sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Käpytikan pesintää seurailemassa

Eräs rentoutumiskeinoistani on ajella yksikseni kevätiltaisin metsäautoteillä, seurailla ja kuvailla kaikenlaista luontoelämää. Sitä näkee hieman syrjemmällä monenmoista. Kiireettömyys, yllätyksellisyys ja löytämisen riemu kuvaavat sanallisesti noita retkiä parhaiten. 

Alkuviikosta tällaisella iltaretkellä ajelin hiljaista metsäautotietä eteenpäin, kun sivuikkunasta selkeästi vilahti jotain lähes näkymätöntä, muta  jotain kuitenkin, niin  että olin varma, että joku liikkui. Jep, olen aika mestari havainnoimaan pientäkin ympärillä tapahtuvaa. Tien vierustassa oli haapa, jossa oli kaksi linnun muokkaamaa koloa. Sieltä ylemmästä selkeästi vilahti jotain...

              

Peruutin autoani ja havaitsin hieman jo kelottuneen puun, jossa oli pari linnun tekemää koloa. Ja juu - yläkerran kolosta joku selvästi kurkki ja katsoi suoraan minuun kadoten välillä kokonaan koloonsa. Minulla oli mukana vain kännykamera, joten päätin palata joskus myöhemmin...

Viikonloppuna uusi retki todentui - tällä kertaa pitkäputkisen järjestelmäkameran kera. parkkeerasin autoni loitommalle puusta. Linnuthan ovat Suomessa luonnonsuojelulain 39 §:n mukaan rauhoitettuja pesintäaikana. Siksi lintuja ei saa häiritä. Koska pesäkolo oli oivallisen matalalla, saatoin seurata pesäpuuhia vähän etäämmältä autossa istuskellen vänkärin lasi auki ruuvattuna suoralla hollilla pesäpuuhun. Viritin kamerani valmiiksi. Odottelin puolisen tuntia vailla minkäänlaista havaintoa mistään. Oli vain metsänreuna ja erilaisten pikkulintujen liverryksiä keväinen luonto tulvillaan.  Lopulta vaivannäköni palkittiin käpytikan kurkistuksilla pesäkolostaan. 

Käpytikka tekee pesäkolonsa huhti-toukokuussa lehtipuuhun, mieluusti haapaan, koska se on pehmeää puuta kolopuuksi. Tämä pesäkolo oli haavassa, joka oli jo päällepäin alaosastaan lahon näköinen. Puussa oli metrin korkeudella vanha pyöreä kolo ja tämänkeväisen pesäkolonsa tikkapariskunta oli naputellut parin metrin korkeudelle. Tikoilla tiedetään olevan taito koputuskaiun  perusteella  löytää lahoimmat puut. Tikka naputtelee kolon niin korkealle kuin mahdollista huomioon ottaen lahottajasienen kiipeämisen rungossa. Kolon nakuttelu kestää 2-4 viikkoa ja puu vastaanottaa jopa sata iskua minuutissa pariskunnan vuorotellessa työssä! Tikat rakentavat joka vuosi uuden pesäkolon, mistä hyötyy sitten moni muukin lintulaji. 

Huomioikaahan muuten alapuolen kuvassa, että tikka on naputellut myös nykyisen kolonsa yläpuolelle pesänalkua - lienee ollut vielä ei-niin-laho, joten on päädytty tähän toisen kerroksen asuntoon tänä vuonna. Ehkä sitten ensi vuonna kerrosta ylemmäksi!


Ja kiinnostavuuden huippu, että käpytikkojen soidinmenoihin kuuluu, että kumpikin tikoista kovertaa aluksi oman kolonsa ja seuraavina vuosina niitä saatetaankin käyttää oikeana pesäkolona! Tällä linnulla näkyy niskassa punainen laikku, mikä kertoo, että kyseessä on uros. Koiraalla on valkoinen otsa, musta päälaki ja pieni punainen täplä niskassa. Naaraan päästä ei löydy punaista. 


Käpytikka pesii koko Suomessa. Se on rauhoitettu, mutta elinvoimainen. Kanta vaihtelee vuosittain melkoisesti, mutta 2000-luvulla parimäärä on arvioidusti ollut 300 000 – 700 000. Käpytikka pyöräyttää toukokuussa 5-7 valkeaa munaa. Kolopesijän munat voivat olla vaaleita, koska kolossa piilossa ollessaan ne eivät tarvitse suojaväriä ja hautohjat näkevät hämärässä pesässä myös munat paremmin.  Tällä hetkellä pesässä lienee hautomispuuhat kuumimmillaan. Käpytikoista molemmat osallistuvat hautomiseen - eikö olekin kiehtovaa! Hautomisaika on  12-13 vuorokautta. 


Oivallisen sopiva muuten tuo käpytikkojen suojaväri tuohon haapaan istuen! 




                          


Pesäaukon halkaisija on noin 4.5 senttimetriä. Tuntuu lähes absurdilta ajatukselta, että tikka pääsisi suhahtamaan tuollaisesta vaatimattoman pienestä kolosta sisään. Mutta hei, voin kertoa, että se käy kuin tanssi. Tässä alla näkyy, kuinka kesken kaiken kuvailuni naarastikka suhahti paikalle. Mennessään se nokki puusta kirvoja tai jotain sinnepäin. Keväisin ja kesäisin tikkojen ravintona on kirvat ja niiden toukat, jotka ovat puille vahingollisia. Lisäksi muurahaiset, lintujen munat ja poikaset kuuluvat näiden herkkuhetkiin. Muulloin tikka naputtelee käpyjä, joskus olen sitäkin läheltä syksyn saavuttua seuraillut!

                         

Pyyteettömän ihailuni saa tuo kolon jämpti pyöreys. Verrattuna alapuolella olevaan koloon voi selkeästi nähdä, että tämä kolo on tuore, koska kolon reunojen väritys on niin vaalea. 



Oletko koskaan pähkäillyt, mitenkä tikka sujahtaa pesäänsä? Kas näin se käy!




Melkoista elämää ja taidonnäytettä!  Todella kiehtova luonto taas kerran! Jätin linnut auvoisesti haudontahommiin - tosi rentoutunut iltaretki oli tämä tällainen!


LÄHTEET: Kymmenen erikoista faktaa munista!  Yle.fi. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/23/kymmenen-erikoista-faktaa-munista] Luettu 22.5.2022. 

 Käpytikka. [https://www.tiedonportailla.fi/kapytikka/] Luettu 21.5.2022.

Pihatikan päiväkirja: Luontokuvaaja Juha Rahkonen seurasi tikkaperheen elämää - Upeat kuvat [https://www.apu.fi/artikkelit/pihatikan-paivakirja-luontokuvaaja-juho-rahkonen-seurasi-tikkaperheen-elamaa-kuvat] Luettu 21.5.2022.

Tikat kolojen rakentajina. [https://harjureitti.fi/luonto/muu-reitinvarsi/tikat-kolojen-rakentajina/] Luettu 21.5.2022.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Alvar Åkermanin rakennusperintöä Kokkolassa, osa 5

Ja Alvarin rakennusperintökohteet sen kuin jatkuvat. 

Saavun todella ison, keltaisen puurakennuksen viereen. Se on Kansakoulunkadulla  lähellä Trivselvrånin päiväkotia. 

Rakennuksen tunnistaa erikoisesta kattomuodosta sekä ruudukkaista ikkunoista, joita on ensinnäkin hyvin monen kokoisia ja isoissa laseissa on alaosa jälleen isompaa lasitilaa ja yläosa pikkuruutua, kuten pienimmissäkin ikkunoissa.


Samaisella Kansakoulunkadulla on useampia Åkermannin taloja. Mäntykankaalla onkin niin kutsuttu RKY-alue. Siellä on kaikkiaan yli 20 Åkermanin suunnittelemaa taloa. Ihan kaikista kohteista en pääse varmuuteen.

Taloissa on sekä  huvila-,  jugend- että klassismityyliä. Tämä katu on erittäin kiinnostavaa aluetta kokonaisuutena ja idyllinen katu käyskennellä erityisesti kesäisin. Mäntykankaan alue on muutoinkin komeillut viime viikkoina omalaatuisuutensa ja uusien suunnitelmiensa vuoksi lehdissä.

