sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Suojaksi synnyinmaan. Lohtajan miesten sotaanlähtöpaikka

Kesäpäivä. Ajan autollani pitkin Alaviirteen kylätietä. Tarkoituksena on parkkeerata auto Alaviirteen keväällä 2019 suljetun koulun pihaan. Taajama-alue loppuu. Ajan  takaisin. Ja sitten vielä kerran takaisin. Nyt löydän. Rakennus, joka on palvellut kyläkouluna oli mielestäni vanhan kauppakiinteistön näköinen, en tunnistanut kouluksi. No, aina oppii. 

Koulun  pihan laidasta löydän etsimäni. Siellä on muistomerkki kivipaateen liitettynä. 



"Suojaksi synnyinmaan
Lähtivät Lohtajan miehet tältä paikalta  16.6.1941."

Teksti on hieman epäselvä, mutta luulen lukeneeni sen oikein. Talvisotahan katsotaan alkaneeksi 25.6.1941.  Tältä paikalta siis miehet lähtivät Jatkosotaan. Voi vain kuvitella kaihontäytteisen, pelkoa täynnä olevan jotenkin hartaan tunnelman. Hetki on ollut pysäyttävä. Jälkeen on jääneeet tutut kunnaat, pellot ja rakkaat. Edessä on odottanut suuri tuntematon. 


Jotenkin hienoa jälkipolvile, että muistomerkki on sattunut  olemaan juuri koulun pihassa, jossa sitä ovat voineet katsella koululaiset jo kymmeniä vuosia. Muutoin historian vaiheet niin herkästi vaipuvat unohduksiin.


Muistomerkin viereen on  istutettu Suomi 100-juhlavuoden  kunniaksi niin sanottu tulevaisuuden kuusi 2017.





sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Hietanokan lintutorni Laajalahdessa

Nyt kapuamaan korkeuksiin Laajalahden uimarannan läheisyydessä sijaitsevalle Hietanokan lintutornille!

Laajalahden uimarannallekin suuntaavalta parkkipaikalta on selkeä opastus ja helppokulkuinen maasto tornille. 

Jos koordinaattien avulla haluaa paikan tavoittaa, niin tässäpä nekin:
63.79706   ja  23.01462. 


Hietanokka nimenä on oivallisen osuva alueelle, sillä maapohja todellakin on pelkkää hietaa. 



Sateisena iltapäivänä paikalla on ihanaa käveleskellä, luonto tuoksuu huumaavan hyvältä. Täällä on ravintoa sekä näkö-, kuulo- että hajuaistille!



Tässä lintutornissa on kolme tasoa. Vaikka inhoan korkeita paikkoja, on lintutornit pääasiassa rakennettu niin tukeviksi, että niihin on suorastaan ilo kavuta. Torni on kokonaisuudessa 11 metrin korkuinen. Eikä yhtään harmita, vaikkei lintuja välttämättä olisikaan, Jo maisemien katselu eri korkeusasteelta on palkitsevaa. 





Laajalahtihan kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000-verkostoon ja on   alueena erittäin arvokas ranta- ja vesilintujen pesimispaikka. 





Laajat ruovikkoalueet vesistössä pitävät huolen siitä, että siellä pesii  lintuja ja niitä saattaa myös sieltä hyvin bongata. Kun itse kävin lintutornissa, oli alkukesä ja linnut olivat varmaankin hautomispuuhissa. Lintuja ei juurikaan näkynyt, lintujen lauluja sen sijaan kuului runsaasti. 


Laajalahdessa tavattavia lintulajeja ovat muun muassa partatimalit, luhtakanat, punasotkat ja kaulushaikarat. 


Etenkin kevät- ja syysmuuttojen aikana tornista näkisi monenmoista lintukantaa. Tosin jos on aurinkoinen ilma, saattaa auringon nousu hieman vaikeuttaa lintujen seuraamista vesistöön päin. 



