sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Wäkiluvun muutoksia--mielenkiintoinen teksti vuodelta 1885

Luen  vuoden 1885 Kokkola-lehteä. Siellä oli ilmoitettuna Lohtajan väkilukutilasto edeltävältä vuodelta.


Näitä vanhoja lehtiartikkeleita ja uutisia on sitten niin vinha lueskella. Tässä jutussa näkyy, kuinka haasteellista on ennustaa tulevaa...

Tässä suoraa käännöstä tekstistä: 

"Lohtajalla on viime vuoden kuluessa syntynyt 59 miehenpuolta, 43 waimonpuolta eli yhteensä 99 henkeä. Kuollut: 52 miehenpuolta, 44 waimonpuolta eli yhteensä 98; siis on syntyneitä 1 enempi kuin kuolleita. Sisäänmuuttanut: 12 miehenpuolta, 12 waimonpuolta, yhteensä 33.


Ulosmuuttaneita:27 miehenpuolta, 35 waimonpuolta, yhteensä 62. Ulosmuuttaneita on siis 15 miehenpuolta ja 15 waimonpuolta eli 25 enempu kuin sisään muuttaneita. Seurakunnan wäkiluku on wähentynyt 11 miehenpuolta, 17 waimonpuolta eli yhteensä 28 henkeä.  Koko wäkiluku oli wuonna 1884 1571 miehenpuolta, 1599 waimonpuolta tahi 3170. Tänä wuonna tekee se niinmuodoin  1560 miehenpuolta, 1582 waimonpuolta eli 3142 henkeä.

Äpärälapsia oli 3 eli joka 33:mas syntynyt. Kuolleena syntyneitä oli 2. Wanhin miehenpuoli oli 89 vuoden ja wanhin waimonpuoli  86 wuoden. Awioliittoja on wiime wuonna solmittu 14 ja kuoleman kautta rikottu 23.

Yllä: Lohtajalaisia  hautausmaaopastuskierroksella kesällä 2020. 

Jos wäkiluku wähenee joka wuosi yhtä paljon kuin nyt on wähentynyt, niin 112 wuoden perästä muuttawat wiimeiset ihmiset pois tästä kunnasta. Toivoaksemme niin ei kuitenkaan tapahdu ja wäestön wäheneminen lienee waan wäliaikainen sattuma."

Jotenkin pidin tästä tekstistä, siinä on niin selkeästi näkyvissä suomalaisten tilastorakkaus! Ja noita sanoja, jotka ovat jo tyystin  kadonneet käytöstä, kuten waimonpuoli ja miehenpuoli. Pitäisiköhän ottaa uudelleen käyttöön?

Yllä: Kuva Lohtajan hautausmaalta.

Sinällään näytti väkilukuennuste menneen poskelleen, että 112 vuotta eteenpäin tuosta tekstin kirjoittamisesta olisi ollut vuosi 1997. Silloin Lohtaja oli vielä oma kuntansa. Lohtaja liitettiin osaksi Kokkolaa 1.1.2009 ja silloin väkeä oli Lohtajan kunnassa 2791 henkilöä.. Eli vähennystä 112 vuoden aikana oli lopulta 351 henkeä...


LÄHTEET: Kokkola lehti. 12.01.1886, nro. 2, s.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Talvisen Elban luonnossa

Nämä kuvat tulevat viikon takaa. Lähdin  silloin kävelyretkelle talviseen luontoon. Sää oli mitä parhain. Parkkeerasin autoni nuorisokeskus Villa Elban pihaan. Siellä oli tungosta, parkkipaikka tupaten täynnä. Moni muukin oli lähtenyt meren tuntumaan nauttimaan talvisesta ja aurinkoisesta säästä. Ihmisiä kuljeskeli ristiin, rastiin rantajäätiköllä. Osa suksineen, osa käveleskellen, näyttipä joillakin olevan potkukelkkakin  kulkuvälineenä. Minä suuntasin  hieman toiseen suuntaan, luontopolulle, jossa oli vähemän ihmisiä. 


Kävin alueella viimeksi syyskuussa, kun kuvasin Kokkola 400 vuotta-kuvia.  Silloin kulku pitkospuiilla oli esteetöntä. Nyt lumi peitti tienoot ja oli aivan kuin olisi kulkenut tyystin  eri paikassa. 


Kaislat rannan tuntumassa viipyilivät vielä viime kesässä. Yritin katsoa, näkyisikö  siellä viiksitimalia, joka on useamman kerran bongattu alueelta. Kuulin ehkä sen äänen, mutta itse lintu pysyi  visusti piilossa. 




