Tonttu 2024

 Täällä taas jokavuotiset kuvat omasta kotitontustani. 6-vuotiaan kanssa ollaan  kaikkina hänen kuutena joulunalusaikanaan kuvattu jouluasussa. Joku joulutonttupäivitys on aiemminkin tänne blogiin päätynyt, jotta saan pysymään nämä tallessa. Blogi on siitä armelias alusta, että jopa minulla on kaikki täällä tallessa. 

Joulun alla tuumimme, mikä olisikaan tämänvuotinen kuvauspaikka. Joka vuosi olen pyrkinyt kuvaamaan joulutontun erilaisessa ympäristössä. Tänä vuonna päätimme pojan kanssa, että kuvauspaikka on taloani ympäröivät pellot. 

Pientä paniikkia vain lykkäsi, kun kuvauspäiväksi sovittu ensimmäinen adventti olikin lumeton. 

Mutta kun kerran on päätetty kuvata, niin kuvataan! Puimme tonttuvermeet pojan päälle ja juuri kun olimme astumassa ulos, tajusimme joulun ihmeen tapahtuneen. SATOIKIN LUNTA!

Olisimme olleet valmiita odottelemaan jonkin aikaa, että lunta olisi ennättänyt sataa maahan vähän enemmän, mutta lyhyt valoisa aika rajoitti. Oli lähdettävä heti. 

Kieppasimme lähipelloille varmaan vaikeimman kautta. Läpi kivien ja kantojen. Muutaman kuvan näpättyäni jatkoimme taivallustamme. Vastaan tuli oja, josta ei sitten pystynyt päättelemään, oliko vettä ojassa paljon, vähän vai ei lainkaan. Optimistiluonteeni päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja niinpä näytin pojalle mallia, kuinka fammu on valmis hyppäämään ojan jos toisenkin kautta eteenpäin. En tiedä, kannattiko, sillä jalkani painui polvea myöten uppeluksiin ruosteiseen vesiojaan ja mätkähdinpä vielä istuallenikin. Pojan ilme olisi ollut kuvauksellinen, mutta enpä ennättänyt kaivaa kameraa käsiini siinä hetkessä. Vaan ei se mitään! Pojan tonttuasu säilyi sitten ilman kuravettä, kun  osasimme paremmin ennakoida. 

Matkan varrella nousi mieleen vanha tontturuno. Leikin sitä omien poikieni kanssa, silloin kun he olivat pieniä. Siihen oli sormileikkikin lapsen vartalolle. Oi niitä aikoja!

Tonttu kiertää kartanoa, tonttu kiertää kartanoa. (piirretään ympyrä kasvojen ääriviivoihin)

Katsoo ikkunasta, katsoo akkunasta. (käsi silmien päälle, katsellaan suuntaan jos toiseen)

Kuulostelee, kummastelee. (käsi korvan takana käännellään päätä ja kuullostellaan)

Soittaa ovikelloa, pimpom, pimpom.  (painetaan sormella lapsen nenään 2 kertaa)

Pyyhkii jalat rappuralliin, (etusormella pyyhitään nenän ja ylähuulen väliin)

ja käy suoraan sisälle! (lykätään etusormi lapsen suuhun)

Meillä oli oikein riemukas retki. Lyhtykynttiläkin paloi onnistuneesti koko kuvausten ajan. Kuvasatoa kertyi varmaan toistasataa kuvaa. Täällä vain takaapäin punanutun kuvia kumminkin. 

                                                                No niin, kuvaukset valmiit, joten joulu saa tulla!

Joulunviettoa

Näin joulun lähestyessä on sen verran kiirettä, että on työn ja tuskan takana ennättää päivittää blogia - vaikka tässä muka ollaan lomalla...

Eilen kävin äitini kanssa Järviseudulla viemässä kynttilät -  sellaiset pitkään palavat- sukuhaudolle. Se on perinne, josta jouluni aina alkaa. Nuorimmaiseni katseli kynttiläpussia ja kysäisi, että meinaakko äiti valaista pohjanmaan  kaikki haudat. Nooo, pohjalaisilla kaikki on aina vähän suureellisempaa.:)

Tällä kertaa haudoilla käynti oli haikeaa. Niin rakkaan mummoni poismenosta oli eilen päivälleen kolmekymmentä vuotta. Muutoinkin mietin, että isäni poismenon myötä taas on yksi sukupolvi suvustamme mennyt mailleen. Minä edustan nyt isäni suvusta sukuhaaran vanhimpia, niin hassulta kuin se ikinä kuulostaakaan.  

Olen tämän joulun alla pohtinut paljon, mitä joulu meille merkitsee ja miten se  meille näyttäytyy. Liitän tähän muutaman kuvan joulukuun varrelta - paljoa en ole ehtinyt kuvaamaan. 

Tämä yksinkertaisuudessaan karun kaunis seimirakennelma löytyi tänä vuonna Kokkolan kaupunginkirkon aulasta. En tiedä, kuka sen hahmot on veistänyt, mutta se on ihana. Sitä vain oli hieman vaikea kuvata sen sijainnin vuoksi. Seimen edustassa oli neljä adventtikynttilää, jotka estivät kuvaamisen edestäpäin. Rakastan jouluseimiä, niitä vain näkee aivan liian harvoin. 

Seuraava otos on Kokkolan keskustan kävelykadulta niin kutsutun Purjeen edustalta. Purje on paikoillaan ympäri vuoden, eikä kuvakaan ole kovin jouluinen. Mutta menköön.

Yksi kauneimmista paikoista Kokkolan joulussa on mielestäni Raatihuoneen edusta, jossa joka vuosi on suuri, valaistu kuusi. Hillitty ja perinteikäs.

Omasta kotipihasta löytyy joka vuosi pihakuusi, jonka siippa rahtaa ajoissa paikoilleen. Tässä vaiheessa kuvausta oli vielä lunta vähän enemmänkin, nyt sitä on vain rahtusen. 

Niityllä lunta, hiljaiset kadut, voisi olla tämän kuvan nimi laulun sanoja lainatakseni. Kokkolassa on  nyt panostettu keskustan valaistukseen aika onnistuneesti. Tässä on vain pieni osa keskustan yhtenäisestä valaistuksesta. 

                 

Vaan mitäpä olisi joulu ilman omaa tonttua. Minun tonttupoikani rakastaa pianonsoittoa kun käy meillä. Kovin on yksivuotiaalla keskittynyt ilme. Todellinen tonttumestari!

Vaan sitten tyystin toisenlaiseen jouluun. Siskoni perheineen on tällä hetkellä Etelä-Koreassa. Siskontyttö on asunut siellä viimeiset puoli vuotta. On Soulissa yliopistossa vaihto-opiskelijana. Pyysin siskoa kuvailemaan heidän jouluaan siellä. Lämpöä on vain muutama aste plussan puolella, joten talvitakkikeleissä mennään sielläkin. 

Siskoni totesi, että joulu näyttäytyy  siellä hyvin kaupallisena. Ns. sanomallista joulua hän ei ainakaan turistina juurikaan löytänyt. 

En nyt tiedä, onko tämä joulupossu vai mikä...

Jokunen pieni joulukuusi sentään löytyi valoineen päivineen.

Liikenneympyrän valaistus näyttää kyllä onnistuneelta.

Ja joululkranssikauppakin näyttää  olevan aina auki!

Tämä lienee sitten jonkinlainen versio tontusta.

Sisko palailee siippansa kanssa jouluksi kotiin. Kävin hänelle tänään nostamassa kinkun sulamaan ja laitoin kynttilälyhdyn etupihalle palamaan. Tuntuu ehkä jouluisemmalta palata kotiin. 

Siskon lapset jatkavat jouluksi Japaniin kiertelemään. Sielläkin on joulu - ehkä astetta samankaltaisemman näköinen kuin kotomaasamme. Ainakin näistä kuvista päätellen.

Me vietämme tuttuun tapaan joulun kotona. Aattona tulee siipan suku juhlimaan aattoa kanssamme. Joulupukkikin tulee - niin kuin aina on tullut, kun suvussa on aina ollut pieniä lapsia. Uskokaa tai älkää, mutta mun (aikuisten)  poikien mielestä joulupukki aattona on ihan ehdoton juttu!:) Pojat muuten hommaa meille joka vuosi kaveripiiristään joulupukin-  mielelläni maksan pukkirahat tutuille nuorillemiehille. 

Ai niin - sisko lähetti Koreasta vielä kuvan, jonka saatesanoina oli "Kristillisyys näkyy täällä kyllä, mutta vähän eri asioissa, mihin ollaan kotomaassamme totuttu. " Mitä olisitte mieltä tällaisesta janojuomapullosta?

Valoa piteneviin päiviin ja hyvää joulua!