Tältä lintutornilta pääsee myös vaivattomasti jatkamaan matkaa luontopolulle ja Laajalahden lintutornille ja onpa matkan varrella esimerkiksi lintupiilokin!







sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Keskiaikapäivillä Koukkunokka Kaarlen tapaus

Taas kerran oli tarjolla mielenkiintoisia historia-aiheisia esityksiä Kokkolan keskiaikapäivillä. Tämän vuoden teemana oli työ ja ammatit. Ennätin kuulemaan kahta esitystä. Tällä kertaa kirjuutan FT Mikko Hiljasen koostamasta esityksestä. Hiljanen työskentelee  projektitutkijana Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella. 

Koukkunokka Kaarle ei sanonut minulle entudestaan nimityksenä mitään. Vaan aina oppii uutta. Tokihan Kaarle tunnetaan! Kyseessä oli nimittäin Hiljasen väitöskirjatyön yhteydessä löytynyt tositarina menneisyydestä, joka kytkeytyi  Kokkolaan   Väitöskirjan aiheena Hiljasella oli "Suomalaiset kirkkoherrat  Ruotsin  valtion rakentajina 1550-luvulta  1610-luvulle. "

                 

Tarinan taustalla on tapahtumaketju  alkaen vuodesta 1605. Kaksi Kokkolan kappalaista - Carolus  (Martinus) Iacobus ja Paulus Dionisii syyttivät Knut Henriksson - nimistä kirjuria kuninkaan pilkkaamisesta. Kirjuri Knut oli kutsunut kuningas Kaarle IX halventavasti nimityksellä Koukkunokka Kaarle. Tapauksesta on onneksemme säilynyt paljon asiakirjoja. Niiden avulla voimme porautua Kokkolan paikallisyhteisöä aikoinaan kovasti kuohuttaneeseen tapaukseen. 

Taustallahan oli Ruotsin aikaisemman kuninkaan, Juhanan III kuolema ja sen jälkeinen  laillisen kruununperijän, hänen poikansa,  Puolan kuningas, katolilaisen   Sigismundin sekä Kaarle - herttuan  valtataistelu. Sigismundista kruunattiin myös Ruotsin kuningas ja Kaarle, joka oli Sigismundin setä ja protestantti, oli vahva vastustaja Sigismundille. Sigismundia kannatti aateliset ja myös suomalaiset  - onpa eräs esi-isistäni muuten menettänyt pään Ahlaisissa Sigismundin vainoissa;  Jöran Claesson Prytz vuonna 1599! Valtataistelu liittyy myös Nuijasotaan, jonka yksi taistelukin käytiin  nykyisen Kokkolan alueella Kirkonmäellä. Vuonna 1600 Kaarle nousi hallitsijaksi, vaikkakin varsinainen kuninkaaksi kruunaaminen tapahtui vasta muutama vuosi myöhemmin, 
Kirjuri Knutin asiaa puitiin peräti kolme erillistä kertaa Tukholman linnanoikeudessa. Vaikka itse tapahtuma kuulminoituu kirjuri Knutin solvaukseen, oli taustalla pitkään kyenyt riita eri osapuolten välillä. Riidasta voi hyvin lukea pappien toimijuutta. 

Knut kirjuria ei mustamaalattu täysin, vaan asiaa tutkittiin perusteellisesti Tukholman linnanoikeudessa. Kyseessä ei ollut kuitenkaan varsinainen oikeudenkäynti, vaan se voidaan lukea nimellä rahvaan valitus, allmogens beswär. Toimenpiteenä tällainen  oli keskiaikainen menetelmä. Kuninkaan yksi tehtävä oli kierrellä maata ja valvoa hallintoa, mutta samalla hän myös keräsi valituksia rahvaalta ja yleensäkin paikallisista ongelmista. Virkamiesten valvonta lisääntyi 1500-luvulla. Rahvaan valitus tarjosi rahvaalle  väylän viedä maallisen vallan  ratkaistavaksi  paikallisyhteisön  ristiriitoja.

Hiljanen mainitsi että on löydetty kaiken kaikkiaan 155 tapausta, joissa papit ovat jollain tavalla olleet osallisina - joko valittajina tai todistajina. Yleensä pappien valitukset kohdistuivat aatelia, talonpoikia, sotilaita tai maallisen hallinnon virkamiehiä vastaan. Kirjuri Knutia koskeva valitus oli sinällään poikkeuksellinen, koska se oli sisällöllisesti rikas ja valituksessa oli useita syytekohtia. 

