Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirkonmäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirkonmäki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. elokuuta 2025

Hyvää syntymäpäivää, Kaarlelan kotiseutumuseo!

Elokuinen viikko on ollut enemmän kuin kiireinen. Alkoihan viikolla ensinnäkin koulu. Vaikka loma onkin ollut ihana, oli töihin mielestäni tosi kiva palata. Aika aikaansa kutakin. Minulla on itselleni sopiva, maailman paras ja antoisin työ. Koko luokallinen oppilaita oli myös ihanalla asenteella liikkeellä. Kouluun oli kuulemma heidänkin mielestään kiva palata ja joku kertoi jo odottaneensa openkin näkemistä. Hyvä näin! Lapsenlapseni aloitti myös ekan luokan, joten tunteet on olleet herkässä itse kullakin...

Viikko huipentui Kaarlelan kotiseutumuseon (Karleby hembygdsmuseum) 90-vuotissyntymäpäiviin. Me johtokunnan jäsenet olimme järjestäneet museon kunniaksi kunnon juhlat. 

Kaarlelan kotiseutumuseo juhlisti arvokasta 90 vuoden taivaltaan lämpimässä ja yhteisöllisessä hengessä. Pelkäsimme etukäteen sadetta, mutta sää oli, kuin morsian koko juhlan ajan. Kauniisti kotiseutuhenkeen istuvat kansallispuvut olivat kivaa katseltavaa. 

Uusi puhenjohtajamme, Andreas Haals, avasi tilaisuuden sydämellisellä puheella, joka loi juhlaan arvokkaan ja toiveikkaan sävyn. Andreas kertoi aluksi  matkastaan johtokunnan puheenjohtajaksi. Vasta työn vastaanotettuaan hän kertoo tajunneensa, kuinka kokonaisvaltainen ja iso haaste on vastassa. Haals kertoi perehtyneensä kaikin voimin yhdistyksen taustaan, jotta saa kokonaiskuvan menneestä ja sen voimin pystyy suuntaamaan katseet jo myös kohti tulevaa. 

Yhteislauluna kajahti Sommarmarsch, jonka sanat ovat Ernst V.  Knapen käsialaa, ja sen sävelet johdattivat kuulijat kesäisiin tunnelmiin. Saimme nauttia Jacob Sundströmin upean säestyksen kera laulusta.


"Över bygden skiner sol i blånande sky, 

och när sunnan kring fälten dansar, 

klöverns kransar sprida sin sommardoft till alla loft i grönklädd by,

 och det vajar i björkar och leker i lid, 

där det susar av sånger i simmarnsglada tid. 

Signe Gud den dofterika sommartid. "

Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja  Christer Store, kertoi kiinnostavasti meneillään olevasta "Släkten Friis"- kirjaprojektista, jonka käynnistäjänä hän toimi. Aikaisemmin painettu kirja sai kysytyn ja odotetun uusintapainoksen uudenkarheine kansineen. Kirjaa voi edelleen kysellä esimerkiksi kirjastosta Luckanilta tai kotiseutumuseosta. 

Friis-suvun edustaja, Christer Friis,  jakoi yleisölle kiehtovia tarinoita suvun vaiheista. Friis-suku elää ja voi edelleen hyvin, vaikka itse Friis-nimellä kulkevia on enää vähemmän.  Lars Friisin tytärten jälkeläiset etenkin ovat jo monien sukupolvien ajan olleet toisilla nimillä, ainoastaan Isak Friisin jälkipolvessa on Friis-nimi säilynyt näihin päiviin saakka. 

Juhlassa jaettiin myös ansiomitalit johtokunnan pitkäaikaisimmille jäsenille kiitokseksi ja tunnustukseksi vuosien sitoutuneesta työstä kotiseututyön hyväksi. On upeaa, että ihmiset näkevät tärkeiksi kotiseudun kehittämisen ja esipolvien työn nostattamisen uusille sukupolvillekin näkyväksi. Talkoohenkeä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin!

Tilaisuuden päätti herkkä ja kaunis Slumrande toner, joka loi juhlaohjelman päätteeksi lähes hartaan,  rauhallisen ja lämminhenkisen tunnelman.  Tähän lauluun on lopetettu tapahtumat koko yhdistyksen olemassaolon ajan. 

