sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulua!

On viivähtänyt tovi ilman blogipäivitystä. Jouluiset jutut ovat vieneet mukanaan.
Nyt on kuitenkin aika toivottaa rauhaisaa joulua 2012 kaikille lukijoille!

Joululoman jälkeen palaillaan taas uudella innolla asiaan:)

Lähdetään viettämään joulua kokkolalalaisen Lea Ridanpään sanoittaman laulun, "Laula Hoosianna", myötä. Opettaja Ridanpää oli perheineen Taiwanissa lähestystyössä ja keräsi siellä kauniita kiinalaisia melodioita. Tämä on yksi niistä:
laula hoosianna
2. Soita hoosianna, soita hoosianna.
Kaikki lapset riemuitkaa.
Kaikki lapset riemuitkaa.

3. Tanssi hoosianna, tanssi hoosianna.
Jeesus meitä rakastaa.
Jeesus meitä rakastaa.

LÄHTEET: Kauneimmat joululaulut tekee hyvää. [http://jumis.fi/erilaisia-toteutuksia-mainmenu-45/adventti-ja-jouluaika-mainmenu-65/164-kauneimmat-joululaulut-40-vuotta] Luettu 23.12.2012

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kauniissa joulukonsertissa

Tänään olin kauniissa joulukonsertissa! Guardia Nueva-orkesteri esitti kapellimestari Raimo Vertaisen johdolla upeaa musiikkia Kokkolan kirkossa. Solistiosuuksista vastasi Keski-Pohjanmaan omat kasvot; Mari Palo ja Matti Korkeala.

Vuosi takaperin olin samaisessa joulukonsertissa,mikä oli yleisömenestys. Aivan sama tapahtui nytkin - jo puolta tuntia ennen konsertin alkua oli kirkon monisataiset penkit täyteen ahdettuja...

Itse konsertin aikana en voinut ottaa kameraa esille; kukaan ei sitä kieltänyt, mutta kuvien räpsiminen olisi eittämättä rikkonut tunnelman. Muutaman kuvan napsin konsertin päätteeksi...




Konsertti alkoi upeasti Astor Piazzollan Talvi-sarjalla "Neljä vuodenaikaa."Olen vannoutunut Astor-friikki, joten pääsin oitis virittäytymään tunnelmaan.

Aloituskappaleen jälkeen Mari Palo ja Matti Korkeala lauloivat duettona  "Me käymme joulun viettohon." Täm on kaunis,  perinteinen kappale, jonka sanat koskettavat minua vuosi vuoden jälkeen yhä enemmän..

Ehkä koskettavin esitys koko konsertissa oli Konsta Jylhän "Joululaulu", jossa Mari Palo toimi solistina. Ainakin omasta mielestäni Juha Yli-Kotilan sovitus kyseiseen kappaleeseen oli aivan huippu! Tunnustan, kylmät väreet värisyttivät...

Yhteislauluna lauloimme kolme säkeistöä tuttuakin tutummasta "Enkeli taivaan"-virrestä. On aivan huippua sinä kohdassa, kun kirkon penkissä saa nousta ylös ja laulaa täysin palkein  "Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon poikansa..." Ja kun tajuaa, että joka ainut ihminen väntäytyy penkistään ylös...

Seuraava kappale yllätti! Vertainen kertoi löytäneensä alunperin fado-lauluna olleen kappaleen viime heinäkuussa. Tällä kertaa se esitettiin orkesterisovituksena. Vertainen kertoi sen hänen mielissään kuvastavan myös itsenäisyyspäiväämme ja omisti kappaleen jollekulle Leifille...Alla linkki alkuperäiseen esitykseen...

 
Konsertti jatkui Astor  Piazzollan Fuga y misterioso-kappaleella. Sen jälkeen  Palo ja Korkiala lauloivat yhdessä keskiaikaisen joululaulun "Kuului laulu enkelten." Gloria-osuus tässä laulussa on aina upea...

