Kukkiipa koko Kokkola!

Monena vuonna olen ihaillut kaupunkimme kukkaistutuksia, mutta nyt täytyy tänä kesänä todeta, että puutarhapuoli on täydellisen onnistunut ja tehnyt kivoja uudistuksiakin kukkaistutuksiin! Ei voi muuta kuin haltioissaan kierrellä näitä kukkia ympäri kaupunkia. 

Aloitin kierrokseni ihan alkukesästä, kun vasta tulppaanit olivat ylväimmillään. Kukkaistutukset siis todellakin  elävät kalenterin mukaan. 

Tämä alla otettu kuva on näpätty kesäkuun ekalla viikolla. Siinä  näkyy tulppaanien lomassa hyvin, miten kastelujärjestelmä kulkee kuin juna radallaan tuolla kukkien keskellä. Nämä oranssivivahteiset tulppaanikuvat on näpätty Länsipuistosta ihan kesäkuun alussa, kun kasvusto oli vielä suhteellisen harvaa. 

Länsipuistossa kesäkuun lopussa näyttää puolestaan  tältä. Tulppaanit on saaneet väistyä ja nyt on vuorostaan  kiva värikimara. Helteisenä päivänä ihmisiä istuskeli puistossa penkeillä ja vilteillä. 

Itseäni aina ihastuttaa, kun huomaan, että kukkien seassa on hyötykasvejakin. Kuinka kauniisti esimerkiksi persilja - tai metsämansikka -  sopii kukkien kaveriksi!

Länsipuiston suihkulähde kunnostettiin tänä kesänä. Se on saanut vierelleen uudet ruukkuistutukset!

Sitten Hyljepuistoon.:) Sielläkin oli tarjolla  kesän alkajaisiksi  tulppaaneja. 

Nämäkin istutukset olivat  vielä tuolloin  harvoja, mutta silti kauniita. Puutarhapuoli muuten näkee kovasti vaivaa kukkien kauneuden eteen. Viikolla luin lehdestä, että kuumilla helleilmoilla yhden työntekijän aika menee täydellisesti kukkien kasteluun ja olisi välillä tarvetta toisellekin kastelijalle. . Kastelujärjestelmät eivät sinällään riitä. 

Pari viikkoa myöhemmin Hyljepuistossa näytti tällaiselta. 

Raatihuoneen edustan tulppaani-istutukset olivat aivan huippuja, kun olivat kukkeimmillaan. . Kun olin kuvailemassa niitä, entinen oppilaani  osui paikalle ja naureskeli, että ai jaa, oot taas lähtenyt kuvaamaan. Oli kiva keskusteluhetki ja ihailimme 13-vuotiaan pojan kanssa kukkia yhdessä. Hänkin totesi, että ovat todella kauniita!

Aivan ihana tuo oranssi  tulppaani, joka tuo värimaailmaltaan  hetimmiten mieleen Kokkolan juhlavuoden logot!

Entäpä sitten vasta  remontissa ollut kaupungintalo? Tähän rakennuksen edustaan  tykästyin myös. Kukkaistutus tukee  tosi hyvin tuon kaupungintalon muotoja ja nimikyltti istutusten seassa tuo kivan mielleyhtymän  virallisuuteen ja asiointiin. Kukat antavat kivan säväyksen kulkijalle. 

Kaupungintalon julkisivun ovien edustoilla on nämä Kokkolalle perinteisemmät istutusruukut, joissa kukkia on kerroksittain. Eri vuosina ja eri paikoissa eri värisävyjä. 

Ja rakennuksen takaosan sisäänkäynnisssä on myös nämä tervatynnyriastioissa olevat istutukset. 

Suntin varressa Baltijapatsaan luona on tänä kesänä vesipuron vierelle nousseet ihanat kukkaset.

Tämä on kiva kokonaisuus katsella alempaa kävelykujalta.  Ja itse patsaskin onveistoksellisen  kaunis ja sopii keltaisen Snellmankodin eteen hyvin. ...

                                       

Tällaisia  alla olevia kukkalaatikoita löytyy  kauppatorilta esiintymislavan luota. 

Itse torilla on näitä useamman vuoden kaupunkikuvassa jo näkyneitä tervatynnyri-istutuksia.

Suntin varrella kävin kuvaamassa Freija- patsasta ensimmäisen kerran jo koulujen päättäjäispäivänä. Ihastuin näihin Freijan hameenhelmoiksi sopiviin tulppaani-istutuksiin silloin  kovasti. 

Olen käynyt paikalla kesällä  itse asiassa kolme kertaa kuvaamassa. Paljon parjatun Suntin rantamaisemasta on mielestäni kehkeytynyt ihastuttava olohuone meille kaupungilla kulkijoille. 

Tällä viimeisimmällä kerralla Freijan luokse tullessani lähistöllä ei näyttänyt olevan ketään, joten ajattelin kuvata Freijan oransseja tulppaaneja vähän lähempää sen edustalta. Kapusin patsaan edessä olevat kiviportaat ylös ja näin kukkien lomassa jonkin tumman möykyn. Ensin luulin sitä kuolleeksi linnunraadoksi...

Tarkempi töllistely osoitti, että suloinen naakka oli etsinyt  itselleen vilpoisan ja rauhallisen lepopaikan +30-asteisessa säässä!  Siellä se makoili kukkavarsien seassa  vatsallaan ja siivet levällään. Ehkä silläkin oli kesäloma alkanut? Ei huomannut minua, metrin päässä pällistelevää ennen kuin näppäsin siitä kuvan. 

Sitten Naakkapuistoon eli Chydeniuksenpuistoon.  Joka kerta, kun tulen tänne, muistan tarinan siitä, kuinka lampaat söivät Chydeniuksen Ruotsista saakka tuodut  juhlavaatteet pyykkinarulta:) Olisipa ihanaa tehdä jokin tilataideteos tänne puistoon, jossa riippuisi 1800-luvun alusvaatteita sun muita narulla. :))) Vaatisi kyllä ehkä infokyltin seurakseen...Mamsellin pitsipöksyt voisi olla humoristinen ja pikantti yksityiskohta keskustan puistossa.:))

Nämä sipulikukat nousevat puistossa  kukkapenkistä ylväinä korkeuksiin ja ovat näyttävä ja kiva kokonaisuus jo yksistään erikoisen värinsä puolesta.

Myös Kaija Kontulan valoveistosten luona Tehtaankadulla  on näitä liloja kukkasia. Kontulan  veistoksia on muuten tullut kesän aikana kukkaistutusten sekaan kaksi uutta ja yhtä vielä odotellaan valmistuvaksi tänä vuonna. 

 Samalla seudulla, Isonkadun varrella on useita tervatynnyrilaatikkoja. Niitä tutkiskelin ihastuksissani ihan lähietäisyydeltä. Kukat oli saaneet kavereikseen ruukkujen keskiosaan korkeimmiksi kasveiksi vaahteran, koivun ja viinimarjan taimia. Etenkin tuo jälkimmäisin ihastutti minua valtaisasti omaperäisyydellään ja tuskin maltan odottaa, että marjapuska antaa varsilleen marjoja!

Vaan jos johonkin erityisesti ihastuin, niin upouusiin, oransseihin ja massiivisen isoihin kukkaruukkuihin kävelykadulla ja kirjaston edustassa! Ruukkujen väritys on ihana ja taas tulee mielikuva Kokkolan juhlavuoden värimaailmasta. Samaten tässä on jotain ihanan retroa - oman lapsuuskotini vinttikamarissa oli samaa kirkasta  oranssia seinämaalissa, kun olin pikkutyttö.

Ihastuin myös tähän paikkaan, missä ruukut on tuotu kirjaston sisäpihalle kadun varteen.  Miksi muuten tässä kirjaston tasanteella ei järjestetä pieniä konsertteja, katusoittoja, näytelmiä, lausuntaa ym? Se on kuin oma maailmansa...

Taustalla olevat kirjaston ikkunat tuovat valokuvatessa ihan oman, spesifin ilmeensä, kun  kadun vastakkaisen puolen rakennukset peilautuvat niihin.

Ja myös kävelykadulle on  löytynyt näitä isoja ruukkuja. On muuten kiva, että liikkeiden terassit on  istutettu tässä  keskelle kävelykatua. Kahvittelijat saavat samalla nauttia kukkaistutuksista.

Tämä Tehtaankadun ja Isonkadun risteyskohdan opaskyltti ja sen alla oleva kukkkaruukku on kiva yksistyiskohta ja edustava  suunnannäyttäjä. Tähän ruukun juurelle olisi kiva sopia vaikka treffit jonkun kanssa! Mainio maamerkki!

