sunnuntai 27. elokuuta 2023

Davidsbergin taistelu


Yllä Vanhansatamanlahti

Halkokarin kahakasta lienee kuullut lähes jokainen Kokkolassa piipahtanut. Mutta entä Davidsbergin kahakka? Se lienee vieraampi....Itsekin piti tähän oikein perehtyä lukemalla vähän enempi. Itse Davidsberg, missä päätaistelu käytiin, oli minulle nimenä täydellisen vieras. Kysyin siipalta, joka yleensä paikallislähtöisenä tietää nimet, mutta eipä tiennyt tätä. Ei siis muuta kuin penkomaan...

                    

Lähes vuosi Halkokarin kahakan jälkeen, syyskuussa 1855, englantilaiset palasivat kostoretkelle Kokkolaan. Onneksi tähän oli osattu jo varautua.


Suntin suun länsipuolelle, Pikiruukin alueelle, oli rakennettu heti Halkokarin kahakan päätyttyä kaksi yhteensä neljällä isoa laivatykillä varustettua patteria. Rahoituksesta ja suunnittelusta oli vastannut kauppaneuvos Anders Donner. Lisäksi Suntin itäpuolelle oli rakennettu kaksi patteria, jotka oli varustettu kolmella laivatykillä. Ilmeisesti myös Mustakarin ranta oli varustettu patterilla ja varsinaisella taistelutantereella.  

Yllä. Mustakari

Davidsbergin alueella, oli  kaksi tykkiä. Ainakin yksi tykeistä oli sijoitettu  Harrbådantien valleille.  Kokkolan Rummelöhön oli ennakoivasti jo rakennettu puolustusvallituksia nimenomaan sitä silmällä pitäen, että englantilaiset palaisivat kostoretkelle hävittyään Halkokarin kahakassa.

Yllä. Harrbåda

Kommodori, englantilainen  Hugh Dunlop,  oli saapunut Pohjanlahdelle upouudella korvetti Tartarilla. Korvetti - nimitystä käytetään nimenomaan sotalaivasta. Niin ikään englantilainen kommodori F. Wargen oli laatinut hänelle toimintaohjeen Foglössä. Päämääränä oli kauppasaarto, mutta lisäksi oli keskeistä hankkia tietoa Kokkolan alueen puolustuksesta sekä joukkojen määristä. Nämä tiedot saamalla varmistettaisiin vihollisen merikaupan välineiden tuhoaminen ja merenherruuden ylläpitäminen. Tiedustelutehtäviin valjastettiinkin lähes kaikki Pohjanlahdella purjehtineet alukset. Vaikka nämä olivat viralliset päämäärät, kertoo Eero Auvinen tohtorinväitöskirjassaan  kuinka englantilaiset halusivat hyvitystä edelliskesän suuresta henkilötappiosta Halkokarin kahakassa, joka johtui siviilien englantilaisten ammattisotilaiden hämäyksestä ja taktisesta yllätyksestä.

Komodoori Dunlop saapui miehineen Tankarin lyysille 2.9.1855 Tartar-aluksellaan. Kokkolalaiset olivat kuitenkin jo  poistaneet  merenkulun turvalaitteet käytöstä ja Tartar ankkuroitui Tankariin. Siipiratasalus Porcupinen perässä alettiin hinata viittä  laivavenettä heti aamusella Kokkolaa kohti, koska sillä pystyttiin etenemään matalammissakin vesistöissä.

Yllä. Tankar

Kokkolan porukka olikin osannut hyödyntää aikaisemman taistelun oppeja. Jo Halkokarin kahakkaa varten he olivat rakentaneet optisen lennättimen, jonka ottivat nyt uudelleen käyttöön. Harrbådan kärjessä sijaitsi heidän merivalvontalennätinasema, jonka kautta saatiin tietoa avomereltä Tankarin suunnasta saapuvista vihollisista. Kokkolalaisten  etuna oli useat puolustusasemat, sillä englantilaisten saapuessa kaikki vallitukset olivat  jo miehitettyjä puolustautumista varten. 