Tämän jälkeen Matti Korkeala esitti laulun "Marian poika", jonka sovituksesta  vastasi Petri Ikkelä. Sovitus oli erikoisen hieno! Tämän jälkeen Korkela jatkoi laululla  Joululaulu D".

Jälleen päästiin kuulemaan kapellimestari  Vertaisenkin lempparia eli Piazzollaa. Tällä kertaa  johdantoa "Enkeli-sarjasta."Orkesteri soitti niin kauniisti!

Konsertin loppuosuudesta vastasi Mari Palo sooloineen. Aluksi kuultiin monen suomalaisen lempisävelmä "Sylvian joululaulu." Viimeiseksi Palo esitti upeaakin upeammin "Oi jouluyö"-kappaleen. Yleisö puhkesi raikuviin aplodeihin jo ennen viimeistä nuottia. Olihan huippu esitys!

Lopuksi laulettiin yhteislauluna oma lempivirteni "Maa on niin kaunis." Liikutun aina tässä kappaleessa - niin nytkin.

Orkesteri taputettiin vielä uudelleen lavalle ja ylimääräisenä soitettiin tietysti vielä pätkä Astor Piazzollaa.

Kertakaikkisen kaunis konsertti,joka jälleen ylitti odotukset. Erityiskiitos upealle ja aidon tavalliselle Verrtaiselle, joka kerta toisensa jälkeen osaa ottaa yleisönsä!

 
 
 

torstai 6. joulukuuta 2012

Pro patria

Tänään on Suomen 95. itsenäisyyspäivä. Selaillessani koneeni kuvia, muistin, että kesällä näppäsin  valokuvan  muistomerkistä, joka on Marian hautausmaalla. Ajatuksena oli jo silloin tehdä aiheesta blogipäivitys, mutta huomasin, että minulta uupui valokuva teoksen taustapuolesta.



Itsenäisyyspäivä kirvoitti minut ajamaan kyseiselle hautausmaalle. Tällainen muistomerkki kuuluu erityisesti tähän juhlapäivään .Erityisesti teos sopi kuvattavaksi juuri nyt koska sille oli laskettu muistoseppeleitä ja sankarihautausmaan hämärässä värisivät muistokynttilät sekä muistomerkin ympärillä että jokaisella sankarihaudalla..


 Sankarihautausmaa-alueen viereen pystytetty iso ja jykevä teos on materiaaliltaan graniittipatsas. Kiven yläosassa on teksti "Pro patria 1930-1944." Itse muistomerkissä on kuvattuna kohokuvina  kolme sotilasta.

                              

 Teoksen toisella puolella puolestaan on kaksi naista ja lapsi. Veistoksen nimi on "Kotiin."


Samaan muistomerkkiin kuuluu lisäksi vasemmalle viereen pystytetty pronssiristi.



Muistomerkin suunnittelutyöstä ovat vastanneet kuvanveistäjä Viljo Savikurki ja arkkitehti Veikko Rauhala. Se on valmistunut vuonna 1954. Itse veistos on Suomen kiviteollisuus Oy:n valmistama. Pronssiristi on lapinlahtelaisen Elias Halosen taidevalimon käsialaa.


"Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
-V-A Koskenniemi"

LÄHTEET:Suomen sotamuistomerkit 1939-1945 [http://www.tammenlehva.fi.test.mediatraffic.fi/sivu.php?id=57] Luettu 23.08.2012.


maanantai 26. marraskuuta 2012

Kokkolan Pihlajasta tulee...Ultra Bra!

Sunnuntaipäivän helmena oli konserttinautinto Ykspihajassa! Ykspihlajan Toimitalon lavalle kapusi monikymmenpäinen esiintyjäjoukko, joka koostui Vox Pihlajan laulajista  ja Ykspihlajan Työväen Soittajista.

Aikaisempi postaukseni menneeltä kesältä käsitteli tämän samaisen kokoonpanon kesämielistä konserttia Länsipuiston lavalla. Silloinhan aihepiiri kietoutui Pelle Miljoonan ympärille. Tällä kertaa  teemana oli  komiasti Ultra Bra-yhtyeen tunnetuksi tekemä musiikki muutaman vuoden takaa.


Pieni pahoitteluni aluksi -Bloggerin kanssa on ollut pientä häikkää kuvien suurentamisen kanssa, temppuilee mokoma...Parin ekan kuvan suurentamisen jälkeen muut kuvat  sumenivat jonkin verran  niitä tänne laittaessani:(

 Konserttiin oli valittu 22 kappaletta Ultra Bran tuotannosta. Konsertin aloitti  Hei kuule Suomi-biisi, jonka aikana laulajat astelivat korokkeelle -"ultrabramaisesti" keltaisiin sadetakkeihin sonnustautuneena. Ehdottoman värikäs aloitus...



Konsertin juonnoista vastasi sujuvasanainen Essi laulujensa lomassa.



Soolo-osuuksia oli kappaleissa sopivan mukavasti. Alla olevassa kuvassa Johanna  vetää  komiasti "Sokeana hetkenä."Toisesta soolo-osuudesta tässä  laulussa vastasi Virpi. Myös YTS:n soittaja Tuija pääsi välillä laululavan puolelle.


"Kun siirtyy äkkiä
päivänvalosta pimeään,
kestää tottua näkemiseen.
Sokeana hetkenä hän suuteli minua,
eihän voi tuntea ihmistä,
joka ei kerro itsestään mitään..."


 K
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Suurin osa kappaleista oli minulle tuttuja - olenhan itsekin Ultra Bra-fani. Mukana oli tuttuja helmiä; Kirjoituksia, Savanni nukahtaa, Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia, Jäätelöauto, Älä soita tänne enää koskaan... Riittäähän noita fiilistelykappaleita:) Aina kun kuuli uuden kappaleen, ajatteli ensimmäisenä  "Ai, tämäkin ihana..."
 
Löytyi joukosta vähän vieraampiakin kappaleita, kuten Kohtaaminen ja Kuiskaus.  Alla olevassa kuvassa Riikka ja Pauliina maistelevat  soolo-osuuksia Villiviini-lauluun.

"Villiviini seinässä on metrin korkeampi,
villiviini seinässä on metrin korkeampi.
Olen ollut pitkään poissa kotoa,
enkä löydä keittiöstä katkaisijaa..."


 
 
Yksi minulle rakkaista lauluista kajahti ilmoille juuri ennen väliaikaa. HAUKI! Tähän liittyy paljon muistoja:) Kerronpa, että kuuntelutin musatunnilla tätä kappaletta alkusyksystä 5-6 luokkien oppilaille. Heidän tehtävänään oli arvioida kuulemaansa ja vastata kirjoittamalla  esitettyihin kysymyksiin. Yksi kysymyksistä kuului jotensakin niin, että kuvaile kuulemasi laulun tunnelmaa, sanoja ym...
Oli yllättävää, että lähestulkoon puolet  yhteensä   75 oppilaasta uskoi kyseessä olevan lastenlaulun! No joo, miksikäs ei niinkin:)
 
Alla olevassa kuvassa Mervi käsittelee oikeaoppisesti  haukea...Kalat on mun kavereita:)
 
"Hei hoi hauki, uidaan yhdessä selälle.
Sukelletaan syvyyksiin ja meritunnelmaan..."
 
 
Väliajan jälkeen  oli paljon tuttuja kappaleita. Vain pari itselleni vieraampaa - Kahdeksanvuotiaana sekä Lähettäkää minulle kirjoja- oli joukossa mukana. Viimeksimainitussa oli kiva Kimmon kitarasoolo.
 
Pärnu-kappaleessa Maarit ja Tiina pääsivät irrottelemaan.
 
"Hotellissa puiston laidalla asuu vanhoja ihmisiä
leskimummoja ja -vaareja,
jotka etsivät toisistaan seuraa.
Mitä ne meistä ajattelevat -
eivät nuo varmaan käy
edes hoidoissa..."
 