Papit esittivät linnanoikeudessa syytöksiä. Kappalainen Carolus esitti ensimmäisen syytöksen ja oikeus kysyi kappalainen Paulukselta, oliko hänen mielestään väitökset oikeita. Kappalainen todisti ne oikeiksi, mainiten kuitenkin, ettei kirjuri Knutilla ollut aikaisempia syytöksiä. Kirjuri Knut kielsi häneen kohdistuneet pilkkasyytökset mainiten, ettei hän ollut  puhunut kuninkaasta mitään, mutta oli kyllä kuullut erään Ericin  kutsuvan kuningasta Koukkunokaksi.  Knut  syyttti myös, että kappalainen Carolus oli  haukkunut häntä huoripukiksi. 

Paikalla olleet kolme talonpoikaa puolustivat kirjuri Knutia mainitsemalla viisi valituskohtaa kappalaisista - muun muassa kappalainen oli rikkonut kirkossa naisten penkin. Ajatuksena oli, ettei kunniaton pappi voinut toimia   virassaan hengellisenä johtajana. Mustamaalaus oli oiva keino päästä papista eroon. Kirjuri Knutin  vetoomukset voidaankin nähdä  haluna laskea pappien auktoriteettiasemaa. 

Jälleen kuultiin kappalaisia. Asiaa oli jo  käsitelty kihlakunnan  käräjäoikeudessa toki, mutta siellä  totuutta ei haluttu kertoa. Kappalainen Carolus kertoi  kirjuri Knutin tulleen pyytämään  häntä luopumaan syytteestä, mutta Carolus kertoi vastanneensa: "En voi  luopua syytteestä asian vakavuuden vuoksi. " Ja niin kirjuri Knut joutui oikeuden eteen. Ristiriita rasitti sekä hänen että  pappien sieluja. 

Toisena istuntopäivänä paikalle saapui talonpoikia syyttäen edellämainittuja kappalaisia. Kappalainen Paulus totesi Kirjuri Knutin saaneen talonpojat mukaan tähän toimeen ja  uskoi kirjurin vehkeilleen ja  juonitelleen saadakseen  papit ongelmiin. Pohdittiin, olivatko papit  itse kuulleet kirjuri Knutin solvaavat puheet ja oliko kirjuri itse solvannut kuningasta vai toistellut Ericiltä kuulemiaan puheita. 

Kolmas istuntopäivä valkeni heinäkuun loppupuolella. Laamanni oli löytänyt eläinten nahkoja ja turkiksia kirjuri Knutin hallusta. Knut kielsi tämän syytöksen, mutta kertoi samalla, että hän oli muutama talvi aikaisemmin saanut ketunnahan. Toisen kappalaisen renki oli Knutin mukaan  varastanut tuon nahan ja tämä oli  osoituksena kappalaisen vihasta. 

Pappien mielestä kirjuri Knut oli vehkeillyt talonpoikien kanssa ja käyttänyt pitäjänsinettiä väärin. Kirjuri oli heidän mukaansa syyllistynyt myös taloudellisiin rikkeisiin varastamalla verotavaroita ja myös käyttämällä liian suuria mittoja veronkannossa. Tämän lisäksi syytettiin korruptiosta ja maanpetoksesta,, koska hän oli suostutellut pappeja luopumaan syytteistään. Kirjuri Knut oli merkinnyt 55 taloa autiotaloiksi taloudenhoidollisissa asioissa, vaikkei asia todellisuudessa ollut niin. Kerrottiinpa kirjurin myyneen vuonna 1599 kruunun graanin sekä vaihtaneen verovoita huonompaan voihin käyttäen itse paremman voin. Kirjuri Knut kielsi syytökset.

Tieto konflikteista meni myös kruunulle. Valitusinstituutio valvoi hyvin paikallistasoa sekä maallisen ja hengellisen esivallan henkilöitä. Paikallistasolta saatiin paljon luotettavaa tietoa. 

