sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Poskea on raaputeltu...vaihteeksi DNA-testejä:)

Teetätin jo aikaisemmin DNA-geenitestin isäni isälinjasta.  Se oli testi, jonka halusin tehdä ensimmäisten joukossa vielä kun isäni elää. Isälinjaa olisi myöhemmin mahdotonta enää testata. Tulokset saapuivat aikanaan ja olivat oikeastaan  odotetunlaiset. 

Vaan nälkä kasvaa syödessä. Lopulta oli pakko tilata testitikut itsellekin, vaikka hintaa kauhisteleekin, kun useampaa testiä tilailee....Naisestahan voidaan ottaa  eri testi kuin miehestä. Niinpä minusta on nyt tehty mtDNA-testi, joka kertoo äidinäidin äidinäidit...jne, siis suoran äitilinjani. Äitilinja testataan solun mitokondrion dna:sta erotuksena isälinjasta, joka tehdään Y-kromosomin DNA:sta .  

Testitulos sinällään  oli aika lailla odotusten mukainen. Kuulun haploryhmään H1a2, siis ns. Helenan tyttäriin. H-ryhmä on  yleisin haplotyyppi Euroopassa. "Helenoiden" reitti näkyy alapuolen  kuvassa sinisellä. Kantaäiti lienee asunut jossain Ranskan Dordognen laakson jokivarsilla parisenkymmentätuhatta vuotta sitten. 


Euroopassa on ollut monenlaisia muuttoliikkeitä tuhansien vuosien aikajanalla. Muinaisista muuttoliikkeistä voidaan mainita erityisesti kolme suurta ihmisryhmää, joiden vaikutus on ollut suuri nykyihmiselle:
  • metsästäjä-keräilijät (saapuivat Eurooppaan 40000 vuotta sitten ja  n. 11000 v sitten jatkoivat kohti pohjoista), 
  • varhaiset viljelijät (n.  8000 vuotta sitten kulkivat   Lähi-idästä pohjoiseen),
  • arojen paimentolaiset eli jamnot (n.5000 v sitten kulkivat kohti  Eurooppaan ja myös kohti pohjoista).
  • uutta itäistä perimää edellä mainittujen lisäksi  (n. 2000 v sitten). 
Testin avulla sain myös tietää, että autosomaalisessa DNA:ssani on prosentuaaliset osuudet yllämainituista seuraavasti:


Lisäksi teetätin itsestäni erillisen, ns. Family Finder-testin. Sen anti on mielestäni kaikista selvin ja mielenkiintoisin. Tämä ns. serkkutesti pohjautuu ihmisen kokonaisperimään ja se etsii geenisukulaisistani kaikista sukuhaaroistani  ns. mätsit. Tutkimuksessa verrataan tietokannassa oleviin muiden Family Finder-testin tehneiden tuloksiin ja testi päättelee kaksi näytettä keskenään sukulaisiksi, jos  merkkigeeneissä on riittävästi yhteneväisyyttä. 

Etninen perimäni on sen mukaisesti  hyvin  yllättävä, eli  tällainen: 
Suomi 79%
Scandinavia 7%
Itä-Eurooppa 13%
Lähi-Itä 1 %

Tiesinkin, että pohjoismaissa on perimääni muuallakin kuin Suomessa. Ei tarvitse miettiä kuin viime kesäistä matkaa esi-isien jäljille Ruotsiin ja Norjaan...Ne minulla oli tiedossa, tosin prosentuaalinen osuus aika lailla yllätti suuruudellaan. Mutta sitten tuo 13% Itä-Eurooppaa melkein mykisti puhumattakaan 1 % Lähi-Itää!

Alla olevista kahdesta karttakuvasta selviää geeniperimäni alkuperät. 



Ja etenkin  hämmentää, kun katson karttakuvaa geeniperimästäni tarkemmin...nimittäin...

