Peitson kestikievari

Pienen tauon jälkeen palataan uudelleen kestikievareihin.  Täydennystä luvassa parin päivityksen verran. Kuvat näpsitty jo talvella, joten lumista maisemaa tiedossa.:)

Peitson tanhuanportin vieressä seisoi vuosisatojen ajan  viittapaalu, jossa luki Peitson kestikievari. Peitson talot sijaitsivat mäkikumpareella lähellä nykyistä 8-tietä eli Kokkola-Oulu rantatien ja Kälviän kirkolta tulevan risteyksen lähellä.

 

Kievarissa kävi paljon matkustajia, virkamiehiä, kauppiaita ynnä muita herroja, kuten kenraalikuvernööri. Kievari- ja hollitoiminnan lisäksi  Peitso on toiminut myös postitalona varsinaisen Postilaitoksen perustamiseen saakka.

    

  

Talot oli rakennettu tyypilliseen tapaan pihaneliöksi, umpipihaksi.  Siistien punamaalattujen asuinrakennusten takana oli hollitupa, -talli ja muut eläinsuoja - ja varastotilat.

     

Pihan Kälviäntien puolella oli hyvin pitkä rakennus. Suuren talon halki johti eteiskäytävä. Talon oikea pää oli kyytiä odottaville hollimiehille varattu, he viettivät aikaansa ns. hollituvassa. Siellä lienee useampi mies makoillut tupaa kiertävillä raheilla aikaa tappamassa... Talon vasemmassa päässä, niin kutsutussa Junnontuvassa asui peitsolaisten monihaarainen perhe, jonka jäsenet olivat alkujaan yhden isän poikia.

      

 

Alla oleva kuva on Peitson kestikievarin sisätiloista vuodelta 1906.

  

Kuva lainattu: Vanha Kälviä. Sisäkuva Peitsolta. [ http://www.vanhakalvia.fi/galleria/displayimage.php?album=10&pos=78]

Hollituvan oikealla puolella  oli Porttitupa, joka purettiin 1970-luvulla. Lähimpänä oikealla oli herrain puolen pääty. Vasen talo, jossa on upea lasikuisti, oli  Yrjö Junkan talo. Kuistin ikkunat ovat venäläistyyliset ja niiden ylimmät rivit  ovat punaista ja vihreää lasia.

 

Alla oleva kuva on otettu Peitson kestikievarin sisäpihalta 1800-luvun lopussa.



Kuva lainattu: Vanha Kälviä. Peitson kestikievari [http://www.vanhakalvia.fi/galleria/displayimage.php?album=10&pos=77]

Pihaneliössä hollitupaa vastapäätä oli uusimmassa rakennuksessa ns. "Herrain tilat." Talon keskellä oli suuri tupa ja  rakennuksen toisessa päässä kaksi kamaria. Kummassakin kamarissa oli kaksi ikkunaa. Seinillä oli myöhäisempinä aikoina taivaansiniset paperit, valkea katto ja vaaleanvihreiksi maalatut huonekalut. Seinillä riippui tauluja, jotka esittivät sotia, haaksirikkoja, tulipaloja tai kenraalien sankaritekoja.  Koko talon toinen pää oli suurta salia, jossa oli neljä isoa ikkunaa.

 

Alla oleva kuva on 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.

Kuva lainattu: Vanha Kälviä: Peitson kestikievarin kammari. [http://www.vanhakalvia.fi/galleria/displayimage.php?album=10&pos=38]

Tien vierellä Peitson mailla oli haka, joka edelleen tunnetaan vanhalla nimellään hollihaka. Kesäisin hollimiesten hevoset laskettiin hakaan kyytiä odottelemaan. Talvisin hevoset olivat suuressa tallissa. Kansan suussa elää edelleen sanonta "siellä oli kylmä kuin hollitallissa..."

Kyyditysvuorot oli mainittu niin sanotussa hollijärjestyksessä. Tuossa asiakirjassa ilmeni kylän talonpoikien  palveluvuorot kievarissa.

Peitsolla täytyi olla jatkuvasti 6 hevosta miehien kera valmiina kyyditykseen. Alkuaikoina valtion virkamiehillä oli lisäksi oikeus vapaaseen kyytiin, minkä kuski varmasti koki turhauttavaksi.  Vuoden 1573 hollijärjestyksen mukaisesti hollimiehet olivat velvollisia  huolehtimaan matkustajien kyydityksistä manttaaliosuuksiensa mukaisesti. Yhtä manttaalia kohden kyytivelvollisuutta oli 20 vuorokautta. Kylässä ei kuitenkaan ollut aivan näin suuria tiloja. Hollijärjestyksen mukaisesti  neljännen osakunnan ruodussa oli Heikki Heikinpoika Borrella hollivuoroa 4 vuorokautta, 2 tiimaa, 24 minuuttia, Antti Mikonpoika  Hakuntilla 2 vrk, 18 tiimaa, Antti Antinpoika Hakuntilla 3 vrk 18 tiima ja Matti Matinpoika Valkamaalla 9 vuorokautta.

Paljastan - tunnen intohimoa vanhoja käräjäpöytäkirjoja kohtaan- niissä on suolaa moneen tarinaan. Samalla alun perin  kasvottomat ja pelkät nimet saavat olemusta ympärilleen. Kokkolan ja Kälviän sk:ssa vuodelta 1775 § 60 selviää seuraava Peitson kievarinpitäjää koskeva asia:

"Kirkkoherra Martin Peithzius haastoi valtakirjan välityksellä Ruotsalon kylän kestikievarin pitäjän Pehr Peitson käräjille kirkkoherraa kohtaan puhutuista halventavista sanoista. Kyseinen keskustelu käytiin sen jälkeen kun Peitso oli kyseenalaistanut kirkkoherran aikeet ruotsinkielisen jumalanpalveluksen aseman muuttamisesta.

 

Sen jälkeisissä keskusteluissa kirkkoherra oli kyseenalaistanut Peitson lasten kristinuskon taidot, mihin tämä oli kirkkoherran mukaan vastannut: Nog har jag lärt mina barn läsa, men din Son är nu kändt styrkare. Peitson itsensä mukaan hänen vastauksensa loppu oli kuitenkin muotoa men Eder Son far efter Landswägen, todistaja, lautamies Erik Kipon mukaan muotoa men Eder Son stryker i kring landet ja toisen todistajan, lukkari Elias Klapurin mukaan men din son stryker kring landet. Käräjäoikeus katsoi Peitson vastauksen (ja etenkin sinuttelun) sopimattomaksi, mutta ei näissä olosuhteissa nähnyt riittävää syytä rangaista häntä."

  

    

Kievaritalon isäntä vaihtui 1918. Kannuslaiset Sanna ja Janne Junka  jatkoivat tällöin kievarin uutena isäntäparina. Kestikievaritoiminta hiipui hiljalleen, mutta toiminta jatkui vuoteen 1934 saakka, jolloin silloisella nimellään Peitson kyytiasema lakkautettiin. Kyytiaseman tehtävänä oli enää ollut hoitaa kyydityksiä omilla hevosilla.

Kun Peitson kestikievari lakkautettiin 1934, oli  se  ollut toiminnassa 300 vuotta. Viimeisen isäntänä oli Yrjö Junka. Ensimmäisestä ei ole tietoa... Kestikievari on kuitenkin ollut Peitson suvun hallussa  1600-luvulta lähtien.


Kuva lainattu: Vanha Kälviä: Peitson pihapiiriä. [http://www.vanhakalvia.fi/galleria/displayimage.php?album=10&pos=9]





LÄHTEET:

Geocaching. Kälviän kantatilat:Peitso. [http://www.geocaching.com/geocache/GC3TKGD_kalvian-kantatilat-peitso?guid=375ff1fb-81e8-4b76-922a-43d664d4a3d6] Luettu 2.1.2015.