Viimeinen istunto  käytiin elokuun 13. päivä 1607. Tällöin tuotiin todistajaksi uusi virkamies, Johan Bengdson. Kirjuri Knutin todettiin pitäneen yhteyksiä Puolassa asuvaan veljeensä. Mainittiin myös kirjuri Knutin appiukon hankkineen verotilan  ilman oikeuden lupaa. Ja mikä pahinta, kerrottiin appiukon hankkineen kotipaikkansa pappilaan noitanaisen, joka aiheutti sairauksia sinne. 


Syytökset appiukkoa kohtaan kuvastavat pitkiä erimielisyyksiä. Asioita ratkottaessa pappien eroava näkemys oli tärkeää paikallisia  ongelmia ratkottaessa. Papit eivät ajaneet ainoastaan  maallisia tai hengellisiä etuja, vaan ajoivat samalla myös omia etujaan. Kun papit ajoivat kaikkien etuja tuomalla esiin kirjurin syytöksiä, se myös hyödytti  esivaltaa ja oikeudenmukaisti esimerkiksi verotusta. Pappien työhön kuului tärkeitä yhteiskunnallisia puolia, papit toimivat paikallishallinnon edustajina. 

Lopullinen tuomio Tukholman linnanoikeudessa laimeni, eikä kirjuri Knutia tuomittu näytön puutuessa.  Vuonna 1607  kuningas Kaarle määräsi  kolme virkamiestä  tarkistamaan paikallisia oloja. Tapauksen johdosta Kokkolan kappalaiset Carolus ja Paulus kuitenkin nousivat statukseltaan kuninkaan palkitessa heidät arvoinnousulla. Carolus Jacobista tuli  Kruunupyyn kirkkoherra ja kappalainen Paulus pääsi Närpiön kirkkoherraksi vuonna 1609. 

Olipa taas kerran mielenkiintoinen asiapaketti todella joskus  tapahtuneesta. Hiljasen väitöskirjaan pääsee tutustumaan tarkemmin täältä

LÄHTEET: FT Mikko Hiljasen esitelmästä tehdyt muistiinpanot Kokkolan IX keskiaikapäivillä 7.9.2019. 




sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Venetsialaisviikonloppuni

Upeat säät huvilakauden päättäjäisissä. Itse jätin tällä kertaa juhlinnan väliin.

Viikko on ollut rankka. Olen valvonut yötä sairaalassa läheiseni vierellä ja pyörittänyt päivisin arkea entiseen malliin. Asioita, jotka on pakko kohdata, aikataulua ei voi itse valita...

Olin ajatellut tällä viikolla kuvaavani blogiin Harrbådan  maisemia. Alkuviikosta ajelinkin kameroineni  merennokalle. Ilta oli niin kaunis.  Juuri kun nousin autosta ja virittelin jo  kameraa valmiiksi soitti äitini ja pyysi apua. Lupasin tulla, vaikka olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin poistunut vanhempieni luota. Jokusen kuvan näpäytin hätäisesti. 



Isäni vointi oli romahtanut sen kolmituntisen aikana, minkä olin ollut sieltä pois. Iltapäivällä olin vielä taluttanut häntä pihassa. Loppuillasta soitin   ambulanssia  ja istuin sairaalassa isäni vierellä.  Odotettavissa ollut asia, mutta lopulta kaikki käykin  niin äkkiä. Isäni tuskin enää palaa kotiin. 

Eilen sain pikkuisen pojanpojan hoitooni. Olin luvannut hoitaa, enkä halunnut muuttaa kenenkään kuvioita. Hoidan häntä usein. Olen luvannut, että hoidan aina kun pystyn ja kun minua tarvitaan. Niin oma mummonikin hoiti. En koe sitä vaivana. Onneksi vanhemmat luottavat lapsen minulle.  

10-kuinen on melkoinen menijä. Lähtee juuri maailmaa valloittamaan ihan omin jaloin näämmä. Minulla on omasta mielestäni aikaa hänellekin, en halua olla kiinni esimerkiksi harrastuksissani, vaan pidän aikatauluttomasta elämästä.  Silloin voin elää hetkessä. Välillä tosin  olen todennut pyörittäväni hoitopalvelua vauvasta vaariin...Tällä hetkellä koen nämä asiat tärkeiksi. En ajatellut omien lasten ollessa pieniä eläväni minäkäänlaisia ruuhkavuosia - ne ruuhkavuodet on olleet nämä  viimeiset vuodet. Niihin mahtuu niin paljon.  No, vielä jaksan. Äitini kauhistellessa viikolla kolmen aikaa yöllä, miten aion jaksaa ja keretä aamuksi  töihin, pihisi hyvin heikkokuntoinen isäni sairaalavuoteeelta tuskin kuuluvalla äänellä "Kyllä se ehtii, se on mun tyttö.":)



Oikeastaan aivan huippua tajuta, että elämästä voi nauttia pikkuisen kanssa  kiirehtimättä minnekään. Illalla käväisimme yhdessä sairaalassa pikkumiehen kera. Hänen kanssaan on helppo liikkua. Hyväntuulinen ja tyytyväinen pikkuheppu. 

Kotiin palattuamme kylvetin pojan. "Ploiski buntsi", sanotaan meillä - loiskitaan punkassa. Se juontaa juurensa omien lasten vesileikkeihin på svenska. Sanonta on säilynyt perhepiirissä, vaikka lapset on punkistaan ulos jo kasvaneet. 

Myöhemmin illalla juhlistin veden, valon ja tulen juhlaa sytyttämällä lyhtyjä tummenevalle pihamaalle. Saunoin ja kävin veden juhlan innoittamana vielä uimassa piha-altaassa. Uskomatonta, mutta altaan vesi oli  vielä +20-asteista. 


Pikkuepeli nukahti syliini. Nyt vain olen ja istun. Odotan vielä  vähän isompaa poikaa kotiin tulevaksi. Sitten käyn nukkumaan. Introvertille  ihan hyvä ilta.

lauantai 24. elokuuta 2019

Ylisokojan kirkossa ihastelemassa

Kesän ollessa kukkeimmillaan koin elämyksen. Jo pitkään oli ollut mielessä käydä Ylisokojan kivikirkossa. Ajelin kohti Ylisokojaa, noin 15 kilometrin päähän Kokkolan keskustasta ja vähän mietin, osaanko edes paikalle. Osasinhan minä. Valkea, pieni kirkkorakennus oli niin liki tienlaitaa, ettei ohitse voinut epähuomiossa ajaa. Parkkeerasin auton  tien vierustassa olleelle Kokkolan kaupungin rakennuttamalle  parkkipaikalle ja kävelin päätäni puolelta toiselle pyöritellen muutamat kiviportaat pihamaalle. 

Seisoin  kirkon edessä. Olin aivan mykistynyt. Ja yksin. Kiviportaat noustuani astuin aivan outoon maailmaan - kuvailin sitä jälkeenpäin siipalle sanomalla, että taisin käydä paratiisissa, Eedenin puutarhassa tai jossain.... Niin upea ja hyvinhoidettu pihapiiri oli maaseutumaisen kirkkomiljöön ympärillä. On ihanaa, että ihmiset rohkenevat kohdata ja jopa toteuttaa unelmansa, epätavallisetkin. 

Raotin kirkon ovea, joka ei koskaan muuten ole lukossa. Ihana luottamus ihmisiin! Tänne kirkkoon on kenellä tahansa vapaa pääsy, vaikka se onkin yksityisomistuksessa oleva rakennus. 


Ensivaikutelma kirkon sisälle päästyä on mykistävä. Olen toki nähnyt siitä jo aikaisemmin kuvia, mutta kyllä paikan päälle kannatti tulla. Kirkossa huokuu rauha ja siellä on kaunista. Katseeni osuu ensimmäiseksi opasvihkoon,jonka kannessa lukee "Tervetuloa tutustumaan...hiljentymään...etsimään" Nuo sanat kuvaavat hyvin omaa tunnelmaani siinä keskellä kivilattiaa yksikseni seisoessa ja ihmetellessä. 

                       


Rakastan hyviä tarinoita. Tämä  jos jokin on sellainen. Kirkko on lahja. Tämän kirkon tarina sai alkunsa vuonna 1988, kun Leena Harjunpää sai idean antaa puolisolleen Martti Nykäselle 50-vuotislahjaksi oman kirkon. Sekä Leena että Martti ovat ammatiltaan pappeja. He asuivat tuohon aikaan vielä Pyhtäällä, jossa Martti toimi pappina  Pyhän Henrikin kirkossa. 

Moni tietää, kuinka vaikeaa on löytää täydellistä lahjaa, vaikka kuinka sellaisen haluaisi toiselle antaa. Tämä jos mikä lienee sellainen sekä saajalle että antajalle. Kirkko oli myös kiitos puolisolle siitä, että he olivat palaamassa takaisin Leenan kotiseudulle, Pohjanmaalle. Tosin varsinaisena syntymäpäivänä Martti sai Leenalta ja lapsilta  vasta lahjaksi uniikin, pienen keramiikkakirkon ja lupauksen myöhemmin Kokkolaan  valmistuvasta kirkosta. 


Mikä ihaninta - vaikka kirkko on jäljitelmä Pyhtään kirkosta, on se ihan oma idyllinen itsensä, etenkin  pienen kokonsa vuoksi. Kuinka erikoista onkaan astella kirkkoon, jossa on ainoastaan kaksi penkkiä. Eräs tuttavani on muuten vihittykin tässä kirkossa - olisin ehkä itsekin voinut päätyä aikoinaan vastaavaan ratkaisuun - minut vihittiin olohuoneessamme...


Kirkko on mykistävä. Nautin siellä yksinolosta ja hiljaisuudesta. Tuntuu, että aistini imevät jokaisen pienimmänkin yksityiskohdan. Paikka, jossa voin tuntea rauhoittuvani. Voisin kuvitella istuvani siellä  yksin illan hiljalleen   hiipuessa.

Kirkon alttaritaulu on samalla lasimaalaus ja loistaa  kesän valoa ihanasti lävitseen.  Aivan täydellinen tähän tilaan. Kirkon sivuseinillä on kaksi pientä ikkunaa, oven yllä kolmas. . 


Ja alttaritauluunkin löytyy tietysti ihan oma tarinansa. sen on maalannut pariskunnan miniä, Mari Nykänen. Alttaritauluun on  maalattu myös yksityiskohta Leenan kotikirkosta,  Kaarlelan kirkon alttaritaulusta, joka on minullekin hyvin rakas.

Kirkkorakennuksen on muuten siunannut Oulun hiippakunnan Piispa Samuel Salmi vuonna 2011.

                                 

Sinisävyisiä penkkejä on tosiaan vain kaksi, noin neljä istumapaikkaa. Enempää ei tarvita. Se on ollut ihana oivallus. Tämä kirkko ei ole massatilaisuuksia varten, vaan jotain ihan muuta.. Silti se toisinaan täytyy ääriään myöten oman kylän väestä. Upeaa yhteisöllisyyttä vielä nykypäivinä!

Kirkonpenkissä on vieraskirja. Kirjoitan siihen nimeni ja lupauksen tulevasta blogipäivityksestä. Sen sijaan minua harmittaa, ettei minulla ole rahaa mukana - kirkossa on pieni lipas johon voi tipauttaa lantin kirkon ylläpitotöihin. Jonkin hupiostoksen rahat olisi hyvin voinut sijoittaa tänne, sillä tämähän on suoranainen aarre ja toivon, että se pysyy hyvässä kunnossa kauan!



Kirkon katossa riippuu musta kynttiläkruunu, juuri sellainen siellä täytyy ollakin.


Ja alttaripöytä. Taas kerran huomaan liikuttuvani pienestä yksityiskohdasta. Maljakossa on niityltä poimittu kukkakimppu. Ei mitään valmiskauppatavaraa, vaan juuri sellainen hento, aito, kuin itse kirkkokin. Niin kaunis ajatus, että kun itsekseni kuljen kirkkoon iltamyöhään, siellä onkin  tuoreeet kukat alttarilla minua vastaanottamassa. Mieleeni tulvahtaa laulu lapsuudesta, yli 40 vuoden takaa, kun luokan tyttöjen kanssa laulettiin opettajan tekemät kreppipaperikukkaseppeleet päässä jossain juhlassa:
" Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen?
 Ken on luonut kukkasen? Isä taivaassa. "

Nämä ovat juuri niitä luotuja kukkasia. 