Dunlop harmitteli, että alueen merikartta oli epäluotettava ja väylä muutoinkin vaikeakulkuinen, joten 12 meripeninkulman matkaan kului kokonaista viisi tuntia. Rannikkoa lähestyttäessä Dunlop joukkoineen huomasi, että rannalla Harrbådan ja Trullön välissä oli kolme maastoutunutta patteria ja peräti 2000-3000 sotilasta.

Höyryfregatit Porcupine ja Tartar lähestyivät Morsiussaarta. Englantilaiset yrittivät maihinnousua seitsemän veneen voimalla.  Heillä  oli muistissaan edellisvuoden kahakasta rannikon mataluus ja pelko, että he jälleen juuttuisivat väijytyksessä pohjamutiin. Rannikon tuntumassa oli nyt Porcupinen kaksi tykkivenettä  ja viisi Tartarin venettä rintamana valmiina iskuun. Dunlopin merkinnöistä selviää, että viiden patterin tarkka tuli kohdistui Porcupineen ja veneisiin. Koko osasto vetäytyi iltapäivän kuluessa alueelta. Menetyksiä ei raportoitu. Ainoastaan  Elbassa oli yksi makasiini syttynyt tuleen vihollisen tulituksessa, mutta tulipalo saatiin nopeasti pian sammutetuksi. 

Yllä. Elban rantaviivaa

Varsinainen Davidsbergin taistelu käytiin 2.9.1855 Davidsbergin edustalla. Englantilaiset tulittivat rantoja ja myös kaupunkia. Mitään suurta vahinkoa he eivät saaneet aikaiseksi. Kokkolalaisten kerrotaan vastanneen tulitukseen, jota riittikin kolmen tunnin ajan. 
                                                   

Kokkolalaisilla oli useita puolustusasemia. Yksi sijaitsi juurikin Davidsbergin kallioilla. Sinne oli sijoitettu tykit. Kokkolalaiset saavuttivat merkittävän torjuntavoiton Davidsbergin taistelussa. 

Alueella on edelleen muinaismuistoja. Alueella sijaitsevat röykkiöt saattavat ajoittua jopa myöhäisrautakaudelle. Niiden syntytapa tai tarkoitus ei kuitenkaan ole tiedossa. 


Anders Donner totesi taistelun jälkeen, että vihollisella oli ollut mahdollisuus sytyttää koko kaupunki tuleen Congrave- raketeilla. Kuitenkin vain muutama raketti oli ammuttu kaupunkia kohti. Kaikista Pohjanlahden rannikkokaupungeista Kokkolan kerrotaan selvinneen  pienimmillä tappioilla eli 46700 ruplalla. Liittoutuneet poistuivat kuitenkin Pohjanlahden alueelta lopullisesti vasta marraskuussa 1855. 


3.9.1855 merkityissä raporteissa Dunlop kertoo, että Kokkolassa ei ollut kauppa-aluksia eikä tykkiveneitä eikä muutakaan merkittävää tuhottavaa muutamaa  harvaa varastoa lukuun ottamatta.  Pelottava puolustus ja suuri varuskunta selittyi sillä, että kokkolalaiset pelkäsivät kaupunkinsa  tuhoamista.

Yllä. Davidsbergin kalliot

Laivaston komentaja amiraali Dundasille raportoitiin 18.9.1855 tiedusteluiskun onnistuneen. Iskussa selvitettiin hyvin Kokkolan puolustusjärjestelmät, mikä olikin ollut virallinen tehtävän päämäärä. 


Mutta sotaan kuuluu sankaritekojen kertominen. Niin englantilaisillakin. Kokkolalaisilla oli Uumajaan ja Rataniin tiedusteluyhteys sodan aikana ja englantilaisten alukset olivat kahakan jälkeen vierailleet siellä. Kokkolalaisille kerrottiin englantilaisten rehennelleen antaneensa kokkolalaisille perusteellisen ojennuksen ja uhanneet vielä uudemman kerran iskeä  Kokkolaan syksyn koittaessa. 