Kalevi Uusimäki.Tarinaa Peitson kestikievarista.  Ruotsalo - kylä meren rannalla. 2011, s. 5-38.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan II.[http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan%202.htm] Luettu 2.1.2014.

Hauhtosen kievari

Ja jatketaanpa tarinoita ja turinoita lähiseudun kestikievareista...Kestikievari oli ollut jo  vuosatojen ajan Vitickissä Korpilahden kylässä. Jacob Eriksson Vitick oli lupautunut  vuonna 1852 kievariksi vielä viideksi vuodeksi. Sopimus kuitenkin rikkoutui.

Heinäkuussa 1855 pitäjänkokouksessa Matts Eriksson Hauhtonen halusi kievariksi. Ehdoksi hän laittoi, että saisi 10 ruplaa rahaa tai 10 syltä halkoja vuodessa. Hauhtonen lupasi kievarin käyttöön kaksi vierashuonetta ja tämän lisäksi yhden huoneen palveluskunnalle  ja keittiön erillisestä rakennuksesta.

 

Tällä kuvan paikalla sijaitsi aikoinaan Hauhtosen kievari. Nykyään paikalla on Björkskogin tila. Samaa sukua ovat he edelleen kuin Hauhtosetkin. Vanha kansa tuntee paikan nimellä Hauhtonen tai Halttunen edelleen...

 

Silloinen kievarinpitäjä Erik Johansson Vitick lupasi puolestaan saan määrän huoneita, mutta sanoi tyytyvänsä  viiteen ruplaan vuodessa. Pitäjäläiset kannattivat Vitickiä kievariksi, koska tilalla oli  neljä asukasta ja kyydit olisivat siellä halvempia. Tämän lisäksi Jakob Jakobsson Vitick mainitsi, että varahevosten määrää täytyisi lisätä Hauhtosen ryhtyessä kievarinpitäjäksi.  Muiden mielestä  käytössä olevat kymmenen hevosta riittivät vastaamaan myös Hauhtosen kyydityksiin. Kievarinpidon tuli alkaa päätöksenteosta neljän kuukauden kuluttua.

Kuvernöörin päätös kievarin siirtämisestä Hauhtoseen  tuli 6.10.1855 ja tällöin eräät pitäjäläiset halusivat aluksi valittaa asiasta, mutta eivät kuitenkaan ryhtyneet toimiin.

Kievari siirtyi Hautoseen  lopulta vuoden 1856 alussa. Kestikievari Mats Eriksson Hauhtonen pyysi vuonna 1861 niistä 10 myönnetystä puusylestä kahta ruplaa syleltä, koska polttopuun hinta oli noussut. Hänelle päätettiin  antaa polttopuita eikä rahaa.

Kovin paljon en tietoja Hauhtosen kievarista löytänyt. Jotain kuitenkin ainakin Hauhtonen- nimisistä...

Vuoden 1772 talvikäräjillä  (§ 39, 43) syytettiin Kokkolan Såkan kylän Carl, Simon ja Johan Rasmusta paloviinan laittomasta myynnistä. Tässä asiassa todistajina toimivat Korpilahden Mickel Hauhtonen, Johan Lillhonga sekä  Jakob Kauko. He kertoivat  itse ostaneensa Rasmuksesta viinaa, ja kievarinpitäjä Matts Johansson Koustar sanoi Rasmusten myyneen viinaa myös savolaistalonpojille, kun  nämä olivat olleet Rasmuksessa vaihtamassa hevosia. Syytetyille  langetettiin tuomioksi  10 riikintaalerin sakot, jonka  lisäksi  he  myös menettivät kotipoltto-oikeutensa.