Innostun aina visioimaan näitä juttuja kirjoittaessani. Olisipa ihanaa, jos joku viitsisi tehdä esimerkiksi karttapohjan, jossa olisi merkitty näitä ihania ja näyttäviä istutuksia. Karttoja voisi olla tarjolla Kokkolan matkailussa, hotelleissa ja kauppojen edustoilla. Näitä voisi sitten niin turisti kuin paikkakuntalainenkin käydä iltakävellyllä kiertämässä merkityn reitin matkassa! Silloin koko kukkaistutusten kokonaisuus avautuisi paremmin ja samalla olisi kiva reitti kaupunkikeskustaan. Ja kukkien kiertely, jos mikä, luo kesäistä tunnelmaa ja hyvää mieltä ja antaa myös kaupunkikuvastamme miellyttävän vaikutelman!

Ps. Olipa muuten ihana viimeksi Kokkolan kukista kirjoittaessani - ensimmäiset kommentit tulivat Amerikasta, jossa kukkiamme kovasti  ihailtiin.:)))

                                                     Kukkiva Kokkola, jess!

Puujalka-Anna noitussyytöksissä

Tämän kertainen tapahtuma vie köyhän ihmisen noitussyytöksiin. Entiset ajat olivat kovia - etenkin silloin, kun kato vei sadon.  1600- luvun loppupuolella oli useita huonoja satovuosia, mikä  ajoi ihmisiä kerjuulle. Jos ihmisellä oli tämän lisäksi sairauksia tai muuta  vastoinkäymistä kontollaan, asiat ja ongelmat usein moninkertaistuivat. Ja kerran noidaksi oletettu sai kantaa yleensä loppuun asti tätä kyseenalaista mainettaan. Joskus siitä saattoi jopa olla hyötyä, koska kerjätessä ihmisten pelko saattoi mahdollistaa jopa isomman kerjuusaaliin saamisen - mikäli säilytti tuomiolla henkensä...

Kälviän Kumpulan talosta lähtöisin  ollut Anna Erkintytär Kumpulalla oli lisänimenä "träfot" eli häntä sanottiin Puujalka-Annaksi ja nimensä perusteella Annalla lienee siis ollut puujalka, mikä tietysti tuon ajan yhteiskunnassa on ollut melkoinen rasite ja työrajoite.

Anna eli kerjäläiseukon elämää. 1600-luku oli hyvin taikauskoista ja niinpä erityisesti kerjäläisillä oli iso uhka joutua syytetyksi noituudesta. Noituus oli ihmisten mielissä pelottavaa.  Jos talossa sattui käymään kerjäläinen, joka sadatteli tiuskien ja äristen mielestään liian vähäistä palkkiota tai huonoa kohtelua, ja sitten kävikin niin, että pian tämän jälkeen taloa kohtasi onnettomuus,  oli syy helppo kääntää noidan syyksi, joka juuri oli käväissyt talossa. 

Anna joutui Kokkolan, Kälviän ja Kruunupyyn käräjille 3.-4.9. 1688. Kirkkoherra Ericus Johannis Essevius  oli  esittänyt kirkkoneuvostossa peräti kuusikohtaisen syyteluettelon Annan tekosista edellisvuoden joulun alla. Syytelistasta löytyi maininta siitä, että Anna  hankki takaisin kadonneita tavaroita, hämäsi oikeutta oikeudenkäynnin välttääkseen, kirjoitti suolaan, kuvaili varkaan hahmoa ja  luonnetta, paransi sairaita sekä kiersi ympäriinsä. Lautakunnalla ei ollut muutta tietoa Annan tekosista, kuin että hän kiertää ympäriinsä kerjäten. 

Anna kielsi häntä vastaan nimetyt syytteet Jumalan nimeen vedoten ja väitti kademielisten ihmisten vain keksivän tällaisia syitä. Mutta kun asioita ryhdyttiin kunnolla kaivelemaan, kävi ilmi, että Anna oli kertonut neljätoista vuotta aikaisemmin Saaralle, joka oli porvarin vaimo,  että hänen miehensä oli noiduttu tekemään huorin, mutta että Anna pystyisi auttamaan asiassa, jos Saara antaisi sitten palkkioksi Annalle ylijääneen palttinan hyvästä teosta.  Anna oli loihtinut Saaran miehen tekosia antamalla Saaralle suolaa. Kun Saara pesisi sillä  miehensä kahtena torstaina saunassa. Näin saataisiin miehestä noituuden voima pois. 

