Kansallispukukierroksella ja äkki-ihastus Lohtajan kotiseutumarkkinoilla

Viikonlopun visiittelihin kuului pistäytyminen Lohtajan kotiseutumuseon pihapiirissä. Siellä oli muun toiminnan yhteydessä kiva kansallispukujen tuuletus-tapahtuma. Sateinen keli yritti latistaa tunnelmaa ja niinpä kuvasatonikin on hävettävän kehno, kun lähes sokerisena tyyppinä peräännyin selkä seinää vasten katoksen alle vähän kauemmas pukukierroksesta. 

Mutta aina kannattaa kulkea avoimin mielin. Minulle nimittäin iski äkki-ihastuminen tällä reissulla. Tämä yllä oleva puku oli minulle tuntematon. Hämmästelin, kun kuulin sen olevan juurikin Kokkolan  seudun  - Gamla Karlebynejdens kvinnodräkt. 

Olen ollut siinä käsityksessä, että tällä seudulla  on ainoastaan Kokkolan ja Kaarlelan naisten puvut. En ole pitänyt niistä niin paljon, että olisin sellaiset hankkinut. Lähinnä olen haikaillut Järviseudun kansallispukua, joka on kerrassaan kaunis, mutta järisyttävän kallis, koska kankaan kutominen on tavallista työläämpää. . 

Mikä iloinen yllätys siis tämän puvun näkeminen, sillä pidin puvusta paljon! Näitä on kuulemma tehty työväenopiston kursseilla useita viime vuosina.

Tässä puvussa on yksivärinen, tummansininen florettihame. Sen väljyys on koottu takapainotteisesti vyötäisille. Takana on tiivis vetopoimutus, sivuilla sen sijaan myötälaskostus. Etupuolelta hame on sileä. Alushame on materiaaliltaan vuoripellavaa. Hameen  edessä runsaskuvioinen, punavoittoinen kukkakuosinen esiliina.  Puvussa on omaleimainen puna-valkoruudullinen liivi, jossa on piilohakaset. Kangas on villaparkkuumia. 

Liivin kangas on ihanan pirteä, ruudullinen, kamlotin  tyyppinen,  villapalttinakangas. Siinä on luonnonvärinen pohja ja erisävyisillä punaisilla, kudottuja ristiraitoja. Liivin malli on melko pitkä ja se on piilonyöritetty. Takana niin kutsutussa körtissä on laskoksia ja pyöreämuotoisia läppiä. 

Liivin alla on lyhyt ylispaita, jonka alle on puettu pitkä, hihaton hankkipaita. Ja röijyn alla on vielä alasellinen, puolipitkillä hihoilla varustettu kansanomainen T-paita. Paidat ovat yksivärisiä, eikä niissä ole koristeita. Materiaalina on pellava- tai puolipellavapalttina. 

Puvun röijy eli "takki"  on vadelmanpunainen,  kimonohihainen ja pitkä. Takana siinä  on laskoskörtti ja sivuissa kiilat. Röijy suljetaan neuloilla. 

Huivista en löytänyt tietoa samasta yhteydestä, kuin muusta puvusta, mutta jotain sentään! Asuun kuuluu kaunis, kuviollisesta silkkikankaasta  valmistettu, neliönmuotoinen huivi. Huivin väreinä on ruskeaa, sammaleenvihreää ja vaaleanruskeaa, leveää raitaa sekä valkoista ja ruskeaa, kapeampaa raitaa. Huivissa on myös runsaita tummanpunaisia ja sammaleenvihreitä  kukka- ja lehtikuvioita. Huivin reunoja kiertää pitkät, värienmukaiset hapsut., jotka on niiden tyviosasta ihanasti solmittu verkkomaisesti yhteen. 

Ja mikä upeinta, niin tässä pukukokonaisuudessa on peräti viisi eriväristä esiliinaa. Kuvissani näkyy punainen, painokankainen esiliina. Asussa voi olla myös vastaava sinisellä painokuvioitu esiliina. Vaihtoehtoina on myös musta, kuosiinkudottu , silkkinen esiliina, valkoinen paitakankainen esiliina sekä ruudullinen, silkistä tehty esiliina. Aivan huikeaa, jos omistaisi nuo kaikki, puvusta tulisi eri tilaisuuksiin kuin uusi! kaikki puvun esiliinat ovat kookkaita ja vyötäisiltä laskostettuja. 

Tässä kuvasadossani ei näy päähinettä, mutta sellainenkin siinä on. Aikuisen naisen päähine on valmistettu pellavapalttinasta. Se on valkoinen liinalakki ja sen etureunassa on nyplätty pitsi. Päähinettä kiertää valkea silkkinauha. Silkkinauhasta on tehty taakse ruusuke.  Tyttöjen asuun kuuluu punainen silkkinauha. 

Pukuun kuuluu  joko punaiset tai mustat sileäneuleiset puuvilla- tai villasukat. Kenkinä voi käyttää nauhakenkiä, mustia avokkaita tai kansallispuvun perinteisiä solkikenkiä. 

Tämä Kokkolanseudun puku on uudehko, sillä se on julkaistu vasta 1997. Puku on  perunkirjan mukaan tutkittu kokonaisuus.  Tutkijana on ollut Seija Johnson. Se perustuu Kokkolan  seudun naisten vaateomaisuutta  käsitteleviin perunkirjoihin 1700-luvun lopusta. Wau, taidan haluta tämän!

Puku edustaa sekä suomalaista että suomenruotsalaista kansanpukuperinnettä ja olisi siksikin minulle se täydellisin! Täältä tullaan, kansallispukukauppiaat!

Tämä puku edustaa vauraan rannikkokaupungin ja Keski-Pohjanmaan ruotsinkielisen alueen pukuperinnettä.

LÄHTEET:

Kokkolan seudun naisen kansallispuku - mallipuku. Suomen käsityön museo. Suomen kansallispukukeskus. Suomen [https://www.kansallispuvut.fi/kansallispuvut/kansallispuvut/kokkolan-seudun-naisen-tarkistettu-kansallispuku] Luettu 6.9.2026.

Nimiä 1500-luvulta seudultamme vanhojen veroluettelotietojen pohjalta

Löysin kiinnostavan, Hugo Laxtrömin, artikkelin vuodelta 1933. Tällä kertaa siis käsiksi vanhoihin nimiin. Iso osa niistä  on meille edelleen tuttuja!

