sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Talven taikaa ja kansanperinnettä

Ihastun yhä enemmän talven kauneuteen - kylmistä keleistä en niinkään piittaisi. Tämä viikonloppu on ollut upea - päivä päivältä lisääntyvää valoa, auringon viiltävää kirkkautta ja hiljalleen putoavia lumihiutaleita timantin tavoin valkeudessa kimmeltävälle hangelle. 

Eilen en pihalle ennättänyt, olin isää hoitelemassa. Ulkona näytti niin ihanalta, että kipaisin kuitenkin 6. kerroksen parvekkeelle ja imin sieltä taittuvaa talvenselkää sisuksiini. Puita oli sieltä hauska tujotella, kun näköyhteys oli lähes niiden latvoihin. 




Vanha kansahan sanoi, että Heikki talven selän taittaa.  Viikonloppuna oli Heikin päivä. Isän kanssa näistä viisaista sanoista pitkään juteltiinkin. Heikin päivään kulminoitui kai aika lailla  useita sanontoja. Intaannuin niitä isälle netistä etsimään ja lukemaan. 

Keski-Pohjanmaalla lapsia juoksutettiin Heikinpäivänä  tunkiolle kuuntelemaan, kun talvenselkä paukahtaa poikki. Vanhat ja viisaammat tiesi myös kertoa, että karhukin kääntää silloin kylkeään ja sanoo "Yö puolessa, näläkä suolessa" ja kysyy "joko päivä on?" 

Ensi viikolla on myös Paavalin päivä, jolloin tuumattiin, että "Paavalin pahat pyryt edessä. " Samana päivänä viettää nimipäiviään myös Paavo, josta sanottiin "Paavo talaven napa."

Vanha kansa piti tärkeänä merkkipaaluna talven selän taittumista. Laskettiin, että talven noustessa kohti harjaa pakkaset kiristyvät ja harjaa alaspäin laskettaessa kevät alkaa koittaa. Tähän harjan taitteeseen kuului usein kovimmat pakkaset ja siitä sanottiin "harjan purut purkuisimmat, harjan palkkaset pahimmat. "

Heikin päivästä myös tiedettiin, että talvea on vielä jäljellä ja päivän perusteella todettiin, että eläinten rehusta piti olla käytettynä vasta puolet ja ihmisten viljoista kolmasosa. 

Kotiin ajaessa hämärsi jo. Keskustan katuvalot ja autojen valot   tuikkivat kilpaa täydenkuun kanssa. Katuvaloissa värin vaihtumista odotellessa  kaivoin kameran esille ja napsaisin kuvan. Nauratti. Jos ei tietäisi, niin mikä tahansa noista valopalloista voisi esittää kuuta.:)


Tänään kotona jahkasin aikani, lähdenkö kuvaamaan jonnekin. Laiskamato voitti ja päädyin näpsimään muutamia kuvia kodin pihapiiristä. 

Juuri pihalle saavuttuani lumiaura pyyhälsi kylätien läpi. Perässään se kantoi  upeaa pöllyävää lumivanaa. 


 Penkki pihassa viettää paraikaa talvilomaa. Vimeisimmästä istujasta on jo aika kauan.


Lumen sinisävy on ihana. Samoin lumiset puut. Tänään lueskelin maakuntalehdestä nepalilaisopiskelijasta, joka ihaili  maamme vihreyttä puissa. Veikaan, että kyllä näitä pitsipuitakin moni  turisti ihastelee. 


Talventörröttäjät hangella. Miten jostain  jo kertaalleen kuivuneesta ja kuolleesta  voi tullakin äkisti näin kaunis?


Auringon kajo pellon yllä. Tämä näyttää ihan Airamin kynttilälampulta...


Miten ihania on luonnon omat väriyhdistelmät! Tässäkin ojanvarren mitätön,  katkottu pajupuska loistaa komeudessaan.




Tienvierustan vesioja jaksaa olla vireä kylmälläkin.  Vesi virtaa urheasti eteenpäin, vaikka pakkasta on yli -16 astetta. 


Pojalle annoin ohjeeksi lämmittää takkaa. Pihalta oli helppo havaita, että homma suoritettu. Taitaa olla  korkeapainetta, kun savu nousee noinkin suoraan.:)



Kuvaajalle tulee kylmä. Vielä viimeinen vilkaisu  pihamaalle ennen takkatulen ääreen rientämistä. Hymähtelen itsekseni - kerrankaan perennapenkissäni ei näy rikkaruohoja.:)

Ja vielä ajatus Heikin päivästä, joka luo kovassa pakkassäässä jo lupausta lämpimämmistä keleistä:"Minkä Heikki helepottaa, se maaliskuussa maksetaan. Eli jos Heikkinä oli hyvin lauhaa säätä, oli vielä maaliskuussa odotettavissa pyryä ja pakkasta. "




LÄHTEET: Kirjastovirma. Merkkipäivät ja tulevat säät. [http://www.kirjastovirma.fi/muhos/sananparsia/merkkipaivat_ja_tulevat_saat] Luetu 20.1.2019. 

Taivaannaula. Heikin päivä. [http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/heikin-paiva/] Luettu 20.1.2019. 


sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Tanssittelua ja yöstelyä

Minulta kysyttiin viikolla, milloin olen tanssinut viimeksi lavatansseissa. Luoja paratkoon, siitä on  liki 25 vuotta. En tiedä mihin  se into katosi, ehkä perhekuviot aikanaan lässäyttivät tai jotain. Nyt innostuin kuitenkin tutkimaan tekstejä Kokkolan alueen  vanhoista tanssiperinteistä.

Perheeni asuu kielirajavyöhykeellä. Olemme Keski-Pohjanmaan pohjoisimmassa osittain   ruotsinkielisessä kunnassa, jossa moni puhuu äidinkielenään ruotsia. Kieliraja on veteen piirretyn  viivan kaltainen. Meillä kotona puhutaan molempia kotimaisia suloisesti sekaisin ja niin  suurimmassa osassa naapurustojakin. Tilanne taisi olla toisenlainen vielä reilut 50 vuotta sitten, kun suomenkielinen anoppini ajautui ruotsinkieliseen naapurikyläänsä - aluksi työn merkeissä, sitten  lempi leiskuen.. Sitä voi kuvailla  kai jonkinasteiseksi kulttuurishokiksi molemmin  puolin. Ainakin mitä anoppi on muistellut miniäksi muuttoaan ruotsinkieliseen perheyhteisöön.