 
Tuttuakin tutummassa Jäätelöauto-biisissä Tapio puolestaan pääsi sooloilemaan saksofonin kanssa. Mmm...ihana soitin:)
 
Jostain syystä eläinteemaiset laulut uppoavat  näköjään meikäläiseen! Markku taituroi Siili- laulun soolo-osuudet.
 
"Mene sinä siili takaisin metsään,
mä lähden huomenna kaupunkiin..."
 
 
Vesireittejä- laulussa puolestaan Maria ja Tiina vetivät sooloja.  Sopivasti viimeiseksi jätetyssä "Sinä lähdit pois"-kipaleessa soolon esitti Hannele.
 
"Pensaiden kaikki laulavat linnut
aamulla ennen seitsemää..."
 
Myrskyisien aplodien jälkeen  Ulla pääsi vielä laulelemaan yksin "Minä' suojelen sinua kaikelta-laulussa.
  
 
"Olen kahlannut rantaveteen,
soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna.
Olen seissyt laiturilla hiljaa
ja kuullut äänet kaukaisten laivojen..."




Tässä kapellimestarin työtä yleisön suunnasta kuvattuna... 


      ...ja edestä...yhtä hymyä, kun kaikki sujuu hyvin!



Orkesteria oli haasteellista, jopa lähes mahdotonta saada mahdutettua kokonaisuudessaan  kuvaan pitkällä putkellani....



 

 
Laulajien äänet sopivat hyvin yhteen ja samoin soittajien taustat olivat hienot.Myös eri stemmojen äänet olivat kivasti sopusoinnussa. Sovituksista vastasi Samppa Leinon ohella kokoonpanojen vetäjät Kaisa Ekdahl ja  Heli Uusimäki. Kapellimestari Kaisa myös johti konsertin. Lauluporukan  vetäjä Heli puolestaan nautti konsertista  tällä kertaa perhesyistä katsomon puolella...
 
Tuttujen laulujen esittäminen ei ole helppoa, kun yleisöllä on valmiiksi vahvat mielikuvat, kuinka laulut alunperin on laulettu. Nyt onnistuttiin upeasti! Hyvä te:)
 
Tiedoksi kaikille, joille palava into hyvää musaa kohtaan jo heräsi:kokoonpanoa on mahdollisuus päästä näkemään ja kuulemaan vielä muutaman konsertin  verran Ykspihlajan Toimitalolla, osoitteessa Satamamakatu 40! Konsertti kestää väliaikoineen 1h 45min!
 
Seuraavat esitykset on tarjottimella
la 1.12 klo 19
su 2.12. klo 17
la 8.12 klo19
su 9.12 klo. 17
 
Ja niin- liput kannattaa varata etukäteen, että säästyy pettymyksiltä:)
 
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulutunnelmia Kokkolassa

Viikonloppuna oli Kokkolassa joulunavaus. Tarkoituksena oli ihan oikeasti osallistua joihinkin joulunavausohjelmiin mutta joskus kaikki vaan ei ihan suostu pelittämään.Tästä kuitenkin enemmän Joulusivut-blogissani...

Viikonloppuna kuitenkin kiertelin molempina päivinä kaupunkikeskustassa. Käväisin parissa joulumyyjäisissä. Mukaan tarttui kahdet lapaset. Olin jo etukäteen päättänyt, etten sorru mihinkään muuhun:/   Muutenkin kuljin  vain ihastellen  jouluvaloja ja kauniita näyteikkunoita...
Tässä välähdyksiä matkan varrelta:

Mannerheiminaukiolle syttyi valot tuhannet...




 
 
 Purjelava oli kehystetty kynttilöillä...


Mukulakivikatu sai jouluvalonsa...


 
 Ilokseni näyteikkunoissa oli myös joulun sanomaa...
 


