sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Kaarlelan kirkon entisöintiä

Kirkkohistoriafriikkinä oli pakko lähteä katsastamaan, mitä Kaarlelan kirkon ympärillä tapahtuu. Kirkkorakennus on suojattu  työmaa-aidoin, joten tällaisella asiattomalla ei itse pihaan ollut asiaa. Vähän kauempaa tyydyin katsomaan. 

Muistinkin sitten lukeneeni jostain alkuvuodesta, että kirkon julkisivua korjaillaan, mutta itse kirkko pysyy käyttökuntoisena tulevana kesänäkin. Kirkkoahan kunnostettiin sisäpuolelta parisen vuotta sitten.




Julkisivuremontti tullee maksamaan arviolta noin 450000 euroa. Hankkeen toteutuksessa sekä suunnittelussa on mukana sekä Kirkkohallitus että  Museovirasto. Alkujaan remontti oli suunniteltu toteutettavaksi jo vuosi aiemmin. 

Remontin yhteydessä myös kellotapulin puupariovia ja portteja kunnostetaan, Kellonsoittoautomatiikkaakin uusitaan. 

Arvokkaana ja vanhana historiakohteena kirkko on rauhoitettu  muinaismuistolailla ja suojeltu kirkkolailla, joten remonttikin on suunniteltava ja toteutettava huolella. 


Kaarlelan kirkon vanhimmat osat on rakennettu 1460-luvulla ja uudemmatkin 1500-luvun alkupuolella. Etenkin kirkontorni on päässyt rapistumaan heikkoon kuntoon. Edellisen kerran sitä on korjattu 1950-luvulla.  Vanhimmat nykyisistä rappauksista lienee 1700-luvulta. 

Jotenkin tuntee itsensä todella pieneksi, kun katsoo rappauksen alta näkyviä kivi- ja tiiliseiniä. Mikä mieletön työ kirkon pystytyksessä sen aikaisilla laitteilla onkaan ollut!

Tulevan kesän aikana huonokuntoisimmat osat irrotetaan ja rapataan uudelleen. Nyt koko torniosa oli ilman rappausta. Työ on tarkkaa ja kelvollisina säilyneisiin osiin ei kajota. 


Kiviä on pelkästään torniosassa mieletön määrä. Seassa on myös punatiiltä. Mielenkiintoista! Olen kirjuutellut useampia päivityksiä tästä kirkosta, se on yksi lempiaiheistani ja paljastanpa, että osaa kirjoituksista en ole kyennyt edes julkaisemaan. Pari sellaista on takataskussa, jotka kirjoitin jo vuosia sitten. Koen ne niin läheisiksi , etten halua opainaa julkaise-nappia- julkaisen joskus, ehkä...

Mutta vielä tornin rakentamisesta...Tornia rakennettiin neljä vuotta. Sitten kaarlelalaiset anoivat työlleen keskeytymistä. Lopullisesti torni valmistui 1803. Seurakuntalaisethan ovat kivet rahdanneet paikalle. Kuulemma mitä suuremman kiven toi, sitä suuremman synnin sai anteeksi. 




Jonkin verran näytetään rempanneen tornin viereisiä kattorakenteitakin. 



Täytyy palailla tähän remonttiin, kun se etenee!

LÄHTEET:  Yle uutiset. Kaarlelan kirkon ulkoseinien  korjaus maksaa odotettua enemmän. [https://yle.fi/uutiset/3-12215176] Luettu 1.5.2022. 

Yle.fi. Kaarlelan kivikirkon rapistunut  rappaus korjataan tulevana kesänä - rakennus maalataan jopa viiteen kertaan.[https://yle.fi/uutiset/3-12392388] Luettu 1.5.2022. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti