sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Ratiritirallaa...talvisäässä

 Monta vuotta ollaan kaipailtu kunnon hankia ja nytpä ne sitten saapuivat! Lumilingot on päässeet laulelemaan jo useampana päivänä. Meillä poika on pärisytellyt mönkkärillä auraten. Oikein odottelikin jo näitä kelejä ja kuuluu  hommanneen  itsekseen muutamia  muitakin pihoja työn alle. Kävi auraamassa velipojallakin ja sukelsi siellä  ojaan menopeleineen. Kuulemma vinssillä pääsi lopulta ylös...

Kiertelin viikonloppuna kaupungilla. Monen talon pihassa puskettiin  lumitöitä. Nykyään tulee katsastettua myös autot, joita ei ole  putsattu pois lumen alta.  Äkkiä peittävät tiet niin, ettei niiden läheltä  voi aurata tai isommat autot pääse kulkemaan. Toisen poikani firma näitä aina silloin tällöin poliisin pyynnöstä roudaa pois teitä tukkimasta, kun siirtokehotuksiin ei ole reagoitu. Minusta suomalaisten säntillisyys tällaisissa asioisssa  yleisesti ottaen on ihailtavaa. 


Työpaikkani parkkipaikalla oli jo perjantaiaamuna mieletön lumivuori. Eräs työkaveri ihmetteli, minne hän nyt autonsa pistää, kun lumi on  aurattu juuri hänen paikalleen. Mutta näkeehän sen nyt, että paikka on selkeästi varattu. Kyltit ja kaikki. Eli kevättä odotellessa...


Lapset eivät moisia asioita murehdi, vaan osaavat ottaa ilon irti lumesta. 


Tässä alla yhden oppilaan lumitaideteos välkkkävalvojalle, sanoisinko että ihan  sydämellinen juttu!



Huomenna (25.1.) on muuten Paavon päivä. Vanhalla kansalla oli aivan mielettömän . upeita sanontoja vuoden varrelle. Yleisesti tiedettiin, että Paavon päivän tienoille ajoittui usein tuiskuja. Paavon päivästäsanottiin "Paavo parasta talvea, " sillä Paavon päivä tunnettiin tärkeänä keskitalven virstanpylväänä. Paavon päivänä lumista on kuulemma satanut puolet, samoin puolet eläinten talven varalle varastoiduista ruuista on kulunut. Eli tämän mukaan lunta tupaan on vielä tulossa!

Jos Paavona tuiskutti lunta niin paljon, että reen jalakset menivät  umpeen, niin tulevana kesänä hamppu, pellava  peruna tai tupakka eivät menestyneet. Ja taas, jos Paavona pyryttää sen verran, että  oljenkorsi peittyy,  tulee sinä vuonna huono vuodentulo. 

Samoin maderysille Paavon päivä on otollista aikaa, sillä "Heikki  (19.1.)  heittää,  Paavo painaa. " Paavon päivänä rysät saattaapi olla pullollaan mateita. Meidän perhepiirissä kun on aina kalastettu paljon, on tuttuakin tutumpi myös ruotsinklielisten vanha kansanviisaus. Sen mukaan made on hyvä ruokakala kuukausissa, joihin ruotsiksi liittyy r-kirjain, "r-månader" eli septembeR, oktobeR, novembeR, decembeR, januaRi, febRuari, maRs ja apRil.  Muina kuukausina mateessa on mudan maku. 

Aurinko ei vielä paljoakaan lämmitä, vaikka aurinko sattuisikin kirkkaalta taivolta paistelemaan. " Paavo pakkasen parina, nenä räässä, parta jäässä. " Lämmin etelätuuli Paavon päivänä enteilee muuten menestyksellistä marjavuotta. 

Kauniin sunnuntaipäivän iloksi lähdin yksikseni ajelemaan Ohtakariin. Kollega viestitteli, että hänen rantamökkinsä lähempänä kaupunkikeskustaa on tyystin sumun vallassa, vaan Lohtajalla asiat oli aivan toisin. Kaunista oli. Olin taas aivan myyty talviselle luonnolle. 



Olin aika yllättynyt, että avovesi oli vielä ranna tuntumassa, Toisaalta  Ohtakarihan on aika kaukana muusta mantereesta, joten  ymmärrettävää. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 



Kiertelin ympäri Ohtakaria, vaikka lunta riittikin paikoitellen polvitaipeeseen saakka. Kun on asianmukaisesti pukeutunut, sellainen rämpiminen käy kunnon lenkistä. Suurin osa mökeistä vietti talviuntaan. Rakennusten räystäillä riippui jo ihanasti lunta. 


Meren ääressä ihastelen loputtomasti   maiseman äkillisiä värimuunnoksia.  Pieni hetki, niin kuvasta voi tulla aivan eri kuin äskeisestä. 


Maisema muuttuu myös   riippuen mihin suuntaan katseensä kääntää. Katajainen kansa, tulee mieleeni kun  lompsin lumen keskellä kohti sisempää saarta. 



Olen oikein tyytyväinen retkeeni. Täytyy lähteä keväämmällä vielä kuljeskelemaan kivikkoisempaanpäähän saarta. Siellä olisi upeaa kuvata muutaman vuoden tauon jälkeen. 

Ajaa huruuttelen pois Karhin kylätien  kautta. Pysäytän matkalla  auton ja naureskelen itsekseni, kun tulen Karhin kasakkakiven luo. Nyt on pusikot raivattu pois, toista oli silloin, kun tätä kohdetta etsin ja kuvailin. Tästä jutusta mainittiin lehtijutussakin, jossa käviäsin joulun välipäivinä. Oppilaani koulussa ihmetteli "ope, miks sä oot aina lehdissä. ":)) No sitä ihmettelen vähän itsekin, kun tätä harrastustani introverttinä vain   puuhastelen.  Totesin kuitenkin, että media on uskomaton. Lehtijuttupäivänä blogissani käväisi seitsemisensataa kurkkailijaa. Tässä  kasakkakiven alla vielä alla tuo haastatteluni luettavana (ainakin amerikanihmeille::)  Keskipohjanmaassa. 







LÄHTEET: Paavon päivä. Taivaannaula. [https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/paavon-paiva/] Luettu 25.1.2021. 


Vanhan kansan luontotietoutta. [https://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ajankvakansa1.html] Luettu 25.1.2021.

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Valoveistossarja "Olohuone kotikaupungissa," toinen osa

Aika tarkalleen vuosi sitten tein blogipäivityksen Tehtaankadun kävelykatuosuudelle nousseista valoveistoksista, joista silloin oli valmistunut ensimmäiset kolme. Vuoden  2020  aikana  kävelykadulle rakentui vähitellen  loput kolme uutta veistosta samalta taiteilijalta. Kävin niitä nyt katsastamassa. 

Tunnelma oli jännä, sillä  parina päivänä oli juuri sadellut lunta. Käveleskelin iltasella kadulla kuvailemassa. Oli rauhallista. Vain yksi valokuvaaja, joka laillani kuvasi patsaita sekä  pariskunta kahden pikkulapsen kanssa. Lapsilla oli sukset jaloissaan ja he opettelivat mäenlaskua pienoisessa alamäessä keskellä kaupunkia! Näytti ihanalta...


Teossarja "Olohuone kaupungissa" on Kokkolan kaupungin lahja 400-vuotiaan kaupungin asukkaille. Tätä ei voinut koronakaan meitä viedä pois juhlavuodesta! Teoksien aiheet on päätetty yhteistyössä kaupunginarkkitehdin, kaupunginpuutarhan, museon ja taiteiljan kanssa. Kooltaan rautalakaveistokset ovat parimetrisiä. 

 



Ihan parasta näissä veistoksissa on se, että ne ovat hyvin näyttävillä paikoilla kaupunkikeskustassa, ilmaiseksi ihailtavissa ja niissä riittää katseltavaa eri vuodenaikoina eri tavalla. Valaistuna ja lumen keskellä teokset näyttävät aivan eri puolensa kuin kesällä kukkaistutusten keskellä. Tästä keskustan kävelykadusta on tullut  elävä ja mielenkiintoinen  näiden veistosten myötä. 



Ideanahan oli alun perinkin rakentaa valosta olohuone talvisen pimeään kaupunkiin. Nyt kun katselee kuvia, niin mielestäni homma on aika onnistunut! Viimeisenä valaistuksen sai  kuudes patsas sopivasti Lucian päivänä 13.12.2020, mikä on valon juhla...

Kaija Kontulaisen hahmot ovat mielestäni mielenkiintoisia ja niiden kiinnostavuutta lisää erityisesti se, että eri kulmista katsottuna ne näyttävät katsojalle eri puolensa. Nämä uusimmat kolme rautalankapatsasta on aseteltu saman kadun varrelle, mutta lähemmäksi "Purjetta." Hahmoja ei ole selitelty sen tarkemmin, joten katsojalla on suuri valta päättää, mitä missäkin tapahtuu.

Nyt täydentyneet  hahmot esittävät  salkkumiestä, pientä poikaa sekä ostoskassia kantavaa rouvaa. Valoveistossarjan kaikki  patsaat saavat tulevan kevään aikana viralliset nimensä. Kuuden veistoksen valoveistossarja liitetään osaksi K.H. Renlundin museon hallinnoimaa  Kokkolan kaupungin taidekokoelmaa. 

Kokkolan hienosti edennyt valaistusprojekti saanee jatkumoa siten, että tulevaisuudessa valaistuista kohteista muodostuu jatkumo  ydinkeskustasta Suntin rantaa pitkin aina Meripuistoon saakka, wau!

LÄHTEET: 

Kaupunkikeskustan "olohuone" on vihdoin valmis Kokkolassa. Yle.fi. [https://yle.fi/uutiset/3-11694002} Luettu 1.1.2021.

Kokkolan kaupunki,  Facebook -sivusto. 11.12.2020. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Rutto vitsauksena Kokkolassa

Meidän aikamme iso uhka on  korona, mutta eipä tämä kovin erikoiselta kuulostakaan, kun tutkii aikaisempia elämän uhkia.  Ehkä olette kuulleet sanonnat "levisi kuin rutto"... tai "leviää kuin ruttovalkea."

1710-1711 Kokkolassakin oli vitsauksena juuri  rutto. Arvellaan, että se oli joko keuhkoruttoa tai erittäin tarttuvaa pilkkuruttoa. Tautia pidettiin Jumalan rangaistuksena. 

Keuhkorutto on infektiotauti ja se  leviää pääasiassa rottien välityksellä, jotka ovat saaneet loistartunnan kirpuista. Usein kirpun purema  riitti tautiin. Paiserutto puolestaan  levisi ainoastaan kosketuksesta, mutta jos tauti muuttui keuhkorutoksi, se levisi myös pisaratartuntana. Yhteyttä rottiin ei tuolloin tiedetty. Tauti tarttui ihmiseltä toiselle  ilmateitse. Edelleenkin maailmassa ihmisiä sairastuu keuhkoruttoon.  Hoitamattomana keuhkorutto on edelleen tappava ja antibiootein hoidettunakin kuolleisuus on  noin 50  prosenttia. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen kuume, johon liittyy yskää,  rintakipua ja hengenahdistusta.  Lisäksi on päänsärkyä, pahoinvointia, lihassärkyä ja  oksentelua. 

1700-luvun alkuvuosina tauti pääsi leviämään aluksi Keski-Euroopassa. Vuonna 1708 tauti rantautui Puolaan,  Tässä vaiheessa  Ruotsiin ja Suomeen annettiin varoitus maaherroille sekä  ohjeistukset karanteenistä,  puhdistuksista ja terveyspasseista. Näin pyrittiin rajoittamaan sekä matkaajien että tavaroiden pääsyä maahan. Rutto jatkoi voittokulkuaan leviten Itämeren rannikolle. Siinä vaiheessa  annettiin asetus, missä ohjeistettiin toimiminen alusten kanssa, jotka saapuivat ruttoalueilta.  Tukholman edustalle rakennettiin kaksi  karanteenipaikkaa ja karanteeniaika pidennettiin 40 vuorokauteen. Varotoimenpiteitä kuitenkin jatkuvasti rikottiin ja näin tauti pääsi etenemään lopulta Kokkolaankin. 

1700-luvun Kokkolassa ruton leviämistä yritettiin estää kaikin mahdollisin tavoin.  Ei tiedetty taudin leviämis- tai torjuntatapoja, joten ainut toimiva  keino yrittää välttyä tartunnalta, oli  karanteeni. Jokainen, joka saapui kaupunkiimme ruton saastuttamilta alueilta, joutui karanteeniin. Varotoimenpiteistä huolimatta pelätty tauti kotiutui Kokkolaan.

Rutto sairautena oli pelottava, koska siihen sairastuttiin nopeasti ja myös kuolema seurasi  jo muutaman päivän sisällä. Keuhkoruttoon sairastuneet saattoivat kuolla saman päivän aikana, kun tauti oli puhjennut. 

Jotta tiedettäisiin, missä rutto liikkui ja uhka osattaisiin kiertää kaukaa, tuli kaikkiin ruton saastuttamiin taloihin piirtää  musta risti joko oveen tai ovipieleen. 

"että itzecukin taidais sitä cartta, ja wahingosta itzens cawahta."

Jos tauti päääsi valloilleen, oli ovet ja ikkunat naulattava kiinni yhtä ovea lukuun ottamatta, josta piti sairaanvartijan päästä tuomaan  lääkkeitä ja tarpeita. Jos oli taudista parantunut ja  liikkui kylillä, tuli olla käsissään merkkinä muille kolmikyynäräinen, valkoinen keppi. Lisäksi naisten edellytettiin käyttävän suunsa edessä valkoista liinaa. 

"että selkiän merkin ja warotuxen sijtä hawaitzis."

Vuoden 1711 alussa annettiin Turussa ohjeet täydellisen puhdistuksen suorittamiseksi ruttotaudin jälkeen. Sen mukaisesti ovet ja ikkunat täytyi talviaikanakin pitää 2-3 vuorokautta auki. Ruttoisten kuolinhuoneet tuli puhdistaa huolella huonekaluja myöten. Suositeltiin etikkavedellä pesua. Puhdistuksen jälkeen tuli ikkunoita pitää vielä auki muutamia päiviä. Lisäksi huoneissa tuli pitää tulta ja niitä oli savustettava rikki-, piki-, kataja- tai etikkahöyryllä. Lopuksi pesu tuli uusia ja huoneet óli valaistava kalkilla. Vaatteet oli hävitettävä mieluimmin polttamalla. Jos jotain esinettä ei voitu puhdistaa, se tuli asettaa ulos vähintään kuukaudeksi. Palamaton roska tuli kaivaa syvälle maahan. Täytyy sanoa, että aika lailla taidokkaat ohjeet suhteutettuna sen ajan elämään!


Koska lääkityksiä ei juurikaan ollut, voi vain kuvitella, kuinka työlästä oli hankkia ihmisiä hoitamaan sairastuneita. Jopa ruumiin kantamista vieroksuttiin.

Oli voimassa säädös, jonka mukaisesti ruttoon kuolleen ruumis tuli haudata 12 tunnin kuluessa kuolemasta. Koska tautia pelättiin, päätettiin kaikki ruttoon kuolleet haudata silloisen kaupungin ulkopuolelle. Hauta-alue sijaitsi todennäköisesti nykyisen Katariinan kalmiston eteläisen muurin ulkopuolella paikassa, jossa nykyään on sähkömuuntaja. Kerrotaan, että aikoinaan, kun muuntajan perustuksia kaivettiin, löytyi joukkohauta. Oletetaan, että sieltä löytyneet kallot ja luut kuuluisivat ruttoon kuolleille.

Kuolleiden joukossa oli esimerkiksi talon isäntä Mats Puntus Palonkylästä koko perheensä kanssa lukuun ottamatta perheen 12-vuotiasta poikaa, Mattsia.  Perheen kuoltua Isak Danenielsson Vester hoiti poikaa  Rödsössä. 