Mickel Hauhtonen haastoi käräjille Abraham Räbbin. Haastaminen tapahtui Räbbin Jakob-veljen tyttären huoltajan roolissa ja asia koski Räbbin perintötilan kohtaloa. Räbb hävisi tämän jutun ja menetti myös kotitilansa isännyyden (sk 1771, § 86 ja 104, tk 1772 § 60). Seuraavilla käräjillä Räbb mainitaankin "entisenä talollisena" ja myöhemmin Korpilahdenkylän itsellisten joukossa.


Alaveteliläinen torppari Olof Witick (§ 155), joka oli lähtöisin Korpilahden kylästä, velkoi Korpilahden Mickel Erikinpoika Hauhtoselta vuoden rengin palkkaa eli  30 kuparitaaleria. Palkka oli jäänyt maksamatta  entiseltä talonisännältä Abraham Räbbiltä. Witick velkoi velkaa Hauhtoselta, koska tämä oli Räbbin talon uusi isäntä  ja Abrahamin veljen huoltaja. Oikeus päätyi ratkaisuun, ettei Hauhtosella ollut velvollisuutta maksaa entisen isännän palkkarästejä.

Yllä Kaarlelan seurakunnan rippikirjasta Hauhtosen sivu vuosilta 1852-1859.
Matts Eriksson Haukilax-Hauhtonen oli syntynyt 13.9.1814 ja kuoli 8.11.1868.

 

Entisaikoina, kun ei nykyistä 8-tietä vielä ollut, saapui liikenne tätä nykyistä lähes polkua pitkin Halttuseen. Taaempana on vesiosuus, joka on ylitetty sillan avulla.

Kestikievarilaitos eli Hauhtosen kievarin aikana viimeisiä elinaikojaan. Koko kievarilaitos lakkautettiin maassamme vuonna 1956.

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Kaustarin ja Sipolan kievarit

Tällä kertaa tutustumme pariin kestikievariin tarkemmin Kokkolassa.

Kaustarin kievarin alkuajoista en löytänyt tarkkoja merkintöjä. Vanhin kohdalle osunut merkintä löytyi  käräjäpöytäkirjoista, joiden mukaan kaksi kaustarilaista talonpoikaa sai kumpikin vuonna 1543 1/2 markan sakot, koska he olivat niskuroineet kyyditysasiassa. Nimistä ei ole sen tarkempaa selvyyttä eikä silloisen kievarin pitäjästä.

Viimeistään vuonna  1656 tuli lanko Karl Simonssonista  Kaustarin eli yhden manttaalin  Suomalax n:o 2:n kievarin pitäjä. Häntä seurasi tehtävässä hänen poikansa Mickel Karlsson.

Kievari Johan Kaustar omisti yhden manttaalin tilan, ja anoi vuonna 1757, että takamailta etsittäisin sopiva paikka hevosille. Sieltä ne olisivat helposti saatavilla kyydityksiin. Todennäköisesti laidunhaka katsastettiin tarkoitukseen, sillä seudulla  on paikka  nimeltään Hollihaka.

Aina kievareiden kyydityspyynnöt eivät sujuneet kaikkien sääntöjen mukaan. Nimismiehen  rengille kävi vuonna 1589  kehnosti hänen  viedessään viestiä kyydityksestä kaustarilaiselle  Olof Persson Kykyrille. Persson hakkasi renkiä niin, että  sai päähänsä haavoja. Persson sai teostaan sakkoa 40 markkaa. Tämä oli iso summa, sillä tavallisesta niskuroinnista rangaistuksena oli yleensä 3 markkaa.

Naapureiden tuli järjestelmän mukaisesti auttaa kyydityksissä. Naapurit olivat olleet Kaustarissa haluttomia tähän jo vuonna 1728. Vuonna 1735 linnusperäläinen Daniel Henriksson Saari tuomittiin 3 markan sakkoihin, koska hän ei ollut luovuttanut hevosta ajoon ,vaikka Henrik Kaustari oli sitä vaatinut.



Suomen kestikievarit ja tiet 1757. Kuva lainattu täältä.