Entisen Renlundin koulun lähistöllä on aivan ihastuttavan idyllinen aukea, jonka läheisyydessä on kiehtovia taloja. Olen niitä katsellut vuosien varrella ohi kulkiessa usein. En vain aiemmin tiennyt niidenkin olevan Åkermanin työtä. 


Tämä alakuvan talo onkin kivitalo. Sen katto  edustaa taas tuttua tyyliä, kuten ikkunatkin yläosan pikkuruutuineen. Lisäksi tässä talossa on Åkermanin suosimia puoliympyrän muotoisia pikkuikkunoita ja kiinnostavana yksityiskohtana pienen pieni parveke, joka aukeaa kadun suuntaan.


Jos nyt oikein käsitin, nämä erikoiset, keskenään samaa tyyliä henkivät taloset, ovat aikoinaan olet opettajien asuntoja.  Samojen piirrustusten pohjalta on laadittu kaksi samanlaista  taloa. Voih...Eipä taida juurikaan tällaisia työsuhde-etuja olla tarjolla...Rakennukset on sopeutettu ympäristöönsä upeasti! Nämä talokaksoset ovat vuodelta 1912,  joten ikää niillä on jo hulppeat 110 vuotta!

Mielestäni näissäkin Åkermanin taloissa kajastaa englantilainen arkkitehtuuri. Voi, miten pidänkään näistä!

Vesitorninkadullakin on useampia Åkermannin taloja, mutta en  pääse kaikista aivan täyteen varmuuteen.  


Tämä Vesitorninkadun talo on aika iso - tuttua tyyliä taas! 


Sitten lähelle Katariinan kalmistoa, Vesitorninkadun kulmaukseen. 


Onpa tutun näköisiä ikkunamuotoja ja ison talon komeutta. Tämä talo on alkujaan vuodelta 1914. 



Tämä  alla oleva uljas  rakennus sijaitsee aivan lähellä entistä Eva Blomin koulua, Itäisen Kirkkokadun ja Härnösandinkadun kulmauksessa. Ja olikohan vielä niin, että Alvar on itse asustellut tässä talossa aikoinaan. Talo on rakennettu 1917. 





Aivan  siinä lähellä sijaitsee myös tämä alla oleva talo. Valitettavasti nyt jäi unholaan kadunnimi, joten en kirjoita mitään, etten kirjoita väärin...


Urheilukadun kohdilla näkyy kaunis, hyvin hoidettu ja isohko puurakennus. Talossa on monta tuttua Åkermannin rakennusten elementtiä. Ensimmäiseksi talon tunnistaa Alvarin tekeleeksi ikkunaruudutuksesta.  

Toisekseen kattorakenteissa on taas Alvarille ominaista särmikkyyttä. Pienet ikkunaerkkerit katonrajassa ovat sympaattiset. 







Rakennus on kauniilla ja rauhaisella  alueella kävelykadun vieressä. 



Alvar Åkermanin maamerkkejä on ikkunoissa muutoinkin kuin vain lasien yläosien ruudutuksessa. Ikkunat ovat monen kokoisia ja se tuo talolle huvikumpumaisen pilkkeen. 

Ja sitten taas Huvilakadulta löytyy pientalomaisempaa Alvaria. 



Ja vielä helmenä pohjalla tämä Puistokadulla komeileva, iso, vaaleanpunainen talo. Se on mielestäni ehdottomasti edustavin julkisivultaan kaikista. 


Upeat yksityiskohdat julkisivussa kiehtovat!


Muutoinkin talon väritys on ihastuttava ja leikatut koristelaudoitukset kruunaavat komeudellaan. 




Tämä rakennus on sen verran rauhaisassa kulmauksessa, että en ollut vahingossakaan koskaan sitä aikaisemmin nähnyt. Olin oikeastaan aivan mykistynyt talon suuruudesta ja kauneudesta ja sen hyvästä hoidosta!






Alvar Åkermanin yksityistaloja on sen verran paljon Kokkolan katukuvassa, etten ihan kaikkea ole kuvaillut. Osasta en päässyt aivan varmuuteenkaan, joten  rajasin sen perusteella jo monta kuvauskohdetta pois. 