Ihmiset tekevät juhlan, niin nytkin ja oli ilo seurata pihapiirissä istuskelevia ja kulkevia, kiireettömiä ihmisiä, joilla riitti juteltavaa yhden jos toisenkin kanssa. Nautittiin  myös kahvia ja leivonaisia,  yleisö osteli myös innokkaasti Friis-sukukirjaa. 

Valokuvanäyttely museorakennuksen seinässä kuvasti hienolla tavalla kehitystä yhdestä rakennuksesta  - Anders Chydeniuksen muistohuoneesta -13 rakennuksen kattavaksi kokonaisuudeksi. Kun yhdistys perustettiin 90 vuotta sitten, tällä alueella oli vain peltoja. Kaikki nyt paikalla olevat rakennukset on siirretty myöhemmin paikalle ison yhteishengen voimin paikkakuntamme eri kylistä. 

Kaarlelan kotiseutumuseon 90-vuotisjuhlassa oli aika nostaa esiin  myös niitä, joiden työ ja omistautuminen ovat olleet museon tarinan ytimessä. Yksi heistä on Emma Pulkkis, jonka sydämellinen ja pitkäjänteinen kotiseututyö on vuosien varrella näkynyt niin museon arjessa kuin sen juhlissakin. Emma lienee ollut aikaansa edellä. Hänen lämmin otteensa, perinteen tuntemuksensa ja taitonsa tuoda ihmiset yhteen ovat jättäneet pysyvän jäljen museon toimintaan ja yhteisön muistoihin. Myös dir. mus. Lennart Wittingin asema kotiseututyön  vaikuttajana ja  pelimannimusiikin edistäjänä,  on tuonut jatkuvuutta sen kehitykseen. Wittingin panos näkyy  siinä ylpeydessä ja arvostuksessa, jolla menneisyyttä täällä vaalitaan.

              

Kotiseutumuseon päärakennuksessa pöydän kunniapaikan oli saaneet Emma Pulkkis  kukkaseppeleineen ja Lennart Witting viuluineen. 

Kaarlelan kotiseutumuseo ei ole vain kokoelma esineitä ja rakennuksia – se on ikkuna menneeseen, silta sukupolvien välillä ja muistutus siitä, mistä olemme tulleet. Nykyihmiselle se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, koskettaa historiaa ja löytää omat juurensa uudella tavalla. Minulle tuo paikka on rakas - jopa niin, että itsekin hämmästelen, koska en kuitenkaan ole alkuperäinen kokkolalainen. Mutta niinhän se on, että ihminen tarvitsee juuret. Jos ei enää asu omalla kotiseudullaan, täytyy kiinnittäytyä jonnekin muualle. 

Museon merkitys ulottuu myös tulevaisuuteen. Se kantaa mukanaan tarinoita, taitoja ja arvoja, joita ei voi lukea pelkästään kirjoista. Jokainen talo, esine ja valokuva kertoo siitä, miten täällä on eletty, työskennelty ja unelmoitu – ja ne tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi myös sukupolvien päästä.

Niin kauan kuin museo elää ihmisten mielissä ja sydämissä, se on elävä osa yhteisöä. Se ei ainoastaan säilytä historiaa, vaan antaa sille uuden elämän jokaisen kävijän katseessa ja jokaisessa kertomuksessa, joka sen seinien sisällä ja pihapiirissä jatkaa kulkuaan. Onnea vielä kerran, Karleby hembygdsmuseum - ehkä juhlimme vielä isommin kymmenen vuoden päästä!


sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Nilla Prötön mestaustapahtuma

 Olen jo aiemmin kirjoittanut Nilla  Margareta Prötöstä, joka mestattiin  ja lopuksi vielä poltettiin 21.6.1679. Nyt löysin tähän liittyen vielä kiinnostavan, tallennetun  artikkelin lähes 90 vuoden takaa. Oli ihan pakko jatkaa tätä tarinaa.

                 

Yllä. Kuvalainauksia Keski-pohjanmaan vartio-lehdestä 1935.

Kokkolan Kirkonmäellä parveili  ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät olivat lähteneet  katsomaan sotamiehenleski Nilla Margareta Prötön mestausta. 


Monet porvareista olivat sulkeneet rautaisella kangella  kauppapuotiensa ovet ja kiiruhtaneet katsomaan  mestausta. Satamastakin oli joutoväki lähtenyt  kohti tapahtumaa ja myös Suntia pitkin työntyi  väkeä ylöspäin saaristolaisveneineen. Jopa kauempaa ympäröivistä pitäjistä virtasi kansaa katsomaan tapahtumaa. Tämä oli kaikkien koettava!