Esivalta kielsi ruttoisten ruumiiden hautauksen kirkkoihin tai kirkkomaahan. Sen on täytynyt olla tuskallinen asia, sillä tuohon aikaan pyhään maahan siunaaminen oli ihmisten ajatusmaailmassa ehdoton  

Maistraatti hoputti uuden hautausmaan töiden nopeuttamista. Koko väestö määrättiin  työskentelemään ruotumestarien tarkkailun alaisina marraskuussa niin kauan kuin päivänvaloa riitti. Ruumiit tuli haudata  Kolumäelle  heti Karja- eli Myllyportin ja kaupunkialueen ulkopuolelle syvälle maahan.  

Paikka vihittiin käyttöön ja ympärille rakennettiin kivimuurit.  Tämän lisäksi  päätettiin syventää vanhan hautausmaan  ympärillä olevaa ojaa, jotta vedenpaljous ei aiheuttaisi löyhkää. Maistraatti  määräsi koko porvariston  myös ajamaan, kantamaan ja lapioimaan  hautausmaalle karkeata soraa. Soralla tuli peittää kaikki haudat.,

Vain tietyt, nimetyt hautausmiehet, saivat luvan haudata ruttoon menehtyneitä. Matti Skeppare valittiin  neljän muun alemman porvariston jäsenen kanssa - heiltä kysymättä -  kaivamaan haudat  ja hautaamaan kuolleet.  Heidät myös määrättiin säilyttämään  kuolleiden omaisuus lukittuna, jota varten heidät velvoitettiin vannomaan vala. Työstä maksettiin kuusi kuparitalaria joka ruumista kohden. Ruumiinhautaajien tuli sitoutua  välttämään kaikkea kosketusta muiden kanssa. Jopa kirkossa käynti evättiin heiltä koko ruttoajaksi. 

Perinteisiä hautajaisia ei voitu sallia, vaan hautausmiehet huolehtivat ruumiin kaikkinensa haudan lepoon. Kansan suussa puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ruttoisten hautausmaasta. Ennen ruttoa Kokkolan kaupungissa oli ollut viitisensataa ihmistä. Ruttoepidemian jälkeen väkiluku oli  vähentynyt noin sadalla hengellä, mikä tarkoitti noin 20 % väkimäärän vähentymistä. 



LÄHTEET: 

1700-luku alkoi Kokkolassa huonoissa merkeissä – Sota ja rutto koettelivat kaupunkilaisia. Kokkola-lehti. [https://www.kokkola-lehti.fi/uutinen/586280] Luettu 2.1.2021. 

Erityistä huomiota  vaativat tartuntataudit. Tays.[https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Infektioiden_torjunta/Mikrobikohtaiset_ohjeet/Erityista_huomiota_vaativat_tartuntataud(48485)] Luettu 3.1.2021. 

Forsius, Arno.  Rutto Suomessa vuosina 1710-1711. [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/ruttovuo.html] Luettu 2.1.2021. 

Katariinan kalmisto.  Kokkolan suomalainen seurakunta. [https://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/hautausmaat/katariinan-kalmisto] Luettu 2.1.2021. 

Kokkolan kaupungin historia 1-2. 1950, s. 146-147. 

Krokfors, Hans-Erik. Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm] Luettu 10.01.2021. 

Maaniitty, Elina. Kulkutauteja itämerellä 1700-luvulla. [https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/311284/Kulkutauteja_It_merell_Kleio.pdf?sequence=1] Luetu 2.1.2021. 

Mikä on keuhkorutto ja miten se oireilee. Askel terveyteen. [https://askelterveyteen.com/mika-on-keuhkorutto-ja-miten-se-oireilee/] Luettu 3.1.2021. 

Rutto kaupungin vaivana. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/suuri_pohjan_sota_ja_isoviha/rutto_kaupungin_vaivana/fi_FI/rutto_kaupungin_vaivana/] Luettu 2.1.2021.