Jatkoin kulkua kohti rantametsikköä. Puiden rungot  taipuivat valkoisen lumen  kera. Aurinko pilkotti puiden välistä. Kaunista!


Luontopolun leveä puista rakennettu kulkuväylä oli  lumen peitossa ja talloutunut kulkijoiden kengistä hyvin. Sitä oli vaivaton kulkea. 



Muutamia ihmisiä tuli vastaan tai ohitti minut. Kuljin kameroineni sen verran hitaasti.  Ohitustilanteet olivat haastavia, kun ei mahtunut väylällä kahta ihmistä vierekkäin ohittamaan toisiaan. Pomppasin yleensä suosista umpihankeen ja  viipyilin kuvailemalla samalla  puita ja talvisia maisemia. 



Viimeisiltä sadoilta metreiltä minulla ei ole kuvia - arvaatteko miksi! Rannan tuntumassa on kaksi lankkua pitkospuina. Nyt kun lumi oli pakkautunut niiden päälle, oli lumipinta muovautunut kulkijoiden alla liukkaaksi ja  kuperaksi. Oli todellinen taidonnäyte selviytyä niitä pitkin eteenpäin. Pari kertaa horjahdin ja humpsahdin  päistikkää umpihankeen. Minulla oli pitkäputkinen kamera mukana ja elämäntehtävänäni oli suojella sitä kastumiselta. Viis muusta!



Lopulta saavuin rantaan, jossa on lintutorni. Kapusin varovasti niin ylös kuin vain  portaita riitti. Ylhäällä tornissa olin aivan yksin. Minua ympäröi ihana rauha ja rauhaisa merituuli. Hengitin ilmaa sisääni ja  vain katselin. Etäämmällä kuljeskeli ihmisiä, mutta sen verran kaukana, etten tunnistanut ketään. Sinnikäs pariskunta harppoi kaislikon seassa. Ehkä siellä oli jonkinlainen polku, jota pitkin he kulkivat. 

Naureskelin itsekseni, että tässä jos missä näyttäytyy suomalaisuus ja jostain tulvahti mieleen Aaro Hellaakosken runonpätkä

 "Tietä myöten tien on vanki, vapaa on vain umpihanki. " 

Hieno filosofinen juttu purtavaksi!



Etäämpänä meren jäätiköllä kulki sekä kävelijöitä että hiihtelijöitä. Olisin voinut tuijottaa heidän loitontumistaan kauan, kauan.


Värimaailma talvisessa rantakasilikossa oli ihastuttava. Hiihtäjistä taas nousi esiin Eino Leinon runo:

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens' itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä. "

Tuossakin on jotain niin perisuomalaista...:)
"


Aurinko alkoi jo laskea. Tuli heti viileämpi. Rannikko peittyi saman tien uskomattoman sakeaan sumumereen. Tuntui, kuin ei merta ja jäätä olisikaan, vaan että seisoskelisin pellon reunassa...



Lähempänä äiti ja poika hiihtivät. Poika kaatui ja äiti kuului ohjeistavan, kuinka nousta itse ylös. Se onnistuikin. 


Rannalla on aitaukset, sillä kesäisin alueella pidetään ylämäänkarjaa. Aidat näyttävät kauniilta ja jotenkin istuvat maisemaan. 




Oli aika palata kohti autoa. Juuri kun pääsin niille kapeille pitkospuille, tuli vastaani perhe. Oli melkoinen taidonnäyte, että pääsimme ohittamaan toisemme.  En ennättänyt edes katsoa kasvoihinsa, kun piti niin keskityä tasapainoilemaan. Vastaan tullut rouva vuorostaan humpsahti pois pitkospuilta ja naurun säestämänä punnersi ylös umpihangesta. Jatkoin matkaani eteenpäin tyytyväisenä, etten tällä kertaa itse keikahtanut hankeen. 







Runosuonesta  pulppuaa jostain vanhoja runonpätkiä mieleen - kyllä luonto tekee tehtävänsä, rentouttaa ja lataa ajatuksia!


"Ihan turhaan tuotakin tuskailet,
jos päivä ei pilkota polkusi yllä.
Se valo, jota muualta löydä et,
sehän rintasi luolassa loimuu kyllä."
-A. Hellaakoski -


Olin  vähän kylmissäni, sillä kompuroinnerista johtuen  housut olivat aika lumiset. Silti en malttanut olla pysähtelemättä  paluumatkallakin. Naavaa on alueen puissa paljon. Se kertoo seudun ilman hyvinvoinnista. 