Mutta Saaraa asia ei ollutkaan kiinnostanut ja hän oli heittänyt saadut suolat Annan perään  ja   ajanut Annan pois, kun tämä tuli palttinaa hakemaan. Käräjilla Anna myönteli että näin oli tapahtunut, mutta perusteli menettelyään suurella köyhyydellä ja totesi, ettei osannut taikoa. Asiasta ei päästy varmuuteen, vaan käsittelyä siirrettiin 2.-4.1.1690 talvikäräjille, jolloin silloinkaan kukaan ei tiennyt asiasta mitään sanoa. Todettiin, että Anna itse myönsi rahvaan  keskuudessa kiertäneensä ja oli luvannut tällöin tehdä kaikenlaista parannusta ja hyvää. 

Lautakunta päätyi tuomitsemaan Annan 40 markan sakkoihin ja kirkkorangaistukseen. Perusteluina oli petos, valheellisuus, narraaminen, kiskonta ja valheet. Tuomio annettin maanlain korkeimman syiden kaaren viidennentoista pykälän mukaan: "Jos jocu toiselle myrkyä antaa/Noitus eli/cuinga se pitää tutkittaman." Pykälän mukaan voitiin tuomita 40 markan sakkoon, ellei kukaan ollut kuollut  myrkynantamisesta tai noituudesta huolimatta ja jälkimmäinen perustehan ainakin sopi tähän tapaukseen. 40 markan sakkorangaistus sinällään oli hyvin raskas. 

Tästä tuomiosta huolimatta jo kolmen vuoden päästä Annan asioita käsiteltiin uudelleen syyskäräjillä 4.-5-9. 1693.  Tällä kertaa oli kälviäläinen Matti Erkinpoika syyttämässä Annaa noituudesta, tällä kertaa syyte kohdistui Matin tyttären noitumiseen. Matin tytär oli aikeissa avioitua ja Anna oli puhunut Matin mielestä loukkaavasti hänen tyttärensä avioliittosuunnitelmista. Tilanne oli hieman erikoinen, sillä Matti oli  itse asiassa lyönyt Annaa. Matti oli eräältä lautamieheltä kuullut, ettei sellainen noituus auttaisi mitään, jos lyö niin, että verta tulee! Ja näinhän sitten kävikin - verta tuli sekä suusta että nenästä. Pahoinpitelyn jälkeen Anna oli uhannut tekevänsä Matin kipeäksi ja noitua tämän silmät käyttämällä Uusikaarlepyyn peeveliä tai lapin noitia apunaan. 

Tuohon aikaan oli yleinen uskomus, että uhkaus voitaisiin vaimentaa tehottomaksi lyömällä. Mainitaanhan jo Maunu Éerikinpojann kaupunkilaissa, että haukkumasanan sanoja tai loukkaaja saa sakkoja ja jos sakkoja ei kykene maksamaan, , on lyötävä itseään suulle ja sanottava, että valehtelee.

Anna myönsi käydyt riidat, uhkaillut ja lyönnit tapahtuneiksi, mutta  totesi, ettei ole syyllinen Matin tyttären saamaan sairauteen. Anna kertoi Matin haukkuneen häntä maankiertäjäksi ja noita-akaksi. Näistä syytöksistä oli kuitenkin päästy sovintoon kappalaisen välityksellä. Tuolloinhan kappalaisena oli Kälviällä Johannes Gustavi Örn. 

                                       

Lautakunta totesi, että Annahan oli jo aikaisemmin saanut syytteen loitsujen luvusta ja taikauskosta. Lautakunta myös todisteli, että Anna oli kiukkuinen, ilkeä ja paheellinen henkilö. Lautakunta huomautti Annan itse myöntäneen lyöneensä Mattia ja vaikka noituuden uhka olikin kohdistunut Matin tyttäreeseen "ei se ollut paljoa ohi..."

Oikeudessa todetiin , että tällaisia kärhämiä tapahtui, mutta että toisaalta Matin iskut olivat jopa saattaneet suojella Mattia, olihan Anna saanut jo aikaisemmin asiasta tuomion. Anna tuomittiin itse kahdentenatoista valalle vannomaan, ettei ollut syypää tyttären noirtumiseen. Tästä puhdistusvalastahan olen aikaisemmin kirjoittanut omasta esiäidistäni, veteliläisestä Margareta Håkanintyttärestä  erään tekstin yhteydessä häntä sivuten. 