Alvar Åkermanin rakennusperintöä jatkuu vielä yhden blogipäivityksen verran. Viimeisessä osiossa keskityn enemmän Åkermanin julkisiin rakennuksiin. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Esiäitini mun... ylämummo:))

 

Onnea, kaikki äidit!

Tänä äitienpäivänä kaivoin kirjahyllystä minulle rakkaan sukukirjan. Sen on tehnyt pikkuserkkuni, Pia Hyökyvaara. Olen Pian kanssa hyvä ystävä, vaikkemme ole koskaan livenä vielä tavanneetkaan. Olemme molemmat sukufriikkejä. Pian äidinäiti oli isäni isän sisko. Meitä yhdistää rautainen suvun nainen, isomummomme "Kivimiina," josta oma nimenikin on taipunut... Pia on tutkinut kirjassaan äitilinjaansa 300 vuoden ajalta - sama linja siis minulla tuosta meidän yhteisestä supermummosta taaksepäin!


Sain Pian kirjan ensimmäisten joukossa reilut kolme vuotta sitten. Se oli kiitos Pialta minulle ja isälleni, koska autoimme Piaa tarinoiden kokoamisessa. Isäni eli kirjan julkaisuvaiheessa viimeistä vuottaan ja kun kävin iltaisin isää hoitamassa sairaalassa, meille tuli tavaksi, että luemme isälle siskoni kanssa kirjan tarinoita uudelleen ja uudelleen. Isälle kirja oli elämys - etenkin kun hän ei enää itse kyennyt lukemaan. 


Nämä esiäitini ovat - tehtyjen  Mt-DNA-testin mukaisesti -  haploryhmää T1a1. Se on melko harvinainen haplo Suomessa, jossa sitä on  noin 0.6% kaikista testatuista naislinjan haploista. 

Nyt kerron sinulle Marketasta, joka eli kauan sitten. Hän on tämän naislinjan tällä hetkellä vanhin nimeltä tiedetty edustaja. Naisista ei yleensäkään jäänyt paljon dokumentteja, joten olkoon tämä äitien ylistys kautta vuosisatojen  kaikesta siitä näkymättömästä työstä, joka edelleen kannattelee meitäkin...


Marketta Heikintyttären tiedetään syntyneen noin vuonna 1643 - pian siitä on jo 400 vuotta - hänen äitinsä eli siis varmaankin jo silloin, kun nykyinen kotikaupunkini,  Kokkola, perustettiin vuonna 1620! Marketan syntymäpaikka eikä perheenjäsenten nimet valitettavasti ole tiedossa. Marketan kuitenkin tiedetään muuttaneen miniäksi Evijärvelle Enaperään. Mieletön jo ajatuksenkin tasolla, että hän eli elämänsä samalla paikkakunnalla, missä minäkin sain kasvaa! Voin varmaan ylpeydellä ja syvällä varmuudella kertoa olevani alkuperäinen evijärveläinen!

Marketan eläessä Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Hänen aviomiehensä oli Heikki Joosepinpoika Enaperä. Marketta lienee kotoisin lähiseudulta, koska noihin aikoihin puoliso löytyi yleensä lähitienoilta. Ehkä hän oli ison talon tytär, joka saatiin hyviin naimisiin samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan Heikin kanssa. 

Marketan anoppi, Gertrud on mitä ilmeisemmin  saattanut olla ruotsinkielinen. Hänhän oli syntyjään Enaperästä ja noihin aikoihin paikkaa kutsuttiin pääasiassa Norrenaksi - nimi joka edelleen on voimissaan.  Maria, Marketan vanhin tytär ainakin myöhemmin avioitui ruotsinkieliseen taloon Teerijärvelle.

Enaperän tiedetään olleen suuri talo ja 1680-luvun voudintilien mukaan talo oli myös varakas. Marketan saapuessa taloon sitä isännöi hänen appiukkonsa, Jooseppi Olavinpoika, joka oli sukujuuriltaan savolainen ja suomenkielinen. Jooseppi oli ostanut tilan 1650-luvulla pakkohuutokaupasta. 

Marketta ja Heikki saivat kaikkiaan 12 lasta 25 vuoden aikana, joista viisi oli tyttöjä. Appiukko Jooseppi kuoli samoihin aikoihin, kun esikoinen syntyi ja niin talon isännyys siirtyi Heikille. Hän sai veljensä Matin yhtiökumppanikseen. 

Kun esiäitini, Kirsti syntyy  Marketan viimeisenä lapsena, noin vuonna 1688, Marketta on jo 45-vuotias ja tulee samoihin aikoihin ensimmäistä kertaa mummoksi. 


Vaikkei Marketan omasta elämästä ole jäänyt juuri faktatietoja lasten syntymiä lukuun ottamatta, voidaan kuvitella hänen elämäänsä. Tiedetään, että 1690-luku oli vaikeaa aikaa. Koko Suomen alue Järviseutu mukaan lukien kärsi vuosina 1695-1697 harvinaisen kylmistä säistä. Sen myötä viljasadot olivat heikkoja ja kärsittiin kulkutaudeista ja nälästä. Vuoden 1695 heikko sato ja seuraavan vuoden lähes täys kato jättivät merkkinsä voimakkaasti kuolleiden luetteloon. Ehkä jopa kolmasosa väestöstä kuoli nälkään. Koko Järviseudun väestön määrä noihin aikoihin oli ainoastaan noin 2000 henkeä - vähemmän kuin pelkän Evijärven väkiluku tällä hetkellä. 

 Vuosi 1697 tunnetaan erityisenä suurena kuolinvuotena. Marketan puoliso, Heikki, menehtyy juurikin vuonna 1697, muttei tiedetä hänen kuolinsyytään. Hän on tuolloin ollut jo 6-kymppinen isäntämies. Ainakin Marketan ja Heikin lapsien kuolinvuosien perusteella voisi päätellä, että talossa on riittänyt elantoa, sillä yksikään lapsista ei ole menehtynyt noiden  katovuosien aikana. 

Marketta oli leskeksi jäädessään 54-vuotias, ikäiseni. Hänen nuorin lapsensa lienee ollut silloin hieman yli 10-vuotias tyttönen. Talon isännyyden peri tuolloin Marketan poika, Heikki Heikinpoika. 

Marketta ennätti elää lesken elämää 16 vuoden ajan ja eli aina 70-vuotiaaksi saakka. Marketan silmät sulkeutuivat 10. heinäkuuta 1713 keskipäivän aikaan - juuri ennen hirmuisia Isovihan vuosia. Marketta lienee vielä ennättänyt nähdä sukunsa jatkumon nuorimman tyttären, Kirstin, saadessa esikoisensa helmikuussa 1712. Kirstin esikoisen, Lauri-pojan elämä jatkui Evijärven Haapajärvenkylässä yli 60 vuotta ja kirkonkirjojen mukaan hän menehtyi noiduttuun ruttotautiin 1764...olisipa sekin kiinnostava tutkittava!


No, tämä tästä esiäidistä. Tänään oltiin ihan elävien äitien seurassa. Kävimme syömässä neljän sukupolven voimin ja juhlistimme samalla useampaa äitiä. Suvun nuorimmaiselle varasin taskuihini muutaman pikkuauton. Olen kuuluisa siitä, että olen pian kolmekymmentä vuotta kanniskellut käsilaukussani kaiken varuiksi muutamaa pikkuautoa. Joo, sukumme lapset ovat pääpiirteissään poikia...

Lapsenlapsen ilme sillä tylsistymisen hetkellä, kun oma ruokalysti on jo loppunut ja vielä pitäisi jaksaa odottaa toisia! 
-Fammu, mistä taioit nämä autot?

Lapsen ajatusmaailma on muutoinkin hupaisa, kun ei ole vielä muodostunut 3--vuotiaan mielessä tietoa siitä, että ruusut kuuluvat äitienpäivään. Alla oleva onnittelukyltti ruusunkuvineen komeili ruokapaikkamme pöydällä. Poika väitti kivenkovaan, että kyltissä komeili kukkasen sijaan selkeä banaani., Käyhän se kaiketi niinkin! Kukahan onkaan se kaavoihin kangistunut?




Toivottavasti oppilaillani on myös ollut ihana äitienpäivä. Me kylvimme  tölkkeihin Ukrainan kansalliskukkia, auringonkukkia...Toivottavasti niistä on koteihin paljon iloa.