Kyläläiset sopivat vuonna 1742, että Kallinen, Isokylä, Närvilä, Kaustari ja Linnusperä avustaisivat Kaustarin kievarin kyydityksissä. Koko Vitickin kappelikunnan ja muu osan Kokkolan pitäjää eli Kvikantti, Oivu, Sokoja ja Alaveteli, tuli huolehtia Kaustarin hollikyydeistä.

Vaikka hollikyyditys oli järjestetty siten, että  asukkailla oli selkeät viikon hollivuorot talvisin, lakkoilivat asukkaat vuosia 1745-1755. Tämän vuoksi Johan Henriksson Kaustar haastoi vastustelijat oikeuteen, jossa heitä uhattiin 6 markan sakoilla. Tästä huolimatta kappeliseurakunnan asukkaat - 64 talollista - kieltäytyivät matkustajien kyyditsemisestä.

Vuonna 1749 Johan Kaustar teki päätöksen kievarinpidon lopettamisesta. Hän ei pystynyt kasvattamaan kahdeksan kuukauden aikaa  kievariasetuksen vaatimaa määrää hevosia. Tässä asiassa alapitäjäläiset tukivat Kaustaria.

Vuonna 1757 kyytimaksuja korotettiin ja  hollikyydit päätettiin lopettaa. Tästä huolimatta vuonna 1758 sovittiin, että yläpitäjäläiset pitäisivät 2 hevosta  viikossa talvisin  Kaustarissa ja alapitäjäläiset yhtä kesäisin  ja kelirikkoaikana kahta hevosta.

Sopimuksista lipsuttiin. Kievari Johan Kaustar oli tehnyt  25 veteliläisen kanssa sopimuksen siitä, että nämä hollivuorojen sijaan antaisivat heiniä kolmen leiviskän verran. Vuonna 1763 käräjillä ilmeni, ettei ollut tullut sen kummemmin heiniä kuin hollivuorojakaan. Päätettiin, että kievari sai 5 kuparitaalaria jokaista laiminlyöjää kohti.

Kaustarin kievarissa tuli olla 6 hevosta vuonna 1768. Perusteluina tälle oli, että kesätie hiekkamaan yli Kruunupyyhyn oli vaikeakulkuinen ja pitkä. Toisaalta matka kaupunkiin oli lyhyt. Neljä tilan hevosista  tarvittiin tilanpitoon sekä postikuljetuksiin, kaksi kyydityksiin. Kymmenen lähitilallisen tuli pitää kaksi hevosta  jatkuvassa valmiudessa.

Tyytymättömyys hollikyyteihin oli suurta ja 1768 pyydettiin Anders Eriksonia ja Jacob Persson Kiviniemeä Isostakylästä ottamaan haltuun Kaustarin  kievari sitä vastaan, etteivät nämä  uudet kievarinpitäjät vaatisi hollihevosia. Hyvityksenä tästä he saisivat raivata niittyä 20 häkinalan verran pitäjän yhteisiltä takamailta (1 häkinala= 30 leiviskää= n. 8,5 kg)  Ylä- ja Alaveteliläiset kannattivat asiaa.

Kaustarin kievarista en löytänyt kuvia enkä saanut paikallistettua sen sijaintipaikkaakaan aivan tarkasti. Kaustarin alue on muuttunut maanviljelysseudusta viimeisten vuosien aikana asutusseuduksi. Taloja on noussut tiheään. Yksi uusista kaduista on nimeltään hevoshaantie - en tiedä onko sillä mitään tekemistä hollihaan kanssa...Sen sijaan käräjäjuttuja Kaustarin kievarista löytyy enemmän kuin muista yhteensä!

Kaustarin kievaritila oli vuonna 1782 jaettu kolmeen osaan. Tällöin kievarit Karl ja Jakob Kaustar haastoivat kievari Johan Johanssonin Kaustarin oikeuteen. Johan oli ottanut  yksin huolehdittavaksi  maksua vastaan koko pitäjän hollikyydit, vaikka hollikyydeistä oli sovittu kaikkien kolmen miehen vastaavan. Johanilla oli kolme hevosta kyytejä varten, mutta kaksi muuta kievarinpitäjää katsoi hevosten väsyvän ja tästä koitui matkustajille harmia. Johan Johansson Kaustar tuomittiin sakkoihin.