Kahakan seurauksena jaeltiin kiitoksia kokkolalaisille sankareille. Keisari myönsi  joulukuussa 1855 Anders Donnerille Stanislau- ritarikunnan toisen  luokan ritarimerkin miekkoineen. Kruununvouti  H.J. Holmille myönnettiin Stanislau - ritarikunnan toisen luokan ritarimerkki ja kaupunginlääkäri Fredrik Hällströmille myönnettiin kolmannen luokan ritarimerkki. Myös Oscar Lassander palkittiin, tosin hieman viiveellä - sillä hän sai  tammikuussa 1856 hopeamitalin, jota kannettiin Pyhän Yrjön nauhassa. Johan Chorin sai kultaisen mitalin ja matruusit Z. Kälström ja J. Lindström hopeiset mitalit. Kaupungin maistraatti puolestaan esitti myönnettäväksi samana vuonna perustetun 1853-1856 sodan muistomitalin kaikkiaan 24  kaupunkilaiselle.

Ja niin. Itse Davidsbergin alue sijaitsee aika lailla Mustankarin vastarannalla, lähellä Soldatskäriä, noin 200 metriä  meren rannasta.  Se kuuluu Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon. Alueella on kivikkoinen mäki, joka on avokalliota korkeimmalta kohdalta. Mäki on noin 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska Kokkolassa on tätä nykyä upea kaupunkipuisto, pääsee Mustaltakatrilta mainiosti kulkemaan tämän rantareitin pyörätietä pitkin suoraan Davinsbergiin. Tämä oli minulle itse asiassa ihan elämys, joka oli jäänyt pimentoon. Ja olisi jäänytkin, ellen olisi alkanut asiaa aukomaan. 

SALMI AR-sovelluksen kautta pääsee hyödyntämään tämän reitin virtuaalitarinoita. Davis´dsberg on reitin loppuosassa. 



LÄHTEET: 

Arkeologisten kohteiden inventointi. kantakaupungin yleiskaava 2030. KH Renlundin museo. 2007, s. 59. [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhanke/read/asp/hae_liite.aspx?id=114294&ttyyppi=pdf&kansio_id=272] Luettu 18.7.2020.

Auvinen, Eero. Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän Suomensuhteisiin. Turun yliopisto.  Yhteiskuntatieteellinenn tiedekunta. Politiikan tutkimuksen laitos. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtoriohjelma. 2015, 230-235.  https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/103165/AnnalesC393Auvinen.pdf?sequence=2&isAllowed=y] Luettu 18.7.2020. 

Kokkolan kaupunki. Kantakaupungin yleiskaava 2030. Arkeologisten inventointi. KH Renlundin museo. FM Jaana Itäpalo. 30.11.2007, s. 61-62.

Oolannin sota ja Halkokarin kahakka. Kokkola.fi[ https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/venajan_vallanaika/autonomian_aika/oolannin_sota_halkokarin_kahak/fi_FI/oolannin_sota_ja_halkokarin_kahakka/] Luettu 18.7.2020.

Plassin historiaa. Kuvia Auvo Saaren kokoelmasta. [http://www.plassi.fi/saari_auvo.htm] Luettu 18.7.2020.

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Kaarlelan kirkon katontervaus

Kauppareissun yhteydessä pikainen kurvaus Kaarlelan kirkon pihapiiriin. Muistin näet ohi ajaessani lukeneeni aikaisemmin viikolla, että Kaarlelan kirkko saa uuden tervauksen kattopaanuihin. 

Oli taivaallisen aurinkoinen sää ja kirkon piha täysin autio. Aurinko leikitteli varjoilla kirkon seiniin. Taivas oli sinisen sees. Kirkon kiviaidan ylitse kaartuivat tuuheat vihreät lehdet ja oksissa punersivat kauniisti oranssit pihlajanmarjat. 

Tunnelma oli juuri sellainen, kuin kirkkomaalla tulisi ollakin. Rauhoittava ja esteettinen. 

Tein heti autosta noustessani havainnon, että katon tervaus oli jo aloitettu, mutta se oli vasta puoliksi valmis. Koska oli perjantai-ilta, ei paikalla ollut työntekijöitä. 


Oli pienoisia vaikeuksia kuvata katon pintaa niin että kuvassa erottuisi käsitelty ja vanha pinta. Tästä alla olevasta kuvasta sen ehkä parhaiten  huomaa. Mikä mieletön ero kunnostetussa pinnassa onkaan verrattuna aiempaan. Katon kulumista ei näköjään huomaa, ellei ole vertauskohtaa. 