Kirkon maalaukset ovat kokkolalaisen  kirkkomaalari, antiikkikauppias Raul Pohjosen taidonnäyte. Kuva-aiheet  ovat kopioita Pyhtään kirkon 1500-luvun maalauksista. Haluan katsoa jokaista erikseen ja kaikkea yhtä aikaa. Haastavaa!

                                

Kirtkossa on tietystikin oma enkelinsä.


Alla kuvassa on Kristoforos- jättiläinen. 


Alla olevassa kuvassa  on Maria -äiti.


 Jeesus ristillä, edellisen kuvan Maria seisoo Jeesuksen vasemmalla puolella.


Johannes - opetuslapsi on Jeesuksen kuva-aiheen oikealla puolella.



Tämä alla oleva kuva kuvaa vihkiristiä,  joita on neljä. Ne olivat katolisen kirkon aikana kirkon vihkimisen yhteydessä symboleita. 


Nooan arkki-maalaus. 


Nooan arkki liittyy muutoinkin tarinaan vahvasti. Pariskunnan lapsenlapsi on tietystikin nimeltään Nooa ja hän on saanut pihaan oman arkin, hieman erilaisen leikkimökin! Arkin sisällä on melkoinen kokoelma puisia ja metallisia eläinfiguureja, joita voi käydessään jättää lahjaksi arkkiin. 



Yksi ihastuttavista ihastuttavin  kirkon yksityiskohta - vaivaisakka. tietystikin ja nimenomaan akka. Ihana!

    

Vanhoja urkupillejä. Jos jotain kirkkomusiikin ystävänä tänne vielä kaipaisin, niin pienen polkuharmonin tai piilossa olevat kaiuttimet, josta voisi kuulua  urkumusiikkia.


Lattia on tehty punatiilistä. Sopii hienosti.


Kirkon kattopaanut Leena Harjunpää sahasi käsisirkkelillä 85 - vuotiaaan isänsä kanssa.Tämäkin asia aivan mykistää minut. 

                                 


                                 

Vaikka oli jo ilta, ulkona oli valoisaa ja vehreää. Oli ihanaa, kun kirkon ovi oli auki ja kirkon sisältä avautui kaunis, siisti ja vehreä maisema. .

                                

Vieraskirja on tässä kohteessa ihan ehdoton - toivottavasti mahdollisimman moni kävijä laittaa siihen nimensä. Tätä kohdetta kannattaa mainostaa muualla asuville ja turisteille, todella uniikki kohde!


Kirkon vierelle on rakentunut suloinen, noin nelimetrinen  tapuli, joka on pienoismalli Pyhtään tapulista. Kirkonkello on muuten kuulemani mukaan valettu varta vasten talon isännälle. Tapulista soitetaan ehtookelloja lauantaisin kello kahdeksantoista. Sekin olisi elämys kuulla. 

                            

                            

Kirkossa on kirjanen, johon on tallennettu kirkon rakentamisen vaiheita. Ihanan informativinen, valokuvineen ja teksteineen. Luen kirjasen tarkkaan ja tutkin kuvia kauan. Ihanaa, että kyläläiset ja sukulaiset ovat osallistuneet kirkonrakennustalkoisiin.Se tekee kirkosta vielä täydellisemmän. 

                               

Kirkko on lähes kauttaaltaan rapattu valkoiseksi, sekä sisältä että ulkoa. Niin kaunis!

                               

                                







Kirkosta poistuessani minua hymyilyttää. Lastenloru, jolla usein omaa lastenlastani polvella leikitän, nousee väkisinkin mieleen, kun katselen pihapiirissä olevia eläinveistoshahmoja.

'"Körö, körö kirkkoon, papin muorin penkkiin. Ruskealla ruunalla, valkealla varsalla, kirjavalla kissalla, kolipäällä koiralla. Kopsis, kopsis, kopsis , hui!" 

Täältä ei voi poistua pahantuulisena. Tämä vierailu teki minuun ison vaikutuksen! Kiitos!