Oli tiedossa paatuneen ja kuuluisaksi jo tulleen  synnintekijän ja noidan  loppu. Noidan, jonka selästä ei ennättäneet vielä raippojen jäljet parantua, kun luonto jo veti häntä kohti uusia rikkomuksia. Pirulta riivatun kerrottiin tämän sotamiehenlesken olevan. 


Moni oli nähnyt Nillan  kertomansa mukaan lentävän pääsiäisyönä Sokojan Jaakopin  punaisenruskealla vasikalla hornaan mustaanmessuun. Hornallahan tarkoitettiin helvettiä. Mustalla messulla taas tarkoitettiin vääräoppisten harjoittamia  rienaavia, mustia ja  saatanallisia  messuja. Kirkollisessa puheessa nämä messut saivat mitä groteskimpia piirteitä.  Noitavainojen aikana vakiintui noitasapatista käsitys mustasta messusta, jonka mukaisesti noitasapatti järjestettiin Blåkullassa. Se oli paholaisen kartano, jonne  noidat lentelivät luutineen, hiilihangoilla alasimilla tai  selälleen kaadetuilla eläimillä ja  jopa naapurin  noidutulla isännällä. Kaikki Blåkullassa tapahtunut tapahtui  kristillisten hyveiden vastaisesti ja itse Perkelekin saattoi liittyä ilonpitoon. 

-Viuu-uh, viuu-yh! kerrottiin ilman silloin vonkuneen. 
Huu-u haa-a, huu-u haa-a! oli noitakuoro puolestaan  viuhahdukseen vastannut. 

Nillan kerrottiin istuneen  punaisenruskean vasikan selässä takaperin pidellen elukan häntää kädessään. 

Mutta nyt valmistauduttiin Kirkonmäen laidalla teilaukseen ja polttamaan  tämä musta saasta. Nillaa oli pitikin aikaa jo kuljetettu käräjiltä toisille, tutkittu ja kidutettukin. Yritetty pusertaa hänestä  ulos tunnustusta. Näin oli  päästy hänen pimeän henkensä perille ja tavoitettu paholainen hänessä. Nilla oli nyt Kirkonmäellä kytkettynä rautoihin. 

Ihmiset seisoivat tapahtumapaikalla rukoillen Nillan puolesta, mutta sielunvihollinen ei jättänyt piiskapaalussa raippomishetkellä seisovaa saalistaan.

Kokkolan korkea raati joutui siis uudelleen tarttumaan asiaan. Tällä kertaa raati tuomitsi Nillan Ruotsin ja Jumalan lain mukaan teilattavaksi ja poltettavaksi erinäisten asiainhaarojen  vuoksi. 

Ihmismassat kuhisivat Kirkonmäen mestauspaikalla. Uusimmat tulokkaat tunkivat takarivistä kyynärpäillään tyrkkien kohti eturiviä nähdäkseen kaiken. Mutta eturivin katsojat pitivät paikoistaan kiinni ja työnsivät tungeksijoita  käsirysyssä takaisin haukkumasanojen kera. 

Moni oli matkaan lähtenyt kesken arkisten kiireidensä ja useat olivat työtamineissaan, naisilla oli käsissään arkisesti sukkapuikkoja ja hameenhelmoissaan pienokaisia. 


Öjan saaristosta paikalle oli tullut auringonpaahtama hyljekyttä. Hänen tiedettiin kesäisinkin kävelevän pitkissä merimiessaappaissa sönköttäen  riikin kieltä oudolla murteella. Kälviän ja Lohtajan suunnilta saapuneet puhuivat taas  omaa kieltään ja laivojen seasta tulleet solkkasivat oudonkuuloista ruotsia, jossa vilisi runsaasti saksalaisia sanoja. 

Ihmismassa puhua sönkötti. Jokaisella oli näkemys asiaan. Pikipruukin mustasormiset tervankeittäjäkisällit olivat ryhmittäytyneet  taskumattejaan kallistellen, naukkuja ottaen  ja samalla naljaillen suuren kiven päälle.

-Katsotaanpa, miten siveänä se tämä neito sipsuttaa alttarille, veisti heistä muuan. 
-Varmaankin hän kainostelee poveaan, toinen jatkoi. 
-Suotta häpeilee, kun pääsee vihille. 
-Ja mestari Hakkarainen vihkii.
-Se vihkii...Heh-heh!

