Jatulintarha Krunnissa

Minuun iski lumisateiden keskellä kova kaipuu kesän vihreyteen. Iltojeni iloksi selailin kesäkuvia. Mykistävän kaunista on kesäisin, totesin. 

Mieleen jäi kuitenkin vähän karumpi kuva. Näpsin sen toissakesäisellä veneretkellä Kokkolan Krunniin. Krunni on saari Kokkolan edustalla, jossa  jo 1550-luvulla mainitaan olleen kälviäläisten silakanpyyntipaikkoja. 

Kuvassa on siis niin kutsuttu jatulintarha - mielenkiintoinen kivirakennelma, jollaisia tavataan ympäri, ämpäri Suomen - toki muuallakin - , etenkin rannikkoseuduilla. Kaikkiaan niitä on pitkästi toistasataa löydettynä. 

Tämä jatulintarha on  spiraalinmuotoinen kivilabyrintti, jossa kuljetaan kävellen kivien muodostamaa ympyränmuotoista polkua  kuvion ulkoreunalta sen keskelle.  Se on siis ihmisen aikaansaannos ja rakennettu yleensä niin, että sen käytäviä pitkin mahtuu kävelemään. Yleensä näitä kuvioita on rakennettu kalliopohjalle. Niin Krunnissakin, mutta aikaa myöten aluskasvillisuus on lisääntynyt. Kivet rakennelmassa ovat noin ihmispään kokoisia. 

Jatulintarhojen ikää on haasteellista määrittää, mutta oletettavasti  osa on keskiaikaisempia tai myöhäisempiä, saattaapa osa olla vanhempaakin perua. Kooltaan nämä rakennelmat vaihtelevat, mutta ovat kai keskimäärin kymmenen metrin puolilla molempiin suuntiin. 

Etsin tietoa jatulintarhoista ja ilmeni, että näillähän on jos vaikka ja minkälaisia nimiä! Pietarin leikki, Laiskan Jaakon rinki,  junffuritanssi, Ninive, nunnantarha, jätinkatu, Pariisin kaupunki, Lissabon, Jerusalemi... Tuo junffuritanssi - nimi lienee tullut ruotsinkielisestä sanasta jungfrudans.

Jatuli sanana tarkoittaa jättiläistä tai jättiläisten tarhaa ja on saanut nimensä jatuleista, tarinoiden alkuperäiskansasta, jotka asuttivat Lappia ennen saamelaisia.  Jatulit kuulemma inhosivat ihmisiä ja harjoittivat noituutta. Saamelaiset lopulta onnistuivat pääsemään jatuleista, vaikka nämä saivat apuja itse hiideltä.

On mysteeri, miksi jatulintarhoja on aikoinaan rakenneltu. Ehkä ne ovat olleet osa rituaalia, tai saaristoissa asuneiden kalastajien pitkästyneiden iltojen tekeleitä tai metsästys- ja kalastusriitteihin kuuluneita rakennelmia. Ne ovat saattaneet olla myös hedelmällisyysriittipaikkoja tai liittyä maanomistukseen. Suomalaisen kansanperinteen mukaisesti niiden uskotaan olleen jättiläisten tekosia. 

Voi myös olla, että labyrinteillä on ollut tyystin eri merkityksiä eri aikakausilla. Etenkin nykyään voisi ajatella, että  kivirinki voisi olla myös meditaatiopaikka. Se, minkä laitoin paikalla käydessäni huomioon, oli se, kuinka polku kivien viereisillä reiteillä oli ruohottunut. Entisaikaan ihmisillä oli kaiketi paremmin aikaa kiertää ja kuljeskella näitä. Nyt aluskasvillisuus saa jalansijaa, kun ihmiset eivät tällaista leikkiä niin viitsi enää...Tällä menolla tämäkin kivirinki katoaa kasvillisuuden sekaan, eikä enää aja asiaansa. Niin harmi! Eiköhän oteta jokainen kynnelle kykenevä tulevana kesänä jatuliralli ja samalla tampataan kasvillisuutta ringin kohdilta matalammaksi!

Muinaismuistolain mukaan vähintään sata vuotta vanhat jatulintarhat ovat  rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä, niin siis tämäkin Krunnin kivirinki!

LÄHTEET: Jatulintarha. Arkeologisen  kulttuuriperinnön opas. [http://akp.nba.fi/wiki;jatulintarha] Luettu 6.1.2022. 