Rutto tappoi joka kolmannen helsinkiläisen syksyllä 1710 – parannuskeinoa ei ollut, mutta tautia yritettiin torjua eristämällä sairaat. Kirkko ja kaupunki. [https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/rutto-tappoi-joka-kolmannen-helsinkilaisen-syksylla-1710-tautia-yritettiin-torjua-eristamalla-sairaat-parannuskeinoa-ei-ollut#9abc4bf9] Luettu 3.1.2021.

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Joululomalla 2020-2021

Tänä vuonna loma-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. En tiedä, korostuuko se vielä entisestään, kun pyörii aivan kotinurkissa useamman viikon.  Mitään ihmeellistä ei ole tehty, mutta ihan ok loma silti. Tässä pientä päivitystä vuodenvaihteen molemmin puolin. 

Olen saanut pitää pientä tonttupoikaa luonani useampaan otteeseen. Olemme leikkineet autoilla ja  veivanneet  käsillä  laululeikkejä, Välillä on harakka huttua keitellyt ja toisinaan taas jotain muuta. Ihanaa on rauhoittuminen muun muassa  iltasatujen pariin. Meillä on ollut vakisatuna "Killi kissanpoikanen", jonka tonttupoika osaa jo ulkoa. Oma rakas lapsuusmuisto nousee vastaavasti kolmesta pienestä porsaasta. Ehkä kolmanen porsaan nokkeluus oli se, joka  silloin sadussa viehätti. 

Joulun alla usutin nuorimmaistani useampaan otteeseen tekemään huoneessaan joulusiivoja.  Aina oli  jotain  tärkeämpää. Kunnes sitten aatonaattona poika terästäytyi ja vääntäytyi ihmismäiseen aikaan sängynpohjalta. Siipalle viestittelin, että nyt on kuule täällä sellainen siivooja mopin  vartta vääntelemässä, että tästä moni jopa voisi maksaa. Nuori mies pesi ja puunasi pelkissä alushousuissaan! Homman hoidettuaan hihkaisi, ettei voi ymmärtää, miten äiti saa samaan hommaan menemään päiväkausia... Varmaan vaatevalinta on mennyt ainakin pieleen minulla...

Aatto vietettiin kotosalla. Haudoille vein pojan kanssa kynttilät, sillä aikaa toinen poika lämmitti saunaa. Koko  ydinperhe oltiin koossa sekä anoppi ja siipan veli perheineen - kuten aina. Ainoastaan Etelä-Suomen vieraat jättivät tapaamisen väliin tällä kertaa. Joulu ei oikeastaan eronnut aikaisemmista mitenkään,  muutoin  kuin että nuorimmaiseni nakitettiin pukiksi, kun  ei haluttu  ottaa ketään ulkopuolista.  Omaa äitiäni lähdin tervehtimään vasta joulupäivänä. 

Juuri ennen joulua osallistuin hautajaisiin.  Meitä oli paikalla  20 ihmistä saattamassa  tuttua vanhusta haudan lepoon. Seuraavalla viikolla olisi tullut tuo 10 raja vastaan. Siinä kirkonpenkissä istuessani päätin napata itsestäni  poikkeuksellisesti  kuvan. Ehkä tätä ajanjaksoa kasvomaskien  kanssa muistellaan vielä jälkikäteenkin yhtenä hetkenä elämässämme. Ehkä se kaipasi tallennusta. Kukapa olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan vielä moista. Onko kukaan muuten koettanut laulaa kangasmaskin kanssa? Voin kertoa, että aivan epätoivosta hommaa... kangas imeytyy suuhun kiinni, kun yrittää saada ääntä kuuluville...

Tämän mustan kasvomaskin ikuistin kontrastina sille, että kesken  siunaustilaisuuden mieleeni ryöpsähti historianteksti  vuosien 1710 -1711 ajalta, jolloin rutto oli  synkkänä vieraana kaupungissamme. Silloin ruttotartunnan saaneiden piti kantaa käsissään ulkona liikkuessaan valkoista keppiä. Lisäksi  naisilla tuli olla suun edessä valkoinen liina. Nyt oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut, kuin että  vielä terveiden ihmisten kirjoissa olevat  turjustautuvat kasvomaskeihin.  Ne kepit vielä  olisi  ehkä hyvä lisä jokaiselle - voisi laittaa  vaan muutaman metrin pituutta lisää niille, niin hoituisi turvavälit itsestään.