Tällä hetkellä keskeinen henkilö oli pikipruukkilaistenkin viittaama mestari Hakkarainen. Hän oli saapunut jokusia päiviä aiemmin jo valmistamaan  roviota ja mestauspaalua. Hieman syvemmällä seisoi havumaja, joka oli tarkoitettu pyövelille apulaisineen. 

Ihmiset ottivat kantaa kovasti ja vertasivat aiempiin kokemuksiin tämänpäiväistä. Joku ylvästeli nähneensä aiemmin jossain suuremman rovion, toinen pelkästään punertavista kelohongista kyhätyn ja kolmas vain koivuntuohisytykkeistä tehdyn. 

Eräs lähiseudun asukki tiesi kertoa, että tämänkertainen roihu aikaansaataisiin vanhasta ladosta. Tarharannan suunnalta kertoi miesten sen siihen vetäneen. Ihmisiä jopa epäilytti - palaisiko lato. Mistä sen tiesi, jos pirulla oli siinäkin sormensa pelissä!  Joku epäili hirsiä jo etukäteen öljytyn ja rasvatun ja kuormallisen risujakin varuiksi siksi  paikalle vetäneen. 
 

Jotkut ihmiset väittelivät kiivaasti, saisiko riivaaja omansa, kun se palaa roviossa. Kookas hattumaakari Anders selitti touhukkaasti;

-Mitä tyhjässä voi olla ottamista, ei mitään. Kun lieska nuolee ja tuhka jää, niin  ei ole helvetin herralla siinä enää mitään perittävää. 
-Mutta jospa se kouraisee tuhkaa ja tekee siitä uuden ihmisen. 
-Äläs! Katsotaanpa tarkasti näkyykö tulen  seassa omaansa kärkkymässä. 
-Sitähän tänne on tultu peräämään. 
-Piru on ahnas ja saita, omansa se ottaa vaikka valkeasta.
 
Vaikka kyseessä oli mestaustapahtuma, oli tunnelma jotensakin  jopa huvittunut ja sitä vahvisti pienet jännityksen tueksi siemaistut naukut. 

-Kun ei jo etukäteen kiskoisi sielua irti.
-Konstinsa sillä on, veijarilla. Muistatteko, miten se piilotti raudat vanginvartijalta, jottei piiskauksen  jälkeen saatu Nillalle kihloja jäseniin. 
-Joo, kruunun laskuun sille rauta ostettiin  ja erikseen sai seppä  takoa kahleet. 
-Niin siinä kävi...Saa nähdä, mitä kujeita se nyt teettää. 
-Hei, katsokaa! Eikös tuolta jo saavukin Nilla!

Ihmisten kohahduksen saattoi melkein kuulla. Kaikkien katseet kääntyivät tien suuntaan, josta Nilla lähestyi. Nousipa osa jopa toisten olkapäille nähdäkseen paremmin. 

Kaksi pertuskamiestä lähestyi kuljettaen keskellään valkeaan paitaan puettua kumaraista naishahmoa. Pertuskalla tarkoitettiin kirvestä. Sana on ollut käytössä aina Karjalankannakselta Tornionjoelle saakka. 
Naisen perässä astelivat nimismies, lautakunta sekä kirkkoraadin jäsenet mustiin pukeutuneina. 

Nilla kulki kumarassa laahustaen ja jalkojaan raskaan näköisesti nostellen. Vieressä kävelevät sotamiehet joutuivat auttamaan häntä käsipuolesta. Nillan voimat tuntuivat jo ehtyneen. Etenkin Kirkonmäen nousu tuntui verottavan voimia. 

Jos Nillaa pitäisi kuvailla, hän  näytti ehkä jo parhaat päivänsä nähneeltä, kärsineeltä, puutteen kalvamalta ja ryppynaamaiselta akalta. Nillan kohottaessa muutamaan otteeseen päätään,  vilahti vauhkan näköinen silmäpari syvältä silmäkuopistaan. 

Vaikka Kirkonmäen seutu olikin kuivaa, toi tuuli mukanaan läheisiltä luhdilta eli tulvavaikutteisilta soilta läheltä vesistöjä, tuulepyörteitä jotka pyörittivät Nillan jo ennestään sotkuista hiuspehkoa. 