Vuonna 1785 nimismies syytti Johan Kaustaria siitä, että  tämä oli hollissa koko pitäjän puolesta. Kaustar ei myöntänyt tätä, mutta myönsi, että yksi hänen hevosistaan oli  väsynyt 3/4 pituisella matkalla Vitickin kievariin 8.2.1785, koska sama hevonen oli samana päivänä tätä ennen matkannut jo Kruunupyyhyn. Johania syytettiin siitäkin, että tämä oli kesällä  antanut Elias Ahon hevosen upseereille. Räyrinkiläinen Ahonen oli jättänyt hevosen kievariin ja ollut itse tietöissä. Kaustarin emäntä oli antanut luvan upseereille hevosen irrottamiseen. Hevosen palatessa se oli huonokuntoinen ja "murtumavikainen", eikä Aho voinut käyttää sitä koko kesänä. Ahon valitettua asiasta, oli Kaustarin emäntä  uhannut häntä selkäsaunalla.

Vuonna 1789 kievaria haluttiin siirtää Isoonkylään, mutta  kappelilaiset eivät halunneet siirtoa, koska Kievaria ylläpidettiin hyvin. Maaherra päätti 1799, että kievari siirretään Mickel Sipolan tilalle, vaikkei Mickel ilmoittikin, ettei halunnut olla tekemisissä kievarin kanssa.  Uusi tila sijaitsi tien läheisyydessä  ja siellä oli uudet rakennukset. Pitäjänmiehet päättivät valittaa asiasta  kamarikollegioon. Päätös  ei toteutunut Sipolan valitusten vuoksi, mutta vuonna 1802 Sipolasta kuitenkin ilmeisesti tuli kievari.

Yllä kuva Kaarlelan rippikirjasta Mickel Sipolan rippikirjasivulta vuosilta 1789-1795.

Myöskään Sipolan kievarista ei löytynyt kuvia, mutta se kaiken järjen mukaan on sijainnut Sipolanmäellä Isossakylässä. Tämäkin seutu on viime vuosien aikana muuttunut hurjasti uudisasutuksen myötä.

Karl ja Jakob Kaustar puolestaan saivat sakkoja vuonna 1794, koska he olivat vasten lakia tehneet sopimuksen kaustislaisten kanssa heidän kyytiensä hoitamisesta.

Vuonna 1795 kaupunkilaiset anoivat Kaustarin kievarin siirtämistä kaupunkiin, koska matka Kaustarin kievarista Kruunupyyn Storåhon oli pitkä ja matka puolestaan Vitickin kievariin lyhyt. Tämän lisäksi kaupunkilaiset joutuivat itse vastaamaan matkoistaan Kruunupyyhyn, koska Kaustarin kievari oli väärässä suunnassa. Maaherra päätti  mahdollisuudesta kievarin siirtämiseen.

Kievaritalon poika Johan Jakobsson Kaustar ja kirjanpitäjät Petter Calamnius sekä Johan Riska ajautuivat tästä ilmiriitaan. Porvarit pyysivät kyytihevosta 1.6.1795 ja Kaustar kysyi, oliko porvareilla omat kiesit. Porvarit olivat tähän vastanneet: "Se ei kulu sinulle hunsvontti, hanki vain hevonen." Tähän Kaustar oli sanonut "En kyyditse muita kuin upseereita, ja sellaiset herrat kuin te ovat voineet matkustaa ohi."

Yllä kievaritalon pojan Jacob Jacobsson Kaustarin rippikirjasivu Kaarlelan seurakunnasta vuosilta 1789-1795.

Porvarit olivat tästä suivaantuneina vaatineet, että asia täytyy merkitä kievarikirjaan. Tähän kievaritalon poika oli vastannut "Annan sen teille jos haluan." Riska oli suutahtaneena tönäissyt Kaustaria rintaan ja lopulta Kaustar oli hakenut kievarikirjan tuvasta ja hevonenkin oli talutettu paikalle.

Huonolla tuurilla hevonen oli  riuhtaissut  itsensä irti ja juoksennellut, joten aikaa oli tuhraantunut vielä tähänkin...Hevosen kiinniottoa odotellessa Riska ja Calamnius  olivat siemailleet mukanaan tuomaa pulloa ja lopulta matka oli päässyt alkuun. Asiaa puitiin käräjillä moneen kertaan vuosina 1796-1798. Lopulta kaikki saivat vapauttavan tuomion, mutta kirjanpitäjät olivat tyytymättömiä ja sanoivat valittavansa hovioikeuteen.

Ristiriidat kievarin paikasta olivat varmaan Kaustarin kievarille ahdistavia. Kievari Karl Karlsson Kaustari kuskasi 28.9.1801 matkustajia Vitickiin ja kuoli tulomatkalla. Hänet löydettiin kieseistään Korpilahden Kaukon vierestä. Selvisi, että Kaustarilla oli ollut  rintatauti eli keuhkotauti. Tästä huolimatta hän oli lähtenyt kyyditysreissulle. ..Tutkimuksissa osoittautui, ettei Karl ollut ollut kuollessaan mainittavissa määrin  väkijuomia nauttinut,  joten hän sai kunnialliset hautajaiset.


LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Kaarlelan pitäjän historia II.  Postinkuljetus. 1980, s. 468.

Kokkolan kestikievarit

Omaa kylää tutkiessani tuli vastaan lähiseudullani  toimineet kestikievarit. Nyt tutkin aluksi yleisemmin kestikievareita, myöhemmissä tekstissä joitakin  seudun kievareita tarkemmin...

Kestikievarit liittyvät aika lailla kyytilaitoksen historiaan. 1300-luvulla kuninkaat alkoivat antaa määräyksiä majoituspaikkojen, ruoan sekä juoman tarjoamisesta maksua vastaan matkustajille. Jo kuningas Kristofer sääsi  Kalmarin unionin aikaan maanlaissaan vuonna 1442, että kihlakunnanoikeuden oli asetettava yksityisteiden varsille kestikievaritaloja kuningasta sekä hänen kirjeenkantajiaan varten.

1600-luvun alussa Ruotsi-Suomen kuningas antoi kaikille matkustavaisille oikeuden käyttää kestikievareita maksua vastaan. Kehittyvä kestikievarilaitos kattoi lopulta koko maan ja palveli kulkevia vuosisatojen ajan. Vuoteen 1650 saakka papit ja nimismiehet hoitivat Kaarlelassa majoituksen.

Ainakin vuodesta 1638 ulottui Ruotsin valtakunnan postiverkosto Pohjanmaalle saakka. Kruunu velvoitti osaa talonpojista toimimaa postinkantajina ja etenkin myöhempinä aikoina postinkantajat olivat usein kievaritaloista.

Kun vanhoina aikoina kievaritalojen pihaan saapui postinkantaja postivaakuna rinnassaan, oli pohjanmaan seudulla postinkantajalla  yleensä torvena häränsarvi, johon postiljooni tapasi puhaltaa jo etäämpää kievaritaloa lähestyessään. Näin   kievarissa  tiedettiin ajoissa varustautua postinkuljetusmatkalle seuraavaan kievariin saakka...

Kievaritaloilla oli yleensä välimatkaa kymmenisen kilometriä. Postin kuljetukseen täytyi lähteä välittömästi se saavuttua taloon. Ymmärrettävästi homma ei aina toiminut...


Suomen ja Norrlannin tiet ja kestikievarit. Kuva lainattu täältä!