Aika aikaansa kutakin. Vielä keväällä ihmiset hamstrasivat wc-paperia kuvitellen epidemian tunkeutuvan  joka paikkaan  parin viikon sisällä. Miten pieni onkaan ymmärryksemme!  Nyt edulliseen hintaan tarjolla olevat kasvomaskit on myyntivaltti. Ja jos tilanne äityy oikein pahaksi, on meillä hätävarana niitä maskeja varmaan  vielä vessanpönttöjä tukkimassakin...Omaa elämääni korona ei ole paljonkaan muuttanut, kun etäopetuksesta päästiin. Työt on hoituneet entiseen malliin, paitsi että virtuaalipalavereja on  aikaisempien tapaamisten sijaan. Introvertin maailmaa ne eivät hetkauta. Blogin päivityskin sujuu kuten ennen. 

Välipäivinä olen kierrellyt ympäri kaupunkia ja näpännyt kuvan jos toisenkin, mistä on sattunut inspiraatiota löytymään. Kustaa  II Aadolf näkyi saaneen hienon katoksen päänsä ylle sitten viime käynnin. 

Vaikka Kokkolan   400-juhlavuosi onkin nyt ohi, niin innostuin Suntin vartta kävellessäni, kun näin pari Puurokarin rannalle kyhättyä lumiukkoa. Mielessäni kehittelin hauskaa ulkoilmatapahtumaa vaikka hiihtolomaa ajatellen. Jospa olisikin suojasäätä ja paljon lunta, niin  rannan tuntumaan olisi nastaa saada lumiukkokisa pystyyn, jossa lapsijoukkueet tai perheet  kisaisivat, kuka saa muovailtua lumesta vaikuttavimman näköisen lumiukon Kustaa II Adolfia jäljitellen. Tai ehkä oikea paikka olisikin Kustinkadun  ympäristö... Muutoinkin tuntuu, että ulkoilmatapahtumat ovat tänä vuonna uudessa nosteessa. 

Ehkä jollekin on tullut jouluruoista ähky. Tällainen possun kuva oli Suntin rantaan spreijattu. Jokin salainen sanoma tässä täytyy olla...


Muutoin Suntin varrella oli kiva kuljeskellä. Aurinko oli laskemassa ja yläilmoissa kaunista. 




Santahaassa oli kymmenittäin ihmisiä. Latupohja oli valmis, mutta varsinainen hiihtolatu vielä puuttui. Jospa tänä talvena innostuisikin  taas enemmän hiihtelemään!


Kiertelin myös Ykspihlajassa. Potin rannassa oli taianomaisen kaunista. Meri oli vielä auki. 




Kaarlelan kirkko oli kaunis hämärtyvässä illassa. Kävin kuvailemassa kirkkomaata erästä tulevaa blogipäivitystä varten. 



Välillä käväisin kotona. Kylätie on niin taianomainen näin talvi-iltoina. 


Joutenolo on kivaa. En tosin tiedä, kauanko sellaista jaksaisin pidempään. Seuraavana päivänä satoi lunta ja innostuin lähtemään uudelle retkelle. Tällä kertaa Neristaniin, vanhaan kaupunkiin. 






Ja kun taas päädyin Suntin rantaan - tosin lähemmäksi keskustaa, oli kiva seurata  lintujen kaakatusta avovedessä. ja aivan taianomaista värimaailmaa taas kerran!



Tänään vielä, kun olin palailemassa  äitini luolta, oli vaan pakko pysäyttää auto ja ihailla lumista  luontoa. Tällä kertaa viipyilin aivan yksin hiljaisessa Perhojokivarressa. 




Vielä on muutama päivä lomaa.Yhtä rennolla otteella aion viettää loppulomanikin. Suomalainen luonto on niin monimuotoinen, että vaikka samoja reittejä kiertelee useampaan kertaan, löytää aina jotain uutta.