sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Punainen silta remontissa Suntinsuulla

Kun aikoinaan muutin Kokkolaan, olin ihan sekaisin eri siltojen nimistä. Vähän kerrallaan olen päässyt paikalliseen siltanimistöön käsiksi. Tässä on  niin kutsuttu Punainen silta. Se  mahdollistaa kulun Suntin ylitse Halkokarin suunnalta Pikiruukkiin.  Silta sijaitsee Pohjoisen ohikulkutien ja Vanhan veistämöntien kupeessa Tykkitiellä ja tarjoaa esteettömän kulun kaupunginsalmen ylitse.  Silta on likimain samalla paikalla, mihin Anders Donner rakennutti vuonna 1854 Halkokarin kahakan yhteydessä vanhan sillan. Tämä alkuperäinen silta purettiin vuonna 1907, kun Suntinsuun kanaalia vahvistettiin  420 metrin matkalta. 

Sillan ansasparrut olivat punaisella lyijymönjällä kyllästetyt alun alkujaan. Näin veneeltä sillan alitse kulkevat näkivät sillan  nimen omaan punaisena ja tästä syntyi nimi Punainen silta. 

Nykyään sillan väri on valkoinen. Silta on ollut melko raihnaisessa kunnossa. Sen kivirakenteet ovat jo päässeet osaksi purkautumaan ja sekä maatuet että päällysrakenteet ovat  vaurioituneet. Sillan kunnostusta on suunniteltu jo pidempään, mutta koska  sillalla on kulttuurihistoriallista ja maisemallista arvoa, Kokkolan kaupunki on tehnyt esiselvitystyötä sillan kunnostushanketta koskien.

Kesäkuussa 2020 päätettiin, että silta kunnostetaan likimain samannäköiseksi kuin se on nykyäänkin. Nykyinen silta on haasteellinen jyrkän nousukulmansa vuoksi ja siksi jopa vaarallinen liikuntarajoitteisille, miksei muillekin kulkijoille. 

Siltojen nimistä on kinasteltu kautta aikain Kokkolassa. Joku kutsuu tätä Pususillaksi, mutta se on virheellinen nimi tälle sillalle. Oikea Pususilta sijaitsee Suntin myötäisesti Englanninpuiston läheisyydessä. Silta yhdistää Pikiruukin ja Suntinsuun  venevajojen alueen. Punaista siltaa on kutsuttu myös Sumujen sillaksi. 

Punaisen sillan alue liittyy valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön vaikutusalueelle. Sillan läheiset ranta-alueet on venevajojen viereistä aluetta, joten maisemallisesti silta on tärkeässä paikassa. Onhan venevajojen alue sekä maisemallisesti että matkailullisesti suosittua ja valokuvattua aluetta.

Punainen silta on suojeltu kohde.  Siksi K.H. Renlundin museo on mukana kunnostustöissä. Ulkoiselta olemukseltaan silta halutaan säilyttää mahdollisimman samannäköisenä. 

Sillan muoto on kaupunkilaisten silmissä tuttu ja  siihen on jopa  kiinnytty vuosikymmenien aikana. Suntin ylikulun lisäksi se mahdollistaa maisemalliset kuvailut venevajoille ja merellä päin.

Tänä syksynä - tarkemmin viikolla 33 Punaisen sillan saneeraus lopultakin alkoi. 

 Silta on entisöinnin ajan suljettu liikenteeltä. Saneerauksessa  kunnostetaan myös sillan tukirakenteet ja ristikot.  Työn yhteydessä kartoitetaan tarkemmin myös sillan korjaustarpeita. 



Sillanrakennusentisöinnin on  tarkoitus valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä. Tulevina vuosina on tarkoitus uusia myös muita Suntin ylitse kulkevia siltoja. 


LÄHTEET: 

Punaisen sillan saneeraus Suntinsuulla alkaa. Kokkola.fi. [https://www.kokkola.fi/tiedotteet/punaisen-sillan-saneeraus-suntinsuulla-alkaa/] Luettu 24.9.2023. 

