sukututkimus kohtaa DNA-testit

Olen useamman kerran tainnut täällä jo hehkuttaa DNA-testausta kytkettynä sukututkimukseen. Perinteisen sukututkimuksen luonne on tietysti hyvin erilainen ja vaatii vuosien tarkkaa työtä. Mutta sitten siinä rinnalla tämä  nykyaikana mahdollistuva geenitestaus. Olen ihan liekeissä.:)

Kerroin varmaan jo aikaisemmin, että olen mailaillut ympäri maailmaa kiivaaseen tahtiin osan FF-mätsieni kanssa,  jotka ovat täysin vieraita minulle.   Heinäkuussa sain jälleen uuden yhteydenoton. Tällä kertaa Amerikasta. Nainen, jonka kaikki isovanhemmat olivat muuttaneet Suomesta Amerikkaan 1900-luvun kieppeillä  halusi tietää, miten olemme sukua. Geenitestin mukaan näyimme 2-3 serkkuina, mikä ei mielestäni millään tasolla voinut pitää paikkaansa. Lähdin selvittelemään asiaa. 

Lopulta selvisi, että olin jonkinasteista sukua hänelle peräti  hänen kolmen isovanhempansa kautta Lappajärveltä, Kortesjärveltä ja Merikarvialta.  Ei mistään haarasta kovin läheistä, mutta kun  perimä oli kertautunut, näytimme tosi läheisiltä. Sama nainen näkyi isäni testissä 5. serkkuna ja äidilläni 3. serkkuna. Erikoista jo siinä mielessä, että vanhempani ovat syntyneet 300 kilometrin päässä toisistaan eikä yhteisiä sukulaisia ole lähipolvissa. Mutta äitini oli sukua yhden isoisän kanssa ja isäni kahden isovanhemman kautta...

Mutta mikä yllättävintä - ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä amerikkalaisnainen ilmoitti minulle, että hänellä on hallussaan minun isän isän isäni kirjoittama kirje hänen isoisälleen vuodelta 1947! Nainen oli säilyttänyt sitä kaikki vuodet, vaikkei osaa sanaakaan Suomea. Sain kirjeen  luettavakseni ja käännettäväksikin. Tajusin nyt itse, kuinka tärkeää on laittaa esiin omaa sukupuuta tuonne  DNA-tulossivulleen, se mahdollistaa  vieraalle sukujen hahmottamisen. Ilman sukupuutani tuo amerikkalaisnainen ei olisi voinut päätellä, että hänellä on esi-isäni kirje...

Oli kuin olisin tavannut esi-isäni, jota en siis oikeasti koskaan ole tavannut.  Hänellä oli rankka elämä. Hiljainen mies, joka luki paljon. Oliko se hänen pakokeinonsa todellisuudesta, en tiedä. 11 lapsesta hän saatteli  lopulta hautaan 9. Tämä kirje on minulle erittäin arvokas dokumentti. On ilmeistä, että isoisän isäni Oskari oli ennemminkin hyvä ystävä kuin läheinen sukulainen  Amerikkoihin matkanneen Antin kanssa. On liikuttavaa, että he ovat pitäneet yhteyttä vielä 37 vuotta Antin lähdön jälkeen. Neljä vuotta tuon kirjeen kirjoittamisesta isoisäni kuoli. Oletettavasti he eivät koskaan enää tavanneet.

Pikkuserkkuni kanssa (joka on yhtä harras historiafriikki kuin minäkin) ollaan jatkettu tämän Antin perheen ja omiemme sukujen tutkimusta Lappajärvellä. On löytynyt paljon yllättäviä asioita. Jopa hämmentäviä sukudraamoja, joihin tämä kirje ei tuo valoa. Nyt jatkamme mailailua kolmistaan; minä, pikkuserkkuni ja amerikkalaisnainen. Aivan mielettömän antoisaa ja avartavaa!

Näistä yhteydenotoista innostuneena sain monta tuttavaani tilaamaan FamilyDNA-testin itselleenkin. Tiedä, mitä kaikkea tämä vielä aikojen saatossa poikiikaan!

DNA-testin pauloissa

Useamman vuoden jahkasin. Lopulta tämän vuoden alussa sain aikaiseksi tilata DNA-testin.

DNA kattaa ihmisen geenit, perimän. DNA-tutkimuksen avulla on mahdollisuus päästä käsiksi ihmisen esihistoriaan sekä löytää geenisukulaisia.

Tämän DNA-testin tilasin tietsikan kautta täältä. Testejä on monentasoisia ja -hintaisia.  Kannattaakin tarkkaan selvittää ennen tilausta, minkälaisen testin  haluaa. Tilasin testin, joka voidaan tehdä ainoastaan miespuoliselle henkilölle. Testattavana henkilönä on siis isäni. Oivalsin, että jos testiä ei tehdä isälleni hänen elinaikanaan, en pysty myöhemmin selvittämään isälinjaa DNA-testin kautta, koska  ei ole muita miespuolisia lähisuvussani, joilta sitä voisi enää selvittää...Tällä kertaa ennätin.

Äidin isälinjan DNA-metsästyksen kanssa on käynyt ohraisemmin. Minulla ei ole olemassa kuin yksi miespuolinen serkku, jolta testin periaatteessa voisi enää ottaa. Häntä sitten taas ei asia kiinnosta...Tiedän sukututkimuksen kautta, että äitini esi-isä on tullut tänne muualta muutama sukupolvi taaksepäin. Sukupolvelta toiselle siirtyneissä tarinoissa on ollut puhetta venäjänjuutalaisesta, joka  tuli Suomeen 1800-luvun  alkupuoliskolla. Suureksi harmiksi en ole päässyt hänen taustoihinsa käsiksi. Vaikkei DNA-testin kautta esi-isien nimet varsinaisesti selviäkään, saa kuitenkin tiedon, mistä päin esi-isät ovat lähtöisin ja samankaltaiset tulokset saaneet voivat olla yhteyksissä ja selvittää asiaa eteenpäin.  Eli jos on mahdollista tilata testi, suosittelen tilaamaan sen ajoissa!

DNA-sukututkimuksessa on kolme perustestiä; isälinja, äitilinja ja "serkkuhaku" kaikista sukulinjoista. Testejä on myöhemmin mahdollisuus täydentää, kun näyte on jo olemassa tutkimuslaitoksessa. Minä tilasin Y-DNA-67-testin, joka siis tutkii suoraa isälinjaa. Testin hinta on suolainen 199 dollaria.  Kaikkine kustannuksia tililtä näkyi menneen 211, 95 dollaria...Isä tarjoutui ensin maksamaan testin, mutta naurellen sanoin, että odotellaan nyt ensin testitulosta ja katsotaan sitten, onko hän vielä tulosten tultua sitä  mieltä, että kannattaa maksaa.:)

Isäni oli yhtä innoissaan testin  tekemisestä kuin minäkin. Yhdessähän me ollaan isän kanssa tehty sukututkimustakin silloin kun isä vielä oli "iskussa". (Taidan olla niitä harvoja, jotka ovat aloittaneet jo parikymppisenä sukututkimuksen, tästä täysin kiitos isälleni)! Koska isäni on jo iäkäs ja  kaiken lisäksi sokea, päädyimme siihen, että minä hoidan testiin liittyviä asioita ja tuloksia sekä mahdollisia yhteydenottoja DNA-sukulaisiin myöhemmin. 

Muutaman viikon kuluttua minulle saapui kirjattu kirje Amerikasta. Taisi olla ihan Texasista saakka:)

Saimme hyvät naurut ihan alkuun tästä testistä. Huruuttelin nimittäin  innoissani paketin saavuttua isän luokse ennalta ilmoittamatta.  Äiti avasi oven Minä pyörähdin innoissani  näytepaketteineni eteisessä ja huikkasin "Nyt testataan...!"

                             

Niinpä testiohjeita lukemaan! Ohjeet tulevat englanniksi,  mutta niistä kyllä selviää.  Luin vanhemmilleni, että testi ei vaadi isompia esivalmisteluja, riittää, kun ei ole syönyt tai juonut mitään tuntiin. Tässä vaiheessa kysäisin ja varmistin, että eihän isä ole pistänyt mitään suuhunsa. Isä puisteli päätään "Eiiii. Ei niin mitään. " Ilme oli jännä. Niin oli äidinkin ilme. "Tuota, onkohan siitä nyt tuntia?" äiti sai lopulta sanottua. Ihmettelin että mistä, kun ilme oli niin outo. Vanhempani, jotka eivät juurikaan käytä alkoholia saivat kakisteltua: "No kun tultiin kaupungilta ja isä oli ihan poikki ja sanoi, että nyt kyllä maistuisi konjakki..."

Jäi hämärän peittoon, minkä verran pulloa lopulta oli kallisteltu. "Ihan vähän vaan" ei juurikaan ole kovin  tarkentava vastaus tällaisessa yhteydessä. Minä kun lähinnä pähkäilin, että mistä tiedän, kuinka herkästi näyte voi epäonnistua. Niinpä lopulta istuimme pari tuntia leppoisasti rupatellen niitä näitä ennen kuin pääsimme testiin käsiksi. Eräänlainen episodi tämäkin!

                              

Näytepakkaus on hyvin yksinkertainen. Se sisältää vihreän lappusen, jonka testattava allekirjoittaa. Tämä sen vuoksi, että sillä varmistetaan, että tietoja samanlaisista tuloksista saa lähettää muille geenisukulaisille. Lisäksi paketissa on kaksi steriloidussa pakkauksessa olevaa näyteharjaa ja näytepulloa.

                                

Jokaiselle testin tilanneelle aukeaa netissä henkilökohtainen tulossivu. Myös sähköpostiin tulee ilmoitus, kun uusia tuloksia on nettiin saapunut. Tulossivulta löytyy tieto niistä testin tehneistä ihmisistä, joiden kanssa on löytynyt sukulaisuutta ja samalla ennustetaan, kuinka läheisestä sukulaisuudesta on kysymys. Henkilöihin on mahdollista saada yhteys sivun kautta.

DNA-näytteen tiedot säilytetään tutkimuslaitoksen tietokannassa 25 vuoden ajan. Uusia tuloksia ropsahtelee vuosienkin päästä. Ja mitä useampi testin tekee, sitä isompi mahdollisuus on löytää geenisukulaisia.

                                

Geenitutkimus on tieteenalana uusi. Ihmisen genomi on kyetty avaamaan vasta vuonna 2001. Maailmassa on tällä hetkellä parisen miljoonaa sukututkimusharrastukseen liittyvää DNA-tutkimusta. FamilyTreeDNA on tällä hetkellä maailman suurin alan yritys. Kesällä 2014  yritys kertoi tehneensä miljoonannen testinsä.

Itse näytteenotto on  vaivaton.  Topsy-puikon näköistä näyteharjaa pyöritellään posken sisäpinnalla n. minuutin ajan. Näyteharja laitetaan näytepulloon ja katkaistaan näyteharjan varsi pullonvartta apuna käyttäen. Sitten näytepullo ruuvataan tiukasti kiinni. Toisella näytepuikolla tehdään sitten sama homma toiselle poskelle. Näytepulloissa on valmiina pohjassa kirkasta nestettä (en tiedä mitä?), jonka keskelle näyteharja jää lillumaan.

Kun testi on otettu, purnukat ja vihreä kuittauslappu pakataan  tiiviiseen pussiin. Pussissa on valmiina testattavan koodinumero, joten siihen ei tarvitse kirjoittaa yhteystietoja.

Isälinjaa on meillä tutkittuna 19 sukupolven ajalta. Vanhin tunnettu henkilö tällä hetkellä tässä sukuhaarassa  on syntynyt n. 1450 Pietarsaaren Katternössä.  Isäni on niin järviseutulainen kuin olla voi myöhempien polvien osalta joka suuntaan. Mielenkiintoista tässä nyt on se, onko kirkonkirjojen ym. muiden lähteiden tieto faktaa. Yksi pienikin syrjähyppy jossain vaiheessa ketjua tietysti voisi mullistaa oletetun, mutta mielenkiintoista joka tapauksessa on nähdä, mitä testi kertoo.:)

Illansuussa kiikutin näytteen postiin. Postitin sen 9.2. ja 3.3. tuli sähköpostiini viesti, että näyte on onnistuneesti vastaanotettu. Tutkimukset tulevat kuulemma yleensä noin kahden kuukauden kuluttua näytteen lähettämisestä, joten niitä odotellessa...