 
Jouluisista tunnelmista sitten aivan toisenlaisiin seuraavassa bloggauksessani, jossa pääsemme konserttiin...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Joutsenet lennossa

Joku päivä taaksepäin lähdin sadesäästä huolimatta kamerani kanssa läheiselle pellolle, johon joutsenet kerääntyvät sekä keväisin että syksyisin. Välillä niitä katselen ikkunastakin, saattaa olla samalla kertaa satoja joutsenia sänkipellolla ravintoa etsimässä.

Kaksi ylintä kuvaa on otettu menneenä keväänä lähes samasta paikasta kuin nuo alimmaiset syksyn kuvatkin. Rakastan joutsenten katselua ja kuvaamista, kuvia on kertynyt vuosien mittaan aika lailla. Voi tuota lintujen  uljautta!



Laulujoutsenet ovat monille ihmisille rakkaita ja symboliikkaakin löytyy joutsenkuvan muodossa aina suomalaisesta joutsenmerkistä Äänisjärveltä 5000 vuotta sitten kallioon hakattuihin  kuvioihin...

Laulujoutsen valittiin vuonna 1981 kansallislinnuksemme ja se on rauhoitettu. Minulle joutsen edustaa puhtautta ja uljautta, suomalaisuutta. Jotain itsenäisyyttämme kuvastavaakin siinä on.

Myös kansallissäveltäjämme Jean Sibelius rakasti laulujoutsenia. Tässä pätkä Sibeliuksen muisteluita:" "Eräänä jouluaattona noin viidenkymmenen joutsenen parvi lensi matalalla Ainolan yli. Sen rakkaampaa joululahjaa en olisi voinut itselleni toivoa." Muistatteko muuten, että viimeisimmäksi jääneessä sadan markan setelissä oli sekä Sibeliuksen että joutsenien kuvat!





Kotitalollemme asti raikasi armoton trumpettiääninen kaakatus. Mitä lie linnut juttelivat. Tepastelin hiljakseen muutaman askeleen kerrallan metsän laitaa. Hämärsi jo, mutta valkeat linnut erottuivat vielä jotenkuten.


Joutsen on sen verran arka lintu, ettei ihan vierelleen päästä ihmistä. Kun ennätin muutaman kymmenen metrin päähän, suhahtivat ennakkoluuloisimmat linnut jo pois tiehensä. Jatkoin hiipimistäni. Vähän kerrallaan muutaman linnun ryhmä nousi lentoon.


Alkoi sataa kovemmin ja hämäryys painoi päälle. Pari viimeistä linturyhmää lähti nousukiitoon  lähes peräkanaa. Ja tietysti suunta oli minusta poispäin. Uskoin jo harmistuneena missanneeni lintukuvat ja lähdin kävelemään metsän laitaa takaisin päin...




Samassa tajusin, että linnut eivät enää erottaneet minua hämärän metsän vierestä ja vauhtiin päästyään kaarsivat ilmassa suoraan minua kohti! Tuli kova kiire kaivella takin sisällä sadetta suojassa ollut kamera esiin...Harmittelin paremman salaman puuttumista, mutta sinnikkästi räpsin minkä ehdin vesipisaroiden räpöttäessä linssiin.

 Lentäviä lintuja on vaikea kohdentaa kameran etsimeen. Vähän on tuurissaan,löytääkö lintuja lainkaan oikealla hetkellä. Aivan uskomattoman lujalta kuului kuitenkin  siipien suhahtelu, kun  linnut lensivät yläpuoleltani.



Voisin tuijotella joutsenkuvia vaikka ikuisuuden. Valkoiset linnut sinistäkin sinisemmällä taivaalla... Elämys!






LÄHTEET: Laulujoutsen [http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/laulujoutsen.shtml] Luettu 17.11.2012.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Maalla ja merellä -veistos

 
Edellinen postaus käsitteli Puurokaria Suntin varressa. Jo silloin kuvassa vilahti veistos karin edustalla. Tänään siitä vähän enemmän...





Taideteos on osittain Suntin vesiosassa, osittain maalla kivitasanteella. Se muodostuu neljästä kivipaadesta.