Annan saama tuomio vahvistettiin tavan mukaan hovioikeudessa 12.12.1694. Anna ei edes lähtenyt yrittämään puhdistusvalaa, sillä hänellä olisi taatusti ollut hyvin vaikeaa saada järjestettyä kahtoista henkilöä syyttömyyttään todentamaan. Jälleen hänet kuitenkin tuomittiin 40 markan sakkoon. 

LÄHTEET: 

Immonen, Perttu. Drengipoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan  suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro Gradu- tutkielma. 2014, 67. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1&isAllowed=y] Luettu 21.6.2020. 

Nenonen, Marko. Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan  maaseudulla vuosina  1620-1700. Suomen historiallinen seura. Historiallisia tutkimuksia 165. 1992, 176-179. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1&isAllowed=y]

Juhannusta järviseuvun murteella:)

Täällä vietellään Kokkolassa keskikesän juhulaa ihan kotosalla. Tulla tupsahti mieleen, että määpäs päivitänki blogini tällä kertaa kotosasti omalla murteella. 

Vanhimmaiseni kysäs eilen ohimenne, että teekkö  sä äiti tänää mitään erikoista. 

-No en, vastasin.

 Ja jou`uin ansaan ja niin  sain lastenammapestin juhannusyöks.:)) No nytt`tom`mulla  sitte jotain erikoista mullaki!

Pihassa ollaan kirmailtu käkkarapään kans peräperää.  Meillä kun on tuo allas pihassa, niin saa ollav`vaan  tarkkana, ettei pienet jalat kipase sinne omin päin. Ees ja taas, on menty, Tuli ihan mieleen sanonta lapsuuven kylästäni, että  "perävilkkaa, ku haapiset kirkkoon. :)"

Sää on kum`morsian,  ihan`non laittoman kaunista. Ja saa ihal`luvan kans ollav`vaan ihan jouten. Moni varmaan pistäs pikkurahansa likoon, että pääsis tämmösestä kesäpäivästä ja  maisemista nauttiin, ihte saa nauttia niistä ihan ilimatteeks. Sitä ei oikeen ees taho  tajuta, kuinka  hyvä täss`son  valosassa suvessa kyläteitä teputella puhtaassa ilimassa, eikä lähimaillakaan näy niin ei  ristin sielua.... 

Ukko pystytti juhannuskoivukki porraspäähän. No`n jotenki vaan pakko aina saaja. Pihassa haisoo nyt koivut ja pihilajat ja syreenikkik`kukkii  ihan kilivan. Yhen lykkäsin varpaav`väliinki, kun`nolin nii joutem`päite.

Pikkupoikaa lykin päiväsellä tuossa kylätiellä. Se sammahti het pois tieheen ja nukkuki kolomisen tuntii yhteen kyytiin. Mä kipasin tiensyrjästä hakoon  koivunoksia, että sain tehä oikeen kunnon vastan. Makkaraaki rillattiin niin ettei jääny yhtääm`mitään tähteeks. Iltasemmalla mä aijon  sitte istuu puusaunan  ylimmällä lauteella ja ihimetellä koivun hyvää haisua noukkani alla, kunnoon taas saanu epelin untem`maille. 

Äskön käväsin uimassa. Oli kyllä nii ihanaa. Koko ruppi oikee riskaantu. Meillä käväs naapurin sakki kans veessä ja tossa istuskeltii  pihassa ratiota kuunnellen. Lippuki  uinahtelee salossa, on ihan tyven tässä pihassa. 

Hyvää jussia kaikille lukijoille tämän Eino Leinon suvelta tuoksuvan runosen myötä.

                                                         "Oi, katsokaa, miten lainehet

                                                         niin kauniisti rantoja kaulaa!

                                                        Oi, kuunnelkaa, miten lintuset

                                                         niin kauniisti lehdossa laulaa!

                                                       Oi, ootteko nähnehet illan kuun

                                                    ja kuullehet kuisketta metsän puun,

                                                         min ylitse valkeat hattarat

                                                            suvitaivaalla vaeltavat?