"Sinne, missä kesä kuluu nopeasti.
Sinne, pajujen ja lepikoitten taa,
missä ruostehiset rannat aukeaa
alastonna aina mereen asti.

Sinne, sinne missä luodon hieta antaa
vaivoin pajupensahalle ravinnon.
Sinne, missä yllä yksin pilvet on,
ympärillä meri vailla rantaa.
-A. Hellaakoski-

Naureskelen itsekseni - onkohan Hellaakoski käveleskellyt tätä samaa polkua, kun soinnahtaa niin hienosti ajatuksensa reissuuni?





Muutamia lehtipuiden lehtiäkin oli sinnikkäästi jäänyt kiinni puihin. AIka kauniita, vaikkakin hyvin haperoita jo. Jos niihin koskisi, ne ehkä varisisivat lumeen. 

"Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.
Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä."
-A Hellaakoski-



Lopulta  leveämpää väylää loppumatkasta. Olen selviytynyt pahimmasta ja mieli on hyvä. Tuntuu aivan luksukselta kävellä tällä leveämmällä reitillä. 


Pysähdyn taas kaislikon reunaan ja kuuntelen lintujen ääniä. Yhtään lintua en silti harmikseni näe. Värimaailma on joka tapauksessa täydellinen. 



Tuijottelen  puita yläilmoihin. On niin kaunista kaikkialla!

Alla unisen oksiston
valoa kummallista on,

metsän sisällä taikatie
ei mistään tule, ei mihinkään vie.

Varjoni karkasi. Vailla oon
ruumista. Liuonnut kuutamoon.

Askel jää ilmaan irralleen.
Käteni koskee tyhjyyteen
-A. Hellaakoski-


Saavun autolle. Ranta ja parkkipaikka ovat jo lähes tyhjät. Ihmiset ovat kukin palailleet koteihinsa, niin teen minäkin. 



sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Striimauksia kuuntelemassa

Liukasta laskiaissunnuntaita! Jos ilmoja katsellaan, niin aivan huiput talvikelit. Valkeaa lunta enemmän kuin miesmuistiin ja keltakultainen aurinko kuumottaa jo upeasti taivaalla.  Nyt jos milloinkaan olisi kannattanut survaista  sukset jalkaan ja lähteä Kokkolan XXIII Talviharmonikkaviikon  livetapahtumaan "Ystävänpäivän haitarihiihto. " Olisin itsekin  sinne vääntäytynyt, ellen olisi toipilaana kotosalla taannoisen työtapaturman jäljiltä... 

Kotona oleilu on mahdollistanut kuitenkin aivan huippuja, striimattuja elämyksiä. Olen  katsonut lähes kaikki katsottavissa olevat  Kokkolan Talviharmonikkalähetykset. Täältä tai täältä  pääset muutamiin esityksiin pidempäänkin!. Siippa jo jossain vaiheessa kysyi kauhistunut ilme kasvoillaan, että maksaako tuo.:)) Siis aivan mahtava idea tämä striimaus koronan keskellä. Talvinen musiikkifestivaali on onnistuneesti saatu hoidettua läpi ja uskon, että festivaalin katsojakunta on ollut laajempi kuin koskaan. koska netin  välityksellä näitä upeita esityksiä on ollut mahdollista kuunnella ilmaiseksi jos ja vaikka  missä. Lisäksi on tärkeää, että kun korona on vienyt esittäviltä taitelijoilta lähes kaikki mahdolliset esiintymiset, niin tällä tavoin toteutettuna avautuu  ovi esiintymisille. Aivan upea idea myös videotallenteiden alkuinsertit joissa näkyi hienoja kokkolalaisia maisemia. Ja täytyy myös todeta, että tämä tapahtuma ilmeisesti onnistui koronasta huolimatta pesemään kasvonsa ja pysymään ajan hermoilla!

Viikolla osallistuimme oppilaiden kanssa jokavuotiseen tapaan  harmonikkaviikon lastenkonserttiin. Tänä vuonna esitys oli "Mimmien. " Meillä oli oikein onnistunut konsertti ekaluokkalaisten kanssa. Liikuimme, leikimme, lauloimme ja pompimme laulujen mukana. Mielestäni oikein hieno homma!




Innolla katsoin myös jokavuotisen Junioriharmonikkojen konsertin. Esikoiseni soitti vuosia sitten sillloisessa  kokoonpanossa ja täytyy sanoa, että yksi ihailemistani lasten musiikkipedagogeista on juurikin  talviharmonikkaviikon taiteellinen johtaja Raimo Vertainen. Todella ammattitaitoista ohjausta ja meininkiä huumorin pilke silmäkulmassa. Arvostan myös Vertaisen kommenttia "Maanantai-illan konsertti on yksi tärkeimmistä.. " Siinä jos missä näkyy oma asenne perustyöhön!