Veistos on nimeltään Maalla ja merellä (På land och till havs). Se valmistui vuonna 1992. Teos on kuvanveistäjä Ukri Merikannon (1950-2012) käsialaa.



Merikanto oli kymmenissä taideteoskilpailuissa menestynyt erityisesti  julkisten veistosten tekijä.

Veistäjänä Merikanto oli puhdasoppinen modernisti, jonka muotokieli oli abstraktia. Hänen sukupolvelleen ei-esittävä ilmaisu oli itsestäänselvyys. Merikannon teoksissa on kyse tilan ja massan suhteesta, painosta ja painottomuudesta sekä liikkeen ja liikkumattomuuden välisistä jännitteistä.

Ukri Merikannon tuotanto käsittää useita teräs- ja pronssiveistoksia. Hänen omimpana materiaalina pidetään kiveä ja erityisesti  punaista grafiittia.

Tyypillisesti Merikannon teokset muodostuvat kolmesta, neljästä toisiinsa liitetystä kappaleesta.  Veistosten kuperat ja koverat muodot luovat mielikuvia tuulen pullistamista purjeista, veneistä sekä mastonhuipuissa tasapainottelevista merilinnuista. Merikannon töissä mittakaavoja pidetään vertauskuvallisina, sillä on kyse suurista meristä ja elämän mittaisista matkoista. Merikanto itse kuvasi asian näin:  "Jokainen ihminen on Odysseus. Odysseus on ihmisen kuva."


Ukri Merikannon  isä oli säveltäjä Aarre Merikanto ja isoisä tunnettuakin tutumpi Oskar Merikanto.
Ukri tunnettiin myös intohimoisena klassisen kirjallisuuden ja musiikin harrastajana.

Merikannon patsaat loihdittiin konkreettisesti vuosikymmenten ajan loimaalaisten kivimiesten taituruudella. Erityisesti voi mainita kaksi hakkuria; muotoilija Pauli Mäkipää ja hioja Teijo Repo.

Omasta mielestäni teos on haasteellinen katseltava, koska se näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, miltä rannalta ja mistä kohtaa teosta katselee. Aika selvästi tästäkin työstä voi erottaa ainakin  purjeita... Kivipaasien sileys ja vahvuus saa mieleen, että olisi kiva silittää kädellä paasien kuperaa ja sileää pintaa...


LÄHTEET: kuvanveistäjä Ukri merikanto  on kuollut. [http://yle.fi/uutiset/kuvanveistaja_ukri_merikanto_on_kuollut/5603104] Luettu 21.10.2012.

Ukri Merikanto. [http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/3516/ukri-merikanto] Luettu 21.10.2012.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Puurokari Suntin varrella


Suntin varressa, Hollihaan kaupunginosan laitamilla, on muusta maaperästä erottuva, kumpuileva ja kallioinen alue. Sitä kutsutaan Puurokariksi. Rinteiden päällä kulkee kävelypolkuja. Talvisin alueella saattaa nähdä pulkalla mäkeä alas huristelijoita.. Kerrotaanpa itsensä J. V. Snellmanninkin nuorena poikana hiihdelleen rinteitä alas...

 




Kaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvun alkupuolella Puurokari oli pieni kalliosaari kaupunginsalmessa. Kari kasvoi ajan kuluessa kiinni mantereeseen maankohoamisen seurauksena. Alunperin seutua kutsuttiin nimellä Puro-kari  karin vierestä virtaavan puron mukaisesti. Ilmeisesti nimi on ihmisten suussa taipunut myöhemmin nykyiseen muotoonsa.

Puurokari on Suntin varrella osa laajaa viheraluetta eli kaupungin Keskuspuistoa, joka  ulottuu keskustasta aina Vanhansatamanlahdelle saakka.




Vuonna 1622, kun niin sanottua pikkutullia alettiin kantaa Kokkolassa, rakennettiin tullitupa merelle päin Puurokarille. Tullitupien rakentaminen oli asetuksen mukaisesti ympäröivien pitäjien vastuulla. Suntin varren tuvan pystyttivät Kokkolan ja Kälviän talonpojat.