Suntinsuun sillat. lausunnot koskien esiselvitystä ja vaihtoehtotarkastelua. [http://kokkola.oncloudos.com/kokous/20205821-15-2.PDF] Luettu 13.10.2020. 

Suntinsuun silta. Outdooractive. [https://www.outdooractive.com/fi/poi/suomen-rannikkoalue/suntinsuun-silta/34540868/] Luettu 13.10.2020. 

Suntin ylittäviä siltoja  aletaan korjata Kokkolassa - Halkokarin ja Pikiruukin välinen Punainen silta pois käytöstä loppuvuoden. Yle.fi. [https://yle.fi/a/74-20042509] Luettu 24.9.2023. 

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Lohtajan hautausmaalla kiertelemässä

Rakastan hautausmailla kiertelyä. Se johtuu varmaan siitä, että olen viettänyt nuoruusvuoteni lähellä hautausmaata asuen ja  monia kertoja iltalenkkini suuntautuivat silloin hautausmaille kävelylle.

Tällä kertaa pistäydyn Lohtajan Karhintien varressa sijaitsevalla hautausmaalla. 


Lohtajalla huomioni kiinnittää  kaksi vierekkäistä hautakiveä. Etenkin niiden nimet. Maria Efrusiina Hawela eli Thompson.


Ja ilmeisesti hänen puolisonsa Charles Thompson. Etenkin tämän  miespuolisen nimi herättää kysymyksen, mistä hän on seudulle tuohon aikaan kulkeutunut. Yritin etsiä tietoa, mutten löytänyt. 

Sainkin sitten tämän tekstin julkaistuani kiinnostavan viestin, tarinan tästä pariskunnasta. Se oli koskettava, vaikkakin hyvin surullinen. Säästän yksityiskohdat julkiselta kirjoittelulta, mutta kuulemani mukaan Maria Eufrosyne Havela oli syntynyt Lohtajalla. 

Maria matkusti ensimmäisen kerran Amerikkaan  1890 ja avioitui siellä jokunen  vuosi myöhemmin Charlesin  kanssa, joka saattoi  olla syntyjään venäläinen ja nimellä Tichonoff, hän käytti myös nimeä Kalle Havila/Havela. Pariskunta sai lapsia ja kulki ees ja taas Suomen ja Amerikan väliä. Marian kohtalona oli kuolla jo aikaisessa vaiheessa Amerikassa, Charles kuoli myöhemmin Suomessa.


Nämä ruosteiset, peltiet hautamuistomerkit ovat koskettavia ja valitettavasti katoava osa  ajankuvaa. Teksteistä enää harvoin saa selvyyttä.


Karun kaunista.Jotenkin nykyajan prameus hautamuistomerkissäkin on niin muuta maailma kuin tämä peltilaatta...


Hieno idea tällainen muistokivi. Ei iso vaivannäkö, mutta pysäyttää kyllä lukemaan tekstin.


Ruostuneen pellin kauniisti kruusatut metallikiekurat. Niin kaunis hautapaikka puiden suojissa. 


Toiselle puolella hautausmaata on uudempia hautamuistomerkkejä. Suomalainen säntillisyys näkyy täälläkin. 


Pelkistetyn kauniita metalliristejä  hautausmaan takaosassa. 


En ole koskaan käynyt tässä siunauskappelissa sisällä. Se täytyy ottaa joskus ajan kanssa kohteeksi. 



Nälkävuosien uhrien muistomerkki heille, jotka jäivät sen uhreiksi vuosina 1867-1869. Noin 350 lohtajalaista ja koditonta kulkijaa. Eivät saaneet edes omaa hautapaikkaa. Muistomerkki, luonnonkivi, on vuodelta 1964. 

Jotenkin tätä kiveä katsoessa ymmärtää paljon paremmin Isä meidän-rukouksen pyynnön "Anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinen leipämme..."



Poistun kirkkomaalta hiljaisena. Nämä ovat joka kerta pysäyttäviä käyntejä. 


sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Kaarlelan kirkon vanhoja seinämaalauksia

Kaarlelan kirkon sisäseinät ovat kauttaaltaan valkeaa kalkkia.1950-luvulla paljastui kirkon seinäpinnasta likaisen valkaisukerroksen alta vanhoja maalauksia. Näitä maalauksia löydettiin sekä länsisiiven sivuseinistä että itäpäädystä.

Maalauksia ryhdyttiin restauroimaan Oskari Niemen johdolla, mutta valitettavasti  niitä ei onnistuttu kunnostamaan.  Yhtäkään maalauksista ei pystytty kunnostamaan kokonaan.

Kirkon länsiosasta pystyttiin  löytämään jäännöksiä maalauksista idän puoleisten ikkunoiden ympärystöstä. Sieltä on löydettävissä punaruskean ja mustanharmaan sävyisiä, katkonaisia linjoja, viiruja.

Tiedetään kuitenkin, että alun perin kirkon seiniä on koristaneet värikkäät kirkkomaalaukset. Maalausten tehtävänä kirkoissa oli opettaa kuvien avulla lukutaidottomille kansalaisille raamatun sanomaa.

Katolilaisuuteen viitanneet kirkkomaalaukset kalkittiin piiloon reformaation aikana. Näin haluttiin hävittää kaikki katolilaiseen uskoon  viittaava.


Alla:Kirkon pääkäytävä, srk-salin puol. seinä

Alla: Kirkon pääkäytävä, kirkon sankarihautausmaan puol. seinä.



LÄHTEET: Kulttuuripyöräily. Kaarlelan kirkko.[https://kulttuuripyoraily.wordpress.com/2015/08/25/kaarlelan-kirkko/] Luettu 16.7.2016.

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Mitä ennen olikaan kaupoissa tarjolla?

Tällä kertaa silmäys vanhaan sanomalehteen ja sen takasivun myyntiartikkeleihin. Kokkolan lehden sivu on julkaistu  10.12.1884. (No. 0.)

Jäin näitä ilmoituksia tutkailemaan tarkemmin.  Tarpeet taitaa olla muuttuneet 139 vuoden saatossa. 

Osa sanoista on lisäksi muuttunut ulkoasultaan niin paljon, että pitää oikein kahteen kertaan tavata. 

Mikä ihme muuten on toffelivaate? Aa, huopavaatetta kaiketi! 

Ja että oikein olisi tarjolla pummulisia pitsejä. Lysekilin kilohaili osoittautui googlailun perusteella Länsi-ruotsalaiseksi pikkukalaksi. Hassua, että sitä on niinkin etäältä tänne rahdattu, kun täällä meren rannalla asustellaan ja silakkaa ja muikkua olisi ollut tarjolla omasta takaa. 


Alla olevassa mainoksessa puolestaan puhutaan justeeratuista lakkarikelloista. Hädin tuskin hahmotan justeerisahan. 

Lakkarista isäni puhui taskuna, joten lienee kyse taskukelloista.  Pahasti likinäköisenä kummastelen myös silmälaseja, joita löytyy sekä liki- että pitkänäköisille. Ilmeisesti tarkempi mittatilaustyö on näistä puuttunut. 


Aleks. Damströmin liikkeessä puolestaan kaupitellaan kankirautaa ja meijeripatoja. Ihmetystä tietysti herättää myös alkoholijuomien myyminen rautakaupassa. 



A.W.Molanderilla olisi tarjolla sikuria ja sokuria. Kahvista innostun, se olisi edelleen kelpo tavaraa. Mutta mitä lieneekään sveskoniat? Se jäää nyt tyystoin selvittämättä. 

Konjakkiakin saisi, mutta pitäisi hommata kerrallaan vähintään viisi kannullista. Hmmm...