1500-luvulla Karlebyn alueeseen kuului peräti 15 aluetta: Kronoby, Terjärv, Karleby, Nedervetil, Kaustby, Vetil, Perho, Halsö, Ullava, Kelviä, Lochteå, Himango, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi sekä kaupunki Gamlakarleby. Nykyisen Kokkolan alue - Kokkola, Kälviä, Ullava ja Lohtaja - oli vielä 1500-luvulla siis  vain osa suurempaa ja hajanaisempaa pitäjää. Vanhat veroluettelot (skattelängdt) avaavat meille välähdyksiä tuon ajan elämästä.

Vaikka nimien kirjoitusasu onkin vaihdellut ja muuntunut, nimet kirjattiin miten milloinkin, voi monista nimistä löytää jotain tuttua. 1500-luvun nimistö tarjoaa meille myös aavistuksen siitä, miten ensimmäiset kotiseutumme suku- ja talonnimet syntyivät.

Kokkolassa esiintyi 1500-luvulla monia mielenkiintoisia henkilöitä. Koska oikeinkirjoitus vaihteli suuresti, tässä julkaisussa nimet on normalisoitu ja alkuperäinen muoto on merkitty sulkeisiin.

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät – riippumatta siitä, kuuluivatko he vanhaan sukuun tai eivät – yleensä talon nimeä nimenään. Näin vanhat suvut syrjäytyivät ja tilalle tuli talonnimet. Ne henkilöt, jotka eivät olleet talollisia, kuten käsityöläiset ja sotilaat, käyttivät myös ammattiinsa tai alkuperäänsä liittyviä nimiä, esimerkiksi Wikar tai Wikars. Samaan ryhmään kuuluvat myös nimet kuten Kåla Kolander, Kolam och Collander. Vanhoilla nimillä on suuri merkitys Suomen kulttuurihistorialle, ja siksi nämä tiedot ovat tärkeitä myös sukututkimukselle.

Laittelen tähän joitakin nimiä, en koko listaa, koska lista oli pitkä ja siellä on myös muiden pakkakuntien nimiä.  Aika moneen  nimeen löytyy nykyvastine seudullamme. En lähtenyt muuttamaan pieniä yksityiskohtia suomentaen. Veikkaan, että teksti on selkeämpi näin. 

Belttare (Belttart, Belt)

Matts, talollinen Jatkolassa (Ruotsalo) 1549–60. Nyt Pelttari s:n.
Olof, talollinen Rödsö 1549–51.

Borgare

Elof, talollinen Storbyssä 1556.
Jöns, talollinen Karlebyssä 1580.

Finne.

Nils, bonde i Storby 1556 —65.

Rasmus Andersson, bonde i Storby (Saka) 1556— 80.

Fleming ( Flemingh),

Erik Hinreson, bonde i Toliniemi ( Palo) 1548 - 56.

Harald ( Haraldsson, Harald).

Anders Haraldsson, bonde i Rödsö 1549-70. Nu Harald h:n.

Hard.

Olef, bonde i Storby 1556.

Havi (Haui, Havvij, Hafti). Nu Havela h:n i Lochteä.

Lars, bonde i Lochteä 1565— 90.

Olof, bonde i Lochteä 1565 — 80.

Hoko ( Häkansson).

Nils Hdkansson, bonde 1549-70 i Ruotsalo. Nu Hakuni och Hakola h:n.

Hopsinen.

Nils, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Huhtajnen (Hugtan, Hvethan, Huitta).

Anders, bonde i Korplax 1553— 65. Nu Huhta h:n.

Lasse, bonde i Viirret 1565.

Jobbe.

Per, bonde i Kaustar 1547— 48. Nu Jubbila h:n.

Kaakkinen? (Kaehkoin, Kaakoin, Kakinen, Kakin, Kokin, Kocken),

Nu Kääks h:n.

Erik, bonde i Kaustar by 1552 - 56.

Olo/, bonde i Kaustar 1552-53.

Kallinen ( Kallin, Kallen, Kalle), Nu Kallis by.

Anders Andersson, Äng Anders Kaller, bonde 1500— 80 i Storby.

Anders Larsson, bonde i Storby 1549-70, skjutsrättare, länsman.

Lars Andersson, Store Lars Andersson, bonde 1560— 80.

Lars Andersson, ogill Lars Andersson, bonde 1580 - 90.

Olof Andersson, bonde i Storby 1556 71.

Karhu.

Nils Olofsson, bonde i Storby 1549 - 90.

Kauko ( Kauku, Kaukoi, Kaukoij).

Lars Henriksson, bonde i Korpilax 1349-70. Nu Kauko h:n.

Jöns Olofsson, bonde i Längö 1544— 1600. Nu Tjäru h:n.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Kettuinen.

Olof, bonde i Korplax ( Rita) 1500 1620.

Klockare.

Lars, bonde i Storby 1549. Nu Klockars h:n.

Konung ( Konungh, Konugz).

Per, bonde i Lochteä ( Viirret) 1347— 65. Nu Kungas h:n.

Kort ( Korth, Kortt).

Jöns, bonde i Längö 1553 - 65.

Olof, bonde i Längö 1568.

Kotilainen ( Kottillainenn, Kättelainen, Kottelaiijn, Kottoijain). Nu

Kotila h:n.

Käla (Kälar, Kola, Kolar). Nu Käla h:n.

Erik, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1551.

Per, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1556 65.

Laamainen (Lamainen).

Hans, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Langi.

Henrik, bonde i Maringais 1880 - 90. Nu Lankila h:n.

Olof Persson, bonde i Palo 1549 70. Nu Lytts h:n.

Per, bonde och nämndeman i Bratö 1346— 60. Nu Lyttare och Lyttbacka h:n.

Lärka.

Per, nybyggare i Karleby 1559.

Musa.

Per, bonde i Kaustar 1556. Nu Mäsala h:n.

Mättinen ( Metteinen).

Peder, nybyggare i Karleby is85, husman 1590.

Närvä (Närff, Narttue),

Lasse, bonde i Kaustar ( Närvilä) 1539— 60. Nu Närvilä by och h:n.

Porko ( Porco, Pärcko, Päro, Pärck, Pärckij).

Anders Olsson, bonde i Kelviä 1347— 70. Nu Porkola h:n.

Rahkoinen (Rachkoinen).

Anders, husman i Kelviä 1300— 1600, 1606— 20 bonde i Ullava. Nu Rah-

kola h:n.

Raiha ( Raijha, Raija, Raij, Rai).

Jöns Olofsson, bonde i Kaustar 1549 — 80.

Olof, bonde i Kaustar 1590 - 95.

Rautaparta.

Nils, husman i Karleby 1580.

Rautiainen ( Rautian, Rautia).

Olof, bonde 1565— 1600 i Kelviä.

Reppe.

Olo/, bonde i Korplax 150— 1641. Nu Räbb h:n.

Repslagar.

Lasse, bonde i Kaustar ( Kirilax) 1570.

Rikkinen ( Rickinen, Kijckinen).

Olof, nybyggare i Karleby 1585, husman 1590.

Rip ( Ripe, Kijpp, Riip).

Lars, bonde i Gunnarsholm ( Kirilax) 1553.

Olof, bonde i Korplax ( Peltokorpi) 1549 65. Nu Ruppa h:n.

Roikoi ( Röijköj). Nu Koiko h:n.

Lasse, bonde i Lochteä 1570.

Olef, bonde i Lochteä 1556.

Salt.

Erik, husman i Karleby 1580.

Olof, bonde i Ristrand 1556.

Olof, bonde i Kelviä 1565.

Paul, bonde i Kelviä 1565.

Per, bonde i Rödsö 1563 66.

Per, bonde i Ingervik ( Maringais) 1565— 70.

Sika (Syka).

Paul, bonde i Kelviä ( Ullava) 1570. Nu Sikala h:n.

Schriffter.

Axel, Klockare i Karleby 1564.

Sokoi ( Sokoij). Nu Säka, ti. Sokoja, by.

Jöns, bonde i Storby (Saka) 1549.

Suomalainen ( Suomalaiju).

Per, bonde i Kaustar 1549. Nu Suomalax h:n.

Tenhoinen ( Tenho).

Olof, nybyggare i Karleby 1559 60.

Tuuna (Iwna, Twnn).

Jöns Jönsson, bonde i Kelviä ( Jokikylä) 1549— 80. Nu Tumala h:n.

Wastin ( Wasten, Wasteen).

Jöns, bonde i Vittsar 1551 - 65.

Vestgöte ( Westgiöte).

Jöns, klockare i Karleby 1559.

Wikar (Vikar, Wijkar). Nu Storvikar och Lillvikar h:n.

Mickel, Bonde i Ristrand 1549— 60.

Ammattinimikkeitä näissä on kiva katsella. Klockare eli lukkari hoiti seurakunnan tärkeitä tehtäviä aikana, jolloin kirkko oli kyläyhteisön keskus. Borgare kertoo kaupungistumisen ensiaskeleista ennen virallisen kaupunkimme perustamista. Nybyggare taas muistuttaa meitä siitä, että alueella  raivattiin aktiivisesti maata ja laajennettiin asumuksia. 

Muutama nimi listassa kalskahtaa oudolta korvaan, esimerkiksi Kokkolan Rautaparta tai Vestgöte. Tällaiset nimet ovat saattaneet saapua seuduille jostain muualta. 

Kälviältä päin taas löytyy viittauksia talonpoikaiskulttuuriin; bonde tai husman   i Kelviå, kuvaa hyvin paikallisten sukujen juuria. Löytyy myös viittauksia Ullavan varhaiseen asutukseen. Ullava oli tuolloin vielä osa Kälviää, mutta silti selkeä ja oma aluekokonaisuus. 

Nimet "Tapio, Wastin, Tunna ja Tikkanen" esiityvät eri Kälviän kylissä ja kehittyivät myöhemmin talon- ja sukunimiksi. 

Monet 1500-luvun nimistä, kuten Tapio, Tikkanen, Vestgöte, Tunna ja Suomalainen, ovat kehittyneet myöhemmin suvuiksi, talonnimiksi tai kylien nimistöiksi. Osa nimistä, kuten klockare tai borgare, kertovat myös murteen ja kielen piirteistä..

Paikalle asettuneet henkilöt käyttivät yleensä talon nimeä nimenään, riippumatta siitä, kuuluivatko he sukuun vai ei.

LÄHTEET: Släktnamn i Karleby på 1500-talet. Hugo laxtröm. Genos: Sukutieteellinen aikakauskirja. 1.1.1933, N:O 1-2. [ Luettu 15.3.2026]

Lohtajan kirkon penkkijärjestys vuonna 1712

 Tämä kirjoitus sai alkunsa, kun törmäsin  mielenkiintoiseen Mikko Himangan kirjoittamaan tekstiin, jossa käsiteltiin Lohtajan kirkon vanhaa istumajärjestystä! Tuo luettelo on hyvin vanha, sillä se on tehty hieman ennen isonvihan aikaa ja sehän tarkoittaa, että luettelo on peräti 1700-luvun alkuvuosilta! Tarkalleen ottaen asiakirjassa oli päiväys 27.4.1712. Huvittavaa asiassa on lisäksi se, että Himanka oli saanut aikoinaan palopäälliköltä ukaasin poistaa kirkon sakastin vintiltä paperiläjän. Muun muassa tuo istumäjärjestysasiakirja oli löytynyt sieltä!

                  

Luettelon tekijöinä mainittiin silloinen kirkkoherra Kristoffer Granqvist, Pohjanmaan  rykmentin kirjuri Erik Munselius, vouti Nils Hällberg sekä useat seurakunnan silloiset jäsenet. Tämän istumajärjestyksen runkona oli pidetty aikaisempaa, 1.6.1694, tehtyä istumajärjestystä. 

Himanka totesi kirjoituksessaan, että istumajärjestys on tietysti jo sinällään mielenkiintoinen. Sen lisäksi siinä tuodaan myös vaimojen nimiä esiin, joita tuon ajan tiedoissa harvoin on. Lisäksi Himanka on verrannut listan henkilöitä paikalliseen isäntäluetteloon ja havainnut, kuinka  pian asiakirjan laatimisen jälkeen  tullut Isoviha vei mukanaan todella paljon väkeä. Jotenkin tosi pysäyttävää. Vieruskaverit penkistä katosivat yksi toisensa jälkeen. 

Meidän on vaikea hahmottaa, kuinka tarkkaan istumapaikat olikaan suunniteltu. Osa penkeistä oli tyhjänä sen vuoksi, että niihin oli määrätty istumaan korkea-arvoista väkeä, jotka eivät olleet oman seurakunnan jäseniä, kuten maaherra. Osa penkeistä taas oli niin täyteen ahdettuja, että varmaan vähän kaihoten siellä istuvat katselivat tyhjälle maaherran penkille..

Kirkon penkithän oli jaettu kahteen osaan; oli miesten ja naisten puoli. Ensimmäinen penkki miesten puolella oli varattu maaherralle! Vaikea sanoa, kuinka tiuhaan maaherra kirkossa vieraili, tuskinpa kovinkaan usein.  Naisten puolella ensimmäisessä penkissä sai istua kirkkoherran ja kapteenin rouvat! Toisen penkin miesten puolella saivat jakaa siviilivirkamiehet ja upseerit. 

Kolmanteen riviin oli ohjeena "kaksi ensimmäistä sulkee seinän viereen penkin, joka kuuluu Jukkolalle ja Niemelälle. Naisten puolella puolestaan toinen penkkirivi oli  nimetty Jukkolalle ja Niemelälle. Miesten neljännelle riville on kirjattu kaksi nimeä; pitäjänkirjuri tuomas Mertius sekä  Tuomas Rautio, jonka titteli ei asiakirjasta selvinnyt. Naisten riveissä kolmas penkki on nimetty  herra Jonaksen leskelle ja neljäs luutnantin tyttärille sekä vänrikin rouvalle. 

Forsman, jonka tutkielmaan myös uppouduin,  puolestaan kirjoitti väitöskirjassaan istumapaikkojen haasteellisuudesta kuvaten, että jos seurakunnassa asui pyöveli, ei kukaan halunnut hänen kanssaan samalle penkkiriville. Onneksi Lohtajalla ei omaa pyöveliä ollut, niin ei tarvintu moisesta ahdistua.  Taaimmissa penkeissä istujat saattoivat ärsyyntyneinä valittaa, etteivät he näe eivätkä kuule istumapaikoilleen. 

Näiden ensimmäisten penkkirivistöjen jälkeen  istumajärjestys oli tehty kylittäin. Koska  1700-luvun alkuvuosina Lohtajan seurakuntaan kuului myös alueita, joita sinne ei nykyään kuulu, sivuutan nämä  istumapaikat, esimerkiksi Kannuksen  ja Himangan väen. 

Marinkaisten miehet, joita oli kuusi kappaletta, olivat päässeet istumaan penkkiriville 5. Siellä istuivat vieretysten Matti Kippo, Erkki Pekanpoika Hirvi, Matti Tuomaanpoika Sinko,Juho Kustaanpoika Vuolle Erkki Matinpoika Koski ja  Juho Pekanpoika Kolppanen. 

Yliviirteen miehet istuivat penkkirivillä kuusi ja seitsemän. Kuudennessa rivissä oli Lauri Simonpoika Polvi, Sipi Mikonpoika  Pentinmikko, Juho Simonpoika Nikupaavo, Juho Antinpoika Tuomaala, Tuomas Matinpoika Ruotsala, Erkki Erkinpoika Kerola,  Juho Pekanpoika Simukka, Erkki Pekanpoika Portaanpää ja  Juho Juhonpoika Kuningas. 

Seitsemännessä rivissä istuivat Lauri Paulinpoika Junka,Luukas Matinpoika Kuningas, Elias Pekanpoika Korvela, Matti Matinpoika Kotka, Juho Ollinpoika Luomala, Matti Antinpoika Tokoi, Lauri Simonpoika Roiko sekä Matti Matinpoika Jylhä. 

Lohtajankylän miehet oli pistetty istumaan riville yksitoista ja kaksitoista. Edempänä istuivat Jaakko Matinpoika Perttula, Matti Juhonpoika Leskelä,  Pekka Juhonpoika Leskelä, Sipi Ollinpoika Seikkula, Antti Laurinpoika Toskala, Jooseppi Matinpoika Anttiroiko, Juho Matinpoika Roiko, Juho Erkinpoika Havela ja Antti Ollinpoika Havela. 

Heidän takanaan istui Erkki Juhonpoika Junttila, Juho Matinpoika Kyrölä, Matti Matinpoika Nissilä, Martti Martinpoika Orjala, Juho Lukkarila, Jooseppi Laurinpoika Säätelä, Furuluoto, Matti Eliaksenpoika Matinmikko ja Niemelä, jonka etunimi ei tullut tietoon..

 

J.R. Forsman taas kertoo mielenkiintoisesti vanhoista kirkkotavoista Isonvihan tienoilla.  Hänen mukaan kristillisiä  kirkkotapoja loukkasi niin puhe yleinen sorina, kohina ja heh, myös  nouseminen penkeille, joista jouduttiin usein kirkkokansaa varoittelemaan! Forsman kertoo myös, että istumajärjestyksessä oli periaatteessa kyse Kristuksen monijäsenisestä pyhästä ruumiista eli  pyhien täydellisestä seurakunnasta. Käytännössä pyhyys oli kaukana, sillä oma istumapaikka saattoi ottaa kunnian päälle. Aiheutui jopa käsikashakoita kirkkosalissa!Istumapaikkojen jakoperusteena oli sääty, asema, arvo ja myös varallisuus. 

Seuraavat penkkirivit hyppään yli, koska ne kuuluivat mitä ilmeisemmin alueisiin, jotka eivät nykyään kuulu Kokkolaan. Penkki 18 oli kokonaan varattu toholampilaisille ja penkki 19 vieraille sekä kannuslaisille. 

Lehterillä ensimmäinen penkki oikealla  puolella oli varattu seuraaville miehille: Erkki Juhonpoika Leskelä,  Matti Erkinpoika Märsylä,  Juho Juhonpoika Karhula, Matti Matinpoika Ojala, Matti Pekanpoika Huhtala, Perttu Puutio, Heikki Heikinpoika Hyyppä,  Pekka Niemi ja Pekka Eliaksenpoika Lankila. 

Ensimmäinen penkki  lehterillä vasemmalla puolella oli puolestaan varattu heille: Martti Erkinpoika Keiski, Simo Erkinpoika Maunula, Juho Vapola, Erkki Erkinpoika Hauhtonen, Matti Juhonpoika Lento, Matti Matinpoika Palo, Erkki Juhonpoika Karhula, Erkki Pekanpoika Huhtala, Pauli Antinpoika Anttila sekä Antti Tornio. 

Molemmin puolin lehteriä oli 18 penkkiä jakamatta ja niissä saivat istua nuoret miehet eli pojat, vävyt ja nuoret rengit. Heitä myös kehotettiin käyttäytymään siivosti sekä ottamaan huomioon, etteivät he riko Kuninkaallisen majesteetin  kaikkein armollisinta julistusta melusta. 