Kaupungin ensimmäinen meritulli sijaitsi siis oletettavasti Puurokarilla. Suntin varrella olleesta tullirakennuksesta on maininta jo vuodelta 1658. Puurokarin kallioiden länsipuolella on nykyäänkin nähtävissä kivirakennelmia. Ne ovat ilmeisesti kuitenkin uudemmalta ajalta. Itäisissä rinteissä on jäännöksiä rappumaisista kivirakennelmista sekä pohjoisrinteessä Suntin suunnan mukaisesti loiva ja pitkä kivin reunustettu ramppi.

Puurokarin vanhat kivirakenteet ja jäänteet  ovat historiallisesti arvokkaita.
  








Tuomiokirjoista vuosilta 1694 ja 1695 selviää, että tullinhoitaja ehdotti saaren tullitupaa varustettavaksi kahdella sillalla. Yhden sillan tehtävänä olisi johtaa salmeen siten, että ihmiset voisivat veneineen laskeutua sillan viereen. Toisen sillan kautta olisi yhteys kaupungin puoleiselle rannalle. Tämän sillan tulisi olla vähintään 24 sylen pituinen ja kolmen palkin levyinen.

Samoista tuomiokirjoista selviää myös tieto ,että meritullia pystyttäisiin edelleen käyttämään, jos savupiippu ja ikkunat korjattaisiin.

Puurokarin ohi virtaavan puron yli rakennettiin silta Suntin suuntaisesti. Siltaa kutsuttiin nimellä Pususilta. Nykyään siltaa ei ole enää olemassa, sillan kohdalla on vain maastossa edelleen erottuva ojamainen painanne.

Alla oleva kuva on otettu kaupungin infotaulusta Puurokarin edustalta, siksi se on hieman sumea... Kuvassa on Pususilta noin vuonna 1915 ja siitä näkyy, kuinka se oli Suntin suuntaisesti mantereelle.



Suntin itärannalla, Puurokaria vastapäätä, oli kauppias Jan Forsen nuoremman paloviinapolttimo, joka oli perustettu 1869. Poltto-oikeus kuului vanhan perinteen mukaisesti kaupungin porvareiden oikeuksiin ja tavallisesti Kokkolassa tämä oikeus oli vuokrattu jollekin kaupungin asukkaalle.

Polttimo sijaitsi nykyisen jäähallin vieressä olevan jalkapallokentän laidalla. Myöhemmin, polttimon toiminnan loputtua, rakennus siirrettiin asuinrakennukseksi Kaarlelankadulle.  Alla oleva kuva paloviinapolttimosta on otettu myös  kaupungin infotaulusta. Kuvassa Sunti ja viinapolttimo on pohjoisen suunnasta kuvattu.
 


 
Koska maankohoamista tapahtui voimakkaasti, täytyi niin meritullia kuin muitakin satamatoimintoja siirrellä toistuvasti. 1700- luvulla meritulli siirtyi Ryövärinkarille eli Pikiruukkiin. Sieltäkin se siirrettiin melko pian Sannanrannalle saakka.









Alla olevassa karttakuvassa näkyy Puurokari pienenä saarekkeena Suntissa. Pienet pisteet siinä ovat kauppiaiden aittoja ja Ryövärinkari isompana saarena kuvan oikeassa laidassa. Siellä sijaitsi tullitupa. Kuva on  lainattu "Kokkolan sataman historiaa"-sivustolta. Alunperin kuvan omistaa Riksarkivet.
 


 
Lopuksi vielä kuva puurokarista vastarannalta otettuna. Edustalla näkyy teos "Maalla ja merellä", josta enemmän toisesssa bloggauksessa!
 

LÄHTEET: Kokkolan sataman historiaa. [http://www.port.of.kokkola.fi/historia/kaupunki.html] Luettu 21,10.2012.

Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo.[ https://www.kokkola.fi/.../4_kauposa_2005_julkaisu_b.pdf] Luettu 21.10.2012.