Krunni. Genius loci. [https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=131:marikalastus&showall=&limitstart=3&Itemid=222&lang=fi] Luettu 6.1.2022. 

Mytologia: Jatulintarhat. Yle uutiset. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/23/mytologia-jatulintarhat] Luettu 6.1.2022. 

Puottula, K. Jatulintarhat - ajattomia ja arvoituksellisia muinaismuistoja.2011.  [http://kaukop.mbnet.fi/Jatulintarha3.pdf] Luettu 6.1.2022.

Merellä kesäiltana

Lähdin siipan ja veljensä  mukana kalastusreissulle merelle. Ilta oli kaunis kesäkuinen ja aurinko paistoi surutta. Oli lähes tyyntä.  Heti rannasta venettä vesille saattaessa  meitä tervehti kanadanhanhipariskunta poikueineen. Kahdeksan söpöliiniä ui vanhempiensa vanavedessä. 

Veden pinta  oli kerrassaan upea - vaaleansininen. On aina ihana nähdä meren  äärettömyys, kun saaret loppuvat ja alkaa avomeri. Taivaan sini ja vesi yhtyvät niin, ettei ole varma, missä raja menee. 

Etäällä näkyi kaksi isohkoa  rahtilaivaa. Ne odottelivat ilmeisesti pääsyä Ykspihlajan satamaan. Parin tunnin päästä toinen aluksista  häipyi näkyvistä, mutta toinen asettui koko yöksi paikoilleen vuoroaan odottamaan. En tiedä, mistä kaukaa olivat tulossa. 

Meillä oli mukana neljä isoa verkkopunkkaa. Laskimme verkot paikkoihin, joihin kalastajat yleensä uskovat. Eli jonkinlaisiin matalikkoihin avomerellä. Tässä ollaan Krunnin eli Poroluodonkarin edustalla, taustalla saaressa näkyy kalastusloisto eli lyysi punaisena rakennuksena.

Sää oli suorastaan häkellyttävän kaunis. Meillä ei ollut kiire minnekään, vaikka oli jo myöhä. Välillä ohitse suhahteli lintuja, jotka tulivat jostain ja ajan myötä sitten  taas katosivat jonnekin. 

Verkkojen laskua on kiva katsoa. Aurinko kultaa  verkotkin kuin  kimalteleviksi.

Laskemme hyvällä säällä usein Poroluodonkarien lähistölle verkkoja, ellei joku muu ei ole ennättänyt ensin. Taustalla näkyy Pihlajan tuulimyllyt. Tuntui, että ne olisivat lähellä, tosiasiassa matkaa on paljon...

Kun kaikki verkot oli onnekkaasti saatu vesille, päätimme rantautua Krunniin makkaraa grillaamaan ja odottelemaan, että  kalat uisivat verkkoihin. Emme aikoneet jättää niitä veteen pidemmäksi aikaa, vaan nostaa yötä kohti jo  pois. 

Kun rantauduimme, oli Krunnin satamassa  ainoastaan yksi purjevene. Saaressa oli täysin hiljaista. Krunnissahan on vanhoja kalastajien mökkejä, joissa kesäsin moni vielä viettää aikaa. Krunni on hyvin vanha kastustukikohta, seudulla tiedetään kalastetun  silakoita jo 1550-luvulla. 

Haarapääskynen oli meitä vastassa, kun rantauduimme. 

On useampi vuosi viime käynnistä Krunnissa, joten piti oikein opastaulusta katsoa, missä grillipaikka sijaitsee.

Sitten polkuja pitkin kävelylle halki saaren.Luonto oli ihmeellisen kaunis. Lehtomaiset metsät upeita kuljeskella. Krunnihan kuuluu saariston Natura- alueisiin. 

Krunnissa on perinteenä, että saarelle tullessa pitäisi napata maastosta kivi ja tuoda se tällaiselle kummelille. Sen pitäisi tuoda tuojalleen onnea...

Etäämpänä saaren toisessa päässä häämötti se pieni, suloinen lyysi. 

Saaren vanhimmat pikkumökit ovat nykyään noin satavuotiaita. Ne sijaitsevat saaren satamanpuoleisessa päädyssä. 

Maisema saarella on toisaalla rehevää lehtimetsää ja toisaalla karua, pikkukivistä maastoa.  Liikkuminen saarella on aika vaivatonta. 

Lopulta löytyi laavu. Laavulla oli ihanasti kuivassa puita pilkottuina. Tovin mietimme, mistä saamme sytykkeitä, mutta oivalsimme, että jokuhan oli kerännytkin kaisloja katoksen alle kuivumaan. Ne palavat kuivina hyvin. 

Kiertelin rannan tuntumassa, kun miehet sytyttivät nuotiota. Etäämpää kuului koneiden jylinää. Vedessä uiskenteli isokoskelo. Muutoin ei näkynyt ketään lähistöllä. 

Nuotiopaikka oli ihan luxus. Grillasimme pari pakettia makkaraa ja  ukon veli oli urheasti kantanut meille  olusetkin mukanaan. Kyllä maistui retkimuona!

Makkaranpaiston jälkeen vaeltelimme vielä saarella. 

Käväisimme lyysissä pistämässä vieraskirjaan nimemme. Samana päivänä nimensä kirjoittaneita oli alle kymmenen. 

Poikkesimme myös saaren jatulintarhalla.  Se on mielenkiintoinen muinaisjäänne, joka tuppaa kasvamaan umpeen, kun kukaan ei kiviä enää innokkaasti kiertele. Paikalliset sanovat kivirinkejä nimellä Laiska-Jaakon rinki. 

Oli pian jo keskiyö. Palasimme satamaan ja nousimme takaisin veneeseen. Siipan veli soitti kotiinsa ja pyysi vaimoaan katsomaan nettikamerasta meitä. Naureskeli, että vaimonsa saa katsella, kun minä kompuroin veneeseemme. On tämä nykyaikaa!

Sitten verkkoja kokemaan. Verkonnostokone pörisi omaa elämäänsä. Miehet ohjeistivat minua menemään  veneen toiseen päähän, etten häiriköi heidän kalannostoaan.:) No joo, heiluin ehkä sen verran innokkaasti kameroineni, että näin oli parasta...  

Ihailin veljesten saumatonta yhteistyötä hytistä käsin ja itsekseni naurelin, kun muistelin kalastuskertoja kahdestaan siipan kanssa. Miten se tuntuu aina  jotenkin ei-organisoidulta ja katastrofiherkältä. Veljesten sujuvan yhteistyön jälkeen en enää ihmettele, miksi siippa mieluummin nostaa verkot hänen kanssaan!:))

Pian lokit jo kaartelivat veneen ympärillä. Miehet tapaavat heittää roskakalat takaisin  veteen ja linnut sitten kilvan syöksyvät kalojen kimppuun. Sitä on ihanaa katsella. 

On aivan käsittämätöntä, mistä ne isot lokkiparvet paikalle aina tupsahtavat, kun kalaa löytyy...Tällä kertaa ei ihmeeksemme ollut tiiroja, mutta muutama merimetso havaittiin etäämpänä. 

Puolenyön jälkeen aurinko laski. Oli laittoman kaunista. Linnutkin asettuivat aloilleen. 

Miehet jatkoivat vielä työtä...

Siikoja tuli joitain kymmeniä, ei kovin hyvin verkkojen määrään nähden. Toisaalta roskakaloja oli onneksemme hyvin vähän irroitettavana. 

Ja minä vain tyytyväisenä näpsin kuvia. Veneessä  oleilu on rentouttavaa, kun tietää, ettei voi tehdä mitään muuta kuin olla, eikä pääse pois kesken kaiken...

Aurinko vilkutteli minulle hyvästiksi. Tuntui, että joka hetki pitäisi ikuistaa. Maisema muuttui jatkuvasti. 

Veden pinta loi satumaisia kuvioita, jotka väreilivät ihanasti tyynessä säässä. 

Paras ja kaunein hetki on aina se tovi, kun aurinko tuntuu katoavan ja meri muuttuu valoksi. 

Ja sitten rauhoittuu ja tasaantuu...

Viimein  verkkomerkki lähestyi. Verkonnostourakka oli saatu onnekkaasti päätökseen. Istahdimme kaikki kolme hyttiin ja  veneen moottori pärähti kotiinpaluulle. 

Aallot suorastaan tanssivat kesäyössä. ¨

Kun vene kolahtaa rantalaituriin, voi  hyvillä mielin palata kotiin. Olipa kaunis kalastusretki!