Nilla oli  jo päätepisteessään lähellä mestauslavaa lähes kasaan lyhistyneenä ja välinpitämättömän oloisena loppuaan odottaen. Nimismiehen lukiessa oikeuden tuomiota kovalla äänellä, lautakunta asettui vähitellen paikoilleen.  

Ihmiset rynnivät väenpaljouden seasta nähdäkseen enemmän. Mutta vain lähimpänä olijat saattoivat nähdä risahameisen, rähjäisen oloisen akan vaipuneena sotamiesten väliin. 

Mestari Hakkarainen seisoskeli jo odottaen mestauslavalla leveä piilu kädessään, korotti pappi äänensä ja sanoi tuomitulle;

-Herra Jumala olkoon sielullesi armollinen ja karkottakoon perkeleen luotasi. Puhdistakoon Kristuksen veri sinut!...Aamen.

Nilla kohottautui vielä viimeisillä voimillaan kohti pappia ja katsahti häneen. Pappi vetäytyi syrjemmälle ja nimismies antoi merkin. Sotamiehet tarttuivat noitana pitämäänsä akkaan vetäen hänet mestauspölkyn ääreen. 

Toimitus itsessään oli nopea. Mestari Hakkaraisen terävä piilukirves heilahti ainoastaan kerran. Pää vieri maahan. Teilaaja tarttui veriseen tukkaan ja nosti pään kaikkien näkyville samalla tiedustellen; 

-Tapahtuiko mestaus sääntöjen mukaan?

Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Kukaan väkijoukosta ei inahtanutkaan. Mielipuoli olisi sellainen ollut, joka tuolla hetkellä olisi tohtinut suutansa raottakaan. Parempi oli olla vaiti. 


Niin nostettiin ruumis roviolle monesta paikasta samanaikaisesti sytyttäen. Liekit nousivat voimakkaasti korkeuksiin sankan savu kieriessä alas mäenrinnettä. Ihmismassa tuijotti roviota, tarkkasivat sielunvihollista valkean seasta. 

Ehkä kokivat jopa pienoista pettymystä, kun sarvipää rumilus, piru, ei lennellytkään tulenlieskojen seassa, ei ottanut teilattua ruumista syliinsä ja lentänyt raato mukanaan ihmissilmien todistaessa asiaa. 

Kuivat puut paloivat sytykkeidensä kera vahvasti. Pian oli jäljellä vain  savuava ja kytevä hiillos, johon sekoittui Nillan tuhka. Ja niin katosi kaikki maallinen hänestä. 

Tapahtuneen ollessa jo ohi ja ihmisten poistuttua vaitonaisina ja pelkoa tuntien paikalta, jäi mäenrinteeseen kaksi miestä eväitään syömään. Toinen miehistä haukkasi palan lihaa virkkoen;

-Taisi olla suurikin velho tämä poltettu?
-No, enpä häntä tiedä, mutta niin ne herrat sen värteerasivat, vastasi toinen. 
-Paljonhan sitä on tutkittu ja jo ennenkin rangaistu...vanha Kyöpelin kävijä se oli. Viimeksi oli lentänyt Sokojan Jaakopin vasikalla, jonka oli ensin  voidellut noitarasvalla. Vastapäivään oli lentänyt paholaisten pitoihin ja ryhtynyt pirulle vaimoksi. Käräjissä oli  sanonut tämän puolen naisia olleen paljon mustassa messussa silloin, kun Kyöpeli oli Kruunupyyn hospitaalin vieressä... 

Kyöpelillähän tarkoitettiin aavetta, haamua tai henkiolentoa. Tätä sanaa on käytetty jo Matteuksen evankeliumissa. 

-Sanoitko Kruunupyyn hospitaalin vieressä! mies huudahti. 
-Joo! Paholainen laittaa Hornansa milloin minnekin, väliin tuonne, väliin tänne. 

Horna tarkoitti siis sanana helvettiä. 

Tämä oli todella kiinnostava tarina. En tiedä, onko siinä paljon perimätietona säilynyttä, vai kuinka paljon Antero Tanninen on pistänyt siihen fiktiota mukaan. Joka tapauksessa oli tosi kiinnostavaa, kuinka paljon vielä nykyään arkikielessä käytettyjä sanoja teksti vilisi. Me vain emme enää tajua niiden alkuperää ja sanat ovat kokeneet noista päivistä jo melkoisen inflaation!


Faktaa on kuitenkin todistetusti ainakin se, että Nilla Margareta Pröttö mestattiin kirkonmäellä 1679. 

LÄHTEET; 

Musta messu. Perkeleen temppeli Suomen satanistinen seurakunta. [https://perkeleentemppeli.com/mustamessu/] Luettu 24.09.2023.

Tanninen, Antero. Abi male spiritus - poistu pois, paha henki! Keski-Pohjanmaan vartio; Keski-Pohjanmaan suojeluskuntien äänenkannattaja. 1.4.1935. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1016858?term=mestausta&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&page=14] Luettu 24.9.2023. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Kaarlelan kirkon entisöintiä

Kirkkohistoriafriikkinä oli pakko lähteä katsastamaan, mitä Kaarlelan kirkon ympärillä tapahtuu. Kirkkorakennus on suojattu  työmaa-aidoin, joten tällaisella asiattomalla ei itse pihaan ollut asiaa. Vähän kauempaa tyydyin katsomaan. 

Muistinkin sitten lukeneeni jostain alkuvuodesta, että kirkon julkisivua korjaillaan, mutta itse kirkko pysyy käyttökuntoisena tulevana kesänäkin. Kirkkoahan kunnostettiin sisäpuolelta parisen vuotta sitten.




Julkisivuremontti tullee maksamaan arviolta noin 450000 euroa. Hankkeen toteutuksessa sekä suunnittelussa on mukana sekä Kirkkohallitus että  Museovirasto. Alkujaan remontti oli suunniteltu toteutettavaksi jo vuosi aiemmin. 

Remontin yhteydessä myös kellotapulin puupariovia ja portteja kunnostetaan, Kellonsoittoautomatiikkaakin uusitaan. 

Arvokkaana ja vanhana historiakohteena kirkko on rauhoitettu  muinaismuistolailla ja suojeltu kirkkolailla, joten remonttikin on suunniteltava ja toteutettava huolella. 


Kaarlelan kirkon vanhimmat osat on rakennettu 1460-luvulla ja uudemmatkin 1500-luvun alkupuolella. Etenkin kirkontorni on päässyt rapistumaan heikkoon kuntoon. Edellisen kerran sitä on korjattu 1950-luvulla.  Vanhimmat nykyisistä rappauksista lienee 1700-luvulta. 

Jotenkin tuntee itsensä todella pieneksi, kun katsoo rappauksen alta näkyviä kivi- ja tiiliseiniä. Mikä mieletön työ kirkon pystytyksessä sen aikaisilla laitteilla onkaan ollut!

Tulevan kesän aikana huonokuntoisimmat osat irrotetaan ja rapataan uudelleen. Nyt koko torniosa oli ilman rappausta. Työ on tarkkaa ja kelvollisina säilyneisiin osiin ei kajota. 


Kiviä on pelkästään torniosassa mieletön määrä. Seassa on myös punatiiltä. Mielenkiintoista! Olen kirjuutellut useampia päivityksiä tästä kirkosta, se on yksi lempiaiheistani ja paljastanpa, että osaa kirjoituksista en ole kyennyt edes julkaisemaan. Pari sellaista on takataskussa, jotka kirjoitin jo vuosia sitten. Koen ne niin läheisiksi , etten halua opainaa julkaise-nappia- julkaisen joskus, ehkä...

Mutta vielä tornin rakentamisesta...Tornia rakennettiin neljä vuotta. Sitten kaarlelalaiset anoivat työlleen keskeytymistä. Lopullisesti torni valmistui 1803. Seurakuntalaisethan ovat kivet rahdanneet paikalle. Kuulemma mitä suuremman kiven toi, sitä suuremman synnin sai anteeksi. 




Jonkin verran näytetään rempanneen tornin viereisiä kattorakenteitakin. 



Täytyy palailla tähän remonttiin, kun se etenee!

LÄHTEET:  Yle uutiset. Kaarlelan kirkon ulkoseinien  korjaus maksaa odotettua enemmän. [https://yle.fi/uutiset/3-12215176] Luettu 1.5.2022. 

Yle.fi. Kaarlelan kivikirkon rapistunut  rappaus korjataan tulevana kesänä - rakennus maalataan jopa viiteen kertaan.[https://yle.fi/uutiset/3-12392388] Luettu 1.5.2022. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Oltermannisauva



Tänään vähän perinnetietoa. Oletteko kuulleet oltermannisauvasta? 

Aidon oltermannisauvan voi bongata vaikkapa Kaarlelan kotiseutumuseosta. Yllä oleva oltermannisauva on lähtöisin Linnusperän kylästä 1800-luvulla. Tuollainen sauva annettiin aikaisemmin kylän oltermannille eli kylänvanhimmalle, ruotsiksi byålderman. Oltermanni oli epävirallinen arvonimi kylän vanhimmalle elossa olevalle miehelle. Oltermannilla oli oikeus pitää sauvaa hallussaan ja sauva laitettiin kiertämään, kun kyläkokouksia kutsuttiin koolle. 

Oltermannilaitos syntyi Suomessa 1742, jolloin valtiovalta sääti kylänjärjestysohjeen. Laajimmin oltermannilaitos toimi Etelä- ja Keskipohjanmaalla. Oltermannisauvoja on ollut erityisesti käytössä entisen Vaasan läänin pohjalaispitäjissä. 

Oltermannisauva kiersi talosta taloon tietyssä järjestyksessä. Kun sauva saapui taloon, oli talonväen velvollisuutena kuljettaa sauva ja sen mukana ollut tiedonanto seuraavaan taloon. Kun kirjoitustaito yleistyi, tapasi oltermanni kiinnittää sauvaan paperilapun, josta ilmeni kulloinenkin kokoustamisen aihe - esimerkiksi tieto palotarkastuksesta tai kokous niittyjen hoidosta.

Yleensä oltermannisauvaan kaiverrettiin kylän talojen puumerkit sekä vuosiluku. Sauvan pituus oli yleensä metrin molemmin puolin. Joissakin sauvoissa pituuden määreenä on käytetty laillisen  aidan korkeutta, jonka mukaan  aita oli helppo rakentaa oikean korkuiseksi. 

Omassa kylässänikin on tällainen oltermannisauva kuulemma ollut, mutta valitettavasti se kuuluu kadonneen. Vähän sellainen esine, että jos ei tiedä mikä se on, niin helposti vaara joutua vaikka polttopuuksi:/


LÄHTEET: Wikipedia. Oltermanni. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Oltermanni] Luettu 24.3.2019. 

Wikipedia. Oltermannisauva. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Oltermanninsauva] Luettu 24.3.2019. 

lauantai 3. joulukuuta 2016

Kirkonmäen kivipaadet maankohoamisen merkkeinä


En tiedä milloin Saarimärentien alkupäähän Kaarlelan kirkon läheisyyteen on ilmestyneet nämä kuvissa olevat kivipaadet. Itse bongasin ne syyskuussa 2016.


Pysäytin auton ja lähdin oitis tutkimaan, mitä kivillä oli kerrottavanaan. Kiviä oli tien vierustassa pienin välimatkoin useampi. Tarkempi tutkiskelu ositti, että jokaisessa kivessä oli luku eri vuosisadalta. Vähän aikaa piti ihmetellä, mutta sitten oivalsin, että lukujen täytyy liittyä maankohoamiseen!

Ja en kai ollutkaan niin väärässä, sillä hetkisen kuluttua löysin tienposkesta myös KH Renlundin museon  opastintaulun,  jossa kerrottiin enemmän maankohoamisesta.

Jääkauden jälkeen käynnistynyt maankohoaminen  ja rannansiirtyminen on vaikuttanut ja muokannut todella paljon Kaarlelan kirkon lähialuetta. 1700-luvulla ilmiöstä käytettiin nimitystä vedenväheneminen.

Maankohoamisen vuoksi satama-aluetta on ollut pakko siirtää kauemmas ja kauemmas Kaarlelan kirkosta vuosisatojen mukana. Lopullinen siirto tehtiin vuonna 1882, kun loputkin toiminnot siirrettiin Vanhansatamanlahdelta Ykspihlajaan.

Näihin kuvissa näkyviin kivipaasiin on merkitty veden pinnan korkeus eri vuosisatoina. Vuosilukuina on käytetty Kokkolan kaupungille merkittäviä vuosia.

Vuosi 1511...Kaarlelan kirkko irtautui tuona vuonna omaksi seurakunnakseen.


Vuonna 1620... Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf  allekirjoitti 7.9.1620 Kokkolan kaupungin perustamisasiakirjan. Kuninkaan kaupungille antamissa erioikeuksissa säädettiin, että kaupungin asukkaiden tuli nauttia ja käyttää Ruotsin kaupunkilaxia, valita raatimiehet ja pormestarit sekä harjoittaa kauppajärjestyksen mukaista kauppaa.

Kokkolan kaupunki sai ns. maakaupunkioikeudet, jonka mukaisesti sai käydä kauppaa ainoastaan Turussa ja Tukholmassa.

                                

Vuonna 1765...alkoi aktiivinen ulkomaankauppa Kokkolassa. Tällöin Kokkola, Vaasa, Pori, Härnösand ja Oulu saivat ns. tapulikaupunkioikeudet, eli oikeuden käydä suoraa kauppaa ulkomailla. 1600-luvulla Turun ulkomaankauppaoikeuksia vähennettiin ja Pohjanmaalta käytiinkin paljon tervakauppaa Tukholmaan. Rannikon kauppiaat pitivät Tukholman tullin yksinoikeutta vääryytenä ja veivät asiaa myös valtiopäiville. Tervalla oli tärkeä osuus Kokkona vientituotteena ja Kokkola oli yksi suurimpia tervantuottajia Pohjanlahdella.

Pohjanmaan kauppiaiden puoltajaksi ryhtyi Chydenius, joka oli valtiopäivillä pohjalaisten  kappalaisten edustaja.




Vuonna 1854...Kokkolassa käytiin Halkokarin kahakka. 7.6.1854 englantilaisten kaksi alusta saapui Trullevin edustalle. Niistä laskettiin vesille yhteensä yhdeksän pienempää venettä, barkassia. Englantilaiset ilmoittivat, että heidän tehtävänään oli tuhota kaikki sotakieltotavara, kuten terva, piki, laudat ja laivat. Tähän ei tietenkään voitu suostua englantilaisten ehdottoman vapaaehtoisen luovuttamisen kautta. Niinpä saatiin aikaan kahakka, jonka kokkolalaiset lopulta onnekkaasti voittivat ja saivat vielä sotasaaliiksi barkassinkin, joka on yhä Kokkolassa nähtävillä!



Tässä alla olevassa  kuvassa näkyy hieno kivipaasien rivistö kohti  Kaarlelan kirkonmäkeä.



Syksyisenä, aurinkoisena iltapäivänä Kaarlelan kirkonmäki on kaunis! On äärettömän outoa kuvitella, että aikaisempina vuosisatoina  aivan lähistöllä on ollut meri. ja tämä kirkon alue on ollut saari. 




Infon maankohoamisesta olisi pystynyt lukemaan myös  qr-koodin kautta.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Kaarlelan kirkon pihan muistomerkki


Joskus käy niin, että kun ei etsi mitään, löytää...

Tätä muistomerkkiä en tiennyt etsiä. Itse asiassa harhauduin paikalle aivan sattumalta päätettyäni oikaista Kaarlelan kirkon viereisen nurmialueen poikki.Muistomerkki kätkeytyy hanhikkipensaiden katveeseen. Tekstistä on vaikeaa aurinkoisella ilmalla saada selvää.


Itse asiassa tekstiä oli mahdoton lukea. Näppäilin kuitenkin kuvia ja päätin palata paikalle myöhemmin tarkistamaan löydökseni.


Kun saavun paria viikkoa myöhemmin  uudestaan paikalle, teksti on aivan selkeää.

"Tällä paikalla oli suomalainen kirkko vuodesta 1649 Ison vihan aikaan asti.
På denna plats stod den finskakyrkan från 1649 till Stora ofreden.
Kaarlelan seurakunnat,
Karleby församlingar 1975."

Niin,  Isoviha oli  ajankohta Napuen taistelun jälkeen, vuosina 1713-1721.


En oikein osaa suhteuttaa tätä muistokiven sanomaa. Kaarlelan  nykyisen kirkon vanhimmat osat ovat peräisin 1460-luvulta.

Tiedetään myös, että paikalla on jo 1300-luvulla ollut jonkinlainen puukirkko. Siitä ei kuitenkaan tiedetä mainintaa enempää. Vanhinta asutusta lähistöllä on ollut jo 1200-luvulla. Sitä ennen paikalla lienee ollut merta...

Onko osa nykyistä kirkkoa ollut tässä muistokiven kohdalla ja purettu vai onko paikalla ollut kaksi kirkkoa? Nyt tarvitsisi tähän jonkun viisaamman tietoja...




Tässä alla olevassa kuvassa näkyy muistokivi pensasrykelmän keskellä. Pihlajat kehystävät marjoineen syyskuisena päivänä kauniisti.  Taustalla näkyy Kaarlelan keskiaikainen, valkea kivikirkko.