Eikä siinä vielä kaikki! Kirkkomaalle astellessani minut valtasi aivan ihana tuoksu - se terva! Oi, kunpa jokin muistisairas vanhus saisi mahdollisuuden käyskennellä laillani kirkkopihalla juuri nyt. Tervan tuoksu oli tosi vahva ja taivaallisen ihana!

Vähäsen jopa nauratti, sillä jälkeenpäin sanoin siipalleni, että se tervan tuoksu oli yhtä vahva kuin taannoin autotallissamme. Meillä näet oli lapsuuspaikkakunnaltani isän kanssa hankkima terva pullossa parinkymmenen vuoden ajan, Jokin reaktio tapahtui kevään korvilla ja koko tölkki levisi yön aikana itsekseen. Voitte vain kuvitella, miltä näytti se autotallin hylly, seinä ja lattia. Terva tuoksuu siellä edelleen...


Kirkon paanukaton uusi pinta on tosi tumma verrattuna aikaisempaan. Vanhasta tervauksesta oli kulunut jo aikaa ja paanut olivat aivan harmaat. Nyt sen vasta tajuaa. Täältä voit katsella aiemmasta postauksesta muutaman vuoden takaa, kuinka kulunut katon tervapinta onkaan ollut!

Vanhimmat lappeet ovat katolle valmistuneet vuonna 1886, uudemmatkin vuonna 1978. Säännöllinen katon tervaus pidentää paanukaton ikää. 


Tervausurakka aloitettiin alkuviikosta valumakourujen asennuksella. Valumakourujen ansiosta  ylijäämäterva saadaan kerättyä siististi talteen.  Nämä valumakourut ovat tervauksessa välttämättömät ja ne poistetaan vasta myöhemmin syksyllä. Myös haljenneita paanuja uusitaan. 


Suomessa on noin 300 paanukattoista kirkkoa tai kellotapulia, joiden suojauksessa terva on edelleen keskeinen elementti. Paanukatto on hyvin perinteinen kirkoissa. Vasta 1800- luvulla, kun kirkkojen kattoja alettiin rakentaa loivemmiksi,  alkoivat muut materiaalit tulla käyttöön. Valitettavasti paanukatto on kallis pitää hyvässä kunnossa. 


 Tervauksen yhteydessä uusitaan myös  kirkontornin  vesikaton huonokuntoiset puukaiteet. 


Kirkon kattopaanutuksen alla on kauttaaltaan ehjä tuohitus. Kuulostaa upealta!


Kirkon takapihalla näkyy viikonlopun vietossa tervausurakoijien työauto.  Tervausurakoitsijana toimii  helsinkiläinen Savon perinnetervaus Oy Ab.  Kustannusarvio urakalla on 70 000 euroa. 


Paanukaton on tervauksen aikana oltava kuiva.  Onneksi säät näyttävät suosivan työtä! Tervaus onnistuu parhaiten, kun se harjataan käsipelein. Keskeinen  suojausmateriaali  paanukatoilla on  lohkotuista tervaksista valmistettu perinteinen terva. Korvikeaineista valmistettu terva on osoittautunut huonoksi ja se ei sovellu tällaiselle katolle, joka aiemmin on tervattu oikealla tervalla. Kirkkohallituksen toiveena ja ohjeistuksena on, että vanha perinne tervauksen osalta säilyy edelleen. 





Tässä vielä näköala vanhaan, hyvin harmaantuneeseen  paanukaton pintaan. 



Vilkaisen urakoitsijan nettisivuja ja saan sieltä vielä varmistuksen, että he käyttävät paanukattojen tervauksessa ainoastaan Hakkaraisen hautatervaa, jolla on Reach-merkintä. 

Terva lämmitetään neljän tunnin mittaisen esilämmityksen aikana 50- asteiseksi tynnyrivyön avulla. Sen jälkeen terva  jaetaan pienempiin 20 litran astioihin. Niissä terva lämmitetään ennen tervauksen aloittamista 77-80-asteiseksi. Urakoija tekee kaikki paanukattojen tervaukset pensselityönä. 