Mutta minulla on oppivainen anoppi. Hän opetteli puhumaan ruotsia, vaikkei aluksi ymmärtänyt sanaakaan. Opetteli  vieraan kielen jopa niin pohjajuuria myöten, että vaikka puolisonsa ja appivanhempansa ovatkin jo tästä elämästä poistuneet, hän edelleen käyttää enemmän toista kotimaista kuin omaa  lapsuuskieltään. Minusta se tuntuu uskomattomalta. Minulle oma äidinkieli on ollut niin tärkeä osa persoonallisuuttani, että vaikka ymmärrän kaiken toisella kielellä puhutun, vastaan mieluummin suomeksi. 

On mielenkiintoista, että kielirajavyöhyke on asettanut jonkinlaisia rajoja myös  esimerkiksi tanssikulttuuriin. Perttu Immonen on tutkinut seutumme kielirajavyöhykettä opinnäytetyössään ja tehnyt havaintoja, että esimerkiksi  uudenaikaisemmilla kulttuurimuodoilla, kuten tanssilla ja yöstelyllä, on ollut vähintäänkin jonkinlaista viivettä eri ryhmien välillä. Yöstelyllä Immonen tarkoittaa nuoren miesjoukon yöjalassa kuljeskelua, jonka tarkoituksena oli tavata nuoria naisia "kapioiden tarkastuksen" merkeissä. Se oli tapana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla  isommilla joukoilla, mutta puolestaan suomenkielisillä alueilla yksin.

Yllä:Kesäinen aittakuva Kälviältä.

Paikallinen tanssi ja  yöstely jäljittelivät  Keski-Euroopan nuorisokulttuuria, Se levisi Suomeen  Ruotsin kautta. 1700-luvun papisto vastusti tanssiharrastusta.Yksi tunnetuista tanssin vastustajista oli  Anders Chydenius. Hän kuuluu olleen seurakunnan johtohahmona vanhoillinen, jopa  vanhoillisempi kuin monet seurakuntansa talonpojat. 

Kokkolalalaisnuorison tapana 1700-luvulla oli kerääntyä yhteen lukukinkereiden jälkeisinä öinä.  Tapa liittyi ehkä yöstelyyn. Tätä tapaa kirkkoherra Chydenius paheksui, mutta sen sijaan talonpoikien mielestä tapa oli harmiton. Synnillisestä tanssiharrastuksesta löytyy mainintoja jo Kokkolan ensimmäisistä säilyneistä kirkkoraadin kokousten pöytäkirjoista. 

Vitsarilainen valtiopäivämies Eric Storhonga ja korpilahtelainen lautamies Jacob Kauko järjestivät tansseja. Kaukon talonväki kertoi  eteenpäin tansseista  talon  isännälle ja merkintöjä näistä synnillisistä tanssiharrastuksista löytyy ensimmäisistä säilyneistä Kokkolan kirkkoraadin  kokouspöytäkirjoista. Kaukon isännän kerrotaan  todenneen tansseista:

-Om J(ag) icke wilje låta dem dansa så må J(ag) drifwa dem bort. Eli suomennettuna sanoma oli se, että isäntä totesi, että jos ei haluaisi heidän tanssivan, niin hän ajaisi heidät pois. 

Kokkolan ruotsinkielinen nuoriso tanssi ainakin polskaa. Se levisi suomalaisalueille vasta 1800-luvulla. Ilmeisesti jonkinlaisia tansseja järjestettiin kuitenkin  1770-luvulla jo Kälviälläkin.

Kuudennusmies Matts Vessi ilmiantoi  Vitsarin kylässään Storhongan talossa pidetyt tanssit. Tanssit järjestettiin pyhäpäivän iltana. Asiaa selvitettäessä Storhongan isäntä myönsi, että hänen talossaan oli saatettu pitää tanssit, mutta ei kuitenkaan ennen iltayhdeksää. 

Kirkkoraati näyttää syyttäneen seuraavina vuosina useita eri kylien isäntiä pyhäpäivän tansseista. Esimerkiksi kuudennusmies Kankkosen sukulaismies, rödsölainen  Jakob Kankkonen ja leski Lisa Andersintytär Vessi olivat syytettyinä. Kirkolle määrättiin maksettavaksi sakkoa. Tanssin sallimiseen syyllistyneet talonisännät saivat kukin maksaakseen kolme kuparitaaleria. 1780-luvulla summa korotettiin  kahdeksaan taaleriin. Kuitenkaan itse tanssiin osallistunutta nuorisoa ei mainittu nimiltä tai edes sakotettu. 

Varsinaisista häätansseista on ensimmäinen maininta  kirjattuna Carl Mattsinpoika Kallisen häistä. Sulhanen oli saanut siitä hyvästä tavanomaisen sakon. Kirjauksista käy ilmi, että tanssit olivat saaneet alkunsa, kun Kallisen talon  isäntä  oli poissa kotoa. Carl puolustautui kertomalla, että oli  koettanut "vakavasti kieltää" häävieraitaan.


                                      
Yllä:Kuva mereltä Kälviän Paskalaakan saaresta, jossa pidettiin lavatansseja säännöllisesti  vielä 1900-luvun puolivälissä.

Valitettavasti 1700-luvulta ei ole säilynyt  Kälviältä vastaavanlaisia kirkkoraadin pöytäkirjoja tai pitäjänkokouksen pöytäkirjoja, joista voisi vertailla   suhtautumista tanssiin. 

Tiedetään kuitenkin, että Kälviän pitäjänseppä Samuel Wähälä omisti viulun jo 1770-luvulla. Sellaisilla säestettiin yleisesti tansseja. Wähälän viulu vaihtoi omistajaa, kun Wähälä möi sen Kokkolan kaupungin lukkarille, Henrik Hofreenille. 

1700-luvun loppupuoliskolla  rannikon tanssiharrastus monipuolistui. Polskasta kehittyi poloneesi ja vuosisadan lopussa myös menuetti.  

Menuetin ja avioliittokuulutusten yhteydessä pidettiin ruotsinkielisten keskuudessa ns, kainalosauvatansseja (kryckdans). Niiden oletetaan olleen pelkästään  ruotsinkielisten erikoisuus. Mielenkiintoinen nimitys johtui siitä, että ns. kuuliaisjuhliin tuotiin  lahjaksi pienoiskokoisia kainalosauvoja.  Niillä tuettiin kuvainnollisesti  nuorta paria, jotka ottivat yhteisiä ensiaskeleitaan. Ajateltiin heidän kuuliaisten yhteydessä ikään kuin loukkaantuneen. Kuulutuksen oton tiedetään ruotsalaisalueilla olleen kylässä runsaasti huomiota saanut tapahtuma. Kuulutuksilta palaavat saatettiin nuorison keskuudessa ottaa vastaan  monenlaisia kepposia tehden ja äänekkäästi lehmänkelloja, kattiloita ja muita pellinpaloja soitellen. Tämä tapahan on vielä  nykyäänkin usein häissä hääauton perään kytkettyinä kolistimina onnea tuomassa. 



Minulla oli ilo tätä kirjoittaessa tanssittaa suvun nuorimmaista. Siksi päivitys vähän venyikin... Olen saanut hoitaa häntä. Helliä hartaudella, laulella korvaan, pyöritellä, tuuditella. Istuskella luvan kanssa tekemättä mitään muuta ja  sylittelyn lomassa  on tuijoteltu toisiamme silmiin. Ihan parasta. 

LÄHTEET: Kokkolan ja Kälviän tuomiokirjat.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600–1700-luvuilla. Pro gradu-tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] luettu 17.12.2017. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Votiivilaivat Kokkolan kirkoissa, osa 2; Kokkolan kirkon votiivilaiva


Tänään jatkamme kirkkolaivasarjaa, toinen osa kertoo Kokkolan kaupunkikirkon laivasta. Harmillisesti siitä oli hyvin vähän tietoa tarjolla.




Laiva riippuu kirkon katossa Pitkänsillankadun puoleisessa sivussa lähellä ikkunoita. Laivassa on Ruotsin liput, koska se edustaa aikakautta, kun maamme on ollut osa Ruotsia. 



Kokkolan kaupungin  kirkon  votiivilaiva   on Helge Mattsonin rakentama kopio ensimmäisestä kaupungin kirkosta peräisin olevasta, nyt Kansallismuseossa säilytettävästä laivasta. Ensimmäinen kaupunkikirkko valmistui Kokkolassa 1655 ja se purettiin 1870-luvulla, joten alkuperäislaiva on hyvin vanha. Ei tiedetä, kuka alkuperäisen votiivilaivan rakentaja oli. 

Laivan runko on maalattu valkeaksi. Yläosa on ruskea. Laivassa on kolme mastoa, mastoissa on käärittynä valkeat purjeet. Laivan keulaosan reunojen ulkopuolella on molemmin puolin ankkurit. 

Kirkkolaivoja on Suomen kirkoissa kaikkiaan noin 200, joista suurin osa rannikon ja saariston kirkoissa. Viisiosainen kirkkolaivasarjani  on edustava otos näistä votiivilaivoista  omalla paikkakunnallamme. Sarjan ensimmäisessä osassa käsittelin Tankarin kirkon votiivilaivaa, jatkossa seuraa vielä Kaarlelan, Kälviän ja Lohtajan kirkkolaivat. 




LÄHTEET:


Kokkolan suomalainen seurakunta. Kokkolan kirkon historiaa. [http://www.kokkolansuomalainenseurakunta.fi/tilat/kokkolan_kirkko/kokkolan_kirkon_historia] Luettu 21.9.2013.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kokkolan tulipalot, osa 5, 1900-luvun tulipalot

1800-luvun suurpalojen jälkeen Kokkolassa ei ole ollut saman suuruusluokan tulipaloja. Tai voisi sanoa, että palotyypit ovat olleet aivan toisenlaisia. 29.7. 1914 oli tosin suurpaloksi luokiteltava tulipalo, ns. korttelipalo, jossa paloi 6 taloa Kustaa Aadolfinkadun länsipuolelta ja kaikkiaan 12 rakennusta vaurioitui. Samoin aseman lähellä sijainnut hotelli paloi myös jossain vaiheessa.Tästä minulla ei ole tarkempaa tietoa. 

Tunteikkaksi ja dramaattiseksikin voi sanoa loppiaisaamuna 1958 tapahtuneen Kokkolan kirkon tulipaloa. Vuonna 1877 valmistunut puinen ristikirkko Kokkolan keskustassa oli kaupungin toinen samalla paikalla oleva kirkko. Se paloi maan tasalle 6.1.1958. Kirkko oli syttynyt tuleen 5-6 aikaan aamuyöllä ilmeisesti kirkon lämmittämisen seurauksena. 

Kirkon mukana tuhoutui paljon arvokasta kirkkotarpeistoa, kuten vuonna 1952 hankitut lähes uudet urut, lampetit, kynttiläkruunut ja kirkonkellot. Messukasukat saatiin pelastetua sakastista. Onni onnettomuudessa oli, että talvesta johtuen tuli ei päässyt leviämään viereiseen vanhaan kaupunkiin, Neristaniin. Uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle.




Hieman erilainen tulipalo oli ns. Esson suurpalo 1973 Ykspihlajassa. Paloa saapui sammuttamaan paloautoja 16 paikkakunnalta sekä helikopteri virka-apuna Ruotsista saakka. Sammutusvaahtonesteitä kuljetettiin paikalle ympäri Suomea. Sammuttajia oli vastassa yli 10-metriset liekit. Vettä sammutusta varten saatiin merenrantalaiturilta 400-500 metrin etäisyydeltä. Koko järeämpi letkukalusto oli käytössä. Vain kolmisenkymmentä pääjohtoa saatiin selvitetyksi. Käytettävissä oleva vesimäärä oli huono.

"Puhelin soi Kokkolan Kolumäellä joskus kuuden jälkeen aamulla. Kalenterissa oli keskiviikko, toukokuun 23. päivä. Vuosi oli 1973.

Lars Syrjä nosti luurin. Langan toisessa päässä oli Sementtivalimo Syrjän työnjohtaja Sune Talus. Vapaapalokuntalainen, jonka kotiin oli hieman aikaisemmin tullut ns. pitkä soitto. Ei normaalia toisteista hälytysääntä, vaan yhtenäinen pitkä soitto. Se oli vapaapalokuntalaisille merkki palohälytyksestä.

”Katsopa ulos, Esso palaa”, Sune Talus kehotti Syrjää.

– Älä nyt höpise, minä vastasin, Lars Syrjä muistelee 44 vuoden takaista epäuskoista aamuhetkeään.

Talus ei ryhtynyt väittelemään. Kehotti toistamiseen katsomaan ikkunasta ulos.

Katsottavahan se oli.

– Minä sitten katsoin ja totesin, että ei helkkari, kauhea musta savu nousee taivaalle.

Sen jälkeen syntyi Syrjän pojan niveliin liikettä."

Ilmeisesti palo oli saanut alkunsa, kun säiliöautokuski oli tankkauksen jälkeen unohtanut sulkea pumppuhuoneen sähköventtiilin, joka ylikuumeni. Sen seurauksena satamillinen putki syöksi bensaa pumppuhuoneen lattialle..

Palo saatiin sammutettua reilun parin vuorokauden kuluttua. Kuin ihmeen kaupalla yhtään ihmishenkeä ei palossa menetetty. Jälkivartiointi alueella lopetettiin 31.5.1973.

Lähes 11 miljoonaa litraa polttonesteitä oli ennättänyt palamaan savuna ilmaan. varastoalueella joko paloi tai räjähti kaikkiaan 11 ja lukematon määrä tynnyreitä. Ainoastaan kolme säiliötä jäi pystyyn.

Uusimmista paloista mainittakoon vielä yksittäinen Kokkolan vanhan lyseon tulipalo Kokkolan ydinkeskustassa 1990. Palo suojellussa rakennuksessa oli tuhopoltto. Yksinteoin tehdystä murhapoltosta ja yksinteooin tehdystä törkeästä rakennussuojkelulain rikkomisesta tuomittiin kokkolalainen Frejvid Nils Gustav Porko 3 vuodeksi ja 9 kuukaudeksi vankeuteen ja maksamaan korvauksia noin 780000 markkaa. yksinteoin tehdystä murhapoltosta ja yksinteoin tehdystä törkeästä rakennussuojelulain rikkomisesta 3 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen sekä maksamaan korvauksia yhteensä noin 780000 markkaa. Nykyisin palaneen lyseon paikalla on kaupunginkirjasto. 




LÄHTEET:

Helsingin sanomat. Kotimaa. Kokkolan lyseon polttaja tuomittiin murhapoltosta vankeuteen. [http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002992429.html] Luettu 19.7.2017. 

Keskipohjanmaa. Tulimyrsky Ykspihlajassa. Esson varastoalueen tulipalo oli sammuttajien painajainen, jota uteliaat saivat kuvata kaikessa rauhassa. [https://www.keskipohjanmaa.fi/143281/tulimyrsky-ykspihlajassa/s/10a5d3bf] Luettu 19.7.2017. 

Pelastustieto. Säiliöaluepalo Kokkolassa 6/1973. [ http://pelastustieto.fi/arkistojuttu/sailioaluepalo-kokkolassa-61973/] Luettu 19.7.2017. 

Risto Suikkari. Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - historiasta nykypäivään. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto 2007. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf] Luettu 13.7.2017. 

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 7.5.2017.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvät joulut 2018...



...useammalla kielellä:


bulgaria: Весела Коледа

englanti :Merry Christmas


espanja:feliz Navidad


esperanto: ĝojan Kristnaskon


hollanti: prettig kerstfeest


italia: buon Natale


japani: メリークリスマス (merīkurisumasu)


kreikka: Καλά Χριστούγεννα (Kalá Christoúgenna)


latina: felix dies Nativitatis


latvia: priecīgus Ziemassvētkus


liettua: Linksmų Kalėdų


norja: god jul


portugali: Feliz Natal


puola: Wesołych Świąt


ranska: joyeux Noël


ruotsi: god jul


saksa: fröhliche Weihnachten


tanska: glædelig jul


turkki: mutlu Noeller


tšekki:Veselé Vánoce


unkari: boldog karácsonyt


venäjä :с Рождеством (s Roždestvom)


                                                              viro: häid jõule



Hyvän joulun toivotus lukijoilleni jouluna 2018. Tämän joulun vietän kotona läheisteni kanssa neljässä sukupolvessa...

Tässä pieni tonttupoikani. Fammuna metsästin pienokaiselle tonttuasun kirppikseltä. Maksoi 1,70 e. Harmi kun ette kuvasta kuule, kuinka noi porosukat kivasti kilistää:)))




sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Lauleluita

Tänään vähän toipilaana, joten  vain pienen pieni päivitys...Korva on tukkiutunut. En kuule oikein mitään, mutta siitä huolimatta käväisin kauneimmissa joululauluissa perinteiseen tapaan.  Laulaa en tohtinut juurikaan, sillä en  kuulemattoman korvani vuoksi nyt yhtään pysy selvillä, laulanko nuotin vierestä vai kohdilta. Todella kiusallista tällaiselle isoäääniselle...

Jos jotain lohdullista tähän päivään löysin, niin kerrottakoon, että sain tietää kapellimestari Mikko Franckin ja minun äitilinjojen yhtenevän  jokunen esipolvi sitten. Meidän yhteiset juuremme johtavat Ikaalisiin päin..Tämä selvisi dna-testien kautta, kun sain 0-osumakseni Mikko Franckin äidin.:))) Niin, ja  myös Timo Koivusalo löytyy samoista juurista...Kohta ylpistyn, vaikken itse olekaan mitään saanut aikaan.:)))

Tämän kertainen kuva tulee Kokkolan kaupunkikirkon jouluasetelmasta. Tykkään ottaa näistä kuvia. Viime vuonna kuvasin Lohtajan kirkon luona ollutta seimiasetelmaa ja ne kuvat päätyivät  monen mutkan kautta Lohtajan seurakunnan tämän vuotiseen jouluanjan tapahtumat - vihkoseen. 




maanantai 10. joulukuuta 2018

Kaksitoista asiaa x kolme...



Vettä vihmoo ulkosalla ja on niin pimeää. Tällä kertaa heittäydyn haasteeseen, jonka vinkkasi lapsuuden- ja nuoruudenystäväni Marjukka omassa blogissaan. 


Kolme asiaa, joista pidän erityisen paljon nyt:


Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja intoutunut paatoksella ja pitkällä sinnillä tyhjentämään kotini pursuilevia kaappeja. Tavoitteena on selättää tavarakaaos jouluun mennessä. Yhtään en ole varma, onnistunko, mutta todennäköisesti jo puolikkaalla onnistumisella SPR:n kirppis elää leveästi pitkän aikaa... Se tunne, kun kaapin ovi menee vaivattomasti kiinni on kokemisen arvoinen! :)

Mieskollegani (huom, todellakin miehinen mies!) oli viikonloppureissussa Hesassa ja kysyi Whatsup-viestissään, tarviiko joku kollega jotain Tigeristä. Siis kuvitelkaa- mies sellaisessa putiikissa on kuin norsu lasikaupassa, omaa siippaani en moiseen leikkiin saisi ryhtymään.Viestittelin kollegalle, että näin juuri upeen blingbling- pallokoristeen, joka on Tigerissä naurettavaan euron hintaan tarjouksessa. Kollega laittoi viestin "Kranssit oli viimeiset, joutu käyttään kyynärpäitä!" Tänään sitten sain kranssini - itse asiassa kaksi kappaletta, kun ei ollut osannut päättää väriä. Oppilaille esittelin hankintani ja hekin suorastaan repesivät, kun kuvittelivat miesopea ihmistulvassa kiskomassa kynsin ja hampain mulle pallokransseja. Maksoin muuten kollegalle alkuperäishinnan mukaan - sentään rahtasi näitä halki Suomen junassa..


                                         

Nautin työstäni. Hektistähän se on, mutta näin joulun alla roihahdan aina isompiinkin liekkeihin, kun pääsen vetämään lauluharkkoja. Tänään oli ihan parasta vedättää Gösta Sundqvistin "Jossain on kai vielä joulu"-biisiä. Oman luokkani 5-päinen orkesteri vastasi säestyksestä ja minä ja kollega reviteltiin pianoa ja bassoa koulun hoilatessa..Eilen visioin itsekseni, että kyseiseen kappaleeseen saisi upean visuaalisen koreografian. Täytyy säästää se johonkin toiseen vuoteen...


Kolme asiaa, joista en erityisemmin pidä juuri nyt:

Karmeaa tämä pimeys ja loskaisuus. Oma kylätiemme aurattiin vasta keskellä viime yötä. Olisi kiva lähteä iltaisin kävelylle, mutta märkä ja kuraa roiskuva tie vesittää vähän tunnelmaa.

Isälläni on nyt vielä tavallista rankempia aikoja sairastelun kanssa. Uusia, ahdistavia asioita. Omassa mielessä tulevat viikot ovat yhtä hämmenystä ja pelkoa. En oikein osaa ajatella joulunaikaa rentouttavana lomana, kun alitajunnassa on tykyttävä pelko ja huoli tulevista viikoista.

Pojan piti tulla käväisemään vauvelin kanssa tänään. Olin suunnitellut kuvaavani häntä. Poika joutuikin perumaan tulonsa, kun työ vei miestä taas kauas mukanaan...


Kolme asiaa, jotka tein viikonloppuna:

Kävin vanhemmillani jeesaamassa. Teen sitä tällä hetkellä usein. Päästin äidin pitkälle lenkille ja jutustelin sillä aikaa isäni kanssa vanhoista rokotustavoista. Isäni on kielellisesti edelleen hyvin lahjakas, vaikka monet rempat yrittävätkin pistää kapulaa rattaisiin. Viime aikoina olen tallentanut hänen loistavia sananlaskujaan ja murresutkautuksiaan. Aivan huippua!

Lauantaina kävin Kaarlelan joulumyyjäisissä. Nautin kovasti yleensäkin Kaarlelan museoalueella kulkemisesta, sillä itse museorakennus on siippani edesmenneen suvun kantatalo Se on aikoinaan siirretty kylästämme museoksi. Tunnen jostain syystä oloni aina siellä hyvin kotoisaksi. Myyjäisistä ostin käsitöitä - havuista tehdyn kynnysmaton, kuivatetun saunavastan sekä risuluudan. Tuoksu autossa oli aivan ihastuttava, kun ajelin ostoksineni kotiin.







Kolhin parkkipaikalla autoa. Onneksi vauhti oli pieni peruutettaessa. Oma auto kärsi vain pieniä kosmeettisia nyrjähdyksiä, mutta vastapuolen autoa sain rutattua aika mouhevasti. Onneksi auton omistaja osottautui hyvin ymmärtäväiseksi ja sain tänään asioitua jo vakuutusyhtiössäkin ja viestittelin sen jälkeen rouvan kanssa ja toivotin turvallisempaa loppuvuotta.... Päivän ilonaihe oli, että meillä on näämmä jokin bonusturva vakuutuksessa -eipä laskeneet edes bonukset.:)))




Kolme asiaa, jotka olen oppinut lähiaikoina:


Kun hoitaa eteen tulevat asiat heti pois, niistä ei enää tarvi tuntea stressiä. On asioita joihin ei itse pysty vaikuttamaan ja taas asioita, joihin pystyy. Olen järkeillyt niin, että kun hoidan parhaani mukaan ne, joihin pystyn vaikuttamaan, pystyn hallitsemaan stressiä. Se mahdollistaa myös sen, että jos viime hetken suunnitelmiin tulee yllättäviä käänteitä, ei tarvi panikoida tekemättömistä töistä.

Kun siivoaa jälkensä heti kun työ on valmis, on ihanaa. No heh, en oo oikeesti vielä sisäistänyt tätä, vaikka tiedän, että se olisi ihanaa. Olen boheemi, enkä muuksi muutu. Välillä suorastaan ahdistun, kun sekä äitini että sisareni ovat tiptop- ihmisiä. Kenen geenit minulle jaettiin?

Rakastan lapsuuskotini murretta aina vain enemmän. Liityin ryhmään, jossa sitä käytetään ja olen löytänyt melekoisen etelä-pohjalaisen akan ittestäni. Tajuan nyt, että olen saanut hyvin vankan ja rikkaan murrekasvatuksen varhaisvuosinani. Mikä aarre ja voimavara!


Kolme asiaa, joita en vieläkään osaa yrityksestä huolimatta:

Varmaan siippa toivoisi minun vastaavan autolla ajo. 

En osaa hallita papereitani. tänään viimeksi kollegani naurahti ja tuumasi "jokohan sinulla olisi nuotit huomenna järjestyksessä. No heh, kaikki tietävät että eipä ole. Mutta itse juhlissa en ole koskaan nuottipapereiden kanssa tunaroinut. En voi ymmärtää, miten ne paperit saavat aikaan joskus ylitsepääsemättömän sekamelskan. Paljon helpompaa on soittaa ilman nuotteja. :))

Olen aivan kädetön joidenkin teknisten vimpainten kanssa. Tämä on yleinen naurunaihe kotonani.


Geometria on heikko kohtani. Osaan kyllä sitä opettaa, mutta tajuan lopun ikäni olevani auttamattoman heikko hahmottamaan itse tietynlaisia kuvioita. Ehkä tämä on tekemisissä jotenkin edellisen kohdan kanssa.


Kolme asiaa, jotka haluaisin osata juuri nyt:

Tehdä hyvää muttia. Mummoni teki sitä minulle, kun olin lapsi. Kerran yritin tehdä sitä itsekin, mutta ei siitä muttia syntynyt. Ennemminkin ärsyyntynyt olo ja suunnaton muttikaiho.

Haluaisin olla sujuvampi puhumaan useita kieliä. Olin flegmaatinen koululainen aikoinaan ja se on kostautunut aikuisuuteen saakka. Tosin olen oivaltanut, että pystyn kuromaan aukkoja hyvin kiinni ja erityisesti vieraiden kielten kirjoittamisesta olen saanut viime aikoina useammalta taholta jopa hyvää palautetta, mikä on yllättänyt itsenikin.

Haluaisin olla parempi kuuntelija. Nuorimmaiseni puuskahti yhtenä iltana, ettet varmaan taas kuunnellut yhtään mitä sanoin. Hö, niin totta...ja anteeksi...


Kolme asiaa, jotka minun pitäisi tehdä vielä tänään:

Odotan juuri yhteydenottoa. Olen myynyt rakkaan ja kulahtaneen arkkupöytäni rempan alta pois. Pöydän ostajan pitäisi pian soittaa ja tulla siten hakemaan pöytä. Odotan kovasti, että saan lisää tilaa, kun pöytä matkaa muualle - kuulemma jonnekin kesämökille. Oi, kun sillä on ihanat eläkepäivät!





Putsata apukeittiömme, kun sain lopultakin koiramme takaisin häkkiinsä ulos. Tässä kaiken muun hässäkän ohessa koiramme joutui leikkaukseen tunnin varoajalla.. Koira on ollut yli 20 tikkinsä kanssa sisäkoirana nyt kolmisen viikkoa. Meinasin seota sen kanssa. Koira tuppasi pistää paikat remonttiin; söi jokusen listan ja kesällä ostamani kauniin Ikean rottinkikorin sekä puri pahvisen pesupulverilaatikkoni tuusan nuuskaksi (ihme ettei syönyt sitä pulveria...). Nämä kaikki koiruudet silloin, kun siippa oli pois kotoa. Heh, kuka onkaan isäntä,...










Täytyy ennättää tänään vielä lenkille. Otan lenkkikaverikseni pystykorvan, joka on astetta suloisempi ja kuuliaisempi kuin tuo em. ajokoira...


Kolme asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan tällä hetkellä:


Uusi divaanisohvamme. Edellisessä sohvassa makoilin niin monta vuotta samalla kohdalla, että pehmusteet litistyivät siltä kohdin. Nyt saan aloittaa lorvailun puhtaalta pöydältä.Vähän harmittaa, että uudessa ykköspaikassani ei ole samaa istuinsuuntaa kuin entisessä, jolloin uuvahtaneena tuijotin takapihan kuusen oksia ja rentouduin siitä...




Sain joulukortit kirjoitettua jo eilen. Aikaisemmin tein itse kortitkin, mutta sellaisesta ajanhukasta olen tajunnut lopultakin luopua. Vielä on muutama joulukirje Englantiin ja Amerikkaan hieman vaiheessa, mutta ennätänpä hyvinkin...

Koko loppuvuoden tunnit on suunniteltu. Olen tajunnut, että vaikka etukäteissuunitteluun menee joskus kauan - saatan huhkia itsekseni vaikkapa perjantaisin yksin koululla klo 16 suunnittelemassa töitäni. Se ei ahdista, vaan nautin siitä, kun minulla on tunne, että hektisestä porukasta huolimatta tilanne on hallinnassani ja tiedän mitä teen.


Kolme asiaa, jotka puen mielelläni päälle tällä hetkellä:


En ole pukeutuja - tai sanotaanko, että juhliin pukeutumiseen panostan, muuten menen enemmänkin omalla persoonallani. Itsetunto kestää...


Kotona hiipparoin vähissä vaatteissa. Liekö mummotautia vai vaan tapa, mutta turhat vaatteet nakkaan tuolille, kun tulen kotiin - samoin korut.


Saunon joka ilta ja saunan jälkeen on ihanaa kääriytyä kylpytakkiin, istahtaa sohvalle läppärin kanssa ja levittää iso viltti jaloille.


Sandaalit. Minut tuntevat tietävät, että kuljen kaiket kesät sandaaleissa. Loppusyksystä lykkäsin lopultakin eno-vainaalta perityt puukengät romukoppaan (oikeasti - enollani oli myös jalka kokoa 37, ja olin ainut, jolle hänen juuri ennen kuolemaansa hankkimat kopot sopivat - siispä sain ne periä) ja hommasin tilalle sandaalit työkengiksi. Nautin kun jalat saavat ilmaa ja on kevyt olo.