Oli vielä kaksi penkkiä kuorin sivuilla, johon oli varattu paikka kirkkoväärti Juho Seikkulalle, sekä pappilan, Jukkolan, Erkkilän Rahkolan ja kappalaisten rengeille. 

Naisten puolella viides penkki oli varattu Lohtajankylän naisille: Elias Matinmikon Anna, Erkki Pekanpoika Niemen leski Liisa, Juho  suutarin vaimo Susanna, Kustaa Suutarin vaimo Anna, Matti Kyrölän vaimo Kaisa, Olli Havelan vaimo Vappu, Kersantin vaimo Saara sekä Jaakko Lukkarilan vaimo Anna. 

Lohtajankylän kuudennen rivin penkissä istuivat: Matti Seikkkulan vaimo Beata, Juho Seikkulan vaimo Kaisa, Sipi Seikkulan vaimo Kaisa,  Markus Havelan vaimo Anna, Erkki Leskelän vaimo Kerttu, Antti Toskalan ensimmäinen vaimo Liisa, Juho Roikolan vaimo Priitta sekä Matti Anttiroikon vaimo Lisbet. 

Koska kirkoissa aiheutui herkästi hälinää  kirkkokansan etenkin juhläpyhinä tungeksiessa samanaikaisesti pois penkkiriveistään, annettiin tarkastuksissa ympäri maan  ankaria määräyksiä, joiden mukaisesti naisväen tuli istua hiljaisuudessa paikoillansa, kunnes miehet olivat ennättäneet ensin ulos. Jos joku tungeksi ennen aikojaan ulos kirkosta, hänet voitiin määrätä jalkapuuhun rangaistukseksi. 

Seitsemän penkkirivi naisten puolella oli sekä Alaviirteelle että Lohtajankylälle. Siellä istuivat Juho Kauppilan vaimo Priitta, Juho Junttilan leski Priitta, Erkki Junttilan vaimo Beata, Pekka Leskelän vaimo Beata, Jaakko Perttulan vaimo Liisa, Juho Kyrölän vaimo Anna, Matti Nissilän vaimo Maria sekä Erkki Lukkarilan vaimo Beata. 

Penkkirivillä yksitöista istui Alaviirteen naisia: Jaakko Yrjänä leski Susanna,  Tuomas Pentin leski Liisa, Matti Siirilän vaimo Liisa, Matti Kluukerin vaimo Vappu, Simo Mikkolan vaimo Kaisa, Mikko Mikkolan vaimo Vappu, Matti Luurun vaimo Priitta, Hannu Pietilän vaimo Beata, Heikki Sipilän vaimo Agneta, Jaakko Kerolan vaimo Sofia sekä  Matti Erkinpoika Mikkolan vaimo Kaisa.

Penkki kolmetoista oli Yliviirteen  naisten penkki. Siellä istui Juho Polven vaimo Susanna, Sipi Pentin vaimo Anna, Jaakko Nikupaavon vaimo Anna, Juho Tuomaalan vaimo Marketta, Tuomas Ruotsalan vaimo Priitta,  Markus Pottalan leski Liisa, Erkki Kerolan vaimo Priitta, Simo Simukan leski Malin, Pekka Eskelin leski Vappu,  Lauri Jungan vaimo Marketta, Luukas Matinpojan vaimo Kirsti, Matti Korvelan vaimo Anna, Erkki Kotkan vaimo Marketta, Olli Luoman vaimo Matti Juhonpoika Tokoin vaimo Anna, Erkki Roikon vaimo Liisa sekä Matti Jylhän vaimo Priitta. Tällä penkillä mahtoi olla aika tukalaa istua, koska istujia penkissä oli peräti seitsemäntoista! Muissa naisten penkeissä istujia oli kymmenkunta. 

Karhin penkkirivi oli rivillä kuusitoista. Siellä istui: Matti Ojalan vaimo Vappu, Mikko Anttilan vaimo Dordi, Matti Märsylän vaimo Kaisa, Matti Huhtalan vaimo Anna, pitäjänkirjuri Mertiuksen vaimo Priita, Pekka Huhtalan leski Malin, Perttu Puution vaimo Kaisa, Heikki Hyypän vaimo Anna, Jaakko Hirven vaimo Liisasekä Juho Karhulan vaimo. 

Marinkaisten penkki oli seitsemästoista. Siellä istui vain kuusi naista: Erkki Kosken vaimo Priitta,  Matti Kosken leski Susanna,  Juho Vapolan vaimo Anna, Martti Maunulan vaimo Vappu, Niilo Keiskin vaimo Liisa sekä Juho Hauhtosen vaimo Maria. 

Karhin toinen penkki oli rivillä  kaksikymmentä. Siellä istuivat:  Erkki Ojalan vaimo Vappu,  Pekka Ojalan vaimo Marketta, Mikko Karhulan vaimo Priitta, toinen Karhula-nimisen vaimo Priitta, Juho Anttilan vaimo Liisa, Erkki Anttilan vaimo Priitta, Matti Märsylän vaimo Kaisa, Pekka Huhtalan vaimo Anna, Matti Kippon vaimo Vappu sekä Juho Hyypän vaimo Maria. 

Karhilla oli ilmeisesti myös kolmas penkki rivillä kaksikymmentäyksi. Siellä istuivat: Juho Hirven vaimo Liisa, Erkki Niemen leski Liisa, Antti Lankilan vaimo Vappu, Juho Lennon vaimo Priitta, jaakko Niemen vaimo Priitta, Juho Kolppasen vaimo Susanna, Juho Vuolteen vaimo Susanna sekä Matti Vuolteen vaimo Marketta. 

Alaviirteen naisilla oli myös penkkirivi kaksikymmentäkaksi. Siellä istuivat: Jaakko Yrjänän vaimo Susanna, Matti Pentin vaimo Priitta, Jooseppi Pottalan leski Liisa, Jaakko Mikkolan vaimo Anna, Mikko Mikkolan vaimo Marketta, Jaakko Pietilän vaimo Priitta, Hannu Pietilän vaimo Malin ja Matti Luurun vaimo Priitta. 

Naisten puolella sijainneet muut neljä penkkiä torninjuurella oli jätetty jakamattomiksi. Niihin oli lupa mennä talojen naisväellä sekä renkien vaimoilla. 

Istumajärjestyksellä oli periaatteessa kaunis, kristillinen ajatus, jonka mukaan penkkijako osoitti hyvää  kirkkojärjestystä. Seurakunta järjestettynä  sukupuolen, iän,  perhekuntien, kylien ja aseman mukaan suurena kokonaisuutena, kuvasti samalla kristillistä seurakuntaa. 

Näiden lisäksi löytyy myös hieman outo merkintä näistä loppuosan penkeistä niiden sijainnin vuoksi. Olivatko ne sivupenkkejä?  Miestenpuolella oli  yksi penkki, numero yksi, johon oli sijoitettu Jaakko Vihtarin vaimo Liisa, Matti Vihtarin vaimo Maria, Erkki Harmaalan vaimo Kaisa, Matti Harmaalan vaimo Anna sekä Jaakko Kerolan vaimo Maria, Matti Hannilan vaimo Marketta, Arvi Arvilan vaimo Priitta, Perttu Mutkan vaimo Marketta sekä Tuomas Hannin vaimo Priitta.

Rivillä kaksi oli Lohtajankylän naiset: Matti Matinmikon vaimo Anna, Jaakko Lukkarilan vaimo Anna, Martti Orjalan vaimo Kaisa, Juho Nissilän vaimo Kirsti, Juho Kyrölän vaimo Anna, Matti Kyrölän vaimo Vappu, Mikko Junttilan vaimo Liisa, Antti Havelan vaimo Priitta sekä Olli Ketokosken vaimo Elisabet. 

Myös kolmannella rivillä istui Lohtajankylän naisia: Juho Roikolan vaimo Priitta, Jooseppi Anttiroikon vaimo Priitta, Juho Seikkulan vaimo Kaisa, Pekka Leskelän vaimo Priitta, Matti Leskelän vaimo Priitta, Jaakko Perttulan vaimo Liisa sekä Mikko Perttulan vaimo Priitta. 

Kuorin takana ensimmäisessä penkissä istuvien kotikylää ei ole merkitty, mutta siellä istui Matti Lukkarilan leski Kaisa, Antti Tornion vaimo Marketta sekä Tuomas Himangan vaimo Beata. 

Kahdesta muusta penkistä löytyi paikka pappilan, Jukkolan, Erkkilän, Rahkolan ja Furuluodon piiat. 

Nämä listaukset ovat tosi mielenkiintoisia. Ilmeisesti niissä on henkilönimissä muutamia pieniä virheitä. Kokonaisuutena nimet kertovat erittäin hyvin siitä, millaisessa asemassa kukin henkilö oli. Minulla ei ole tietoa, kuinka usein penkkirivistöjen nimiä täydennettiin tai muutettiin. Ajan mittaanhan henkilöt kuitenkin vaihtuivat, menivät uusiin naimisiin, kuolivat tai kohosivat asemassa. Myös muualta saattoi muuttaa väkeä. 

LÄHTEET: 

Lohtajan kirkon penkkijärjestys 1712. [https://digi.kirjastot.fi/files/original/f14e8f2dcb5e2ec22bedbe716f657479.pdf] Luettu 1.9.2025. 

Suomen kirkollisten olojen uudistus ison vihan jälkeen. Yliopistollinen väitöskirja. J.R. Forsman. 1899.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2198516?term=ruumissaarnana&term=Kokkolassa&page=1] Luettu 28.9.2025. 

Johan - poika Isovihan pyörteissä

Taasen kerran kiinnostus kuljettaa minut Isovihan aikoihin. Tällä kertaa viipyilemme Lohtajalla. Tarinan olen lukenut yli sadan vuoden takaisesta  lehdestä. Sinne tarina on kulkeutunut 1776 ja 1789 vuosina julkaistuista  Åbo Tidningar`ìn artikkeleista, jotka pohjautuivat  Kokkolan silloisen raatimiehen,  Jaakko Fahlanderin ja toisen, nimeltä tuntemattomaksi jääneen henkilön  muistiinpanoihin. 

Eräs kokkolalainen kaupunginpalvelija oli paennut kahden poikansa ja vaimonsa kanssa Himangalle tiheään metsikköön Isovihan tuoksinassa vihollisia. Harmillisesti kasakat löysivät heidän piilopaikkansa ja yrittivät saada perheen kiinniotetuksi. Kävi niin kurjasti, että muu perhe pääsi pakoon, mutta nuorempi pojista, joka oli vielä alle 11-vuotias, joutui kasakkain käsiin. Poika oli nimeltään Johan Hagberg. 

Yllä: Piilopirtti. Kuva otettu Kälviän eläinpuistosta. 

Kasakoita oli kaikkiaan seitsemän. He poistuivat paikalta Johanin kanssa, mutta pelkäsivät, että joku väijyisi heitä yön pimeydessä. Niinpä he päättivät jättää hevosensa maihin ja soutaa Parkkihaudan rannasta pienelle saarelle Vähälän luodon luona. Tämä paikka on ilmeisesti nykyään Himankaan kuuluva. 

Yllä: Piilopirtti Kälviän eläinpuistossa. 

Jaettuaan päivän ryöstösaaliin paneutuivat kasakat pitkäkseen. Johan-poika laitettiin kasakkain keskelle nukkumaan. Mutta voi vain kuvitella, ettei poika-rukalla uni tullut silmään. Hän makasi hiljaa paikallaan kasakkain nukkuessa ja kuulosteli ympäristönsä ääniä miettien, kuinka voisi päästä pakenemaan.

Johan-poika kuulikin, kuinka veden noustessa yön aikana vene kalahteli rantakiviin. Hän päätti ottaa riskin ja juoksi kohti venettä ja tuuppasi sen vesille hypäten  venhon kyytiin. Kasakat kyllä heräsivät pojan karattua veneen ääniin, mutta  ketteränä poika ennätti päästä jo sen verran kauaksi rannasta, että kasakat eivät saaneet häntä kiinni. Poika istui urhoollisesti veneessä, kunnes se aikanaan karahti rantaan. Seitsemän kasakan  kohtalona oli  menehtyä luodolle. 

LÄHTEET: Otava kuvallinen kuukauslehti. 1.10.1917. N:o 10. Toimittaja Helmi Krohn.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/599885?term=Kokkolan&term=pakenivat&page=3] Luettu 23.3.2025. 

Ohtakarin keväässä kulkien

Lohtajan Ohtakari on minulle yksi rakkaista paikoista. Olin varmaan vain  15-kesäinen, kun vietin siellä  viikonlopun syyskuisella  Myrskyleirillä. Tyttökaverin kanssa yövyttiin pikkumökissä.  Syksyisten elosalamien välkkyessä meren yllä yönmustalla  taivaalla  kokoonnuttiin uusien  samanikäisten tuttavuuksien kanssa ahtaaseen mökkiin iltaa istumaan.  Yksi joukosta oli muuten myöhemmin telkusta tutuksi tullut julkkispappi. :)  Joka kerta naurattaa tämä muisto, kun näen hänen naamansa telkussa. 

No, tällä kertaa keskityn niihin rakkaisiin maisemiin enemmän. 

Lähdin kuljeskelemaan  ensin uimarannalle. Siellä on niin upean vaivatonta liikkua hiekkadyyneille rakennettuja pitkospuita pitkin. Lumi oli dyynin harjalta jo sulanut. Tuntui lähes kesäiseltä, kun talvikenkineni ja toppatakkeineni  tepsuttelin  dyyniä ylös. 

Nuuhkin ilmaa paikallani seisoen. Meri oli täysin tyyni.  Lumenrippeitä näkyi vielä rantaviivassa. Itse meri oli jo  sula tältä puolelta saarta. Toinen puoli oli vielä jään ja lumen hyväilemä. Harmaa penkki nököttää ylhäisesti yksin vailla istujaa. 

Tämä oli taas maisemia, johon voisi sulautua. Sinistä, valkoista ja vaalean ruskeaa. Minun värini. En tahtonyt päästää niistä irti. Rantaviivan lumeen oli kuin ripoteltu hiekkaa, joka olisi jäätynyt jäähän kiinni. Jäähiekan väritys näytti kuin riekon selän  väritykseltä kesällä. 

Samat kaislat, jotka lämpöisenä kesäpäivänä huojuivat kesän tuulissa seisoivat  dyyneillä langanlaihoina. 

Rantakivikon keskellä oli vielä vaaleaa lumensekaista jäätikköä. Tällä kertaa aallokko ei jäätä hivellyt. Oli niin tyyntä. 

Maisema oli niin kaunis. Vesi lorisi keveästi  jossain jään alla. Kun kävelin  jäisistä kohdista rantaa, jää paukkui allani. 

Rannalla oli  vielä myös jäätikköä. Se oli vekkulisti jäätynyt sekaisin hiekan kanssa.  Tuli mieleen leopardikuvio. 

Jää on myös muotoilun mestari. Teki mieli kurkistella pikkulapsen lailla jokaiseen jäähän ään. muovautuneeseen koloon. Nyt ranta ja sen jäätikkö näytti kiltiltä, kun ei tuullut. Laineet nukkuivat vielä kesäajasta hämillään. 

Dyynin takaa kuului ääniä. Siellä käveleskeli perhe pienten   lasten kanssa. Tulkin iloiseksi ajatuksesta, että tämä oli varmaan koko perheelle rentouttava ja kaunis  retki. Seurasin etäämpää heidän kuljeskeluaan. He liikkuivat vieretysten huolettoman ja kiireettömän oloisina.

Rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Tässä samassa paikassa kuvasin loppukesästä. Silloin värimaailma oli aivan erilainen.  Merikin oli silloin aivan eri värinen, syvänsininen. Mikä rikkaus!

Muutama yksinäinen jäälautta harhaili itsekseen. Miksi toiset sulavat ennemmin kuin toiset? 

Toisessa suunnassa oli vielä enemmän jäärakennelmia. Niin kauniita!

Muutama vuosi sitten muistan kierrelleeni Ohtakarin rannoilla juuri tällä kohdin. Silloin siellä väki ihaili mielettömiä jäämuodostelmia. Vuodet eivät ole veljeksiä, tuumin. 

Kävelin kauniin kevätauringon innoittamana pidemmälle. Seurakunnan leirikeskuksken rannassa ollut risti oli sekin jäiden syleilyssä. Jotenkin koskettava kaikessa karuudessaan. 

Lopulta oli aika palata autolle. Kuljeskelin vielä tovin aurinkoisella dyynillä, sitä pitkin oli ihana nousta ylöspäin. Pehmeässä hiekassa erottui monenlaisen kulkijan jälkiä. Jokainen jättää jälkensä, mietin. 

Hetken mielijohteesta peruutin vielä  takaisin  dyynin alle.  Koskematon hiekka. Yritin etsiä katseellani risua, jotta voisin piirtää jotain hiekkaan. En löydä. Siksi päädyin sormeeni. 

Tule pian, kesä

Toivoin, että tyyni sää jatkuisi, ja ehkä joku näkisi tekstini silloin. Ehkä kesän koittaminen pian  olisi ollut jonkun toisenkin toive. 

Kun käännyin kuvaamaan tekstiäni, huomasin rannan penkille asettuneen nuorenparin.  Ehkä he ilahtuivat myöhemmin tekstistäni...

Para

 Para on lainasana ruotsin kielestä, siellä se tunnetaan nimillä bära tai bjära.

Wikipedian määritelmän mukaan para on kansanperinteessä esiintyvä,  Länsi-Suomessa   ja Ruotsissa esiintyvä talon tai maatilan  haltija, eräänlainen tonttu ja omistajansa apuolento. Para kuvataan usein  voimalliseksi ja pelottavan näköiseksi. Paraa on kuvattu pyöreäksi kuin lankakerä tai tuohirulla. Para saattoi ilmentyä myös eläimen, kuten kissan muodossa, ainakin Lohtajalla on tästä mainintoja. 

Paran tehtävä oli auttaa talon omistajaa sekä kasvattaa varallisuutta. Parat saattoivat varastaa toisten omaisuutta, esimerkiksi maitoa lehmistä ja toivat sen omistajalleen. Paralla ja sen omistajalla tiedettiin olevan sellainen yhteys, että jos joku vahingoitti paraa, niin myös sen lähettäjä vaurioitui.   

   

Maisteri Kerttu Hakunti on tallettanut muistiin tietoa, jonka mukaisesti para oli pieni kissantapainen itikka, jota sen emäntä piti kellarissaan. Kun emäntä kutsui kissaa syömään, hän sanoi:

"Para, para, tuu puuruuni höystähän. "

Tämän jälkeen emäntä teki jokaiseen  puurovatiin lusikalla kolon ja para ottaa oksensi jokaiseen puurovatiin höysteeksi. 