Poistuessani kirkkomaalta katse viipyilee äskettäin  kauniisti remontoidussa kirkon valkeassa seinäpinnassa. Seisahdun. Minulla ei ole kiire minnekään. Ummistan hetkeksi silmäni, kuuntelen lintujen viserrystä ja vielä kerran hengitän sisäänpäin aistiakseni sen taivaallisen tervan!






 LÄHTEET; 

Paanukaton tervaus. Evl-fi. [https://evl.fi/plus/hallinto-ja-talous/kiinteistot/korjaushanke-seurakunnassa/paanukaton-tervaus] luettu 20.8.2023. 

Paanutervaus. Etelä-Savon perinnetervaus Oy Ab. [https://espt.fi/paanutervaus/] luettu 20.8.2023. 

Tervaus tuo pitkää ikää. Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/uutiset/-/news/124636220] Luettu 20.8.2023. 

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Muikunpyynnissä elokuisena iltana

Upeaakin upeampi loppukesän päivä. Lähdimme siipan ja pikkuepelin kanssa aluksi ongelle ja illemmalla vielä kokemaan muikkuverkkoja. Tällä kertaa laskimme veteen vain vaatimattomat 300 metriä verkkoja. Jep, meille se on vähän, siippa kalastaa yleensä aika suureellisesti, koska hänellä on myös ammattikalastajan luvat, vaikka sitä vain harrastuksena tekeekin.  

Meri oli lähes tyyni  iltakahdeksalta, kun hurautimme kalastusaluksella verkoille. Muikunpyynti on siinä mielessä vaivatonta kesän lopussa, että pikkukalat ovat suht lähellä mannerta. Tällä kertaa ajelimme lähelle Poroluotoa. Verkot olivat upotettuina. Joskus ne on parempi laittaa kellumaan pinnalle, jos on uhkana iso määrä roskakaloja - kiiskiä sun muita hankalasti irrotettavia otuksia. 


Veneen puksuttaessa maltillisesti eteenpäin nautiskelimme epelin kanssa lämpöisistä merituulista ja -tuoksuista aluksen kannella. Tänä kesänä en ole kovin montaa kertaa ennättänytkään vesille. Ja silloin kun olisin ennättänyt, on tuullut liiaksi Merellä olo on aina sään armoille alistumista. 


Keli oli täydellinen - elokuu ja vielä pystyi kannella istuskelemaan ilman takkia tai pidempihihaista. 


Hiiohoi, lippumerkki näkyvissä. Verkkokalastuksessa on tärkeää, että verkkojen alku- ja loppupäät on merkitty täsmällisesti verkkolipuin. Näin ohiajavat eivät sotke verkkoja potkureihinsa - eteenkään pintaverkkokalastuksessa...


Siippa antoi meille seuralaisilleen pikkutehtäviä...tässä epeli laittaa jäämurskaa astiaan, jotta sinne on sitten hyvä heitellä verkoista irrotettavat kalat aluksi. Kylmäketju ei saa missään vaiheessa katketa, kun kalasta on kyse. 


Siippa ei taida oikein luottaa taitoihini. Yleensä äijät keskenään kalastaessaan hilaavat verkot veneeseen ja saman tien tyhjentävät verkot kaloista. Tällä kertaa siippa ohjasi venettä ja minä sain ohjeen ottaa verkonnostokoneesta verkot veneen pohjalle kaloineen päivineen. Eipä olisi kyllä normimiehitykselläkään ennätetty verkkoja tyhjentämään, sillä kalaa oli paikoitellen tosi tiheästi verkoissa. 


Vaikka homma on näennäisesti helpohkoa, kyllä siinä silti pidemmän päälle saa selän kipeäksi. Muistelenpa vielä aikoja joskus kauan sitten, kun meillä ei ollut verkonnostokonetta. Käsipelillä vedettiin verkkorivit veneeseen. Se jos mikä oli rankkaa. Koneen kanssa täytyy myös olla huolellinen, ettei vedestä nouseva verkko kiepsahda koneen sisälle. 



Pikkuepelillä ei aika tullut pitkäksi.  Jutusteli kaloille ja olisi mieluusti irrotellut kaloja verkosta. Ne vaan on lopulta aika lujasti kiinni. 


Merellä oli käsittämättömän hiljaista. Pari, kolme pikkuvenettä surahti ohi kauempaa. Yhdestä mökistä nousi piipusta savu ja pari onkijaa nähtiin. Muutoin täydellisen rauhaisaa. 


Kala poikineen päätyi aluksen lattialle. Muikkuja ja silakkaa, molempia tasapuolisesti ja tällä kertaa roskakaloja ei ollut muuta kuin yksi onneton kiiski. Epeli asennoitui  piikikkääseen, verkkokalastajalle ei-mieluisaan   kalaan aivan toisin. "Wau, luulin ettei kultakaloja ole, mutta nyt näin, että onkin! " Asenne se on aina, joka ratkaisee. 


Kello oli jo paljon, kun rantauduimme. Päätimme tyhjätä kalat verkoista satamassa. Eipä siinä mennytkään kuin puolitoista tuntia kahteen pekkaan. 


Laskeutuva aurinko näytti kauniin itsensä ja pikkasen harmitti, kun en  kalansuomuisilla käsilläni juurikaan voinut valokuvata. Vielä enemmän harmitti, kun tajusimme, että yläpuolellamme ohitsemme lensi peräti kolme haikaraa! Niin jäi sitten kuvatodiste ottamatta. 

Lopulta verkot oli tyhjätty ja kalat siirretty kylmälaukkuun jäiden sekaan. Eikä se homma vielä tokikaan siihen loppunut, sillä kala jos mikä pitää perkata nopeasti. Toki muikunperkaus on maailman helpointa kalanperkkuuta. Tällä kertaa hyödynsimme ainoastaan muikut ja lahjoitimme illan pimeinä tunteina silakat pois. Kalastaminen on siitä jännä laji, ettei koskaan voi etukäteen tietää, paljonko saalista tulee. Nyt sitä tuli kaikkiaan kolmisen ämpärillistä. Tänään on sitten syöty ja nautiskeltu muikku poikineen. 



sunnuntai 6. elokuuta 2023

Ja lapset koulutiensä aloittaa...

 Näin on marjat. Mulla alkaa työt aamulla. Oppilailla sitten pari päivää myöhemmin. 


Mietin hetkisen, tekisinkö kirjoituksen siitä, miten ope valmistautuu alkavaan lukuvuoteen. Päätin vapauttaa siitä kuitenkin itseni. Päivityksestä tulisi pitkä ja joku voisi ahdistua kuvista, jossa vallitsee täysi kaaos työlaukkua päivittäessä, luokkaa valmistellessa ja lukujärjestyksiä sovitellessa puhumattakaan unirytmiin palautumisesta. Noh, ammattitaidon kai tunnistaa siitä, että h-hetkellä kaikki on kuitenkin valmista kuin television satuhäissä ja hyvin suunniteltu onkin jo lähes valmiiksi tehty. Eli joo, töihin ei tosiaankaan mennä suoraan lomamoodista.

Nyt illalla kävin kiertelemässä maita ja mantuja. Kuvissa asioita, jotka minulle ovat yhtä kuin koulun aloitus. 

Ensimmäisen kerran loman tajuaa joskus loppuvan, kun postilaatikkoon suhahtaa läjäpäin koulureppumainoksia. Se on yleensä hyvissä ajoin heinäkuuta ja palautus arkeen. Minäkin hankin muuten pakon edessä uuden työlaukun. Se oli ruma, mutta käytännöllinen. 

Seuraava merkki elokuun lähestymisestä on puhelinlangoilla kujertavat haarapääskyset. Muistan joskus pian 30 vuotta sitten maalanneeni  päiväkodin ikkunaan  puhelinlangan, jossa oli pitkä rivi pääskyjä. Asia on siis varmaan pyörinyt mielessäni siitä lähtien. 

Sitten kukat. Niissä on koulun alkaessa tyystin oma värimaailmansa. Värileikkiä hallitsee keltainen.  Se jos mikä on sentään riemullista, koska keltainen selkeästi muistuttaa iholla viipyilleistä auringonsäteistä ja piristää mieltä kummasti. Kuvassa pientareen laidan nappikukkakuoro. 

Marjasato tietysti myös kypsyy. Ennen olin ahkera marjanpoimija, mutta tunnustan täysin hyytyneeni siinä hommassa. Tänään kuitenkin käväisin tuttavan marjapuskissa pyörähtämässä ämpärillisen verran. Vaihdoin perheen kanssa myös kuulumisia heidän lastensa kouluunlähdöstä. Perheenäiti kertoi, kuinka sai hienon ajatuksen, että alakouluikäiset kaksi lastaan voisivatkin itsenäisesti käydä shoppailemassa koulutarvikkeita - ihania kyniä, kumeja ja sen sellaista - ja itsenäistyä vähitellen tällaisissa asioissa. Jatkoi sitten, että lapset tulivat onnellisina takaisin ja rahat oli käytetty, mutta ensimmäistäkään tavaraa ei kotiin asti kannettu. Äiti tuumasi, että kun vielä sanoi lapsille lähtiessä, että ostakaa vain sitten sellaista, mitä oikeasti tarvitsette. Jepjep, olivat ostaneet karkkeja ja ruokaa sun muuta ehdottoman tarpeellista. Kynät ehtii sitten toisen kerran äidin rahoilla...

Olo oli kuin suuremmankin taistelun voittaneella, kun lompsin marjaämpäreineni kotiin. Istahdin terassille ja tuijottelin kohti allasta ja sen takana  huojuvaa kellankultaiseksi päivä päivältä yhä enemmän muuttuvaa ohrapeltoa. Silmäni lepäisi tuollaisessa loppumattomiin, ellei joku harmillinen loppukesän itikka juuri silloin löytäisi paljasta nilkkaani. 

Samoin silmä lepää maissiviljelmissäni. Niihinkin on tullut jo aavistus kellertävyyttä. Näihin tuskin maissintähkiä kasvaa, kun yöt viilenevät, mutta pidän niistä kovasti. Kasvattelen näitä jo toista kesää. Todella vaivattomia. Katselen niitä iltaisin altaasta käsin. Rauhoitun edelleen lähes joka ilta altaan viileydessä.  Koko kesältä taitaa olla vain neljä päivää ilman uintia. Vesi on vielä +22 ja tällaista alituiseen vauhdissa olevaa rauhoittaa viileän veden tuntu, joka ympäröi koko kehoa. 

Lähestyvän syksyn aistii myös hatunlieriään  heiluttavista sienistä. Oiii..pian on taas se aika, kun saa kuvata sieniä enemmänkin! En ole alkuunkaan syysihminen, mutta luonnon  värit kiehtovat minua syksyssä.

Punerrus tarttuu myös lehtipuihin. Tämä lienee seudun ensimmäinen punaposki tältä syksyltä. Luonnossa punainen oli vielä asteen vahvemman oloinen. 

Alkavan syksyn merkkeihin kuuluu myös punertuvat pihlajanmarjat. Samaan aikaan hahmottaa, että pian alkaa metsästyskausi. Nämä jotenkin aina yhdistyvät mielessäni. Taannoin olimme lapsuusseudullani juhlimassa synttäreitä. Ikäiseni naapurinmies kuului haastavan siippaani metsästämään kanssaan. Siippa siihen sitten, että niin, vaimollakin on metsästyskortti ja haulikko, vaikkei ole koskaan laukaustakaan ampunut. Melkein aistin ympäröivän äijäporukan nousevan statuksen ja samalla syvän epäilevän Tuomaan asenteen. "Ei muuten ammu täälläkään," oli lapsuusystäväni toteamus siipalleni. Se siitä, ei ala siis vieläkään lupaava metsämiesurani. 

Katselen pihlajanmarjojen määrää ja muistelen äidin lempisananparsista "pihlaja ei jaksa kantaa kantaa kahta taakkaa kerrallaan. " Siis lunta ja marjoja. Nyt näyttäisi marjoja olevan hyvin, eli lunta tulossa sitten kai vähemmän. Tämä viisas yksilö kuitenkin on laskenut taakkansa viereisen katon varaan. 

 Vielä olkoon silti  tovi kesää jäljellä, lämpimiä suvi-iltoja, kevyessä kesätuulessa huojuvia koivunoksia ja lempeää merenkäyntiä. Sitä kovin vielä elokuulta odotan!