Kruununvoudit tekivät jokaisen kihlakuntaansa kuuluvan kunnan valitseman edustajan ja kruununnimismiesten  kanssa ehdotuksen kestikievarien sijainnista ja kyyditysten järjestämisistä. Itse päätökset kievarien sijainnista teki kuvernööri tai maaherra. Päätökseen vaikuttivat ehdotusten lisäksi yleisten teiden ja vesiväylien sijainnit.  Kun isäntä vastanotti päätöksen kestikievarinpidosta, hän  sai samalla myös painetun kestikievaripäiväkirjan. Isännän tehtävänä oli pitää matkustajien nähtävillä voimassa oleva kyytilaitosta koskeva asetus.

Yksi kestikievareista oli Kaustarissa, myöhemmin se siirrettiin Isonkylän Sipolaan Rantatiellä ensimmäinen kievari oli Vitikassa. Kievarilaitoksen loppuaikoina kievarin paikka muutti Korpilahden Hauhtoseen.  Seuraava kievarietappi pohjoiseen päin mentäessä oli Kälviän Peitsolla. myös  Ruotsalon Nissilässä sekä Kälviän Bengtilässä oli kievari.  Lohtajalla kievari oli Kyrölässä (nykyiset Hanhisalon talot). Lohtajalla kievarina on toimineet myös Mattila ja myöhemmin Koivuluoto.

Kestikievareissa tarvittiin melko paljon miesväkeä kyydityksistä huolehtimaan. Tämän vuoksi kestikievarit olivat vapaat sotaväenotosta.

Kievaritalolla tuli olla myös tarpeeksi runsaasti huoneita, hyvä talli ja rehua hevosille. Kylän muita talonpoikia voitiin vaatia hollikyytejä tekemään. Lisäksi vuodesta 1636 lähtien kestikievareilla oli yksinoikeus oluen- ja viinanmyyntiin.

Kestikievarien ylläpito sovittiin kuntien toimesta määräajoiksi, alussa viideksi, myöhemmin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Talonomistajan tuli jättää takauskirja urakan hyvästä hoitamisesta huutokauppatarjouksen yhteydessä. Majatalon siisteyteen kiinnitettiin huomiota, eikä halvinta tarjousta siksi aina huomioitu. Jos kievari todettiin sotkuiseksi, maaherra saattoi muistuttaa asiasta  kruununnimismiestä kiertokirjeessä maakuntavierailun jälkeen.

Matkalaiset saivat kievaritaloissa maksua vastaan sekä yösijan että ruokaa itselle sekä hevosilleen. Tarvittaessa matkustaja kyyditetttin seuraavaan majataloon saakka. Jos kievarissa ei ollut tarpeeksi tilaa tai ruokaa kaikille matkaajille tuli  osa väestä lähettää seuraavaan kievariin.

 Vuonna 1830 oli voimassa alla olevanlaiset kestikievaritaksat setelikopeekoissa ilmoitettuna:

Yösija ja vuode vaatteineen	30	kop.
Kynttilä	10
Uunivalkea, tavallisen lämmityksen lisäksi	12
Ateria (leipää, voita ja maitoa sekä lihaa tai kalaa)	30
Jumpru tislattua viinaa	20
Jumpru tislaamatonta viinaa	10
Tuoppi olutta	20
Tuoppi kaljaa	8
Kappa jyviä	50
Leiviskä kuivanmaan heiniä	45
Olkilyhde	15

Kestikievarilaitos kävi muuttuneen yhteiskunnan myötä lopulta tarpeettomaksi ja vuonna 1956 koko kestikievarilaitos lopetettiin maassamme.


LÄHTEET: Arkistojen portti. Kestikievariasiakirjat. [http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kestikievariasiakirjat] Luettu 2.1.2015.

Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan I. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan.htm] Luettu 2.1.2015.

Wiirilinna. Ylämaan tie ja sen matkaajat. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Yl%C3%A4maan%20tie.htm] Luettu 2.1.2015.