                                                     Tai ootteko koskaan te painaneet
                                                       pään kesäistä nurmea vastaan,
                                                        kun heinäsirkat on helisseet
                                                         ja raikunut laulu rastaan?
                                                    Sinikellot tokko ne keinuivat,
                                                     lepinkäiset tokko ne leijuivat,
                                                   ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? 
                                                             -Sitä tuoksua unhota et.

                                            

                                                    Ja ootteko mennehet milloinkaan
                                                         te aamulla järven rantaan,
                                                   kun aurinko noussut on aalloistaan
                                                         ja paistanut valkosantaan?
                                                 Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
                                                   sumun keskeltä nousiko seijastuin
                                                  sadun saaret, niemet ne terheniset? -
                                                           Sitä utua unhota et."

                                                  -Eino Leino: Hymyilevä Apollo-

Merellä kesäiltana

Lähdin siipan ja veljensä  mukana kalastusreissulle merelle. Ilta oli kaunis kesäkuinen ja aurinko paistoi surutta. Oli lähes tyyntä.  Heti rannasta venettä vesille saattaessa  meitä tervehti kanadanhanhipariskunta poikueineen. Kahdeksan söpöliiniä ui vanhempiensa vanavedessä. 

Veden pinta  oli kerrassaan upea - vaaleansininen. On aina ihana nähdä meren  äärettömyys, kun saaret loppuvat ja alkaa avomeri. Taivaan sini ja vesi yhtyvät niin, ettei ole varma, missä raja menee. 

Etäällä näkyi kaksi isohkoa  rahtilaivaa. Ne odottelivat ilmeisesti pääsyä Ykspihlajan satamaan. Parin tunnin päästä toinen aluksista  häipyi näkyvistä, mutta toinen asettui koko yöksi paikoilleen vuoroaan odottamaan. En tiedä, mistä kaukaa olivat tulossa. 

Meillä oli mukana neljä isoa verkkopunkkaa. Laskimme verkot paikkoihin, joihin kalastajat yleensä uskovat. Eli jonkinlaisiin matalikkoihin avomerellä. Tässä ollaan Krunnin eli Poroluodonkarin edustalla, taustalla saaressa näkyy kalastusloisto eli lyysi punaisena rakennuksena.

Sää oli suorastaan häkellyttävän kaunis. Meillä ei ollut kiire minnekään, vaikka oli jo myöhä. Välillä ohitse suhahteli lintuja, jotka tulivat jostain ja ajan myötä sitten  taas katosivat jonnekin. 

Verkkojen laskua on kiva katsoa. Aurinko kultaa  verkotkin kuin  kimalteleviksi.

Laskemme hyvällä säällä usein Poroluodonkarien lähistölle verkkoja, ellei joku muu ei ole ennättänyt ensin. Taustalla näkyy Pihlajan tuulimyllyt. Tuntui, että ne olisivat lähellä, tosiasiassa matkaa on paljon...

Kun kaikki verkot oli onnekkaasti saatu vesille, päätimme rantautua Krunniin makkaraa grillaamaan ja odottelemaan, että  kalat uisivat verkkoihin. Emme aikoneet jättää niitä veteen pidemmäksi aikaa, vaan nostaa yötä kohti jo  pois. 

Kun rantauduimme, oli Krunnin satamassa  ainoastaan yksi purjevene. Saaressa oli täysin hiljaista. Krunnissahan on vanhoja kalastajien mökkejä, joissa kesäsin moni vielä viettää aikaa. Krunni on hyvin vanha kastustukikohta, seudulla tiedetään kalastetun  silakoita jo 1550-luvulla. 

Haarapääskynen oli meitä vastassa, kun rantauduimme. 

On useampi vuosi viime käynnistä Krunnissa, joten piti oikein opastaulusta katsoa, missä grillipaikka sijaitsee.

Sitten polkuja pitkin kävelylle halki saaren.Luonto oli ihmeellisen kaunis. Lehtomaiset metsät upeita kuljeskella. Krunnihan kuuluu saariston Natura- alueisiin. 

Krunnissa on perinteenä, että saarelle tullessa pitäisi napata maastosta kivi ja tuoda se tällaiselle kummelille. Sen pitäisi tuoda tuojalleen onnea...

Etäämpänä saaren toisessa päässä häämötti se pieni, suloinen lyysi. 

Saaren vanhimmat pikkumökit ovat nykyään noin satavuotiaita. Ne sijaitsevat saaren satamanpuoleisessa päädyssä. 

Maisema saarella on toisaalla rehevää lehtimetsää ja toisaalla karua, pikkukivistä maastoa.  Liikkuminen saarella on aika vaivatonta. 

Lopulta löytyi laavu. Laavulla oli ihanasti kuivassa puita pilkottuina. Tovin mietimme, mistä saamme sytykkeitä, mutta oivalsimme, että jokuhan oli kerännytkin kaisloja katoksen alle kuivumaan. Ne palavat kuivina hyvin. 

Kiertelin rannan tuntumassa, kun miehet sytyttivät nuotiota. Etäämpää kuului koneiden jylinää. Vedessä uiskenteli isokoskelo. Muutoin ei näkynyt ketään lähistöllä. 

Nuotiopaikka oli ihan luxus. Grillasimme pari pakettia makkaraa ja  ukon veli oli urheasti kantanut meille  olusetkin mukanaan. Kyllä maistui retkimuona!

Makkaranpaiston jälkeen vaeltelimme vielä saarella. 

Käväisimme lyysissä pistämässä vieraskirjaan nimemme. Samana päivänä nimensä kirjoittaneita oli alle kymmenen. 

Poikkesimme myös saaren jatulintarhalla.  Se on mielenkiintoinen muinaisjäänne, joka tuppaa kasvamaan umpeen, kun kukaan ei kiviä enää innokkaasti kiertele. Paikalliset sanovat kivirinkejä nimellä Laiska-Jaakon rinki. 

Oli pian jo keskiyö. Palasimme satamaan ja nousimme takaisin veneeseen. Siipan veli soitti kotiinsa ja pyysi vaimoaan katsomaan nettikamerasta meitä. Naureskeli, että vaimonsa saa katsella, kun minä kompuroin veneeseemme. On tämä nykyaikaa!

Sitten verkkoja kokemaan. Verkonnostokone pörisi omaa elämäänsä. Miehet ohjeistivat minua menemään  veneen toiseen päähän, etten häiriköi heidän kalannostoaan.:) No joo, heiluin ehkä sen verran innokkaasti kameroineni, että näin oli parasta...  

Ihailin veljesten saumatonta yhteistyötä hytistä käsin ja itsekseni naurelin, kun muistelin kalastuskertoja kahdestaan siipan kanssa. Miten se tuntuu aina  jotenkin ei-organisoidulta ja katastrofiherkältä. Veljesten sujuvan yhteistyön jälkeen en enää ihmettele, miksi siippa mieluummin nostaa verkot hänen kanssaan!:))

Pian lokit jo kaartelivat veneen ympärillä. Miehet tapaavat heittää roskakalat takaisin  veteen ja linnut sitten kilvan syöksyvät kalojen kimppuun. Sitä on ihanaa katsella. 

On aivan käsittämätöntä, mistä ne isot lokkiparvet paikalle aina tupsahtavat, kun kalaa löytyy...Tällä kertaa ei ihmeeksemme ollut tiiroja, mutta muutama merimetso havaittiin etäämpänä. 

Puolenyön jälkeen aurinko laski. Oli laittoman kaunista. Linnutkin asettuivat aloilleen. 

Miehet jatkoivat vielä työtä...

Siikoja tuli joitain kymmeniä, ei kovin hyvin verkkojen määrään nähden. Toisaalta roskakaloja oli onneksemme hyvin vähän irroitettavana. 

Ja minä vain tyytyväisenä näpsin kuvia. Veneessä  oleilu on rentouttavaa, kun tietää, ettei voi tehdä mitään muuta kuin olla, eikä pääse pois kesken kaiken...

Aurinko vilkutteli minulle hyvästiksi. Tuntui, että joka hetki pitäisi ikuistaa. Maisema muuttui jatkuvasti. 

Veden pinta loi satumaisia kuvioita, jotka väreilivät ihanasti tyynessä säässä. 

Paras ja kaunein hetki on aina se tovi, kun aurinko tuntuu katoavan ja meri muuttuu valoksi. 

Ja sitten rauhoittuu ja tasaantuu...

Viimein  verkkomerkki lähestyi. Verkonnostourakka oli saatu onnekkaasti päätökseen. Istahdimme kaikki kolme hyttiin ja  veneen moottori pärähti kotiinpaluulle. 

Aallot suorastaan tanssivat kesäyössä. ¨

Kun vene kolahtaa rantalaituriin, voi  hyvillä mielin palata kotiin. Olipa kaunis kalastusretki!