Korvaläpät. Ne on minulla aina talvisin ulkoillessa päässä. Itse asiassa en ole lainkaan lakki-ihminen. Pidän myös hyvin istuvista lapasista.


Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia juuri nyt:


Pari hyvää historia-aiheista kirjaa. Niitä on ilmestynyt taas vaikka mitä. Mutta kirjahyllyni pursuaa jo nyt...


Kirpparilta jokin ihana löytö - olen viime aikoina ostanut vauvelille muutaman suloisen vaatteen. Käytettynä tietystikin. Inhoan uuden hankkimista, enkä oikein näe siinä mitään tolkkua.




Olen juuri tilannut nimikoituna servetit vauvelin ristiäisiin. Vielä pitäisi hankkia muutama leivontajuttu. En tykkää leipoa muuten kuin juhliin.



Kolme asiaa, joista unelmoin tänään:

Että tulevan viikon rankka reissu läheiseni kanssa sujuisi mahdollisimman kivuttomasti.

Haluaisin kirjoittaa kirjan, mutta minulla ei ole tällä hetkellä siihen aikaa eikä rahkeita. Ehkä joskus vielä. Aihe on alkanut hahmottua viimeisen vuoden aikana aika selvästi..

Unelmoin viimeksi tänään myös jatko-opinnoista, mutta tässä elämäntilanteeessa en pysty sellaista isossa mittakaavassa tekemään. Olen asennoitunut, että yritän ennemminkin kehittää nykyistä työtäni. Onpa siinäkin työsarkaa.


Kolme asiaa, joita odotan innolla lähitulevaisuudessa:

Ristiäiset tietystikin, vaikka toisaalta hermoilu isän asioissa hankaloittaakin suunnittelua. Päivä kerrallaan kuitenkin - kyllä tämä tästä.

Lapsuuden- ja nuoruudenystäväni (kts. blogin alku) otti minuun viikonloppuna yhteyttä. Sovimme, että tapaamme joulun jälkeen, kun hän tulee Pohjanmaalle lapsuuskodissaan käymään.

Pian tulee kevät (vaikka sitä ennen talvi kai...), tulee valoa ja lämpöä se on omin vuodenaikani ja tunnen silloin itseni energiseksi.


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kaupunkikirkkomme lasimaalaus

Kokkolan kaupunkikirkko, se 3. kirkko  jo samalla paikalla... Tällä kertaa katse kääntyy kirkon suurikokoiseen ja näyttävään lasimaalaukseen.  Teoksen on tehnyt kuvataiteilija  Urpo Olavi Wainio (1910-1971).

Wainio opiskeli sekä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa että Pariisissa kuvataiteita ja erikoistuen lasimaalauksiin. 

Hänen muita lasitöitään  on Pielaveden kirkossa  ja Otamäen seurakuntasalissa.  Lisäksi Kolarin kirkossa on Wainion tekemä öljyvärimaalaus alttaritauluna. . 



Kokkolan nykyinen  pääkirkko kaupungin sydämessä valmistui vuonna 1960 Aarne Nuortilan suunnittelemana.

Kalastaja-aiheinen lasimaalaus oon siis myös vuodelta 1960, koska se on rakennettu ulkoseinän yhteyteen. Teoksen nimi on "Minä olen kanssanne joka päivä. "


                                 
Lasimaalauksessa on kauniita värejä. Maalaus muodostuu taustaltaan nelikulmioista, joiden värisävyt vaihtelevat.  Keskellä maalausta on  kyyhkysiä, Jeesus, kalastajia, purjevene ja  kaloja.  Työn nimi viitannee Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn Matteuksen evankeliumissa. Toisaalta tulee mieleen myös Jeesuksen vertaus ihmisten kalastajista Luukkaan evankeliumissa. . 

                                          

Teoksessa on kauniita yksityiskohtia, kuten kalat ja linnut.


Alla olevasta maalauksen alaosasta näkyy hyvin, millaisista palasista maalaus muodostuu ja kuinka jokainen maalattu kuvapinta on väritykseltään uniikki.


Lasimaalauksen värisävyt heijastuvat kauniisti vieressä olevan kastemaljan  pintaan...



Aurinkoisella säällä lasiteos mielestäni puhkeaa täyteen kukkaansa, kun valo kirkastaa työn!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kokkolan tulipalot, osa 4, 1800-luvun tulipalot

1700-luvun palojen  jälkeen Kokkolassa saatiin huokaista helpotuksesta tulipalojen osalta monta vuosikymmentä. Vasta 40 vuotta edellisen suurpalon jälkeen, syttyi 1800-luvulla Kokkolassa suurpaloksi luokiteltava palo 3.5.1805, joka tosin olikin sitten mittava tuhoissaan. 

Tulipalo sai alkunsa torin varrelta kauppias J. J. Lithenin vajasta. Tulipalo vei mukanaan kaikkiaan 36 taloa. Lisäksi tuhoutui myös raatihuone torin pohjoispuolelta, tosin osa sen arkistosta ennätettiin pelastamaan. Palossa tuhoutui myös kauppias Lithenin talo ja kauppias Antti Riskan lesken talo omaisuuksineen, pormestari Keckmanin sekä G. Riskan ja Joakim Donnerin  talot sekä omaisuudet. Palossa tuhoutui yhteensä neljä korttelia. 

Kaupungilla ei tällöin ollut käytössä vielä paloruiskuja. Kaupunki ei liioin ollut vielä liittynyt mihinkään palovakuutuslaitokseen, josta olisi voinut saada korvauksia. Koska tulipalon tuhot olivat suuret, pyydettiin vahingonapua Pohjanmaan muista kaupungeista. 

Jo seuraavana vuonna alkoi Joakim Donner rakentaa uutta upeaa kivitaloa torin ja Rantakadun väliin   Myös apteekkari Libeck rakensi  palon jälkeen talon torin varrelle apteekin tontille. Nämä rakennuksethan ovat edelleen katukuvassamme.


Yllä apteekkari Libeckin talo nykyisellä Mannerheiminaukiolla. 

Myös uudelle raatihuoneelle laadittiin piirustukset 1806, mutta rakentaminen siirtyi varojen puutteessa. samoin siirtyi torin laajentamissuunnitelmat, katujen leventämisaikeet ja palaneiden korttelien jakaminen suuremmiksi tonteiksi. Raatihuone jälleenrakennettin vasta vuonna 1845  C.L. Engelin piirustusten mukaan.


Yllä Raatihuone Mannerheiminaukiolla. 

Toinen 1800-luvun tuhoisa  suurpaloista tapahtui  juuri ennen joulunaikaa eli 18.12. 1860.

Palo sai alkunsa Isokadun varrelta Teodor Wallinin talosta. Nykyään samalla paikalla on Halosen  (ent. Åström) liiketalo. Yläkerran tiloissa asui leskirouva Louise Donner. Rouvan palvelustyttö Kaisa Berglund oli silitellyt vaatteita huoneistossa. Sitten tyttönen oli lähtenyt pariksikymmeneksi minuutiksi huoneesta pois käymään kellarissa. Tyttösen tultua takaisin, huomasi hän salissa savua. Leskirouva Donner ei itse ollut paikalla, sillä hän oli kaupungilla. 


Koska oli talvi, oli sammutusvettä erittäin vaikea saada paikalle. Pakkasta oli jopa -21 astetta ja talot kaksikerroksisia. Vähäisenkin sammutusveden kerrotaan tuolloin jäätyneen. Tulipalossa tuhoutui kaksi korttelia ja yksi vaurioitui eli paloi 17  taloa kokonaan ja lisäksi 10 taloa vaurioitui. Taloista 17 oli vakuutettuja.



Yllä näkymä Chydeniuksen puistosta. 


Tulipalo vei mukanaan myös kadun vastakkaisella puolella -  nykyisen Chydeniuksen puiston kohdalla olleet rakennukset sekä  nykyisen Slotten talon kohdalla olleet talot.  Sieltä tuli levisi alaspäin tontin kaakkoiskulmaan  polttaen myös  Prestin talon kohdalla olleet silloiset talot. Pitkänsillankadun yli palo ei päässyt leviämään. Nykyään museona oleva Roosin hieno talo kärsi vaurioita, mutta säästyi tulelta, koska se oli rakennettu kivestä. Pihapiirissä ollut suolamakasiinin talon  puinen yläosa kuitenkin tuhoutui.

Lisäksi palossa  tuhoutui apteekkari Alftanin talo,  värjäri Möllerin verstas, Niemen talo, 2-kerroksinen favorinin talo (ent. Ermon kohdalla)  ja Vingen talo, joka oli Kirkkokadun toisella puolella (ns. Pohjanmaan tontti).  

Palon jälkiselvittely jatkui pitkään. Tulipalon jälkeen Kokkolaan tuli uusi asemakaavamuutos, jonka mukana syntyi  esimerkiksi  Chydeniuksenpuisto.

1800- luvulla Kokkolassa nähtiin vielä kolmaskin tulipalo. Sitä ei kuitenkaan lasketa varsinaiseksi suurpaloksi. Tällöin tuli palo sai alkunsa kultaseppä Chorinin talossa Kustaa Aadolfinkadun eteläpäässä kulmatontilla vasten metodistkirkkoa. 

Eräs  vanhempi nainen - muster Rosina Möller -_ oli sinä aamuna sytyttänyt tulta uuniin, mutta lähtiessään ulos unohtanut tuohia ja päreitä sisältävän korin uunin suuluukun alle, kun oli jäänyt juttelemaan toisen naisen kanssa pihalle.  Suuluukun alle lennähtänyt kipinä  sytytti sitten palon. Tulipalo on järkyttävä kokemus - niinpä tämän tulipalon yhteydessä  menehtyi  sydänhalvaukseen silloinen lennätinkonttorin johtaja. 


LÄHTEET:

Risto Suikkari. Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - historiasta nykypäivään. Lisensiaattityö. Oulun yliopisto 2007. [http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514286995.pdf] Luettu 13.7.2017. 

Annikki Wiirilinna. Kuusi kertaa on Kokkolassa riehunut suuri tulipalo. Keskipohjanmaa 8.6.1970. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/kuusi_kertaa_on_kokkolassa_riehunut_suuri_tulipalo/] Luettu 7.5.2017.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Puupökkelörouva Suntin liepeillä

Minun piti kuvata ja kirjoittaa tästä puurouvasta jo vuosia sitten mutta aina kun satuin veistoksen lähelle, minulla ei ollut kameraa matkassa.

Sitten menneenä kesänä lähdin oikeen varta vasten rouvaa kuvaamaan. Heh, kiersin ja pyörin pitkin Suntin rannan viherikköä, mutta rouva oli kerrassaan kadonnut. En tiedä mihin ja kenen toimesta, mutta en sitä löytänyt.

Puurouva unohtui päällimmäisestä ajatuksistani, kunnes sain viestiä koskien toista puuveistosta, joka on Kokkolan Meripuistossa...



Sain myös viestiä, että tämä puurouva on Suntin varrella. Täh, ei muuta kuin työtä tehden sinne töllistelemään...

Ja tottahan se. Nyt puurouva töllisteli taas mäen harjalla. Vannon, ettei se ollut siellä kesällä...Olisikohan joku ohikulkija töhrinyt sitä ja olisiko rouva ollut huollon tarpeessa? Tanttu saanut uutta väriä tai jotain. 



Tämä rouva on siis saan tekijän, kuin Meripuistonkin puuveistos. Eli tanskalaisen kuvanveistäjä Flemming Kastanjegårdin veistämä Lienee siis tälläkin jotain tekemistä Kokkolan ystävyyskaupungin, tanskalaisen Frederician kanssa. 


Tässä puurouvassa on jotain mielettömän sympaattista. Ensinnäkin korkea kukkula, jolta hän maailman menoa katselee... ja sitten käsien kaino asento vartaloa vasten selän takana.



Kunnon muodotkin tällä naiseudella on. Joku voisi kasvoista todeta, että rouva on vähän kirveellä veistetyn näköinen...Ei ihan siroista siroin misis...Ja hiusmuoti on  - hmmm- ajaton. 


Mielenkiintoinen tuttavuus - kannattaa käydä katsastamassa!