"Ilta Jukkolanmäellä" oli myös odotuksissani. Siellä oli esiintyjiä, joista osan musiikillista polkua olen saanut seurata heidän lapsuusvuosistaan saakka.  Tosin alkuperäisenä  esiintyjinä olleet eivät kaikki päässeetkään äänityksiin. Niin harmi. Oli kuitenkin aivan huikea veto, että esiintyjäkaartiin saatiin kaksi ulkomaalaista nuorta naista vain kahden päivän varoitusajalla! Tuohon ei olisi ihan jokainen kyennyt. Harmonikan ja sellon combo oli muuten sekin  hieno!


Pidän talviharmonikkaviikossa myös siitä, että joka kerta se onnistuu yllättämään - joko tapahtumillaan tai soitinvalinnoillaan. Esimerkiksi balalaikka ja harmonikka on aika harvoin maassamme kuultu yhdistelmä.  Taisi olla eka kerta, kun kuulin Mozartin "Eine kleine nachtmusik " tällä soitinkokoonpanolla.:) Upeaa oli!


Jokavuotinen lauantai-illan viihdemusiikkikonsertti oli tänä vuonna aivan huikea! Se oli äänitetty jo aikaisemmin ja erityismaininnan saa Vertaisen loistava historiapainotteinen alkujuonto! Myös paikalliset kovan luokan artistit lauloivat upeasti. Soittajissa oli  taas useampi tuttu naama, joiden musisointia on saanut jo vuosia seurata. Niin hyvä!



Järisyttävin musiikkielämys minulle oli Maria Kalaniemen ja Eero  Grundströmin konsertti - aivan alkutahdeista lähtien. Siellä oli muutamia upeita sovituksia ja sanoituksia tunnetuista iskelmistä ruotsiksi laulettuna. Oli myös kiva seurata monenkielistä juontoa. Huuliharppu taipui menoon letkeästi, mutta koin matkapolkuharmoonin olevan kuitenkin  aivan omaa luokkaansa. Minulla on sellaisen  soitosta  nuoruusvuosien kansanmusiikkibändin ajoilta kokemusta, mutta tätä oli jotain aivan käsittämätöntä seurata! Oli myös veikeää kuunnella häämarssi "Napoleonia" sekä tällä kokoonpanolla että aikaisemmin Nuorten virtuoosien ilottelussa! Molemmat hyviä! Niin kaunista! 


Olen todella tyytyväinen koko tämänkertaisen(kin) laadukkaaseen antiin. Konsertit oli ihanaa katsella kotoa käsin kuulokkeet korvilla lämpöisen takkatulen loimottaessa suloisesti selkää. Pidin myös siitä että striimaus mahdollisti katsella muusikoiden sormityöskentelyä lähietäisyydeltä. Silti sitä toivoo, että ensi vuonna harmonikkaviikkokin voisi olla livekonsertteina - paitsi ehkä tästä vuodesta mukaan tulee silti vuosittain jokin striimattu konsertti, kun tämää näin upea idea on! Ainakin näin tavoitetaan ihmisiä ympäri maailman - sellaisiakin, jotka eivät paikan päälle muutoin  ensimmäisinä saapuisi. 

Vielä ihan pakko mainita virtuaalitilaisuuksista näin korona-aikana  muutoinkin  - omassa elämässä tämä viikko on kompuroinnista huolimatta ollut aika huikea. Alan  nimittäin opiskella kolmatta ammattitutkintoani ikinä, ever! Ilman minkäälaista ikärasismikokemusta!


Hain työn ohessa tapahtuvaan erityisopettajakoulutukseen. Sinne oli 207 innokasta  ja hyvin pätevän oloista  luokanopea  ympäri Suomen pistänyt paperinsa ja ainoastaan 25 pääsi sisälle! Haastattelu tapahtui Zoom-yhteyden kautta. Puhuin mikrofonilleni ja tunsin oloni zombiksi, kun en  voinut katsoa kolmea haastattelijaani silmiin, kun piti tuijottaa   dokumenttikameran sivummalla olleeseen  kameraan näytön sijasta. Siitä huolimatta pääsin kuin pääsinkin sisälle! Ja aivan parasta tietysti, että tähän koulutukseen on mahdollisuus juurikin Kokkolan omassa yliopistokeskuksessa! Ensi jouluna voin sitten kaiketi jo kertoa olevani sekä lastentarhanope, luokanope että erityisope.:)