Uutta paraa piti synnyttää saunassa pohtimalla ja samalla takoen. Paran synnyttämistä ei kukaan saanut nähdä eikä kuulla.  Kun para syntyi, omistajalla oli vallassaan teettää sillä mitä tahtoi. Apuna käytettiin hokemaa:

"Synny para, synny para.

Saat puolen sielustani

ja puolen ruumihistani. "

Jos paran taikominen ja luominen ei tahtonut onnistua, saattoi paran takoja runoilla:

"Kukas on kuulemassa.

Kukas on näkemässä,

koskei paraa synnykään. "

Para saattoi olla apuvoimana myös trulleilla. Para tuotti trulleille onnea, mutta kaikille muille vahinkoa. Para saattoi kanniskella naapurustosta omistajalleen voita ja juustoa pilaten samalla naapurien voionnen. 

Esimerkiksi Lohtajalla paralla oli lisänimenä myös kermapara, jonka piirteenä oli maidon imeminen lehmistä. Kermapara kantoi näin saadun maidon emännälleen. 

Osa ihmisistä  uskoi, että para oli alkujaan vaihdokas. Uskottiin, että äiti oli saattanut jättää vielä  ristimättömän lapsensa varomattomasti hetkeksi yksikseen, jolloin noita-akka tai piru oli käynyt vaihtamassa sen kätkyessä omaan vajavaiseen lapseensa ja kasvattanut itselleen vaihdokkaasta paran. Osa ihmisistä taas ajatteli, että niin kutsutut myrrysämmät itse  tekivät pirun avulla paran. Myrrys on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa tietäjää. 

Kerrotaan, että kun  pirulle oli luvattu joku uhriksi, meni tekijä riiheen - Lohtajalla paran kerrotaan erityisesti saaneen alkunsa riihessä.  Sieltä hän aloitti loitsunsa: "Synny para, synny para!" Hokija alkoi samanaikaisesti heiluttaa pohdinta, siis matalareunaista astiaa, jossa oli salaisia aineita, kuten ruumiinluita ja rautaa. Pohdinnan heiluttamisen seurauksena pohtimesta hyppäsi kynnykselle elävä olento tiedustellen, "Mitä sais kantaa?" Paran ulkoasu vaihteli näissä tilanteissa kovasti, välillä para ilmaantui kärpäsenä, toisinaan ruman linnun muodossa lennelleen kirkonmenojen aikaan sunnuntaina lakeistorvesta eli savupiipusta kirnun laidalle oksentaen samalla kirnuun kermaa. 

LÄHTEET: 

Noidat kaappasivat paran palvelukseensa - mikä ihmeen otus para on ja miten se synnytetään? Iijokiseutu. [https://www.iijokiseutu.fi/noidat-kaappasivat-paran-palvelukseensa-mika-ihmee/2708270] Luettu 29.12.2024.

Para ja muu vaurastumiseen liittyvä taikausko. [

https://www.kultainto.com/post/vaurastumiseen-liittyva-perinteinen-taikausko] Luettu 29.12.2024. 

Rasiallinen ehtoollisleipiä. Kansallismuseo.fi. [https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2020/rasiallinen-ehtoollisleipiae] Luettu 29.12.2024.

Vanhat uskomukset elävät Lohtajalla. Kerttu Hakunti. Keskipohjanmaa-lehti 20.10.1936. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022925?term=Kokkolaa&term=trullien&page=4] Luettu 5.4.2021. 

Virittäjä: Kotikielen seuran aikakauslehti. 1.1.1928. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/890145?term=kermapara&page=169] Luettu 5.5.2024. 

Vattajan lintutornissa

Kesäsunnuntaina autoajelulla Ohtakarissa. Se on sellainen paikka, jonne muutaman kerran vuodessa ajelen fiilistelemään maailman kauneutta. 

Tällä kertaa päädyn kapuamaan Vattajan lintutorniin. Jepjep, en pidä korkeista paikoista, mutta joskus vain on oltava päättäväinen ja vaadittava itseltään rajojen ylitystä. 

Tämä Vattajan lintutorni herättää heti ensivilkaisulta luottamukseni, sillä se on rakennettu hyvin jämerästi. Niinpä nousen ensimmäisille portaille ja lähden järkkäri kaulassa kapuamaan kohti korkeuksia. 

Tämä Vattajan lintutorni sijaitsee Vattajanniemen kärjessä, aivan Ohtakarin pengertien  läheisyydessä - avomeren ja hiekkarannan tuntumassa. Silti se on aika huomaamattomassa paikassa lehtipuiden takana. Pieni tie sallii kulkemisen perille saakka tornin juurelle. Tornin ympärystössä on aitaus, jossa laiduntaa lampaita. Kuvaushetkellä niitä ei tosin näy.

Arvuuttelen lintutornin korkeutta ja kotona tarkistan tiedon, että se on 14 metriä korkea. Metrin matalammaksi veikkasimme sitä paikan päällä. 

Sää on aurinkoinen ja maisema kaunis ja jotenkin rauhoittavan rauhallinen, vaikka etäämpänä näkyykin ihmisiä ja autoja. Tornin korkeuksiin ei kuulu kuitenkaan ääniä. Olo tornin huipulla on kuin valtiaalla konsanaan - saa hetken omistaa koko hulppean maiseman!

Tällä kertaa en näe tornista tai sen lähettyviltäkään ensimmäistäkään lintua tai kahlaajaa. Periaatteessa niitä on toisinaan kai paljonkin seudulla. 

Vähän etäämpänä näkyy Vattajan puolustusvoimien alue omine torneineen. Tällä kertaa paikka vaikuttaa tyhjältä. 

On jotenkin tosi uljas tunne katsella maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Tuntuu kuin olisi alueen valtias. Minä näen kaikki, mutta kukaan ympäristössä tuskin huomaa minua. Teen myös havainnon, kuinka erilaisena maisema näyttäytyykään joka ilmansuunnassa tornista katsellessa. Täältä näkee sekä Ohtakarin mökit, Vattajan armeija-alueen tornin, meren, uimarannan, tien, että metsikön. Huikeaa!

Autoja on parkissa siellä, täällä tien varrella, vaikka aika usein kuuluukin jupinaa siitä, ettei aluetta ole tarkoitettu parkkipaikaksi laisinkaan. Ihminen on sangen mukavuudenhaluinen. Rannalle täytyy päästä heti. Maisemallisesti ajopelit kyllä rumentavat aluetta ja myös kaventavat tietä.