...minulla on  äidin puolelta  lyhykäinen perimätieto, että  yksi esi-isistäni olisi venäjänjuutalainen viiden sukupolven takaa. Hän on asunut aikamiesvuotensa Suomessa, mutta miehen  alkuperä on pysynyt mysteerinä, vaikka olen sitä yritänyt selvittää pian jo 30 vuotta. Sen tiedän, että hän on ollut Suomessa Suomen sodasta lähtien. Moni on  pitänyt outona, että tuohon aikaan olisi tuollainen esi-isäni tapainen kummastus tänne asettautunut. Etenkin, kun hänen saapumistietojaan ei löydy mistään. Välillä jo luovutin ja ajattelin, että ehkä minulle on syötetty pajunköyttä ja esi-isäni onkin suomalainen sotilas. Tuntuisi vain aika lailla oudolta, että suvussa tällaista tarina olisi kuljetettu mukana sukupolvelta toiselle, kun mitään muita perättömiä tarinoita ei ole matkannut mukana. 

Mutta sitten ...tuo dna-tulos. Geenini ja testit eivät varmaankaan valehtele. Hyvin hämmentävä tulos. Ja aina vain hämmentävämmäksi meni, kun vaihdoin viestejä isänpuoleisen pikkuserkkuni kanssa, joka myös on tehnyt samat testit. Hänellä ei näkynyt  Itä-Eurooppa eikä Lähi-Itää perimässään  lainkaan, joten kyllä täytyy olla niin, että tuo perimä tulee äidin puolelta. 

Kun tätä aikani pyörittelin, ei auttanut kuin vielä varmuudeksi tilata isästäni lisää tutkimuksia eli  Family Finder-testi, jolloin pystyn karsimaan omista "mätseistäni" isän sukulaiset pois. Ja ehkä tilaan vielä äidistänikin Family Finderin, koska se nyt on melko huokea testi kumminkin. Siten ehkä osun tärkeisiin mätseihini paremmin. Ja sen jälkeen täytyy tietysti vielä ylipuhua äidin ainut  isälinjainen serkkupoika tekemään miestestin itsestään. Siitä selviäisi äidin isänpuoleinen mieshaara, jonka tuloksia eniten  tarvisin. 

Kalliiksihan tämä tulee. Kun olen tilannut nuo edeltävät isästä ja ehkä vielä täydentänyt  isän testiin BigY-testiin saakka ja sitten lasken omat testini ja tulevat äitini ja serkkuni testit, niin päästään jo rapiasti tonnin luokkaan...Sillä summalla olisi matkustellut aika kauas, Nyt olen pyöritellyt sormet hikisinä samalla summalla tietokoneeni näyttöä. Selannut sivuja ees ja taas. Yrittänyt ymmärtää ja etsinyt ja  en oikein tiedä edes mitä. 

Family Finder -tuloksissa minulla on nyt yli 4000 geenisukulaista! Läheisimmät mätsit eli osumat ovat suomalaisia - kaksi pikkuserkkuani ja isäni serkku. Tämän lisäksi  kaksi minulle tuiki tuntematonta miestä kantaa joltain osalta yhtenevää perimää kanssani  ilman geenimutaatioita.  Toisen kanssa olen vaihdellut jo sähköposteja - yhteinen äitilinjan  sukulaisemme on oletettavasti  vähintään n. 5 sukupolven takaa. 

Mikä mielenkiintoisinta, niin minulla on useita satoja mätsejä ulkomaalaisten kanssa. Erityisesti skandinaaveja sekä puolalaisia, saksalaisia, liettualaisia  ja venäläisiä...kahta viimeksi mainittua löytyy jopa paljon. Näihin aion porautua, kun vain jostain löytyisi tarpeeksi aikaa. Kohta taitaa lennellä sähköpostiviestejä täältä suunnasta ympäri maailmaa!

Tämä on mielettömän koukuttavaa (ja vaikeaa) tutkimusta. Sitä tajuaa oman ymmärryksensä pienuuden. Tavoitteena on saada  ensin  vielä lisää tuloksia ja ajan kanssa, kun saan seulottua tuntemattoman esi-isän kanssa oletettavasti mätsääviä nykypolvia, ties mitä tästä tulee,. Saa nähdä mitä vielä selviääkään. Ainakin yritän!


LÄHTEET: Keitä me olemme. HS. [http://dynamic.hs.fi/2018/dna/] Luettu 4.3.2018. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti